Rakastunut Shakespeare. Alkuperäiskäsikirjoitus Marc Norman ja Tom Stoppard, sovitus Lee Hall, suomennos Reita Lounatvuori. Ohjaus Tuomas Parkkinen. Musiikki Paddy Cunneen. Lavastus Kalle Nurminen, pukusuunnittelu Pasi Räbinä, valosuunnittelu Jukka Kyllönen. Rooleissa muun muassa Elias Keränen, Elina Saarela, Mika Laakso, Mikko Leskelä, Pentti Korhonen, Aki Pelkonen, Tuula Väänänen. Kesto noin 2 tuntia 30 minuuttia sisältäen väliajan. Ensi-ilta Oulun teatterin suurella näyttämöllä 2.2.
Tarina näytelmäkirjailija William Shakespearen rakastumisesta sai alkunsa parikymmentä vuotta sitten, kun Marc Normanin ja Tom Stoppardin käsikirjoittama elokuva Rakastunut Shakepeare (Shakespeare in Love, 1998) sai ensi-iltansa.
Oivaltava käsikirjoitus palkittiin ansaitusti Oscar- ja Golden Globe-palkinnoilla. Tarina yhdistelee kutkuttavasti todellisia henkilöitä ja tapahtumia fiktiiviseen rakkaustarinaan ja Shakespearen näytelmiin.
Hieman yllättäen ensimmäinen teatterisovitus nähtiin vasta vuonna 2014, Lontoon Noël Theatressa, Lee Hallin sovituksena.
Herkullinen rakkaustarina historian suurimmasta näytelmäkirjailijasta sai näyttämöllä suuren suosion, ja Rakastunut Shakespeare on nähty viime vuosina useissa teattereissa ympäri maailman. Helsingin kaupunginteatterin ensi-ilta oli tammikuussa 2018.
Ouluun Rakastuneen Shakespearen toi railakkaista ohjauksistaan tunnettu Tuomas Parkkinen. Juhlava ensi-ilta vietettiin 2. helmikuuta Oulun teatterin suurella näyttämöllä.
Vauhti on kovaa alusta lähtien
Mies roikkuu katosta ja häntä dipataan tuleen ja tulikiveen. Vilkkaasti liikkuvia ihmisiä on paljon. Huuto ja mekastus on melkoinen. Saumattomasti toimiva näyttämökoneisto vaihtaa tilan nopeasti toiseksi – ja taas mennään. Aikaa kohtauksiin orientoitumiseen ei juuri jää.
Näytelmän alku on hämmentävä, olen liian hidas tähän maailmaan. Kuka olikaan hän ja missä nyt mennään? Ajattelin, että olin onnekas, kun en ollut nähnyt elokuvaa etukäteen. Nyt myöhemmin mietin, että siitä olisi näytelmän alussa ollut suuri apu.
Mitä tehdä, kun edessä on valkea paperi, sulkakynä ei luista ja innoitus puuttuu? William ”Will” Shakespeare (Elias Keränen) on pulassa. Kilpailevat teatterit, The Rose ja The Curtain, vaativat käsikirjoitusta.
Myös ylhäinen neito Viola De Lesseps (Elina Saarela) on murheissaan. Hän rakastaa teatteria, mutta Elisabetin aikana, 1500-luvun lopulla, naiset eivät saa esiintyä näyttämöllä. Koppava Lordi Wessex (Antti Launonen) ei ole neidon rakkauden kohde, mutta naimakaupasta ja kauppasummasta on jo sovittu.
Viola ja Will kohtaavat koe-esiintymisessä, johon Viola on pukeutunut mieheksi. Seikkailu, Romeo ja Esteri merirosvon tytär saa nyt väistyä Willin löytäessä muusan ja rakkauden. Sulkakynä piirtää vimmatusti sulosanoja. Kaikkien aikojen suurin traaginen rakkaustarina, Romeo ja Julia hahmottuu paperille.
Näytelmän Will on energinen ja poikamainen. Syvissä tunteiden vesissä uiva vakava näytelmäkirjailija on nähtävästi hukkunut, ja pinnalle on jäänyt vekkuli nuori mies. Elias Keränen on Willin notkeissa saappaissa sujuvasti sisällä.
Oulussa jo Saiturissa nähty Elina Saarela on hurmaavan rempseä Violana sekä miehen asussa Thomaksena. Rooliin ei ole kirjoitettu juuri herkkyyttä tai useita tasoja. Näytelmän edetessä asia vähän harmittaa, sillä Viola-Thomas kaksoisrooli olisi miltei huutanut tunnetta. Reippaan farssimaisessa komediassakin tunnetilojen vaihtelu toisi hahmot lähemmäksi katsojaa.
Keräsellä ja Saarelalla on selkeästi kivaa lavalla ja teatterin tekemisen ilo näkyy katsomoon. Nyt on kuitenkin niin kiire, etteivät muut tunteet ehdi juuri välittyä.
Visuaalisesti upeaa teatteria
Juuri kun mieli puutuu, nähdään näytelmän hienoin kohtaus veneen lipuessa näyttämöllä. Lavastuksen ja valaisun mestarinäyte on hämmentävän vaikuttavaa katsottavaa.
Rakastunut Shakespeare on visuaalisesti upea. Kalle Nurmisen lavastus ja Pasi Räbinän puvut ovat jälleen huippuluokkaa. Elisabetin ajan teatteri ja tunnelma on loihdittu näyttämölle taidolla ja tyylillä.
Oulun teatterin luottonäyttelijät hoitavat roolinsa ammattitaidolla, suurella lavalla liikkuu noin 30 upeasti puettua vauhdikasta hahmoa.
Näytelmässä leikitellään Elisabetin ajan komedian konventioilla. Vähäinenkin lajityypin historian tuntemus helpottaa seuraamista.
1500-luvulla rutto levisi täpötäysissä katsomoissa, ilotytöt möivät tuotettaan ja taskuvarkaat vilisivät väkijoukossa. Teatterit määrättiin lopetettaviksi. Kuningatar Elisabet I (1533–1603) oli oppinut teatterin ystävä, ja hänen kerrotaan säilyttäneen teatterit toiminnassa. Elisabetin ajalla teatteri muotoutui sellaiseksi kuin sen nykyisin tunnemme.
Lavalla tapahtuu paljon, aivan kaikkea ei katsojan tarvitse ymmärtää. Toki Shakespearen ja Christopher Marlowen näytelmien tunteminen lisää iloa – ainakin jos tykkää bongailla viittauksia eri teoksiin.
Laikku-koira saa kaikki hyvälle tuulelle
Viimeistään väliajalla oli hyväksyttävä, että nyt mennään vauhdilla tilanteesta toiseen ja kaikkea on paljon. Katsoin myöhemmin elokuvan, jota kantaa lopulta herkkä rakkaustarina. Nyt ei ole kyse siitä.
”Tragediat ovat kyllä oikein mukavia, mutta me niin pidämme koirista”, lausahtaa kuningatar Elisabet (Tuula Väänänen) ja summaa hauskasti näytelmän asenteen ja tyylin.
Oulun teatterin versio on hyvin suoraviivainen ja siksi myös tasapaksu. Tästä huolimatta katsomossa viihtyy, sillä näytelmä on hauska. Komediassa tärkeä ajoitus on tarkkaa, ja kekseliäisiin vitseihin on erityisesti panostettu.
Kuin pisteeksi iin päälle ihan lopussa pistetään reippaasti jalalla koreasti. Ei tämän ollut tarkoituskaan olla sumuisia syviä katseita ja koskettavaa huokailua mahdottomasta rakkaudesta.
Ja tietenkin näyttämöllä vierailee muutamaan otteeseen Laikku-koira (Välkky). Välkky tekee hienon roolin, ja on ainakin ensi-iltayleisön mielissä näytelmän suosituin hahmo.
Se ei voi tietenkään olla väärin. Nyt taisin vaan odottaa jotakin muuta.
