Kun intohimosta tuli vain työtä, oli aika jatkaa matkaa

"Viidessä vuodessa, yhden opiskelijan tavoitteellisen opiskeluajan aikana, on tapahtunut niin paljon, etteivät sanat oikein riitä kertomaan kaikkea. Yritän silti testamentata tässä olennaisimmat", kirjoittaa Hennamari Toiviainen ajastaan OYY:n sosiaalipoliittisena asiantuntijana. Tämä on hänen viimeinen kolumninsa Oulun ylioppilaslehdessä.

Helmikuussa 2014 näin rekrytointi-ilmoituksen, jossa Oulun yliopiston ylioppilaskunta haki sosiaalipoliittista asiantuntijaa. Ilmoitusta katsoessani mietin, olenko jo liian vanha ylioppilasliikkeeseen – olinhan jo valmistunut, enkä ollut enää kahteen vuoteen ollut aktiivisesti opiskelijaliikkeessä mukana.

Pari päivää myöhemmin tuttu vinkkasi minulle vielä kyseisestä paikasta saatesanoilla “se on just sun juttu”. Siksi lopulta päätin hakea paikkaa. Vaikka en osannut vielä silloin sanoittaa ajatuksiani täsmällisesti, tunsin, että minulla oli vielä annettavaa ylioppilasliikkeelle.

Nyt viisi vuotta myöhemmin voin sanoa, etten ole hakupäätöstä päivääkään katunut. Viidessä vuodessa, yhden opiskelijan tavoitteellisessa opiskeluajassa, on tapahtunut niin paljon, etteivät sanat oikein riitä kertomaan kaikkea. Yritän silti testamentata tässä olennaisimmat.

 

Tärkein antini ylioppilaskunnalle on varmasti se, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on pysyvä osa ylioppilaskunnan ja useiden kymmenien opiskelijajärjestöjen arkea. Työssäni näin opiskelijoiden olevan aidosti kiinnostuneita tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä. He myös uskaltavat lähteä rohkeasti ratkomaan vaikeitakin asioita järjestöissä. Vaikka kipeistä asioista puhuminen on vaikeaa, se silti kannattaa.

Järjestön suunnitelmallinen kehittäminen ja vaikeiden asioiden vastuullinen ratkaiseminen kehittävät järjestötoimintaan osallistuvien taitoja kohdata muutoksia ja käsitellä konflikteja. Näistä taidoista on varmasti hyötyä kenelle tahansa.

Myös yliopisto on herännyt kiusaamisen, häirinnän ja vihapuheen vastaiseen työhön ja haluaa siten varmistaa, että meillä kaikilla on turvallinen ja hyvä ilmapiiri opiskella ja työskennellä. Meitä kaikkia tarvitaan yliopistoyhteisön rakentamiseen paremmaksi ja yhdenvertaiseksi opiskelu- ja työympäristöksi. Vaikka en voi väittää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuvan yliopistoyhteisössä täysin, ovat asiat tällä saralla varmasti paremmin kuin vielä viisi vuotta sitten.

Ylioppilaskunnassa kohtaa paljon ihmisiä. Jokainen ihminen on kohdattava rakentavassa vuorovaikutuksessa ja hyvässä yhteistyössä – oli kyseessä sitten fuksi, opettaja, dekaani, terveydenhuollon ammattilainen tai kaupunginjohtaja.

Olennaisimpia ylioppilaskunnassa tarvittavia taitoja lienevätkin kohtaamisen, kuuntelun ja auttamisen taidot. Se hetki, kun asiantuntija kohtaa apua etsivän opiskelijan, on tärkeimpiä hetkiä ylioppilaskunnan ja opiskelijan välillä.

Ajattelen ylioppilaskunnan olevan opiskelijan luotettava turvaverkko, paikka, josta on aina voinut kysyä mitä tahansa mietityttävää asiaa. Vaikka valtaosa kysymyksistä liittyy yleensä opiskeluun, opiskelijakorttiin ja opiskelun tukipalveluihin, opiskelijoiden kysymysten kirjo on valtava. Vuosien varrelta muistan kysymyksiä tulleen ainakin yliopiston juoma-automaateista, kaupunginteatterin näytöksistä, lämpötolpallisista autopaikoista sekä hääbändin löytämisestä.

Jokaista yksittäistä opiskelijan kohtaamista, kuuntelemista, ohjaamista, auttamista ja tukena olemista on vaikea tehdä näkyväksi. Moni opiskelija ei tiedä mitä ylioppilaskunta tekee – ja jos ei tiedä, on helppo moittia julkisesti. Kiitokset puolestaan tulevat henkilökohtaisissa kohtaamisissa. Edunvalvonta-asiantuntijan pitkäjänteinen työ tulee näkyväksi yleensä joko suurien, koko opiskelijajoukkoa koskevien voittojen tai pettymysten jälkeen. Voittojenkin takana on aina paljon eri henkilöiden tekemää pitkäjänteistä yhteistyötä.

 

Ylioppilaskunta, kuten muutkin opiskelijajärjestöt, kilpailee yhä enemmän opiskelijoiden ajasta. Vaikka juuri järjestötoiminta valmentaa oivallisesti työelämään ja opettaa käytännössä työelämän sosiaalisiin suhteisiin, tiukkojen opintopistevaatimusten sekä opintotukirajauksien ja -leikkauksien vuoksi opiskelijoilla on yhä vähemmän aikaa järjestöille. Siksi ylioppilaskunnan on yhteistyössä yliopiston kanssa varmistettava, että jokainen opiskelija voi jatkossakin vaikuttaa yliopistoyhteisössä ja edistää yhteisiä asioita.

Kun aika on kortilla, ylioppilaskunnan tulisi säilyä houkuttelevana opiskelijajärjestönä ja työnantajana. Koska järjestönä ylioppilaskunta ei voi houkutella rahalla osaavimpia asiantuntijoita, sen tulee panostaa enemmän muuhun pääomaan, kuten työntekijöiden ja luottamushenkilöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Työskentely ylioppilaskunnan hyväksi on usein intohimoista, ja ylioppilaskuntatoimintaan hakeutuvat ovat todella kiinnostuneita ja motivoituneita edistämään opiskelijan hyvää elämää. Siksi toiminnan tulee myös olla kivaa ja antoisaa.

Aina se ei ole sitä ollut: olen nähnyt turhaa vastakkainasettelua ja oman edun ajamista. Se taas karkottaa viimeisetkin toiminnasta kiinnostuneet.

 

Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta olen saanut mukaani hienoja ystävyyssuhteita ja verkostoja. En ole ollut ylioppilaskuntaan liian vanha – päinvastoin: ihailen ylioppilasliikkeen pitkän linjan vaikuttajia, joilla on mieletön ammatillinen osaaminen ja joilta kokemattomampi on aina voinut kysyä apua.

Ylioppilaskunnassa olen todistanut ikimuistoisia hetkiä opiskelijoiden edunvalvonnan parissa, niin hyvässä kuin pahassakin. Joskus on itketty onnesta, joskus pettymyksestä. Joskus olen ollut turhautunut, joskus taas olen yllättynyt positiivisesti.

Siksi lausun lämpimän kiitoksen kaikille heille, jotka ovat olleet osa matkaani OYY:ssa. Tiedän kuitenkin, että kun palo ylioppilasliikkeessä vaikuttamiseen alkaa hiipua ja intohimosta tulee yhä enemmän vain työpaikka, on aika siirtyä eteenpäin.

Hennamari Toiviainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen sosiaalipoliittinen asiantuntija, joka jatkoi matkaansa Oulun kaupungille kuntalaisvaikuttamisen koordinaattoriksi. Twitter: @HennamariT

Lue lisää: