Kymmenen vuotta sitten Lauri Ahtisen tavallisen perjantailounaan keskeytti puhelu oudosta numerosta.
”Nämä on ihan helvetin hyviä”, kuului luurin toisessa päässä olevan kustannustoimittajan arvio saamistaan työnäytteistä.
Tuon puhelun jälkeen on tapahtunut paljon: Ahtisella on seitsemän julkaistua sarjakuvakirjaa, printtejä vaatemallistossa ja kahdeksan opettajan virkavuotta takanaan. Ennen aamun haastattelua hän on suunnitellut kustantamon kanssa kevään kirjajulkkareita toukokuun lopussa julkaistavan Eropäiväkirjan tiimoilta.
Ensimmäiset sarjakuvastripit näkivät päivänvalon yli vuosikymmen sitten Oulun yliopiston kansainvälisen luokanopettajakoulutuksen kuvataideopintojen lomassa.
Kavereille näytettyjen piirrosten saama hyvä vastaanotto ja samanaikainen tarve tehdä jotain luovaa antoivat Ahtiselle hyvän syyn jatkaa. Alkuvaiheessa läsnä oli myös taiteilijuusharha, jonka mukaan senhetkisillä taidoilla valloitettaisiin koko Suomi.
Matkan varrella ylimitoitettu käsitys omista kyvyistä on karissut, mutta kova työ on tuottanut tulosta. Titta på Tuira -festivaalinkin perustamaan ehtinyt Lauri Ahtinen kertoo päässeensä tekemään juttuja, joista ei osannut yliopistoaikoinaan edes haaveilla.
Tieto Rajakylän koulun valmistavan luokan opettajan paikasta kantautui Ahtisen korviin syventävän itsenäisen harjoittelun aikana. Muita hakijoita ei ollut monta, ja Ahtinen arvelee sukupuolensa luoneen etulyöntiaseman nopeaan omalle alalle työllistymiseen.
Ahtisen mukaan taidehommat saivat alkunsa samaan tapaan hieman yllättäen ja hyvän tuurin saattelemana. Googlaamalla löydettyihin kustantamoihin lähetetyt sata sivua strippejä tärppäsivät ja johtivat tuntemattomasta numerosta saapuneeseen soittoon.
Ahtisen uran takaa avautuu itsepintainen tekeminen. Hän kokee myös persoonallisuudellaan olevan merkitystä: ”Aika avoimesti työnnän itseäni paikkoihin, jotka kiinnostavat. En jää ikinä odottelemaan, että joku tulee pyytämään johonkin.”
Luovan työn lohdullinen puoli
Niin opettajan työn ja taiteilijuuden, kuin apurahakausien ja muun arjen yhteensovittaminen vaatii suunnittelua. Tämä sopii Ahtiselle, sillä hän nauttii työelämän ja muiden projektien rytmittämisestä ja tauottamisen mahdollisuuksista.
Suunnitelmallisuus on niin ikään aina ollut osa hänen persoonaansa, omien sanojensa mukaan lapsesta asti jopa hieman neuroottisella tavalla.
”Puuhun kiipeäminen on tuntunut täysin tarpeettomalta riskiltä.”
Luovuutta ei voi suunnitella, mutta Ahtisen mukaan taiteilijan työstä minimaalinen osa on luovuuden puuskaa ja ideoiden odottelua. Suurin osa ajasta kuluu ideoiden työstämiseen, niin tylsältä kuin se kuulostaakin.
Mekaaninen työskentely voi myös olla juuri se, joka altistaa luovuudelle. Toisaalta yksi luova idea kerran kolmessa viikossa riittää, hän sanoo. Hän pitää luovan työn avaimena sitä, ettei älynväläyksiä ole pakko syntyä jatkuvasti.
Inspiraatiota hän ammentaa oman elämänsä kanssakäymisistä ja unistaan. Hän pitää henkilökohtaisuutta luontevampana kuin esimerkiksi haastattelujen pohjalta luotua hahmoa. Teoskokoelmasta löytyy kuitenkin myös fiktiivisen turvapaikanhakijanuoren tarinan kertova sarjakuvaromaani Elias.
Omiin päiväkirjamerkintöihin pohjaava Eropäiväkirja on herättänyt Ahtisessa uusia ajatuksia työn julkisuudesta.
”Kun on paperin ääressä ja piirtää, niin sitä ei ajattele, että niteenä se on kaikkien maailman ihmisten saatavilla.”
Vaikka omasta elämästä kertominen on Ahtiselle itselleen luontevaa, ihmiset hänen ympärillään eivät ole tilanneet kokemustensa julkista käsittelyä. Eropäiväkirjan myötä hän on ymmärtänyt selvemmin vastuunsa tarinan takana oleville oikeille ihmisille.
Tekemisensä päämääränä Ahtinen pitää ideaa julkisesta lopputuloksesta, sillä merkityksellisyys muodostuu hänen mukaansa vasta, kun teoksella on kokijoita.
Vain kokijoiden kautta hän voi saavuttaa lähtökohtana olevan yhteiskunnallisen merkittävyyden – on kyse sitten hauskuuttamisesta, samastuttavuuden herättämisestä tai ajatusmallin ravistelusta.
“En tehnyt Eropäiväkirjaa terapeuttisista näkökulmista, mutta se muuttuu sellaiseksi, kun se iskeytyy muihin ihmisiin. Silloin ymmärrän jotain hyvin syvää ihmisyydestä ja itsestäni.”
Ihmislajin menestyksen salaisuus
Lauri Ahtisen ura on sisältänyt intuition seuraamisen, määrätietoisen puurtamisen ja onnekkaiden sattumusten lisäksi myös yllättäviä, uraa edistäneitä kohtaamisia.
Erilaisiin tilaisuuksiin hän lähtee mieli avoimena uusille tuttavuuksille. Koskaan ei tiedä, milloin keskustelu paljastaa puhekumppanin italialaisen ystävän, joka on haaveillut suomalaisen sarjakuvan kääntämisestä.
Kohtaamiset ovat Ahtiselle myös verkostoitumista, jonka avulla hän tavoittelee työlleen näkyvyyttä. Samalla hän tiedostaa myös verkostoitumisen kaupallisen kaiun. Siitä tulee likainen olo, hän sanoo.
Toisaalta Ahtinen kokee verkostoitumisen samalla luontaisena toimintana.
”Sosiaalisuus, ajattelu ja yhteistyötaidot ovat kuitenkin ihmislajin genetiikkaan kirjattu menestyksen salaisuus.”
Sen lisäksi, että tarkoituksenmukainen verkostoituminen on tärkeää, se on Ahtisen mielestä myös kivaa. Aina uusia ihmisiä tavatessaan hän ei toki kuvittele kohtaamista hyötynäkökulmasta, sillä ihmisshoppailu on asia erikseen.
Luovasta urasta haaveilevaa Ahtinen rohkaisee tekemään juuri niitä juttuja, jotka itseä kiinnostavat. Oman opintokokonaisuutensa hän koosti sen enempää urakehityksen kannattavuutta ajattelematta. Tästä syystä kuvaamataito ja draamakasvatus veivät voiton teknisestä käsityöstä ja liikunnasta.
Kansainväliseen luokanopettajakoulutukseen hakeutuminen heijastaa Ahtisen pitkäaikaista kiinnostusta kulttuureihin. Sen lisäksi hän mainitsee ihmiskohtaamisten, kokeilunhalun ja pitkien lomien puoltaneen alavalintaa. Näihin haaveisiin Ahtinen kokee työnkuvan vastanneen mainiosti.
Ahtinen on kokenut akateemisen tutkinnon tuoneen turvallisuuden tunnetta. Hän suosittelee opintojen loppuun saattamista myös taiteellisesta urasta haaveileville, ”jos siitä ei tule merkittävää haittaa omalle elämälle”.
Kaikesta suunnitelmallisuudesta huolimatta Lauri Ahtisen elämä on myös tasapainottelua.
”Välillä mietin, pitäisikö lopettaa taidehommat. Mikä on rahallinen korvaus siitä, että suunnilleen sössin ihmissuhteet, kaiken vapaa-ajan ja oman talouden? Välillä taas tuntuu, että tämä on ihaninta mitä voi tehdä, lopetan opettajan hommat kokonaan ja jään vapaaksi taiteilijaksi.”
Kuka?
Lauri Ahtinen
» Valmistunut Oulun yliopiston kansainvälisestä luokanopettajakoulutuksesta vuonna 2009.
» Kirjoitti gradunsa nuoren miehen kasvusta isyyteen esikoislapsen odotusaikana.
» Työskentelee Rajakylän yläasteen valmistavan luokan opettajana ja sarjakuvataiteilijana.
» Seitsemästä teoksesta uusin, Ahtisen omiin päiväkirjamerkintöihin perustuva Eropäiväkirja julkaistaan 22. toukokuuta.
» Muita teoksia ovat muun muassa nuoresta turvapaikanhakijasta kertova sarjakuvaromaani Elias (2018) ja lastenkirja Itä-Borneo (2016).
» Suunnitellut myös muun muassa vaatekuoseja Vimmalle, ja kuvituksia lastenkirjoihin.
» Titta på Tuira -katutapahtuman perustaja.
» Toivoo kaikille kaikkea hyvää, ja rajua poliittista ohjausta ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
» Harrastaa polkupyöriä, oluita, sienestystä ja koripalloa.
Muokattu 10.5.2019 kello 20.58: Muokattu ingressin muotoilua.
