Sosiaalisesti kömpelöiden nörttien keskelle pelmahtaa tyrmäävän kaunis mutta tyhmä blondi. Katsojaa – ja taustalla hohottavia kuoronaurajia – huvittaa kahden erilaisen maailman kohtaaminen. Vuonna 2008 Suomessa ensi kertaa esitetty Rillit huurussa (The Big Bang Theory) leikittelee tieteilijöistä syntyneillä ennakkokäsityksillä. Tiede siinä on totta: käsikirjoittajien konsulttina toimii Kalifornian yliopiston UCLA:n fysiikan professori David Saltzberg.
Huumorin käyttö tieteen yleistajuistajana on lisääntynyt viime vuosina. Erityisesti Isossa-Britanniassa tiede on yhä useammin komedian kylkiäinen. Yliopistoissa akateemikot tekevät stand up -esityksiä yhteistyössä ammattikoomikkojen kanssa. Auttaako nauru oppimista?
Iso-Britannian Brunelin yliopiston tutkija Hauke Riesch osoittaa, että ainakaan aiheen tutkimusintoon se ei näytä stand up -akateemikoilla vaikuttaneen. Hämmästyttävän vähän on tutkittu, millainen vaikutus naurulla on tieteen ymmärtämiseen tai tiedeyhteisöön kohdistuviin asenteisiin. Sekin vähä, mitä on tutkittu, antaa ristiriitaisia tuloksia.
Joidenkin tutkimuksien mukaan humoristinen ympäristö parantaa oppimista. Toiset taas väittävät, ettei vaikutusta juurikaan ole. Lisäksi vitsien tulisi osua ja upota opetukseen. Liian uskaliaat lohkaisut voivat syödä opettajan uskottavuutta.
Vitsien räätälöiminen osaksi opetussuunnitelmaa ei ole yksinkertainen tehtävä. Sen lisäksi että huumorin ydin on vitsin monimielisyydessä, myös huumorintajun koostumus vaihtelee.
Huumoritutkimus jakaa naurajat kolmeen porukkaan: ylemmyydentuntoisiin, yllätyshakuisiin ja naurulla vapauttajiin. Siinä, missä ylemmyydentuntoiset nauravat toisten kommelluksille, yllätyshakuiset repeävät, kun yhteensopimattomat seikat kohtaavat. Naurulla vapauttajat taas hihittävät kiusallisille tilanteille ja vaietuille tabuille.
Tiedehuumori hyödyntää erityisesti kahta ensimmäistä naurulajia. Tutkijoita naurattaa, kun vitsi osoittaa valetieteilijät tyhmiksi. Toisaalta kahden eri todellisuuden, kuten tieteen ja arjen yhdistäminen huvittaa yllätyshakuisia.
Nauru on repliikki, jolla vitsin yleisö ilmaisee kuuluvansa joukkoon. Toisista ammentavien vitsien kautta opimme yhteisömme arvot ja normit.
Pelkkä vitsikin voi siis käyttää samaa taktiikkaa kuin ylemmyydentuntoisen nauru. Näin toimii esimerkiksi seuraava tiedevitsi: ”Ihmiset voidaan jakaa 10:een eri ryhmään. Heihin, jotka ymmärtävät binaareja ja heihin, jotka eivät niitä ymmärrä.”
Tiedevitsien ymmärtäminen vaatii usein tietoa alasta, jolloin se lähinnä vahvistaa yhteisöä tieteen sisällä – ei siis tieteen asemaa sen ulkopuolella. Samalla tiedehuumori tulee korostaneeksi oman yhteisönsä paremmuutta siihen kuulumattomiin nähden, mikä ei tietenkään edistä yleistajuisen tiedeviestinnän onnistumista.
Muiden muassa Rillit huurussa on tuonut tieteilijät populaarikulttuurin kuvastoon. Se ei kuitenkaan yksistään auta niiden mieltämisessä osaksi tieteen ulkopuolista yhteiskuntaa. Siellä odottaa vaativa yleisö, joka haluaa tietää, mitä tiede heille merkitsee.
Lähteenä käytetty: Riesch, Hauke (2015): Why did the proton cross the road? Humour and science communication. Public Understanding of Science 2015, Vol. 24(7).
