”Tämä kirja ei ole onnellisuusopas”, kirjoittaa Tommi Melender neljännessä esseekokoelmassaan Onnellisuudesta. Hän ei kuitenkaan halua, että ”pulla suussa puhuvat elämäntaitogurut” omivat onnellisuuden käsitteen. Melenderin teesiä kiteyttääkseni: onnellisuudesta on tullut onttoa, porvarillista sananhelinää, josta tulee lähinnä mieleen työelämän huippusuoriutujat, pseudosyvälliset sisustustarrat ja Pao-lo Coelho. Juuri tästä syystä kokonainen kirja aiheesta herättää hieman ennakkoluuloja. Mitä esseisti voi tänä päivänä sanoa onnellisuudesta kuulostamatta elämäntaito-oppaalta?
Kaikeksi onneksi Melender tunnistaa latteuksien vaarat eikä määrittele tai opeta, mitä onnellisuus on. Hän kiertelee taitavasti aiheen ympärillä niin, että onnellisuudesta piirtyy rivien lomaan monimuotoinen kuva, vastine motivaatioseminaarien tyhjille hokemille menestyksestä ja positiivisesta pöhinästä.
Melender käsittelee onnellisuutta kolmen pääteeman, talouden, kulttuurin ja urheilun, kautta. Kaiken pohjalla on kuitenkin korkeakirjallisuus. Se kietoutuu aiheen kuin aiheen ympärille näppäristä anekdooteista kokonaisia esseitä herkullisesti virittäviin kirjallisiin analogioihin. Melender onkin tunnettu lukukokemusten antaumuksellisena kuvaajana aiemmista esseekokoelmistaan sekä blogistaan Antiaikalainen.
Melender ei etäännytä lukemaansa akateemiseen analyysiin, vaan elää kirjojen läpi sekä hyvässä ja pahassa. Yksi keskeisin teoksen julistamista vasta-argumenteista koskee onnellisuustehtailijoiden yritystä valjastaa taide tuotteistettavaksi hyödykkeeksi. Melender tietää omakohtaisesti, että taide voi aiheuttaa myös pahoinvointia, joka voi vaarallisimmillaan mustata koko ajatusmaailman. Kirjalliseksi onnellisuuden vastinpariksi teoksessa asettuvat misantrooppinen Gustave Flaubert ja varovaisen optimistinen Albert Camus, joilta Melender ammentaa sekä myrkkynsä että lääkkeensä.
Melender tekee taitavasti huvittavan lakonisia ja sivistyneitä kiteytyksiä tästä ajasta kuten pohtiessaan rahan ja uskonnon suhdetta sekä talouden fiktionalisuutta: ”Jumalan kuolemasta olemme selvinneet, rahan kuolemasta emme selviäisi”, tai päivittäessään Camus’n lausetta nykyajan ihmisistä: ”Hän popsi masennuslääkkeitä ja luki onnellisuusoppaita.”
Esseistä muodostuu kiinnostava nykyaikaisia päähänpinttymiä kommentoiva kokoelma. Onnellisuuden mahdollisuus banalisoituu rahan maailmassa, jossa perustarpeemme ovat tyydytetyt, mutta etsimme silti täydellistä tyynynpäällistä, joka täydentäisi arvoista tyhjentyneen elämämme. Lopulta onni löytyy mielipuuhistamme, kapinallisesta musiikista ja kirjallisuudesta, jota lukemalla emme ole yksin. Melenderin tapauksessa onni voi löytyä myös taksimatkalla syntyneestä ihmiskontaktista, kun kuski tietää kaiken olennaisen vuoden 1982 jalkapallon MM-finaalista.
