Olin kesätöissä museolla – Ylioppilasteatterin sekava seikkailu hämmentää

Lukas Koskisen käsikirjoitus ja ohjaus on raikkaan absurdi. Pihlalla (Maria Suopajärvi) on tylsää kesätöissä Musetööriksi (Julia Latvala) itseään kutsuvan setänsä museossa. Asiakkaita ei juuri ole, mutta paikalle saapuu varkaita, seikkailija, journalisti, haamuja ja muuta satunnaista väkeä.  

Museo on satoja vuosia sitten eläneen kuningas Josuanin vanha linna, ja kuninkaan haamu (Leevi  Tiirikainen) saapuu näyttämölle. Varkaat punovat juoniaan, Pihlalla on sydänsuruja, ja jossain vaiheessa aloitetaan vaalikampanja, jossa ehdolla presidentiksi on kuninkaan haamu. 

Kuulostaa sekavalta, ja sitä se onkin. Seikkailu on kummallinen sotku, joka ei oikein jäsenny. Hahmoja on valtavasti ja heidän yhteyttään tarinaan on välillä hankala hahmottaa. Vitsit olisivat vaatineet ytimekkyyttä ja näytelmä tiivistämistä. 

Farssissa ajoitus on tärkeää, ja vauhdin pitää pysyä hengästyttävällä tavalla yllä. Jo parin sekunnin viive vie kohtauksilta tehoa. Tuolileikit ja toistuvat vitsit eivät juuri ensi-iltayleisöä naurata satunnaisia hymähdyksiä enempää. Tarinassa olisi ollut mahdollisuuksia esimerkiksi terävään poliittiseen kommentointiin, mutta lopputulos on lähinnä vaisu.

Sellomusiikki herättää yleisön

Näyttelijätyö on raikasta, ja herkullisia hahmoja tulkitaan ilahduttavalla innolla kuin hyvässä koulunäytelmässä parhaimmillaan. Syvempiä sävyjä ei varmasti ole tavoiteltukaan. 

Harmitonta näytelmää pitää pinnalla Epäkuolleiden Trubaduurien musiikki. Sellot soivat komeasti ja  musiikin käyttö on oivaltavaa. Ehdoton kohokohta on hykerryttävän riemukas haamukuninkaan räppi Billie Eilishin musiikkiin sovitettuna. Yleisö herää taputtamaan mukana ja kaikilla on hetken hauskaa. 

Pirteä kohellus pitää rimaa hipoen mielenkiinnon yllä näytelmän keston ajan. Kokemus olisi kuitenkin  ollut vaikuttavampi huomattavasti tiivistettynä. Sinänsä hauskoja hahmoja on aivan liikaa. Tuntuu, että kaikki ideat on päätetty ottaa mukaan, vaikka niillä ei olisi juuri yhteyttä kokonaisuuteen. 

Ylioppilasteatterin lavalla on nähty hienoja ja huikeita esityksiä ja mukana on taitavia tekijöitä. Olin kesätöissä museolla ei ole huono näytelmä, mutta kokemuksen puute näkyy toteutuksessa. Vaikka kyse on harrastajateatterista, tasaisen laadun ylläpitäminen olisi varmasti kaikille hyödyksi. Tässä olisi kannattanut pyytää mentorointiapua kokeneemmilta tekijöiltä. 

Näytelmän idea on mielenkiintoinen ja omaperäinen. On mahdollista, että nuorempi, viriketulvaan sopeutunut yleisö osaa ottaa pirstaleisen kerronnan vastaan toisella tavalla. Vaikka yksi kokija ei nyt täysin vakuuttunut, elävää ja innostunutta esitystaidetta on aina ilo kokea.

---