”Vastuu kulkee mukana läpi opintojen”
Lääkärin vastuu potilaistaan on suuri. Neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Abdirisak Ahmed ei silti koe vastuuta pelottavana.
”Ehkä vastuu konkretisoituu ensi keväänä, kun tuleva työpaikka selviää. Työtehtävät voivat olla hyvin erilaisia työpaikasta riippuen”, Ahmed miettii.
Neljännen vuoden opintojen jälkeen lääketieteen opiskelija voi työskennellä terveyskeskuksen vuodeosastolla tai erikoissairaanhoidossa. Työpaikan on järjestettävä opiskelijalle ohjausta ja esimerkiksi päivystystehtävissä opiskelijalla on oltava vanhemman kollegan tuki.
”Nykyään lääkäriopiskelijoille on olemassa paremmin turvaverkkoja, eikä kandien tarvitse päivystää yksin”, Ahmed kertoo.
Oulun lääketieteellisen killan koulutuspoliittisena vastaavana toimiva Ahmed kokee opiskelijoiden tuntevan vastuunsa hyvin. Opinnoissa puhutaan ammatin eettisistä periaatteista paljon.
”Lääkärin ammattiin kasvu -opinnot kulkevat mukana läpi opiskeluiden. Potilaan kohtaamista, lääkärin vuorovaikutustaitoja ja etiikkaa käsitellään opintojen eri vaiheissa.”
Vastuuta käydään läpi myös eri oppiaineiden opetuksen yhteydessä. Esimerkiksi psykiatrian opinnoissa puhutaan pakkohoitolähetteiden tekemisestä ja virkamiesaseman käytöstä. Opiskelijan on osattava määritellä, koska on perusteita lähettää potilas tahdosta riippumattomaan hoitoon tai miten toimia psykoottisen tai itsemurhavaarassa olevan potilaan kanssa.
Lait on tunnettava
Tärkeimpiin lääkärin työtä määrittäviin lakeihin kuuluu laki potilaan asemasta ja oikeuksista.
”Potilaan hoito on toteutettava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa ja hänellä on myös oikeus kieltäytyä hoidosta. Lääkärin vastuulla on kuitenkin arvioida humalaisen, alaikäisen tai mielenterveyspotilaan kohdalla, onko hän kykenevä tekemään päätöksiä hoitoaan koskien”, Ahmed toteaa.
Lääkärillä on myös vastuu tehdä ilmoitus esimerkiksi pahoinpitelyistä ja lastensuojelutapauksista. Näihin tilanteisiin opiskelijoita valmistetaan yhdessä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa järjestettävissä seminaareissa.
Muutoin salassapitovelvollisuus on melko ehdoton ja tätä painotetaan opinnoissa paljon.
”Työssä joutuu kuitenkin puhumaan paljon puhelimessa potilaiden asioista tai keskustelemaan osastolla potilaan kanssa, jolloin joku muukin saattaa olla kuulemassa”, Ahmed miettii salassapidon toteutumista käytännössä.
Potilaskontaktit tärkeitä
Opetuksen ryhmäkoot ovat kasvaneet lääketieteellisissä tiedekunnissa koulutukseen kohdistuneiden säästöjen myötä. Tästä johtuen opiskelijat eivät välttämättä saa yhtä paljon potilaskontakteja opintojensa aikana kuin aiemmin.
Ahmed toteaa lääkärinammatin olevan ennen kaikkea kisälliammatti, jossa oppiminen tapahtuu tekemällä ja potilaiden kanssa työskentelemällä. Ryhmäkokojen kasvu on herättänyt keskustelua myös esimerkiksi Nuorten lääkärien yhdistyksessä ja Lääkäriliitossa, jotka toimivat lääkärikunnan edunvalvojina.
”Nuori lääkäri voi tehdä työssään vääriä päätöksiä tai lähettää potilaan turhiin jatkotutkimuksiin tai erikoissairaanhoitoon, jos hänellä ei ole tarpeeksi kokemusta potilastyöstä. Tällöin säästöjen sijaan syntyy lisää kuluja.”
Lääkäri on kuitenkin viime kädessä vastuussa tekemistään päätöksistä. Esimerkiksi jatkuvassa kiireessä työskentelevä terveyskeskuslääkäri vastaa itse virheistään.
”Käsittääkseni aika harvoin organisaatio joutuu vastuuseen hoitovirheistä”, Ahmed kertoo.
”Opettajan vastuu on lisääntynyt”
Viidettä vuotta taide- ja taitopainotteisessa luokanopettajan koulutuksessa opiskeleva Milla Laakkonen nauraa kuulleensa, että sijaisen tavoitteet ovat tärkeysjärjestyksessä: oppilaat säilyvät vahingoittumattomina, sijainen itse selviää hengissä ja oppilaat ehkä oppivatkin vielä jotain.
Kärjistetty esimerkki, mutta kertoo jotain opettajan suuresta vastuusta. Opettajan on huolehdittava paitsi opetussuunnitelman noudattamisesta ja oppilaiden edistymisestä, myös oppilaidensa turvallisuudesta.
Sijaisena joutuu koululuokkaan monesti kylmiltään. Sijaisia tarvitaan usein lyhyillä varoitusajoilla, eikä uuteen kouluun mennessään välttämättä ehdi tutustumaan koulun omiin käytäntöihin ja ohjeisiin ennen opetuksen alkua.
”Muilta työntekijöiltä saa kyllä neuvoja tarvittaessa”, Laakkonen kertoo omista kokemuksistaan sijaisena.
Aina vastuukysymykset eivät ole täysin yksiselitteisiä. Opettaja ei saisi esimerkiksi päästää oppilaita valvonnastaan oppitunnin aikana, eli vaikkapa tekemään ryhmätöitä luokkahuoneen ulkopuolelle.
”Jos päästän oppilaat ruokatunnille muutamaa minuuttia aiemmin ja joku kaatuu ja teloo itsensä matkalla ruokalaan, onko vastuu loukkaantumisesta minulla?”, Laakkonen mainitsee esimerkin.
Hänen mielestään myös raja koulun ja kodin vastuun välillä on hämärtynyt. Opettaja viettää lasten kanssa ison osan päivästä, ja vanhemmat saattavat siirtää osan kasvatusvastuusta kouluille. Perusasioiden, kuten käytöstapojen, pitäisi kuitenkin lähteä aina kotoa.
”Vaikka vastuu mielellään sysättäisiin opettajalle, eivät vanhemmat välttämättä hyväksy opettajan päätöksiä. Toki vanhemmissa on eroja ja osa osallistuu todella aktiivisesti lapsen koulunkäyntiin”, Laakkonen miettii.
Suurille linjoille tarvetta
Luokanopettaja- ja varhaiskasvatuksen opiskelijoiden koulutukseen kuuluu neljäntenä tai viidentenä lukuvuotena Opetushallinnon perusteet -kurssi, jolla käsitellään työhön liittyvää lainsäädäntöä.
Laakkosen mielestä näitä asioita olisi hyvä käsitellä jo aiemmin, sillä esimerkiksi hän itse on tehnyt opettajansijaisuuksia ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien.
”Laki- ja vastuuasioita olisi hyvä ripotella opintojen varrelle yhden kokonaisuuden sijaan. Niitä kyllä sivutaan eri yhteyksissä, mutta suuria linjoja olisi hyvä käsitellä enemmän”, hän pohtii.
Harjoitteluissa opiskelijan tukena on ohjaava opettaja, joka viime kädessä vastaa opetuksen sujuvuudesta.
”Harjoitteluissa keskitytään oppituntien pitoon ja suunnitteluun, mutta aika vähän puhutaan esimerkiksi yhteydenpidosta kotien kanssa”, Laakkonen kertoo.
Opinnoissa on myös paljon teoriaa, joka ei välttämättä kohtaa käytännön koulutyöskentelyn kanssa. Laakkonen toteaa opintojen antavan ennen kaikkea suuntaviivat opettajuuteen.
Laakkonen myöntää tulevan ammatin vastuun mietityttävän. Suuressa opetusryhmässä oppimisvaikeuksien tai kiusaamisen huomaaminen voi olla haastavaa. Lapset voivat oireilla hyvin eri tavoin, eikä opettaja välttämättä huomaa kaikkea.
”Vastuu on kuitenkin aika pitkälti opettajalla, vaikka ei koskaan näkisi kiusaamista.”
Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan tekemisen ja kokemisen kautta oppimista, mutta käytännössä resurssit sanelevat miten paljon opettaja voi tehdä. Esimerkiksi vierailu pyöräilymatkan päässä olevaan kohteeseen vaatii järjestelemistä.
”En välttämättä yksin lähtisi tutustumaan ison ryhmän kanssa koulun ulkopuolelle, eikä se varmaan olisi sallittuakaan. Kouluympäristön pitäisi olla nykyään todella suojattu ja voi miettiä, suojellaanko lapsia välillä liikaakin”, hän toteaa.
”Vastuu ympäristöstä on itsestään selvää”
Ensimmäisen vuoden kaivos- ja rikastustekniikan opiskelija Jussi Heikkilä toteaa kaivostoiminnan vastuiden olevan kuin kolmijalkainen pöytä, josta yhtään jalkaa ei voi ottaa pois. Toiminnan on oltava taloudellisesti kannattavaa, mutta ympäristön kannalta kestävää. Kaivosyhtiöllä on myös sosiaalista vastuuta ympäröivää yhteisöä kohtaan.
”Ympäristölupien noudattaminen on yrityksen vastuulla ja ne asiat on oltava kunnossa jo kaivosta perustettaessa. Ympäristöasiat eivät ole erillään muusta toiminnasta, vaan ne ovat itsestään selvä osa sitä”, Heikkilä sanoo.
Yritykset vastaavat myös kaivoksen jälkihoidosta ja seurannasta. Kaivoksen kannattavuus ja jälkihoidon kustannukset lasketaan jo etukäteen. Esimerkiksi avolouhokset ja rikastushiekka-alueet maisemoidaan kaivostoiminnan loputtua. Aina näin ei ole ollut, ja louhoksia on aikoinaan jätetty niille sijoilleen toiminnan päätyttyä.
Suomessa kaivosyhtiöiden toimintaa säätelee nykyään tiukka lainsäädäntö. Heikkilän mielestä on hyvä, että kaivostoimintaa on maissa, joissa toimitaan vastuullisesti ja korruption taso on alhainen.
”Kuten Talvivaara osoitti, on tärkeää, että epäkohdat tuodaan esiin. Kehittyvissä maissa ongelmat saatetaan lakaista maton alle, vaikka ympäristöongelmat koskettavat kuitenkin koko maapalloa”, hän miettii.
Metallien ja muiden kaivostuotteiden tarve kasvaa koko ajan. Esimerkiksi maatalous on riippuvainen kaivostoiminnasta saatavasta fosfaatista. Ilman sitä tarvittaisiin moninkertainen peltoala ruuantuotannon turvaamiseksi. Myös käyttämämme teknologia vaatii metalleja raaka-aineikseen.
”Kaivostoiminta liittyy kaikkeen. Teknologisen vallankumouksen myötä metalleja tarvitaan enemmän kuin niitä on tähän mennessä ollut edes käytössä. Vaikka saisimme kierrätettyä kaiken käyttämämme metallin, se ei silti riittäisi, Heikkilä kuvailee.
Osaajille tarvetta
Kaivos- ja rikastustekniikan koulutus omassa tiedekunnassaan on uutta Oulun yliopistossa, mutta alan osaajille on tarvetta.
”Minusta ala on tärkeä ja olen toiveikas, että saan koulutuksesta tarvittavat valmiudet työelämän haasteisiin”, Heikkilä toteaa.
Opintoihin sisältyy ympäristölainsäädäntöä, ympäristövaikutusten arviointia sekä vastuullisen kaivostoiminnan perusteita. Koska kaivoksissa ja rikastamoissa työskennellään valtavien laitteiden kanssa, opinnoissa kiinnitetään huomiota myös työturvallisuuteen ja työturvallisuuskortti on mahdollista suorittaa koulutuksen aikana.
Työpaikoilla on esimiehen vastuulla huolehtia siitä, että työturvallisuusohjeita noudatetaan. Heikkilä huomasi kesätyössään rikastamossa, että vanhat tavat istuvat kuitenkin tiukassa.
”Ulkomainen yritys oli ostanut rikastamon, minkä ansiosta toiminta oli modernisoitunut ja työturvallisuuteen oli alettu suhtautua aivan uudella vakavuudella. Silti monilla vanhoilla työntekijöillä saattoi olla varsin ”äijämäisiä” tapoja hoitaa asioita.”
Tulevaisuudessa Heikkilää kiinnostaa erityisesti vesienkäsittelyn parissa työskentely. Myös tutkijanura houkuttelee. Tutkimuksessa pyritään löytämään jatkuvasti tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä toimintatapoja.
”Jos tutkijana pystyn kehittämään keinon säästää viisi prosenttia energiaa teollisuuden prosessissa, on sen hyöty pitkässä juoksussa todella merkittävä. Yksittäisenä ihmisenä en voisi koskaan vaikuttaa yhtä paljon, vaikka yrittäisin toimia kuinka ympäristöystävällisesti hyvänsä”, hän summaa.
