Kuvittele hetken ajan istuvasi täpötäydessä kahvilassa lukemassa tenttiin. Ympärilläsi vellova melu on niin häiritsevää, ettei lukemisesta tahdo tulla mitään — joka puolelta kuuluu jatkuvasti huudahduksia, naurua, kahvikuppien kilinää, ärsyttävää meteliä, joka keskeyttää tenttikirjaan paneutumisen.
Melu ei ole meistä kenellekään hyväksi: sen on osoitettu nostavan stressihormonitasoja ja vaikuttavan oppimistuloksiin heikentävästi niin peruskoulussa kuin akateemisissa opinnoissakin. Erityisesti oppimisympäristöjen meluun olisi kuitenkin syytä kiinnittää huomiota, sillä jatkuva meteli voi viivästyttää pienten lasten kielellistä kehitystä.
Sinä voit halutessasi siirtyä tenttikirjoinesi rauhallisempaan paikkaan, jossa tarkkaavaisuutesi ei häiriinny. Pienillä lapsilla sen sijaan tällaista vaihtoehtoa ei aina ole, vaan he viettävät tuntikausia meluisissa päiväkodeissa.
Oulun yliopiston logopedian yliopisto-opettaja Elina Niemitalo-Haapola väitteli kesäkuussa tohtoriksi aiheenaan kehitykselliset ja melun aiheuttamat muutokset keskushermostollisessa kuulotiedon käsittelyssä kahden ja neljän vuoden iässä. Hän selventää kuulotiedon käsittelyn tarkoittavan niitä aivojen toimintamekanismeja, joilla käsitellään korvan vastaanottamaa tietoa.
Niemitalo-Haapolan mukaan korva ei itsessään ymmärrä vastaanotetusta tiedosta juuri mitään — kaikki info, joka korvasta siirtyy aivoihin täytyy jollain tavalla käsitellä ja tulkita. Kun henkilö kuulee esimerkiksi piippausäänen, aivot prosessoivat tiedon ja kertovat, onko kyseessä kännykkä vai palohälytin.
”Myös sanasta voidaan erotella äänteet ja näin ollen päätellä, mistä äänteistä sana koostuu ja mitä se tarkoittaa”, hän kertoo.
Melu haittaa lasten oppimista
Aihe väitöskirjalle löytyi arjesta, työstä puheterapeuttina. Työskennellessään päiväkodeissa Niemitalo-Haapola huomasi kiinnittävänsä erityistä huomiota niiden vaihteleviin äänimaailmoihin. Lisäksi häntä mietitytti se, kuinka kaikki tämä melu vaikuttaa lapsen kielelliseen kehitykseen, onhan kuulotiedon käsittelyn jo pitkään tiedetty olevan keskeinen tekijä lasten kielellisessä oppimisessa.
Niemitalo-Haapolaa kiinnosti erityisesti se, miten ilmiö näyttäytyy aivotasolla sekä miten melu vaikuttaa kuulotiedon käsittelyyn. Hänen väitöstutkimuksensa kohteeksi valikoituivat kahden ja neljän vuoden ikäiset lapset, joilla kielen omaksumisen vaihe on kiivaimmillaan.
Tutkimuksessaan hän käytti menetelmänä tapahtumasidonnaisia kuuloherätevasteita, joita hän tutki esittämällä erilaisia kuuloärsykkeitä tutkittavalle ja rekisteröimällä samanaikaisesti hänen aivosähkökäyräänsä. Kuuloherätevasteiden avulla hän pystyi tulkitsemaan sitä, miten aivot esimerkiksi havaitsevat ja erottelevat erilaisia puheenpiirteitä erilaisissa kuunteluolosuhteissa.
”Kuulotiedon käsittelyn avulla saadaan puheen virrasta sanat, tavut ja äänteet irrotettua ja niiden avulla sitten rakennettua uusia sanoja ja ymmärrystä kielestä”, hän kertoo.
Niemitalo-Haapola havaitsi tutkimuksessaan sekä kahden että neljän vuoden ikäisillä lapsilla taustamelun vaikeuttavan selkeästi kuulotiedon käsittelyä: Lapset eivät välttämättä huomanneet puheenpiirteen muutoksia, kuten vokaalin muuttumista. Hän kertoo, että sekä kaksi- että nelivuotiaat ovat lähes yhtä herkkiä taustamelulle.
Tulos tuli Niemitalo-Haapolalle yllätyksenä, sillä aiemmissa behavioraalisissa tutkimuksissa on isompien lasten havaittu olevan vähemmän herkkiä taustamelulle kuin pienempien.
”Tutkimuksessamme havaittiin, että keskushermostollisella tasolla neljävuotiaat ovat lähestulkoon yhtä herkkiä melulle kuin kaksivuotiaat. Mutta se ei välttämättä näy arjessa, koska he pystyvät kielellisillä taidoilla kompensoimaan melun aiheuttamaa haittaa.”
Ylimääräiset äänet pois oppimisympäristöistä
Niemitalo-Haapolan mukaan taustamelu on riski lapsen kielelliselle kehitykselle. Hän peräänkuluuttaa hyviä kuuntelutilanteita ja rauhallisia hetkiä, joissa lapsi pystyisi omaksumaan ja harjoittelemaan kieltä sekä vuorovaikutusta.
Hänestä aikuisten tulisi kiinnittää huomiota lasten kuunteluympäristöihin, eli siihen, millaisissa ympäristöissä lapset aikaansa viettävät. Mitä pienempi lapsi on, sitä heikommat tarkkaavuuden säätelyn taidot ovat, ja sitä tärkeämpiä rauhalliset oppimisympäristöt ovat. Kuunteluolosuhteisiin pitäisi kiinnittää huomiota etenkin sellaisten lasten osalta, joilla on muita riskitekijöitä, kuten paljon aiemmin sairastettuja korvatulehduksia tai perinnöllistä alttiutta lukivaikeudelle.
Niemitalo-Haapola muistuttaa elämisen äänten kuuluvan lasten maailmaan, eikä lapsia pidä pitää pumpulissa tai täydessä hiljaisuudessa. Aikuisilla on kuitenkin tärkeä rooli lasten hiljaisen työskentelyn mahdollistamisessa.
Turhan melun poistamisen voi aloittaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin suunnittelemalla kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa etukäteen sen, missä tilassa mikäkin työ kannattaisi tehdä: missä tiloissa työskennellään hiljaisesti, missä taas ryhmissä.
”Olisi tärkeää, että me aikuiset osaisimme miettiä, miten voisimme poistaa ylimääräisiä ääniä”, hän tiivistää.
