Oulun yliopiston ylioppilaskunnan jatko-opiskelijajaoston puheenjohtajalla Jaana Isohätälällä on käsissään Oulun yliopiston Acta-kirjasarjan F-sarjan tuore tulokas “Towards the Doctoral Degree and Future Career Perceptions of Doctoral Studies at the University of Oulu”.
Raportti on ensimmäinen katsaus jatko-opiskelijoiden elämään Oulun yliopistossa. Sen ovat tehneet Isohätälän lisäksi Jean-Nicolas Louis, Kristina Mikkonen ja Kirsi Pyhältö.
Idea tutkimukseen syntyi käytännön tarpeista: Oulun yliopiston jatko-opiskelijoista ei tiedetty ennen tutkimusta käytännössä mitään. Viime vuonna Oulun yliopistossa oli tohtorikoulutettavia 1264 kappaletta.
“OYY:n jatko-opiskelijajaoston tulisi olla jatko-opiskelijoiden ääni ja edunvalvoja, mutta kellään ei ollut kokonaiskuvaa siitä, minkälainen joukko jatko-opiskelijat ovat”, Isohätälä huomauttaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin Aalto-yliopiston koordinoimalla Postgraduate Studies in Finland -kyselyllä, jonka OYY:n jatko-opiskelijajaosto toteutti myös Oulun yliopiston jatko-opiskelijoille. Kyselyyn vastasi 23 prosenttia jatko-opiskelijoista.
Pääosin tilastollisin menetelmin aineistosta ongittiin esille mielenkiintoisia seikkoja jatko-opiskelijan sielunmaisemasta.
“Yksi mielenkiintoisimpia seikkoja oli huomata, kuinka paljon eroja jatko-opiskelukokemuksissa oli eritaustaisten opiskelijoiden välillä”, Isohätälä toteaa.
Huolena työllistyminen
Tutkimuksen mukaan rahalla on iso rooli jatko-opiskelukokemuksessa. Esimerkiksi ihmistieteissä jatko-opiskelijat tekevät enemmän tutkimusta puolipäiväisesti ja ilman työsuhdetta yliopistoon. Nämä asiat vaikuttavat Isohätälän mukaan selvästi jatko-opiskelukokemukseen.
“Erityisen suuri merkitys tällä on tutkintojen suoritusaikoihin”, Isohätälä sanoo.
Tutkimus osoitti, että ihmistieteissä valmistumisajat ovat lähes puolet pidempiä kuin luonnontieteellisillä aloilla. Osittain tilanne on Isohätälän mukaan myös sukupuolikysymys, sillä naisvaltaisilla humanistisilla aloilla on enemmän apurahatutkijoita kuin muissa tiedekunnissa.
Tutkimuksen mukaan jatko-opiskeluihin vaikutti myös opiskelijan kansalaisuus. Kansainvälisten opiskelijoiden jatko-opiskelukokemukset erosivat selvästi suomalaisten vastaavista.
“Kansainväliset opiskelijat olivat suomalaisia opiskelijoita tyytymättömämpiä yliopiston ulkopuoliseen elämään, kuten sosiaalisiin suhteisiin ja asumiseen”, Isohätälä kertoo.
Kansainväliset opiskelijat näkivät myös suomalaisia enemmän tulevaisuutensa juuri tutkijana tai muuna akateemisen yhteisön toimijana. Myös suomalaisista iso joukko näki tulevaisuutensa tutkijana, mikä Isohätälän mielestä ei ole optimitilanne.
“Tässä on selkeä “mismatch”. Realiteetti on kuitenkin se, että työllistyäkseen tulevien tohtorien on yhä enemmän katsottava uravaihtoehtoja yliopistomaailman ulkopuolelta,” Isohätälä pohtii.
Tutkimuksessa jatko-opiskelijoiden osittain vääristyneille urasuunnitelmille löytyi myös selkeä syy. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista jatko-opiskelijoista koki, että uraohjaus on heikkoa tai sitä ei saa ollenkaan.
“Pitää muistaa, että väitöskirjaohjaajat eivät ole uraohjaajia. He valmistavat jatko-opiskelijoita tutkijan uraa varten, jolloin muut uravaihtoehdot saattavat jäädä vähälle huomiolle. Tässä olisi selkeä parantamisen paikka.”
Harmaalla alueella
Tutkimuksen pohjalta Isohätälällä on selkeä visio siitä, miten jatko-opiskelijoiden tilannetta tulisi yliopistolla parantaa. Tutkimus osoitti korrelaation työsuhteen ja valmistumisajan välillä.
Isohätälä ehdottaa, että myös apurahatutkijoilla tulisi olla työsuhde yliopistoon.
“Esimerkiksi osa-aikainen työsuhde yliopistoon toisi turvaa apurahatutkijoille ja sitoisi heidät paremmin osaksi yliopiston henkilökuntaa ja tiedeyhteisöä”, Isohätälä ehdottaa.
Myös jatko-opiskelijoiden määrän vähentäminen tutkimuksen laadun parantamiseksi on Isohätälän keinolistalla.
“Mieluummin näkisin enemmän rahoituksen saaneita jatko-opiskelijoita, vaikka se tarkoittaisi kokonaisjatko-opiskelijamäärän pienentämistä.”
Käytännön keinoina jatko-opiskelijoiden tilanteen parantamiseksi Isohätälä visioi jatko-opiskelijan opasta. Asia on UniOGS:in valmistelussa.
“Siitä voisi käydä ilmi vaikka miten ja milloin apurahoja haetaan, miten jatko-opiskelijan terveydenhuolto on järjestetty, mitä opiskelijaetuuksia saat ja niin edelleen. Näitä käytännön asioita ei ole koottu mihinkään.”
Jatkotutkimuksen kannalta tutkimus nostaa esille tärkeän seikan. Jatko-opiskelijoiden tilannetta tulisi seurata myös tulevaisuudessa, jotta heidän murheistaan ja tulevaisuuden näkymistään oltaisiin tietoisia.
“Tällöin myös toiminnan kehittäminen on mahdollista ja mielekästä”, Isohätälä pohtii.
Lopuksi Isohätälä muistuttaa jatko-opiskelijoiden operoivan harmaalla alueella perustutkinto-opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan välissä. He eivät ole opiskelijoita, mutta eivät aina pääse osaksi tutkijayhteisöäkään. Tähän Isohätälä toivoo muutosta.
“Jatko-opiskelijat ovat nuoria tutkijoita ja asiantuntijoita omalla alallaan. Heitä pitäisi myös kohdella sellaisina.”
