Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä, maailma houkutti pois morsion…
Juha Vainion Vanhojapoikia viiksekkäitä saa pienen hapuilun jälkeen mukaan tunnetta ja pontta.
Tässä ympäristössä ja hetkessä näissä surumielisissä sanoissa on murheellinen lataus.
Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan, kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Yhteislaulu oli osa ”Eläinmuseon puolustusjuhlaa”, Oulun yliopiston eläinmuseon toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä 30.11. järjestettyä, museon muuttoa vastustavaa tapahtumaa.
Eläinmuseon kohtalosta on tänä syksynä käyty tunteikasta keskustelua: museon puolesta on tehty valtuustoaloitteita, adresseja, vetoomuksia ja lukuisia mielipidekirjoituksia.
Museon mahdollisesta muutosta Linnanmaalta on kuitenkin puhuttu jo vuosien ajan. Oulun ylioppilaslehti kirjoitti horisontissa häämöttävästä muutosta vuonna 2016.
Nyt, marras-joulukuun vaihteessa, lähdön hetki on käsillä.
Toisin kuin esimerkiksi Kalevassa (ja Oulun ylioppilaslehdessä ennen oikaisua) kirjoitettiin, torstai ei ollut vielä museon viimeinen aukiolopäivä, vaan museon ovet olivat avoinna myös perjantaina 1.12. Perjantai oli Anni Kinnusen Perhosefekti-taidenäyttelyn viimeinen esilläolopäivä.
Vaikka Oulun yliopisto on vakuuttanut eläinmuseon toiminnan jatkuvan myös muuton jälkeen, torstaina ilmassa oli lopullisuuden tuntua, heikko aavistus hautajaisista.
Päivän aikana museossa vieraili satoja vieraita, opiskelijoita, henkilökuntaa, paljon myös lapsiperheitä.
Vitriinien välistä sujahtelikin jatkuvana virtana pieniä lapsia, nuoremmat torkkuivat rattaissaan ja lastenvaunuissa.
”Museon puolustaminen on näemmä sukupolvia yhdistävä asia: paikalla ovat nuoret ja vanhat, ainoastaan keski-ikä on ohitettu”, totesi tilaisuuden järjestäjä Juha Markkola puheenvuorossaan.
”Torstain tarkkaa kävijämäärää ei pysty arvioimaan, mutta sanoisin, että reilusti yli kaksisataa kävijää on vieraillut päivän aikana. Tilaisuudessa kiertäneeseen adressiin tuli päivän aikana noin 110 nimeä. Heti aamusta asti porukkaa tuli, pitkälle iltapäivään asti”, kertoi museon tutkimusteknikko Tuula Pudas.
Torstain tapahtumassa useissa puheissa tartuttiin professori Jouni Aspin maanantaina 27.11. julkaistuun haastatteluun Kalevassa. Haastattelussa Aspi arveli, ettei päätös ”niin dramaattista ole. Näyttely on ollut historiansa aikana monessa paikassa. Se jopa paloi talvisodan pommituksissa.” Samassa haastattelussa hän sanoi, että ”eläinmuseon lopetus tarjoaa mahdollisuuden uudistumiseen”.
Tätä optimismia ei moni paikalla ollut tuntunut oikein jakavan.
Museo muuttaa ruokailun tieltä
Paikalle tapahtumaan oli järjestäjien mukaan kutsuttu myös Oulun yliopiston hallitus, rehtori Jouko Niinimäki, yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru, Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) edustaja, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä ja kulttuurijohtaja Risto Vuoria.
Oulun yliopiston johtoa tilaisuudessa edusti viestintäjohtaja Marja Jokinen.
Puheenvuorossaan Jokinen painotti sitä, että Oulun yliopiston tavoitteena on pitää museo toiminnassa muuton jälkeenkin, ja jopa kasvattaa sen vierailijamääriä ja vetovoimaisuutta – minne sitten muutto lopulta viekään.
Tieteelliset kokoelmat ja museon systemaattinen osa jäävät Linnanmaalle, mutta yleisönäyttelyn jatko on edelleen hämärän peitossa.
Museon kokoelmista rakennettavan näyttelyn sijoittamista pohtinut työryhmä on esittänyt uudeksi sijoituspaikaksi Pohjois-Pohjanmaan museon alakertaa. Lopullista päätöstä asiasta ei ole kuitenkaan tehty.
Eläinmuseon nykyisten tilojen on joka tapauksessa oltava tyhjänä tammikuun loppuun mennessä.
Jokisen mukaan yliopistolla kiertäneet huhut eläinmuseon tilalle tulevasta pikaruokapaikasta eivät pidä paikkaansa: kyse on nykyisen Juveneksen omistaman Foodoon laajentumisesta.
Eläinmuseon alakerran tiloja tullaan hyödyntämään ravintolakäytössä. Tilaan ei tulee omaa keittiötä, vaan viereisen Foodoon keittiö remontoidaan niin, että sen kapasiteetti riittää kasvaneelle ruokailijamäärälle.
Muulloin kuin lounasaikaan tiloja voi käyttää esimerkiksi ryhmätyö- ja opetustiloina, ja myöhemmin myös tapahtumien järjestämiseen.
Museon toisen kerroksen tilat tulevat Oamkin käyttöön.
Linnanmaalle tarvitaan lisää ravintolapaikkoja tarvitaan Oamkin muuton vuoksi. Marja Jokisen mukaan toisena vaihtoehtona olisi uudisrakennuksen rakentaminen, ja siihen ei yliopisto eikä Oamk pysty sitoutumaan.
Dioraama on tiede- ja taideteos
Nykyisissä tiloissa eläinmuseo on ollut vuodesta 1984 alkaen.
Linnanmaan tilojen erikoisuutena on konservaattori Heikki Kangasperkon maalaama, 57 metriä pitkä dioraama, jossa Suomenlahti vaihtuu Jäämereksi ja kesä talveksi.
Ritva Kangasperko, Heikki Kangasperkon tytär, piti torstain tapahtuman alussa puheen Skypen välityksellä.
Kangasperko kritisoi puheenvuorossaan muuttopäätöstä siitä, ettei siinä ole laisinkaan huomioitu museon dioraaman erityisyyttä ja ainutlaatuisuutta.
”Kyseessä on sekä taideteos, että tiedeteos. Aivan ihmeelliseltä tuntuu tämän poistaminen.”
Kaikille torstain puhujille yhteistä tuntuikin olevan pettymys asian lopputulokseen. Lähteminen Linnanmaan tiloista koettiin valtavana menetyksenä.
Elna Stjerna sanoi puheenvuorossaan päätöksen vieneen Oulun yliopiston ”sivistysyliopistojen sarjasta mutasarjaan”.
”Vallan näyttävät ainakin Oulun yliopistossa ottaneen markkinavoimat. Ei minulla ole mitään markkinavoimia vastaan silloin, kun ne suuntaavat voimavaransa edes osittain yhteiseksi hyväksi, ei pelkästään yksityisen voiton tavoitteluksi. Nyt veronmaksajien rahoilla ja osaavien ihmisten työllä on aikaansaatu, kansalaisten rakastama kokonaisuus ollaan tuhoamassa.”
Oulun yliopistolla viestintäpäällikkönä ja kulttuurikoordinaattorina työskennellyt, vuonna 2008 työstään eläköitynyt Stjerna kritisoi myös esitystä näyttelyn 3D-mallintamisesta.
Hän pitää sitä sinänsä hyvänä lisänä, mutta ei missään nimessä aidon asian korvaajana.
”Eläinkunta ei ole virtuaalinen juttu. Meillä tulisi olla oikeus nähdä oikeita eläimiä oikeissa ympäristössään. Virtuaaliesittelyt eivät korvaa museota.”
Linnanmaalla ravintola Foodoota vastapäätä sijaitsevalla eläinmuseolla on ollut nykyisissä tiloissa lääniä noin 800 neliömetriä.
Yleisönäyttely käsittää 1300 selkärankaista ja yli 3000 selkärangatonta Suomen eläinlajistolle tyypillistä eläintä.
Yleisönäyttelyssä on ollut kuitenkin esillä vain pieni murto-osa museon kaikista kokoelmista: kokoelmaan kuuluu yli 50 000 selkärankaisen eläimen näytettä ja yli 2 miljoonan selkärangattoman eläimen näytteet.
Näyttelyssä on ollut vuosittain yli 30 000 vierailijaa.
Museon kokoelmien hajottaminen harmitti Stjernaa: ”Eiväthän ne enää muodosta yhtenäistä kokoelmaa. Tämä on jo toinen kokoelma, joka laitetaan pois tarkoitusta vastaavasta tilasta: geologian museolle kävi aikoinaan samalla lailla.”
”Ihmettelenpä mistä idea on saanut alkunsa. Kehnoimpinakin aikoina on tehty hienoja juttuja – miten nyt ei ole enää henkeä pitää tätä yllä?”
Stjerna esitti myös haasteen Oulun kaupungille.
”Jos Oulu haluaa brändätä itsensä Capital of Northern Scandinaviaksi, Pohjois-Skandinavian pääkaupungiksi, täällä olisi valmis eläimistö tuosta ympäristöstä. Miksei tätä haluta hyödyntää?”
Museo on myös tieteen popularisointia
Torstai-iltapäivänä mieli oli haikea myös Jaana Raudaskoskella, englantilaisen filologian opiskelijalla.
Hän kertoi surevansa eniten lasten puolesta.
”Kun täällä päässä yliopistoa pyörii, näkee kuinka paljon täällä käy lapsia. Tämä museo on luontokasvatuksellisestikin tärkeä asia. Humanistina tuntuu pahalta, kun jokin hieno ja kaunis asia lakkautetaan.”
Raudaskoski kertoo käyneensä museossa aika ajoin, rauhoittumassa ja hengähtämässä.
Museon tilojen käyttämistä ravintolapaikoiksi hän pitää kamalana ajatuksena.
”Museo siirretään ravintolan tieltä! Eikö tosiaan olisi löytynyt ravintolalle tilaa muualta? Museo on ollut monelle hyvä syy tulla käymään yliopistolla. Tämänkaltaisen tieteen popularisoinnin luulisi olevan etu myös yliopistolle.”
Biologian opettajaksi valmistunut Karoliina Takalo sanoi huomanneensa, että lapset iästä riippumatta rakastivat museota.
Monesta jo itse matkustaminen Linnanmaalle on ollut varsin jännittävä kokemus.
”Yläkoululaisetkin saattoivat aluksi olla nyrpeänä, mutta lopulta olivatkin aivan mielissään. Moni kun ei ole nähnyt näitä metsän eläimiä tosielämässä – vaikka tätä valtavaa hirveä”, Takalo totesi.
Takalolle museo on opiskeluajoilta hyvinkin tuttu. Museolla on hänestä aivan oma tunnelmansa.
”Lajientunnistusta saattoi harjoitella itsenäisesti, käveleskellen ympäriinsä, yrittäen tunnistaa lajeja nimilappuja katsomatta.”
Torstai-iltapäivän haikeaa hälinää seurasi myös biologiaa opiskeleva Jaani Mustonen.
Mustosen mukaan museon muutossa harmittaa se, että Oulussa asiat ovat olleet tähän mennessä niin hyvin – ja nyt hyvästä luovutaan.
”Kun vertaa tätä museota niihin, joita olen maailmalla nähnyt, ero on aivan valtava. Monien yliopistojen museot ovat kopperoita, pieniä, yleisölle vain rajoitetusti avoinna olevia. Harvassa paikassa pääsee näin lähelle eläimiä”, hän summasi tuntonsa.
Mustonenkin suhtautui epäilevästi ajatuksiin museoon tutustumiseen virtuaalisesti.
”Se, että pääset itse näkemään eläimet näin läheltä, on aivan eri asia, kun katselet kuvia tai videoita.”
Mustonen huokaisee, ja katselee ympärilleen museossa.
”Tila on avara, valoisa, vieläpä kaunis kaiken muun päälle. Täällä tuntuu, että täällä voi oikeasti hengittää. Ja jos tämä on niin inspiroiva minulle, niin entä sitten näille kaikille vaahtosammuttimen kokoisille täällä?”
