Miina Supisen kuudes teos Mantelimaa antaa sanat joulun ja aikamme järjettömyydelle. Rönsyilevä kokonaisuus kertoo kuvitteellisella Länsi-Kyykkäällä sijaitsevasta Mantelimaasta, joka on jouluteemainen kauppakeskuksen ja huvipuiston risteytys. Ikuisen joulun irvokasta karnevaalia kätyröi toimitusjohtaja Jonne J. Halkio, entinen nuorisorikollinen, nykyinen ”rasittava paviaani”.
Pellon keskelle kyhätty Mantelimaa kätkee sisäänsä sekä ABC- että BB-Suomen kuvastot: keskiluokkaista viikonloppuviihtymistä perheille, joukkohysteriaa, strippareita ja tosi-tv-sarjan filmausta Mantelimaan arjesta. Mielleyhtymiä erääseen tuurilaiseen kyläkauppaan ei voi välttää.
Tarinan keskiössä on perheenäiti Molli, joka poptähteytensä hiivuttua värvätään taiteelliseksi johtajaksi Mantelimaan talvipäivänseisauksen kulkueeseen. Hän uppoutuu suunnittelemaan Elfetit-tanssiryhmän eroottista koreografiaa samalla kun aviomies Keke makaa koomassa sairaalassa. Tabletit ja puhelimet riittävät lapsenvahdeiksi Rosa- ja Lila-tyttärille. Sekametelisoppaa hämmentävät luova kirjanpitäjä Felix ja silikonielfetti Kissi, jonka kanssa Molli heittäytyy suhteeseen.
Mantelimaan toiminta ei vaikuta olevan laillisella pohjalla. Tapahtuu arvoituksellisia kuolemia, ja maanalaisesta hirviöstä huhutaan. Jäljet johtavat Mantelimaan paikalla takavuosina toimineeseen ongelmanuorten taideterapiakotiin, joka yhdistää Mollin, Jonnen ja Keken menneisyyden. Jouluisen pinnan alla kytee.
Supisen teksti on terävän dialogin juhlaa. Selfie murhapaikalla ja Täydellinen pellemeikki taas ovat esimerkkejä viihdyttävästi otsikoiduista lyhyistä luvuista, joitten ansiosta tarina etenee jouhevasti. Lievä puute on joidenkin henkilöhahmojen ohuus. Keskeisiin henkilöihin mahtuu onneksi inhimillisyyttä mutta myös oman edun tavoittelua, joka saa pohtimaan heidän motiiviensa moraalia. Hyvikset ovat harvassa.
Vaikka Supinen kuvaa pinnallisen oloista keinotodellisuutta, siitä löytyy syvempiä merkityksiä. Taustalta paistaa kritiikki, että tuosta keinotodellisuudesta on tullut arkea. Kun kirjailija kirjoittaa tyhjistä paketeista, sumusta ja Länsi-Kyykkään pimeydestä, niistä tulee väistämättä metaforia piittaamattomuudelle. Mantelimaa ei ole ainoa paikka, jossa hämäryyksiltä suljetaan silmät.