Koululaisten 15.3. järjestämä ilmastolakko oli vaikuttava tapahtuma.
Yksi kaikkien aikojen suurimmista nuorten mielenosoituksista laittoi järjestäjien mukaan globaalisti liikkeelle 1,6 miljoonaa ihmistä.
Vaikuttavuus ei syntynyt pelkästään mielenosoituksen massiivisesta koosta. Helsingin tapahtumassa puhunut tutkija Janne M. Korhonen kertoi myöhemmin Twitterissä, että monilla koululaisilla on paljon tarkempi, realistisempi ja tieteenmukaisempi kuva ilmastonmuutoksesta kuin useilla aikuisilla.
Kuten mielenosoitukset aina, myös ilmastolakko sai runsaasti kritiikkiä. Moni piti mielenilmausta masinoituna provokaationa, turhana haihatteluna tai lasten valjastamisena poliittisten tarkoitusperien ajamiseen.
Minä kuulen kaikkien näiden ”kriitikoiden” äänessä väräjävän sävyn: pelon.
Aikuistumiseen kuuluu se, että jossain vaiheessa teini-ikäiset alkavat vaikuttaa vähän pelottavilta ja arvaamattomilta. Tähän asti aikuisten turva on ollut siinä ajatuksessa, että jossain vaiheessa nuoret rauhoittuvat kapinallisuutensa suhteen, asettuvat veronmaksajan rooliin ja muuttuvat ennalta-arvattaviksi koneiston rattaiksi.
Ilmastonmuutos pirstoo tämän mallin. Nyt nuoret nimittäin vaativat, että koko järjestelmän täytyy muuttua. He eivät halua missään nimessä ryhtyä sellaisen koneiston osaksi, joka uhkaa tuhota sivilisaatiot ja ekosysteemin kokonaan.
Joten totta kai ne aikuiset, jotka ovat rakentaneet mukavan elämänsä ja valtapositionsa nykyjärjestelmän varaan, ovat kauhuissaan. Nämä nuoret aikovat romuttaa heidän suunnitelmansa – ja vieläpä syystä, jota tukee vahva tieteellinen konsensus.
Siksi ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuiset ihmiset syyllistyvät niinkin epätoivoisiin tekoihin kuin alentamiseen, vähättelyyn ja pilkkaamiseen, jonka kohteena ovat omasta tulevaisuudestaan erittäin huolissaan olevat nuoret.
He todella ovat epätoivoisia. Koska he alkavat ymmärtää, että he tulevat häviämään tämän pelin.
Tosin on todettava sekin, että näiden nuorten tekojen loputon ihastelu ja toivonsa asettaminen koululaisiin maailman muuttajina ei sekään riitä oikein mihinkään.
Vaikka koululaisten vastarinta onkin toivoa herättävää, sekin kumpuaa syvästä pettymyksestä, huolesta ja epätoivosta: nuoret ovat liikkeellä siksi, että me emme ole tehneet ympäristönsuojelun suhteen tarpeeksi. Emme voi tuudittautua siihenkään uskoon, että nuoret lopulta ratkaisevat tämän – me aikuiset olemme ne, jotka tekevät ilmastonmuutosta torjuvat päätökset.
Siksi meidän olisi korkea aika käyttäytyä kuin aikuiset ja toteuttaa itse sitä, mitä koululaisille opetamme: itsekeskeisen kiukuttelun sijaan meidän tulee ottaa muut ihmiset ja ympäristö huomioon ja tehdä ahkerasti töitä sen eteen, että kaikilla olisi tällä planeetalla mahdollisimman hyvä olla.
