Oulun museo- ja tiedekeskus luupin sosiaalisessa mediassa seikkailee punatukkainen piirroshahmo Lulu, joka kertoo ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista. Lulun takaa löytyy niin ikään punatukkainen sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula.
Harjula vastaa Tiedekeskus Tietomaan, Oulun taidemuseon, Kierikkikeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan museon ja Turkansaaren ulkomuseon yhteisten sosiaalisen median kanavien sisällön tuotannosta ja suunnittelusta. Työpäivät ovat varsin vaihtelevia, sillä hän saattaa vierailla kahdessa tai kolmessakin kohteessa päivän aikana. Sosiaalinen media on vietävä sinne missä tapahtuu.
”Museoilla on edelleen korkeakulttuurin leima, mutta somen avulla voi madaltaa ihmisten kynnystä tutustua eri kohteisiin. Museot taipuvat someen oikein mainiosti, enkä keksi mikä ala ei taipuisi”, Harjula pohtii.
Viestinnän tehtävät eivät olleet Harjulan suunnitelmissa vielä lukioikäisenä, sillä hänestä piti tulla tutkija. Historiasta kiinnostunut ylioppilas valitsi pääaineekseen yleisen arkeologian Oulun yliopistossa, koska ”siinä pääsi ulos tekemään”. Harjoittelujaksot arkeologisilla kaivauksilla veivät kirjaimellisesti esihistorian äärelle.
Valmistumisen jälkeen hän päätyi kuitenkin jatko-opintojen sijaan Tiedeviestinnän maisteriohjelma Tiemaan.
”Alle parikymppisenä urasuunnittelu oli vaikeaa, ja vasta arkeologian opintojen aikana opin tuntemaan itseni paremmin. Tiema puolestaan oli hyvin käytännönläheinen ja sen ansiosta olen ennen kaikkea viestijä. Koulutus muutti identiteettini”, Harjula kertoo.
Työpaikkana some
Yliopisto-opintojen jälkeen Harjula on työskennellyt viestinnän suunnitteluprojekteissa Oulun ammattikorkeakoulussa ja Oulun kaupungilla. Tälläkin hetkellä hän vastaa Luupin verkkosivu-uudistuksesta sosiaalisen median suunnittelun ohella.
Nykyistä työtään Harjula kuvaa lottovoitoksi, sillä hän voi hyödyntää sekä viestinnän osaamistaan että museoympäristön tuntemustaan. Sosiaalinen media vaatii kuitenkin jatkuvaa kouluttautumista ja Harjula pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi lukemalla blogeja. Työssään hän myös valokuvaa ja tekee videoita.
Työn monipuolisuudesta huolimatta hän pitää itseään ennen kaikkea sisällöntuottajana ja tarinoiden kertojana.
”On paljon koulutuksia, joissa kerrotaan, miten käyttää jotain sosiaalisen median sovellusta. Minusta tärkeämpää on ymmärtää somen merkitys brändin rakentamisessa. On eri asia käyttää sosiaalisen median kanavia yksityishenkilönä kuin yrityksenä”, Harjula avaa somen roolia viestinnässä.
Omaakin some-profiilia kannattaa miettiä, etenkin jos aikoo viestintäalalle töihin.
”Myönteinen jälki somessa antaa myös työnantajalle aktiivisen kuvan ja mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen esimerkiksi lisäämällä ansioluetteloon linkin omaan profiiliin”, Harjula vinkkaa.
Yliopisto kaipaa luovuutta
Työelämässä Harjula on löytänyt oman tapansa katsoa viestintää. Hän rakastaa isojen kokonaisuuksien ja strategioiden hahmottelua, mutta välillä somessa saa hullutellakin. Uusia ideoita kehitellään koko työyhteisön voimin. Rohkeus ja mahdollisuus osallistua vetoavat myös yleisöön.
Harjulan mielestä yliopistossakin pitäisi kannustaa luovuuteen enemmän.
”Resurssit ovat joka paikassa tiukalla, mutta aina voi jättää jotain muuta tekemättä. Luovuudesta ei saa tinkiä.”
Omalla urapolullaan Harjula näkee olleen hyötyä etenkin siitä, että hän on uskaltanut tarttua tilaisuuksiin. Esimerkiksi hänen ensimmäinen julkaistu lehtijuttunsa oli kahden aukeaman artikkeli sotakoirien historiasta.
”Olisi sitä ehkä vähän lyhyemmälläkin jutulla voinut aloittaa”, hän nauraa.
Kaiken kaikkiaan Harjula on tyytyväinen opintojensa tarjoamaan osaamiseen. Humanistisessa koulutuksessa hän arvostaa etenkin yleissivistystä, jonka ansiosta hän muun muassa osaa puhua pohjoissaamea ja tuntee intiaanien skalpeeraustavat.
Lisääkin Harjula voisi vielä opiskella. Hänen haaveenaan ovat valokuvauksen tai graafisen alan opinnot. Ja on ovi tutkijanurallekin auki, siitä pitää huolen tällä hetkellä tauolla oleva väitöskirjaprojekti eläinkulttuurista yhteiskunnallisen murroksen kuvastajana.
”Suomessa vakityö on ihanne, mutta minusta ei saa liikaa urautua tiettyyn asiaan. Työ on jatkuvasti muuttuvaa, ja niin on myös oma identiteetti”, hän summaa.
Kuka?
» Valmistunut vuonna 2006 filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen arkeologia. Opiskeli sivuaineinaan museologiaa, taidehistoriaa, klassista arkeologiaa sekä saamea ja pohjoisia kulttuureja. Vuonna 2009 valmistui Tiedeviestinnän maisteriohjelmasta.
» Yliopisto-opinnoissa parasta olivat luennot, joilla sai paitsi tietoa, myös inspiroitui ja oppi itsestään.
» Haastavinta opiskelussa olivat pitkät englanniksi kirjoitetut teokset.
» Ensimmäinen oman alan työ työ oli freelance-toimittaja ja -valokuvaaja. Freelancerina työskentely lähti helposti käyntiin, mutta ei tuntunut omalta jutulta.
» Yleisen arkeologian pro gradu -tutkielma käsitteli saamelaisia noitahautoja. Tieman pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Kierikkikeskuksen lehdistökuvaa. Ollut Kierikkikeskuksessa myös harjoittelussa opiskeluaikoinaan.
» Töissä Oulun museo- ja tiedekeskus Luupissa sosiaalisen median asiantuntijana.
» Unelmoi, että saisi remontin valmiiksi ja voisi olla omavarainen oman kasvimaan avulla.
