Minkä arvoinen opintopiste on? Yleensä vastaukseksi annetaan yhtälö, jossa yksi opintopiste vastaa 27 tuntia opiskelijan työtä. Vaikuttaa varsin yksinkertaiselta, mutta näin ei aina ole.
Lähes puolitoista vuotta kestänyt kirjanpitoni opiskeluun käyttämästäni ajasta paljastaa, että pääasiassa opintojaksoihin kuluu paljon vähemmän aikaa kuin olisi tarkoitus. Ennätykseni lienee kymmenen opintopisteen kandidaatintutkielma, johon käytin noin 75 tuntia eli alle kolmen opintopisteen verran.
Jotkut opiskelijat pyrkivät tarkoituksellisesti hankkimaan opintopisteitä niin vähällä vaivalla kuin mahdollista. Kaksi vuotta sitten perustetulla Helpot nopat -sivustolla listataan verkkokursseja, joita voi etusivun mainoslauseen mukaan hyödyntää ”vapaasti valittaviin opintoihin ja opintotukea varten”. Sivustolla listatut kurssit on usein mahdollista suorittaa monivalintatentillä, jonka saa uusia niin monta kertaa kuin on tarpeen.
Koska opintotukeen ovat oikeutettuja vain 55 opintopistettä vuodessa tai 5 opintopistettä opintotukikuukautta kohti suorittavat, nopealla aikataululla suoritettaville opinnoille on tarvetta. Helpot nopat tulevat siis hyötykäyttöön, mutta mitä opintopisteen saamiseksi ylipäänsä vaaditaan?
Italian opintopiste on 25 tuntia, Saksan 30
Opintojen ajallinen mitoittaminen juontaa työajan laskemiseen. Opiskelijan odotetaan työskentelevän viisi päivää viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä, ja tähän odotukseen perustuu myös opintopistemalli.
”Ajatellaan, että opiskelu on kokoaikaista työtä, josta ei varsinaisesti makseta palkkaa, mutta siihen ollaan silti sitouduttu samalla tavalla kuin työhön”, kasvatustieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Jarkko Impola vertaa.
Eurooppalaiset opetusministerit alkoivat yhdenmukaistaa Euroopan korkeakoulujärjestelmiä vuonna 1999 ja käynnistivät uudistuksen, joka tunnetaan Bolognan prosessina. Prosessin tavoitteena oli muun muassa helpottaa opiskelijoiden liikkuvuutta maiden välillä.
Tuolloin opiskelijoiden vuotuista työmäärää kartoitettiin, ja se vaihteli maittain 1 500 tunnista 1 800 tuntiin. Myös laskennallinen työmäärä opintopistettä kohden vaihtelee: Italiassa selviää 25 tunnilla, kun taas Saksassa uurastetaan 30 tuntia. Suomessa päädyttiin sopimaan, että yksi opintopiste vastaa 27 tuntia, minkä myötä opiskelijan vuotuinen työmäärä on 1 600 tuntia.
Suomalaisten korkeakoulujen lukukaudet ovat kuitenkin niin lyhyet, että 1 600 tunnin työmäärä on melko vaikea saavuttaa, ellei sitten opiskele lukukausien ulkopuolella. 40 tunnin työviikko toteutuisi, mikäli lukuvuoden yhteenlaskettu pituus olisi 10 kuukautta. Tosiasiassa suurin osa opintojaksoista toteutuu 7–8 kuukauden sisällä – tämän myötä yhden opiskeluviikon laajuus olisi 50–57 tuntia. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole: keskimäärin opiskelijan työviikko on Suomessa Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) selvityksen mukaan 26,8-tuntinen.
”Sekin on yksi kysymys, pitäisikö opintopisteiden laskennallisia tuntimääriä korjata alaspäin”, Impola pohtii. Näin esimerkiksi viiden opintopisteen kurssi saattaisikin olla vain neljän opintopisteen arvoinen.
Edes lääkisläinen ei opiskele kahdeksasta neljään joka päivä
Pyysin tätä juttua varten eri tiedekuntien opiskelijoita seuraamaan yhteen opintojaksoon käyttämäänsä aikaa. Tavoitteenani oli kartoittaa, onko tiedekuntien välillä eroja siinä, kuinka paljon yhden opintopisteen suorittamiseen kuluu aikaa Oulun yliopistossa.
Sain käyttööni dataa kolmesta eri alaan kuuluvasta kurssista. Kauppatieteiden alaan kuuluvan Brand Management -kurssin (6 op) saattoi suorittaa 42 tunnin työllä, kun taas Johdatus systemaattiseen kulttuurimaantieteeseen -kurssiin (5 op) kului 53 tuntia. Kummassakin tapauksessa kurssiin käytetty aika jäi reilusti alle puoleen laskennallisesta työmäärästä.
Eurooppalaisten opiskelijoiden ajankäyttöä eri aloilla on tutkittu Eurostudent-tutkimuksessa. Siitä selviää, että ajankäytöllisesti kaikkein intensiivisempiä ovat lääketieteelliset ja luonnontieteelliset alat. Sen jälkeen tulevat tekniset alat ja sitten kauppatieteellinen, kasvatustieteet ja humanistiset alat.
Lääketiedettä kolmatta vuotta opiskeleva Maiju Saukkonen seurasi Akutologia ja traumatologia -kurssiin (7 op) käyttämäänsä aikaa. Kurssin laskennallinen työmäärä on 189 tuntia, mutta Saukkonen laski kuitenkin käyttäneensä siihen 95 tuntia eli noin puolet arvioidusta työajasta.
”En voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta minulle on aika tavallista, että kurssiin käytetty aika jää alle sen, mitä on arvioitu”, Saukkonen pohtii.
Saukkonen kuitenkin tunnistaa ajankäytön intensiivisyyden lääketieteellisessä. ”Meillä on aika paljon läsnäoloa vaativaa opetusta. Se heijastuu siinä, ettei meillä ole välttämättä aikaa siihen itseopiskelumäärään, jota meiltä edellytetään – tai jos olisi, niin sitten opiskeluun menisi koko päivä.”
Hänen mukaansa harva lääketieteen opiskelija kuitenkaan käyttää opiskeluun kokonaisen työpäivän verran aikaa päivittäin. ”En usko, että kaikki opiskelisivat joka päivä kahdeksasta neljään”, hän toteaa.
Opintoihin käytetty aika ei aina korreloi kuormituksen kanssa, minkä myös Impola on havainnut. ”Opiskelijoiden opintoihin käyttämä aika ja heidän kokemansa kuormitus pitäisi pystyä irrottamaan toisistaan, sillä myös tutkimuksissa on todettu, että ne eivät välttämättä korreloi. Ne voivat korreloida, mutta ne ovat empiirisesti eri asioita.”
Suorituksista palkitaan sekä yliopistoa että opiskelijaa
Yliopistojen opiskelijamäärät ovat kasvaneet huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen. Oulun yliopistossa on yli 12 000 opiskelijaa ja Oulun ammattikorkeakoulussa lähes 10 000 lisää, eli Oulussa on yhteensä yli 20 000 korkea-asteen opiskelijaa. ”Sellaisen ihmismäärän kouluttaminen on pakostakin enemmän tai vähemmän tehdasmaista”, Impola toteaa.
Kun yliopistoista tuli osa koko kansan koulutusjärjestelmää ja niiden opiskelijamäärät moninkertaistuivat, opetus ei enää sujunut yhtä helposti kuin ennen. Tarvittiin jonkinlainen järjestelmä, jonka mahdollistaisi opintojen ajallisen mitoittamisen. Aloite tällaisen järjestelmän käyttöönottamiseksi tuli politiikasta. Valtioneuvosto esitti vuonna 1966 toiveen korkeakouluopintoihin käytettävän ajan lyhentämisestä, ja yhdeksi keinoksi nimettiin suorituspistejärjestelmän käyttöönotto.
Impolan mukaan Suomen korkeakoulujen rahoitusmalli on hyvin tulosohjautunut, mikä johtuu siihen liittyvistä kuluista. ”Koulutusta pidetään yhteiskunnallisella tasolla tärkeänä ja relevanttina, mutta siihen uppoaa paljon veronmaksajien rahaa etenkin korkeakoulutasolla. Kun korkeakoulutukseen liittyy tulosindikaattoreita, kuten tietty määrä julkaistuja tutkimuksia tai tietty määrä tutkintoja tietyssä ajassa, koulutus intensifioituu ja markkinaehtoistuu.”
Markkinaehtoistumisen myötä korkeakoulut ovat alkaneet kilpailla keskenään rahoituksesta. Nykyinen rahoitusmalli perustuu tutkintojen määrään: tavoiteajassa valmistuva opiskelija tuo korkeakoululle rahaa, minkä vuoksi opiskelijoiden halutaan valmistuvan nopeasti.
Opetushenkilöstö ei tunnista vaatimusten ”säätämistä”
Onko riskinä se, että korkeakoulut ja yliopistot pyrkivät helpottamaan opiskelua ja valmistumista rahoituksen säilyttämiseksi? Impolan mukaan näin voi olla. ”Niillä aloilla, joilla se on mahdollista, saattaa olla kiusaus edistää tutkintojen määrää laadun kustannuksella. Esimerkiksi opinnäytetöiden minimivaatimuksia tai opintojaksojen sisältöjä saatetaan säätää uusiksi. On kiusallista, jos yhdelle vuosikurssille sattuu muodostumaan opintojakso, jonka läpäisyprosentti on erityisen alhainen.”
OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Hakoniemi kertoo, että vuonna 2025 on tarkoitus ottaa käyttöön uusi korkeakoulujen rahoitusmalli, joka korostaisi tavoiteajassa valmistuneita tutkintoja nykyistäkin enemmän. Uudessa rahoitusmallissa yliopistot saisivat määräajassa valmistuneesta opiskelijasta 1,8-kertaisen määrän rahaa verrattuna opiskelijaan, jonka valmistuminen myöhästyy tavoiteajasta yli vuoden. Nykyisessä mallissa kerroin on 1,5.
”Uusi rahoitusmalliluonnos asettaa entistä enemmän paineita sille, että pitää saada tutkintoja tavoiteajassa ulos. Yliopistolla tulee painetta saada tutkintoja nopeutettua, ja uhkana voi olla, että kurssi- ja tutkintokohtaisista vaatimuksesta joustetaan”, Hakoniemi toteaa.
Haastattelemani opetushenkilökunnan edustajat eivät tunnista ilmiötä, jossa vaatimuksia lasketaan kurssien läpäisyn tai yliopistosta valmistumisen helpottamiseksi. Kasvatustieteellisen tiedekunnan koulutusdekaani Sari Harmoinen kertoo, että kurssien kuormitusta on muokattu kumpaankin suuntaan. ”Toisissa opintojaksoissa on lisätty kirjallisuutta, toisissa vähennetty. Samaa on tehty myös tehtävissä ja kontaktitunneissa”, hän toteaa.
Teknillisen tiedekunnan koulutusdekaani, professori Antti Niemi nostaa esiin laskennallisen työmäärän mitoittamisen haasteet. ”Opetus- ja oppimistapojen monipuolistuttua kovin kaavamainen laskenta ei ole tässä suhteessa mahdollista. On syytä myös huomioida, että työmäärän mitoitus tehdään kuvitteelliselle keskiverto-opiskelijalle, mutta olemme kaikki hieman erilaisia yksilöitä”, hän kuvaa.
Oulun kauppakorkeakoulun koulutusdekaani, professori Satu Nätti kertoo, että kurssien työmääriin tehdään muutoksia opiskelijoilta saadun palautteen perusteella. ”Meillä on onneksemme OBS:ssa sellainen tilanne, että opettajat useimmiten vetävät omaa kurssiaan pitkään, ja vaihtuvuus on suhteellisen vähäistä. Tällöin opiskelijoilta saatu palaute toimii hyvänä apuna myös kuormituksen mitoitukseen ja ’säätämiseen’ vuodesta toiseen.”
Palautteen vastaanottamisessa on kuitenkin otettava huomioon keskimääräinen mielipide. ”Koska kuormituksen kokemus on aina yksilöllinen, kannattaa opiskelijapalautetta kuunnella herkällä korvalla ja miettiä, miten yksittäiset kokemukset suhteutuvat koko kohortin kokemukseen”, Nätti toteaa.
Työt, perhe, ainejärjestötoiminta, biletys – ja opiskelu
Opiskeluun käytetty aika saattaa olla kurssisuunnitelmien arvioita vähäisempi myös siksi, että useiden kurssien laskennallisesta työmäärästä suurin osa on korvamerkitty itsenäiseen työskentelyyn käytettäväksi. Esimerkiksi Introduction to North American Studies -kurssin (5 op) työmääräksi on arvioitu yhteensä 135 tuntia, josta luentoihin kuluu 22 tuntia ja projektityöskentelyyn 40 tuntia. Itsenäiselle opiskelulle on varattu 73 tuntia, joka on yli puolet kurssin laskennallisesta työajasta.
Ajan jättäminen itsenäiselle opiskelulle ja opitun omaksumiselle on osa hyvää yliopistopedagogiikkaa. Korkeakouluopintojen mitoitusta käsittelevä, vuonna 2003 julkaistu Anna aikaa ajatella -teos korostaa sitä, että kullakin kurssilla tulisi jättää riittävästi aikaa opittujen asioiden pohdintaan ja syvälliseen sisäistämiseen. Esimerkiksi jokaista luentotuntia kohden tulisi olla varattuna vähintään yksi, mieluusti kolme tuntia opiskelijan itsenäistä työtä, joiden tarkoituksena on luennolla opittuihin asioihin perehtyminen ja niiden kertaaminen.
Opiskelijan elämässä on kuitenkin useita tekijöitä, jotka saattavat estää opintoihin keskittymisen sillä intensiteetillä, joka on välttämätön asioiden syväoppimiseen. Opiskeluun käytettävää aikaa saattavat Impolan mukaan vähentää muun muassa perhe, työssäkäynti sekä opintojen oheistoiminta, kuten ainejärjestötoimintaan osallistuminen tai biletys.
”Ajatus kokoaikaisesta opiskelijasta muuttuu koko ajan suhteellisemmaksi”, Impola toteaa. Moni opiskelija käy töissä, ja vaikka töiden tekeminen ei välttämättä haittaa opiskelua, Impolan mukaan jo yli viidentoista tunnin viikoittainen työnteko voi vaikuttaa opiskeluun. Yleensä ensimmäisenä tingitään kuitenkin vapaa-ajasta.
Muihin ei kannata verrata, opiskelija muistuttaa
Opiskelijan ajankäyttö on siis vahvasti yksilöllinen asia, johon vaikuttavat monet eri tekijät. Yhdenkin kurssin opiskelijoiden välillä voi olla vaihtelua siinä, paljonko opiskeluun käytetään aikaa.
”On tosi epähedelmällistä verrata yhtään keneenkään, koska se, mitä kukin vaatii oppiakseen, on tosi erilaista ja oppimistyylit ovat erilaisia. Joku voi saada samassa ajassa opiskeltua tehokkaammin kuin joku toinen tai joku saattaa käyttää vähemmän aikaa ja menestyä silti paremmin”, Maiju Saukkonen tiivistää.
”Omaan historiaan voi verrata, ja sen takia minusta on ollut hyödyllistä kerätä opiskelutunteja ylös. Silloin on omaa dataa, johon pystyy vertaamaan itseään muiden sijaan.”