Tämä tilanne on täysin lavastettu!
Kun pyydän Oulun yliopiston yhteistyösuhteiden vararehtoria Arto Maanista asettumaan hetkeksi työpöytänsä taakse valokuvaa varten, häntä naurattaa.
Hän ei nimittäin vietä aikaansa tässä paikassa juuri ollenkaan.
Miksi viettäisikään, olisihan hänen työtään vaikeaa tehdä työpöydän takaa. Yhteistyökumppanit eivät tule hakemaan häntä Linnanmaan kampuksen neljännestä kerroksesta, yritykset eivät ymmärrä etsiä tekijöitä tutkimusprojekteilleen suljetun oven takaa.
On oltava itse aktiivisesti liikkeellä, aina matkalla jonnekin.
Nyt hänellä on aikaa noin tunnin verran työhuoneella tehtävään haastatteluun. Käytetään se aika siis hyödyksi.
Yliopistolla omat flavorinsa
Arto Maaninen, 47, aloitti Oulun yliopiston yhteistyösuhteista vastaavana vararehtorina 1. joulukuuta 2017. Hän seuraa työssä Matti Sarénia, joka siirtyi Oulusta Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtoriksi.
Maaninen tuli vararehtorin tehtäviin Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä, missä hän on vastannut muun muassa tietointensiivisten tuotteiden ja palveluiden tutkimuksesta. Hän oli toiminut VTT:ssä eri tehtävissä vuodesta 2002, yhteensä viisitoista vuotta. Maaninen aloitti VTT:llä erikoistutkijana, ja irtisanoutuessaan hänen tittelinsä oli tutkimusjohtaja.
Siirtyminen tutkimuslaitoksesta yliopistoon ei aiheuttanut kulttuurishokkia.
”Työnkuvassa on lopulta hyvin paljon samaa. Ihmisetkin ovat hyvin samantyyppisiä, tutkijoita olen johtanut myös VTT:llä.”
Eipä fyysinenkään matka pitkä ole, sijaitseehan Oulun VTT:n toimisto Kaitoväylällä Linnanmaalla, vain harppauksen päässä kampuksen päärakennuksesta.
Toki yliopiston ja tutkimuslaitoksen organisaatiokulttuurissa on myös merkittäviä eroja. Yliopistoa ei voi johtaa kuten yritystä, mutta ei myöskään niin kuin tutkimuslaitosta.
”Yliopiston organisaatiokulttuuri on hyvin erilainen, hyvässä ja pahassa. On yllättävän paljon eroja siinä, miten asioita hoidetaan. Yliopistossa on asioita, kuten professorien autonomia, jotka tuovat johtamiseen omanlaisiaan flavoreita. VTT:llä johtaminen oli paljon suoraviivaisempaa”, Maaninen muotoilee.
Oulun yliopisto on Maaniselle tuttu ympäristö. Väiteltyään epäorgaanisen synteettisen kemian alalta tohtoriksi hän työskenteli yliopistolla erilaisissa tehtävissä vuoteen 2001 asti. Silloin hän siirtyi työskentelemään yhdysvaltalaiseen startup-yritykseen, roolinaan materiaalikehitysosaston johtaminen. Maanisen vastuulle kuului myös Oulun operaatioiden vetäminen ja kemikaalituotannon ulkoistaminen.
Marraskuussa 2002 yritys teki strategisen päätöksen muuttamisesta Espooseen. Strategisia päätöksiä tehtiin myös Maanisen perheessä.
”Perheeni oli sitä mieltä, että he eivät muuta Espooseen. Se oli sitten helppo päätös. Olin kotosalla kuusi päivää, jonka jälkeen siirryin työskentelemään VTT:lle.”
Maaninen kertoo valinneensa oman alansa jo yläkoulussa seitsemännellä luokalla: hänestä tulisi isona kemisti.
Kun ala oli selvillä, vain kampuksen sijaintia piti pohtia, voihan kemiaa opiskella Oulun lisäksi Jyväskylässä. Ensimmäisen vaihtoehdon hän valitsi lopulta siksi, että silloinen kemianopettaja oli opiskellut Oulussa. ”Hän suositteli Oulua, ja uskoin häntä — ja hyvä niin.”
”Koko työuralleni leimallista on ollut uusien asioiden opettelu. Mikäs sen parempi paikka uuden oppimiselle olisi kuin Oulun yliopisto.”
Kemian alan tutkimusta hän teki vuoteen 2013 asti, sen jälkeen VTT:n johtotehtävät alkoivat viedä liikaa aikaa ”tutkimusharrastukselta”, kuten hän sanoo.
”En pidä mahdottomana sitä, etteikö täällä voisi jotakin [tutkimusta] tehdä.”
Nyt häntä työllistää täysipäiväisesti yhteistyö.
”Vastuullani on kaikenlainen yhteistyö, jota yliopiston ulkopuolella tehdään. Se pitää sisällään yhteistyön muiden yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Koulutukseen liittyvää yhteistyötä hoitaa myös koulutusrehtori (Helka-Liisa Hentilä), tutkimusta tutkimusrehtori (Taina Pihlajaniemi), ja työtä tehdään paljon myös yhdessä. Myös rehtori (Jouko Niinimäki) hoitaa myös paljon yhteistyösuhteita. Omassa roolissani painotus on enemmän yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Toki laatikko hakee vielä reunojaan: ei ole vielä aivan selvää, mitkä asiat ovat minun asioitani, ja mitkä ovat kollegojeni vastuu”, Maaninen muotoilee.
Hän näkee työssä etunaan VTT:llä syntyneet hyvät verkostot erityisesti elektroniikka- ja ICT-alalta.
”Nyt täytyy oppia tuntemaan myös muita Oulun yliopiston aloja, mitä asioita tapahtuu vaikka kasvatustieteiden tai humanistien puolella.”
Onneksi uusien asioiden oppiminen on hänelle mieluista.
”Koko työuralleni leimallista on ollut uusien asioiden opettelu. Mikäs sen parempi paikka uuden oppimiselle olisi kuin Oulun yliopisto.”
Riittääkö raha?
Mutta puhutaanpas rahasta, sitä kun ei aina riitä.
Yliopistojen rahoitus oli alkukevään näkyvästi tapetilla tulehtuneiden työehtosopimusneuvotteluiden vuoksi.
Ennen kuin sopu lopulta syntyi tiistaina 6.3., Helsingin yliopisto oli lakossa, ja sama kohtalo olisi odottanut 7.3. ja 14.3. myös muita maan yliopistoja. Viimeisenä päivänä lakkolistalla oli myös Oulun yliopisto.
Työnantajaosapuoli oli vedonnut siihen, ettei yliopistoilla ole koulutusleikkausten vuoksi mahdollisuutta nostaa palkkakuluja. ”Tässä tilanteessa olisi virhe lisätä yliopistojen kustannuksia yli kantokyvyn”, todetaan Sivistystyönantajien sovintoehdotuksen hylkäämistä koskevassa tiedotteessa.
Rahanjaon yhteydessä puhutaan kuitenkin usein myös siitä, riittääkö sitä ylipäänsä enää muuhun kuin niin sanottuun soveltavaan tutkimukseen.
Poliitikkojen yliopistoja koskevissa puheissa vilahtelevat ajatukset innovaatioista, kilpailukyvyn kasvattamisesta, päätöksentekoa tukevasta tutkimuksesta. Sen sijaan perustutkimuksen arvoa muistetaan kehua muiden kuin tieteentekijöiden toimesta vain aniharvoin.
Arto Maanisen mukaan kyse on oikeastaan turhasta vastakkainasettelusta. Hänen mukaansa rahaa riittää kyllä molemmille.
Toki Tekesillä – vuoden alusta alkaen Business Finlandilla – raha menee teknistä tai taloudellista hyötyä tuottavien sovellutusten, kuuluisten innovaatioiden, luo. Strategisella rahoituksella päättäjät pystyvät rahoittamaan sellaista tutkimusta, jota he itse pitävät kulloinkin tärkeänä ja elinkeinoelämän tarpeita palvelevana.
Mutta Maanisen mukaan kyse ei ole joko tai -tilanteesta. Tekesin rahoitusta on leikattu, ja Suomen Akatemian osuus rahoituksesta on kasvanut: ”Nythän message on se, että perustutkimukseen panostetaan enemmän kuin soveltavaan tutkimukseen.”
Maaninen pitää käytännön sovellutuksiin tähtäävää tutkimusta koskevaa kriittisyyttä eräänlaisena tekosyynä rahan saamattomuudelle: ”Soveltavan tutkimuksen tekijä ei saa helpommalla rahaa kuin perustutkimusta tekevä. Molemmille on mahdollisuuksia, mutta molempien on oltava hyviä!”
Rakas kumppani – ja kilpailija
Innovaatioiden ilosanoman sijaan Arto Maaninen puhuu vaikuttavuudesta.
Yliopistojen vaikuttavuuden kasvaminen on hänestä hyvä asia. Yliopistoilla tulisi olla merkitystä, jälkeä ja näkyvyyttä sitä ympäröivässä yhteiskunnassa. Vaikuttavuudesta puhuminen ei Maanisen mukaan vie tai vähennä yliopistolla tehtävän perustutkimuksen tai tieteellisyyden arvoa.
”Vaikka yliopistojen vaikuttavuutta halutaan kasvattaa, ei se tarkoita sitä, että perustutkimus häviäisi kokonaan, jotta jokaisen tulisi tehdä vain soveltavaa tutkimusta. Eivätkä sitä halua poliitikotkaan.”
Vaikuttavuuden lisäksi Maanisen puheessa toistuu ajatus yhteistyöstä. Yhteistyötä on tehtävä niin yliopiston sisällä eri alojen kesken kuin ulkomaailmassakin.
Ketkä ovat Oulun yliopiston tärkeimmät yhteistyökumppanit? Ketkä mahtuvat top kolmoseen?
Maaninen ei ole ensin kovin halukas listaamaan tärkeimpiä, sillä jokaisella alalla on omat painotuksensa, omat kumppaninsa. Sama kumppani ei ole yhtä rakas lääketieteen tutkijalle kuin fennistille.
Pienen mietinnän jälkeen hän mainitsee Nokian (”Ei voi jättää mainitsematta. Erittäin pitkä yhteistyö, joka on lähtenyt ensimmäisten kännyköiden kehittämisestä”), Linnanmaan kampuksen tutkimuslaitokset (Suomen ympäristökeskus SYKE ja Luonnonvarakeskus Luke), VTT sekä muut maan yliopistot.
Oulussa kahdeksan tiedekunnan yliopistossa tehdään tiedettä laajalla otteella. Toisessa päässä taloa tutkitaan 5G:n mahdollisuuksia, toisessa taas lapsen kielen kehitystä.
Onko monitieteisyys yhteistyökumppaneiden etsinnän kannalta hyvä vai huono juttu? Olisiko sittenkin helpompaa työskennellä tekniikkaan erikoistuneessa Lappeenrannassa tai Tampereella?
Oulun monitieteisyys on Arto Maanisen mukaan samanaikaisesti haaste ja mahdollisuus.
Vaikeuksia se aiheuttaa siksi, että aivan kaikkea talossa tehtävää tutkimusta ei yksi kuolevainen pysty hallitsemaan. Siksi kaikkien alojen erityispiirteiden ja tarpeiden huomioiminen on mahdotonta. ”Yhden ihmisen aivokapasiteetti ei siihen riitä – tai ainakaan minulla ei riitä.”
”Työni ei kuitenkaan ole yhden miehen show. Välillä minä käyn kuuntelemassa henkilökunnasta heidän yrityksiä koskevia tarpeitaan, toisinaan taas etsin, kenellä olisi henkilökunnasta kompetenssia yrityksen tarpeisiin. Pyytäkää siis apua, jos tarvitsette!” hän ohjeistaa tutkijoita.
Oulun etuna Maaninen näkee sen, että poikkitieteellisessä ympäristössä on mahdollisuus oikeasti merkittävien keksintöjen synnylle.
”Vielä monta kisaa voitamme monitieteisyydellä.”
Kahden eri alan asiantuntijoiden kohtaaminen, yllättävien alojen törmäytys voi poikia yllättäviä mahdollisuuksia. Esimerkiksi humanisti ja tietoteekkari voivat luoda yhdessä jotain suurta, kunhan sille annetaan tilaa.
Kovasti kaivattuja innovaatioitakaan ei ole keksimällä keksitty, vaan ne ovat Maanisen mukaan poksahtaneet esille, eri alojen ihmisten kohdatessa.
”Vielä monta kisaa voitamme monitieteisyydellä.”
Kisasta puheenollen – kenen kanssa Oulu puolestaan kilpailee eniten?
Maaninen mietiskelee hetken asiaa, ennen kuin vastaa:
”Samalla kun muut yliopistot ovat yhteistyökumppaneitamme, ovat ne myös kovimpia kilpailijoitamme. Me kilpailemme keskenämme opetus- ja kulttuuriministerön rahoista, Suomen Akatemian rahoista, Tekesin rahoista, Horisontti 2020-ohjelman rahoista.”
Puhuessaan kisasta Maaninen tarkoittaa ennen kaikkea kilpailua ulkoisesta, täydentävästä rahoituksesta.
Kilpailua jaettavasta (ja usein vähenevästä) rahasta käydään jo nyt niin kansallisesti kuin Euroopan tasolla.
Euroopan tasolla kilpailua kiristää nyt se, että Brexitillä on vaikutuksena myös EU:n jakamaan tutkimusrahoitukseen, Horisontti 2020-puiteohjelman rahaan ja alueelliseen koheesiorahoitukseen.
”Näissä kisoissa pitää olla terävää osaamista. Jos on piirikunnan paras, se ei riitä.”
Oulussa tekemisen meininkiä
Oulun yliopiston pitäisi siis Maanisen mukaan olla toki kansallisesti merkittävä, mutta vaikuttava myös Euroopan, mieluusti myös koko maailman tasolla.
Hän näkee Oululla monitieteisyyden ohella useita valttikortteja, joilla erottua joukosta.
Maaninen puhuu oululaisesta mentaliteetista, ”tekemisen meiningistä”, joka monelta muulta kaupungilta puuttuu – ja josta muualla ollaan jopa kateellisia.
Yhdeksi syyksi hän epäilee sitä, että Helsingistä katsottuna Oulu voi näyttää syrjäiseltä. ”Siksi täällä on totuttu siihen, että meidän pitää vain tehdä. Ei jäädä ruikuttamaan, kerätään joukot kasaan, päätetään, mitä tehdään – ja sitten vain tehdään.”
Esimerkiksi käy se, kuinka kaupunki reagoi Microsoftin ja Broadcomin irtisanomisiin kesällä 2014. Heinäkuussa yhtiöt ilmoittivat yhteensä lähes tuhannen hengen irtisanomisista, mikä lamautti koko kaupungin ICT-alan. Nyt ala on taas voimakkaassa kasvussa, jopa työvoimapulaa kärsimässä, kiitos lukuisten uusien pienten yritysten.
”Yritykset osaavat Oulussa muodostaa yhteenliittymiä ja tehdä mutkattomasti ja ennakkoluulottomasti yhteistyötä.”
Kolmannen vararehtorin toimikausi päättyy 31.12.2022.
Millaisen yliopiston hän haluaa jättää seuraajalleen?
Vuonna 2022 Oulun yliopisto on Maanisen vision mukaan entistä vaikuttavampi, ei vain Pohjois-Suomessa vaan kansallisesti, ja sillä on kansainvälisesti tunnustettu tiedeyliopiston asema.
Kuulostaa siltä, että siinä on paljon tehtävää – ja paljon, paljon aikaa, jota täytyy viettää muualla kuin työpöydän äärellä.
Kuka?
>> Arto Maaninen
>> 47-vuotias.
>> Oulun yliopiston yhteistyösuhteista vastaava vararehtori.
>> Asuu Oulussa.
>> Hallituksen jäsen OEA:ssa (Organic and Printed Electronics Association).
>> Valmistunut filosofian maisteriksi pääaineena epäorgaaninen kemia Oulun yliopistosta vuonna 1995. Väitteli Oulun yliopistossa epäorgaanisen kemian alalta filosofian tohtoriksi 1999.
>> Vapaa-ajallaan harrastaa koiravaljakkourheilua. ”Meillä on neljätoista siperianhuskyä. Vaimoni kilpailee lajissa, ja itse olen mukana treenaamassa ja kisoissa huoltojoukoissa. Kun taloudessa on neljätoista koiraa, ei ole vapaa-ajan ongelmia.”
>> Lapsuuden unelma-ammattina roskakuski, yläkouluikäisestä alkaen kemisti. ”Enkä ole katunut tätä valintaa hetkeäkään.”
>> Toivoo elävänsä tervettä elämää, jotta voi nauttia myös eläkevuosista. ”Olen aika pitkälti saanut jo sen, mistä olen haaveillut – omakotitalon, koiria, palkan, jolla tulee toimeen. Nyt elän sitä elämää josta olen haaveillut.”
