Tietokirja
Matthew Walker: Miksi nukumme. Unen voima. Suomentanut Heikki Eskelinen. Tammi 2019.
Berkeleyn yliopiston neurotieteen ja psykologian professori Matthew Walkerin Miksi nukumme -tietokirjan oppi on tiivistettävissä yhteen neuvoon: nuku riittävästi.
Vaikka Arnold Schwarzeneggerin kaltaiset superihmiset muuta väittäisivät, nukkumisesta saatavaa hyötyä ei Walkerin mukaan voi nopeuttaa eikä tehostaa. Mikään tieteellinen näyttö ei tue väitettä, että jokin aine tai keino tai tarpeeksi suuri tahdonvoima voisi korvata tarvittavan määrän unta.
Jos yöunen määrä jää jatkuvasti alle 6-7 tunnin, terveyshaittojen määrä on huomattava. Syöpäriski kaksinkertaistuu. Verensokeri järkkyy, sairastuminen diabetekseen uhkaa. Paino nousee. Univaje rappeuttaa immuunijärjestelmää. Sepelvaltimotaudin riski kasvaa. Unihäiriöt aiheuttavat psyykkisiä ongelmia, kuten masennusta.
Selvä syy-yhteys on löydetty myös unenpuutteen ja Alzheimerin taudin väliltä. Mitä enemmän Alzheimer-potilaille kehittyvää amyloidisakkaa on löydetty aivojen etuosasta, sitä enemmän nämä potilaat ovat kärsineet muistoja vakiinnuttavan syvän NREM-unen (non-rapid eye movement sleep) puutteesta. Syvä uni huuhtoo kuona-aineita ja sen häiriintyminen voi olla varhainen merkki Alzheimerin taudista tai riskistä sairastua siihen.
Walker pitää huomionarvoisena – vaikkakin syy-yhteyttä tieteellisesti todentamattomana sivuhuomiona – että 4-5 tunnin yöunilla kerskailleet Margaret Thatcher ja Ronald Reagan sairastuivat molemmat myöhemmin Alzheimerin tautiin.
Syvä NREM-uni huononee kaikilla ikääntymisen myötä. Unen rakenteessa tapahtuu muitakin muutoksia ihmisen elinkaaren varrella.
Pienelle lapselle REM-uni (rapid eye movement sleep) – vaihe, jossa ihminen yleensä näkee unia – on kaikista tärkein. Varhaisen vaiheen REM-unet rakentavat keskeiset hermoyhteydet ja niiden sivuhaarat sellaisiksi, että ne kykenevät tuottamaan ajatuksia, muistoja, tunteita, päätöksiä ja toimintaa. Ihminen tarvitsee muihin lajeihin nähden poikkeuksellisen paljon REM-unta, koska sosiokulttuurinen yhteisöllisyytemme on monimutkaista ja alkukantaiset tunteet on pystyttävä saattamaan järjen valvontaan.
Nuoruudessa alkaa REM-unen rakentamien aivojen sisäisten yhteyksien karsinta, mikä on välttämätöntä toimintakyvyn ja tehokkuuden saavuttamiseksi. Niinpä muistia ylläpitävän NREM-unen määrä lisääntyy radikaalisti. Walkerin mukaan vuorokausirytmi muuttuu tahdosta riippumattomista biologisista syistä myöhäisemmäksi, mikä aiheuttaa ongelmia kouluaamujen kanssa.
Kaikki eläinlajit nukkuvat, ja nukkuminen vaikuttaa hyödyttävän kaikkia biologisia toimintoja. Walker ei pidä järjettömänä olettamusta, jonka mukaan elämän varhainen ilmenemismuoto olisikin ollut uni eikä valvetila.
Paljon on vielä selvittämättä: Miksi eri tai jopa geneettisesti samaan ryhmään kuuluvien lajien nukkumismäärä vaihtelee? Miksi ja miten eri lajien unen rakenteet poikkeavat toisistaan?
Teoksessa kerrotaan kiehtovasti, miten eri lajien tapa nukkua suojelee lajia haavoittuvuudelta, joka nukkumisen puolustuskyvyttömään tilaan liittyy. Esimerkiksi delfiinit ja valaat nukkuvat NREM-unta kerrallaan vain puolella aivoistaan. Toisen aivopuoliskon on pysyttävä valveilla, jotta vesiympäristössä välttämättömät toiminnot pysyisivät yllä.
Ihmisen unen vertaaminen eri eläinlajien nukkumistapoihin saa minut lukijana pohtimaan, voisiko evoluutio aikojen saatossa muokata myös ihmisen unta näppärämmin nautittavaksi. Voisiko lajimme ”oppia” nukkumaan yksi aivopuolisko kerrallaan? Jo nyt on löydetty viitteitä siitä, että vieraassa ympäristössä myös ihmisen toinen aivopuolisko nukkuu toista pikkuisen kevyemmin.
Walker pohtii myös selkounien näkijöiden evolutiivista merkitystä: tulevatko nämä unenhallintaan kykenevät yksilöt saamaan luonnonvalintahyötyä tulevaisuudessa ja siten yleistymään väestössä? Entä voisiko aivostimulaattorilla peukaloitu uni olla tulevaisuuden ylellisyys? Lisäämällä NREM-unen hitaiden aivoaaltojen kokoa ja syvien aivoaaltojen pinnalla kulkevien unisukkuloiden määrää on jo onnistuttu vahvistamaan koehenkilöiden muistia.
Värikkäiden metaforien avulla – milloin unisyklien tehtävää verrataan saventyöstöön, milloin aivojen hermoyhteyksiä nopeiden laajakaistojen rakentamiseen – syntyy hyvin yleistajuinen käsitys siitä, millaisia tehtäviä unessa aktivoituvat toimijat, nämä aivojen yövuorolaiset oikein suorittavat.
Teoksen loppuun olisin kaivannut asiasanahakemiston lisäksi myös luettelointia lähteinä käytetyistä tutkimuksista, joista merkittävimmät kyllä mainitaan viitteinä tekstissä.
Matthew Walker on paitsi intohimoinen tutkija myös aiheensa taidokas popularisoija. Tämän tietokirjan jälkeen harvaa asiaa voi olla enää liittämättä uneen.
Pop-kappaleetkaan eivät enää ammenna aiheitaan rakkaudesta. Ne kertovat unesta, kuten Walker osoittaa tulkitessaan muun muassa klassikkokappale Sound of Silencen lyriikkaa.
