Oulun teatteri: Jäniksen vuosi. Käsikirjoitus Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds. Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin. Ohjaus Eljas Liinamaa. Lavastus Aino Koski. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho. Rooleissa Heli Haapalainen, Aki Pelkonen, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väätäinen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.4.2022.
Datanomi Vatasella on huono päivä. Elämä ei ole tuntunut hyvältä ja omalta pitkään aikaan. Ajaessaan metsätietä Vatanen (Heli Haapalainen) päästää irti, hän ei enää jaksa. Ja sitten rytisee. Vatanen herää metsässä ja löytää haavoittuneen Jäniksen (Aki Pelkonen). Vatanen ja Jänis, kaksi pientä nisäkästä, lähtevät matkalle.
Onko Vatasella ja Jäniksellä enää toivoa? Oulun teatterin näytelmä Jäniksen vuosi alkaa syvistä vesistä, mutta kasvaa toivoa ja elämänuskoa huokuvaksi hauskaksi ja absurdiksi odysseiaksi. Näytelmän on ohjannut Eljas Liinamaa.
Oulun teatterin Jäniksen vuosi perustuu Esa Leskisen, Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin Ryhmäteatterille 2013 tekemään käsikirjoitukseen. Smeds tunnetaan muun muassa klassikkosovituksestaan Tuntematon sotilas, jota pidettiin teatterikerrontaa uudistavana merkkiteoksena ja toisaalta myös pyhäinhäväistyksenä.
Näytelmän käsikirjoitus perustuu Arto Paasilinnan suosittuun romaaniin, jonka julkaisusta on pian kulunut 50 vuotta. Paasilinnan romaanin henki ei ole vanhentunut, ja näissä käsissä teos saa railakkaan päivityksen nykyaikaan.
Puhuva Jänis on villi eläin ihmeellisessä maailmassa
Paasilinnan romaani on kaukainen, miltei viitteellinen lähtökohta. Teoksen humaani ja lempeästi piikittelevä asenne ja ilmapiiri ovat kuitenkin tallella. Jäniksen vuosi on hellyttävä yhteiskunnallinen satiiri.
Pupukorvaiset kertojat vihjaavat aluksi, että ainakin jokin taso matkalla on unta. Vatasen tietoisuuden tilaan saattavat vaikuttaa myös kolhittu mieli, pitkät ryyppyputket ja taikasienet. Toisaalta jos metsän eläimet puhuvat sinulle, kaiken saa tulkita myös konkreettisesti. Jänis ei tuomitse.
Pääosassa ei ole Paasilinnan kirjasta ja Risto Jarvan elokuvasovituksesta tuttu keski-ikäinen, keskiluokkainen valkoinen mies. Heli Haapalainen täyttää Vatasen saappaat komeasti. Vatanen on “vain Vatanen”, jolla ei ole etunimeä ja sukupuolella ei ole merkitystä.
Aki Pelkonen revittelee hulvattomana jäniksenä, jolla on myös herkkä puolensa. Mikään inhimillinen tai eläimellinen ei ole tälle lähiöjänikselle vierasta. Näytelmässä on nelisenkymmentä herkullista sivuhahmoa, joita esittää vain neljä näyttelijää. Annika Apajalahti, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väänänen hoitavat kaikki roolit hämmästyttävällä energialla ja rytmillä.
Hämmentävässä maailmassa nisäkäs katoaa
Ihmiset kamppailevat arki- ja työelämän vaatimusten ja paineiden kanssa. Ilmasto tuhoutuu, Euroopassa soditaan ja yhteiskunta eriarvoistuu. Aivoihin tulvii valtava määrä oikeaa ja väärää informaatiota jokaisena hetkenä. Masennuslääkkeitä syö Vatasen lisäksi yli puoli miljoonaa suomalaista.
Tämän todellisuuden keskellä pieni nisäkäs ahdistuu ja kadottaa lapsuuden ihmettelyn taidon. Joka puolelta tiiviiksi puristettu näkökenttä on jo niin ahdas, että kauneutta on mahdoton havaita.
Lopulta ei ole merkityksellistä, onko matka Vatasen pään sisäinen vai todellinen. Mikä on todellista, kun suljet silmäsi ja vaivut uneen? Onko taivaansini totta?
Näyttämöllä Vatanen ja “tosi hyvin” karaokea laulava jänis ovat uskomattomia, mutta maailma on totta. Huomiot yhteiskunnan epäkohdista ovat teräviä. Kapitalismi ja rötösherrat pyörittävät maailmaa. Vanhukset kärrätään hoitokotiin, jossa maksut ovat suuria ja hoito huonoa.
Kaikki piikit eivät ole teräviksi tarkoitettuja. Esimerkiksi eläinlääkäri (evp) Kärkkäinen (Timo Reinikka) kuvataan omituisena hörhönä, joka uskoo homeopatiaan ja kaikkeen huuhaahan. Jollekin saattaa tulla mieleen eräs kauppias, mutta tämä hahmo on onnistunut ja hauska.
Parhaissa tarinoissa on useita tasoja
Riemukkaat ja koskettavat tapahtumat seuraavat vauhdikkaasti toisiaan. Käsikirjoituksen ja toteutuksen onnistumisesta kertoo, että parhaimmillaan kohtaukset ovat samaan aikaan hauskoja, viisaita ja herkkiä. Tunnekirjon yhdistäminen toimivasti on äärimmäisen harvinaista, ja lopputulos on usein kiusallista katsottavaa.
Kun ympäri Suomea riekkunut Vatanen passitetaan sairaalaan vähän latautumaan, hän pääsee keskustelemaan ylihoitajan (Tuula Väänänen) kanssa. He käyvät läpi syviä tunteita, ja kohtauksessa on valtava intensiteetti. Tunnelma ei ole kuitenkaan hetkeäkään raskas, vaikka kerronnassa ja sisällössä on useita tasoja.
Kohtaus rajautuu katosta laskeutuvalla läpinäkyvällä verholla. Aino Kosken lavastus on pelkistetty ja kuin unimaailmaan tyylitelty. Verhoja käytetään rajaamaan tilaa. Suuren näyttämön mittakaava sopii parhaiten esimerkiksi suurmusikaaliin, jossa on valtavia joukkokohtauksia. Tehokas rajaaminen tiivistää näyttämön pienille nisäkkäille sopivaksi.
Verhot toimivat myös kuin esirippuina ja rajaavat Vatasen mielen – tajunnan ja alitajunnan kerroksia. Välillä minimalistinen ja kaunis lavastus ja valaistus (Elina Romppainen) vie mukaan Vatasen ja jäniksen satumaailmaan.
Pasi Räbinän luoma puvustus tukee kerrontaa, jossa on ihmeellisiä asioita. Koreilun ja näyttävyyden sijaan pienillä asioilla on merkitystä. On selvää, että ihmisoletettukin kuulee paremmin tai ainakin toisin, kun saa jäniksen korvat.
Lohduttava matka kohti tärkeitä asioita
Kahden pienen nisäkkään lohduttavalla matkalla ystävykset etsivät häiritylle mielelle rauhaa. Maailma on kaoottinen paikka, ja oman paikkansa löytäminen ei ole helppoa. Kun ymmärtää ja hyväksyy, että perille ei voi koskaan päästä ja maailmakin on vielä kesken, oman kokoinen paikka saattaa löytyä. Jänis kehottaa pysähtymään ja ihmettelemään. Ehkä jossakin on vielä salaisuus.
Jäniksen vuosi on hauska, mutta lempeä satiiri. Jänis havainnoi ja ymmärtää, mutta ei saarnaa. Jäniksellä on myös suuri sydän. Viihdyttävä näytelmä onnistuu yhdistämään kepeyden syviin inhimillisiin tunteisiin.
