Vaihtamalla voi parantaa – muutaman harhailuvuoden jälkeen pääsin minulle sopivalle alalle

Välivuosien aikana en aktiivisesti etsinyt suuntaa elämälleni, vaan odotin sen putoavan syliini, kirjoittaa Aleksi Hursti.

Yliopistoltakin tutut yt-neuvottelut ja irtisanomiset pyörivät mediassa ja saavat nuoret epävarmoiksi uravalinnoistaan. Tässä taloustilanteessa suuren irtisanomisvaaran ja epävarman tulevaisuuden tarjoavat ammatit eivät houkuttele.

Näyttää siltä, että korkeakoulujen yhteishaun ensikertalaiskiintiö on toiminut päinvastoin kuin hallitus on toivonut: loppujen lopuksi se on hyödyttänyt vain 250 nuorta hakijaa. Suuri määrä nuoria puolestaan piti välivuoden ja aikoo miettiä tarkkaan, miten kiintiöpaikkansa käyttää.

Myös minua valvotti lukioaikoina öisin epätietoisuus ammatinvalinnasta. Milloin mietin arkeologin uraa, milloin uskontotieteitä. Kirjoitin lopulta puhtaan loogisen päättelyn tuloksena ylioppilaskokeissa historian ja yhteiskuntaopin, koska niissä minulla oli parhaat arvosanat. Kävin myös valtio-opin pääsykokeessa.

Koska ylioppilaskokeisiin ja pääsykokeeseen lukeminen ei kiinnostanut, oli lopputuloskin sen mukainen. Seuraavan lukuvuoden vietin Postilla töissä, sitä seuraava meni intissä.

Välivuodet toivat kyllä perspektiiviä elämääni, mutta ei niiden aikana minulle vieläkään selvinnyt tulevaisuuden ammattini. En aktiivisesti etsinyt suuntaa elämälleni, vaan odotin sen putoavan syliini.

Seuraavaksi päädyin opiskelemaan mediatekniikkaa ammattikorkeakouluun, koska tekniikka kiinnosti, jonnekin oli pakko päästä opiskelemaan ja tietoliikenteen sekä viestinnän tekninen puoli vaikutti mielenkiintoiselta. Opiskelun laatu ja opiskelumotivaation puute kuitenkin ajoivat minut hakemaan yliopistoon.

Päädyin Ouluun ympäristötekniikalle, koska ympäristöongelmat, ilmastonmuutos ja niiden ratkaiseminen tekniikan avulla kiinnostivat. Parin vuoden harhailun jälkeen aloitinkin opiskeluni silti ennen suomalaisten korkeakouluopiskelun aloittamisen keski-ikää, joka on 24 vuotta.

Kun katson taaksepäin ja mietin, mikä minut on johdattanut tähän pisteeseen, tunnistan valintojeni muodostavan järkevän reitin. Älyverkoissa tärkeä osuus on tiedon liikkuminen sähkön lisäksi ja mediatekniikkahan oli myös tietoliikennettä. Yhteiskunnan kehittäminen hallinnon puolelta oli kiinnostanut jonkin verran lukiossa, ja nyt olen OYY:n hallituksessa suuren edunvalvontajärjestön toimeenpanevassa elimessä.

Opintojen aikanakin olen miettinyt sitä, miten pääsisin isojen ongelmien kimppuun. Nyt diplomityössäni suunnittelen älyverkkoa, jonka avulla sähköverkossa voidaan hyödyntää enemmän uusiutuvia, mutta tuotantokyvyltään epävarmoja energiantuotantotapoja.

Valmistumiseni jälkeen olen kiinnostunut työskentelystä ministeriöissä, miksei jossain vaiheessa EU:ssakin. Yhdistävänä piirteenä tunnistankin nyt itsessäni myös eräänlaisen halun parantaa maailmaa ja tehdä töitä paremman huomisen puolesta.

Olen onnekas: Vaikka en päätynyt suoraan lukiosta opiskelemaan nykyistä alaani, muutaman vuoden iteroinnin jälkeen pääsin kuin pääsinkin alalle, joka tuntuu minulle sopivalta.

Samaa ei voi sanoa useista opiskelukavereistani, jotka tulivat suoraan lukiosta opiskelemaan ympäristötekniikkaa tietämättä mitä se edes pitää sisällään – sana ”ympäristö” vain kuulosti kivalta. Nyt nämä samat kaverit ovat työelämässä tai valmistuneita, miettien kuitenkin jo seuraavaa siirtoa, sillä ala ei kiinnostanutkaan niin paljoa. Vaikka osa on tyytyväinen tutkintoonsa ja työpaikkoihinsa, en yllättyisi, vaikka osa porukasta päätyisi opiskelemaan toista tutkintoa.

Ensikertalaiskiintiöt saattavat ohjata hakijoita pitämään välivuosia ja etsimään oikeaa alaansa. Mielestäni on kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että ensimmäinen opiskelupaikkavalinta on juuri sitä mitä haluat tehdä myöhemmin elämässäsi.

Välivuoden aikana tulee keskityttyä muihin asioihin, ja vasta opiskelu ohjaa paremmin omien kiinnostusten pariin. Poikkeuksia löytyy – ehkäpä juuri se 250 vuodessa.

Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni näillä ensikertalaiskiintiöllä sisään päässeistä vaihtaa lopulta opiskelupaikkaa.

Aleksi Hursti

Ännännen vuoden ympäristöteekkari ja ensimmäisen kauden TeTaattori. OYY:n hallituksen jäsen vuonna 2017.

Lue lisää:

Isänmaallisuudesta puuttuu ympäristöajattelu

Jos jokainen suomalainen sitoutuisi tekemään mahdollisimman paljon ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi ja ainutlaatuisen luontomme suojelemiseksi, minäkin voisin ehkä jonain päivänä olla ylpeä synnyinmaastani, kirjoittaa Iikka Kivi.

En erityisemmin pidä nationalismista. Minusta se on arveluttava ja eriarvoistava ajatusjärjestelmä.

Isänmaallisuutta ajetaan sisään alakoulusta lähtien: opetellaan Maamme-laulu, askarrellaan siniristilippuja. Nationalistinen kasvatus huipentuu armeijassa, jossa sotilaiden täytyy vannoa lupaus isänmaan puolustamisesta omalla hengellään.

Pidämme uskontonsa puolesta itsensä uhraavia marttyyreja ja terroristeja hulluina, mutta yhtä fiktiivisen Suomen kansan puolesta kuoleminen on täysin arvojemme mukaista toimintaa. Tämä siitäkin huolimatta, että vielä parisataa vuotta sitten hyvin harva täällä asuva mielsi itsensä suomalaiseksi. Suomalaisuus piti keksiä, jotta se alkoi olla olemassa – aivan kuten jumalatkin.

Isänmaallisuudella tavoitellaan yhteisöllisyyttä, mutta isänmaallisuuteen tarvitaan ”meidän” lisäksi myös ”muut”. Talvisodan ihmeeksi kutsuttua kansan yhdistymistä muistellaan ideaalitapauksena ja samalla unohdetaan kokonaan se, että se vaati syntyäkseen erittäin vahvan venäläisistä rakennetun viholliskuvan (jossa Neuvostoliitto toki auttoi paljon).

Sama jakolinja meihin ja muihin näkyy myös nykykeskustelussa: miksi Suomen pitäisi ottaa turvapaikanhakijoita kun muutkaan eivät ota? Miksi Suomen pitäisi tehdä jotain ilmaston lämpenemisen torjumiseksi, kun muutkaan eivät tee? Oman kansan asiat kuntoon ensin, sitten voidaan auttaa muita.

Pahimmillaan isänmaallisuus estää meitä näkemästä sitä, että ei ole ketään muita, on vain me – yksi ihmislaji, joka elää yhteisellä planeetalla.

Koska nationalismin virtaus näyttää Euroopassa kuitenkin olevan vahvistumaan päin, eroon siitä ei päästä vielä pitkään aikaan. Ainoa järkevä ratkaisu on siis suunnata sitä paremmin.

Kun ilmaan piirrettyjen rajojen mukaan tämä tietty maantieteellinen alue kuuluu meidän hallintaamme, isänmaallisuutta voisi ohjata siten, että jokainen suomalainen ottaisi kunnia-asiakseen pitää kotimaisen luonnon ja ympäristön mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Duunia nimittäin piisaisi. Ainutlaatuista suoluontoamme uhkaa turpeenotto, metsäluonnossa sukupuuttoon lajeja ajaa vanhojen metsien puute ja pirstaleisuus. Korvaamattomia lajien elinympäristöjä nuijitaan valtuustoissa asvalttikentiksi. Itämeren tilanteesta voisi olla huolissaan muutenkin kuin turvallisuuspoliittisessa mielessä.

Puhumattakaan sitten siitä, että korkean koulutuksen, hyvän elintason ja teknisten innovaatioiden maana tunnetusta Suomesta olisi kenties maailman parhaat lähtökohdat ponnistaa ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Jos jokainen suomalainen sitoutuisi tekemään mahdollisimman paljon ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi ja ainutlaatuisen luontomme suojelemiseksi, minäkin voisin ehkä jonain päivänä olla ylpeä synnyinmaastani.

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää:

Mielipide: Mainio alma mater vai paska yliopisto?

Parantuneiden opintojen edistymisen ja tutkintosaannon soisi näkyvän rahoituksessa enemmän, kirjoittaa Olli Silvén mielipidekirjoituksessaan.

Juho Karjalainen toivoo auditoinnin läpäisystä rahallista korvausta yliopistoille. Kannattaa harkita, mitä toivoo.

En tietenkään vastustaisi Oulun yliopiston erityisen anteliasta palkitsemista. Siihen olisi perusteetkin. En silti pidä laatupalkintoja järkevänä menettelynä. Sellaisen kun saa ajanmittaan kukin yliopisto vuorollaan.

Yliopistojen rahoitus tulee nykyisin paitsi tulosindikaattoreiden, myös lukuisten strategiaprofilaatioministeriötutkimusaaltohuippuneuvostoeritystehtävälippulaiva yms. erien kautta. Noilla jälkimmäisillä on taipumus valua suhteettoman paljon pääkaupunkiseudun yliopistoille.

Oulun yliopistolle edullisinta olisi sallia tuloksellisuuden ratkaista. Nimittäin pääkaupunkiseudun yliopistot ovat pulskemmasta rahoituksestaan huolimatta menettäneet osuuttaan tulospohjaisissa erissä 2012-2016 (ks. Vipunen.fi).

Vahingoniloon ei ole syytä, sillä niille menetyksiä on kompensoitu rukkailemalla rahoitusmallin sääntökirjaa. Viimeksi noin on tehty 2017 alusta. Ikävämpi juttu meille.

Joka tapauksessa ns. maakuntayliopistojen tulososuuden nousu kertonee niiden nopeammin parantuvasta tuloslaatu-panoslaatu-suhteesta. Valtakunnallisesti tämä on näkynyt Kandipalautteessa ja muutaman vuoden viiveellä Aarresaari-verkoston uraseurannoissa.

Parantuneiden opintojen edistymisen ja tutkintosaannon soisi näkyvän rahoituksessa enemmän.

Tosin menestymisemme vaihtoehtoiseksi selitykseksi eräs Kehä kolmosen sisäpuolinen asiantuntija esitti ”paska yliopisto, josta halutaan äkkiä pois”.

Olli Silvén

Intohimona oppiminen – Laura Vanhanen vie koulutusta sinne, missä sitä kipeimmin kaivataan

Kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa opiskellut Laura Vanhanen kiinnostui jo opiskeluaikanaan koulutuspolitiikasta ja koulutusviennistä. Koulutuksen kehittämistä koskevat työtehtävät ovat vieneet häntä maasta toiseen. Häntä harmittaakin se, ettei opintojen aikana tullut opiskeltua ahkerammin kieliä ja käytyä enemmän vaihto-opintojaksoilla.

”Lopetin juuri pakolaislasten opettajien kouluttamisen, ja kävelen läheiseen kahvilaan. Siellä pitäisi olla hyvä internet-yhteys”, kertoo iloinen ääni Skype-puhelun kautta.

Ääni kuuluu Laura Vanhaselle, joka on haastatteluhetkellä työkomennuksella Kreikan pakolaisoperaatiossa. Vanhanen työskentelee Kirkon Ulkomaanavulla koulutussektorin kehittämisen asiantuntijana, ja matkustaa työnsä vuoksi paljon. Työtehtävät vievät Vanhasen usein kehittyville alueille ja hauraisiin valtioihin.

Oulusta kotoisin oleva Vanhanen aloitti opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2006. Syyksi Oulun yliopistoon hakemiselle Vanhanen kertoo halun opiskella opettajaksi kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa.

Opiskelupaikan valitseminen ei ollut Vanhaselle helppoa, sillä häntä eniten kiinnostava opettajankoulutusohjelma sijaitsi omassa kotikaupungissa, jossa kaikki oli hänelle jo tuttua.

Valinnan ratkaisi lopulta se, että Oulussa opetuksessa keskityttiin Vanhaselle tärkeisiin oppimiseen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviin globaaleihin teemoihin.

”Oulun yliopiston englanninkielinen luokanopettajakoulutus on todella laadukas ja vastaa kasvavaan tarpeeseen. Eri maiden opetusjärjestelmiä ja koulumaailman käytäntöjä tarkastellaan kriittisesti ja ravistelevasti. Oulussa on maailman paras globaaleja kysymyksiä painottava luokanopettajan koulutus, jos niin saa sanoa.”

 

Järjestöjen kautta maailmalle

Vanhanen työskenteli opintojensa aikana eri järjestöissä. Valmistumisen aikaan hän oli Erasmus -harjoittelussa Brysselissä Pohjois-Suomen EU-aluetoimistossa. Sen jälkeen hän siirtyi Euroopan parlamenttiin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok.) avustajaksi. Vanhanen on ehtinyt työskennellä lisäksi muun muassa Suomen nuorisoyhteisö Allianssilla sekä Women without Borders -järjestössä Wienissä projektiavustajana.

Kasvatustieteiden maisteriksi valmistumisen jälkeen hänen tiensä vei eduskuntaan sivistysvaliokunnan silloisen puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok.) avustajaksi.

Vanhasen mukaan eduskunnassa oppi kotimaisen koulutuspolitiikan tekijät ja prosessit.

”Suomalaisen koulutusjärjestelmän ymmärrys siitä, miten systeemi rakentuu, on kansainvälisesti kova juttu.”

Nykyään työkomennukset vievät Vanhasta ympäri maailmaa, ja monipuolisemmasta kielitaidosta olisi etua. Häntä on jäänyt harmittamaan, ettei opintojen aikana tullut käytyä enemmän vaihto-opintojaksoilla ja opiskeltua enempää kieliä.

”Opiskelin lukiossa ranskaa, ja kävin Ranskassa vaihdossa. Yliopistossa olisi kannattanut opiskella enemmän kieliä. Akateemisten vaihto-ohjelmien tuella on kätevää muuttaa uuteen maahan, missä kieltä on pakko opetella. Sen arvon huomasi vasta jälkikäteen.”

Vaikka Vanhanen on valmistunut luokanopettajaksi, hän on tehnyt opettajan töitä hyvin vähän, ainoastaan muutamien viikkojen sijaisuuksia.

”Mutta on sekin tavallaan opettamista, kun selvittää Afrikan sarvessa sijaitsevassa Eritreassa paikallisen opetusministeriön virkamiehille sitä, miten oppijakeskeinen pedagogiikka, leikillisyys tai vaikka opettajien tehokas täydennyskoulutus ovat toteuttamiskelpoisia.”

Kirkon Ulkomaanavulle Vanhanen päätyi eduskunnan kautta.

”Osallistuin eduskunta-avustajana monenlaisiin työryhmiin, joissa valmisteltiin lainsäädäntöä koulutuksen viemisestä muualle. Silloiset koulutusviennin visiot olivat melko pielessä, joten otin selvää missä ja miten vastaavia hankkeita tehdään kestävämmin ja reilusti. Siksi hain Kirkon Ulkomaanavulle, jossa osataan viedä koulutusta sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan.”

 

Koulutuspolitiikka vetää puoleensa

Yliopistossa Vanhanen oppi, kuinka koulutus on poliittista joka maassa. Vanhasta hallituksen koulutusleikkaukset hirvittävät.

Silti hän pitää vielä törkeämpänä kuilua meidän ja kehitysmaiden resurssien välillä, vaikka teknologia, tieto ja taidot jokaisen koulunkäynnin mahdollistamiseksi ovat olemassa.

”Silti on miljoonia lapsia ja nuoria, jotka eivät tällä hetkellä pääse kouluun.”

Vanhanen myöntää oppimisen ja koulutuspoliittisten kysymysten olevan hänen intohimojaan. Ne ovat myös yksi syy sille, miksi hän työskentelee humanitaarisessa operaatiossa koulutusasiantuntijana.

”Nyt yhteistyössä UNICEF:n kanssa tuemme Kreikkaan saapuneiden pakolaislasten ja -nuorten koulunkäyntimahdollisuuksia, koska osa on ollut jo vuosia pois koulusta. Kreikassa tikittää aikapommi, jos pakolaiset eivät pääse kouluun. Iso haaste on keksiä, miten kreikkalaiset nuoret ja kotimaistaan paenneet nuoret oppisivat yhdessä ammattitaitoja tai edes tutustuisivat toisiinsa. Nyt järjestän Ateenassa koodauskursseja, sillä ohjelmointi motivoi molempia nuorisoryhmiä, ja kas – siinä sivussa saa uusia kavereita.”

Vanhanen kritisoi yliopiston opinnoissa sitä, että tiedekunnat ovat yhä erillään. Vanhasesta valloilla on edelleen ajattelu, että tietty tutkinto työllistää vain tietylle alalle. Suomalaiset korkeakoulut ovat jäljessä siinä, kuinka opiskelijoita voisi kannustaa vapaaehtoistyöhön ja globaalien haasteiden ratkomiseen.

Vanhanen kertoo oppineensa työelämässä sen, että maisteritason opinnot alalta kuin alalta antavat tukevan pohjan kokeilla mitä vaan. Hänen mukaansa useimpia asioita opitaan parhaiten tekemällä.

”Tuloksia syntyy, kun yhdessä kokeillaan sitä mitä ei vielä osata. Kuulostaa kliseiseltä, mutta niin se on.”

 

Kuka?

>> Laura Vanhanen

>> Valmistunut 2012 kasvatustieteen maisteriksi pääaineenaan kasvatustiede. Sivuaineena opiskeli englantilaista filologiaa ja kulttuurienvälistä osaamista (Education for Intercultural Competencies).

>> Töissä Helsingissä Kirkon Ulkomaanavulla koulutussektorin kehittämisen asiantuntijana.

>> Yliopisto-opinnoissa parasta oli osaava ja kannustava kansainvälisen luokanopettajakoulutuksen opetushenkilöstö.

>> Haastavinta opiskeluissa oli opintojen, työjaksojen ja vapaaehtoistyön yhteen sovittaminen.

>> Ensimmäinen oman alan työ oli kansanedustaja Raija Vahasalon (kok.) avustajana toimiminen.

>> Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma käsitteli koulutusvientiä ja koulutuksen kaupallistumista.

>> Unelmoi pääsevänsä kesälomalla mökille Suomeen.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Kasvatustieteiden tilahankkeessa metsästetään säästöjä, tilavuokrista leikattava noin 8-9 prosenttia

Kasvatustieteiden tilatyöryhmän opiskelijajäsenen Tino Nissisen mukaan ilmoitettu säästötarve on 650 000 euroa: alkuperäisestä noin 8,7 miljoonan hankkeesta pyritään noin 8,1 miljoonan kokonaiskustannuksiin.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Kasvatustieteiden tiedekunnan tilahankkeessa etsitään nyt kuumeisesti säästöjä.

Kyse on tiedekunnalle rakennettavista uusista tiloista, jotka sisältävät muun muassa kasvatustieteiden erikoisopetustiloja (kuten musiikkiluokat ja puutyöluokat), kiltahuoneet ja henkilökunnan toimistotiloja.

Oulun yliopiston hallitus päätti 3.5. kokouksessaan hyväksyä pääosin humanistisen ja kasvatustieteellisen tiedekunnan tiedekuntien hankesuunnitelmat. Päätöksen edellytyksenä oli se, että tilahankkeiden toteuttamisen jälkeinen hankealueiden keskimääräinen neliövuokra ei saa ylittää Linnanmaan alueen markkinavuokraa.

Kun Suomen Yliopistokiinteistöt (SYK) jätti yliopistolle 21.4. tarjouksen tilojen toteuttamisesta, selvisi, että kaikkien tilojen osalta vertailukelpoisuus markkinavuokraan ei täyty. Käytännössä tämä tarkoittaa kasvatustieteiden tiedekunnan tiloja.

Siksi tiedekunnan uusien tilojen tilavuokrista on säästettävä nyt noin 8-9 prosenttia.

Kasvatustieteiden tiedekunnan tilatyöryhmä sai kuulla asiasta perjantain 12.5. kokouksessa. Maanantaina 15.5. asiaa käsiteltiin kasvatustieteiden erikoisopetustilojen suunnittelukokouksessa.

Tilatyöryhmän opiskelijajäsenen Tino Nissisen mukaan ilmoitettu säästötarve on 650 000 euroa: alkuperäisestä noin 8,7 miljoonan hankkeesta pyritään noin 8,1 miljoonan kokonaiskustannuksiin.

Tavoiksi säästöjen saamiseen on esitetty muun muassa opetustilojen yhteiskäyttöä eri tiedekuntien kanssa, pienentämällä tiloja 7-8 prosenttia ja säästämistä rakennuskustannuksista luopumalla kalliimmista tilaratkaisuista, kuten lasi- ja siirtoseinistä.

Mikäli säästöt tehdään tiloja pienentämällä, tarkoittaa se noin 300 neliön lähtemistä.

Yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru ei halua kommentoida tarkkoja säästettäviä summia, vaan toteaa ”asian suunnittelun olevan akuuttia juuri tässä hetkessä”. Tarjouksen taustojen yksityiskohdista lisätietoja voi antaa tarjouksen tekijä eli SYK Oy.

”Mahdollisimman kustannustehokkaan ratkaisun löytämiseksi täytyy kustannukset ja toteutusvaihtoehdot käydä tarjouksesta vielä läpi. Tämä kuuluu normaaliin hankesuunnitteluun”, Kiuru painottaa.

Oulun ylioppilaslehti tavoitteli SYKin markkinointi- ja kampuskehitysjohtajaa Juha Uotilaa tiistaina ja keskiviikkona, mutta hän ei vastannut yhteydenottoihin.

 

”Neliövuokran määrittely on hankalaa”

Mikä on sitten se verrokki, johon kasvatustieteiden tilojen vuokraa verrataan? Verrataanko kasvatustieteiden tilojen hintaa kenties Linnanmaan alueen toimistotilojen vuokrahintaan?

Essi Kiurun mukaan aivan tiedekunnan käyttöön tarkoitettuja vastaavia tiloja ei Linnanmaan alueelta tietenkään löydy.

Se tekee vuokrien vertailusta hankalaa.

”Kaikki alueella olevat toimijat käydään läpi. Ihan täysin samanlaisen, juuri tällaisen laboratoriotilan verrokin löytäminen Linnanmaalta on hankalaa. Siksi täytyy katsoa isoja linjoja, niistä verrokkeja voidaan löytää.”

Onko tiloille määritelty sitten tiettyä neliövuokraa, jota uudet tilat eivät saa ylittää?

”Hankealueen keskimääräisen neliövuokran määrittely on hankalaa. Ei ole olemassa yhtä selkeää neliövuokraa, joka kattaisi kaikki tilat ja alueet. Tilat vaihtelevat office-tiloista erikoisvarusteisiin laboratoriotiloihin. Ei voi määritellä yhtä neliöhintaa miettimättä sitä, mistä komponenteista se muodostuu”, Kiuru muotoilee.

 

”Tilanne on aika kiharainen”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenen Miina-Anniina Heiskasen mukaan tilanne on se, että vaikka humanistisen tiedekunnan hanke etenee aikataulussa, kasvatustieteellisen tiedekunnan tilahanke myöhästyy jopa kuukausilla.

Heiskasen mukaan tiedekunnan tilojen suunnittelua oli jo ennestään myöhästyttänyt päätös sijoittaa LeaF-tutkimustila hankealueelle yleisopetustilojen hankkeen pysäyttämisen vuoksi. Yleisopetustilojen tilahanke on edelleen toistaiseksi pysäytettynä.

LeaF-tilan sijoitus aiheuttaa myös muita erityisvaatimuksia. Tilaa ollaan näillä näkymin sijoittamassa musiikin opetustilojen viereen, vaikka LeaF on hiljainen tutkimustila. Siksi tila vaatii hyvät äänieristeet, mikä taas nostaa rakennuskustannuksia. Koska LeaF-tila ei sisältynyt aiemmin hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan, suunnitelma täytyy hyväksyä vielä uudestaan.

Essi Kiuru on varovaisempi arvioissaan.

Kiurun mukaan lopullisesti SYKin tarjous tiloista hyväksytään vuokrasopimuksen allekirjoituksella syyskuussa, mutta käytännössä sopimuskokonaisuus täytyy hyväksyä toukokuun aikana.

Hänen mukaansa säästöjen etsintä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita paluuta lähtöruutuun.

”Yliopiston hallitus on pääasiassa on hyväksynyt hankesuunnitelmat, nyt joudutaan katsomaan vain kustannustehokkuus. Se ei koske vain kasvatustieteiden hanketta, vaan koskee molempia hankkeita, koko kokonaisuutta.”

”Kiireen syynä on se, että kaikki hankkeet ovat logistisesti yhteydessä toisiinsa. Tässä tilanteessa jokainen päivä on kallisarvoinen. Emme halua vaarantaa jo sovittujen aikataulujen toteutumista. Uskon, että muutaman päivän mietinnän jälkeen löydämme hyvät ratkaisut.”

Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin, professori Eila Estolan mukaan tilannetta on vaikea kommentoida, sillä suunnittelu on niin pahasti kesken.

”Suunnittelu on kesken ja päätökset vielä tekemättä. Toki olisi ollut mukavaa, jos olisimme tässä vaiheessa olleet pitemmällä suunnitteluissa. Tilanne on aika kiharainen.”

Hänen mukaansa asialla ei kuitenkaan ole vaikutus syksyn opetukseen.

”Syksyllä nykyiset tilat ovat meillä vielä käytössä, joten opetus voidaan suunnitella aivan samalla tavalla kuin aiemmin.”

Essi Kiuru korostaa sitä, että kyse on aivan normaalista hankesuunnittelun etenemisestä.

”Tämä on aivan normaali prosessi. Hyvin harvoin suoraan tarjouksen perusteella, ilman tarjouksen ja sen hintaa analysoimatta, hyväksytään tarjousta. Analysointeja joudutaan aina tekemään, tässä on vain sillä lailla erilainen tilanne, että meillä on tässä todella vähän aikaa. Normaalisti [hankesuunnitteluun] on käytössä pitempi suunnitteluaika, mutta nyt meidän täytyy miettiä tarkkaan sitä, miten Oamk pääsee tänne muuttamaan ajoissa. Kaikki tekevät voitavansa.”

 

Muokattu 17.5.2017 kello 14.06: Muokattu Juha Uotilan titteli muotoon markkinointi- ja kampuskehitysjohtaja.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Mitä tieteessä tapahtuu, viikko 20: Borrelia ei tule yksin – puutiainen kuljettaa bakteeria verkostossa

Vakavia infektioita levittävästä puutiaisesta eli tutummin punkista on tullut jokakesäinen pelon aihe. Oulun yliopiston tutkija Eva Kallio alkaa selvittää puutiaisen välittämän Borrelia-bakteerin runsauteen vaikuttavia vuorovaikutussuhteita. Bakteeria levittääkseen puutiainen tarvitsee ainakin kaksi kaveria.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Sanna Häyrynen

Polttavat puutiaiskysymykset toivat ekologiaan erikoistuneelle biologille Eva Kalliolle vastikään viisivuotisen akatemiatutkijan rahoituksen Suomen Akatemialta.

Hän aikoo perehtyä siihen, miten jyrsijäpopulaation tiheyden vaihtelut heijastelevat Borreliaa kantavien puutiaisten määrään, mikä puolestaan vaikuttaa ihmisten Borrelia-infektioiden yleisyyteen. Puutiaisvälitteisiä patogeenejä eli taudinaiheuttajia kantavat usein juuri jyrsijät, joista Suomessa yleisin on metsämyyrä.

Lisäksi Kallio selvittää puutiaisten määrää metsämyyrissä ja sitä, minkä verran jyrsijöistä riippuvaista Borrelia afzelii -bakteeria puutiaisissa esiintyy. Kaikki puutiaiset eivät bakteeria kanna.

”Ei vielä tiedetä, miten Borreliaa kantavien puutiaisten prosenttiosuus ja puutiaisten määrä ylipäätään vaihtelevat suhteessa myyrien populaatiotiheyksien vaihteluun”, Kallio sanoo.

Tutkimus käynnistyy myyrä- ja puutiaisdatan keräämisellä. Puutiaisia saadaan tutkittavaksi kuljettamalla luonnossa flanellikangasta, johon ne tarttuvat. Mikrosirullisista myyristä otetaan tasaisin väliajoin iho- ja verinäytteitä, joista analysoidaan Borrelia-bakteerin ja muiden patogeenien sekä vasta-aineiden esiintyvyys. Myös puutiaisten määrää metsämyyrissä seurataan.

Osittain Kallio kumppaneineen hyödyntää jo olemassa olevaa dataa. Yhteistyötä akatemiatutkija tekee Jyväskylän yliopistossa ja Luonnonvarakeskuksessa työskentelevien pitkäaikaisdataan ja kokeellisiin tutkimuksiin erikoistuneiden myyrätutkijoiden kanssa. Datan mallinnukseen osallistuvat tutkijat Iso-Britanniasta Liverpoolin ja Stirlingin yliopistoista.

 

Puutiaisen monimutkainen verkosto

Myyrien rooli puutiaisvälitteisten patogeenien kantajina valkeni Eva Kalliolle, kun hän väitöskirjatyönsä jälkeen vierailevana tutkijana Iso-Britanniassa tutki suomalaisia metsämyyränäytteitä.

”Huomasin, että myyrät ovat yleisesti infektoituneet myös puutiaisvälitteisistä patogeeneistä, joiden esiintymistä Suomessa ei vielä ollut tutkittu”, kertoo Kallio, joka on perehtynyt zoonooseihin eli eläimestä ihmisiin tarttuviin tauteihin.

Tutkija myöntää, että puutiaisvälitteisten tautien systeemi on monimutkainen. Puutiaisella on kolme elinkierron vaihetta, joissa jokaisessa se tarvitsee veriaterian isäntäeläimestä. Nuoruuden toukka- ja nymfivaiheissa se aterioi usein jyrsijässä, esimerkiksi metsämyyrässä.

Täysikasvuinen puutiainen tarvitsee kuitenkin lisääntyäkseen jyrsijää suuremman isäntäeläimen. Suomessa sellaiseksi sattuvat usein hirvieläimet. Toisinaan puutiainen hairahtuu tarttumaan ihmiseen.

”Borrelia ei aiheuta metsämyyrälle vakavia seurauksia. Muuten tällainen kiertokulku ei olisi mahdollinen. Ihmiseen tarttuminen on kuitenkin epäedullinen sattuma sekä ihmiselle että puutiaiselle”, tutkija toteaa.

Ihminen voi saada Borreliasta vakavan taudin, borrelioosin. Punkkipihteihin joutunut puutiainen sen sijaan ei pääse lisääntymään.

Kallio tiivistää, että puutiainen pärjää kyllä ilman jyrsijää, mutta ei ilman suuri- tai keskikokoista isäntäeläintä. Sen sijaan Borrelia afzelii -bakteeri ei leviä ilman jyrsijää. Borrelian kannalta jyrsijä on siis ratkaisevassa asemassa. Siksi myyriä on tutkittava.

 

Surullista punkkihysteriaa

Eva Kallio näkee merkittävänä, että myyräkannan vaihtelujen merkitystä suhteessa puutiaisvälitteisiin tauteihin ymmärrettäisiin paremmin. Suomessa ja Pohjoismaissa myyrien määrä vaihtelee vähäisestä runsaaseen 3–5 vuoden sykleissä. Jos myyräkanta aiheuttaa vaihtelua puutiaisen tai infektoituneiden puutiaisten määrässä, se voi vaikuttaa myös ihmisten Borrelia-infektioiden määrään.

”Kun myyräsyklejä ja puutiaiselle oleellisten muiden lajien runsauden vaikutusta Borreliaan saadaan selvitettyä, pystytään mallintamaan, mitä taudin leviämiselle voitaisiin tehdä”, Kallio perustelee.

Kallion mukaan viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana pohjoisella pallonpuoliskolla puutiaisten ja Borrelian esiintyminen on selvästi lisääntynyt. Yhtenä selittäjänä pidetään ilmaston lämpenemistä.

Puutiainen viihtyy suurimman osan elämästään karikkeessa ja kasvillisuudessa odottamassa isäntäeläimen saapumista. Suotuisat olosuhteet, kuten riittävä lämpö ja kosteus määräävät sen selviämisen.

Puutiaisten tuomiin lieveilmiöihin lukeutuu sairauksien lisäksi punkkipelko. Tutkija on siitä hieman harmissaan.

”On surullista, jos lyhyt ja äärimmäisen ihana kesä menee pelkäämisen takia pilalle. Luonto myös antaa meille paljon hyvää.”

Kallio kannustaa liikkumaan luonnossa riittävän suojaavin varustein ja tarkistamaan kehon ulkona oleilun jälkeen.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: