Tekijä: Iida Putkonen

Elinvoimasta työtä, työstä elinvoimaa. Seiniä eikä selityksiä. Sivistys- ja kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Kaikilla lapsilla on oikeus hyvään varhaiskasvatukseen. Joukkoliikenne ja lihasvoima ensisijaisiksi liikkumistavoiksi. Terveys tuulivoimateollisuuden edelle. Arvokas vanhuus on jokaisen oikeus. Kotikunnat pitävät huolta arjen palveluista. Terveyden edistäminen luo hyvinvointia ja elämänlaatua. Ihminen edellä sote-uudistuksessa. Suunnittelu tukee kunnan elinvoimaa. Koulun tulee olla turvallinen ja inspiroiva. Luodaan työpaikkoja ja elinvoimaa kuntiin koko maassa. Homekoulut kuntoon miljardiohjelmalla. Tasa-arvoisen kunnan on oltava itsestäänselvyys.

Puolueiden kuntavaaliohjelmien teeseissä luvataan sopivasti kaikkea kaikille: Lisää työpaikkoja! Lisää elinvoimaa! Lisää palveluita! Lisää hyvinvointia! Lisää elämänlaatua!

Koska sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtymässä kunnilta maakuntien vastuulle, kuntavaaleissa korostuvat nyt koulutusta, sivistystyötä, kunnan taloustilannetta ja työllisyyttä koskevat teemat.

Kuntavaalien toistetuimmat vaaliteemat puhuttelevat erityisesti lapsiperheitä, yrittäjiä, työikäisiä ja vanhuksia.

Sen sijaan yliopisto-opiskelijoiden on vaikeampaa löytää kuntavaalikampanjoista lupauksia ja ehdokkaita, joiden sanoma koskettaisi juuri heitä.

Korkeakouluopiskelijoiden houkuttelemisen kuntavaalien äänestäjäksi saattaa olla haasteellista, toteaa väitöskirjatutkija Aino Tiihonen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

Vaikka korkeasti koulutetut äänestävät keskimäärin innokkaammin kuin matalasti koulutetut ja ovat myös keskimääräistä kiinnostuneempia politiikasta, kuntavaalien teemat eivät välttämättä puhuttele opiskelija-arjessa elävää.

Konkreettisesti opiskelijan arkeen vaikuttavista isoista asioista, kuten yliopistojen rahoituksesta ja opiskelijoiden saamista tukimuodoista, päätetään eduskunnassa, ei kunnanvaltuustoissa.

“Kuntavaalien teemat puhuttelevat eniten lapsiperheitä ja vanhuksia. Opiskelija voi kokea, etteivät nämä asiat ole hänelle yhtä läheisiä tai tai ainakaan vielä ajankohtaisia”, Tiihonen arvelee.

Äänestysuurnille hakeutumista voi hankaloittaa myös se, ettei korkeakouluopiskelija välttämättä koe vahvaa sidosta nykyiseen asuinkuntaansa.

Kuntavaaleissa päätetään kuntalaisen tavalliseen arkeen merkittävästi vaikuttavista asioista, kuten kaavoituksesta, teiden kunnossapidosta tai päivähoidon järjestämisestä. Mikäli kuitenkin tietää asuvansa nykyisessä kunnassa väliaikaisesti vain muutaman vuoden ajan, sen asioihin vaikuttaminen ei välttämättä tunnu järin mielekkäältä.

Miksi siis äänestää siitä, miltä kunta näyttää viiden vuoden päästä, jos tietää muuttavansa kunnasta heti, kun maisterintutkinto on kourassa?

“Oma kotikunta voi olla opiskelijan ajatuksissa vain väliaikainen opintopaikka, jossa käydään kyllä opiskelemassa, mutta opintojen jälkeen katsotaan taas uudestaan, minne elämä vie”, Tiihonen luonnehtii.

Toki äänestyspäätökselle voi olla monenlaisia perusteita. Yliopistokaupungeissa ehdokkaiden joukossa on paljon ehdokkaita, joiden kasvot ovat monelle opiskelijalle tutut ainejärjestöistä ja ylioppilaskuntapolitiikasta. Oulussakin ehdokkaana on useita nykyisiä ja entisiä OYY:n edustajiston jäseniä.

”Tällöin opiskelija voi äänestää kuntavaaleissa ehdokasta siksi, että hänkin on opiskelija, vaikka oma suhde kuntaan ei muuten olisikaan erityisen läheinen”, Tiihonen sanoo.

Opiskelija, sinä päätät

Vaikka tehtävä ei olekaan helppo, opiskelijajärjestöt ovat pyrkineet nostamaan jäsenistönsä äänestysaktiivisuutta aktiivisella kuntavaalikampanjoinnilla.

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL on julkaissut yhdessä Akavan opiskelijoiden ja Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin kanssa useita kampanjavideoita, joiden ydinviestinä on saada nimenomaan nuoret äänestysuurnille.

Virallisen äänestyspäivän alla SYL on jakanut sosiaalisessa mediassa kuvaa, jossa todetaan: “Jos äänestyskäyttäytyminen ei muutu, näissä kuntavaaleissa yhtä nuorta kohden äänestää kolme 55-69-vuotiasta.”

Sen viesti on helppo ymmärtää: mikäli nuori ei äänestä, vanhemmat äänioikeutetut kyllä päättävät hänen puolestaan.

Kuntavaalit eivät olekaan erityisen nuorekas vaali. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kaikkien Suomen kuntavaaliehdokkaiden keski-ikä on 49,5 vuotta, miehillä 50,7 ja naisilla 47,8 vuotta. Ehdokkaista 63 prosenttia on 45 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia. Sen sijaan alle 25-vuotiaita ehdokkaita on koko maan ehdokkaista vain 4,2 prosenttia (1428 ehdokasta).

Eduskuntapuolueista nuorekkain on RKP, jolla on suhteellisesti eniten alle 25-vuotiaita ehdokkaita (7,8 prosenttia). Vähiten alle 25-vuotiaita ehdokkaita taas on kristillisdemokraateilla (2,5 prosenttia). 

Kaikista kuntavaaleihin ehdokkaita asettaneista puolueista suhteellisesti eniten alle 25-vuotiaita ehdokkaita on liberaalipuolueella (12,5 prosenttia), vähiten taas itsenäisyyspuolueella, jolla prosenttiluku on peräti pyöreä nolla.

Miksi opiskelija äänestää?

Yliopisto-opiskelijoiden äänten kalasteleminen kuntavaaleissa on haastavaa myös siksi, ettei kyseessä ole yhteiskunnallisilta arvoiltaan ja asenteiltaan selvärajainen, homogeeninen joukko.

Tämä selviää Tampereen yliopistossa vuonna 2015 toteutetussa opiskelijoiden yhteiskunnallisia arvoja selvittävän TARU-projektin tuloksista. Projektin keskeisenä tavoitteena oli selvittää sitä, muodostavatko korkeakouluopiskelijat arvomaailmaltaan ja puoluekannoiltaan oikeasti yhtenäisen ryhmän, vaikka opintojen sisältö ja odotettavissa oleva tulotaso vaihtelevatkin eri aloilla merkittävästi.

Tutkimuksen aineisto kerättiin nettikyselyllä huhtikuussa 2015, juuri ennen eduskuntavaaleja. Kysymyksillä selvitettiin opiskelijoiden kantoja talouspolitiikkaan, moraaliarvoihin ja kainsainvälisyyteen. Kyselyyn vastasi 1023 Tampereen yliopiston opiskelijaa (noin 7 prosenttia yliopiston opiskelijamäärästä).

Tutkimuksen  mukaan opiskelijoiden koulutusaloilla on yhteys sosioekonomiseen orientaatioon. Kyselyyn vastanneet sosiaalitieteilijät olivat muita vastaajia vasemmistolaisempia, kauppa-, lääke- ja hallintotieteilijät taas erottuivat muista opiskelijoista keskimääräistä oikeistolaisempina. Jälkimmäisten alojen opiskelijat kannattivat esimerkiksi ajatuksia ansiotuloverotuksen laskemisesta, markkinavetoisuudesta ja opintotuen tulorajojen poistamisesta.

Aineisto näytti lisäksi lähes stereotyyppisiä yhteyksiä koulutusalojen ja puoluevalinnan välillä. Kauppatieteiden ja lääketieteiden opiskelijat kannattivat ennemmin kokoomusta, sosiaalitieteitä ja informaatiotutkimusta opiskelevat taas kannattivat vasemmistoliittoa.

Keskimäärin tamperelaisopiskelijoiden keskuudessa suosituin puolue oli vihreät: kaikista vastanneista 37,1 prosenttia ilmoitti kannattavansa vihreitä. Toiseksi suosituin puolue oli vasemmistoliitto (22,4 %), kolmanneksi suosituin oli kokoomus (17,3 %). Perussuomalaisten kannatus vastaajien keskuudessa oli heikkoa (3,3), ja varsin vaisua oli myös keskustan (6,6, %) ja kristillisdemokraattien (3,4 %) vetovoima. Koska aineistossa tietyt koulutusalat painottuivat toisia enemmän, tätä kannatusjakaumaa ei voi yleistää koskemaan koko yliopiston opiskelijoita.

Samassa tutkimuksessa selvitettiin myös opiskelijoiden suhtautumista arvokysymyksiin. Aineiston mukaan lääketieteen ja kasvatustieteen opiskelijat olivat arvoiltansa keskimääräistä konservatiivisempia. Sen sijaan poliittisen tutkimuksen opiskelijat erottuivat joukosta muita opiskelijoita kansainvälisimpinä ja liberaaleina.

Mikä sitten selittää eroja koulutusalojen välillä?

Ohjaako oma yhteiskunnallinen arvomaailma koulutusaloille hakeutumista? Vai tekeekö seura kaltaisekseen – muokkaavatko koulutusalan opinnot ja opiskelukaverit poliittista ajattelua?

Aino Tiihosen mukaan vain yhtä selitystä on vaikeaa antaa. TARU-projektin tulokset kuitenkin osoittavat sen, että yliopisto-opiskelijan puoluepreferenssiin vaikuttaa jossain määrin myös se, mitä puoluetta vanhemmat ovat kannattaneet, kun opiskelija on ollut nuori.

Opiskelijoiden arvoja käsittelevä tutkimustyö jatkuu nyt Tampereen ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskuudessa, Tiihonen kertoo.

“Viimeisimmät tutkimustulokset ovat antaneet viitteitä siitä, että ammattiryhmä selittää puoluevalintaa enemmän kuin koulutustaso. Se näkyy selvimmin koulutusaloilla, joista valmistutaan johonkin tiettyihin ammatteihin, kuten lääkäriksi tai lakimieheksi. Koska ammattikorkeakouluissa valmistutaan suoraan ammattiin, on kiinnostavaa päästä vertaamaan sitä, millä lailla heidän vastauksensa suhteutuvat yliopisto-opiskelijoiden vastauksiin“, Tiihonen sanoo.

Mitä oululainen opiskelija tarvitsee?

Millainen olisi sitten opiskelijoiden visioima kunta? 

Yhden vastauksen tähän tarjoaa OYY:n, O’Diakon ja Osakon julkaisema kuntapoliittinen ohjelma, jonka keskeisenä kunnianhimoisena tavoitteena on tehdä Oulusta Suomen paras paikka opiskella.

Ohjelma rakentuu kolmen suuren tavoitteen ympärille: Ouluun vaaditaan parempia liikenneyhteyksiä ja edullisempaa joukkoliikennettä opiskelijoille, viihtyisää asumista ja monipuolisia palveluita ja työkokemusta ja työpaikkoja opiskelijoille.

Tarkempina liikenneyhteyksiä koskevina tavoitteena mainitaan muun muassa 50 prosentin opiskelija-alennus kausi-ja arvolippuihin, enemmän bussivuoroja aamuruuhkiin ja yöajalle, kevyen liikenteen väylien kunnon parantamista, lisää opasteita pääväylien varrelle, lisää pyöräparkkeja ja pyörän huoltopisteitä keskustaan ja kampuksille. Lisäksi kummallekin kampukselle täytyy rakentaa lisää pysäköintitilaa.

Viihtyistä asumista koskevissa tavoitteissa vaatimukset keskittyvät asuntorakentamiseen. Opiskelijoille tulisi rakentaa edullisia ja laadukkaita opiskelija-asuntoja. Asemakaavaa tulisi muuttaa, jotta Linnanmaalle ja sen lähialueille voi rakentaa korkeammin ja tiiviimmin. Samaten opiskelija-asuntojen autopaikkanormia tulee pienentää.

Ohjelman mukaan viihtymistä lisätään myös edullisilla liikuntamahdollisuuksilla ja monipuolisilla ja edullisilla kulttuuritarjonnalla ja sillä, että Oulun kaupungin palvelut tavoittavat niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin opiskelijat.  

Työkokemusta ja työpaikkoja opiskelijoille vaativassa kohdassa keskeinen vaatimus koskee kesätyö- ja harjoittelupaikkoja. Oulun kaupungin harjoittelupaikkojen tulisi olla julkisesti nähtävillä. Yritysten, kaupungin ja korkeakoulujen välille tulisi luoda yhteistyöprojekteja ja -kokeiluja, joiden kautta vastavalmistuneet ja korkeakouluopiskelijat saisivat palkallisia harjoittelupaikkoja. Ohjelmassa vaaditaan lisäksi erityistä tukea ja hankkeita kv-opiskelijoiden työllistämiseen sekä kesätyösetelimallin laajentaminen koskemaan koulutusta vastaavaa ensimmäistä kesätyötä varten.

Kuinka moni vaivautuu äänestyskopille?

Jos opiskelija jää äänestämisen sijaan kotiin nukkumaan, hän ei ole ainoa. Vuoden 2012 kuntavaaleissa koko maan äänestysprosentti oli 58,3.  Yli neljäkymmentä prosenttia Suomen äänioikeutetuista päätti siis jättää äänensä kokonaan käyttämättä.

Luvut olivat vielä murheellisimmat alle 25-vuotiaiden kohdalla: Vuoden 2012 kuntavaaleissa vain 30 prosenttia alle 25-vuotiaista äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Alle 35-vuotiailla äänestysprosentti oli hitusen parempi, 40.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomen kaikista äänioikeutetuista noin puolet on töissä, eläkkeellä on 30 prosenttia ja työttömänä on kahdeksan prosenttia. Äänioikeutetuista seitsemän prosenttia on opiskelijoita.

Varsinaisen vaalipäivän iltana selviää se, kuinka moni tästä seitsemästä prosentista lopulta vaivautuu ääniuurnille. Seuraavan neljän vuoden aikana selviää se, millaista politiikkaa heidän valitsemansa poliitikot tekevät.