Me olemme kaikki täällä hulluja

Psyykkisistä ongelmista kärsii viikoittain suunnilleen joka viides miesopiskelija ja peräti joka kolmas naisopiskelija.

Tiesitkö, että opiskelukaverisi kärsii mielenterveysongelmista? Todennäköisesti ainakin joku opiskelukavereistasi voi huonosti, vaikket sitä tietäisikään. Mielenterveyshäiriöt ovat opiskelijoiden terveysongelmista kaikkein yleisimpiä. Psyykkisistä ongelmista kärsii viikoittain suunnilleen joka viides miesopiskelija ja peräti joka kolmas naisopiskelija.

Joka viikko joka kymmenennellä opiskelijalla on masennusoireita ja yli neljä prosenttia kärsii ahdistuneisuudesta. On siis aika lailla väistämätöntä, että jokainen meistä tuntee opiskelijoita, joiden mieli oireilee. Mielenterveysongelmien ollessa kyseessä on valitettavasti aivan mahdollista, että läheinenkin opiskelukaverisi voi sairastaa tietämättäsi.

Vuonna 2016 pitäisi olla päivänselvää, että mielenterveyden sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Silti mielenterveyden häiriöihin liittyvä häpeä, stigma, on yhä edelleen niin voimakas, että vain hyvin harva pystyy puhumaan jaksamisen rajoista, masennuksesta tai ahdistuksesta yhtä avoimesti kuin keuhkokuumeesta tai antibioottikuurista. Ja kun mielenterveydestä ei puhuta, elää yhä sitkeässä kuvitelmat siitä, että ongelmat olisivat harvinaisia tai että niissä olisi jotenkin enemmän hävettävää kuin missä tahansa muussa sairaudessa. Noidankehä on valmis.

Kuinka monella on tietämättään perinnöllinen alttius mielisairauteen, koska asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä?

Tuntuu pahalta edes ajatella, kuinka moni häpeää mielensä reistailua ja pitää itseään heikkona. Moni luulee olevansa ongelmiensa kanssa aivan yksin. Kuinka moni jättää kokonaan hakematta hoitoa, tai kuinka moni jättää sanomatta läheisilleen, että tarvitsisi tukea ja ymmärrystä?

Oma lähisukulaiseni kärsi vakavasta mielisairaudesta jo ennen minun syntymääni, mutta siitä puhumista välteltiin viimeiseen saakka. Tähänkään päivään mennessä yhtä sukulaista vaille kukaan ei ole edes puhunut minulle sairaudesta sen nimellä. Kuinka monella on tietämättään perinnöllinen alttius mielisairauteen, koska asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä?

Irvikissa sanoi Ihmemaassa Liisalle, että me olemme kaikki täällä hulluja. Joskus totuus on miltei tarua ihmeellisempää. Arviolta joka toinen suomalainen kokee jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriön. Tässä valossa mielenterveysongelmien stigma tuntuu täysin käsittämättömältä. On kuitenkin huojentavaa huomata edes välillä pieniä merkkejä siitä, että meidän sukupolvemme suhtautuu mielenterveyteen aikaisempia rationaalisemmin ja puhuu omistakin ongelmistaan avoimemmin.

Toivottavasti seuraavan sukupolven ei tarvitsisi enää edes miettiä, miten puhua masennuksesta johtuvasta sairaslomasta, tai tuskailla kehtaako edes hakea apua, vaikka tietää, ettei voi hyvin. Meidän täytyy olla se sukupolvi, joka katkaisee noidankehän.

Liisa Väisänen

Toimi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalipoliittisena asiantuntijana vuonna 2016. Twitter: @LiisaPekkala.

Lue lisää:

Lokakuun levyarviot

Ellinoora: Villi lapsi Tunnistettavalla äänellä varustettu oululaislähtöinen Ellinoora on sinkoutunut salamana suomalaisen radiopopin kärkikaartiin. Platinahitti Leijonakuningas saa nyt ympärilleen debyyttialbumillisen tuoretta, kohtuullisen tarttuvaa materiaalia, joka on suurelta osin lähtöisin laulajattaren omasta kynästä. Hatunnosto omaperäisyyden sijaan omavaraisuudelle, esikuville Pelle Miljoonasta Beatlesiin sekä maanläheisille, luonteville ja paikoin nokkelillekin lyriikoille. 3/5   Mira Luoti: Tunnelivisio PMMP:n Paula Vesalan […]

Oulun ylioppilaslehti 2016

Ellinoora: Villi lapsi

Tunnistettavalla äänellä varustettu oululaislähtöinen Ellinoora on sinkoutunut salamana suomalaisen radiopopin kärkikaartiin. Platinahitti Leijonakuningas saa nyt ympärilleen debyyttialbumillisen tuoretta, kohtuullisen tarttuvaa materiaalia, joka on suurelta osin lähtöisin laulajattaren omasta kynästä. Hatunnosto omaperäisyyden sijaan omavaraisuudelle, esikuville Pelle Miljoonasta Beatlesiin sekä maanläheisille, luonteville ja paikoin nokkelillekin lyriikoille.

3/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Mira Luoti: Tunnelivisio

PMMP:n Paula Vesalan ja Jori Sjöroosin jälkeen on Mira Luotin vuoro esitellä uusi projektinsa. Biisien tuottamisesta ja tekemisestä vastaa nyt Arto Tuunela, ja niinpä Tunnelivisiossa kuuluvat PMMP:n kaikujen lisäksi jopa huvittavan selvästi Pariisin Kevään tunnelmat. Levy on sinänsä mukavasti eteenpäin soljuvaa poppia, mutta silloin kun ei suoraan jäljitellä Pariisin Kevättä (esim. Lähiölaulu), on punainen lanka vähän hukassa. Päätösraita Päästä irti osuu maaliin.

3/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Sydän, sydän: Molskis

Avantgarde-poprockimme kirkkainta kärkeä edustava Sydän, sydän ilahduttaa ystäviään uudella albumilla neljän vuoden paussin jälkeen. Vaikka tuttuja elementtejä ei yhtyeen tekemisestä tarvitse Molskikseltakaan suurennuslasilla etsiä, paljon on taas menty omalla polulla eteenpäin. Kiemuroita ja polveilevuutta ei suinkaan ole aiempiin teoksiin verrattuna karsittu, mutta jotenkin bändi pudottelee menemään vielä entistäkin rennommin, itsevarmemmin ja hypnoottisemmin.

4/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Tiedevilppi on tutkijan dopingia

Suomi on ainakin toistaiseksi säästynyt koko tiedemaailmaa ravistelleilta vilppiskandaaleilta. Usein hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyissä on vilpin sijaan kyse tutkijoiden keskinäisistä kähinöistä, työ- ja ihmissuhdekiistoista. Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Arffman

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2015 korealaissyntyinen Dong-Pyou Han tuomittiin Yhdysvalloissa neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Hanin tapaus on poikkeuksellinen siksi, että häntä ei epäilty ryöstöstä, raiskauksesta, taposta tai pahoinpitelystä – Hanin rikoksena oli tiedevilppi.

Iowan osavaltion yliopistossa biolääketieteen tutkijana työskennelleen Hanin todettiin sepittäneen ja väärentäneen koetuloksiaan. Han oli peukaloinut tutkimusryhmänsä koekaniinien verinäytteitä, jotta kokeissa testattu HIV-rokote näyttäisi toimineen.

Näillä tuloksilla ryhmä sai Yhdysvaltain terveysvirastolta tutkimusrahoitusta lähes 19 miljoonaa dollaria (noin 16 miljoonaa euroa).

Lähes viiden vuoden vankilatuomion lisäksi Iowan osavaltion tuomari James Gritzner tuomitsi Hanin maksamaan takaisin osan saamistaan apurahoista, 7,2 miljoonaa dollaria (noin 6,5 miljoonaa euroa.)

Vilpin paljastuminen oli ankara kolaus myös tiedeyhteisölle, sillä koekaniinien tulokset olivat luoneet uskoa siihen, että HI-virukselta suojaava rokote oli syntymässä.

Vilppi ei Suomessa vie vankilaan

Suomessa tiedevilppi ei ole rikos, vaan vilpin käsittely on tiedeyhteisön sisäinen asia.

Vilppiepäilyn käsittely perustuu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatimaan ohjeeseen Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (HTK-ohje). Sen tavoitteena on edistää hyvää tieteellistä käytäntöä ja varmistaa loukkausepäilyjen käsittely asiantuntevasti, oikeudenmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Kaikki Suomen julkisen rahoituksen piirissä olevat yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet noudattamaan ohjetta.

Itse TENK on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka valvoo ja ennaltaehkäisee tutkimusvilppiä kaikilla tieteenaloilla.

Neuvottelukunta ei kuitenkaan toimi asiassa tuomioistuimena, vaan vastuu vilppiepäilyjen tutkimisesta on tutkimusorganisaatioilla itsellään. Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt tutkitaan aina siinä organisaatiossa, jossa epäilty tutkija toimii.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteerin Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENK sai viime vuonna 24 ilmoitusta epäillystä hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta. Niistä seitsemässä loukkauksen todettiin tapahtuneen.

”Ilmoitettujen epäilyjen määrä on pikkuisen noussut, mutta todettujen vilppien määrät ovat kuitenkin maltillisia.”

Oulussa hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia selvitellään harvakseltaan.

”Tapauksia todetaan maksimissaan yksi vuodessa, eli ne ovat hyvin harvinaisia”, kertoo yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru.

Tänä syksynä yliopisto on käynnistänyt tutkinnan hyvän tieteellisen tutkinnan loukkauksesta. Tutkinta koskee vuonna 2013 julkaistua artikkelia, jonka toinen kirjoittaja on Oulun yliopiston dosentti. Toisella kirjoittajista ei ole siteitä yliopistoon. Artikkelin kirjoittajien epäillään plagioineen Jyväskylän yliopistossa tehtyä pro gradu –työtä.

Asiasta esiselvityksen tehnyt Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professori Hannu I. Heikkinen totesi raportissaan epäilyn tutkimuseettisistä loukkauksista tai vähintään vakavista epäselvyyksistä olevan aiheellinen. Varsinaista tutkintaa varten perustetaan viisihenkinen tutkintaryhmä, jota johtaa professori Mirka Hintsanen.

Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

”Toimistollamme tiedetään kaikki epäilyt, jotka on saatettu esimerkiksi yliopiston rehtoreiden tietoon, mutta läheskään kaikkia vilppi- tai piittaamattomuusepäilyjä ei syystä tai toisesta tule meidän tietoomme. Jos vilppiepäilyjä ei organisaatioissa tutkita, emme mekään niistä tiedä”, Spoof sanoo.

Uskallanko kertoa vilpistä?

Sanna Kaisa Spoofin mukaan osa vilppiepäilyistä jää selvittämättä siksi, että kirjallista ilmoitusta ei voi tehdä nimettömänä. Koska yliopistojen asiakirjat kuuluvat julkisuuslain piiriin, myös vilppiepäilystä ilmoittavan nimi tulee julki.

Nimen paljastuminen voi olla kynnyskysymys esimerkiksi nuorelle tutkijalle, joka epäilee vilpistä professoriaan.

”Kaikki toki toivovat, että tutkimusvilppi selvitetään. Mutta uskaltaako asiaa tehdä julkiseksi, jos pelissä on rahoitus ja oma ura?” Spoof pohtii.

Nimetön ilmoitus on tällä hetkellä mahdollinen vain silloin, jos kyseessä on hyvin vakava, esimerkiksi ihmishenkiä vaaraan asettava vilppiepäily. Tällöinkin nimettömän tutkimuksen aloittaminen on TENKin harkinnassa.

Vilpistä ilmoittavan asemaa on käsitelty kesäkuussa julkistetussa, Opetus ja kulttuuriministeriön tilaamassa TENKin selvityksessä. Selvityksen mukaan vilppiepäilystä ilmoittamista tulisi yksinkertaistaa ja vilppitutkinnan osapuolia suojella nykyistä paremmin.

Suojelua tarvitsee nimittäin aina myös vilpistä epäilty, Spoof muistuttaa.

”Selvitysprosessit ovat rankkoja kaikille osapuolille. Myös vilpistä epäilty henkilö voi olla uhri. Jos vilppiepäily on perusteeton, voi epäilty menettää maineensa syyttä. Epäily on epäily niin kauan, kun toisin todetaan.”

Edes itseään ei saa plagioida

Vaikka arkikielessä kaikki tieteen tekemiseen liittyvät epämääräisyydet nimetään ronskisti tiedevilpiksi, HTK-ohje suhtautuu asiaan analyyttisemmin. Sen mukaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaus tarkoittaa epäeettistä ja epärehellistä toimintaa, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta ja pahimmillaan jopa mitätöi sen tulokset.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaetaan kahteen kategoriaan, vilppiin tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näistä vakavampaa on vilppi, joka merkitsee tiedeyhteisön ja usein myös päätöksentekijöiden harhauttamista. Vilppiä on väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen eteenpäin esimerkiksi julkaisussa, käsikirjoituksessa tai oppimateriaalissa.

Vilppi jaetaan edelleen neljään alakategoriaan: sepittämiseen, havaintojen vääristelyyn, plagiointiin ja anastamiseen.   Siinä missä kansainvälisissä ohjeissa vilppikategorioita on yleensä vain kolme (sepittäminen, vääristely ja plagiointi), Suomessa anastaminen on saanut oman kategoriansa.

Plagioinnilla tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman työn esittämistä omanaan. Plagioinniksi lasketaan sekä suora että mukaillen tehty kopiointi, ja se voi koskea esimerkiksi tutkimussuunnitelmaa, käsikirjoitusta, artikkelia tai käännöstä.

Anastamisella taas tarkoitetaan toisen henkilön tutkimustuloksen, -idean, -suunnitelman, -havaintojen tai -aineiston oikeudetonta esittämistä tai käyttämistä omissa nimissä.

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä on vilppiä lievempi kategoria. Se ilmenee HTK-ohjeen mukaan törkeinä laiminlyönteinä ja tutkimustyön eri vaiheissa ilmenevänä holtittomuutena.

Piittaamattomuus ilmenee muun muassa muiden tutkijoiden osuuden vähättelynä julkaisuissa, tutkimustulosten tai käytettyjen menetelmien huolimattomana ja siten harhaanjohtavana raportointina,  tulosten ja tutkimusaineistojen puutteellisena kirjaamisena ja säilyttämisenä. Myös itsensä plagiointi, eli samojen tutkimustulosten esittäminen näennäisesti uutena, lasketaan piittaamattomuudeksi hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näiden lisäksi HTK-ohjeessa listataan tutkimustyössä esiintyviä vastuuttomia tekoja. Niitä ovat muun muassa omien tieteellisten ansioiden vääristely esimerkiksi ansio- tai julkaisuluettelossa, tutkimuksen lähdeluettelon paisuttelu tutkimusviittausten määrän keinotekoiseksi lisäämiseksi ja yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta ja sen tuloksista.

Myös perätön ilmianto HTK-loukkauksesta tai muu toisen tutkijan työtä vaikeuttava toiminta voi täyttää loukkauksen kriteerit.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENKille tietoon tulevien HTK-loukkausepäilyiden taustat ovat varsin kirjavia. Usein kyse on pohjimmiltaan joko työ- tai ihmissuhdekiistoista, joskus jopa varsin pikkumaisista asioista.

Suurta, koko tiedemaailmaa perin juurin ravistelevaa tiedeskandaalia ei Suomessa ole koettu.

”Vakavia vilppiepäilyjä on Suomessa vähän. Varsinainen tiedevilppi on Suomessa erittäin harvinaista.”

Spoofin mukaan suuri osa TENKille ilmoitetuista epäilyistä koskee tutkimusryhmissä syntyneiden yhteisartikkeleiden tekijyyttä.

Ilmoitus voi koskea oman nimen puuttumista julkaisutiedoista, tai sitä, että mukana on nimi, jonka ilmoittajan mielestä ei lainkaan kuuluisi olla kirjoittajaluettelossa.

Vaikka nimen puuttuminen voi kuulostaa pikkurikkeeltä, sillä on tutkijalle merkittävä vaikutus. Koska tieteellisten julkaisujen määrää syynätään tarkasti niin rankingeissa kuin rahoitusta jaettaessakin, on oman nimen uupuminen yhteisartikkelista tutkijalle vahingollista.

Vilppi ja piittaamattomuus voivat olla myös lainvastaisia tekoja. Esimerkiksi jos tutkija tuhoaa kilpailijansa laboratoriolaitteita, tapaus voi kuulua rikoslain piiriin. Jos tutkija vähättelee ja herjaa toista tutkijaa mediassa, hän voi syyllistyä samalla myös kunnianloukkaukseen.

Oulun ylioppilaslehti 2016

Mitä vilpistä seuraa?

Törkeästä tiedevilpistä kärähtäminen tarkoittaa lähes varmaa loppua tutkijan uralle. Erityisen härskit vilppitapaukset asettavat myös tutkimusorganisaatiot koville.

Sen on saanut kokea muun muassa maineikas ruotsalainen lääketieteellinen yliopisto, Karoliininen instituutti, joka on viimeisen vuoden aikana joutunut kärsimään vierailevan professorinsa, kirurgi Paolo Macchiarinin ympärille syntyneestä skandaalista. Muovisen tekohenkitorven kehittämisestä tunnettua Macchiarinia on epäilty tiedevilpin ohella potilaiden kuolemaan johtaneista hoitovirheistä.

Vilppiepäilyt saivat vahvistuksen syyskuun alussa, kun Ruotsin eettinen tarkastuslautakunta (Centrala etikprövningsnämnden) totesi Macchiarinin syyllistyneen tiedevilppiin. Samaan aikaan Macchiarini-skandaalin selvittämiseksi palkattu tutkimuskomitea julkisti tuloksensa, jonka mukaan instituutti luotti liikaa kirurgin komeaan ansioluetteloon eikä tarkastanut Macchiarinin taustoja kunnolla ennen tämän palkkaamista.

Tämän seurauksena Ruotsin korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark päätti erottaa Macchiarinin palkkaamiseen osallistuneet Karoliinisen instituutin hallituksen jäsenet ja instituutin entisen rehtorin, yliopistonkansleri Harriet Wallbergin.

Instituutista itsekin potkut saanut Paolo Macchiarini on kiistänyt syyllistyneensä tutkimusvilppiin tai potilaiden turvallisuuden vaarantamiseen ja kuitannut epäilykset tutkijoiden pahantahtoisuudella.

Suomessa saman mittakaavan vilppimyllerrystä ei ole nähty. Siksi Suomessa hyvän tieteellisen loukkauksen seuraukset ovat yleensä huomattavasti miedompia.

Jos tutkijan todetaan syyllistyneen hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen, tyypillinen seuraus on huomautus, jossa tutkijaa kehotetaan korjaamaan toimintatapansa.

Mikäli kyse on yhteisartikkelin nimikiistasta, joka katsotaan HTK-loukkaukseksi, tulee muiden artikkelin kirjoittajien huolehtia siitä, että puuttuva nimi lisätään kirjoittajaluetteloon.

”Sähköisessä artikkelissa nimi voidaan lisätä suoraan kirjoittajaluetteloon. Mikäli kyseessä on perinteinen artikkeliteos tai monografia, pitää nimen puuttumisesta tiedottaa sille tiedeyhteisölle, jota asia koskee. Tällä on suuri merkitys tutkijalle ja hänen urakehitykselleen, sillä hän saa lisätä yhden julkaisun julkaisuluetteloonsa”, Sanna Kaisa Spoof sanoo.

Mikäli kyseessä on erityisen törkeä vilppitapaus, voi tutkija menettää jopa tutkimusvirkansa ja -rahoituksensa.

Sana vilpistä leviää tiedeyhteisössä nopeasti ja tekee akateemisella uralla etenemisestä vaikeaa. Maineen menetys onkin kovin hinta, jonka tutkija joutuu vilpistä maksamaan.

”Jos tutkija jää tiedevilpistä kiinni, tulee tutkimusorganisaation HTK-prosessin lopputuloksena ilmoittaa asiasta asianomaisen tiedeyhteisölle ja rahoittajalle”, Spoof sanoo.

Spoof korostaa sitä, että vakavat, erottamiseen johtavat vilppiepäilyt ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

”Toisaalta olen huomannut sen, että plagiointiepäilyt paljastuvat hyvin usein aivan sattumalta. Ne eivät yleensä tule ilmi normaalissa tekstin arviointi- tai tarkistusvaiheessa, vaan ne saatetaan huomata jonkin aivan kummallisen sattuman yhteydessä. Siinä mielessä voi pohtia sitä, kuinka yleistä ja kuinka vakavaa vilppi oikein on. Sen laajuutta ei kukaan oikein pysty sanomaan.”

Panokset vilpistelyssä ovat kovat. Sanna Kaisa Spoof vertaakin tiedevilppiä huippu-urheilussa käytettyyn dopingiin.

”Houkutuksena voi olla maine ja kunnia, esimerkiksi ensimmäisenä saavutetusta läpimurrosta. Lievemmissä liioittelutapauksissa tarkoituksena voi olla jopa julkisuuden tavoittelu. Tutkijalla voi myös olla kiire saada lisää julkaisuja omaan julkaisuluetteloon, millä tavoitellaan tutkimusrahoitusta itselle tai työnantajalle.”

Vilppi on vakava syyte

Tutkimusvilppi on ollut Suomessa tänä vuonna pinnalla Helsingin Sanomien VTT-uutisoinnin vuoksi. Helmikuussa lehti uutisoi näyttävästi VTT:n tutkimusryhmässä esiintyneistä vilppiepäilyistä, joita tutkimuskeskuksen johto lehden mukaan vielä tietoisesti peitteli. Lehti nimesi epäilyn koskevan tutkimusprofessori Matej Oresicin johdolla tehtyä tutkimusta, jonka mukaan ykköstyypin diabeteksen voisi havaita jo vuosia ennen taudin puhkeamista.

Uutisointi synnytti vilppikohun, jonka myötä VTT ilmoitti käynnistävänsä asiasta uuden vilppitutkinnan. Uusi selvitys rajattiin koskemaan Journal of Experimental Medicine -tiedelehdessä vuonna 2008 julkaistua diabetesartikkelia.

Kesäkuussa vilppiepäilyä koskevat otsikot eivät olleet yhtä raflaavia: VTT:n selvitysmiehet eivät löytäneet näyttöä tutkimuseettisestä vilpistä tai muusta hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta.

Helsingin Sanomissa tutkinnan päättyminen tosin otsikoitiin näin: ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet”.
Eli vilppiä oli, mutta varmuutta siitä ei saatu.

Helsingin Sanomien uutisoinnista kanneltiin Julkisen sanan neuvostolle, joka antoi asiasta kaksi vapauttavaa ja kaksi langettavaa päätöstä. Neuvoston mukaan lehden jutuissa kyllä esitettiin yksipuolisia tulkintoja ja kohdistettiin vilppiepäilyt yhteen tutkijaan, mutta pelkkien epäilyjenkin käsitteleminen oli yhteiskunnallisesti merkittävää ja perusteltua.

Langettavat päätökset HS sai vilppiepäilyjä käsittelevistä jatkojutuista, joissa lehti antoi lukijalleen virheellisen kuvan tiedevilppiselvitysten sisällöstä eikä oikaissut olennaista asiavirhettä, eli vilpistä vapauttavaa raportin tulosta.

Helsingin Sanomat käsitteli VTT:n tiedevilppiepäilyjä suurella tarmolla, mutta yksi asia uutisoinnista kokonaan puuttui: pohdinta siitä, voisiko vilpin sijaan kyse tutkimuksen laadusta.

Heikkoihin havaintoihin tai perustelemattomiin päättelyihin perustuva tutkimus ei sinänsä vielä merkitse vilppiä, eikä tiedollinen puute tai huolimattomuus välttämättä tee toiminnasta vielä tutkimusetiikan vastaista.

HTK-ohjeessa todetaan, että aidot tieteelliset tulkinta- ja arviointierimielisyydet ovat osa tieteellistä keskustelua, eivätkä ne loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan medialla on taipumusta hakea sensaatiota ja paljastuksia vilppiepäilyistä.

Vaikka aihe olisi kuinka makoisa, maltti tulisi pitää matkassa loppuun saakka, hän muistuttaa. Tämä koskee myös niitä tutkijoita, jotka kommentoivat asiaa blogeissaan.

”Blogikirjoituksissa tutkijat saattavat kommentoida asioita aika rajustikin. Meitä tämä vähän hirvittää, onhan kyse keskeneräisistä asioista. Epäillyn asema täytyy pitää aina mielessä: Jos kyse on vasta epäilystä, ei saa syntyä käsitys siitä, että vilppi olisi tapahtunut. Epäiltyjen nimien julkaisemisen kanssa pitäisi toimia samoin kuin rikosepäilyissä. Jos ei ole vielä tuomittu, kannattaa miettiä, pitääkö nimiä mainita.”

Vilpistä pääsee eroon valistuksella

Voiko tutkija vedota vilpistelyssään vahinkoon, vai opetetaanko tieteen tekemisen pelisäännöt tarpeeksi kattavasti opiskeluaikana?

Sanna Kaisa Spoofin arvion mukaan tutkimusetiikasta on viimeisten vuosien aikana valistettu ainakin maan tohtorikouluissa.

”Opiskelijoilla, jotka ovat viime vuosina olleet tohtorikouluissa, on asia ollut esillä. Meillä on myös oma tutkimusetiikkaa koskeva verkkokurssiaineisto. Tietoa siis on.”

Spoofin mukaan tiedevilpin ennaltaehkäisy on äärimmäisen tärkeää. Hänen mukaansa jo perusopinnoissa olisi hyvä olla pakollisena tutkimusetiikan kurssi, jotta etiikan pohdinta tulisi luontevaksi osaksi opintoja.

”Toivoisin yliopistojen lisäksi järjestävän säännöllisesti tutkimusetiikan koulutusta kaikille ja kaikenikäisille, yliopistojen johdosta opiskelijoihin.”

Tietoa tutkimusetiikasta tarvitsisivat Spoofin mukaan myös ulkomaalaiset opiskelijat.

”Meille tulee paljon jatko-opiskelijoita ja tutkijoita, jotka eivät ole suorittaneet perustutkintoa Suomessa. Yliopistolla on velvollisuus varmistaa se, että myös he ovat perillä suomalaisista tutkimuseettisistä käytännöistä.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku.

Teos ja sen tekijä, fiktio ja fakta sekoittuvat tavalla, jossa ironian tasot sakeutuvat erottamattomasti toisiinsa.

Johannes Ekholmin Rakkaus niinku ilmestyi elokuussa, ja se on ehditty jo kertaalleen julistaa y-sukupolven merkkiteokseksi. Dialogimuotoon kirjoitettu romaani kertoo kolmekymppisestä toimittajasta Joonasta, joka on muuttanut isänsä nurkkiin menetettyään työnsä ja luottotietonsa. Onneksi eräs kustantamo on päättänyt tehdä Joonasta ”sukupolvensa äänen”. Joona alkaa kerätä materiaalia kirjaa varten nauhoittamalla käymiään keskusteluja.

Teos ja sen tekijä, fiktio ja fakta sekoittuvat tavalla, jossa ironian tasot sakeutuvat erottamattomasti toisiinsa. Nyt puhutaan metailusta isolla ämmällä. Joonan tavoin kirjailija Johannes Ekholmia on useaan otteeseen tituleerattu sukupolvensa ääneksi. Kaspar Hauser -hittinäytelmän työryhmään kuulumisen lisäksi Ekholm tunnetaan Graafinen suunnittelu. Käytännöt, tekniikat ja strategiat -kirjasta. Se koostuu Ekholmin nauhoittamista ja litteroiduista keskusteluista.

Ekholmin teokset dokumentoivat vivahteikkaasti aikalaiskulttuuria. No millainen se kuuluisa sukupolvikokemus sitten on? Sitä värittävät ainakin venähtänyt nuoruus, talouskriisien aiheuttama epävarmuuden peruskokemus, kapitalismin pakkosyöttämien unelmien tyhjyys, eksistentiaalinen ahdistus post-kaikki-ajassa, hyperitsetietoisuus, ironia ja poseeraus sekä toisaalta autenttisuuden kokemuksen epätoivoinen kaipuu.

Ajan henkeen kuuluu myös, että muoto on sisältöä. Joona haluaa nauhoituksillaan rekisteröidä todellisuutta, pysäyttää ajan. Hän ei halua kirjailijaisänsä tavoin vääristellä todellisuutta perinteisellä proosamuodolla. Mutta miten ottaa pysäytyskuva nykyisyydestä, joka on luonteeltaan muuttuva? Jälkistrukturalistisessa hengessä problematisoidaan toki myös se, kuka kuvan ottaa ja kenestä.

Kyseenalaistetuksi joutuu kertojan rooli. Joona inhoaa kirjallisuutta, joka toimii valkoisen miehen itsensä luomisen alustana. Samalla tavoin hän itsekin ”etuoikeutettuna cis-miehenä” piehtaroi heikkouksissaan. Kyseessä on lopulta saman asian kaksi eri puolta: alfat rummuttavat rintaansa jo jossain taka-alalla, kun post-alfat itkevät glorifioituja kyyneleitä parrasvaloissa. Asetelma ei ole ongelmaton, mutta ongelmattomana sitä ei esitetäkään. Siksi se tuntuukin vilpittömältä yritykseltä purkaa sukupuolihegemonia. Kyseessä ei ole ainoa romutusyritys, vaan tulilinjalla on myös markkinaliberalistinen ideologia ja sen synnyttämä työkulttuuri, joka tunkee lonkeronsa ihmiselämän jokaiselle osa-alueelle.

Rakkaus niinku on kevyt ja raskas, hillittömän hauska ja pakahduttavan ahdistava. Se antaa virikkeitä useampaa lukukertaa varten. En voi tätä liikaa painottaa: Rakkaus niinku on tärkeä kirja. Sen hyperajankohtaiset viittaukset saavat kuitenkin pohtimaan sen kestävyyttä. Toisaalta romaani luikertelee tällaisten klassisten arvotusten ulkopuolella eikä edes yritä kestää aikaa vaan näyttää siitä jotain olennaista.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Vastuunkantajat

Oulun yliopistosta valmistuu vuosittain 1300 eri alan asiantuntijaa, mutta miten opinnot valmistavat työelämän haasteisiin ja tulevan ammatin vastuisiin? Kysyimme kolmen eri alan opiskelijalta, mitä he ajattelevat vastuukysymyksistä.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Anna Mansisto

”Vastuu kulkee mukana läpi opintojen”

Lääkärin vastuu potilaistaan on suuri. Neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Abdirisak Ahmed ei silti koe vastuuta pelottavana.

”Ehkä vastuu konkretisoituu ensi keväänä, kun tuleva työpaikka selviää. Työtehtävät voivat olla hyvin erilaisia työpaikasta riippuen”, Ahmed miettii.

Neljännen vuoden opintojen jälkeen lääketieteen opiskelija voi työskennellä terveyskeskuksen vuodeosastolla tai erikoissairaanhoidossa. Työpaikan on järjestettävä opiskelijalle ohjausta ja esimerkiksi päivystystehtävissä opiskelijalla on oltava vanhemman kollegan tuki.

”Nykyään lääkäriopiskelijoille on olemassa paremmin turvaverkkoja, eikä kandien tarvitse päivystää yksin”, Ahmed kertoo.

Oulun lääketieteellisen killan koulutuspoliittisena vastaavana toimiva Ahmed kokee opiskelijoiden tuntevan vastuunsa hyvin. Opinnoissa puhutaan ammatin eettisistä periaatteista paljon.

”Lääkärin ammattiin kasvu -opinnot kulkevat mukana läpi opiskeluiden. Potilaan kohtaamista, lääkärin vuorovaikutustaitoja ja etiikkaa käsitellään opintojen eri vaiheissa.”

Vastuuta käydään läpi myös eri oppiaineiden opetuksen yhteydessä. Esimerkiksi psykiatrian opinnoissa puhutaan pakkohoitolähetteiden tekemisestä ja virkamiesaseman käytöstä. Opiskelijan on osattava määritellä, koska on perusteita lähettää potilas tahdosta riippumattomaan hoitoon tai miten toimia psykoottisen tai itsemurhavaarassa olevan potilaan kanssa.

Lait on tunnettava

Tärkeimpiin lääkärin työtä määrittäviin lakeihin kuuluu laki potilaan asemasta ja oikeuksista.

”Potilaan hoito on toteutettava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa ja hänellä on myös oikeus kieltäytyä hoidosta. Lääkärin vastuulla on kuitenkin arvioida humalaisen, alaikäisen tai mielenterveyspotilaan kohdalla, onko hän kykenevä tekemään päätöksiä hoitoaan koskien”, Ahmed toteaa.

Lääkärillä on myös vastuu tehdä ilmoitus esimerkiksi pahoinpitelyistä ja lastensuojelutapauksista. Näihin tilanteisiin opiskelijoita valmistetaan yhdessä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa järjestettävissä seminaareissa.

Muutoin salassapitovelvollisuus on melko ehdoton ja tätä painotetaan opinnoissa paljon.

”Työssä joutuu kuitenkin puhumaan paljon puhelimessa potilaiden asioista tai keskustelemaan osastolla potilaan kanssa, jolloin joku muukin saattaa olla kuulemassa”, Ahmed miettii salassapidon toteutumista käytännössä.

Potilaskontaktit tärkeitä

Opetuksen ryhmäkoot ovat kasvaneet lääketieteellisissä tiedekunnissa koulutukseen kohdistuneiden säästöjen myötä. Tästä johtuen opiskelijat eivät välttämättä saa yhtä paljon potilaskontakteja opintojensa aikana kuin aiemmin.

Ahmed toteaa lääkärinammatin olevan ennen kaikkea kisälliammatti, jossa oppiminen tapahtuu tekemällä ja potilaiden kanssa työskentelemällä. Ryhmäkokojen kasvu on herättänyt keskustelua myös esimerkiksi Nuorten lääkärien yhdistyksessä ja Lääkäriliitossa, jotka toimivat lääkärikunnan edunvalvojina.

”Nuori lääkäri voi tehdä työssään vääriä päätöksiä tai lähettää potilaan turhiin jatkotutkimuksiin tai erikoissairaanhoitoon, jos hänellä ei ole tarpeeksi kokemusta potilastyöstä. Tällöin säästöjen sijaan syntyy lisää kuluja.”

Lääkäri on kuitenkin viime kädessä vastuussa tekemistään päätöksistä. Esimerkiksi jatkuvassa kiireessä työskentelevä terveyskeskuslääkäri vastaa itse virheistään.

”Käsittääkseni aika harvoin organisaatio joutuu vastuuseen hoitovirheistä”, Ahmed kertoo.

 

”Opettajan vastuu on lisääntynyt”

Viidettä vuotta taide- ja taitopainotteisessa luokanopettajan koulutuksessa opiskeleva Milla Laakkonen nauraa kuulleensa, että sijaisen tavoitteet ovat tärkeysjärjestyksessä: oppilaat säilyvät vahingoittumattomina, sijainen itse selviää hengissä ja oppilaat ehkä oppivatkin vielä jotain.

Kärjistetty esimerkki, mutta kertoo jotain opettajan suuresta vastuusta. Opettajan on huolehdittava paitsi opetussuunnitelman noudattamisesta ja oppilaiden edistymisestä, myös oppilaidensa turvallisuudesta.

Sijaisena joutuu koululuokkaan monesti kylmiltään. Sijaisia tarvitaan usein lyhyillä varoitusajoilla, eikä uuteen kouluun mennessään välttämättä ehdi tutustumaan koulun omiin käytäntöihin ja ohjeisiin ennen opetuksen alkua.

”Muilta työntekijöiltä saa kyllä neuvoja tarvittaessa”, Laakkonen kertoo omista kokemuksistaan sijaisena.

Aina vastuukysymykset eivät ole täysin yksiselitteisiä. Opettaja ei saisi esimerkiksi päästää oppilaita valvonnastaan oppitunnin aikana, eli vaikkapa tekemään ryhmätöitä luokkahuoneen ulkopuolelle.

Oulun ylioppilaslehti 2016
Luokanopettajaopiskelija Milla Laakkonen toteaa koulun vastuun lasten kasvattamisessa kasvaneen.

”Jos päästän oppilaat ruokatunnille muutamaa minuuttia aiemmin ja joku kaatuu ja teloo itsensä matkalla ruokalaan, onko vastuu loukkaantumisesta minulla?”, Laakkonen mainitsee esimerkin.

Hänen mielestään myös raja koulun ja kodin vastuun välillä on hämärtynyt. Opettaja viettää lasten kanssa ison osan päivästä, ja vanhemmat saattavat siirtää osan kasvatusvastuusta kouluille. Perusasioiden, kuten käytöstapojen, pitäisi kuitenkin lähteä aina kotoa.

”Vaikka vastuu mielellään sysättäisiin opettajalle, eivät vanhemmat välttämättä hyväksy opettajan päätöksiä. Toki vanhemmissa on eroja ja osa osallistuu todella aktiivisesti lapsen koulunkäyntiin”, Laakkonen miettii.

Suurille linjoille tarvetta

Luokanopettaja- ja varhaiskasvatuksen opiskelijoiden koulutukseen kuuluu neljäntenä tai viidentenä lukuvuotena Opetushallinnon perusteet -kurssi, jolla käsitellään työhön liittyvää lainsäädäntöä.
Laakkosen mielestä näitä asioita olisi hyvä käsitellä jo aiemmin, sillä esimerkiksi hän itse on tehnyt opettajansijaisuuksia ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien.

”Laki- ja vastuuasioita olisi hyvä ripotella opintojen varrelle yhden kokonaisuuden sijaan. Niitä kyllä sivutaan eri yhteyksissä, mutta suuria linjoja olisi hyvä käsitellä enemmän”, hän pohtii.
Harjoitteluissa opiskelijan tukena on ohjaava opettaja, joka viime kädessä vastaa opetuksen sujuvuudesta.

”Harjoitteluissa keskitytään oppituntien pitoon ja suunnitteluun, mutta aika vähän puhutaan esimerkiksi yhteydenpidosta kotien kanssa”, Laakkonen kertoo.

Opinnoissa on myös paljon teoriaa, joka ei välttämättä kohtaa käytännön koulutyöskentelyn kanssa. Laakkonen toteaa opintojen antavan ennen kaikkea suuntaviivat opettajuuteen.

Laakkonen myöntää tulevan ammatin vastuun mietityttävän. Suuressa opetusryhmässä oppimisvaikeuksien tai kiusaamisen huomaaminen voi olla haastavaa. Lapset voivat oireilla hyvin eri tavoin, eikä opettaja välttämättä huomaa kaikkea.

”Vastuu on kuitenkin aika pitkälti opettajalla, vaikka ei koskaan näkisi kiusaamista.”

Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan tekemisen ja kokemisen kautta oppimista, mutta käytännössä resurssit sanelevat miten paljon opettaja voi tehdä. Esimerkiksi vierailu pyöräilymatkan päässä olevaan kohteeseen vaatii järjestelemistä.

”En välttämättä yksin lähtisi tutustumaan ison ryhmän kanssa koulun ulkopuolelle, eikä se varmaan olisi sallittuakaan. Kouluympäristön pitäisi olla nykyään todella suojattu ja voi miettiä, suojellaanko lapsia välillä liikaakin”, hän toteaa.

 

”Vastuu ympäristöstä on itsestään selvää”

Ensimmäisen vuoden kaivos- ja rikastustekniikan opiskelija Jussi Heikkilä toteaa kaivostoiminnan vastuiden olevan kuin kolmijalkainen pöytä, josta yhtään jalkaa ei voi ottaa pois. Toiminnan on oltava taloudellisesti kannattavaa, mutta ympäristön kannalta kestävää. Kaivosyhtiöllä on myös sosiaalista vastuuta ympäröivää yhteisöä kohtaan.

”Ympäristölupien noudattaminen on yrityksen vastuulla ja ne asiat on oltava kunnossa jo kaivosta perustettaessa. Ympäristöasiat eivät ole erillään muusta toiminnasta, vaan ne ovat itsestään selvä osa sitä”, Heikkilä sanoo.

Yritykset vastaavat myös kaivoksen jälkihoidosta ja seurannasta. Kaivoksen kannattavuus ja jälkihoidon kustannukset lasketaan jo etukäteen. Esimerkiksi avolouhokset ja rikastushiekka-alueet maisemoidaan kaivostoiminnan loputtua. Aina näin ei ole ollut, ja louhoksia on aikoinaan jätetty niille sijoilleen toiminnan päätyttyä.

Suomessa kaivosyhtiöiden toimintaa säätelee nykyään tiukka lainsäädäntö. Heikkilän mielestä on hyvä, että kaivostoimintaa on maissa, joissa toimitaan vastuullisesti ja korruption taso on alhainen.
”Kuten Talvivaara osoitti, on tärkeää, että epäkohdat tuodaan esiin. Kehittyvissä maissa ongelmat saatetaan lakaista maton alle, vaikka ympäristöongelmat koskettavat kuitenkin koko maapalloa”, hän miettii.

Oulun ylioppilaslehti 2016
Kaivos- ja rikastustekniikan opiskelija Jussi Heikkilän mielestä on tärkeää, että kaivostoimintaa on vastuullisesti toimivissa valtioissa.

Metallien ja muiden kaivostuotteiden tarve kasvaa koko ajan. Esimerkiksi maatalous on riippuvainen kaivostoiminnasta saatavasta fosfaatista. Ilman sitä tarvittaisiin moninkertainen peltoala ruuantuotannon turvaamiseksi. Myös käyttämämme teknologia vaatii metalleja raaka-aineikseen.

”Kaivostoiminta liittyy kaikkeen. Teknologisen vallankumouksen myötä metalleja tarvitaan enemmän kuin niitä on tähän mennessä ollut edes käytössä. Vaikka saisimme kierrätettyä kaiken käyttämämme metallin, se ei silti riittäisi, Heikkilä kuvailee.

Osaajille tarvetta

Kaivos- ja rikastustekniikan koulutus omassa tiedekunnassaan on uutta Oulun yliopistossa, mutta alan osaajille on tarvetta.

”Minusta ala on tärkeä ja olen toiveikas, että saan koulutuksesta tarvittavat valmiudet työelämän haasteisiin”, Heikkilä toteaa.

Opintoihin sisältyy ympäristölainsäädäntöä, ympäristövaikutusten arviointia sekä vastuullisen kaivostoiminnan perusteita. Koska kaivoksissa ja rikastamoissa työskennellään valtavien laitteiden kanssa, opinnoissa kiinnitetään huomiota myös työturvallisuuteen ja työturvallisuuskortti on mahdollista suorittaa koulutuksen aikana.

Työpaikoilla on esimiehen vastuulla huolehtia siitä, että työturvallisuusohjeita noudatetaan. Heikkilä huomasi kesätyössään rikastamossa, että vanhat tavat istuvat kuitenkin tiukassa.

”Ulkomainen yritys oli ostanut rikastamon, minkä ansiosta toiminta oli modernisoitunut ja työturvallisuuteen oli alettu suhtautua aivan uudella vakavuudella. Silti monilla vanhoilla työntekijöillä saattoi olla varsin ”äijämäisiä” tapoja hoitaa asioita.”

Tulevaisuudessa Heikkilää kiinnostaa erityisesti vesienkäsittelyn parissa työskentely. Myös tutkijanura houkuttelee. Tutkimuksessa pyritään löytämään jatkuvasti tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä toimintatapoja.

”Jos tutkijana pystyn kehittämään keinon säästää viisi prosenttia energiaa teollisuuden prosessissa, on sen hyöty pitkässä juoksussa todella merkittävä. Yksittäisenä ihmisenä en voisi koskaan vaikuttaa yhtä paljon, vaikka yrittäisin toimia kuinka ympäristöystävällisesti hyvänsä”, hän summaa.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Hyvä vai paha bakteeri?

Kasvimikrobiologian dosentti Anna Maria Pirttilä on tutkinut männyn silmuja vuosien ajan. Nyt silmusta ja sen symbioosista on löytynyt potentiaalinen apu parantumattomien rappeumasairauksien hoitoon.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Elina Korpi

Sana bakteeri herättää meissä kammoa. Bakteerit ovat inhottavia vipeltäjiä, tympeitä pöpöjä, jotka aiheuttavat ihmiselle kipua, kuumetta ja kärsimystä, koleraa, kuppaa ja kurkkumätää.

Oulun yliopiston kasvimikrobiologian dosentti Anna Maria Pirttilä näkee asian toisin. Kasvien ja mikrobien vuorovaikutuksia ja bakteeri- ja sieniyhteisöjä tutkineen Pirttilän mukaan bakteeri ei ole ansainnut huonoa mainettaan.

Vaikka osa ikävimmistä bakteereista aiheuttaa ihmiselle tappavia tauteja, osa bakteereista auttaa immuunipuolustusta taistelemaan viruksia ja muita bakteereja vastaan.

Kavahtamisen sijaan bakteeria kannattaisi kiittää.

”Vain pieni osa bakteereista on pahoja, suurin osa tekee meille hyvää. Bakteereja elää kaikkialla, ja ne tekevät monia asioita meidän puolestamme”, Pirttilä sanoo.

Metsästä lääkepurkkiin

Yksi hyvä syy bakteerin kiittämiselle on se, että sen tutkimus voi synnyttää lääkkeitä parantumattomiin tauteihin.

Anna Maria Pirttilän johtama tutkimusryhmä löysi alkuvuonna aivan uudenlaisen bakteerien puolustusmekanismin. Oululaistutkijoiden kokeissa havaittiin bakteerien kykenevän taistelemaan tehokkaasti myrkyllisimpiä happiyhdisteitä, niin sanottuja happiradikaaleja vastaan.

Osana Janne Koskimäen kasvimikrobiologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa toteutetun tutkimuksen antama tieto auttaa lääkkeiden kehittämisessä happiradikaalien aiheuttamiin rappeumasairauksiin, kuten silmänpohjan ikärappeumaan ja Alzheimerin tautiin.

Mullistavaksi mainitun tutkimuksen ydin piilee yllättävässä paikassa: pohjoisessa mäntymetsässä.

Uusi tieto bakteerin puolustusmekanismista selvisi tarkastellessa männyn ja sen solujen sisällä elävän metylobakteerin symbioosia. Tiedon saaminen vaati yhdeksän vuoden työn, joka sisälsi yhteensä 132 koetta yli viidelläsadalla Oulusta poimitulla männynsilmulla.

Kasvien, eläinten ja ihmisten solut puolustautuvat bakteereja vastaan tuottamalla infektiokohtaan happiradikaaleja, jotta niiden matka syvemmälle kudoksiin pysähtyisi. Sillä on myös kääntöpuolensa, koska infektion hillitsemiseksi tuotetut happiradikaalit vaurioittavat soluja.

Sen sijaan bakteerien puolustuskeino on erilainen. Tutkimuksessa bakteerin energiavarastona toimivan pitkän rasvahappoketjun, polyhydroksibutyraatin, havaittiin toimivan antioksidanttina sen ollessa pilkottuna pieniin osiin.

Tämän uuden tiedon avulla voidaan kehittää antibiootteja, jotka tuhoavat bakteereilta kyvyn tuottaa pitkää rasvahappoketjua.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi se, että bakteerien energiavaraston hajotusprosessissa syntyneet lyhyet rasvahappoketjut hävittivät hapen myrkyllisintä muotoa, hydroksyyliradikaalia, hyvin tehokkaasti.

Lyhyet rasvahappoketjut hävittivät sitä jopa kolme kertaa tehokkaammin kuin tunnetuin solujen luonnollinen antioksidantti, glutationi, ja peräti yli kymmenen kertaa paremmin kuin C-vitamiini.

Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tulokset julkaistiin maaliskuussa arvostetussa Nature Chemical Biology -lehdessä.

Tulokset voi tulevaisuudessa löytää tiedejulkaisun lisäksi apteekin hyllyltä, sillä Pirttilä ja Koskimäki kehittelevät paraikaa Tekesin TUTLI-rahoituksella lääkettä silmänpohjan ikärappeumaan.

Biokemististä tuli biologi

Pirttilä ymmärsi männyn merkityksen jo parikymmentä vuotta sitten aloittaessaan tohtoriopinnot.

Tuolloin matematiikkaa ja kemiaa kokeillut, lopulta biokemiasta maisteriksi valmistunut Pirttilä huomasi kiinnostuksen kuljettavan häntä lääketiedekeskeiseltä laitokselta kohti luontoa.

Pirttilä siirtyi tekemään väitöskirjaa biologian laitokselle professori Anja Hohtolan ryhmään, ja riemuitsi: nyt olen oikean aiheen äärellä oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten ympäroimänä!

Väitöskirjassaan Pirttilä tutki männyn silmujen endofyyttejä. Ne ovat kasvien sisällä eläviä pieneliöitä, sieniä ja bakteereita, jotka eivät vaurioita isäntäänsä, vaan voivat jopa hyödyttää sitä.

Väitöskirjassaan Pirttilä esitti, että toisin kun on aiemmin luultu, symbioosia tapahtuu myös silmun sisällä.

Pirttilä palasi väitöskirjansa aihepiirin pariin vietettyään välillä kaksi ja puoli vuotta Yhdysvalloissa post doc -tutkimusta tehden. Tutkiessaan maississa esiintyviä patogeenejä Pirttilä kaipasi kotimaahansa – ja myös tuttujen mäntyjen pariin.

Männyn oksien kärjistä työntyvät pienet, kellanruskeat silmut eivät asiaan perehtymättömän silmään vaikuta vallankumouksellisilta.

Vaatimaton ulkomuoto voi pettää: jos osaa vain oikein katsoa, luonnossa piilee valtavasti mahdollisuuksia lääketieteellisille sovellutuksille.

Pirttilällä on rappeumalääkkeen kehittelyn ohella monta rautaa tulessa. Hänellä on tällä hetkellä seitsemän patenttihakemusta. Näistä neljässä on kyse uusista, mikrobeista kehitellyistä antibiooteista, joita Pirttilä on kehittänyt EU-rahoitteisissa projekteissa post doc –tutkija Mysore Tejesvin kanssa.

”Näissä projekteissa löysimme erittäin lupaavia yhdisteitä. Niihin keskittynyt Tekes-rahoitteinen projekti on edennyt hyvin, ja näyttää siltä, että kaupallistamispolku on vahva”, Pirttilä muotoilee.

Pirttilän mukaan tutkimuksessa tulisi ottaa entistä enemmän mallia luonnosta. Hän ei kuitenkaan suostu nimeämään yhtäkään tautia, jolle hän haluaisi löytää parannuksen luonnosta. Hänen mukaansa tämä lähestymiskulma on täysin väärä.

Metsään ei tulisi mennä käsi ojossa vaatimaan ratkaisua ennalta määriteltyyn ongelmaan. Vasta syvempi ymmärrys luonnosta ja sen toiminnasta voi antaa tutkijalle mahdollisuuden hoksata sen, missä luonto voi auttaa.

Pirttilän mukaan suoraviivainen ongelma edellä -tyyppinen ajattelu ei sovellu innovaatioiden sytyttämiseen.

”Historiallisesti katsottuna moni tärkeä keksintö on syntynyt vahingossa, kun on tutkittu jotain muuta. Hyvä esimerkki tästä ovat antibiootit: ne keksittiin, kun Alexander Fleming jätti bakteerimaljat muutamaksi viikoksi yksin, ja huomasi maljoissa kasvavan homeen estävän bakteerien kasvua.”

Tutkimus tarvitsee intoa

Tutkimuksen ja opetuksen ohella Pirttilä kirjoittaa ahkerasti. Uransa aikana hän on julkaissut kuutisenkymmentä vertaisarvioitua artikkelia ja toimittanut kolme kirjaa.

Kuinka ihmeessä aikaa löytyy kaikelle?

Pirttilä painottaa oman innostuksen ja intohimon tärkeyttä. Väitöskirjavaiheessa palava into männynsilmuihin sai Pirttilän tekemään töitä aamuyöhön asti, ja palaamaan aamuksi yliopistolle vain muutaman nukutun tunnin jälkeen. Mikäli aihe ei olisi ollut itselle niin mieluinen, ei moista rääkkiä olisi jaksanut.

Tee siis työtä, jolla on sinulle itsellesi tarkoitus.

Toinen Pirttilän teeseistä koskee opintojen laaja-alaisuutta.

Vaikka valtiovalta nykyisin mieluusti ohjaisi opiskelijat vitkuttelematta oman alansa pariin, Pirttilä kannustaa opiskelemaan laajasti erilaisia opintoja. Niiden antaman hyödyn hän tietää omasta kokemuksestaan.

”Esimerkiksi bakteerien tutkimuksessa yhdisteiden antioksidanttiset ominaisuudet olisivat voineet jäädä löytymättä ilman biokemian osaamista.”

Kuka?

Anna Maria Pirttilä

» 46-vuotias.
» Kotoisin Sodankylästä, asuu perheineen Oulussa.
» Valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1996. Pääaineena biokemia, sivuaineina biologia, kemia ja matematiikka. Siirtyi väitöskirjavaiheessa biokemialta biologian puolelle.
» Väitteli tohtoriksi vuonna 2001, jonka jälkeen teki post doc -tutkimusta Yhdysvalloissa Indianan osavaltiossa sijaitsevassa Purduen yliopistossa. Aloitti vuonna 2006 akatemiatutkijana Oulun yliopistossa. Toimii nyt Oulun yliopiston kasvimikrobiologian dosenttina yliopiston genetiikan ja fysiologian yksikössä. Johtaa kahdeksanhenkistä kasvibiologian ja bioteknologian tutkimusryhmää. Seitsemän patenttihakemusta.
» Oli ehdokkaana tänä vuonna Vuoden tieteentekijäksi.
» Vapaa-ajallaan harrastaa luontovalokuvausta ja metsässä juoksentelua. Lähtee kulkemaan metsiin ainakin 2-3 kertaa viikossa.
» Lapsena unelma-ammatti oli eläinlääkäri.
» Toivoo, että hallitus havahtuisi tajuamaan koulutuksen valtavan merkityksen yhteiskunnan hyvinvoinnille ja menestykselle.
» Haaveilee lisärahoituksesta, ja siitä että nykyisten projektien tulokset menestyisivät ja tuottaisivat uusia ratkaisuja muun muassa sairauksien hoidossa.

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: