Viikon 14 tutkijatapaaminen: Roskat kertovat 1600-luvun kaupunkilaisuudesta

Arkeologille pois heitetyt esineet ovat dataa, jonka avulla kerrotaan menneistä ihmisyhteisöistä. Tieto odottaa soveltajaansa nykypäivän markkinoinnissa.

TEKSTI Essi Oikarinen

KUVAT Essi Oikarinen

Mitä hankkeessanne on kyse, arkeologian tutkijatohtori Risto Nurmi?

Tarkastelen 1600-luvun kaupunkilaisten kulutuskäyttäytymistä ja sitä kautta kaupunkilaisuuden kehitystä. Aloitin samojen teemojen parissa aikoinaan jo gradussani, kun menin Tornion arkeologisille kaivauksille assistentiksi. Haluan tietää, miten ihmisistä tuli kaupunkilaisia Torniossa ja muualla Pohjois-Skandinaviassa.

Miten esineet voivat kertoa kaupunkilaisuudesta ja kulutuskäyttäytymisestä?

Arkeologia on kiinnostunut niistä esineistä, mitä heitämme pois. Nykytutkijat ovat konkretisoineet tätä tonkimalla roskapönttöjen sisältöjä ja kertomalla sen avulla väestön kulutustottumuksista.

Arkeologiassa löydettyjä esineitä arvotetaan ja niille määritellään keskinäisiä arvoja ja statuksia matemaattisten kaavojen ja indeksien avulla. Arvottaminen perustuu nykyisin malleihin, jotka on muodostettu Yhdysvaltojen itärannikon ylemmän keskiluokan arvomaailmaan pohjautuen. Näin ei voida kuitenkaan selittää 1600-luvun torniolaisen kaupunkilaisen elämää. On eri asia, mitä tavarat ovat maksaneet Pohjanlahden perukoilla tai millaiset tavarat tänne ovat ylipäänsä päätyneet. On siis tärkeää kehittää analyysia eri konteksteissa.

Vuosisatojen takaista kulutustietoa voisi mahdollisesti soveltaa myös nykypäivän markkinoinnissa.

Mitä peräpohjaisesta kulutuskäyttäytymisestä on selvinnyt?

Tornio perustettiin 1620-luvulla. Vanhimmat löydetyt esineet ovat moneen kertaan korjattuja ja käytettyjä. Vuosisadan lopulla trendi muuttuu, sillä rikkinäisiä esineitä alkaa löytyä enemmän. Tästä voi päätellä, että kaupunkilaisten ajatusmalli muuttui ja ollaan oltu valmiita heittämään pois. Torniosta ei ole kuitenkaan löytynyt esimerkiksi kultaa, timantteja tai valukelpoista metallia. Näitä siis pidettiin arvossaan, säilytettiin huolella ja jatkokäytettiin.

On edelleen epäselvää, onko kyseessä laajemminkin pohjoisskandinaavinen ilmiö. Muun muassa tätä selvitän tutkimuksessani. Arkeologisessa aikaperspektiivissä valtioiden rajat ovat merkityksettömiä, sillä eihän niitä aikoinaan ollut. Harmittavan usein arkeologista tutkimusta tehdään vain valtioiden sisällä.

Mitä voisimme tehdä nykypäivänä toisin, jotta tulevaisuuden arkeologien ei tarvitsisi rapsutella maakerroksien alta tietoa elämäntyylistämme?

Meidän ei tarvitse tietoisesti auttaa tulevaa. Arkistotutkimuksessa esineiden säilöminen ja arvottaminen on arkipäivää, mutta arkeologian tavoitteena on selvittää sosiaalista ajatusmaailmaa. Jos säilömme esineitä tulevia tutkijoita varten jo nyt, luomme valmiiksi tarinaa itsestämme.

Arkistoihin säilötään hyvin säilyneitä esineitä, mutta arkeologiaa kiinnostavat käytön jäljet. Tällöin kiinnostavaa on myös se, mitä kaivauksilta ei löydy, eli mistä on siis pidetty erityisen hyvin huolta.

Arkeologi joutuu turvautumaan näihin palasiin, koska pompeijeja, joissa kaikki tavarat olisivat tallessa sellaisenaan, ei käytännössä ole.

Essi Oikarinen

Tiedeviestinnän opiskelija, joka haluaisi keksiä lisää värejä ja valon aallonpituuksia.

Lue lisää:

OYY:n Eero Manninen Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeriksi

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) pääsihteeri, filosofian maisteri Eero Manninen, 31, on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) pääsihteeriksi. ”On ihan supermahtavaa päästä tekemään opiskelijoiden parempaa huomista muiden sylliläisten kanssa”, Manninen iloitsee ja jatkaa: ”SYL ja ylioppilasliike ovat erittäin haastavassa tilanteessa nyt ja tulevina vuosina. Siksi meidän tulee tulevien kolmen vuoden aikana kehittää liittoamme ja toimintaamme entistä […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) pääsihteeri, filosofian maisteri Eero Manninen, 31, on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) pääsihteeriksi.

”On ihan supermahtavaa päästä tekemään opiskelijoiden parempaa huomista muiden sylliläisten kanssa”, Manninen iloitsee ja jatkaa:

”SYL ja ylioppilasliike ovat erittäin haastavassa tilanteessa nyt ja tulevina vuosina. Siksi meidän tulee tulevien kolmen vuoden aikana kehittää liittoamme ja toimintaamme entistä vaikuttavammaksi. SYL tekee työtä, joka on ratkaisevaa koko Suomen tulevaisuuden kannalta, ja tätä työtä haluan olla tekemässä koko ylioppilasliikkeen kanssa hyvällä meiningillä.”

Lisäksi tänään julkaistussa kolumnissa Manninen toteaa, että nuorten on tuotava päättäjien leikkauspäätöksien tilalle uusia, positiivisempia vaihtoehtoja.

”Meillä on kaikki kyky ja kompetenssi kehittää korkeakoulujärjestelmäämme, mehän elämme sitä. Meillä tulee olla ratkaisun avaimet parempaan tulevaisuuteen, sillä tulevaisuus on meidän.”

Manninen aloittaa perehtymisen pääsihteerin tehtävään toukokuussa, ja varsinaisesti hän aloittaa pääsihteerinä elokuun aikana.

Oulun yliopisto palkitsi urheilussa menestyneitä opiskelijoitaan

Oulun yliopisto on palkinnut urheilumitalilla yliopistolaiset, jotka sijoittuivat vuoden 2015 urheilukisoissa mitaleille vähintään SM-kisojen yleisissä sarjoissa. Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ja liikuntasuunnittelija Markku Saarela jakoivat mitalit 23. maaliskuuta. Yliopiston urheilumitalilla palkitut: Lääketieteellinen tiedekunta Anna-Karoliina Salo, amer. jalkapallon SM-pronssi Satu Roiha, amer. jalkapallon SM-pronssi  Iina-Lotta Willgren, amer. jalkapallon SM-pronssi Janne Ukonmaanaho, yleisurheilu/ 3000 m ej. SM-kulta Arttu […]

Oulun yliopisto on palkinnut urheilumitalilla yliopistolaiset, jotka sijoittuivat vuoden 2015 urheilukisoissa mitaleille vähintään SM-kisojen yleisissä sarjoissa. Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ja liikuntasuunnittelija Markku Saarela jakoivat mitalit 23. maaliskuuta.

Yliopiston urheilumitalilla palkitut:


Lääketieteellinen tiedekunta

Anna-Karoliina Salo, amer. jalkapallon SM-pronssi

Satu Roiha, amer. jalkapallon SM-pronssi 

Iina-Lotta Willgren, amer. jalkapallon SM-pronssi

Janne Ukonmaanaho, yleisurheilu/ 3000 m ej. SM-kulta

Arttu Jaakkol, bras. jujitsu 2 SM-hopeaa, SM-joukkuekulta

Antti Vikström, jousiammunta SM-joukkuepronssi

Henri Väyrynen, yleisurheilu/pituushyppy SM-hopea, SM-salihopea

 

Luonnontieteellinen tiedekunta

Sara Tervola, amer. jalkapallon SM-pronssi

Mari Saastamoinen, amer. jalkapallon SM-pronssi

Viivi Puoskari, amer. jalkapallon SM-pronssi

Sini Juntunen, amer. jalkapallon SM-pronssi

 

Humanistinen tiedekunta

Iida Rantala, amer. jalkapallon SM-pronssi

Jasmin Ruotsalainen, amer. jalkapallon SM-pronssi

Anna Norrback, amer. jalkapallon SM-pronssi

Henri Savilampi, ITF taekwon-do SM-pronssi

 

Teknillinen tiedekunta

Natalia Blomster, amer. jalkapallon SM-pronssi

Arttu Hirvonen, yleisurheilu/ 110 m aj. SM-hopea

Antti Luukkonen, ammunta (IDPA), MM-kulta, SM-hopea

Jussi Korhonen, leijalautailu/big air SM-hopea

Mika Nissinen, amer. jalkapallo SM-hopea

Seppo Honkanen, laskuvarjohypyt SM- joukkuehopea

 

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Anna Alapeteri, amer. jalkapallon SM-pronssi

Arttu Vattulainen, yu yleisurheilu / 10 000 m ja 5 000 m SM-kulta, SM-hopea

Jenni Kukkonen, pikaluistelu SM-hopea, SM-pronssi

 

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Teemu Tokola, miekkailu, SM-kulta, SM-joukkuekulta

Ainainen aprillipäivä?

Tänään vietetään aprillipäivää. Kyseessä on erittäin vanha tapa, jonka mukaan tuttaville tai laajemmalle yleisölle kerrotaan perättömiä juttuja tai heitä huijataan muuten enemmän tai vähemmän hyväntahtoisesti. Aprillipäivä on yleisesti ympäri maailman tunnettu jokakeväinen perinne. Tänä vuonna on välillä tuntunut siltä, että koko kevät on ollut yhtä aprillipäivää. Tai ainakin kuravettä on ollut tarjolla koko ajan. Opintotuesta […]

Tänään vietetään aprillipäivää. Kyseessä on erittäin vanha tapa, jonka mukaan tuttaville tai laajemmalle yleisölle kerrotaan perättömiä juttuja tai heitä huijataan muuten enemmän tai vähemmän hyväntahtoisesti. Aprillipäivä on yleisesti ympäri maailman tunnettu jokakeväinen perinne. Tänä vuonna on välillä tuntunut siltä, että koko kevät on ollut yhtä aprillipäivää. Tai ainakin kuravettä on ollut tarjolla koko ajan.

Opintotuesta on esitetty leikattavaksi 150 miljoonan euroa. Tämä tarkoittaisi muun muassa opintorahan tason laskemista lähes sadalla eurolla kuukaudessa, vähäisen jäljellä olevan jouston poistamista opintotukikuukausista, opintopisteiden vaatimustason nousemista, opintolainan osuuden merkittävää kasvua ja toisaalta lainan hyvityksen heikentämistä. Opintoihin käytettävä aika lyhenee koko ajan, mutta samaan aikaan tulisi valmistuessaan olla entistä monipuolisempi osaaja ja valmis ammattilainen työelämää varten. Vaatimus on siinä mielessä aavistuksen absurdi, että samaan aikaan työmarkkinatilanne on entistä epävarmempi ja Suomessa oli helmikuussa 2016 noin 250 000 työtöntä.

Yliopistoilta vaaditaan edelleen tehokkaampaa ja laadukkaampaa koulutusta ja tutkimusta sekä selvempää profilointia, mutta kenelläkään ei oikein tunnu olevan kokonaiskäsitystä siitä, mitä valtakunnallisessa mittakaavassa tulisi tehdä. Ja vielä vähemmän siitä on keskenään yhteneväisiä käsityksiä.

Oulussa on ennätyksellisen nuori väestörakenne ja siksi hurjan paljon tarvetta myös ammatilliselle koulutukselle. Siihen kohdistuvat säästöt (yhteensä 190 miljoonaa euroa vuosina 2017–2019) vähentävät kuitenkin Oulun seudun koulutuskuntayhtymästä 108 henkilöä, joista 73 opetushenkilöstöä.

Koulutuksesta siis leikataan kaikilla sen tasoilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin, ja säästötarvetta perustellaan hallituksen tasolta paremman tulevaisuuden kannalta välttämättömänä. Siis oikeasti? Talouskasvua ei näy, ja päättäjien mieliin fakkiutunut säästämismantra sen kuin tihenee.

Voisinpa sanoa tämän kaiken olevan vain aprillipilaa, mutta ei se ole. Jos päättäjien mielikuvitus ei riitä muuhun kuin leikkaamiseen, meidän nuorten on tuotava tilalle uusia, positiivisempia vaihtoehtoja. Kuten Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Heikki Koponen SYL:n 95-vuotisjuhlallisuuksissa niin osuvasti taannoin sanoi “Meidän ei ole välitettävä epäilevistä äänistä, vaan me voimme luoda juuri sellaista maailmaa kuin parhaaksi koemme. — Me ravistelemme muuta akateemista yhteisöä leposijoiltaan ja osoitamme, missä kehittämisen paikat ovat.”

Meillä on kaikki kyky ja kompetenssi kehittää korkeakoulujärjestelmäämme, mehän elämme sitä. Meillä tulee olla ratkaisun avaimet parempaan tulevaisuuteen, sillä tulevaisuus on meidän.

Eero Manninen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen pääsihteeri. Twitter: @EeroManninen

Lue lisää:

Tanssijasta lääkäriksi

Anniina Jääskeläinen, 32, kotoisin Helsingistä. Tanssitaiteen maisteri Teatterikorkeakoulusta (nyk. Taideyliopisto). Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anna Mansisto

”Aloitin tanssin harrastamisen 18-vuotiaana. Siitä tuli minulle asia, josta olin kaikista eniten kiinnostunut.  En harrastanut tanssia suunnitelmallisesti tai tavoitteellisesti – en suunnitellut siitä itselleni loppuelämän uraa tai laskelmoinut, mikä olisi optimaalinen tapa edetä. Yksinkertaisesti rakastin tanssia, joten halusin keskittyä siihen ja nähdä kuinka pitkälle sen kanssa pääsen.

Pääsin opiskelemaan tanssia kandidaattiohjelmaan Tukholman Dans och Cirkushögskolaniin. Sinne pääsy tuntui suurelta seikkailulta ja isolta jutulta. Tukholman aika oli todella hienoa ja etuoikeutettua aikaa. Jos saat mahdollisuuden kehittyä tanssissa, se kannattaa käyttää nuorena.

Koska tanssi on fyysisesti vaativaa, ja siinä vaaditaan myös henkistä kanttia, nuoruudesta on ehdottomasti hyötyä. Aloittaessani opiskelut järkeilin asian niin, että tanssiin liittyvät haaveet kannattaa toteuttaa nuorena, ja muita asioita ehtii tehdä vanhempana.

Valmistuttuani kandiksi avautuivat maisterivaiheen haut. Vaihtoehtoinani oli joko jäädä Tukholmaan töihin tai hakea maisteriohjelmiin. Koska olin elänyt matkalaukkuelämää maahanmuuttajana jo pitkään, Helsinkiin paluu tuntui hyvältä.

Helsingissä tanssitaiteen maisteriohjelmaan on vähän paikkoja ja karsinnat ovat tiukkoja, omalla vuosikurssillani taisi aloittaa vain seitsemän opiskelijaa. Opinnot tuntuivat Helsingissäkin todella kiinnostavilta. Maisteriopinnot olivat kandiopintoja huomattavasti syvällisempiä: taiteen merkitystä ja filosofiaa tuli pohdittua siinä elämänvaiheessa paljon.

En ole koskaan miettinyt tanssia ansaintalogiikan kautta. Nuorempanakaan en suunnitellut sitä, kuinka minusta tulisi tanssija, eikä minulla ollut suunnitelmaa sille, miten sen käytännössä toteuttaisin ja mitä muuta työtä sen yhteydessä tekisin.

Mutta erilaisia töitä riitti: tein freelance-tanssijana töitä monissa projekteissa, ja vakituinen työsuhde löytyi helsinkiläisestä tanssikoulusta tanssisuunnittelijana. Tuolta ajalta isona juttuna voi mainita Sonya Lindforsin kanssa perustetun helsinkiläisen UrbanApa-festivaalin, joka sai tanssin valtionpalkinnon vuonna 2013.

Opiskelen nyt lääketiedettä toista vuotta. Uusien opintojen taustalla on muutama vuosi sitten syttynyt pohdinta siitä, mitä muita toteuttamattomia haaveita ja unelmia minulla vielä on. Olin tehnyt intensiivisesti tanssia yli kymmenen vuoden ajan, ja huomasin, kuinka tanssitaiteen ympärillä elävät ilmiöt ja taiteen yhteiskunnallisuus alkoivat kiinnostaa minua jatkuvasti enemmän. Tanssi onkin hyvä duuni siinä mielessä, että sinulla on aikaa välillä vain ajatella asioita – ja siitä vielä maksetaan!

Tällä hetkellä olen kiinnostunut sekä yleislääkärin työstä että tutkimuksesta. Lääketiede on siitä mahtava valinta, että voin työurallani erikoistua niin monelle alalle kuin vain jaksan. Se on ammatti, jossa kehittyminen ei lopu koskaan.

Minulla on työuraa lääkärinä jäljellä noin 35 vuotta. Sinä aikana voin erikoistua, tehdä tutkimusta, tehdä taidettakin. Kun minulla on mahdollisuus tehdä kaikkia näitä itseäni kiinnostavia asioita, jaksan myös työelämässä hyvin. Elän sellaista elämää jota haluankin, toteutan omaa elämänfilosofiaani.

Tulevaisuudessa haluan olla lääkärinä taitava, hoksaava ja keskusteleva. Lääkärin työssä on taiteen vastapainoksi rauhoittavaa konkretiaa.

Toiveena on, että kotiin vastaanotolta päästessäni olisi usein sellainen olo, että olen voinut tehdä jotain hyvää maailman eteen.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Toimittajasta geologiksi

Camilla Perttula, 27 vuotta, kotoisin Lohjalta. Medianomi ja luonnontieteiden kandidaatti. Opiskelee Oulun yliopistossa geologiaa neljättä vuotta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Minna Koivunen

”Aloitin medianomiopinnot Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa vuonna 2007. En muista miten päädyin Tornioon: kenties syynä oli se, että CMX oli kaupungista kotoisin, ja halusin ottaa selvää, miksi bändin lyriikat ovat sellaisia kuin ovat. Selvisihän se: koska Tornio on niin ankea paikka.

Siksi anoin jo vuotta myöhemmin siirtoa Oulun ammattikorkeakouluun. Koulutusvaihtoehdoista kuvallinen viestintä ja journalismi olivat oikeastaan ainoita, jotka kiinnostivat. Valitsin journalismin, ja valmistuin koulutusohjelmasta jouluksi 2011.

Sain heti valmistumiseni jälkeen töitä City-lehden Oulun aluetoimittajana. Valitettavasti vuonna 2012 lehti päätettiin lakkauttaa, ja sen myötä omat työni loppuivat kuin seinään. Onneksi tiesin jatkavani opintoja Oulun yliopistossa geologian puolella. Viimeisen palkan sain elokuussa, ja jo syyskuussa jatkui opintotuki. Aiemmista opinnoista ylijääneet opintotukikuukaudet riittivät uusissa opinnoissa noin 2,5 vuodeksi. Tällä hetkellä rahoitan opintoni toimeentulotuella, ja olen töissä kolmena iltana viikossa.

Geologialle hain siksi, että isäni on geologi, ja ajattelin että olisipa helppoa lähteä opiskelemaan alaa, josta kotona on puhuttu ennestään paljon. Siksi minulle geologian todellinen luonne ei tullut niin suurena yllätyksenä kuin monelle. Geologia ei ole vain kauniiden kivien ja mineraalien katselua. Alassa on aivan hirvittävä määrä oppimista, etkä uskokaan, miten kummallisilla tavoilla kivet toimivat!

Suomessa geologian opinnoissa suuntaudutaan joko maaperä- tai kalliopuolelle, josta itse valitsin jälkimmäisen. Vielä en tiedä, missä tulevaisuudessa haluan olla töissä – ehkä valloitan vielä isäni firman? Tai päädyn National Geographicin päätoimittajaksi?

Toimittajan koulutus ei häiritse nykyistä alaani – päinvastoin. Jotkut kaivokset hoitavat oman tiedottamisensa aika huonosti, ja kaikilla toimittajilla ei kaivosuutisointi ole kunnossa. Vaikka toiset ovat erinomaisia hommissaan, molemmissa suunnissa olisi parantamisen varaa.

Erojakin aloissa on. Siinä missä toimittajan työssä tulee koko ajan uutta tietoa, geologialle tyypillistä on pysyvyys: jos jotain alallamme muuttuu radikaalisti, olen kohtuullisen varma, että maapallolla on samaan aikaan menossa muita isoja ongelmia.

Olen iloinen alanvaihdosta, ja uskon, että ammatillinen tulevaisuuteni näyttää lisäkoulutuksen myötä paremmalta. Toki tulevaisuus ei näytä nyt yhtä hyvältä kuin vaikka 1980-luvulla, jolloin yliopistosta käveltiin suoraan töihin.

Yksi hyvä puoli geologiassa on alan globaalius. Siinä missä toimittaja on usein sidoksissa omaan kieleensä ja kotimaahansa, geologilla on halutessaan mahdollisuus työskennellä ympäri maailmaa. Töitä löytyy, jos on valmis matkustamaan.

Vaikka öljy- ja kaivosteollisuudella ei mene tällä hetkellä kovin hyvin, se on oikeastaan valtiokohtaista. Kansainväliset markkinahinnat määräävät sen, mitä kaivetaan ja etsitään eniten, mutta jostain aina löytyy malmia, ja siellä sitten on töitä.

En ole vielä itse miettinyt maata, jossa haluaisin työskennellä, mutta esimerkiksi Colorado Yhdysvalloissa voisi olla mielenkiintoinen alue.

Muille alanvaihtamista miettiville antaisin neuvoksi tämän: elämässä ei pärjää, ellei ota riskejä. Jos et ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseesi, kannattaa lähteä muuttamaan sitä. Sinä olet ainoa ihminen, joka muutoksen pystyy tekemään. Jos sinulla on opintotukikuukausia käyttämättä, et edes menetä mitään.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: