Miten käy duaalimallille?

Duaalimallin tulevaisuus alkaa vaikuttaa horjuvalta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen fuusiouutisten keskellä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Minna Koivunen

Duaalimalli on suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kivijalka, suuri koulutuspolkujen erottaja, jonka perusteella yliopistoissa panostetaan tieteelliseen perustutkimukseen ja ammattikorkeakouluissa työelämälähtöiseen käytäntöön. Siksi ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on toisistaan eroavat tutkinnot ja tehtävät. Ero määritellään laissa.

Vaikka koulutuspolut ovat erillisiä, alemman korkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan on mahdollista siirtyä polulta toiselle siltaopintojen kautta.

Duaalimallin tulevaisuus alkaa vaikuttaa horjuvalta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen fuusiouutisten keskellä.

Pirkanmaalla valmistellaan kunnianhimoista Tampere3-projektia, joka yhdistäisi Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston uudeksi suuryliopistoksi.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu puolestaan sulautuvat vuonna 2018 yhdeksi LUT-konserniksi. Tällöin korkeakoulujen hallinto ja tukipalvelut yhdistyvät, mutta yliopisto ja ammattikorkeakoulu jatkavat edelleen entisten tutkintojensa antamista.

Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu puolestaan ovat sopineet laajasta yhteisen tekniikan opetuksen käynnistämisestä yliopiston tekniikan kandidaatin ja ammattikorkeakoulun insinöörikoulutuksessa.

Myös Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat tiivistämässä välejään omistussuhteita muuttamalla. Lapin yliopisto haluaa itselleen ammattikorkeakouluyhtiön osake-enemmistön, ja on aikeissa ostaa Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän osuudet. Kemin ja Tornion kaupungit vastustavat ostoaikeita ankarasti.

Yhteistyötä voi tehdä fuusioittakin. Tästä esimerkkinä on Oulussa Kontinkankaalle tuleva hammaslääketieteen rakennus, jossa Oulun yliopisto kouluttaa hammaslääkäreitä, Oulun ammattikorkeakoulu taas suuhygienistejä.

Onko ero yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä lopultakin murtumassa?

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston puheenjohtajan, Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtorin Tapio Varmolan mukaan duaalimallin purkaminen näyttää epätodennäköiseltä.

Hallitusohjelmassa todetaan, että koulutusta kehitetään edelleen duaalimallin pohjalta, eikä nykyiseen tutkintojärjestelmään olla puuttumassa. Yhteistyö siis syvenee, mutta lakeja muuttamatta.

”Vaikka virallisessa politiikassa mallia ei pureta, epävirallisessa politiikassa nähdään esimerkkejä yhteistyöstä, jonka lopputulosta en osaa vielä ennustaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön nykyinen politiikka näyttää olevan se, että kaiken pitäisi tapahtua nykyisen lainsäädännön puitteissa. Aika näyttää, tuleeko se näin menemään”, Varmola pohtii.

Duaalimallin säilymiseen uskoo myös Suomen yliopistot UNIFI ry:n puheenjohtaja Jouko Niinimäki.

”Nykyisenkin duaalimallin mukaisesti voidaan tehdä yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä.”

Vaikka yhteistyökuvioita puuhataan nyt ympäri Suomen, Jouko Niinimäen mukaan Oulun yliopistolla ei ole yhdistymisaikeita Oulun ammattikorkeakoulun tai Lapin yliopiston kanssa.

”Fuusioitumisen edellytyksenä on molempien osapuolten halu siihen. Oulun ja Lapin yliopistojen fuusiossa Lappi näkee vain uhkia, joten molempien osapuolten kannalta on parempi, ettei asiaa lähdetä ajamaan.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oamk keskittää toimintonsa kahdelle kampukselle – muutto Linnanmaalle mahdollinen

Oulun ammattikorkeakoulu on keskittämässä toimintonsa Oulussa kahdelle kampukselle. Yhtenä vaihtoehtona on malli, jossa ammattikorkeakoululla olisi yksi kampus Kontinkankaalla ja toinen Linnanmaalla. Yliopiston rehtori Jouko Niinimäki näkee yhteiskampuksessa paljon hyvää – ties vaikka Oulu saisi sen myötä oman raitiovaunulinjansakin.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Minna Koivunen

Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) on keskittämässä opetustaan kahdelle kampukselle.

Tällä hetkellä Oamkilla on Oulussa kampukset Raksilassa Teuvo Pakkalan kadulla (liiketalous), keskustassa Uusikadulla (ammatillinen opettajankorkeakoulu), Kaukovainiolla Kotkantiellä (kulttuuri, tekniikka ja luonnonvara) ja Kontinkankaalla (sosiaali- ja terveysala).

Suunnitelmien mukaan ainoastaan sosiaali- ja terveysalan koulutus jäisi entiselle sijalleen Professorintielle. Muut toiminnot keskitettäisiin joko jo olemassa oleviin tiloihin Kaukovainiolle tai Linnanmaalle yliopiston yhteyteen.

Ammattikorkeakoululla on käynnissä tilaselvitykset, joiden oletetaan valmistuvan huhti-toukokuussa. Sen jälkeen kampusten sijoituspaikasta päättää Oulun ammattikorkeakoulun hallitus.

Ammattikorkeakoulun rehtorin Jouko Paason mukaan Kontinkangas-Kaukovainio -kampusmalli on Oamkille taloudellisesti ja toiminnallisesti mieluisampi. Keskittäminen Kaukovainiolle vaatisi tilojen tiivistämistä ja laboratoriotilojen modernisoimista, mutta ei juuri muuta lisärakentamista.

”Linnanmaalta emme ole saaneet tarjousta, joka oikeasti houkuttelisi meitä.”

Jotta ammattikorkeakoulu voisi muuttaa saman katon alle yliopiston kanssa, vaatii se Jouko Paason mukaan aidon toiminnallisen yhteistyön pohdintaa. Kaiken lähtökohtana on oltava tasavertaisuus ja korkeakoulujen itsenäisyyden kunnioittaminen.

”Ammattikorkeakoulua pitää kohdella näissä keskusteluissa tasavertaisena kumppanina ja itsenäisenä korkeakouluna. Jos tulisimme Linnanmaalle, ammattikorkeakoulun täytyisi identifioitua omaksi kokonaisuudekseen. Esimerkiksi sijoittumisessa meidän täytyisi muodostaa yksi selkeä kokonaisuus eikä asettua vain sinne, missä yliopistolla on vapaita neliöitä. Muuton olisi oltava myös taloudellisesti mahdollista.”

Oulun yliopiston rehtorin Jouko Niinimäen mukaan ammattikorkeakoulu päättää muutostaan kokonaan itse. Yliopiston roolina on tarjota apua, mutta muuten se ei ole asiassa aktiivinen osapuoli.

”Pallo on nyt heillä. Olemme luvanneet ammattikorkeakoululle sen, että jos he haluavat Linnanmaalle tulla, voimme järjestellä toiminnot niin, että he säilyisivät omana korkeakoulunaan. Ammattikorkeakoulu ei tulisi siis yliopiston sekaan.”

Vaikka Oamk muuttaisikin Linnanmaalle, ei siitä seuraisi kahden korkeakoulun fuusiota, Niinimäki vakuuttaa.

”Tässä ei olla rakentamassa konsernia. Meillä ei ole haaveita eikä toiveita siitä, että mentäisi samaan organisaatioon.”

Mistä tilat kulttuurin käyttöön?

Muuttouutisiin on suhtauduttu korkeakoulujen kampuksilla vaihtelevasti.

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Osako suorastaan tyrmistyi muuttohaluista.

Osakon 11.12.2015 julkaisemassa kannanotossa pelätään kampusten yhdistymisen johtavan palvelujen huononemiseen. Huolta aiheuttaa myös se, miten kaikki opiskelijat mahtuisivat yhden katon alle. Osakon kannanotossa epäillään, ettei yliopistolta löytyisi tilaa nykyisten käyttäjien lisäksi myös ammattikorkeakoululta tulevan noin 6000 henkilön päivittäiseen opiskeluun, opetukseen ja muuhun työskentelyyn.

Kannanotossa mainittiin myös pelko siitä, että ammattikorkeakouluopiskelijat menettäisivät identiteettinsä, jos tilat sijaitsisivatkin Linnanmaalla.

Osakon hallituksen puheenjohtaja Toni Hyvösen mukaan opiskelijakunta ei kuitenkaan suoraan vastusta Linnanmaalle muuttoa.

”Edellytämme, että järjestelyt pitää hoitaa kuntoon: joukkoliikenteen täytyy sujua ja opiskelija-asuntoja pitää olla riittävästi. Lisäksi ammattikorkeakoulun opiskelijoiden täytyy olla Linnanmaalla keskitetysti, eikä opetusta saa hajottaa joka paikkaan.”

Osakoa on hiertänyt ammattikorkean kulttuuriyksikölle sopivien tilojen puute: Linnanmaalta kun puuttuvat esimerkiksi viestinnän koulutusohjelman kipeästi tarvitsema äänistudio, urkusali ja konserttisali.

Myös monet kulttuuriyksikön opettajat ilmaisivat huolensa tilojen menettämisestä Kalevassa (4.2.) pitäen siirtosuunnitelmia epärealistisina ja kalliina.

Jouko Niinimäen mukaan Oamkin tarvitsemat erikoistilat olisi mahdollista rakentaa myös Linnanmaalle. Toinen asia on, onko se järkevää: uusien ja erikoiskäyttöön tarkoitettujen tilojen rakentaminen alusta saakka on hyvin kallista puuhaa.

Niinimäen mukaan yhtenä vaihtoehtona voisikin olla se, että erikoistiloja vaativa opetus jäisi Kotkantien tiloihin muun opetuksen muuttaessa.

”Siitä nouseekin kysymys: voisiko olla mahdollista jättää esimerkiksi musiikin opetus Kotkantielle, jolloin myös Oulun yliopisto voisi hyödyntää niitä tiloja omassa toiminnassaan?”

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) taas toivottaa Oamkin Linnanmaalle tervetulleeksi.

OYY katsoo, että Linnanmaan yhteinen kampusalue olisi merkittävä valttikortti sekä kotimaisessa että kansainvälisessä kilpailussa. Resurssien yhdistäminen olisi fiksua muun muassa hallinnon, kielenopetuksen ja kirjastojen suhteen.

”Parhaimmillaan tuloksena voisi olla valtava ja tehokas oululainen innovaatiokeskus, jonka hallinto ja opiskelijoiden tukipalvelut olisivat kustannustehokkaasti ja kattavasti järjestetyt. Aivan vähäinen merkitys ei ole myöskään henkisten raja-aitojen murtamisella, kun korkeakoulut olisivat fyysisestikin samalla kampuksella”, todetaan OYY:n 6.2. Kalevassa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Toki OYY:llä on omat huolenaiheensa. Ylioppilaskunta toivoo, että opiskelijaravintoloiden kapasiteettiin, ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoon ja joukkoliikenteen palvelutasoon kiinnitetään huomiota.

”Haasteita on, mutta uskomme, että ne voidaan voittaa. Uskon Linnanmaan palveluiden parantuvan mahdollisen yhdistämisen myötä”, OYY:n hallituksen puheenjohtaja Kati Hannila toteaa.

Oulun ylioppilaslehti 2016

Linnanmaalla riittää tilaa

Jouko Niinimäki sanoo, ettei Linnanmaa tulisi täyteen ammattikorkeakoulun muutonkaan jälkeen – päinvastoin, sen myötä kampuksen käytäville saataisiin ”kaivattua lisävipinää”.

Ammattikorkeakoulun opetus- ja hallintokäyttöön olisi mahdollista irrottaa kampukselta jopa 30 000 neliötä.

Suunnitelmien mukaan ammattikorkeakoulu tulisi Linnanmaalla kampuksen länsipuolelle, yliopisto itäpuolelle. Suuret luentosalit, juhlasali, ravintolat ja kirjasto olisivat yhteisessä käytössä.

”Linnanmaa on tällä hetkellä erittäin väljä. Se on täynnä oikeastaan vain Abipäivillä, jolloin keskusaulaan ja väylälle tuodaan kerralla 3000 ihmistä. En usko, että muuton myötä tilasta olisi pulaa, eikä siellä olisi sen ahtaampaa kuin nytkään. Totuus on se, että muutto vilkastaisi sitä, mutta tuskin kukaan tuntisi vielä ahtautta.”

Niinimäki näkee yhteisessä kampuksessa paljon hyvää. Hänen mukaansa yhteinen toiminta samoissa tiloissa tarjoaa samalla rahalla paljon hienompia elämyksiä.

”Jos meillä olisi yhteinen kampus, jossa olisi yli 20 000 opiskelijaa, olisi se jo pohjoismaisittainkin iso keskittymä. Isolla kampuksella, jossa on paljon opiskelijoita, on mahdollisuus tuottaa hyvät ravintolapalvelut, äärimmäisen hienot kirjastopalvelut ja yhteiset innovaatiot.”

Yhteisellä kampuksella voisi olla opiskelijalle myös yllättäviä etuja.

”Kun Linnanmaalle kulkisi enemmän porukkaa, kaupunki pystyisi rakentamaan parempia joukkoliikenneyhteyksiä. Ties vaikka nähtäisiin vielä raitiovaunuyhteyskin”, Niinimäki pohtii.

Päätyi ammattikorkeakoulun hallitus sitten Kaukovainioon tai Linnanmaahan, Oamk tiivistää joka tapauksessa toimintansa kahdeksi kampukseksi.

”Kahden kampuksen toteutukseen on tarkoitus mennä mahdollisimman nopeasti. Se tuo meille merkittäviä taloudellisia ja toiminnallisia etuja, kun pystymme toteuttamaan aitoa koulutusalojen synergistä yhteistyötä sekä tuottamaan tehokkaammin esimerkiksi kirjastopalvelut ja ravintolatoiminnat”, Jouko Paaso sanoo.

Lue myös: Miten käy duaalimallille?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Erilainen sunnuntai

Omalla kohdallani ulkoliikunta talvisin on ollut käytännössä siirtymistä paikasta A paikkaan B. Miksi hytistä hangessa epämukavissa kerrastoissa kun vaihtoehtona on optimaaliseen lämpötilaan säädetty kuntosali? Kyse on kai elämyksistä joita salikortilla ei saavuteta. Niitä minä lähden tänä talvisena sunnuntaina etsimään.

TEKSTI Joel Karppanen

KUVAT Joel Karppanen

Tapaan kourallisen Oulun kiipeilyseuran aktiiveja seuran pääkallopaikalla, Puolivälinkankaan nuorisotalolla. He ovat innoissaan, sillä ilma on mitä optimaalisin jääkiipeilylle. Elohopea hipoo nollaa ja tuuli on olematon.  Ainoastaan aurinko puuttuu. Itse olen kiitollinen kiipeilemiseni estävästä orastavasta flunssasta ja jumiutuneista lihaksista, sillä jo ensimmäisten minuuttien jälkeen ymmärrän kyseessä olevan  erityistä kärsivällisyyttä vaativa harrastus. Varusteita ei ole paljon (hakku, köysi, kengät, jääraudat) mutta niitä sovitellaan ja asennetaan huolella. Hitaasti ja varmasti; lainavarusteiden on toimittava moitteettomasti.

2000-luvun alusta lähtien joka talvi vanhan nosturin rungon ympärille rakennettu jääkiipeilytorni löytyy tänä vuonna Alakyläntien varresta. Sponsorien tukema ja vapaaehtoisten ylläpitämä 22 metriä korkea erikoisuus on harvinaislaatuinen niin Suomen kuin koko maailman mittapuulla. Jää muodostuu viereisen louhoksen tuottamasta ylijäämävedestä ja se virtaa putkea pitkin lammesta torniin yhtäjaksoisesti kellon ympäri.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

 

Tauko- ja lämmittelytilana toimivan työmaakopin edustalla käy kuhina. Antti Pohjola setvii pitkää köyttä ja Paavo Hahtola auttaa minua valjaiden kanssa. Hän tekee minulle lehmänhännän  – eli klipsin, jonka avulla voin pitää taukoja kiivetessäni ylös pitkin tornin sisällä kulkevia tikkaita. Nousu ahtaassa kuilussa on raskas, mutta ylhäällä avautuvat maisemat palkitsevat. Pohjola heittää köydet alas ja pian kiipeäminen voi alkaa.

Ensimmäisenä nousee Mika Narinen. Hänellä on kymmenen vuoden kokemus kiipeilystä ja harrastus on vienyt hänet ulkomaille asti. Jäätä! kuuluu miehen huuto ja alhaalla päivystävät väistävät kun mursketta putoaa. Sama huuto toistuu kymmeniä kertoja. Kolinaa, narsketta, tömähdyksiä ja naurua. Varttitunnin kuluttua sankari on ylhäällä.

Puuskutusta, syvää huokailua ja pieni voiton tuuletus – päivän ensimmäinen nousu on raskain. Eniten rasitusta saavat käsien lihakset, etenkin ojentajat.

Oman näytöksensä jälkeen Narinen avustaa ensimmäistä kertaa jääkiipeilyä kokeilemaan saapuneita vaihto-opiskelijoita, Annaa ja Kumaria. Oikeaoppinen hakkuuliike lähtee ranteesta ja otteen on oltava napakka. Kokeilen itsekin, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta hakku ei kiinnity. Jäätä lentää silmilleni. Luovutan, sillä minun on aika siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Ammattilaisen pipolätkäkoulussa

Hörpin kahvia lämmikkeeksi Raksilan jäähallin edustalla. Pian minua tervehditään ja vänkärin paikalle istahtaa Kärppien kanssa kaksivuotisen sopimuksen viime marraskuussa laatinut keskushyökkääjä Kajaanin Hokista, Miska Humaloja. Otamme suunnaksi Heinäpään urheilukeskuksen.

Humalojalle ulkojäät ovat olleet viime aikoina harvassa. Pelitahti on ollut kiivas ja 24-vuotias nuorimies on kärsinyt loukkaantumisista. Pahin on onneksi jo takana ja hän on vapautunut päästessään jäälle pitkästä aikaa, kuin virkistäytymään. Minua hieman jännittää. Kaverilta lainaamani luistimet ovat yhden kokonumeron liian isot ja kuulemma ”helvetin tylsät”. Viime luistelukerrasta on yli 6 vuotta, ja mailani on tehty puusta.

Lauha ilma on saanut ihmiset liikkeelle. Kovat pojat tunnetusti pelaavat kaukalossa ja sinne mekin astumme lämmittelyosuuden, syöttelyn ja kevyen luistelun, jälkeen.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

 

Minä nousen vasemmalta. Vastustajan karvaus on hidasta ja tahditonta. Ohitan lyhyen keltapaidan helposti, vaikka tiedän sen johtuvan pelottavasta kömpelyydestäni. Keskushyökkääjä Humaloja ottaa kiekon, kun risteämme ja minä pinkaisen oikeaan laitaan kohti maalin edustaa. Humaloja syöttää millintarkasti laukaisupaikkaan, minä päätän kiertää maalin taakse ja tehdä forsbergit (tai kapaset), mutta suoritus epäonnistuu kiekon päästessä karkuun.

Humaloja puolestaan taituroi. Hän huokuu yhteenkuuluvuutta jään, kiekon ja kaiken ympäröivän kanssa. Olemus on leikkisä, mutta tasapaino on horjumaton hänen ponnautellessaan kiekkoa lavallaan. Hän ponnauttelisi varmaan pidempään kuin vanha luokanvalvojani, nuorten maajoukkueessa sekä jalkapalloa että jääkiekkoa pelannut, Jaakko Palsola (joka muuten on ex-Kärppä-tähden Sakari Palsolan eno), jonka ennnätys on vaatimaton ”iltapäivä”.

Humalojan tasapaino juontaa juurensa miehen vahvasta pipolätkätaustasta. Pyhäjärvellä syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Humaloja on tottunut pelaamaan ulkona säässä kuin säässä, pakkasrajoja tuntematta. Kun ura alkoi, pienellä Pyhäjärvellä ei ollut jäähallia, vaan kaikki Pohti Hockeyn harjoitukset ja pelit käytiin ulkona. Vapaa-ajalla he pelasivat myös, kävivät ampumassa lämäreitä kavereiden kanssa. Sittemmin kunta on kuitenkin saanut hallinsa.

Myöhemmin ottaessani kuvia yritän luoda rentoa yhteyttä muistuttamalla tapani mukaisesti hieman leveillen kuinka minuakin pyydettiin aikoinaan Kärppiin. Päätin kuitenkin pysyä lestissäni eli jalkapallossa, ja urani huipentui C15-junioreiden Suomen mestaruuteen. Välillä mietin olisiko lajin vaihto vienyt minut lopulta Pohjois-Amerikkaan, rikkauksiin ja missien kainaloihin. Tuskinpa vain.
Kellon lähestyessä neljää taivas on jo hämärtynyt. On aika lopettaa ja heittää hokkarit ja maila kuin nyytiksi olalle.

”Kylläpä se piristi”, Humaloja toteaa ja minä myötäilen,  yllätyksekseni sitä todella tarkoittaen. Kyyditän pelikaverini takaisin Raksilaan ja päästän hänet viikon ainoan vapaapäivän viettoon. Sen jälkeen soitan kaverilleni ja ehdotan pipolätkäpeliä seuraavalle viikolle. Luisteleminen on ihan jees.

Talvijuoksu: asiantuntija vinkit

Aloita maltillisesti on fraasi joka löytyy varmasti joka toisesta hyvinvointi- ja laihdutusoppaasta. Saman vinkin antaa myös Oulun Pyrinnön yleisurheilun lajikoordinaattori Harri Heikkilä kysyessäni häneltä tärkeimpiä muistisääntöjä talvijuoksun aloittamiseen.

”Hidaskin vauhti kehittää. Suosittelen panostamaan myös kunnollisiin varusteisiin. Hyvät lenkkarit kestävät vuosia”, Heikkilä kertoo linjojen takaa.

Selaan internetiä ja ihmettelen lenkkareiden värikylläisyyttä ja määrää. Osasta löytyvät kiiltävät nastat ja niissä luvataan hyvää pitoa. Sillä on merkitystä talvella, ja sen Heikkilä on oppinut kantapään kautta: kolme talvea sitten hän liukastui petollisesti. Nivelsiteet katkesivat eikä lenkkipolulle ollut asiaa seuraavaan kolmeen kuukauteen.

Muita tärkeitä varusteita ovat tuulta pitävät ja lämmittävät päällysvaatteet, pelkkä tuulipuku ei riitä. Alaruumiille oivat lämmikkeet ovat haalarihousut ja säärystimet, sitten pipoa korville ja putkihuivi kaulaan. Liian tuhdisti ei kuitenkaan sovi pukeutua ja pukin tuoma neule on syytä jättää kaappiin, sillä puuvilla kerää kosteutta ja jäätyy.

Valehtelen lähteväni pian lenkille ja kysyn lämmittelyn ja nesteytyksen merkityksestä.

”Jos kovempaa meinaat juosta, niin hölkkää alkuun kevyesti vartin verran. Nestettä on hyvä juoda ennen ja jälkeen suorituksen, ja pitkälle, yli parin tunnin lenkille kannattaa ottaa mukaan lämmintä juomaa”, Heikkilä vastaa itsestään selviin kysymyksiini.

Entä se kaikkien rakastama pakkasraja? Se vähän riippuu. Extreme-harrastajien testijuoksuissa niitä ei tunneta, Heikkilä puolestaan asettaa suositusrajansa kahteenkymmeneen.
Silloin voi käydä juoksemassa vaikka Ouluhallilla.

Joel Karppanen

Lue lisää:

Sattuma toi takaisin yliopistoon

Vuodet Nokialla ja omassa yrityksessä antoivat uudelle kirjaston johtajalle rohkeutta ja kyvyn sietää epävarmuutta. Yliopistojen taloustilanteesta huolimatta Minna Abrahamsson-Sipponen jaksaa uskoa tieteellisen tiedon tärkeyteen Suomen menestymisessä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Elina Korpi

Oikeastaan hänen pitäisi tällä hetkellä leikata kankaita ja piirtää lennokkaita vaateluonnoksia läpikuultavalle luonnospaperille.  Mutta koska Taideteolliseen korkeakouluun pääseminen jäi muutamasta kriittisestä pisteestä kiinni, Minna Abrahamsson-Sipposen löytää ateljeen sijaan Oulun yliopiston tiedekirjasto Pegasuksesta.

Puoli vuotta Oulun yliopiston kirjastoa johtanut Abrahamsson-Sipponen vaikuttaa tyytyväiseltä lopputulokseen. Taidetta ja muotia voi seurata maallikkonakin silloin kun ehtii.
Johtajanimityksen myötä ympyrä sulkeutuu – olihan tämä kirjasto Abrahamsson-Sipposen ensimmäisiä työpaikkoja.

”Palasin tänne hyvillä mielin, sillä tietyllä tavalla minulla on aina ollut rakkaus yliopistoa kohtaan. Arvostan hirveästi täällä tehtävää työtä.”

Iloiseen paluuseen sekoittuu huoli yliopistomaailman myllerryksestä.

”Koska uskon tieteellisen tiedon tärkeyteen ja siihen, että sillä on edelleen rooli Suomen menestymisessä, haluan antaa panokseni.”

Aina uudessa mukana

Oulun yliopiston kirjasto on vuonna 2016 sangen erilainen laitos kuin vuonna 1987, jolloin Abrahamsson-Sipponen aloitti työnsä.

Selkein muutos näkyy kirjastoyksiköiden vähenemisenä. Snellmanian ja Telluksen sulauttamisten jälkeen Linnanmaalla on jäljellä enää tiedekirjasto Pegasus.

Linnanmaan ulkopuolella kirjastolla on ollut toimipisteet Kontinkankaan lääketieteellisessä tiedekunnassa ja Oulun keskustassa arkkitehtuurin osastolla. Määrä pienenee pian edelleen, kun arkkitehdit muuttavat Aleksanterinkadulta.

Mutta jos kirjasto on kokenut muutoksia, muuttunut on sen johtajakin. Opiskeluvuosista alkaen hänen uraansa on määritellyt uskallus tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Kun opiskelupaikkaa vaatesuunnittelun tai arkkitehtuurin oppiaineista ei useiden yritysten jälkeen herunut, oli Abrahamsson-Sipposen pakko vaihtaa suuntaa.

Vuonna 1990 hän aloitti opiskelunsa Oulussa vasta kaksi vuotta aiemmin avatulla informaatiotutkimuksen laitoksella. Opiskellessaan hän oli mukana avaamassa humanistiopiskelijoiden kahvila Humusta ja uudelleenperustamassa sisäisiin riitoihin kaatuneen Humanistisen Killan.

Uutta syntyi myös työuralla. Nokian palvelukseen hänet pyydettiin vuonna 2001, ja ylenemistahti oli kova. Kun yhtiön eri puolilla maailmaa sijainneet tietopalveluyksiköt yhdistettiin, Abrahamsson-Sipponen nimitettiin uuden kansainvälisen yksikön johtoon.

Ajoitus oli kohdillaan myös vuoden 2012 tammikuussa, kun Nokia tarjosi hänelle valittavaksi eropakettia tai siirtymistä Lontooseen tai Espooseen. Lähtöpaketin valinnut Abrahamsson-Sipponen arvelee kuuluvansa siihen nokialaisten aaltoon, joka sai lähtiessään parhaimmat mahdolliset edut.

Tuolloin Nokia tarjosi lähteville työntekijöilleen rahallisen tuen lisäksi työllistymisessä auttavan Bridge-ohjelman, jonka kautta Abrahamsson-Sipponen pääsi perustamaan konsulttifirmaa yhdessä aviomiehensä kanssa.

Sillä tiellä hän olisi varmaan edelleen, ellei hän olisi viime kesänä törmännyt työpaikkailmoitukseen kirjastonjohtajan paikasta.

”Paluussani oli sattumalla roolinsa.”

Leikkaukset näkyvät henkilöstössä

Suomen yliopistojen rahoitukseen kohdistuvien leikkausten seurauk-set alkavat näkyä jo nyt. Haastattelua edeltävänä päivänä Helsingin yliopiston kirjasto kertoi lakkauttavansa tänä vuonna säästösyistä yhteensä yli 1 500 lehden tilaukset. Listalla on kotimaisten sanoma- ja aikakausilehtien lisäksi merkittäviä kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja.

Tätä seurasivat itse yliopistojen yt-neuvotteluiden tulokset: Helsingin yliopistosta häviää 980 työpaikkaa ja Aalto-yliopistosta 316.

Abrahamsson-Sipposen mukaan Oulun yliopiston kirjaston tilanne ei ole yhtä kriittinen kuin monessa muussa yliopistossa. Se sopeutustyö, mikä muualla on vasta alussa, on Oulussa jo tehty. Rahasta nipistäminen näkyy Oulussa siten, että eläkkeelle jää pian moni, mutta heidän tilalleen ei voida palkata korvaavaa väkeä.

Keskeinen rahahuoli koskee tiedejulkaisujen hinnoittelua. Nykytasolla tietoaineistot ovat yliopistoille valtavan kalliita.

”Yritämme kansallisella tasolla miettiä sitä, miten tiedekustanta-jien hinnoittelua saataisiin inhimillistettyä. Seuraamme myös avoimen tieteen kehitystä ja sitä, miten se vaikuttaa tähän asiaan.”

Varmistelu ei kannata

Akateemisen maailman myllerryksistä huolimatta Minna Abrahamsson-Sipponen sanoo yliopiston olevan hyvä työympäristö. Hän haluaa olla yliopiston noin viidellekymmenelle kirjastotyöntekijälle nykyaikainen ja helposti lähestyttävä esimies.

”Haluan olla sekä joukkojen edessä kulkija, joka johtaa esimerkillään, että turvallinen perälauta, joka viime kädessä vastaa kaikesta toiminnasta.”

Vuosistaan yritysmaailmassa Abrahamsson-Sipponen oppi paljon rohkeudesta ja uskalluksesta.  Niin Nokian yt-karusellista selviä-minen kuin oman yrityksen luotsaaminen kasvattivat kykyä sietää epävarmuutta ja stressiä.

”Nokialla oppi siihen, että duunia tehdään niin kauan, kunnes joku siirtää sinut toisiin tehtäviin tai näyttää ulko-ovea. Sinä aikana opin sen, ettei työssä tarvitse kauheasti varmistella. Omassa yrityksessä taas sain entistä enemmän uskoa siihen, että omalla tekemisellä voin yrittää vaikuttaa asioihin.”

Kuka?
Minna Abrahamsson-Sipponen

» 48-vuotias.
» Kotoisin Oulusta, asuu Kastellissa miehensä ja kahden lapsen kanssa.
» Oulun  yliopiston kirjaston uusi johtaja. Aloitti työssään Päivi Kytömäen seuraajana elokuussa 2015.
» Valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2000. Pääaineena informaatiotutkimus, sivuaineina kirjallisuus, taloustiede ja taidehistoria. Opiskeluvuosinaan oli mukana OYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa.
» Työskennellyt aiemmin Oulun yliopiston kirjastossa (1987-2000), Nokialla tietopalveluiden johtajana (2001-2012) ja liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessä Abrahamsson-Sipponen Consulting Oy (2012-2015).
» Vapaalla käy kuntosalilla, lukee ja mahdollisuuksien mukaan seuraa taidetta ja muotia.
» Lapsena unelma-ammatti oli vaatesuunnittelija. Haki lukion jälkeen opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun, mutta jäi niukasti rannalle.
» Haaveilee pystyvänsä tarjoamaan lapsilleen hyvän kodin ja kasvualustan. Siksi toivoo, etteivät isot globaalit uhkat kuten ilmastonmuutos toteudu pahimpien skenaarioiden mukaan.
» Toivoo, että pystyy luotsaamaan ja johtamaan yliopiston kirjastoa murroskaudessakin menestyksekkäästi eteenpäin.

 

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Uraa on turha suunnitella

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Päivi Vatka pitää projektipesteistä eikä välitä tietää, onko samalla alalla vielä kymmenen vuoden päästä. Nykyhetkeensä maahanmuuttajien kotoutumishankkeen parissa hän on silti tyytyväinen – vaikka tietää, että olisi voinut valita reittinsä myös toisin.

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”

Kuka?
Päivi Vatka

» Valmistunut vuonna 2009  filosofian maisteriksi kulttuuriantropologian pääaineesta. Opiskeli Oulussa sivuaineenaan monikulttuurisuusopinnot ja Helsingin yliopistossa Afrikan tutkimusta, uskontotiedettä, kehitysmaatutkimusta ja arkeologiaa.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli vapaus valita itselle mielenkiintoisia kursseja yli tiedekuntarajojen.
» Haastavinta opiskeluissa oli itsenäisyyden kääntöpuoli: opiskelu oli välillä yksinäistä puurtamista. Yliopisto-opiskelijalla ei ole yhtä luokkaa tai ryhmää, jossa opintoja suoritettaisiin samaan tahtiin muiden kanssa.
» Ensimmäinen oman alan työ oli projektiohjaajana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Ulrik-hankkeessa. Siinä Rikosuhripäivystys-palvelua kehitettiin niin, että ulkomaalaistaustaiset rikoksen uhrit löytäisivät palvelun ja kynnys avun ja tuen hakemiselle madaltuisi. Pro gradu -tutkielma käsitteli oululaisten maahanmuuttajanuorten sosiaalista identiteettiä.
» Töissä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Kotona Suomessa -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekevien asiantuntemusta ja osaamista. Tavoitteena olisi tehdä kotouttamispalveluista tasalaatuiset ja yhteneväiset koko maassa.
» Unelmoi päivän pidentymisestä ja aurinkoisen ajan lisääntymisestä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Pintaa syvemmällä

Tulevat geologit tietävät millainen maapallo oli kolme miljardia vuotta sitten.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Heidi Hahtola

Luento: Johdatus Suomen kallioperägeologiaan ja malmigeologiaan.
Luennoitsija: Professori Eero Hanski.
Kenelle: Geologian opintoja aloittavat pää- ja sivuaineopiskelijat.
Sisältö: Kronostratigrafian ja litostratigrafian käsitteistö, Suomen arkeeinen ja proterotsoinen kallioperä sekä nuoremmat kallioperäyksiköt. Maankamaran raaka-ainevarat, malmien jaottelu ja yleiset syntyprosessit, malminetsintämenetelmät.

12.15 Luentosalissa GO101 opiskelijat kuuntelevat keskittyneinä, kun professori Eero Hanski aloittaa luentonsa. Lyhyen kertauksen jälkeen päästään luennon pääaiheeseen, arkeeiseen kallioperään.

”Arkeeisia alueita on ympäri maapalloa, esimerkiksi Kanadassa, Keski- ja Etelä-Afrikassa, Länsi-Australiassa ja myös Fennoskandiassa”, Hanski osoittaa karttakepillä punaisella merkittyjä alueita valkokankaalle heijastetusta kartasta.

Arkeeisesta kaudesta puhuttaessa liikutaan Maan kehityshistorian varhaisvaiheissa. Länsi-Australian arkeeisen Yilgarn-blokin sedimenttikivistä on löydetty jopa 4300 ja 4200 miljoonan vuoden ikäisiä zirkonikiteitä. Ne ovat toistaiseksi ainoat todisteet varhaisimmasta maankuoresta.

Hanski kysyy opiskelijoilta, miten arkeeinen aika eroaa myöhemmistä ajoista. Kun vastausta ei kuulu, hän kertoo, että kahdella tavalla: ilmakehässä ei ollut tuolloin happea, vaan typpeä ja hiilidioksidia, ja maapallon sisus oli kuumempi kuin nykyään.

”Maan vähitellen jäähtyessä sille jähmettyi ohut basalttinen kuori, joka suli useaan kertaan. Keski- ja myöhäisarkeeinen aika 3600 – 2500 miljoonaa vuotta sitten oli maankuoren kiihtyvän kasvun aikaa”, Hanski selventää.

12.35 Luennoitsijan puheessa vilahtelevat erilaisten kivilajien nimet. Maallikolle mieleen jää Spinifex-rakenteinen komatiitti, jota halkoo neulamaisten kiteiden verkosto. Spinifex-nimitys on peräisin australialaisesta ruohosta, jota kivien rakenne muistuttaa.

”Spinifexit ovat kuin vesilätäkkö, johon muodostuu nopeasti suuria jääkiteitä”, Hanski kuvailee ja saa tulivuoriperäisen kiven jähmettymisen kuulostamaan lähes runolliselta.

Geologi Tapani Mutanen löysi Suomen ensimmäiset komatiitit Keski-Lapista. Myöhemmin Kuhmosta on löydetty 2800 miljoona vuotta vanhoja komatiitteja.

”1970-luvulla uskottiin, että komatiitit ovat arkeeisia. Nykyään tiedetään, että niitä on Suomessa monilta eri aikakausilta”, Hanski sanoo.

13.15 Siirrymme käsittelemään tarkemmin Suomen arkeeisia muodostumia. Itä- ja Pohjois-Suomessa sijaitseva arkeeinen alue edustaa Suomen vanhinta kallioperää ja on iältään 3 100–2 500 miljoonaa vuotta vanha.

”Pohjois-Suomessa arkeeiset alueet jaetaan Itä-Lapin, Taka-Lapin ja Länsi-Lapin alueisiin”, Hanski viisoo kartalta.

Hanski käy läpi kunkin alueen ominaispiirteitä. Anekdoottina hän mainitsee, että 70-luvulla Sevettijärven alueelle ei mennyt tietä. Tästä syystä tutkijoiden oli vietävä paikalle jo talvella asuntovaunu, jossa he asuivat koko kesän. Tämä kertoo ehkä jotain geologisen kenttätutkimuksen haasteista.

Muitakin haasteit on. Esimerkiksi Pudasjärvellä sijaitsevalla Oijärven vihreäkivivyöhykkeellä maapeitteitä voi olla jopa 50 metriä. Aluetta on tutkittu 1990-luvulla geofysikaalisten menetelmien avulla.

13.40 Lopuksi suuntaamme katseet maamme itäosiin, jossa on Suomen laajin ja ehkä parhaiten tunnettu arkeeinen alue. Itä-Suomen arkeeisista granitoidialuetta pidetään mineraalivaroiltaan köyhänä.

”Näinhän se on, ei sieltä ole mitään suuria esiintymiä löydetty. Tästä huolimatta Lieksan Mätäsvaaran malmia louhittiin toisen maailmansodan aikana Saksan terästeollisuuden raaka-aineeksi ja suomalaiset olivat sitä valmiita myymään”, Hanski toteaa.

Eräänä Itä-Suomen merkittävänä muodostumana Hanski mainitsee Suomussalmen vihreäkivivyöhykkeellä olevan Luoma-ryhmän. Se on vyöhykkeen vanhin osa ja koostuu 3 000–2 800 miljoonaa vuotta vanhoista kivistä.

Luennon kuluessa käy selväksi, että jalkojemme alla oleva kallioperä on monien kehitysvaiheiden muovaama ja siitä saadaan koko ajan uutta tietoa. Luentosalista poistuttuani pysähdyn hetkeksi tarkastelemaan Geokadun lasivitriineissä olevia kivinäytteitä ja mietin, mitä kaikkea pinnan alla vielä piileekään.

Mitä luennosta jäi mieleen?

Heta-Maria Korkala, 21, geotieteiden 1. vuoden opiskelija

Miksi ala kiinnostaa sinua?
Olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä ja erityisesti kivistä. Lapsena myös keräilin kiviä. Nykyään kallioperän ja kivien tutkimus kiinnostaa eniten. Alalta valmistuneena voi työskennellä esimerkiksi kaivos- tai maaperägeologina.

Miksi olit tällä luennolla?
Syksyllä suoritin geologian peruskurssit ja tätä kurssia suositellaan niiden jälkeen suoritettavaksi näin ensimmäisen vuoden keväällä. Aihe on kiinnostava.

Mitä sait luennosta irti?
Arkeeinen kallioperä on suomalaisen kallioperän tutkimuksen peruskiviä, joten hyvä, että sitä käsitellään.

Mistä kirjoitit muistiinpanoja?
Kirjoitin muistiin erityisesti arkeeisen kallioperän piirteitä ja vähän historiaa. Ajoitus on aika tärkeä asia.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää: