Iida Putkonen, kohteen Oulun ylioppilaslehti tekijä

Miina Supinen: Mantelimaa

Mantelimaa ei ole ainoa paikka, jossa hämäryyksiltä suljetaan silmät.

Miina Supisen kuudes teos Mantelimaa antaa sanat joulun ja aikamme järjettömyydelle. Rönsyilevä kokonaisuus kertoo kuvitteellisella Länsi-Kyykkäällä sijaitsevasta Mantelimaasta, joka on jouluteemainen kauppakeskuksen ja huvipuiston risteytys. Ikuisen joulun irvokasta karnevaalia kätyröi toimitusjohtaja Jonne J. Halkio, entinen nuorisorikollinen, nykyinen ”rasittava paviaani”.

Pellon keskelle kyhätty Mantelimaa kätkee sisäänsä sekä ABC- että BB-Suomen kuvastot: keskiluokkaista viikonloppuviihtymistä perheille, joukkohysteriaa, strippareita ja tosi-tv-sarjan filmausta Mantelimaan arjesta. Mielleyhtymiä erääseen tuurilaiseen kyläkauppaan ei voi välttää.

Tarinan keskiössä on perheenäiti Molli, joka poptähteytensä hiivuttua värvätään taiteelliseksi johtajaksi Mantelimaan talvipäivänseisauksen kulkueeseen. Hän uppoutuu suunnittelemaan Elfetit-tanssiryhmän eroottista koreografiaa samalla kun aviomies Keke makaa koomassa sairaalassa. Tabletit ja puhelimet riittävät lapsenvahdeiksi Rosa- ja Lila-tyttärille. Sekametelisoppaa hämmentävät luova kirjanpitäjä Felix ja silikonielfetti Kissi, jonka kanssa Molli heittäytyy suhteeseen.

Mantelimaan toiminta ei vaikuta olevan laillisella pohjalla. Tapahtuu arvoituksellisia kuolemia, ja maanalaisesta hirviöstä huhutaan. Jäljet johtavat Mantelimaan paikalla takavuosina toimineeseen ongelmanuorten taideterapiakotiin, joka yhdistää Mollin, Jonnen ja Keken menneisyyden. Jouluisen pinnan alla kytee.

Supisen teksti on terävän dialogin juhlaa. Selfie murhapaikalla ja Täydellinen pellemeikki taas ovat esimerkkejä viihdyttävästi otsikoiduista lyhyistä luvuista, joitten ansiosta tarina etenee jouhevasti. Lievä puute on joidenkin henkilöhahmojen ohuus. Keskeisiin henkilöihin mahtuu onneksi inhimillisyyttä mutta myös oman edun tavoittelua, joka saa pohtimaan heidän motiiviensa moraalia. Hyvikset ovat harvassa.

Vaikka Supinen kuvaa pinnallisen oloista keinotodellisuutta, siitä löytyy syvempiä merkityksiä. Taustalta paistaa kritiikki, että tuosta keinotodellisuudesta on tullut arkea. Kun kirjailija kirjoittaa tyhjistä paketeista, sumusta ja Länsi-Kyykkään pimeydestä, niistä tulee väistämättä metaforia piittaamattomuudelle. Mantelimaa ei ole ainoa paikka, jossa hämäryyksiltä suljetaan silmät.

Julkaistu 11.11.201526.11.2019

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Varma epävarmuus

Yliopiston jälkeinen elämä on tuntemattomuudessaan jännittävää, arvelee Sanna Häyrynen.

Kolumni

TEKSTI Sanna Häyrynen

En mennyt graduseminaariin, koska en uskaltanut valmistua. Kandikevään jälkeen tulevaisuus ahdisti. En voinut kuvitella itseäni maisterina ja työnhakijana edes parin vuoden päästä. Mistä olisin saanut töitä ohuella pikatutkinnolla? Korvani rekisteröivät kaikki maininnat yt-neuvotteluista ja rekrytointien raadollisuudesta.

Pienessä paniikissa otin aikalisän. Aloitin kaksi uutta sivuainetta ja päätin hakea erilliseen maisteriohjelmaan. Tein kuten lukion opinto-ohjaaja neuvoi. Hän sanoi meille abeille, että taantuma on ideaali ajankohta opiskelulle. Talous ehtisi kääntyä nousujohteiseksi, joten työpaikkoja olisi tarjolla, kun saisimme paperit käsiimme.

Lausahduksen aikoihin investointipankki Lehman Brothers oli juuri romahtanut, ja talouskriisi vyöryi Atlantin yli kohti Pohjolaa. Vielä seitsemän vuoden jälkeenkään Suomi ei ole kunnossa.

Ei ihme, jos yliopiston turvakehdosta ulkomaailmaan siirtyminen tuntuu radikaalilta elämänmuutokselta. On omaksuttava uusi rooli, ehkä muutettava vieraalle paikkakunnalle, rakennettava arki uudelleen. Pitäisi luottaa yliopistovuosina kerrytettyyn asiantuntijuuteensa, löytää silpun ja pätkän seasta sopiva paikka.

Pessimistiset puheensävyt tunkevat lehdistä, televisiosta, radiosta, kahvipöytäringeistä ja omasta päästä. Sanat luovat todellisuutta. Ikäluokkamme edustajat pitävät jo itsestäänselvyytenä, että työt tulevat ja menevät tai ne pitää luoda itse, oman näköisiksi.

Työelämätutkija Anu Järvensivu sanoo, että y-sukupolvi on tottunut epävarmuuteen ja yksilöllisyyden korostamiseen (Y-sukupolvi on työelämän puhemies, Kauppalehti 17.5.2015). Annamme sitä, mitä on tilattu: halumme projektitöitä ja profiloimme osaamisemme tilanteen mukaan. Kyse ei ole enää taloustaantumasta vaan pysyvästä työkulttuurin muutoksesta.

Alkusyksystä kilistelin valmistujaisissa. Tuore maisteri arveli, että työpaikkaa tuskin tämän vuoden puolella löytyisi, vaikka hän oli suuntaamassa Etelä-Suomen apajille.

Keksin sopivan valmistujaispuheen aihion vasta juhlien jälkeen, kun olin lenkillä ystäväni kanssa. Poikkesimme polulle, joka oli kummallekin tuntematon. Lenkkiseurani mietti, johtaakohan tie mihinkään. Kuulin toteavani, että yleensä risteys ennen pitkää tulee. Harvoin tiet loppuvat, jossain on aina risteys. Valmistumisen hetkikään ei tarkoita seinää tai keskelle suota joutumista.

Maisteri, jolle kilistelin, sai muutama viikko publiikin jälkeen ensimmäisen parin kuukauden pestinsä – ihan oikeita töitä. Uusi tie tuli sattumalta eteen, vaikka hän ei odottanut mitään. Ehkä juuri epävarmuus toi hänelle varmuutta.

Vaikka työmaailma tuntuu arvaamattomalta, sen mahdollisuudetkin ovat onneksi arvaamattomat. Oikeastaan aika jännittävää, etten tiedä, mitä tienviitassani lukee, kun opinnot graduprosessin jälkeen päättyvät.

Julkaistu 11.11.2015

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Avaruudella on meille asiaa

Jokaisen olisi hyvä tuntea avaruutta, toteaa Iikka Kivi.

Kolumni

TEKSTI Iikka Kivi

Välillä minua ihmetyttää se, että ihmiset eivät tunne tähtitaivasta. Otava taivaalta juuri ja juuri löydetään ja ehkä osataan arvata tuikkimaton taivaankappale planeetaksi, mutta siihen tietämys jää.

Arvelen tämän johtuvan suurelta osin kaupungistumisesta – ihminen on siitä ihme epeli, että se osaa muuttaa kaikki luonnon fysikaaliset ilmiöt saasteeksi: äänen, ilman ja viimeisimpänä valon. On se nyt jotensakin noloa, että 2,5 miljoonaa vuotta tänne asti raahautunut Andromedan galaksin valo jää näkymättä, kun oululainen apina haluaa pelata jääpalloa kirkkaassa valaistuksessa kello seitsemän illalla.

Yleissivistykseen tulisi kuulua itsensä laittaminen kosmiselle kartalle, koska se auttaa hahmottamaan maailmankaikkeuden historiaa. Kuu on osa meitä, kolmannen kappaleen maapallosta irtiriuhtaisema pala. Venuksen ilmeetöntä tonnin seteli -pilvimassaa tuijottaessamme ja sen alla riehuvia helvetillisiä oloja kuvitellessamme voimme kenties kurkistaa maapallon lämpenemisen tulevaisuuteen. Ja Orionin tähtisumuun katsellessamme voimme nähdä nuorta kosmista elämää, vastikään syntyneitä tähtiä, meidän tarinamme alkupisteen tapahtumassa uudelleen.

Vaikka jätettäisiin edellä mainitut oppimiseen liittyvät seikat huomiotta, tähtitaivaan tuntemattomuus voi olla ihmiselle haitaksi. Uskon, että piiloon jäävä avaruus väistämättä tekee ihmisestä lyhytnäköisen, typistää katseen vain välittömään lähipiiriin ulottuvaksi. Perspektiivi katoaa, nöyryys hiipuu.

Minuun avoimen tähtitaivaan äärettömän näkymän ja käsittämättömän koon vaikutus on kahtalainen: toisaalta se saa oloni tuntumaan yksinäiseltä ja kokemaan olemassaolon tuskaa – mitä tarkoitusta minun kaltaisellani pienellä hiekanjyvällä voisi olla näin isossa kuvassa? Ja samalla rajaton tähtitaivas myös rauhoittaa: jos kaikki on näin isolle kanvaasille vedetty ja minä olen hädin tuskin yksi pieni pensselinkosketus siinä, tuskin voin mokata kovin raskaalla tavalla.

Avaruuden kylmyys, pimeys ja äärettömyys tuntuvat pelottavilta. Toisaalta taas tuo samainen tyhjyys on antanut meille kodiksi mukavan planeetan ja sinne lajitovereiksi kasan hauskoja apinoita, joten mikäs tässä öllötellessä. Avaruuden aiheuttamaa eksistentiaalista kriisiä helpottaa eniten toisen ihmisen läsnäolo: aika pienessä ruuhessa tässä istutaan, mutta ainakin samassa veneessä kaikki.

Ihmisen tapa katsella tähtiä, antaa niiden ruokkia mielikuvitusta, pistää mieli askartelemaan suurten kysymysten parissa ja ihailla kosmoksen kauneutta on tuhansia vuosia jatkunut perinne, jonka merkittävyys ihmiselle on paljon suurempi kuin kaikkien piispojen, temppeleiden ja rituaalien tuoma arvo koskaan.

Sitä ei saa päästää katkeamaan.

Julkaistu 11.11.2015

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää:

Makujen maailmassa

Brasilialaisessa keittiössä seura on vähintään yhtä tärkeää kuin ruoka.

Ihmiset Keittiön valtaus

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Elina Korpi

Ekologian jatko-opiskelija Mariana Rocha tekee brownie-taikinan tottunein ottein. Mittoja tai ohjeita ei tarvita, sillä hän leipoo lähes viikoittain. Taidon hän oppi kotimaassaan Brasiliassa seuratessaan leipomon omistavan äitinsä työskentelyä.

Ruoka on tärkeä osa brasilialaista kulttuuria. Perheet ja ystävät kokoontuvat usein esimerkiksi grillaamaan yhdessä.

”On olemassa sanonta: jos paikalla on enemmän kuin yksi brasilialainen, paikalla on myös ääntä ja ruokaa”, Rocha nauraa.

Brasilia on suuri maa, minkä ansiosta sen ruokakulttuuri on hyvin moninainen. Ajan saatossa vaikutteita on tullut myös muulta, kuten Portugalista ja muista Euroopan maista sekä Lähi-idästä. Afrikasta tuotujen orjien perintöä on esimerkiksi feijoada, eräs tyypillisimmistä brasilialaisista ruokalajeista.

”Feijoada tarkoittaa kirjaimellisesti suurta määrää papuja. Pavuista tehtyyn pataan laitetaan perinteisesti myös possun korvia, häntiä ja sorkkia, sillä orjat eivät saaneet käyttää parempia ruhon osia”, Rocha kertoo.

Suomessa Rocha tekee kotimaansa ruokia harvakseltaan, sillä hän haluaa kokeilla erilaisia makuja ja reseptejä.

”Nautin muille kokkaamisesta. En ehkä tee tyypillistä brasilialaista ruokaa, mutta kokkaan kuin brasilialainen”, hän hymyilee.

Ruuan arvostaminen tärkeää

Eliöiden ja ympäristön suhdetta tutkiva Rocha toteaa, että luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin myös ruuantuotannossa. Brasiliassa naudanlihankasvatuksen vuoksi on tuhottu paljon sademetsää.

”Lihankasvatus on tuottoisaa, mutta ongelma on, että ihmiset eivät tiedä tuotannon taustoja. Metsiä hakataan ja isoilla alueilla kasvatetaan ruokaa karjalle ihmisten sijaan”, hän kertoo.

Brasiliassa esiintyy edelleen aliravitsemusta, sillä tuloerot ovat suuria ja myös maaperän kuivuus asettaa haasteita ruuantuotannolle.

”Tästä syystä ruuan arvostaminen on minulle tärkeää, samoin erilaisten raaka-aineiden hyödyntäminen. Monien kasvien kuoret ja vihreät osat heitetään pois, vaikka niissä olisi eniten vitamiineja. Esimerkiksi ananaksen kuorista voi tehdä mehua”, Rocha mainitsee.

Peruna vaati totuttelua

Rocha saapui opiskelemaan Suomeen 1,5 vuotta sitten. Hän myöntää, että paikalliseen ruokakulttuuriin tottuminen otti aikansa. Miedot maut ja varsinkin perunan runsas käyttö tuntuivat alkuun oudolta.

”Brasiliassa käytetään perunan sijaan maniokkia, mutta olen oppinut arvostamaan perunaakin. Nykyään perunamuusi ja poronkäristys on suomalainen suosikkiruokani.”

Rocha kiittelee, että Suomessa on monipuolisesti saatavalla erilaisia aineksia, kuten sieniä. Hän on ihastunut myös puolukkaan, joka oli hänelle aivan uusi maku.

Kotimaastaan hän toisi Suomeen pidemmät lounaat.

”Brasiliassa lounastauko saattaa kestää jopa kaksi tuntia. Ihmiset ehtivät nauttia ruuasta rauhassa ja keskustella perheensä tai ystäviensä kanssa, levähtääkin hieman. Meille lounas on päivän tärkein hetki”, Rocha toteaa.

Julkaistu 11.11.2015

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Filologeista koulutetaan vientiasiantuntijoita

Oulun yliopistossa on käynnistynyt saksan ja ruotsin kielen opiskelijoille suunnattu vientiasiantuntijakoulutus. Koulutuksen tavoitteena on saada vientiyritysten palvelukseen kielitaitoisia osaajia ja löytää opiskelijoille koulutusta vastaava työpaikka. Koulutukseen on valittu seitsemän germaanisen ja viisi pohjoismaisen filologian opiskelijaa. Useimmat heistä ovat jo suuntautuneet opinnoissaan kansainväliseen yritysviestintään. Heillä on lisäksi kaupan alan tuntemusta joko opintojen tai työelämän kautta. Vientiasiantuntijakoulutuksen […]

Uutiset

Koulutukseen on valittu seitsemän germaanisen ja viisi pohjoismaisen filologian opiskelijaa. Useimmat heistä ovat jo suuntautuneet opinnoissaan kansainväliseen yritysviestintään. Heillä on lisäksi kaupan alan tuntemusta joko opintojen tai työelämän kautta.

Vientiasiantuntijakoulutuksen toteuttaa vientiosaajien koulutukseen erikoistunut Viennin Kauppahuone FESH yhteistyössä humanistisen tiedekunnan kanssa.

FESH pyrkii järjestämään jokaiselle kurssin hyväksytysti suorittaneelle työpaikan jostain kotimaisesta vientiyrityksestä. Järjestelyyn sisältyy, että yrityksillä on mahdollisuus tutustua koulutettuihin osaajiin määräaikaisella ja riskittömällä sopimuksella, jonka aikana FESH hoitaa kaikki harjoittelijan palkkaamiseen liittyvät työnantajavelvoitteet.

Julkaistu 11.11.201511.11.2015

Hallintovaalien äänestysaktiivisuus yli kaksinkertaistui

Oulun yliopiston tiedekuntahallitusvaalit järjestettiin 4.11. viidessä tiedekunnassa. Hallintovaalien äänestysaktiivisuus yli kaksinkertaistui vuoden 2013 vaaleihin verrattuna. Äänensä antoi 1745 opiskelijaa, kun kaksi vuotta sitten äänensä antoi noin 700 opiskelijaa. Innokkaimmin hallintovaaleissa äänestettiin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, jossa äänestysprosentti oli 25, 17. Tiedekuntahallitusten uudet jäsenet ovat: HuTk: Aino Maaninka ja Kalle Parviainen (varalla Pekka Rihko ja Katri Kiurujoki) LuTk: […]

Uutiset

Innokkaimmin hallintovaaleissa äänestettiin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, jossa äänestysprosentti oli 25, 17.

Tiedekuntahallitusten uudet jäsenet ovat:
HuTk: Aino Maaninka ja Kalle Parviainen (varalla Pekka Rihko ja Katri Kiurujoki)
LuTk: Meeri Haataja, Inkeri Sairanen ja Anniina Pyhäjärvi (varalla Juha Oksanen, Rosa-Maria Haapala ja Eva Taivalsaari)
KTK: Vilma-Riikka Tiittanen ja Susa Vikeväkorva (varalla Jenny Vaara ja Ville Saviluoto)
Kauppakorkeakoulu: Aleksi Poropudas (varalla Sonja Mehtälä)
Teknillinen tiedekunta: Sallamari Tolonen, Iida Kaikkonen ja Karoliina Varis (varalla Petri Lehtonen ja Essi Tikkanen)

Julkaistu 11.11.201511.11.2015