Isot ravintolayritykset mukana Linnanmaan ravintolakilpailutuksessa

Linnanmaan ravintolapalveluiden järjestämisestä kilpailee seitsemän ruokailupalveluita järjestävää yritystä. Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä Sodexo Oy, ISS palvelut Oy, Fazer Food Services Oy, Compass Group Finland Oy, Uniresta Oy, Juvenes-Yhtiöt Oy ja Leijona Catering Oy. Tarjouksen jättäneistä Sodexo, ISS palvelut, Fazer Food Services ja Compass Group ovat isoja monikansallisia yhtiöitä. Juvenes-Yhtiöt Oy:n omistajia ovat Tampereen yliopisto ja […]

Linnanmaan ravintolapalveluiden järjestämisestä kilpailee seitsemän ruokailupalveluita järjestävää yritystä.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä Sodexo Oy, ISS palvelut Oy, Fazer Food Services Oy, Compass Group Finland Oy, Uniresta Oy, Juvenes-Yhtiöt Oy ja Leijona Catering Oy.

Tarjouksen jättäneistä Sodexo, ISS palvelut, Fazer Food Services ja Compass Group ovat isoja monikansallisia yhtiöitä. Juvenes-Yhtiöt Oy:n omistajia ovat Tampereen yliopisto ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, ja muun muassa varusmiehiä muonittavan Leijona Cateringin omistaa sataprosenttisesti valtio. Tällä hetkellä Linnanmaan ravintoloista vastaavan Unirestan omistaa Oulun yliopiston ylioppilaskunta ja Oulun ylioppilasapu ry.

Linnanmaan ravintoloista kilpailutuksen ulkopuolelle jäi vain Kastari-ravintola, joka kilpailutettiin jo lääketieteellisen tiedekunnan ravintolan yhteydessä vuosi sitten. Tarjoukseen sisältyy myös Tellukseen tuleva take away -kahvila.

Oulun yliopiston hankintasuunnittelija Satu Kuokkasen mukaan tarjouksiin tutustumisessa voi mennä hieman kauemmin kuin aiemmin ilmoitettiin.

”Tarjouskilpailun voittaja saadaan selville viimeistään joulukuun alussa. Tarjouskilpailun voittajasta lopullisen päätöksen tekee Oulun yliopistopalveluiden johto.”

Mikäli ravintolapalvelujen toimittaja vaihtuu Unirestasta joksikin muuksi, ensimmäisen uuden ravintolan pitäisi olla avoinna viimeistään 11.1.2016. Kuokkasen mukaan Telluksen kahvila avautuu vuoden 2016 alkupuolella, heti kun se vain on käytännön asioiden puolesta mahdollista

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Lääketieteilijät lisäsivät paikkojaan, TeTa jatkaa vahvana

Oulun edustajistovaalien suurimpia voittajia ovat sitoutumattomat ryhmät. Puolueiden gallup-luvut eivät näkyneet opiskelijoiden äänestyskäyttäytymisessä – Keskustaopiskelijat menetti kolme paikkaa, Oulun Akateemiset Perussuomalaiset jäi kokonaan ilman. Sähköinen äänestys herätteli nukkuvia opiskelijoita: äänestysprosentti nousi viime vaaleista yli 6 prosenttiyksikköä.

Oulun yliopiston lääketieteilijät eivät enää nuku – he äänestävät.

Muutoksen nukkumistottumuksissa näkee Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien tuloksesta. Vaalivoittoon karauttivat jo toista kertaa peräkkäin lääketieteen opiskelijat, jotka nostivat paikkamääräänsä nyt viidestä seitsemään.

Eniten opiskelijoiden antamia ääniä kahmi tuttuun tapaan Tekniikan ja talouden vaalirengas TeTa, joka sai 1130 äänellä 13 paikkaa.

Myös humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas HuKa sai yhden lisäpaikan, mutta tippui lääketieteellisten lisäpaikkojen vuoksi edustajiston kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi.

Ensimmäistä kertaa sähköisinä järjestettyjen edustajistovaalien äänestysaktiivisuus kasvoi edelliskerrasta reippaasti. Nyt Oulussa äänensä antoi 29,3 prosenttia äänioikeutetuista opiskelijoista, kun edellisissä vaaleissa syksyllä 2013 äänestysprosentti oli 22,9.

Vaalien äänikuninkaallisia olivat jo toista kertaa peräkkäin Ramin Akhi (Lääketiet.) ja Meeri Haataja (Tiet.).

108 äänellä paikkansa uusinut ja vaalien äänikuningattaren tittelin saanut Haataja hämmästeli Caion vaalivalvojaisissa suosiotaan.

”En olisi uskonut, että nuoremmat opiskelijat olisivat tunteneet minua. Eihän tässä äänimäärässä voi enää pelkkiä kavereitakaan olla”, neljättä vuotta biologiaa opiskeleva Haataja ihmetteli.

Poliittiset eivät pärjänneet

Sitoutumattomat ryhmät vahvistivat asemiaan poliittisten ryhmien kustannuksella. Keskustaopiskelijat koki ankaran vaalitappion: neljästä paikasta jäljelle jäi yksi. Kokoomuksen Yksilön Valinta ja äänimääränsä edellisvaaleista tuplannut vihreä vaaliliitto säilyttivät molemmat yhden paikkansa.

Kokonaan ilman paikkoja jäivät Oulun vihreän vasemmiston vaaliliitto ja Oulun Akateemisten Perussuomalaisten vaaliliitto. Jälkimmäisessä ehdokkaana olleen Sebastian Tynkkysen ennen vaaleja saama medianäkyvyys ei realisoitunut äänivyöryksi, vaikkakin Tynkkysen äänimäärä (30) oli lähes puolet vaaliliiton saamista kokonaisäänistä (68).

Poliittisten ryhmien vaisu menestys mietitytti myös Caion vaalivalvojaisissa piipahtanutta Siiri Nousiaista (HuKa).

”Eduskuntavaalien tuloksen perusteella odotin Keskustan menestyksen näkyvän myös näissä vaaleissa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan ainejärjestöt jyräsivät. Sama kehitys näkyi edustajistovaaleissa ympäri Suomen.”

SYL:in puheenjohtajakampanjan pyörteissä oleva Nousiainen iloitsi HuKan kasvatustieteilijöiden saamasta lisäpaikasta. Oman edustajistopaikan uusiminen 36 äänellä oli hänelle suuri yllätys, koska hän ei ollut ehtinyt tehdä edarikampanjointia SYL-kiireidensä vuoksi ollenkaan.

 

Kauden 2015–2017 edaattorit ja heidän henkilökohtainen äänimääränsä

Tekniikka ja talous
Nico Numminen 78
Miina-Anniina Heiskanen 47
Miia Paavola 45
Andrew Mathe 38
Tiina Itäsola 32
Aleksi Hursti 56
Joonas Ryhänen 30
Vilma Koistinen 30
Vesa Lind 26
Juuso Pajukko 60
Jukka-Pekka Koistinen 40
Tapani Himanka 37
Joel Kronqvist 36

Lääkis-tieteellinen
Ramin Akhi 126
Maaret Laakso 78
Irena Saarinen 67
Aleksi Terho 61
Terje Juutilainen 56
Camilla Laaksonen 54
Ella Vuoti 26
Meeri Haataja 108
Tommi Sikanen 59
Anniina Pyhäjärvi 47
Toni Sandvik 46

Humanistit
ja kasvatustietelijät
Aino Maaninka 47
Veera Alahuhta 44
Pekka Rihko 36
Siiri Nousiainen 36
Susa Vikeväkorva 75
Muusa-Maria Jyrkinen 69
Heli Marin 54
Sergei Kopytin 48
Marjut Lehtonen 43
Vilma-Riikka Tiittanen 40

Keskustaopiskelijat
Taneli Kastikainen 26

Vihreät
Anni Hartama 28

Yksilön valinta
Antto Trög 40

 

Lue lisää Oulun edustajistovaalien tuloksista OYY:n nettisivuilta.

Joukkorahoituksesta vauhtia muuttolintujen suojeluun

Tällä hallituskaudella korkeakoulujen rahoitusta leikataan huomattavasti, mikä vaikuttaa myös tieteellisen tutkimuksen edellytyksiin. Äskettäin käynnistynyt tieteen joukkorahoitusohjelma ei ehkä mullista rahoituskenttää, mutta pikkuisen muuttolinnun se saattaa pelastaa.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Elina Korpi

Tutkija Tuomo Jaakkonen pitelee käsissään Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmiin kuuluvaa täytettyä kultasirkkua. Lintu kuoli sukupuuttoon Suomesta kymmenisen vuotta sitten, ja maailmanlaajuisestikin kanta on romahtanut. Jaakkonen ei ole koskaan nähnyt elävää lajin edustajaa.

”Myös pohjansirkku ja punavarpunen ovat vähentyneet Suomessa 70 prosentilla 1980-luvun lopulta lähtien. Monella Aasiassa talvehtivalla lintulajilla menee huonosti, koska lajien talvehtimisalueita on tuhoutunut esimerkiksi maanviljelyksen vuoksi ja etenkin Kiinassa lintuja pyydetään laittomasti suuria määriä”, Jaakkonen kertoo.

Lajien kansainvälistä suojelua vaikeuttaa se, että lintujen tarkkoja muuttoreittejä ja talvehtimisalueita ei tunneta. Nyt Jaakkonen tutkimusryhmineen kartoittaa lintujen muuttoreittejä elektronisten valopaikantimien avulla. Pienimmät lintujen selkään kiinnitettävät paikantimet ovat 0,3 gramman painoisia ja tarjoavat uutta tietoa jopa alle kymmenen gramman painoisten lintujen muutosta.

Uusi on myös tutkimuksen rahoitustapa, sillä hanke on mukana Mesenaatti-palvelun tieteen joukkorahoitusohjelmassa. Jaakkonen uskoo, että joukkorahoituksen avulla voi saada merkittävää lisärahoitusta.

”Minimitavoitteena on saada paikantimet yhdelle lajille yhdeksi vuodeksi, mikä tarkoittaa 3000–5000 euroa. Tutkimuksen perusedellytykset tulevat isommista rahoituslähteistä, mutta projektissani myös joukkorahoitus on keskeisessä roolissa”, Jaakkonen kertoo.

Maailmalla tiedettä jo joukkorahoitettu

Maailmalla tieteen joukkorahoitusohjelmia on ollut useampiakin ja Yhdysvalloissa toimii yksinomaan tieteeseen keskittynyt joukkorahoituspalvelu Experiment. Mesenaatin kampanjan myötä yksityishenkilöiden on mahdollista rahoittaa tiedettä myös Suomessa.

Kampanjassa on mukana toistakymmentä pilottihanketta. Mesenaatin Pauliina Seppälä kertoo joukkorahoituksen tarjoavan tieteelle ketterämmän ja olemassaolevia väyliä täydentävän rahoitusinstrumentin.

”Tieteen joukkorahoitus on uusi juttu meillekin, mutta olemme jo miettineet, miten tätä voisi hyödyntää myös isomman luokan hankkeisiin”, hän kertoo.

Joukkorahoitus tuo tieteen lähemmäs tavallista ihmistä. Seppälän mukaan helposti ymmärrettävät ja ihmisiä koskettavat tutkimusaiheet toimivat tämänkaltaisessa rahoitusmuodossa parhaiten. T-paidan ostamisen sijaan voi sijoittaa rahaa itselleen tärkeisiin ja mielekkäisiin hankkeisiin.

”Helppoa joukkorahoitus ei kuitenkaan ole. Verkostoituneille ja sosiaalisessa mediassa aktiivisille kampanjointi on luontaisempaa, mutta monille tieteilijöille tämä voi olla vieras yhtälö. Muutama on jo luopunut hankkeesta joukkorahoituksen vaatiman suuren työmäärän vuoksi.”

Myös Tuomo Jaakkosta varainhankinnan työläys mietityttää, sillä rahoitus ei toteudu, mikäli minimitavoite ei täyty. Kampanjointi edellyttää päivittäistä viestintää tutkimuksesta ja siihen liittyvistä aiheista sosiaalisen median eri kanavissa. Marraskuun aikana alkavaan kampanjaansa hän on valmistautunut esimerkiksi liittymällä Twitteriin.

”Myös vastikkeiden täytyy olla lahjoittajien kannalta mielekkäitä. Pienin vastike voisi olla uutiskirje, isommalla lahjoituksella voisi esimerkiksi päästä sieni- tai linturetkelle asiantuntijan kanssa, tai sponsoroida ja nimetä yhden linnun”, Jaakkonen sanoo.

Rahoitus pirstaleista

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää tieteen joukkorahoitusta mielenkiintoisena uutena avauksena.

”Lupaavien nuorten tutkijoiden on yhä vaikeampaa työllistyä ja he joutuvat hakemaan rahoitusta eri väyliä pitkin. Heille joukkorahoituksesta voi olla hyötyä”, hän toteaa.

”Yleisestikin tieteessä tilanne kiristyy, eikä uusi hallitus ole varsinaisesti auttanut asiaa.”

Tuomo Jaakkonen on samoilla linjoilla. Biologian alalla tutkijoiden työtilanne on huono ja Jaakkonen myöntää rahoituksen aiheuttavan huolta. Hänellä onkin tutkijan työn rinnalla toinen urapolku biologian opettajana.

”Yleisestikin tieteessä tilanne kiristyy, eikä uusi hallitus ole varsinaisesti auttanut asiaa”, Jaakkonen toteaa.

Tutkimusrahoitus on ollut tapetilla kesän ja syksyn aikana hallituksen ilmoitettua korkeakouluihin kohdistuvista merkittävistä leikkauksista.

”Sanotaan, että osaaminen on Suomen kilpailukyvyn perusta, mutta samaan aikaan leikataan koulutuksesta ja tieteestä. Helsingin yliopistossa on puhuttu jopa 1200 työntekijän vähennyksistä”, Rantala kertoo.

Tieteentekijöiden liitto on yhdessä toisen akateemisten asiantuntijoiden etujärjestön Professoriliiton kanssa vaatinut määrärahaleikkausten perumista.

Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi kuvaa suomalaista tieteen rahoitusjärjestelmää varsin pirstaleiseksi. Julkisten rahoitusinstrumenttien lisäksi tutkimusta rahoittavat säätiöt ja yritykset.

”Rahoituspäätökset ovat suhteellisen pieniä ja aikajänteeltään lyhyitä, minkä vuoksi hyvin pärjänneet tutkimusryhmät ovat joutuneet hankkimaan rahoituksen 5–10 lähteestä vuosittain. Verkostojen rakentamiseen, rahoituksen hakemiseen ja raportointiin kuluu paljon aikaa, mutta se on arkipäivää menestyvässä tutkimuksessa”, Pihlajaniemi toteaa.

Tieteentekijöiden liiton Eeva Rantala niin ikään toivoisi pitkäjänteisempiä rahoituspäätöksiä. Hänen mukaansa myös hakupaine on rahoituksen keskeinen haaste. Tutkimusrahoitus on hyvin kilpailtua ja hyviäkin hankkeita jää rahoittamatta.

”Perusrahoituksen osuutta olisi nostettava tutkimusrahoitusjärjestelmässä. En ole kilpailtuakaan rahoitusta vastaan, mutta sen hakeminen vie aikaa varsinaiselta tutkimukselta”, Rantala summaa.

Esimerkiksi tutkimuksen huippulaadun kohottamisessa pärjänneessä Hollannissa valtion suoran tutkimusrahoituksen osuus on 78 prosenttia, kun Suomessa se on 44 prosenttia.

Rahoitus määrää laajuuden

Tuomo Jaakkosen nyt käynnissä olevalla muuttolintututkimuksella on olemassa rahoitus vain ensi kesän maastotöihin, joiden aikana on tarkoitus yhyttää edelliskesänä paikantimilla varustetut pohjansirkut, punavarpuset ja pikkutyllit.

Valopaikantimet eivät pienen kokonsa vuoksi lähetä dataa, vaan paikantimet on kerättävä linnuilta pois tietojen analysointia varten. Pikkulinnuista jopa 50 prosenttia voi kuolla muuttomatkan aikana ja palaavistakin osa siirtyy eri alueille pesimään. Jos lajia kohden on laitettu esimerkiksi 50 paikanninta, noin kymmenen olisi hyvä saada takaisin.

”Linnut ja ympäristöasiat kiinnostavat yleisöä, ja tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan konkreettisesti edistää lintujen suojelua. Sitä on sitten hankalampi ennakoida, miten halukkaita ihmiset ovat lahjoittamaan.”

Rahoitus määrää sen, kuinka montaa lintulajia tutkimuksessa voidaan seurata. Joidenkin lajien osalta myös useampivuotinen seuranta olisi hyödyllistä, jotta nähtäisiin, miten levähdys- ja talvehtimisalueet vaihtelevat vuosittain.

”Tutkimusta rahoittavat säätiöt myöntävät rahoitusta vuodeksi kerrallaan ja tämän tutkimuksen perusrahoituksen jatko selviää syksyn aikana”, Jaakkonen kertoo.

Suurena apuna tutkimuksen teossa ovat olleet vapaaehtoiset rengastusharrastajat, jotka ovat tutkijoiden kanssa kiinnittäneet linnuille paikantimia.

Jaakkonen uskoo lintuharrastajien olevan selkeä kohderyhmä myös joukkorahoituskampanjalle, sillä he ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä. Lisäksi kampanja tarjoaa mahdollisuuden kertoa ympäristöongelmista laajemmallekin yleisölle.

”Linnut ja ympäristöasiat kiinnostavat yleisöä, ja tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan konkreettisesti edistää lintujen suojelua. Sitä on sitten hankalampi ennakoida, miten halukkaita ihmiset ovat lahjoittamaan”, hän pohtii.

Oulun yliopisto leikkurissa

Tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi kertoo Oulun yliopiston julkiseen perusrahoitukseen kohdistuvan ensi vuoden budjettisuunnitelmassa lähes viiden miljoonan euron vähennys.

Tutkimuksen kannalta kriittisimmät säästöt kohdistuvat kuitenkin ulkopuoliseen kilpailtuun rahoitukseen. Suomen Akatemian rahoituksesta leikataan 10 miljoonaa ja innovaatiorahoituskeskus Tekesin rahoituksen leikkauksista 100 miljoonaa kohdistuu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

”Yliopiston rahoituksessa tulee tapahtumaan pitkä pysyvä lasku ja tämä tulee näkymään myös tutkimuksen edellytyksissä. Tilanne vaatii toimintojen tehostamista ja työnjakoa muiden yliopistojen kanssa”, Pihlajaniemi toteaa.

Kansallisen työnjaon kautta voidaan Pihlajaniemen mukaan huolehtia siitä, että vähenevät resurssit ovat hyvässä käytössä.

”Yliopistojen on mietittävä profiiliaan ja tehtävä ratkaisuja, joiden kautta ne voivat huolehtia vahvuuksistaan. On ehkä asioita ja aihepiirejä, joiden toimintaskaala tulee vähenemään jatkossa”, hän pohtii.

Vuoden vaihteessa Oulun yliopistossa otetaan käyttöön uusi organisaatiomalli, joka vastaa Pihlajaniemen mukaan hyvin talouden asettamiin haasteisiin. Jatkossa tiedekunnat rakentuvat tutkimusyksiköistä, jotka vastaavat vahvemmin omasta rahoituksestaan.

”Kaikki tutkimusyksiköt joutuvat miettimään rahoituksen ansaintalogiikkaa. Tutkimuksen tukipalvelut tulevat tarjoamaan parempaa tukea tutkijoille paitsi hakemusten sisällön, myös oikeiden rahoituslähteiden suhteen.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Terveystalo vuokralaiseksi Linnanmaan kampukselle

Terveyspalveluyritys Terveystalo avaa ensi syksynä toimipisteen Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella. Yritys on sopinut Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa viiden vuoden vuokrasopimuksen, joka koskee noin 630 neliömetrin tilaa entiseltä biologian laitokselta. Oulun yliopiston henkilöstö on Terveystalon työterveyshuollon asiakas. Terveystalon Oulun yksikönjohtaja Kari Ahonen perusteleekin muuttoa yliopistolle henkilöstön työterveyssopimuksella. ”Sopimukseen kuuluu se, että meidän tulisi toimia aivan kampusalueella, […]

Terveyspalveluyritys Terveystalo avaa ensi syksynä toimipisteen Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella.

Yritys on sopinut Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa viiden vuoden vuokrasopimuksen, joka koskee noin 630 neliömetrin tilaa entiseltä biologian laitokselta.

Oulun yliopiston henkilöstö on Terveystalon työterveyshuollon asiakas. Terveystalon Oulun yksikönjohtaja Kari Ahonen perusteleekin muuttoa yliopistolle henkilöstön työterveyssopimuksella.

”Sopimukseen kuuluu se, että meidän tulisi toimia aivan kampusalueella, joten meidät on velvoitettu etsimään tiloja yliopistokiinteistön tiloista. Aiemmin esteenä on ollut sopivien tilojen puute. Nyt pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että SYK remontoi käyttöömme kampukselta uudet, modernit tilat.”

Terveystalolla on aiemmin ollut Linnanmaalla Yliopistokadulla jo toimipiste. Yritys muuttaa Yliopistokadulta uusiin tiloihin ensi vuoden lokakuussa.

Tasa-arvottomat yliopistot

Vaikka kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä, kotitausta vaikuttaa edelleen koulutusvalintoihin ja opiskelupaikan saamiseen. Oulussa on Suomen yliopistoista suhteessa eniten työläistaustaisia uusia opiskelijoita.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Lapsi perii vanhemmiltaan yllättäen ja pyytämättä ominaisuuksina muun muassa hiustensa punertavuuden, nenänsä kaaren tai ihonsa pisamuuden. Geenien armotonta määräysvaltaa vastaan on nykytekniikalla vaikeampaa taistella.

Sen sijaan koulutuksen, sosiaalisen luokan tai ammatin periminen on kiistanalaisempi asia.

Tutkimukset osoittavat vanhempien matalan sosioekonomisen aseman olevan yhteydessä jälkeläistensä muita vaatimattomampiin koulusaavutuksiin.

Köyhästä ja kouluttautumattomasta perheestä kotoisin olevalla suomalaisnuorella yliopistokoulutukseen hakeutuminen ja sisäänpääsy on edelleen epätodennäköisempää – varsinkin jos pääsykoepaperin yläreunassa lukee lääketieteellinen tiedekunta.

Opiskelijoiden sosiaalinen tausta jakaa myös yliopistoja. Matalimmista taustoista haetaan maakuntien yliopistoihin, yläluokasta taas pääkaupunkiseudun yliopistoihin. Vuonna 2010 työntekijätaustaisten osuus uusista opiskelijoista eri yliopistossa oli korkein Oulussa (15, 8%), Lapin yliopistossa (15, 3), Jyväskylän yliopistossa (14,0) ja Itä-Suomen yliopistossa (13,6). Vähiten työläistaustaisia uusia opiskelijoita oli teknillis-taiteellisessa Aalto-yliopistossa (6,9) ja ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulu Hankenissa (6,5).

Silti kehitystä on tapahtunut. Korkeakouluopiskelijoiden taustaa tutkinut yliopistonlehtori Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta sanoo koulutuksen tasa-arvon kehittyneen huimasti. 2000-luvulla yliopisto-opiskelijat valikoituvat huomattavasti laajemmasta joukosta kuin vaikkapa vielä 1960-luvulla. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä.

”Kaikki kansainväliset vertailut osoittavat Pohjoismaiden olleen yliopisto-opiskelijoiden tasa-arvon kehityksen kärjessä jo vuosikymmeniä, siitä lähtien kun yhteiskuntapolitiikassa on pyritty edistämään tasa-arvoa.”

Esimerkiksi Iso-Britanniassa kehitys on ollut jopa päinvastaista.

”Siellä maan alempien ryhmien kouluttautumisen edistäminen on ollut poliittisena tavoitteena, ja sen parantamiseksi on käynnistetty erilaisia ohjelmia. Koska yliopistojen lukukausimaksut ovat nousseet, tasa-arvoiset ponnistukset ovat valuneet hukkaan”, Nevala toteaa.

Koulujen ovet avautuvat kaikille?

Suomessa koulutuksellisen tasa-arvon nimeen on vannottu vuosikymmenten ajan. Se kuuluu oleellisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatukseen, jossa tulisi luoda mahdollisuus siihen, että kaikki nuoret asuinpaikasta, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta saisivat mahdollisuuden kilpailla avoimista koulutuspaikoista ja kouluttaa itseään omien kykyjensä mukaan.

Numeroiden valossa kehitys on ollut huimaa. Ylempien kerrosten eliittiyliopisto alkoi muuttua koko kansan massakorkeakouluksi viimeistään 1980-luvulla, jolloin yliopistokoulutukseen osallistumisprosentti kipusi yli 15 prosenttiin ikäluokasta. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomen koulutustaso on kasvanut voimakkaasti: vuosina 1975–2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli kaksinkertaistui 11 prosentista 25 prosenttiin.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Opiskelijatutkimus 2014 -raportin mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista joka viidennen (22%) vanhemmista ainakin toisella on ylempi korkeakoulututkinto. Toisaalta joka viidennen (21%) opiskelijan vanhemmalla on enintään ammatillinen tutkinto.

Ensin tasa-arvon kannalta hyvät uutiset: Opiskelijan sosioekonomisen taustan merkitys on vuosien varrella pienentynyt, ja ryhmien väliset osallistumiserot ovat kaventuneet. Työläistaustaisten opiskelijoiden sijoittuminen yliopistoihin on nyt tasaisempaa. Työntekijätaustaisten opiskelijoiden sijoittumisen muutokset myötäilevät osin isompaa kuvaa: taustan tasaantumista selittävät esimerkiksi Suomen elinkeinorakenteen muutos, edeltävien koulutusasteiden tasa-arvoistuminen ja tasa-arvon nostaminen yhteiskuntapolitiikan keskiöön.

Arto Nevalan mukaan työläistaustaisten opiskelijoiden tieteenalakohtaiset erot ovat vuosien aikana lieventyneet, mutta eivät kokonaan kadonneet. Selkeästi duunaritaustaisia aloja ovat edelleen kasvatustiede, humanistiset alat ja liikuntatiede. Toisen ääripään muodostavat yläluokkaiset teologia, kauppatieteellinen, oikeustieteellinen, maatalous-metsätieteet ja lääketiede.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opiskelijoiden taustan erot ovat loiventuneet erityisesti aloilla, jotka ovat merkittävästi kasvattaneet vuosittaista sisäänottoaan. Kun ala opiskelijamäärän kasvun myötä massoittuu, erot opiskelijoiden taustassa myös tasoittuvat. Nevalan mukaan lähivuosien esimerkki tästä muutoksesta on teknillinen ala, joka oli pitkään vain muutamassa yliopistossa keskitetty elitistinen ala. Kun alan opiskelijamääriä kasvatettiin it- ja Nokia-huuman myötä 1980–90-luvuilla, tausta monipuolistui – duunaritaustainen diplomi-insinööri ei ollut enää kummastus.

Silti Arto Nevalan mukaan kysymykseen suomalaisen korkeakoulutuksen tasa-arvoisuudesta on toinen mahdollinen vastaus. Ei, täyttä tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu – eikä ehkä tulla vähään aikaan saavuttamaan. Kaikki tutkimukset osoittavat kotitaustan vaikuttavan edelleen koulutusvalintoihin, opiskelupaikan saamiseen ja koulutusuran pituuteen. Koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset ovat tässä vertailussa voittajia.

Nevalan mukaan koulutus onkin edelleen eriarvoista – ja jossakin määrin myös eriarvoistavaa.

Elitismin viimeinen linnake

Duunaritausta on edelleen tietyillä koulutusaloilla melkoinen harvinaisuus. Lääketiede on ala, jonka opiskelijat ovat yläluokkaisia ja korkeasti koulutetuista perheistä. OKM:n raportin mukaan lääketieteen opiskelijoista 49 prosentilla vanhemmista vähintään toisella on joko ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Alan opiskelijoiden taustoja selittää alan pieni sisäänottomäärä. 2010-luvullakin lääketieteen suhteellinen osuus uusista opiskelijoista on pienempi kuin 1980-luvulla, kuten oululaisen Matti Salon tutkimuksesta ilmenee. Esimerkiksi Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan keväällä 2015 pyrki 1157 hakijaa, joista hyväksytyksi tuli 145.

”Tiukka karsinta suosii ylempien ryhmien lapsia, joilla on varaa ja aikaa panostaa kokeisiin”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan lääketieteellisen alan yläluokkaisuus vaikuttaa olevan melko pysyvä ilmiö. Tätä selittää sekin, että lääkärin ammatti usein periytyy vanhemmalta lapsilleen.

”Jos alalle otettaisiin 10 kertaa enemmän opiskelijoita, tilanne voisi tasoittua. Mutta tätä Lääkäriliitto ei koskaan tule sallimaan.”

Opiskelijan luokkaretki

Akateeminen koulutus oli vanhemmille ikäluokille varsin varma väylä luokkanousuun.

Etenkin 1960-70 -luvuilla teollistumisen edetessä suomalaiset kouluttautuivat oikein urakalla. Valitettavasti 2000-luvulla kaikilla maisterinpapereilla ei enää kivuta arvoasteikossa ylöspäin.
Nevalan mukaan sosiaalista nousua hidastaa ensinnäkin keskiluokan kasvaminen sen piirissä jo olevien jälkeläisissä, mikä hidastaa alemmassa luokissa olevien nousua joukkoon. Sosiaalinen liikkuvuus on nykyään vähäisempää.

Lisäksi maisterintutkinto ei tarjoa automaattista hissimatkaa alaluokasta huipulle.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

”Koulutus on edelleen yksi sosiaalisen nousun väylä, mutta tieteenalat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi humanistis-luonnontieteissä työllistyminen on yleensä huonompaa kuin muilla, ja alalla joudutaan tottumaan pätkätöihin. Ero lääkäriin ja lakimieheen on selvä. Jos haluaa tehdä luokkanousun, kannattaa valita ala, joka johtaa yhteiskunnan huipulle”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan suomalainen yliopistolaitos on lohkoutunut. Eri aloilta on mahdollista ponnistaa täysin erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin.

Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, joissa yhteiskunnan huipulle noustaan käytännössä aina tiettyjen eliittiyliopistojen (Yhdysvalloissa esimerkiksi Yale ja Harvard, Iso-Britanniassa Oxford ja Cambridge) kautta, Suomessa reitti yläluokkaan kulkee eri tieteenalojen kautta. Statusaloille lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteen pariin valikoituminen on yksi yhteiskunnallisen uusiutumisen muodoista.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

Luokasta ja luokkaeroista puhumista aristellaan 2010-luvulla. Vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan yläluokkaa ja työväenluokkaa ei enää ole, sillä kaikki kuuluvat yhdessä keskiluokkaan.
Kuten Sauli Niinistön taannoisessa presidentinkampanjassa todettiin: Vastakkainasettelujen aika on ohi.

Näin ei Nevalan mukaan ole.

”Tutkimukset ovat osoittaneet sen, etteivät luokat ole minnekään hävinneet, ne vain muotoutuvat eri tavalla.”

Tasa-arvoa teoriassa

Koulutustaustan merkittävyyden ja sitä koskevien tutkimusten tulosten painoarvo julkisessa keskustelussa on nykyään pienempi kuin vaikka 1970–90 -luvuilla. Tasa-arvoisen koulutuksen jatkumiseen omalla painollaan on kenties liikaa tuudittauduttu.

”Tuntuu, että kun meillä on hyvä peruskoulu ja yhtenäinen, ilmainen yliopisto, tasa-arvo toteutuu automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. Poliittisesti tämä on herkkä aihe.”
Nevalan mukaan koulutuksen tasa-arvoisuudesta puhutaan paljon, mutta sen eteen tehdään loppujen lopuksi varsin vähän.

Esimerkiksi keskustapuolue esitteli kuluvan vuoden helmikuussa välikysymyksen tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuudesta. Erityisesti toisen asteen koulutuksen järjestämisestä huolta kantavassa välikysymyksessä asia muotoillaan näin:

”Asiantuntijat ovat varoittaneet koulutuksen tasa-arvon murenemisesta. – – Asuinpaikka ja vanhempien varallisuus vaikuttavat suomalaisten lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin yhä enemmän. – – Tasa-arvoinen koulutus on Suomen vahvuus myös tulevaisuudessa. Tasa-arvon mureneminen on estettävä.”

Mutta kuinkas sitten lopulta kävikään: tänä syksynä Suomen uusi hallitus esitteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla hallitusohjelman, jossa opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta leikataan 541 miljoonaa euroa. Leikkaukset kurottivat myös syvälle opiskelijan kukkaroon, sillä pitkällä aikavälillä opintotuen säästötavoite on 150 miljoonaa euroa, opintotuen sitominen indeksiin päättyy ja opintolainan osuus tuesta kasvaa.

Opiskelijajärjestöt pöyristyivät leikkaussuunnitelmista, onhan opiskelijalle maksettavalla opintotuella paljon myös symbolista merkitystä. Valtion maksaman opintotuen ajatuksena on ollut taata tasapuolisesti opiskelumahdollisuus myös vähävaraisille.

Arto Nevalan mukaan tutkimukset osoittavat, että opintojen rahoitukseen tai maksullisuuteen kohdistuvat muutokset vaikuttavat negatiivisesti alemman ja keskiluokan opiskeluhalukkuuteen.
Myös vanhempien varallisuus- ja työtilanne heijastuu nimenomaan alempien luokkien opiskeluhaluihin. Vanhempien parantunut talous- ja työllisyystilanne näyttää edistävän useamman näistä ryhmistä lähtöisin olevan opiskelua, taloustilanteen synkentyessä tulos on päinvastainen.

”Esimerkiksi 1990-luvun lamavuosina voitiin nähdä aika nopeasti vaikutukset alempien luokkien koulutushalukkuuteen.”

Tätä on kompensoitu juuri erilaisilla opintotukimuodoilla. Valtion tukemia lainoja opiskelijoille alettiin myöntää vuodesta 1959 alkaen. Opintotukeen lisättiin asumislisä vuonna 1977, jonka jälkeenkin opintotuki pysyi pitkään opintolainapainotteisena, kunnes opintorahaa korotettiin vuonna 1992.

Nevalan mukaan opintotuen vaikutus ei ole enää 2000-luvun alussa kuitenkaan ollut yhtä kannustavaa kuin aiemmin. Siksi vanhempien taloudellinen asema sekä opiskelijoiden työssäkäynnin merkitys opintojen rahoituksessa on korostunut. OKM:n raportin mukaan Suomen korkeakouluopiskelijoista noin puolet työskentelee opintojen ohella, ja yli 60 prosenttia kokee rahojen riittämisen vaikeaksi.

Juhlavat puheet suomalaisen koulutuksen tasa-arvosta ja toisaalta esitetyt toiveet Suomeen saatavista ison rahan ”huippuyliopistoista” tai ”eliittiyliopistoista” eivät sovi saumattomasti yhteen.

”Olisi reilua sanoa ääneen, että haluamme yliopistokoulutuksen maksulliseksi, vaikka se sitten heikentäisikin tasa-arvoa. Sen sijaan on epäreilua puhua yhtä ja toimia toisin.”

 

Lue opiskelijoiden kokemuksia siitä, miten duunaritausta vaikutti yliopisto-opiskeluihin Oulussa.

 

Jutun lähteinä on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijatutkimus 2014 -raporttia,  Arto Nevalan artikkelia ”Tasa-arvo etenee hitaasti – yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta 2000-luvun alun Suomessa ”(2005), Osmo Kivisen, Juha Hedmanin ja Päivi Kaipaisen artikkelia ”Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa – eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot” (2012).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Miten duunaritaustasi vaikutti opiskeluihin?

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto. Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

veera kiurujoki

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto.

Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se ei ole minun sanani. Mikä sitten olen nyt? En oikein tiedä.

Ajatus yliopistoon hakemisesta syntyi pohtiessani lukiossa sitä, mitä itse oikeastaan osasin tehdä: lukea ja kirjoittaa. Psääsykokeisiin valmistauduin surkeasti, luin pääsykoekirjan loppuun vasta junassa matkalla kokeisiin. Opintoihin valmistautuminen oli vaikeaa, ja ensimmäiset kurssit aivan kauheita. Opinnoista innostuin vasta toisena vuonna Kirjallisuus ja filosofia -kurssilla.

Tullessani yliopistoon en tiennyt mitään akateemisesta maailmasta: minulla oli yliopistosta mystinen ja vähän pelottavakin mielikuva. Opintojen aikana ainejärjestöt tuntuivat pelottavilta, killat ja ylioppilaskunta vielä pelottavimmilta, joten se maailma jäi kaukaiseksi. En ole ollut yksilläkään sitseillä tai vuosijuhlilla.

Valmistuin maisteriksi lokakuussa, ja järjestin sen kunniaksi valtavan hulppeat juhlat. Tässä päättyy iso kahdeksan vuoden elämänvaihe. Onhan se iso juttu siinäkin mielessä, että olen perheeni ensimmäinen maisteri.

Lähisuvustani kukaan ei ole mennyt yliopistoon. Vanhempani ovat kerran käyneet väitöstilaisuudessa, siitä on riittänyt pitkäksi aikaa puhetta. Silti vanhempani ovat aina kannustaneet kouluttautumaan.

Kun soitin vanhemmilleni kertoakseni gradun valmistumisesta, äitini onnitteli, ja isä huusi taustalta: ”Onneksi olkoon – oli se aikakin!

Veera Kiurujoki, 26, filosofian maisteri, pääaineena kirjallisuus

 

 

 

 

Sanna Teperi”Olen ajatellut kotitaustani olevan korkeampi kuin mitä se todellisuudessa on. Koska kumpikaan vanhempani ei tehnyt fyysistä työtä, ajattelin, ettei se ole ”oikeaa duunariutta”.

Vanhempani kävivät koulua oppikouluun asti, mutta eivät jatkaneet lukioon. Isäni on tyypillinen esimerkki sukupolvestaan: taksikuskin ja tarjoilijan poika, joka kouluttautui tekniselle alalle opistossa insinööriksi nousukauden aikaan ja työskenteli koko uransa yhdessä työpaikassa, Outokummun Tornion terästehtaalla. Äitini ajatteli opiskelun avaavan ovia. Vanhempiensa rahanpuutteen vuoksi hän ei päässyt lukioon, joten sen sijaan hän kävi kauppakoulun, sihteerikurssin ja sairaanhoitajakoulun, jonka jälkeen hän työskenteli sihteerinä.

Alakoulussa minusta oli tulossa astronautti. Hyvän kielipääni vuoksi ajauduin kuitenkin ensin Kajaanin ammattikorkeakouluun opiskelemaan matkailua, ja sitten myöhemmin yliopistoon lukemaan englantia.

Hakiessani töitä AMK-tutkinnolla huomasin, ettei sitä hirveästi arvostettu ammattitutkintoa paremmaksi: restonomina minulle tarjottiin tarjoilijan ja pitsanpaistajan töitä. Siksi aloitin yliopisto-opinnot Oulussa 26-vuotiaana.

Duunaritausta ei näkynyt kursseilla tai opiskelussa, kaikessa muussa yliopistoelämässä kylläkin. Ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan ja kiltojen asiat ja akateemiset perinteet olivat minulle täysin uusi maailma. Tätä olen jälkeenpäin harmitellut: mihin kaikkeen olisikaan ollut mahdollisuus, jos olisi ajoissa tajunnut!

Näin aikuisällä ymmärrän myös sen, miten etuoikeutettu ilmaisella kahdella tutkinnollani olen ollut. Halustaan huolimatta äitini ei aikoinaan voinut kouluttautua rahanpuutteen vuoksi. Vanhemmalla iällä hänkin suoritti iltalukiossa lukiokursseja.”

Sanna Teperi, 31, filosofian maisteri, pääaineena englantilainen filologia

 

 

 

 

Jaakko Ollila

”Opiskeluvuosinani olen huomannut eron lääkäritaustaisiin opiskelijoihin. He ovat ehkä vähemmän stressaantuneita ja opiskeluissaan varmempia, koska lääketieteen maailma on jo entuudestaan tuttu. Ammatin periytyvyyden todellakin huomaa – moni opiskelijoista tulee suvusta, jossa on paljon lääkäreitä.

Jos vanhempani olisivat lääkäreitä, olisin luultavasti saanut enemmän tukea ja tietoa siitä, millainen se maailma on. Mutta minulla ei ole edes korkeakoulun käyneitä sukulaisia – tai no, yksi kaukainen setä kai on. Isäni on työskennellyt sähkömiehenä heti armeijasta päästyään. Hän on käynyt kyllä erilaisia lisäkoulutuksia, muttei koskaan suorittanut esimerkiksi ammattikoulututkintoa. Myös äitini meni heti peruskoulun jälkeen töihin. Hän on työskennellyt ainakin puhelinvälittäjänä, kaupan kassalla ja siivoojana, nyt merkonomiksi kouluttauduttuaan Kelalla. Silti vanhempani ovat aina olleet mielissään siitä, että pojalla on haluja lukea.

Valmistuminen häämöttää. Olen tullut siihen tulokseen, ettei papereiden saaminen ja ammattinimike muuta minua persoonana. Duunaritausta on kuitenkin tärkeä lähtökohta, josta on myös tässä ammatissa paljon hyötyä: osaan nähdä erilaisen ihmisyyden, työläisarjen ja siihen liittyvät ongelmat. Terveyskeskuksissa iso osa potilaistani on duunarilähtöisiä, sillä moni terveysongelma kasautuu työläispuolelle. Terveyden ylläpitäminen alkaa profiloitua yläluokkaiseksi hommaksi. Korkeammissa luokissa on ehkä helpompaa olla asiakas kuin potilas: rahalla voi suunnata helpommin palvelujen äärelle eikä julkisen puolen jonoissa tarvitse odotella.

En silti haluaisi valmistumisenkaan jälkeen profiloida itseäni eliittiasemaan. Haluaisin edelleen olla maanläheinen, pelkkä Jaakko vain.”

Jaakko Ollila, 27, lääketieteen kuudennen vuoden opiskelija

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: