Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on päättänyt myöntää Oulun yliopistolle 750 000 euron rahoituksen Ketterä korkeakoulu -hankkeeseen, opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa. Tiedotteen mukaan hanke kehittää uusia ja vaikuttavampia malleja saamen kielen ja saamenkielisten opettajien koulutukseen. Saamallaan erityisavustuksella Oulun yliopisto käynnistää saamenkielisen aineenopettajan kelpoisuuteen johtavan kolmivuotisen koulutusprojektin. Hankkeessa rakennetaan joustavia opintopolkuja saamenkielisille opettajille, jotka haluavat pätevöityä uuteen oppiaineeseen. Projektissa järjestetään […]
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on päättänyt myöntää Oulun yliopistolle 750 000 euron rahoituksen Ketterä korkeakoulu -hankkeeseen, opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa. Tiedotteen mukaan hanke kehittää uusia ja vaikuttavampia malleja saamen kielen ja saamenkielisten opettajien koulutukseen.
Saamallaan erityisavustuksella Oulun yliopisto käynnistää saamenkielisen aineenopettajan kelpoisuuteen johtavan kolmivuotisen koulutusprojektin. Hankkeessa rakennetaan joustavia opintopolkuja saamenkielisille opettajille, jotka haluavat pätevöityä uuteen oppiaineeseen. Projektissa järjestetään kunkin kolmen saamen kielen (pohjoissaame, inarinsaame, koltansaame) perus- ja aineopinnot ja opettajan pedagogiset opinnot. Opinnot järjestetään verkko-opetuksena, monimuoto- ja lähiopintoina.
Saamen kielien opettajatarpeesta on tehty selvitys saamelaisalueella. Saamen kielen aineenopettajista on pulaa, samoin eri oppiaineiden saamenkielisestä aineenopetuksesta. Koltansaamessa ei ole päteviä opettajia, pohjoissaamenkielisten opettajien eläköityminen heikentää opettajatilannetta saamelaisalueella.
”Hankkeessa luodaan uusia joustavia koulutuspolkuja opettajakelpoisuuden saavuttamiseksi niin, että kaikkiin kolmeen saamen kieleen saadaan päteviä kielen ja saamenkielisen aineenopetuksen opettajia. Uskon, että hankkeella tulee olemaan merkittävä rooli saamenkielisen opetuksen turvaajana ja tason nostajana”, Grahn-Laasonen toteaa tiedotteessa.
Opetusministeriö myöntää opettajankoulutuksen kehittämiseen 12,7 miljoonaa euroa. Hankkeilla uudistetaan opettajien perus-, perehdyttämis- ja täydennyskoulutusta sekä vahvistetaan korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien yhteistoimintaa. Rahoituksen sai 25 kehittämishanketta. Kevään 2018 haussa rahoitusta myönnettiin Oulun yliopistossa myös ASKEL – Asiantuntijuuden kehittäminen varhaiskasvatuksen yliopisto-koulutuksessa -hankkeeseen. Se sai rahoitusta 450 000 euroa.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
"Naismuusikkona minulla on usein ollut olo, että minulla on enemmän todistettavaa kuin miehillä. Kerran mennessäni Oulussa erään rockbändin kanssa keikalle en meinannut päästä keikkapaikalle sisään, koska järjestyksenvalvojan mukaan 'blondi tyttö ei voi soittaa rock-bändissä'", kirjoittaa Asta Salomaa.
Ala-asteella halusin liittyä kouluni bändikerhoon. Soitin viulua ja pianoa kunnianhimoisesti, mutta myös rockin soittaminen kiinnosti. Musiikinopettajani epäili, oppisinko koskaan soittamaan kitaraa ja siksi suositteli, etten tulisi mukaan bändisoittoon.
Olin kummissani: miksi luokkani pojat saivat mennä opettelemaan bändisoittimia, vaikka he eivät olleet opiskelleet musiikkia aiemmin niin kuin minä?
Synnyin siis Paula Vesalan kappaletta siteeraten siellä, missä tytöt eivät soita kitaraa – Helsingissä vuonna 1992.
Hypätään ajassa eteenpäin reilut viisitoista vuotta:olen laulanut ja soittanut monissa bändeissä jo vuosien ajan, nyt soitan bändissä kitaraa.
Matkani tähän pisteeseen ei ole ollut aina yksinkertainen. Naismuusikkona minulla on usein ollut olo, että minulla on enemmän todistettavaa kuin miehillä. Kerran mennessäni Oulussa erään rockbändin kanssa keikalle en meinannut päästä keikkapaikalle sisään, koska järjestyksenvalvojan mukaan ”blondi tyttö ei voi soittaa rock-bändissä”.
Jos minä, parikymppinen ihminen suuresta kaupungista, synnyin maailmaan, jossa tytöt eivät soita kitaraa, en ihmettele lainkaan suomalaisten festivaalilavojen naisesiintyjien vähäisyyttä.
Olen huomannut, että keikkalavoilla nähdään naisoletettuja useimmiten yhtyeiden solisteina. Vaikka solistin tehtävä on tietenkin äärimmäisen tärkeä, pelkkien naislaulajien näkeminen antaa hieman yksipuolisen kuvan naismuusikoista. Haluaisinkin nähdä yhtyeissä enemmän naisia soittamassa ja esiintymässä.
Minäkään en päässyt soittamaan ala-asteen bändikerhoon, mutta pääsin kyllä laulamaan poikien säestyksellä.
Olen törmännyt aiheeseen myös työssäni tapahtumatuottajana. Opiskelijoille tutussa tapahtumassa Vulcanaliassa on ollut naisesiintyjiä vain harvoin. Vaikka olen haaveillut naispääesiintyjän kiinnittämisestä, se ei ole helppo tehtävä.
Tapahtuman artistivalinnassa tulee kohdata niin kohderyhmän tarpeet (joka Vulcanaliassa on mahdollisimman suurta joukkoa miellyttävä hittimusiikki), tapahtuman budjetti ja artistien aikataulut. Tänä vuonna vain kourallinen esiintyjiä maanlaajuisesti täytti nämä vaatimukset. Tarjonta tekemäni tapahtuman kriteerit täyttävistä naisesiintyjistä on todella pieni. Mistä se sitten kertoo?
Naisten vähäinen määrä keikkalavoilla ei johdu siitä, että naiset olisivat huonompia soittamaan ja tekemään musiikkia kuin miehet. Omien kokemusteni perusteella uskon, että naisia ei vain ole samalla tavalla kannustettu soittamaan bändisoittimia.
Musiikkikasvattajana ja naismuusikkona koen aiheen erityisen tärkeäksi. Olen myös itse Demi-lehden haastattelussa kannustanut tyttöjä perustamaan bändejä.
Jotta saisimme enemmän naisia festarilavoille, tarvitsemme avarakatseista ja modernia, sukupuolistereotypioihin sortumatonta musiikkikasvatusta. Loppujen lopuksi jokainen musiikkia tekevä tietää, ettei soittimia soiteta eikä lauluja kirjoiteta sukupuolella.
Julkaistu
SHARE
Asta Salomaa
Syntyjään helsinkiläinen, sittemmin oululaistunut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija. Muusikko ja ännännen vuoden musiikkikasvatuksen opiskelija.
Helsingin yliopisto avaa yhdessä neljän yhteistyöyliopiston kanssa pilottihankkeena tietojenkäsittelytieteen ensimmäisen vuoden opintojaan kaikille avoimiksi, yliopisto tiedottaa. DEFA-hankkeessa (Digital Education For All) opinnot suoritetaan pääosin verkko-opintoina avoimen yliopiston opiskelijana. Mukana hankkeessa on myös Oulun yliopisto. Hankkeessa pilotoidaan myös uutta opiskelijavalintamahdollisuutta, jossa riittävän määrän opintoja suorittaneille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuutta jatkaa opiskelua tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa. Ensimmäiset kiinnostuneet opiskelijat pääsevät kokeilemaan […]
Helsingin yliopisto avaa yhdessä neljän yhteistyöyliopiston kanssa pilottihankkeena tietojenkäsittelytieteen ensimmäisen vuoden opintojaan kaikille avoimiksi, yliopisto tiedottaa.
DEFA-hankkeessa (Digital Education For All) opinnot suoritetaan pääosin verkko-opintoina avoimen yliopiston opiskelijana. Mukana hankkeessa on myös Oulun yliopisto.
Hankkeessa pilotoidaan myös uutta opiskelijavalintamahdollisuutta, jossa riittävän määrän opintoja suorittaneille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuutta jatkaa opiskelua tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa.
Ensimmäiset kiinnostuneet opiskelijat pääsevät kokeilemaan uutta sisäänottoa jo tulevana lukuvuotena, mutta laajemmin toiminta käynnistyy syksyllä 2019. Hanke jatkuu vuoden 2020 loppuun.
Opiskelemaan voi hakea silti myös perinteisin tavoin eli pääsykokeen kautta, ylioppilastodistuksen perusteella tai avoimen yliopiston väylän kautta. Vaikka opiskelija ei jatkaisikaan tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmaan, nämä opinnot voi liittää myöhemmin tutkintoon. Opiskelija ei myöskään menetä ensikertalaisstatustaan, kun hänen suorituksensa kirjataan avoimeen yliopistoon.
Opinnot ovat avoimia ja maksuttomia kaikille, myös jo työelämässä oleville. Itselle sopivat opinnot voi koota viiden hankkeeseen osallistuvan yliopiston tarjonnasta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Helsingin yliopiston koordinoimaa DEFA-hanketta varten 1,5 miljoonan euron avustuksen. Mukana hankkeessa ovat Helsingin ja Oulun yliopiston lisäksi Aalto-yliopisto sekä Jyväskylän ja Turun yliopistot.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Opiskelijoiden kesätyöt, joillakin niitä on, joillakin ei. Joku on saa siistin kesätyön vakuutusfirman pohjimmaisena, kun taas joku leikkaa ruohoa vain kaatuakseen illalla rättiväsyneenä sänkyyn. Oulun ylioppilaslehti otti selvää, kuinka päästä kesätöihin vauvauinninohjaajaksi tai hahmoksi Ti-Ti-Nallen taloon.
Vapautta ja nukkumista rajoittavista ominaisuuksistaan huolimatta kesätyöpaikka on arvokas, ei vain pelkästään rahan vaan työkokemuksen takia.
Huonommin asiat voivat olla – kesätyöttömyys ei ole kaikille vaihtoehto, vaan ainoa vaihtoehto. Aina voi tosin sanoa, että ”palaa juurilleen etsimään itseään”, kun käy kesän vanhempien luona syömässä.
Nykyhetken ei pitäisi olla näin dystooppinen, sillä tilastojen mukaan mahdollisuuksia kesätöihin pitäisi olla: pelkästään Elinkeinoelämän Keskusliitto kertoi keväällä tavoittelevansa tälle kesälle 130 000 kesätyöpaikkaa, 30 000 enemmän kuin edeltävinä vuosina. SAK:n luottamushenkilöpaneelin mukaan SAK:laiset alat palkkaavat tänä suvena hieman enemmän kesätyöntekijöitä kuin edellisvuonna, ja SAK:laisista työpaikoista 74 prosenttia palkkaa kesätyöntekijöitä. Erityisesti töitä tarjoavat kesällä matkailu- ja ravintola-ala sekä aiemmista vuosista poiketen rakennusteollisuus.
Kesätyöpaikkojen hakemisessa kiivainta aikaa on tammi-maaliskuu. Toisilla aloilla kesätyötä kärkkyvä joutuu olemaan hereillä vielä aikaisemmin, ja esimerkiksi toimittajilla kesätöiden hakuaika on jo kesää edeltävänä syksynä. Tätä on kritisoinut Journalistiliiton opiskelijayhteistyöryhmä, jonka mukaan aikaistuneet haut vaikeuttavat opintoja kohtuuttomasti. Vielä aikaisempi haku on monella lääkäriopiskelijalla: Lääkärilehden mukaan (10.2.2017) kesätöistä sovitaan jopa vuosi tai kaksi etukäteen.
Vaikka kesätyöpaikkaa ei tälle kesälle olisi löytynyt, yksin ei tarvitse jäädä murehtimaan. Kesätoimeentulosta löytyy OYY:n sivuilta infopaketti, jonka avulla löytyy infoa kesäopiskelusta ja toimeentulotuesta.
Kesätyö voi olla ensimmäinen askel unelmauralle – tai kouriintuntuva opetus siitä, että ainakaan tätä työtä ei halua tehdä valmistumisen jälkeen.
Oulun ylioppilaslehti tutustui kahteen hieman erilaiseen kesätyöhön.
Vauvauinninohjaajalta vaaditaan varmuutta
Oululainen Eija Järvenpääopiskelee Oulun yliopistossa kuudetta vuotta biologiaa. Tulevaisuudessa hänellä siintää edessä joko biologian ja maantieteen opettajuus, tai vaihtoehtoisesti biologian tutkijan ura. ”Suoritin ensin tutkijaopinnot, jonka jälkeen siirryin pedagogisiin opintoihin”, hän kertoo.
Nykyinen kesätyö ei ole oman alan työ, mutta silti se sisältää työskentelyä lasten kanssa. J0ulukuusta asti Järvenpää on opiskeluiden ohella ohjannut vauvauintia ja lasten uimakoulua. Uimakouluja hän ohjaa Oulun Edenissä, vauvauintia ja uimakoulua Caritaksessa. Nuorimmat ohjattavat, vauvakouluikäiset, ovat kolmikuisia, vanhimmat uimakoululaiset ovat seitsenvuotiaita.
Kesätyön taustalla on oma harrastuneisuus: Järvenpää kertoo harrastaneensa uintia vuosikaudet, ja kotipaikkakunnallaan Haapajärvellä hän ohjasi paikallisen uimaseuran ryhmiä. Viime joulun aikoihin hän bongasi ilmoituksen, jossa haettiin uimakoulu Pikku Joutsenelle osa-aikaisia uimaohjaajia. Tämän vuoden alusta lähtien hän on opiskeluiden ohella ohjannut pienten polskimista.
Eija Järvenpää aikoo valmistuttuaan hakea oman alan töitä, mutta kiirettä ohjaustöistä luopumiseen ei ole. Kuva: Anni Hyypiö.
Mitä vauvauintien ohjaajalta sitten vaaditaan, uimamaisterin papereita?
”Pitää tulla toimeen ihmisten kanssa, vanhempien kanssa ollaan koko ajan kontaktissa. Lisäksi pitää olla rauhallisuutta ja varmuutta omasta toiminnasta. Kun vanhemmat tulevat uimakouluun lasten kanssa, pitää sekä lapsella että vanhemmalla olla turvallinen olo.”
Omat uintitaidot ovat Järvenpään mukaan toki ehdottomasti plussaa, mutta Pikku Joutsenella ohjaajat ovat saaneet myös oman koulutuksen.
Nyt kesällä Järvenpäällä on uimakouluja ja vauvauinteja joka päivä sunnuntaita lukuunottamatta. Syksystä kevääseen on rauhallisempaa, ohjausta on kahtena päivänä viikossa. Ryhmät polskivat puoli tuntia kerrallaan, ryhmiä on kolmesta neljään päivässä. ”Sitten järjestelyissä, lelujen laitossa sun muussa menee vielä aikaa.”
Järvenpäällä valmistuminen odottaa lähitulevaisuudessa. Mutta vieläkö uimaohjaajan hommat maistuvat maisterinakin?
Kysymys naurattaa häntä. ”Toki haen oman alan töitä. Mutta varmasti jatkan tässä hommassa, jollei aivan huippupaikka tärppää jostain.”
Hän kertoo voivansa suositella tätä kesäduunia myös muille, sillä ohjaaminen on todella mukavaa.
”Töissä ei edes huomaa, kuinka aika hujahtaa. Asiakkaat ovat yleensä hyväntuulisia ja innoissaan.”
Ti-Ti Nalleksi Ti-Ti Nallen paikalle
Jos pystyy tekemään oman alan ulkopuolisia töitä ja vielä muuttamaan Oulun ulkopuolelle, voivat Suomesta avautua aivan uudenlaiset kesätyömarkkinat.
Suomen kielen pääaineopiskelija Millakatariina Väänänen työskenteli viime kesän Ikaalisissa Ti-Ti Nallen talossa ja muutti Ikaalisiin kesäksi. Viime hetkellä, sillä kunnanjohtajan harmiksi talo muuttaa tänä kesänä Lempäälään.
Millakatariina Väänäsen kesäntyön huippuhetkiä olivat osallistuminen Ti-Ti Nallen risteilylle ja kahteen konserttiin. Kuva: Marko Heikkinen
Töissä hän tanssi, lauloi ja leikki lasten kanssa. ”Täytyi osata leikkiä ja heittäytyä”, Väänänen sanoo. ”Jos oli rauhallisempi hahmo, piti osata liikkua rauhallisesti, ja jos oli joku kunnon tärinähousu, piti laittaa itsensä likoon.”
Näinkin erilainen työpaikka löytyi perinteisellä tavalla, TE-keskuksen Internet-sivujen kautta. Väänänen matkusti Ikaalisiin kaksipäiväiseen työhaastatteluun, jossa testattiin hakijoiden tanssi- ja laulukykyä. ”Tärkeintä oli osoittaa, että osaa elää satumaailmassa. Vaikka me työntekijät leikimme toisinaan puvut päällä, oikeastihan nalleperhe asuu Ti-Ti Nallen talossa”, Väänänen kertoo.
Vaihtelua oli, sillä esiintyjät vuorottelivat kahdeksan nallehahmon välillä, riippuen mikä hahmo sattui esiintyjälle sillä hetkellä sopimaan.
Nalleperheen lisäksi talossa esiintyi pienempiä hahmoja. Marssijärjestys oli kuitenkin selvä.
”Ti-Ti Nalle on homman tähti”, Väänänen kertoo. ”Vain hän sai käydä kylpylän aamupalalla tervehtimässä vieraita. Esimerkiksi Torsti Torakkaa ei päästetty hotelliin.”
Ti-Ti Nallen Talossa työskentely sujahti Väänäsen työhistoriaan sulavasti. Väänänen on ollut usein kesätöissä, jotka eivät liity suoraan hänen opiskelualaansa. ”Olen ollut betonitehtaassa ja lääketukussa tilausten kokoajana. Sitten vuonna 2016 kävin Yhdysvalloissa Bemidjin pikkukaupungissa leiriohjaajana.”
Haastattelun lopuksi kysyn Väänäseltä vinkkiä kesätöiden myöhäiseen hakuun. Vaikka kesätöitä ei olisi vielä löytynyt, Väänänen kertoo, että esimerkiksi kauppoihin kannattaa silti jättää avoimia hakemuksia. ”Moni voi ottaa paikan vastaan ja peruu, tai sitten sairastuu. Sitten kauppa tarvitsee jonkun tilalle.”
Ja se joku voit olla juuri sinä.
Teksti ja kuvat: Anni Hyypiö ja Marko Heikkinen
Julkaistu
SHARE
Marko Heikkinen
Äärimmäisen vakava kirjallisuuden pääaineopiskelija, joka kutsuu itseään "muoti & lifestyle" -toimittajaksi.
Kesälomien alkaessa Linnanmaan kampuksen hyörinä hiljenee hetkeksi. FabLabissa ja arkkitehtiluokassa on kuitenkin elämää – kahden kuukauden aikana nuoret oululaiset koodaavat, rakentavat, kolvaavat ja 3D-printtaavat. Oli projekti mikä hyvänsä, tavoite on sama: houkutella nuoria tekniikan alalle. Kun innostus syttyy projektin äärellä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia.
Kesätöissä eteen voi tulla monia haasteita: kesäduunari voi joutua lepyttelemään raivoisaa asiakasta, pyörittämään umpijäistä jäätelöpalloa, tyhjentämään festarivieraiden jälkiä pursuilevaa roskakoria.
Linnanmaan kampuksella kesäduunissa työskennellään aivan toistenlaisten haasteiden parissa, kun Koodikärppien 15–17-vuotiaat kesätyöläiset tutustuvat kesä-heinäkuussa robotiikkaan, koodaukseen ja grafiikkaan.
Koodikärppä-kesätyötapahtuma järjestetään Oulussa tänä kesänä kolmatta kertaa. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on vuosien aikana kasvanut. Kun Dan Ackers järjesti tapahtuman ensimmäisen kerran vuonna 2016, mukana oli 40 nuorta. Tänä vuonna osallistujia on jo 209, kertoo Jani Lehtovirta tapahtuman järjestämisestä vastaavasta Buutti Oy:sta. Lehtovirran mukaan tapahtuma on nyt kasvanut Oulussa niin isoksi kun sen on mahdollista yhden kaupungin raameissa kasvaa: ”Nyt testataan, kuinka tapahtuma toimii näin isolla porukalla.”
Oululaisnuoret työskentelevät kahden viikon jaksoissa: ensimmäiset aloittivat työnsä 4.6., viimeiset aloittavat työjakson heinäkuun puolivälissä. Oulun kaupungin kesätyösetelillä työskentelevän Koodikärpän työaika on kuusi tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Työskentelytiloina toimivat FabLab ja opetusluokka arkkitehtuurin yksikön tiloissa.
Kahden työviikkonsa aikana Koodikärpät koodaavat, mallintavat, rakentavat ja tekevät grafiikkaa pienryhmissä. Pienryhmillä on kullakin omat projektinsa: sellainen voi olla esimerkiksi vanhan Android-kännykän muuttaminen virtuaalitodellisuuspeliohjaimeksi, tietokone- tai mobiilipelin ohjelmointi, digipiirtäminen grafiikkaohjelmistolla tai esineiden internetin tekniikan hyödyntäminen.
Uudet Koodikärpät aloittavat aina maanantaisin. Kun samassa pienryhmässä on sekä vasta-aloittaneita että jo yhden viikon työskennelleitä, kokeneemmat voivat neuvoa ja opettaa myöhemmin aloittaneita.
”Joillakin nuorilla on harrastuskokemusta, mutta ennakkotaitoja ei vaadita keneltäkään. Ainoa vaatimus on innostus aiheeseen. Projekteja tehdään oppimismielessä ja demoiksi, jotta voidaan näyttää tulevaisuudessa mitä nuoret ovat tehneet”, Lehtovirta sanoo.
Oli projekti mikä hyvänsä, tavoite on sama: houkutella nuoria tekniikan alalle. Kun innostus syttyy projektin äärellä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia – tai näin järjestäjät ainakin toivovat.
”Haluamme tällä omalla osaltamme vastata ICT-alalla vallitsevaan työvoimapulaan. Uskomme, että työvoiman tarve vain kasvaa entisestään tulevaisuudessa.”
Lehtovirta itse tunnetaan näyttävistä robottipuvuista, kuten Telluksessa tällä hetkellä aikaansa viettävästä kolmimetrisestä Teraleon-robotista. Myös Teraleon hyötyy Koodikärpistä, sillä kesän aikana sitä kehitetään – tosin sitä, millaista päivitystä se saa, ei Lehtovirran mukaan ole vielä päätetty.
Lehtovirralla itsellään on taustalla robottipuvun rakentamiseen soveltuvat opinnot: hän on opiskellut ammattikoulussa rakennusalaa, ja opiskelee nyt Oulun yliopistossa sähkötekniikkaa. Hänen nuoruudessaan tämänkaltaisia ohjelmointikerhoja ei vielä ollut.
”Mutta olisin kyllä käynyt, jos olisi ollut siihen mahdollisuus! Yksi syy tälle toiminnalle onkin, että haluaa auttaa muita, kun ei itsellä ollut tätä mahdollisuutta.”
Mutta millaisia keksintöjä Koodikärppien ryhmissä syntyy? Oulun ylioppilaslehti tutustui tiistaina 12.6. muutamaan keskeneräiseen projektiin.
Alex Siira, 16, tekee huoltotöitä 3D-tulostimeen. Korjauslistalla on ollut muun muassa Tevo Tarantula-tulostimen tuulettimen vaihto. Päivitetyllä printterillä saa parempaa ja nopeampaa tulostusjälkeä. ”Tämä on pikkutarkkaa hommaa.” Koodikärppiä edeltävää kokemusta 3D-printtauksesta hänellä ei ole.
Inka Holma (edessä), 16, ja Essi Meriläinen, 17, ovat työskennelleet 3D-printattavan kynän kanssa. Syntymässä on kosketusnäyttökynä, joka toimisi ilman suoraa kosketusta. Ensimmäinen prototyyppi opetti, että kynään tulevan käämin koko ja asettelu vaatii vielä säätöä. Holman mukaan 3D-mallinnus oli aluksi hidasta, mutta nyt muutoksia on nopea tehdä.
Koodikärpissä tehdään myös tuotekehitystä. Kuvassa Tevo Tarantula -3D-printteriin itse tehty emolevysuoja, joka on rasteroitu ja leikattu laserleikkurilla. Vasemmalla varhainen prototyyppi, oikealla viimeisin malli.
Elias Törmäkangas, 17, on koodannut Alien Dodge-mobiilipeliä, jossa liikutetaan pikkuista avaruusolentoa läpi kentän. Hänellä ei ole aiempaa kokemusta koodaamisesta, mutta tämän viikon kokemus on vakuuttanut. ”Olen kyllä tykännyt, ihan 5/5.” Pelin tekeminen on ollut mielenkiintoista, sillä tuloksen näkee heti. ”En ole muuten kauhean kova pelaamaan puhelimella, joskus ajan tappamiseksi.”
.
Janette Paavilainen, 15, Anna Hepolammi,15, ja Pinja Pirtala, 17, työskentelevät graafikkoina. Paavilainen tekee mainosjulistetta Liikkuva linna-elokuvalle, Hepolammella on kesken mainos tallille, ja Pirtala suunnittelee voimisteluhallia.
Kun koodi käskee, väri vaihtuu. Veeti Hietalan, 17, käsissä on Arduino-alustaan kytketty ledinauha, johon on mahdollista ohjelmoida haluamansa väriyhdistelmä: tasainen yksivärinen värinauha, nauhamaista vilkkuvaloa, diskostroboa. Mutta mitä tästä syntyy? ”Jaa’a, emme vielä tiedä, olemme vasta harjoitelleet. Katsotaan, mihin komponentteihin vielä päädymme.” Kuvassa taustalla Niko Tuomainen, 15, ja Katri Hurskainen, 17.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Vanhenemisen sanotaan tuovan viisautta. Vaikka kuinka vuosi vuodelta vääjäämättömästi ja sinnikkäästi vanhenen, en silti edelleenkään ymmärrä asennetta, jossa nuoruuteen ja opiskelijuuteen suhtaudutaan kuin leikkivuosina.
Opiskelija ei elä oikeaa elämää, vaan jonkinlaista ongelmatonta ja optimistista light-versiota elämästä. (Lisää joukkoon haluamasi mukaan adjektiivit laiska,ahne ja vastuuton sekä toteamus muiden rahoilla elämisestä.)
Ajatuksia kirvoitti myös keväällä silmiin sattunut lukijakommentti Kalevan sivuilla koskien Vulcanalia-uutisointiamme.
Nimimerkki ”edeltäväyliopppinut” kommentoi: ”Ihanasti tehty juttu, tyyli aivan kuin aikuisten oikeissa uutisissa. Sai hymyn suupieluksiin tuo hinta-asia, se on tärkeä asia opiskelijalle vaikka normaaleista ihmisistä voi tuntua että kolmen euron pääsylipun hinnn [sic] speksulointi [sic] ylittäisi uutiskynnystä. Näitä lisää.”
Positiivinen palaute toki lämmittää aina kirjoittajan mieltä. Siitä kiitos, ”edeltäväyliopppinut”! Mutta että aikuisten oikeat uutiset? Ja normaalit ihmiset?
Omassa arjessa olevat asiat tuntuvat itsestä tietysti aina kaikista tärkeimmältä, omat valinnat parhailta mahdollisilta. Se on ymmärrettävää: jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija.
Siksi vapaaehtoinen lapsettomuus herättää joissain lapsiperheiden isissä ja äideissä kauhistusta: Siis ettekö todellakaan ole ajatellut hankkia lapsia? Ja siksi kasvissyöjän kieltäytyminen grillimakkarasta voi vihastuttaa intohimoista lihansyöjää – tai vaihtoehtoisesti toisin päin. Syöt eri asioita kuin minä, ja se on minusta totaalisen väärin!
Oma näkökulma, oma elämäntilanne, omat valinnat ovat siis omasta näkövinkkelistä katsottuna aina parhaita ja järkevimpiä. Mutta se, että oma elämäsi tuntuu valintojesi seurauksena olevan erinomaisessa järjestyksessä, ei anna erivapautta arvottaa sitä muita paremmaksi.
Porilainen demaripoliitikko Esa J. Anttila herätti huomiota kommentillaan, jonka mukaan ”alle 25-vuotiaat eivät vielä tunne elämän realiteetteja. Heillä ei ole asuntolainoja ja työttömyyttä. Elämä on täynnä optimismia.”
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn johtajan Matti Apusen mukaan ”korkeakoulu on päiväkoti, jossa nuoret aikuiset kuluttavat liikaa aikaa ja muiden ihmisen rahoja”.
En tiedä, kuinka onnellisia, optimistisia, velattomia ja varakkaita alle 25-vuotiaita Anttila ja Apunen tuntevat, mutta Nuorisobarometrin tulokset näyttävät synkempää kuvaa. Viimeisimmän Nuorisobarometrin tulosten mukaan vastaajista 17 prosenttia on karsinut opiskeluvaihtoehtojaan rahanpuutteen vuoksi ja 11 prosenttia on viivyttänyt valmistumistaan rahanpuutteen vuoksi.
Haastatelluista kolmannes on lopettanut harrastuksen ja neljännes on ollut tapaamatta ystäviään rahanpuutteen vuoksi. Rahattomuus myös hävettää: ulkopuolisuutta rahanpuutteen vuoksi on kokenut joka neljäs ja häpeää lähes joka viides.
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimukseen vastanneista opiskelijoista 30 prosenttia koki psyykkisiä vaikeuksia. Vastanneista 16 prosenttia kärsi päivittäin jostakin psyykkisestä oireesta, kuten uniongelmista, keskittymisvaikeuksista, jännittyneisyydestä, masentuneisuudesta tai ahdistuneisuudesta.
Hauskaa ja huoletonta, vai mitä?
Muistutukseksi kaikille teille, jotka pidätte korkeakouluja päiväkoteina ja haikailette myyttisen kepeisiin opiskeluvuosiin: opiskelijaelämä ei ole vastuutonta hauskanpitoa.
Jotta saisi opintotukea, on saatava opintopisteitä. Jotta saisi opintopisteitä, on opiskeltava. Ja jotta jaksaisi opiskella, on oltava ruokaa pöydässä. Ruoan saamiseksi taas tulisi saada rahaa jostain. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Miksi sitten opiskelijoiden elämän koetaan olevan jotain oikean elämän ja normaalin ulkopuolella olevaa? Opiskelijat äänestävät, ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä, perustavat perheen, käyvät töissä, osallistuvat opiskelijapolitiikkaan, vaikuttavat korkeakoulujensa hallinnossa.
Joukossa on tietysti paljon myös heitä, jotka eivät ole millään lailla kiinnostuneita oman elämänpiirinsä (sen kuuluisan kuplan) ulkopuolisista meiningeistä. Mutta näin on myös niin sanottujen oikeiden aikuisten kohdalla.
Opiskeluvuosissa on toki jotain erityisen poikkeuksellista, onhan kyseessä (yleensä) tilapäinen vaihe. Monelle opiskeluvuodet ovat vaikeuksista huolimatta elämän parasta aikaa.
Opiskelen nyt toista maisterintutkintoani, ja edelleen ällistelen sitä, kuinka hienolta yliopistoyhteisöön kuuluminen tuntuu. Yhteisten kurssien selvittäminen yhdessä opiskelijakavereiden tuntuu maagisen hyvältä, lähes yhtä hienolta kuin aloittaessani opinnot kymmenen vuotta sitten.
Toinen opiskeluajan plussapuoli koskee vapautta. Kaikille luennoille ei ole aina pakko mennä (toisin kuin töissä, töihin on pakko mennä), ja esseesuorituksen palauttamisen kanssa voi vetkutella viikkotolkulla, mikäli omantunnon ääni ei soimaa.
Vapautta ja veljeyttä siis on. Vaan siitä huolimatta ajatus opiskelijaelämän sietämättömästä keveydestä on myytti.
Ja vielä: syynä sille, että kolmen euron hinnan maininta oli merkityksellistä, on se, että toisinaan opiskelijan tilillä on vain kymmenen euroa. Hyvässä tapauksessa sen pitää riittää huomiseksi, huonossa tapauksessa viikoksi. Silloin jokainen euro on tärkeä.
Joku tuntematon internetkäyttäjä on kirjannut aikuisuuden määritelmän ytimekkäästi:
Aikuisuus on aika helppoa, olet koko ajan väsynyt ja kerrot muille siitä kuinka väsynyt olet ja he kertovat sinulle siitä kuinka väsyneitä he ovat. (Kömpelö suomennus kirjoittajan)
Eikö tämä kuulosta tutulta myös monesta opiskelijasta?
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
