Tekijä: Iida Putkonen

I Feel Pretty

Pääosissa Amy Schumer, Michelle Williams, Tom Hopper, Rory Scovel, Adrian Martinez, Busy Phillipps, Aidy Bryant, Emily Ratajkowski. Ohjaus ja käsikirjoitus Marc Silverstein ja Abby Kohn. Ensi-ilta elokuvateattereissa 11.5.2018

 

Renee (Amy Schumer) on huonosta itsetunnosta kärsivä nainen, joka haaveilee tuntevansa olonsa kauniiksi. Toive toteutuu, kun Renee saa spinning-tunnilla tällin päähänsä. Pään kolautuksen seurauksena hän näkee itsensä kauniina.

Kun Reneen itsetunnon voluumi on käännetty kaakkoon, hän uskaltautuu lirkuttamaan sujuvan monisanaisesti miehille ja hakemaan uutta työpaikkaa meikkifirman reseptionistina.

Vaikka päähenkilö ei koe ulkoista muodonmuutosta, katsojalla on vapaus kuvitella, millaisena Renee näkee itsensä muutoksen jälkeen. Itse uskon, että Renee näkee itsensä itsenään – mutta ei vain tiedä sitä. Renee luulee, että muutos on taikuutta (kuten elokuvassa Big) ja nauttii muuttuneesta itsetunnosta ennen kuin taika raukeaa.

Löyhän ja hämmentävän juonensa takia I Feel Pretty on keikkuvalla pohjalla ison asian edessä. Tätä elokuvaa olisi hyvin helppoa haukkua sen hassusta juonesta, ennalta-arvattavasta komedian kaavasta ja muutamasta oudosta juonihyppäyksestä. 

Silti elokuvan tärkeä aihe, itsetunto, vaatii laajempaa keskustelua. Helppo lyttäys ei sitä tekisi.

 

Keholla on valtaa

Elokuvan alku on murskaavan totuudellinen: ulkonäöllä, kropan muodolla ja painolla on todellista vaikutusta siihen, miten ihmisiin suhtaudutaan. Kapeat kauneusihanteet ovat kontrollin muotoja, jolla hallitaan etenkin naista ja hänen kehoaan.

Länsimaiset kauneusihanteet vaaleasta ihosta ja laihasta kehosta korostuvat ja vääristyvät entisestään lehtien ja somen muokattujen kuvien myötä. Epätodelliset kuvat aiheuttavat ahdistusta – toisaalta käsittelemättömien kuvien julkaiseminen saa ihmisissä aikaan positiivisia reaktioita.

Ulkonäköpaineistä kärsii moni. Helsingin yliopistossa tehdyssä tuoreessa väitöstutkimuksessa tutkittiin itsetunnon kehittymistä nuoruudesta aikuisuuteen. Tutkimuksessa ilmeni, että naisilla on miehiä huonompi itsetunto ja että huonoon itsetuntoon vaikuttaa muun muassa ylipaino. Paine laihduttamiseen näkyy esimerkiksi Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä, jonka mukaan 84 prosenttia suomalaisnaisista ja 78 prosenttia suomalaismiehistä haluaa pudottaa painoaan.

I Feel Pretty esittää, että huonon itsetunnon vuoksi elämä saattaa jäädä elämättä. Itsevarmuus, oman tien kulkeminen ja lannistavien sanojen ohittaminen ovat vallankumouksellisia tekoja.

Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Marc Silverstein ja Abby Kohn, jotka tekivät myös How To Be Single -elokuvan (2016). Vaikka molemmissa elokuvissa tartutaan isoihin teemoihin, lopputulokset ovat perinteisiä hattaranmakeita komedioita. Isot teemat kuten sinkkuelämä ja itsetunto ovat vaarassa jäädä komedioiden jäykkien kaavojen tallomaksi.

I Feel Pretty toistaa perinteisiä Hollywoodin romanttisen komedian maneereita: pääpari on valkoinen heteropari, omituiset ystävät ovat ylipainoisia ja elokuvan lopussa on odotettu tunnustuskohtaus, jossa Renee näkee kauneutensa ja itsensä ilman taikuutta.

Kenties kehopositiivisuuden teeman vuoksi Reneestä on haluttu tehdä ”jokanainen”, johon naiset voivat samaistua. Ongelmana on, että elokuva ei tarjoa huonon itsetunnon lisäksi muuta näkökulmaa päähenkilöön. Katsojina emme tiedä mitään Reneen taustasta, perheestä tai mielipiteistä. Koska elokuvan juonessa tai päähenkilössä ei ole suurempaa tarttumapintaa, jäljelle jää lopulta vain pääosanäyttelijä, Amy Schumer, johon katsoja voi samaistua.

Ja tässä lienee yksi merkittävimmistä syistä, miksi elokuvaa on haukuttu Yhdysvalloissa rapa roiskuen.

 

Amy Schumerista ollaan aina jotain mieltä

Amy Schumer jakaa vahvasti mielipiteitä. Schumer ärsyttää monia, ei vain suorasukaisen komediansa, vaan myös poliittisten mielipiteidensä vuoksi: hän tuki Hillary Clintonia Yhdysvaltojen presidentiksi ja vastustaa aseväkivaltaa.

Suoraan puhuminen on myös osa hänen komediallista rooliaan. Huumori syntyy siitä, että soveliaisuuden rajoja koetellaan äärimmäisellä rehellisyydellä.

I Feel Pretty on aiheuttanut Yhdysvalloissa runsasta keskustelua. Siitä on kirjoitettu sekä haukkuvia että ylistäviä kritiikkejä. Elokuvasta on kirjoitettu arvosteluja myös pelkän trailerin perusteella. (Sitä voi verrata siihen, jos kirjoittaja käyttäisi pro gradu -tutkielmassaan ainoana lähteenä Wikipediaa.)

Schumerin itsensä mukaan elokuvan haukkuviin arvosteluihin on vaikuttanut se, että suurin osa kriitikoista on keski-ikäisiä valkoisia miehiä: “Mikään ei pelota ihmisiä enemmän kuin itsevarma nainen”.

Osa arvostelijoista on pohtinut, voiko Amy Schumerin näköinen (eli kokoinen) nainen olla romanttisen komedian päähenkilö. Usein ei-langanlaihalle naiselle on varattu komedian sivuhenkilön, hassuttelevan pullukan, rooli. Katsojina olemme tottuneet näkemään naispääosassa vaalean, hoikan ja nuoren ihmisen.

I Feel Pretty -elokuvassa esiintyvä Schumer on osalle kriitikoista liian kaunis (“miten tuon näköisellä ihmisellä voi olla itsetunto-ongelmia”) ja joillekin taas liian lihava (“kuinka tuon kokoinen ihminen voi olla romanttisen komedian pääosassa”).

Shokeeraavinta hänen painossaan lienee se, että siltä Schumer nykyäänkin näyttää. Hän ei “rohkeasti” lihottanut itseään rooliin vaan on itsensä kokoinen. Normaalipainoisen Schumerin naispääosa tuntuu vallankumoukselliselta. (Toki elokuvan muut naisroolien esittäjät ovat lähes poikkeuksetta niitä kauniita, hoikkia naisia, joihin olemme katsojina tottuneet.)

 

Iso aihe, kevyt käsittely

I Feel Pretty haluaa kunnianhimoisesti käsitellä isoa aihetta, ja siinä se on tervetullut lisä kevyen komedian kuvastoon. Toki kuten Bill Maher huomautti, samaa aihetta on käsitelty komediassa jo aiemmin. Eddie Murphyn hahmo elokuvassa Pähkähullu professori (1996) käy läpi saman kehityskaaren, jossa ylipainoinen nörtti oppii hyväksymään itsensä.

Toinen esimerkki samaa teemaa sivuavasta Hollywood-elokuvasta on Hal ja iso rakkaus (2001), jossa Jack Blackin esittämä pinnallinen Hal näkee lihavan Gwyneth Paltrow’n ”sisäisen kauneuden” (eli hoikan Gwyneth Paltrow’n).

Yksi elokuva tuskin pystyy muuttamaan maailmaa. Puutteistaan huolimatta I Feel Pretty voi tarjota kevyen huumorin ystäville uutta ajateltavaa itsetunnosta, kehopositiivisuudesta ja siitä, kannattaako ihmisiä lokeroida ulkonäön mukaan. Toivottavasti tämä elokuva avaa tietä yhä monipuolisempien naiskuvien ja tärkeiden aiheiden kuvaamiselle. Toivon, että komediassa rikottaisiin rajoja ja rakenteita entistä rohkeammin. Ehkä tästäkin elokuvasta olisi tullut nasevampi, jos Schumer itse olisi ollut mukana käsikirjoitustiimissä.

Myös sillä on merkitystä, minkä näköisiä ja kokoisia ihmisiä elokuvissa nähdään. Sen vuoksi tämä elokuva on monelle merkittävä. 

Kun elokuvia tekemässä on yhä monipuolisempi joukko, sen myötä voi syntyä aivan uudenlaisia ja ennalta-arvaamattomia tarinoita. Monipuolisten representaatioiden myötä ihmiset löytävät herkemmin itsestään uusia puolia ja hyväksyvät erilaisuutta muissa ihmisissä. Joko me kaikki olemme kauniita tai ei kukaan ole.