Oululaisnuori, tule oppimaan tarinankerronnasta ilmaiseen Kaupunni ❤️ Oulun ylioppilaslehti -viestintäkoulutukseen!

Kuinka kuva kertoo tarinan? Millä kirjallisilla keinoilla luot kiinnostavan tekstin? Kuinka kerrot tarinasi someen sopivalla videolla? Tule oppimaan tarinankerrontaa ilmaiseen koulutukseen! Oulun ylioppilaslehti ja verkkomedia Kaupunni yhdistävät toukokuussa ensimmäistä kertaa voimansa yhteisen koulutuksen tuottamiseksi. Kaupunni ❤️ Oulun ylioppilaslehti -viestintäkoulutuksessa pääset oppimaan tarinankerronnasta tekstissä, kuvassa ja videossa. Teorian vastapainoksi pääset itse tekemään paljon käytännön harjoituksia. Lisäksi […]

Kuinka kuva kertoo tarinan? Millä kirjallisilla keinoilla luot kiinnostavan tekstin? Kuinka kerrot tarinasi someen sopivalla videolla?

Tule oppimaan tarinankerrontaa ilmaiseen koulutukseen!

Oulun ylioppilaslehti ja verkkomedia Kaupunni yhdistävät toukokuussa ensimmäistä kertaa voimansa yhteisen koulutuksen tuottamiseksi.

Kaupunni ❤️ Oulun ylioppilaslehti -viestintäkoulutuksessa pääset oppimaan tarinankerronnasta tekstissä, kuvassa ja videossa. Teorian vastapainoksi pääset itse tekemään paljon käytännön harjoituksia. Lisäksi viimeisellä kokoontumiskerralla pääset luomaan oman harjoitustyön teemasta Kaupunkimme. Voit saada harjoitustyön julkaistuksi molemmissa medioissa.

Ilmainen koulutus on suunnattu 15–29-vuotiaille oululaisille. Koulutukseen osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta.

Kouluttajina toimivat Mirkka Oja-Leikas (teksti), Sanna Krook (kuva) ja Juho Karjalainen (video).

Mirkka Oja-Leikas (s.1974) on oululainen tieteestä ja taiteesta villiintynyt viestinnän ja suomen kielen ammattilainen. Koulutukseltaan hän on kaksinkertainen filosofian maisteri. Uransa aikana hän on työskennellyt monipuolisesti erilaisissa koulutus-, markkinointi- ja viestintätehtävissä, joissa hän on saanut hyödyntää ehtymätöntä innostustaan tekstityöhön ja vuorovaikutukseen. Nyt hän opettaa työkseen uusia viestinnän osaajia ja saattaa kirjoja julkaisukuntoon. Lisäenergiaa arkeensa Mirkka ammentaa hyvistä tarinoista, taidenäyttelyistä ja tummapaahtoisesta kahvista. Oman koulutuskertansa tavoitteena hänellä on sytyttää kiinnostuksen kipinä ilmaisuvoimaiseen äidinkieleemme, oululaiseen kaupunkikulttuuriin ja verkkokirjoittamiseen.

Sanna Krook (s. 1976) asuu ja työskentelee Oulussa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja valokuvaaja (VAT). Valokuvauksessa häntä kiinnostaa toisto ja variaatio, jonka valokuva paljastaa. Häntä kiehtoo erityisesti ihmiset ja arki. Se, ettei tapahdu oikein mitään ja samalla tapahtuu koko elämä. Ja tavallisuus, joka muuttuu absurdiksi kun sitä tarkastelee lähempää. Sannan Lähiötarinoita -sarjan muotokuvia on ollut esillä muun muassa Oulun taidemuseossa, Tampereella ja Mikkelissä. Sanna Krook voitti maaliskuussa Kuvajournalismi 2017 kilpailussa Vuoden henkilökuva -kategorian.

Juho Karjalainen (s.1986) on oululainen sisällöntuottaja, joka on erikoistunut tarinankerrontaan videon keinoin. Hän on tuttu muun muassa TV-sarja Madventuresin ulkomaankirjeenvaihtajana. Nyt hän tekee tiede- ja matkailuviestintää Kuume Productions -tuotantoyhtiönsä kautta. Juhon koulutuksessa opit kertomaan tarinasi someaikaan sopivaan gonzo-tyyliin: tiiviisti, viihdyttävästi ja ilman kalliita kameroita.

Koulutuskerrat järjestetään Oulussa Kaupunkitilassa (Hallituskatu 9), Rio-talon ”akvaariossa”, kello 18–21. Koulutuspäiviä ovat 3.5. (teksti), 9.5. (kuva), 17.5. (video) ja 24.5. (lopputyön teko).

Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella 2.5. mennessä! Toimi nopeasti, sillä mukaan koulutukseen mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittautujaa. Koulutusiltaan kuuluu lisäksi kahvi/tee ja smoothie.

Kysyttävää? Ota yhteyttä Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaan Anni Hyypiöön (, 040 5267821) tai Kaupunnin päätoimittajaan Minna Koivuseen ().

Ihastuin Oulussa yöttömään yöhön, kaupunkiviljelyyn ja pikkufestareihin – lue vinkit Oulun kesään 2018

Vaikka tällä hetkellä loska valuu kengistä sisään, antaa taivaalla paistava kevätaurinko meille lupauksen saapuvasta kesästä. Sen kunniaksi Asta Salomaa kertoo kolme hyvää vinkkiä onnistuneeseen kesään Oulussa.

Muutettuani opintojen perässä Helsingistä Ouluun vuonna 2012 olen viettänyt neljä kesää Oulussa. Vain yhden kesän hairahdin viettämään entisessä kotikaupungissani töiden vuoksi.

Yliopistossamme on varmasti paljon heitä, jotka viettävät ensimmäistä kesäänsä Oulussa. Minulla on teille hienoja uutisia: tämä on mahtava kesäkaupunki!

Vaikka joku voisi kyynisesti kommentoida jokaisen suomalaisen kaupungin olevan kesäkaupunki, minusta Oulun kesässä on sitä jotain.

Neljän Oulussa täysillä vietetyn kesän jälkeen annan nyt omat vinkkini.

 

1. Käy festareilla

Oululaisista festareista monille tulee ensimmäisenä mieleen Qstock. Qstock-viikonloppuna kannattaa toki ehdottomasti olla Oulussa, sillä kaupungissa on silloin paljon ihmisiä ja elämää.

Mielenkiintoisimmat festarikesän kokemukset voivat löytyä kuitenkin pienemmiltä ja omaleimaisemmilta festareilta.

Oulussa on valtavasti eri musiikki- ja taidegenrejen festareita, joille kannattaa suunnata vaikka ei itse kyseisen genren suurkuluttaja olisikaan. Kokemukset näillä pienemmillä festareilla ovat aitoja ja yllättäviä.

Tsekkaa esimerkiksi nämä: punk-festivaali Hässäkkä-päivät (6.–7.7.), uutta musiikkia ja kirjallisuutta esittelevä Bättre folk -festivaali (29.–30.6.), psykedeelisiin tunnelmiin vievä Uleåborg Festival of Psychedelia (13.–14.7.), ja musiikkivideokulttuuria juhlistava monitaiteellinen Oulun musiikkivideofestivaali (23.–26.8.).

Ekstravinkki: talkoilu festivaaleilla on hyvä tapa päästä mukaan opiskelijabudjetilla.

 

2. Kaupunkiviljele

Kaveriporukan kanssa viljely on hauska ja helppo (ja suhteellisen halpa) harrastus, joka antaa tuoreet yrtit ja omin kätösin kasvatetut vihannekset ruokapöytään.

Koska palstaviljeleminen vaatii aika isoa sitoutumista, kannattaa aloittaa kaupunkiviljelyharrastus Oulun kaupungin viljelylaatikoista. Kaupunki vuokraa sadalle porukalle viljelylaatikon yhdeksän euron hintaan koko kesäksi. Laatikoita on neljässä eri sijainnissa.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Jo kuukaudessa näkee kaupunkiviljelyn tulokset.

Kaupunkiviljelyssä hienoa on sen yhteisöllisyys. Oman porukkani laatikko sijaitsi viime kesänä Etu-Lyötyssä Veturiaukiolla. Lähes aina kun olin laittamassa laatikkoa tai kastelemassa viljelmiä, sain juttuseuraa. Erityisesti tutuksi tulivat Etu-Lyötyn ihanat mummot, jotka innokkaasti kävivät neuvomassa viljelyasioissa.

Kaikki mummot antoivat viljelyyn eri neuvot, mutta siitä huolimatta (tai ehkä sen takia) viljelyksemme rönsysivät viidakon tavoin.

 

3. Nauti yöttömästä yöstä

“Ei nuorena tarvitse nukkua”, sanoo paidaton Olavi Uusivirta kappaleessaan Viimeinen kesä. Kun aurinko jo paistaa baarin sulkeutuessa, suuntaa baari-illan jälkeen suoraan aamukahville torinrantaan.

Valo hellii minun kaltaistani etelän hetelmää hyvin erityisesti kesäisin. Auringon ja valoisuuden jatkuva läsnäolo tuo Oulun kesään energiaa, jolla jaksaa seuraavan pimeän vuodenajankin ylitse.

 

Eikö kolme vinkkiä riitä? Katsasta myös nämä: Elektornit (elektronisen musiikin klubit idyllisessä Tähtitornin kesäkahvilassa), Kesän sauna (saunalautta Tuiran rannalla), Oulu Pride 2018, Elojazz ja jazzpuisto sekä Titta på Tuira -korttelijuhla.

Ja muista: vaikka suunnitelmia on hyvä tehdä, kesä Oulussa tulee varmasti olemaan täynnä tapahtumia myös ilman valmiiksi täytettyä kesäkalenteria. Kesäfiilikseen pääsee jo vain kävelemällä pitkin katuja, kun kaupunki herää hetkeksi eloon.

Asta Salomaa

Syntyjään helsinkiläinen, sittemmin oululaistunut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija. Muusikko ja ännännen vuoden musiikkikasvatuksen opiskelija.

Lue lisää:

Wapun Tiedekysymys I: Mitä tehdä, jos seurustelukumppanilla on huono kirjamaku?

Lemmen tiellä voi tunnetusti olla monta estettä: huono ajoitus, erilaiset elämänarvot, luottamuksen puute. Tämänkertaisessa Tiedekysymyksessä selvitämme, mitä tehdä, jos vappuheilalla paljastuu olevan aivan hirveä kirjamaku.

Kuvitellaanpa seuraava tilanne: Olet tavannut ihanan tyypin. Alun pienestä sutinasta on kehkeytymässä varteenotettava ihmissuhde.

Yksi seikka silti varjostaa orastavaa onnea, sinua nimittäin hiertää suunnattomasti kumppanin kirjamaku. Onko suhteella tulevaisuutta, jos kumppanin hyllyssä on Aku Ankkaa, Sukkanauhakäärme ja Juoppohullun päiväkirja?

Oulun yliopiston kirjallisuuden yliopistonlehtori Jussi Ojajärvi ehdottaa, että kannattaa ruveta lukemaan niitä huonoja kirjoja uudelleen.

”Ne, jotka eivät onnistu lukemaan uudelleen, ovat tuomittuja löytämään saman tarinan kaikkialta”, Ojajärvi siteeraa ranskalaista kirjallisuudentutkijaa Roland Barthesia.

”Entä jos jokin tyhmä kertomus onkin uudelleen luettaessa eri? Jospa se vie rakkautenne uuden kukkeuden äärelle?”

Makuasiat ovat monisyisiä, niistä voi toki kiistellä, mutta johtaako se mihinkään? Ehkäpä oma näkemyksesi vaatii päivittämistä ja katseesi avartamista.

”Oma makukin voi aina paljastua jollain tavoin oman position sanelemaksi ennakkoluuloksi”, lehtori miettii.

”Toisaalta sitten, jos kirjat ovat oikeasti vain ja ainoastaan törkeän huonoja, kannattaa erota!”

Suhteen alkuvaiheeseen mahtuu monenlaista haparointia, arviointia ja tunnustelua. Siinä samassa hötäkässä molempien osapuolten makumieltymykset voidaan laittaa tarkkaan syyniin. Mikä onkaan kirjamaun merkitys, kun puntaroidaan koko suhteen jatkumista?

”On olemassa pieni mahdollisuus siihenkin, että kysymys kirjojen huonoudesta tai hyvyydestä on rakkaudessa toisarvoinen”, Ojajärvi sanoo.

 

Lue lisää wappuisia Tiedekysymyksiä: II, III ja IV.

Venla Tuohino

Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.

Lue lisää:

Ei auta itku työmarkkinoilla – olisipa joku kertonut minulle nämä asiat jo opiskeluaikana

Yliopisto-opiskelijoille tarvitaan pakollinen työnhakukurssi, kirjoittaa karuihin faktoihin nykyaikaisesta työnhausta havahtunut Sanna Häyrynen.

Viime syksynä nappasin kirjastosta reppuuni uunituoreen kirjan nimeltä Uraopas – Työelämän lyhyt oppimäärä.

Tenttikirjoihin tottuneisiin käsiini tuo Gaudeamuksen kustantama ja Ritva Katteluksen sekä Tom Jokisen kirjoittama opus sopi kuin ystävän halaaminen pitkän erossaolon jälkeen.

Kattelus ja Jokinen haluavat kertoa korkeakouluista valmistuneille nuorille, mitä työnhaku ja työmarkkinat ovat nyt.

Vaikka hurjasta muutoksesta, työmaailman pirstaloitumisesta, digistä ja roboteista kirjoitetaan lehdissä harva se päivä, selväsanainen musta valkoisella modernista työnhausta on paikallaan.

Jos olisin lukenut Katteluksen ja Jokisen teesit jo opiskelijana enkä työtä etsineenä vastavalmistuneena, en tiedä, olisinko innostunut vai lannistunut.

 

Olen saattanut elää tynnyrissä tai kuplassa, mutta kirjaa lukiessani vaaleanpunaiset silmälasit putosivat nenältäni.

Kirjoittajat siteeraavat Sitran tekemää Uudet työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimusta (2016), jonka mukaan vain 23 prosenttia suomalaisista on päätynyt nykyiseen työhönsä avointa paikkaa hakemalla. Lähes kaksi kolmesta vastanneesta oli löytänyt työnsä muuta kautta.

Avoimien työpaikkojen selailu sunnuntain sanomalehdestä on siis auttamattoman eilistä, sillä suurin osa löytää työpaikkansa puskaradion ja muiden onnenkantamoisten kautta.

Piilotyömarkkinat ovat viime vuosina kasvaneet huomattavasti, Kattelus ja Jokinen sanovat.

Avoimesta työpaikasta ilmoittaminen, hakijoiden kysymyksiin vastaaminen ja hakemusten läpikäyminen vaativat työnantajilta vaivannäköä. Järkevämpää on valjastaa omat työntekijänsä kuulostelemaan verkostoistaan, josko päteviä ja mukavia tyyppejä olisi vapaalla jalalla.

Karut lausahdukset Uraoppaan sivuilla jatkuivat:

Vastavalmistunut maisteri, jolla ei ole työkokemusta, on työnhaussa aika heikoilla. – – Näillä ihmisillä [pitkäaikaistyöttömillä] saattaa olla monivuotinen työkokemus omalta alaltaan, mutta pitkittyneen työttömyyden takia heidät luokitellaan nopeasti sopimattomiksi työelämään. Sama käy helposti vastavalmistuneille.

Ei auta itku työmarkkinoilla.

 

Jotta nykyaikaisessa työnhaussa onnistuisi, Kattelus ja Jokinen kannustavat tekemään ”henkilökohtaisen laatukäsikirjan”. Sitä voi myöhemmin jalostaa omaksi ”kehittymisportfolioksi”.

Laatukäsikirjassa annetaan asteikolla 4–10 itsearvio esimerkiksi omista käytöstavoista, elämänhallinnasta, työimagosta, yleissivistyksestä, alaistaidoista sekä liiketoiminta- ja työsuhdeosaamisesta.

Jos elämästä on jo muutenkin tullut projekti, leijonanosan energiastaan voi käyttää oman työmarkkina-arvon kiillottamiseen.

Kirjassa todetaan, että työnhaku käy kokopäiväisestä työstä. Ja aikaahan hakemusten tekeminen – ja kaikki muukin työnhaun oheishärpäke – vie.

Mutta onko kaikista työnhaun kaltaiseen työhön? Vaatiiko työnhaku pian oman tutkintonsa?

Työelämä ja sinne ujuttautumisen tavat tuntuvat käyvän sellaisella turbulenssilla, että yliopistotutkintoihin tarvittaisiin pakollinen viiden tai useammankin opintopisteen kurssi, joka valmistaisi kohtaamaan nykymaailman työvaatimukset.

Tähän asti näiden asioiden haltuunottaminen on nimittäin ollut jokaisen omalla vastuulla, opintojen oheisena sivubisneksenä tai valmistumista seuraavana kokopäivätyönä.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Vammaiset kaivostyöläiset olivat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä 1800-luvun Englannissa

Uusi kirja kertoo, minkälaista oli vammaisten ihmisten elämä teollistumisen aikakaudella. Vammaisuuden historia tutkii, kuinka vammaisiin on suhtauduttu yhteiskunnassa ja mitä vammaisuus on tarkoittanut menneinä aikoina. “Näitä asioita pohtimalla haastetaan näkemyksiä siitä, mitä vammainen ihminen voi tai saa olla”, tutkija Daniel Blackie kertoo.

Vauhdilla teollistuneesta Englannista ja sen synkistä hiilikaivoksista puhutaan harvemmin vammaisten ihmisten näkökulmasta. Näin kuitenkin ovat tehneet Oulun yliopiston tutkijatohtori Daniel Blackie ja Swansean yliopiston professori David Turner juuri ilmestyneessä kirjassaan Disability in the industrial revolution: Physical Impairment in British Coalmining, 1780–1880.

”Hiiliteollisuus oli tärkeää teollistumisen kannalta. Meitä kiinnostaa, mitä teollinen vallankumous tarkoitti vammaisten ihmisten kannalta”, Blackie kertoo.

Teollistumisen aikaan 1700-1800 -luvuilla vammaiset tunnistettiin paitsi sosiaalisena ryhmänä, jolle luotiin palveluja, myös ongelmallisena ryhmänä, joka vaati erikoissairaanhoitoa, koulutusta ja muuta huolenpitoa.

”Huolimatta siitä, mitä historian kirjat sanovat, vammaiset työskentelivät melko paljon teollistumisen aikana”, Blackie huomauttaa.

 

Piilotettua historiaa

Vammaisuuden historia tutkii sitä, mitä vammaisuus on tarkoittanut ja miten vammaisiin on suhtauduttu eri aikoina. Kuten muiden vähemmistöryhmien kohdalla, pyritään selvittämään, miten heitä kohdeltiin ja millaisia heidän kokemuksensa olivat.

”Mikä erottaa vammaisuuden muista vähemmistöryhmistä, on se, että se voi koskettaa meistä jokaista. Kuka tahansa voi jäädä auton alle ja vammautua pysyvästi”, Blackie painottaa.

Vammaiset ovat ihmisryhmä, jonka historia ei ole juurikaan esillä.

”Tutkimme historiaa, josta ei kuule kovin usein. Historian tunneilla koulussa ei oikeastaan käsitellä vammaisuuden historiaa”, Blackie avaa.

Vammaisten ihmisten puuttuminen historian kirjoista vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

”Päätelmiä vammaisista ihmisistä tehdään usein vähäisen tiedon perusteella. Jos vammaisuuden historiasta tiedettäisiin enemmän, yhteiskunnan näkemykset olisivat kovin erilaiset. Paljon positiivisemmat”, Blackie painottaa.

 

Vammaiset aktiivisia aikansa yhteiskunnassa

Blackien mukaan yleisesti vammaisuuden tutkijoiden keskuudessa ajatellaan, että teollistumisen muutosten myötä vammaiset henkilöt menettivät työnsä ja heidän toimeentulonsa vaikeutui.

”Näin siis oletetaan, mutta asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Ajattelimme, että on aika tutkia tätä osaa historiassa ja katsoa, mitä teollistumisen aika vammaisten ihmisten kannalta oikeastaan tarkoitti”, Blackie kertoo.

”Kävimme läpi suuret määrät vanhoja dokumentteja, ja huomasimme, että vastoin yleisiä oletuksia vammaiset ihmiset olivat aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa ja työelämässä”, Blackie sanoo.

”Vammaiset ihmiset olivat mukana teollisessa vallankumouksessa aktiivisina osapuolina. He eivät olleet passiivisia sivustakatsojia vaan mukana saamassa aikaan asioita. Tätä ei kovin usein muisteta”, Blackie pohtii.

Kirja paljastaa, kuinka vammaiset ihmiset pyrkivät muuttamaan asioita, joista he eivät pitäneet. He haastoivat mielikuvia sillä, miten olivat tekemisissä ihmisten kanssa, olemalla eri mieltä, ja vain elämällä kuten muutkin, perustaen perheitä ja ansaiten elantonsa kaivoksilla.

”Nykypäivästä käsin katsottuna ei arvaisi jonkun olevan sokea tai jalkapuoli, vaan ihminen näyttäytyisi meille mielestämme täysin tavallisena. Äitinä, jolla on viisi lasta ruokittavana, yrittäen pärjätä vähäisten tulojen turvin”, Blackie kertoo.

 

Tarinoita elävästä elämästä

Seuraavaksi Blackie haluaa kertoa yksittäisten ihmisten tarinoita. Vammaisen kaivostyöläisen elämänkerran kautta vuosisatoja sitten eläneen ihmisen arki herää eloon nykypäivän ihmiselle.

”Kirjassa tarkastelimme hiilikaivoksilla työskennelleiden vammaisten elämää yleisesti. Haluaisin tutkia, mitä löytämämme muutokset tarkoittivat yksittäisen ihmisen elämässä”, Blackie miettii.

Tärkeäksi Blackie kokee vammaisuuden historiasta kertomisen nimenomaan ihmisten asenteiden ravistelun kannalta:

”Vammaisuuden historian tutkiminen on tärkeää, sillä sen kautta voidaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja asenteisiin. Kertomalla, kuinka vammaiset ovat olleet mukana historian tapahtumissa kuten kaikki muutkin, voidaan muuttaa yhteiskunnan suhtautumista positiivisempaan suuntaan.”

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. 

Lue lisää:

Kaiken keskellä yksin – opiskelija voi olla satojen ihmisten ympäröimä ja silti yksinäinen

“Usein kuvitellaan, etteivät opiskelijat voi olla yksinäisiä, sillä opiskeluun liitetään tietynlainen sosiaalisuus. Näin ei kuitenkaan ole, ja myös opiskelijat kokevat yksinäisyyttä”, kertoo YTHS:n psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä. Hänen arvionsa mukaan noin kymmenen prosenttia opiskelijoista kokee itsensä yksinäiseksi.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Marko Heikkinen

Kampuksella on yksinäiselle monta kurjaa paikkaa: kiireiset lounasravintolat, kahvilat ja opiskeluun tarkoitetut ryhmätilat täyttyvät nauravista ihmisistä ja muistuttavat omasta yksinäisyydestä.

Ei ole ketään, jonka kanssa syödä lounasta, puhua opinnoista tai jakaa ajatuksiaan. Päivät valuvat ohitse ja aika on vaikea saada kulumaan yliopistolla ja vapaa-aikana. On surullista olla yksinäinen paikassa, joka on täynnä tuhansia muita ihmisiä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Oulun toimipisteen psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä sanoo yksinäisyden voivan aiheuttaa surua, ulkopuolisuutta sekä ärtyneisyyttä, kun yksilö ei pääse osaksi ryhmää. Aalto-Setälän mukaan ihmiset hyötyvät kontaktista toiseen ihmiseen. Suhteet toisiin ihmisiin edistävät myös ihmisen somaattista terveyttä.

”Kun yksilö kokee olevansa yksin, yksinäisyys on myös terveysriski, sillä se voi aiheuttaa immuunipuolustusjärjestelmää heikentäviä tekijöitä, lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä sekä muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelyjärjestelmää”, hän sanoo.

Toisaalta yksinäisyys on subjektiivinen kokemus: jokainen käsittää ja kokee yksinäisyyden eri tavalla.

Yksinäisyys näyttää periytyvän sukupolvelta toiselle, sanoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila. Hänen mukaansa periytymisen tarkemmat mekanismit ovat kuitenkin epäselviä. Hollantilaiset ja amerikkalaiset tutkijat ovat löytäneet kaksostutkimuksista tekijöitä, jotka voivat selittää yksinäisyyden periytymistä.

”Esimerkiksi ujous, arkuus ja vetäytyvyys ovat jossakin määrin periytyviä ominaisuuksia.”

Geneettinen perusta yksinäisyydelle on Junttilan mukaan olemassa, mutta ympäristöllä on suuri vaikutus yksinäisyyden ehkäisemiseen.

 

Yksinäisyys varastaa nuoruuden

Yksinäisyyden olotila on Niina Junttilan mukaan voimakkaan stabiili, eli pysyvä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi todennäköisyys hänellä on vielä päästä siitä irti. Mutta jos on yläkoulussa ensimmäisen syksyn jälkeen yksinäinen, on Junttilan mukaan jo hyvin todennäköistä, että henkilö on yksinäinen myös aikuisena.

Junttila on tehnyt yhteistyössä muun muassa Helsingin Sanomien kanssa tutkimusta yksinäisyydestä vuonna 2014. Tuolloin tutkimukseen saapui 30 000 vastausta, kun niitä odotettiin muutamaa sataa kappaletta.

Tutkimukseen vastanneista yksinäisistä aikuisista 32 prosenttia oli ollut yksinäinen lapsesta asti ja 56 prosenttia vastanneista kertoi olleensa yksinäinen teini-ikäisestä. Junttilan mukaan tutkimustuloksiin voivat kuitenkin vaikuttaa myös haastateltavan muistot.

”Aikuisena yksinäiset voivat muistaa lapsuuden ja nuoruuden negatiivisempana kuin se on oikeasti ollut.”  

Jos henkilöllä on paljon aiempia kokemuksia ulkopuolelle jäämisestä ja yksinäisyydestä, hän voi tulkita muiden neutraalitkin ilmeet tai sanomiset itseä kohtaan negatiivisesti. Vaikka toiset yrittäisivät olla ystävällisiä ja haluaisivat olla yksinäisen kanssa, yksinäisen käsitys omasta itsestä on voinut muuttua negatiiviseksi.

Paradoksaalista kyllä, vaikka ryhmään liittyminen voi yksinäisestä tuntua vaikealta ja ahdistavalta, Aalto-Setälän mukaan yksinäisyyteen auttaisi eniten juuri itselleen sopivan ryhmän etsiminen.

Koska vuorovaikutuksessa tapahtuu myös negatiivisia asioita, ei koskaan voi löytää ryhmää, jossa aina tuntuisi hyvältä.

”Mutta mikäli yksinäinen henkilö on ryhmissä hyvin vähän, hän ei ehkä pysty saamaan hyviä kokemuksia, ja ymmärrä vuorovaikutuksen vaihtelevuutta.”

 

Kuinka yksinäinen pääsee jälleen osaksi yhteisöä?

Yksinäisyyttä on kahta erilaista: on olemassa sosiaalisesti yksinäisiä, joilla ei ole ryhmää johon kuulua. Lisäksi on emotionaalisesti yksinäisiä, jotka kuuluvat johonkin ryhmään, mutta kokevat silti ulkopuolisuutta.

Koska yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, joku voi kokea ettei ole yksinäinen vaikka olisikin yksin. Aalto-Setäläkin painottaa yksin olemisen taidon tärkeyttä. Hänestä ihmisen ei kuitenkaan ole hyvä olla jatkuvasti yksin.

Yhteisöllisyyttä voi Aalto-Setälän mukaan lisätä esimerkiksi harrastusten kautta. Hänestä yliopisto-opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet erilaisiin harrastuksiin, sillä opiskelijan oma vuosikurssi, ainejärjestöt, laitokset, osakunnat ja tiedekunnat järjestävät erilaisia ryhmämuotoisia toimintoja, kuten pienryhmäohjausta lukuvuoden alussa. Pienryhmäohjauksessa uusia opiskelijoita yritetään ryhmäyttää heti opintojen alussa.

YTHS:n tuoreimman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 22 prosenttia opiskelijoista ei kokenut kuuluvansa mihinkään ryhmään. Vastaavasti 69 prosenttia koki kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään. He olivat yleensä alle 25-vuotiaita.

Vaikka mahdollisuuksia yhdessäolemiseen siis on, yksinäisyys on iso ongelma yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, ja se näkyy myös YTHS:n mielenterveyspuolella. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 4–10 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee yksinäisyyttä. Aalto-Setälä arvioi yksinäisyyttä kokevan lähemmäs 10 prosenttia opiskelijoista.

Yliopisto-opiskelijat eivät siis ole yksinäisyydeltä suojassa. Siirryttäessä lukio-opinnoista yliopistoon yhteisöllisyys voi olla katkolla, kun pakollisia yhteisiä opintoja on vähän.

Aalto-Setälä näkee itsenäisten opintojen valitsemisen vaikeuttavan ryhmään pääsemistä – siksi ryhmäytymisen kannalta luennoilla käyminen olisi tärkeää. Lisäksi hän kannustaa opiskelijoita lähtemään mukaan yliopistolla tarjottuihin toimintoihin, kuten ainejärjestötoimintaan tai erilaisiin harrastejärjestöihin.

Aalto-Setälä ajattelee vastuun ryhmäytymisestä kuuluvan koko yhteisölle. Yliopistossa pitäisi olla asenne, että kaikki otetaan mukaan: jos nähdään jonkun jäävän ulkopuolelle, hänet pyydetään mukaan.

”Toki jokainen saa päättää, miten paljon haluaa vapaa-aikana olla toisten kanssa. Opiskeluaikana ja työyhteisössä ketään ei saisi jättää yksin.”

 

Yksinäisyys teemapäivän aiheena

Oulun YTHS on mukana terveydenedistämistyössä, jossa pohditaan miten yliopisto, ylioppilaskunta, osakunnat ja opiskeluympäristö voivat tukea opiskelijoiden yhteisöllisyyttä.

Yksinäisyyttä käsitellään esimerkiksi YTHS:n ryhmissä. Tänä keväänä on järjestetty Porukalla-ryhmä, joka on tarkoitettu yksinäisille opiskelijoille, joiden on vaikea löytää ystäviä. Lisäksi YTHS auttaa yksinäisiä pohtimaan, miten olla yhteydessä ystäviin.

Torstaina 19.4. vietettävän valtakunnallisen YTHS-päivän teemana on yksinäisyys. Teemapäivällä YTHS haluaa nostaa tietoisuutta yksinäisyyden vahingoittavuudesta ja olla mukana tarjoamassa ideoita ja keinoja yhteisöllisyyden lisäämiseen opiskelijoiden keskuudessa.

Päivä näkyy kampuksilla eri tavoin. Oulussa YTHS järjestää yhdessä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanssa Syödään yhdessä -tapahtuman yliopiston ravintola Napassa, Foodoossa, Kastarissa ja Medisiinassa. Syödään yhdessä -tapahtumassa yksinäiset voivat halutessaan istua yhden merkatun pöydän ääreen juttelemaan toisten opiskelijoiden kanssa.

 

Gallup: Ovatko Oulun yliopiston opiskelijat yksinäisiä?

1. Oletko koskaan kokenut yksinäisyyttä opintojen aikana?

2. Miksi tai miksi et?

3. Miten olet selviytynyt tilanteesta?

4. Oletko havainnut yksinäisiä ihmisiä vuosikurssillasi tai muissa opinnoissa?

5. Mitä yksinäisyyden ehkäisemiseksi voi tehdä?

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Mari Huusko, 28, hyvinvointitekniikka (kuvassa vasemmalla)

1. En.

2. Opiskelijoita otetaan sisään niin vähän, vuosikurssi on ollut tiivis. Aina on löytynyt seuraa luennoille. Lisäksi olen ollut mukana ainejärjestötoiminnassa.

4. Joillakin toisilla vuosikursseilla on ollut yksinäisiä, pienryhmäohjaajana toimiessa huomasin yksinäisiä, joita ei näkynyt tapahtumissa.

5. Ainejärjestötoimintaan kannattaa lähteä mukaan, sitä kautta saa kontakteja. Toiminta ei ole pelkkää biletystä.

 

Petra Djurin, 28, hyvinvointitekniikka (valmistunut)

1. En.

2. Liikaa tekemistä ainejärjestötoiminnan takia, siellä olen verkostoitunut. Lisäksi oppiaine on pieni, siellä verkostoituu myös toisten vuosikurssilaisten kanssa.

4. On ollut opiskelijoita, jotka eivät osallistu mihinkään, mutta en tiedä, ovatko he yksinäisiä. 

5. Harrastustoimintaan kannattaa lähteä mukaan, esimerkiksi ainejärjestöön tai aloittaa urheiluharrastus.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Joonas Lappalainen, 21, historia

1. Kyllä.

2. Vapaa-aikana ja ryhmätöissä, ryhmästä riippuen.

3. Tutustuin ryhmään paremmin ja löytyi kavereita, joiden kanssa tulin toimeen. Vapaa-aikana pidin netin välityksellä kavereihin yhteyttä tai näin kavereita sekä keksin oma-aloitteisesti tekemistä.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Julius Paananen, 23, arkkitehtuuri

1. En.

2. Aika nopeasti pääsin porukkaan, joka on samanhenkistä.

4. Ensimmäisenä vuonna havaitsin, että joku ei tullut porukkaan mukaan. En tiedä, onko halunnutkin niin.

5. Menemällä rohkeasti mukaan porukoihin.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Teagan Harrington, 21, englantilainen filologia

1. Kyllä.

2. Joulukuusta tammikuuhun asuin yksin soluasunnossa, jonka muut asukkaat olivat poissa. En tunne oloa yksinäiseksi luennoilla tai kampuksella.

3. Tein taidetta ja pidin verkon kautta yhteyttä kavereihin.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: