Tekijä: Iida Putkonen

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa – ja ensimmäisenä opiskelusyksynä iso osa niistä hämmästyttää ja kummastuttaa fuksia.

Onko kurssille pakko ilmoittautua? Ovatko luennot pakollisia vai saako aamulla jäädä nukkumaan? Mikä eteen, mikäli unohti mennä kurssin kahdelle ensimmäiselle luennolle?

Ja ennen kaikkea: mitä yliopistossa opiskeleminen oikein tarkoittaa?

Näissä kysymyksissä auttaa omaopettaja, opiskelijan lähiohjaaja opiskeluun, opintojen sisällöllisiin kysymyksiin ja opintojen etenemiseen liittyvissä asioissa.

Yksi oululaisfuksien kysymyksiin vastaajista on Matti Niemelä, yliopistonlehtori kestävän kemian tutkimusyksiköstä.

Niemelä on työskennellyt omaopettajana vuodesta 2010 ja viimeiset kolme vuotta kemian omaopettajatoiminnan vastuuhenkilönä.

Hän on nähnyt, mikä merkitys opintojen alussa auttamisella on. Omaopettajana hän auttaa esimerkiksi ensimmäisen syksyn lukujärjestyksen laatimisessa ja opetussuunnitelman tulkkaamisessa.

Omaopettajan tarkoituksena on tuoda palanen järjestystä ja selkeyttä hetkeen, jolloin elämässä voi olla muuten valtavasti muuta myllerrystä ja muutoksia.

”Haluamme tehdä asiat mahdollisimman selkeäksi, ettei näistä asioista tule enää lisää huolia ja murheita.”

 

Opiskelija osaa kysyä apua

Omaopettajan antama ohjaus on selvästi koettu tarpeelliseksi, sillä Matti Niemelä valittu vuoden 2017 Jäätävän hyväksi opettajaksi.

Toista kertaa myönnetyllä palkinnolla OYY haluaa nostaa hyvän ja laadukkaan opetuksen merkitystä ja tuoda esille yliopiston hyviä opettajia ja heidän käytänteitään.

Tänä vuonna etsinnässä on ollut innostava, kannustava ja helposti lähestyttävä yliopisto-opettaja, joka toimii myös omaopettajana. Lisäksi Jäätävän hyvä opettaja seuraa opiskelijoiden opintojen etenemistä, tarjoaa tukea ja neuvontaa opintojen solmukohdissa ja auttaa opiskelijaa löytämään omat vahvuutensa ja ammatillisen identiteettinsä.

Niemelä näkee omaopettajatoiminnasta olevan hyötyä erityisesti ensimmäisenä opiskeluvuonna.

Mutta tiedoksi: opintojen edetessä opiskelijoista ei tule kaikkitietäviä, vaan apua tarvitaan myös myöhemmin opiskeluiden aikana. Omaopettajatoimintaa ollaankin laajentamassa myös maisterivaiheeseen.

”Ensimmäisenä syksynä toiminta on äärettömän tärkeää, ja suurin osa opiskelijoista tarvitsee ohjausta. Sen jälkeen tarve ohjaukselle vähenee, vaikkakin yhteydenottoja tulee edelleen toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoilta. Opiskelijat osaavat kyllä kysyä apua, kun alkuvaiheessa on tultu tutuksi.”

Palkinnon perusteissa Matti Niemelää kehutaan toimimisesta vuodesta toiseen rohkeasti ja ahkerasti kemian tutkinto-ohjelman hyväksi. Perusteissa kerrotaan, että opetustyössä häntä kiinnostaa opiskelijoiden hyvinvointi ja oppiminen, mistä kertoo myös opiskelijoiden kanssa käydyt keskustelut opintojen edistymisestä.

Niemelän kerrotaan myös tekevän tärkeää yhteistyötä kemian opiskelijoiden kanssa, pitäen tiiviisti yhteyttä myös ainejärjestö Valenssin hallitukseen.

Lisäksi hän on yhdessä Johanna Kärkkäisen kanssa ollut kehittämässä verkkokurssia ja siihen liittyvää intensiivivaihtojaksoa yhteistyössä Luulajan ja Karlsruhen korkeakoulujen kanssa.

Perusteissa kerrotaan myös, että Niemelä on ollut kehittämässä haastavaksi koettua kurssia siten, että yhä useampi opiskelija on läpäissyt kursit.

Juuri kysymys vaikeasta kurssista saa Niemelän hetkeksi mietteliääksi. Kehittämistyötä on nimittäin vuosien varrella tehty monien kurssien eteen: ”Mitäköhän niistä tässä tapauksessa mahdetaan tarkoittaa?”

Pohdittuaan asiaa hetken hän kertoo keskeisen periaatteen tulevan opiskelijan omasta aktivoinnista.

Vaikeillakin kursseilla opettajan on itse luotava opiskelijoille tunne ja luottamus siihen, että kurssista päästään kunnialla läpi. Mikäli kaikki pitävät kurssia lähtökohtaisesti täysin mahdottomana, miksi edes yrittää?

Toisena tärkeänä asiana hän pitää opiskelijan motivoimista oppimaan.

”Kun opiskelijat saa aktivoitua ja tekemään aivan tosissaan töitä, on sillä iso merkitys kurssien läpäisyn kannalta.”

 

Hierarkkisuus ei innosta

Matti Niemelälle Linnanmaan kampuksen kemian käytävä on ollut tuttu työskentely-ympäristö jo parinkymmenen vuoden ajan.

Opiskelu Oulun yliopistossa oli hänelle luonnollinen valinta. Jäälistä kotoisin oleva Niemelä oli käynyt lukionsa Kastellissa, joten kaupunki oli ennestään tuttu. Oulun vetovoimaa lisäsivät myös hyvät mahdollisuudet jatkaa jalkapallon harrastamista sekä Oulussa asunut tyttöystävä.

Niemelä aloitti kemian opinnot Oulussa vuonna 1997. Valmistuttuaan maisteriksi Niemelä jatkoi opintojaan väitöskirjatyössä.

Jo tohtorikoulutettavana hän työskenteli tuntiopettajana laboratorioharjoituksissa. Koska opettaminen tuntui mukavalta ja mielenkiintoiselta, hän suoritti myös opettajan pedagogiset opinnot.

Matti Niemelä kokeekin hyötyneensä suuresti pedagogisista opinnoista. Vaikka taustalla olikin jo monta vuotta käytännön opetustyötä, opettajaopinnot toivat hänelle aivan uudenlaista varmuutta ja luottamusta opetustyöhön.

Opettajuus ei kuitenkaan alkujaan ollut Niemelälle itsestäänselvä ammattivalinta. Ei hän toisaalta tiedä, halusiko hän erityisesti millekään muulle uralle.

Sen hän kuitenkin tiesi, että luonnontieteet houkuttelevat. Sysäystä kemian alalle antoi lukiossa hyvä ja innostava opettaja.

”Hän esitti kemian loogisena kokonaisuutena. Se upposi hyvin minuun.”

Pariinkymmeneen vuoteen mahtuu monta yliopistomaailmaa koskevaa muutosta, mullistusta ja uudistusta. Niemelän opiskeluajoista muuttunut on esimerkiksi se, kuinka opiskelija etsii tietoa ja pänttää tenttiin.

Niemelän opiskeluvuosina arkeen kuului oleellisesti yliopiston kirjastossa istuminen ja Valenssin kopilta tai Paperikaupasta ostetut opintomonisteet, eli prujut.

”Nyt moni opiskelija ei enää hae kirjaa kirjastosta, sillä opetusmateriaalit löytyvät suoraan verkosta.”

Lisäksi muutosta on tapahtunut hierarkkisuudessa. Niemelän opiskeluvuosina, 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, yliopiston henkilöstön suhteessa opiskelijoihin oli jäykkyyttä ja muodollisuutta.

”Itse en oikein tykkää hierarkkisuudesta. Pidän pehmemmästä tyylistä.”

Vaikka maailma ympärillä muuttuu, itse opiskeltavassa asiassa on edelleen hyvin paljon samaa kuin Niemelän opiskeluvuosina. Kemian peruskurssien sisältö, alan perusta, on 2010-luvulla pääasiallisesti samaa, mitä Niemelä itse peruskurssien kirjoista pänttäsi.

”Maisterivaiheen opinnoissa on toki kursseja, joissa tutkimus menee lujaa eteenpäin.”

Kemian opinnoissa vaihtelevat teoriaa käsittelevät massaluennot, laskuharjoitukset ja laboratorioharjoitukset.

Kemian opettamista Niemelä kuvaa olemassa olevan tiedon päälle rakentamiseksi: alkuun lähdetään aivan perusteista, jonka päälle rakennetaan uutta tietoa ja omaa erikoisosaamista.

Tämä näkyy opiskelun arjessa. Luennoilla saadaan teoria-osaaminen, joka konkretisoituu laskuharjoituksissa ja laboratoriotyössä. Ryhmien koot vaihtelevat suuresti: massaluennolla voi olla 50-150 opiskelijaa, kun taas laboratorioharjoituksissa pienin ohjattava ryhmä voi olla nelihenkinen.

Siksi mahdollisuus opiskelijan kohtaamiseen vaihtelee rajusti.

”Massaluennoilla yhden opiskelijan huomioiminen on todella haastavaa. Mutta laskuharjoituksissa saa suoran palautteen siitä, mitä opiskelija osaa, ja mitä ei. Sitä kautta näen sen, mitä olen luennolla osannut opettaa – tai sitten en.”

 

Hyvä opettaja huomioi kokonaisuuden

Matti Niemelä saa siis kemian opiskelijoilta kiitoksia aidosta kiinnostuksestaan opiskelijoiden hyvinvointia ja oppimista kohtaan.

Mutta millainen on Niemelän mielestä hyvä opettaja?

Kysymys on kinkkinen, sillä Niemelän mukaan vain yhtä hyvää opettamisen tapaa ei voi sanoa – hyviä opettajia kun on monenlaisia.

Hetken harkittuaan hän mainitsee kokonaisuuden huomioimisen.

”Opetuksen tavoitteet, sisältö, oppimisen arviointi, opetusmenetelmä– nämä kaikki kulkevat kokonaisuutena. Niiden pohjalle rakentuu opetustyö. Jos saat nämä kaikki kuntoon, menee jo kohtuullisen hyvin.”

Toisaalta hyvään opettajaan pätee Niemelän sama perusperiaate kuin hyvään opiskelijaankin. ”Pitää olla motivoitunut, muuten ei tahdo tulosta tulla.”

Niemelä korostaakin opetustyössä myös opiskelijan omaa roolia. Jos haluaa oppia, on sen eteen tehtävä lujasti töitä.

Mikäli opiskelija jättää laskarit säännöllisesti väliin, puuhailee labrassa omiaan eikä viitsi viettää aikaansa luennoilla, ei hän myöskään opi. Silloin ei opintopisteitäkään tipu eikä lirise.

Oppia ei opiskelijan päähän voi valmiina kaataa paraskaan opettaja, hän sanoo.

 

Opiskelija, anna palautetta

Jotta yliopisto-opetus olisi yhä parempaa, myös opiskelijat voisivat tehdä siihen osansa.

Matti Niemelä kaipaisikin opiskelijoilta paljon enemmän palautetta.

Ennen kurssipalautetta kerättiin usein tenteissä jaetuilla A4-monisteilla. Into ja palo palautteen antamiseen vaihteli, ja syystäkin – kun oli jo antanut kaikkensa tentissä, ei omia tuntemuksia jaksanut eritellä kovin syvällisesti palautelomakkeeseen. Siksi moni saattoi kuitata viikkojen työn raapustamalla paperiin kurssin olleen ”ihan kiva”, ”aika huono” tai yksinkertaisesti ”OK”.

Nyt palautetta voi antaa näppärästi Oulun yliopiston sähköisen palautejärjestelmän kautta.

Palaute-työkalu etsii automaattisesti opiskelijan kursseista ne, joille palautteenanto on auki, ja muistuttaa palautteen antamisesta niin opintojakson alussa kuin ennen palautteen sulkeutumistakin.

Silti aivan liian harva vaivautuu kertomaan mielipiteensä kurssin onnistumisesta.

”Meillä on nyt hyvä palautejärjestelmä, jota käytetään huonosti”, Niemelä summaa.

Hän ei kammoa totaalista lyttäystäkään. Toki palautetta tulee opiskelijoilta välillä ”laidasta laitaan”, mutta se kuuluu vain asiaan.

”Palautetta saadessa sitä osaa suodattaa, ja yleensä tietää, mistä se johtuu. Toki yhdenlaista palautetta on opiskelijan tenttipaperikin. Mikäli opiskelija ei ole osannut tentissä mitään, on hyvä pohtia sitä, onko omassa opetuksessa vikaa?”

Nyt hän on saanut hyvin konkreettista opiskelijapalautetta. Jäätävän hyvän palkinnon saaminen tuntuu Niemelästä mahtavalta.

”Iso yllätys, mutta parempaa kunniaa ei voisi olla. Ei se voi yliopisto-opettajalta tuntua kuin hyvältä”, hän toteaa, ja jatkaa:

”Tämä motivoi työhön aika kivasti. Jonkin verran on tässä tehty töitä, ja nyt se alkaa näkyäkin.”