Tabletti tai puhelin pysyy jo taaperon kädessä, mutta näppärä näpertäminen ei takaa lapsen turvallisuutta Internetin ihmemaassa. Tutkijatohtori Heidi Hartikainen Oulun yliopistosta tutki väitöskirjassaan lasten nettiturvallisuutta ja totesi alakouluikäisten verkkoturvallisuustaitojen olevan ajan tasalla. Tutkimuksessa selvisi, että vanhemmat noudattavat erilaisia lähestymistapoja lasten verkkoturvallisuudesta huolehtimisessa.
Tutkijatohtori Heidi Hartikainen Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta väitteli viime joulukuussa lasten Internet-turvallisuustaidoista.
Tietojenkäsittelytieteen alan väitöskirjatarkastelee 10–12 -vuotiaiden oululaislasten sekä näiden vanhempien ja opettajien näkemyksiä lasten netti- ja tietoturvallisuudesta.
Hartikaisen mukaan suomalaisnuorten nettitaidot ovat huippuluokkaa, mutta tietoa nuorempien, alakouluikäisten lasten verkkoturvallisuustaidoista kaivataan lisää.
Koska lasten Internetin käyttö on kehittynyt yksityisempään ja mobiilimpaan suuntaan, voi aikuisten olla vaikea pysyä mukana.
“Suomessa aloitetaan netin käyttö nuorena – alle parivuotiaat räpläävät tablettia suvereenisti”, Hartikainen kertoo.
“Lapset ovat ensimmäisenä kokeilemassa uutta, joten lasten ja nuorten netin käytön tutkiminen on mielenkiintoista”, hän jatkaa.
Tutkimus osoitti, että lasten nettiturvallisuustaidot ovat hyvällä tolalla. Lapset ovat kiinnostuneita turvallisuudesta ja neuvovat toisiaan turvallisuuskysymyksissä.
Lapset myös miettivät, mitä kannattaa jakaa sosiaalisessa mediassa ja mitä ei. Siksi he esimerkiksi kysyvät lupaa kaverin kuvan jakamiseen sosiaalisessa mediassa.
Vaikka lapset luottavatkin omiin taitoihinsa, heidän vanhempansa eivät täysin jaa lasten käsitystä omasta nohevuudestaan.
Heidi Hartikaisen mukaan luottamusta lasten näppäryyteen ja osaamiseen löytyy kuitenkin myös vanhemmilta.
“Opettajat nostivat esiin lasten taitojen olevan viihdepainotteisia. Vapaa-ajan käyttö painottuu pikaviestimiin, somettamiseen ja pelailuun, joten lapsilla ei välttämättä ole tietokoneen käytön perustaitoja.”
Aktiivinen lähestymistapa edistää turvallisuutta
Tutkimuksessa selvisi, että vanhemmat noudattivat erilaisia strategioita lasten nettiturvallisuudesta huolehtimisessa.
Rajoittava koulukunta valvoo lasten viestejä, kontakteja ja sivuhistoriaa ja saattaa rajoittaa ruutuaikaa tai ottaa puhelimen yöksi säilöön.
Aktiivinen koulukunta taas pyrkii olemaan kiinnostuneesti mukana lasten netinkäytössä ja auttamaan, jos lapsella on pulmia tai kysymyksiä.
“Aktiivinen lähestymistapa vähentää lasten haittakokemuksia netissä ja auttaa parantamaan nettitaitoja”, Hartikainen sanoo.
Tutkijan iloksi oululaisvanhemmat käyttivätkin enemmän aktiivista kuin rajoittavaa taktiikkaa. Vanhemmat eivät suosineet teknistä valvontaa, kuten lapsille sopimattomille sivustoille pääsyä estäviä lapsenvahtisovelluksia.
Toki kieli tuo omat rajoituksensa: englanninkieliset suodattimet eivät toimi suomenkielisillä sivuilla.
Oululaiset vanhemmat arvioivat olevansa aktiivisesti mukana lasten Internetin käytössä. Lapset eivät olleet samaa mieltä vanhempiensa osallistumisen määrästä.
“Voi olla, että lapset eivät koe vanhemman osoittaman kiinnostuksen olevan nettiturvallisuudesta huolehtimista”, miettii Hartikainen.
“Et kerro lapselle etukäteen jos käyt tarkistamassa sivuhistorian – ja lapsikin osaa sen tyhjentää”, hän jatkaa.
Ei pelottelua, vaan välittämistä ja neuvoja
Tutkimuksen mukaan lapset toivoivat aikuisilta verkon vaaroilla pelottelun sijaan konkreettisia neuvoja ja vinkkejä askarruttaviin tilanteisiin.
Esimerkiksi vinkit nettikaverin turvallisuuden varmistamiseen tulisivat tarpeeseen, Hartikainen kertoo.
Hänen mukaansa väitöskirjan tulosten pohjalta tulisikin kehittää sellaista lasten verkkoturvallisuutta edistävää teknologiaa, jossa sekä vanhemmat että lapset olisivat aktiivisina käyttäjinä.
Hyvä ohjelmisto auttaisi rakentamaan luottamusta lasten ja vanhempien välille ja kunnioittaisi samalla lasten yksityisyyttä.
“Näin aikuiset oppisivat luottamaan lapsen kykyyn toimia itsenäisesti ja turvallisesti ja osoittamaan välittämisensä, mutta lapset eivät kokisi olevansa vakoiltuja tai kytättyjä. Lapsella on tarve ja oikeus yksityisyyteen”, Hartikainen huomauttaa.
Heidi Hartikainen toivoo aikuisilta reippaampaa ja osallistuvampaa otetta lasten Internet-turvallisuuteen. Myös aikuisten omissa taidoissa ja rohkeudessa käyttää laitteita ja Internetiä voi olla parantamisen varaa – mitä enemmän käyttää sitä etevämmäksi tulee, tutkijatohtori lupaa.
Lasta voikin pyytää näyttämään uusia kiinnostavia juttuja ja kysellä mitä siistiä on tapahtunut Internetin ihmemaassa, hän rohkaisee.
Julkaistu
SHARE
Heidi Niemi
Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.
Graffitin tekemiseen on vuosien saatossa ollut lukemattomia eri syitä. Graffitikirjallisuudesta ja tutkimuksesta saa väistämättä kuvan, että syitä ja tarkoituksia on tekijöidenkin usein vaikea sanallistaa tai perustella.
Vandalismia graffiti ei kuitenkaan ole. Graffitimaalarin tarkoitus ei ole sotkea sotkemisen takia.
Mutta sopiiko graffiti museoon? Oman mielipiteen voi muodostaa tutustumalla Oulun taidemuseolla Rakkaudesta vapauteen -näyttelyyn.
Onko graffiti taidetta? Ajatteletko, että kommandopipoiset narkkarit ja töhrivät kriminaalit ovat vallanneet oikealta taiteelta tilan?
Asennettasi graffititaiteeseen ja -taiteilijoihin kannattaa käydä tarkistamassa Oulun taidemuseon monipuolisessa Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä.
Näyttely esittelee parikymmentä graffititaitelijaa, sisältäen myös oululaisia graffareita sekä arvostetun saksalaisen Claudia ”MadC” Walden töitä.Taidemuseon kolmessa salissa on esillä niin old schoolia, nykygraffitia kuin post-graffitiakin.
Suomen ensimmäisen pelkästään graffititaiteeseen keskittyvän museonäyttelyn motto on ytimekäs: ”Graffiti on tullut jäädäkseen. Totuttele ajatukseen.”
Onko laiton aina vandalismia?
Graffitikulttuurin juuret ovat 1960-luvun Amerikan suurkaupunkien nuorisojengien reviirimerkkeissä. Graffitilla on vastakulttuurin tai vähintäänkin alakulttuurin leima, jota on pidetty osin tarkoituksellisestikin yllä. Ryhmään kuuluminen ja erottautuminen on osa sosiaalista ihmisyyttä.
Graffitin tekemiseen on vuosien saatossa ollut lukemattomia eri syitä. Graffitikirjallisuudesta ja tutkimuksesta saa väistämättä kuvan, että syitä ja tarkoituksia on tekijöidenkin usein vaikea sanallistaa tai perustella.
Vandalismia graffiti ei kuitenkaan ole. Graffitimaalarin tarkoitus ei ole sotkea sotkemisen takia. Taustalla on aina muita syitä kuin pelkkä tuhoaminen.
Suomessa mielikuvat vandaaleista ja rikollisista yhteiskunnan vihollisista juontavat vuonna 1998 Helsingissä aloitettuun Stop Töhryille -kampanjaan. Kymmenen vuotta kestänyt kampanja perustui tiukkaan nollatoleranssiin.
Vartiointiin ja välittömään graffitien poistoon käytettiin valtavasti resursseja – noin miljoona euroa vuodessa.
Kamppailu graffitikulttuurin lopettamiseksi institutionalisoitui. Kaikkia merkkejä ja kuvia seinillä piti kutsua töhryiksi. Asenteet jyrkkenivät ja graffitikulttuuri painui maan alle.
Nollatoleranssin perustana oli sosiologiassa vallalla ollut rikottujen ikkunoiden teesi. Sen mukaan yksi kaupunkitilassa rikottu ikkuna johtaa muidenkin ikkunoiden särkemiseen.
Rakkaudesta vapauteen -näyttelyn kuraattori, graffititaiteilija Jouni ”Psyke” Väänänen kertoo, että yhä edelleen, vuosia Stop Töhryille -kampanjanjälkeen, hän joutuu selittelemään tekemisiään. Asenteet ovat säilyneet sitkeästi ihmisten mielissä.
Mion: Multimion (2017). Mionia ovat innoittaneet scifi-elokuvat, hyönteiset ja matelijat.
Töhryjä vai taidetta taidemuseoon?
Mikä on taidetta? Ikuisuuskysymys on keskustelun aiheena mielenkiintoinen, mutta ei johda juuri koskaan mihinkään.
Suomenkielen taide-sanaan liittyy läheisesti käsitteet taito ja taitavuus. Ensimmäiset graffitit olivat nopeasti tehtyjä ja yksinkertaisia. Pian oli kuitenkin erotuttava joukosta taidolla ja tyylillä.
Useat näyttelyn graffitit ovat taidokkaita kuvia, masterpiecejä, kotoisammin piissejä tai suurempia duuneja. Näyttelyssä esillä olevat vanhan koulun tekijät ovat taitavia taiteilijoita.
Kaikki graffitimaalarit eivät kuitenkaan ajattele, että graffiti kuuluisi taidemuseoon.
Aiheesta kirjoitettuja etnografisia tutkimuksia lukiessa tulee vastaan lausahdus: ”Katu on mun galleria”.
Asenne on, että graffiti kuuluu kaduille – urbaaniin kaupunkiympäristöön. Galleria tarkoittaa graffitipiireissä paikkaa, jossa maalarin on helppo työskennellä.
Hauska ja ironinen esimerkki sanomalehti Kalevan haastattelusta (21.1.2018) kertoo paljon: ”Suoraan sanoen en näe hirveästi järkeä siinä, että tuodaan graffiteja museoon, hymähtää Yoguy ripustaessaan Grahviitti-Kalevala-teostaan esille Oulun taidemuseon salissa.”
Jouni Väänänen kertoo, että kollaasityössä käytetyistä valokuvista on raaputettu kasvot pois, jotta tekijöitä ei tunnisteta.
Mikä on oikeaa graffitia?
”Graffitimaalaaminen on performanssi, joka keskustelee aina maalattavan kohteen ja siihen luotujen ennakko-odotusten kanssa. Prosessin lopputulemana on kirjaimista muodostuva teos, joka on maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä, sanomaltaan jopa eksklusiivinen”, kertoo nykygraffitin taitaja Action näyttelyesitteessä.
Graffiti on tosiaan maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä aihe. Graffiti pakenee määrittelyjä, mistään ei saa oikein kiinni. Uuden taiteenlajin määrittelystä ei ole yksimielisyyttä ja käsitteet ovat vasta muotoutumassa.
Kuvia on kuitenkin tehty jo paljon ennen historiankirjoitusta. Ihmisellä on tarve jättää merkkinsä ympäristöön. Sitä ei tosin kukaan tiedä, mikä oli luolahenkilön merkkien tarkoitus.
Ensimmäiset kuvat raapustettiin kallioon noin 33 000 vuotta sitten. Kuvien tulkitaan esittävän naisen häpyä. Jos katsoo kirkkoveneitä miestenvessan seinillä, kehitys ei ole ollut järisyttävää.
Mutta ovatko kirkkoveneet graffiteja?
Tärkein graffitin muusta katukoristuksesta erottava piirre ovat tyylitellyt kirjaimet, joista on luettavissa graffitimaalarin, eli wraitterin nimimerkki tai crewn kirjaimet. Crew on yleensä väljä ryhmä wraittereita, joita yhdistää esimerkiksi sama tyyli tai asenne. Graffiti on signeeraus – eräänlainen kuvallinen puumerkki.
Graffitipiireissä perinteistä ollaan joskus tarkkoja. Kuraattori Väänänen kertoo hauskan esimerkin: Keravan näyttelyä pystytettäessä Skien teokseen Color Splash lisättiin Skien tyylitelty S-kirjain jälkikäteen, jotta se olisi graffitia. Väänäsen mielestä ”korjaus” pilasi teoksen.
JR: Onko niitä olemassa (2017). JR maalaa usein sarjakuvatyyppisiä eläinhahmoja graffitin tyylillä ja tekniikoilla. Näyttelyn ainoan suomalaisen naistaiteilijan töistä puuttuvat kirjaimet.
Graffitikulttuurissa on kirjoittamattomia sääntöjä, joista ei olla yksimielisiä. Nykygraffitissa kirjaimet ovat kehittyneet usein vaikeasti luettaviksi merkeiksi.
Post-graffitissa taas rikotaan graffitin sääntöjä tietoisesti ja typografiasta on jäljellä enää viitteitä.
Claudia ”MadC” Walden post-graffiti Fragments of a Free Soul (2017) koostuu erikokoisille kankaille maalatuista fragmenteista, jotka ”räjähtävät kappaleiksi ja täyttävät tilan”.
Graffitia vai katutaidetta?
Jouni Väänänen kertoo, että graffiti on oma juttunsa – ei katutaiteen alalaji. Sellaisiakin näkökantoja on esitetty, että vanhan liiton tekijät taistelivat 15 vuotta graffitin puolesta, ja nyt penskat ja katutaiteilijat korjaavat hedelmät.
Rajoja rikkova ja tyylitelty postgraffiti saattaa olla hyvin kaunista ja esittävää luvallista nykytaidetta. Mutta missä sitten on ero katutaiteeseen? Riittääkö, että wraitteri teki teininä tuhojaan metro- ja junavaunujen kylkeen?
Suhtautumisessa ja asenteissa graffitimaalaamiseen ja katutaiteeseen on eroavaisuuksia:
Katutaiteilijat ovat helposti joukkoa me. Katutaiteeseen liitetään käsitteitä estetismi, esteettisyys, kaunistava, luvallinen ja kaupallinen.
Graffitimaalareista puhutaan käsitteillä anarkismi, vandalismi, territoriaalisuus, poliittisuus, luvaton ja autenttinen. Graffiteja tekevät ne muut – toiset.
Kuraattori ja graffititaiteilija Jouni Väänänenkertoo, että teininä aloittaneet pahaperseet ovat nykyisin nelikymppisiä partamiehiä, joiden karhean pinnan alla sykkii herkkä sydän.
Bad Ass -asennetta on ehkä vähemmän kuin nuorena, mutta iän myötä, aikuiseksi kasvamisen myötä vanhan liiton tekijöiden taito on kehittynyt.
Trama: Lines (2011). Autenttisista junaopasteista löytyvät kirjaimet TRAMA.
Kuvien ja sanojen kautta lähemmäksi graffititaidetta – räjähdysherkkä Trama
Taiteenlaji avautuu uudella tavalla, kun tutustuu aiheeseen, taustoihin ja tekijöihin.
Vanhan liiton tekijöistä kenties mielenkiintoisin on Trama, jonka töitä on esillä Oulussa old school- ja post-graffiti -saleissa. Helsingin ja Keravan välisen junalinjan kuningas voitti vuonna 2015 graffitin suomenmestaruuden. Aina elämä tinkimättömänä taiteilijana ei kuitenkaan ole ollut helppoa.
Trama (s.1975) tunnetaan graffitin villinä kauhukakarana ja anarkistina täynnä punk-asennetta. Nollatoleranssi ja Stop Töhryille -kampanja iski kovaa nuoreen mieheen.
2000-luvun alun suurissa graffiti-oikeudenkäynneissä Trama määrättiin valtaviin vahingonkorvauksiin suurella korolla. Kyse oli jopa sadoista tuhansista euroista.
Trama: Räjähdysherkkä (2012), sekatekniikalla toteutetussa teoksessa on muun muassa ”joitain Nokian kaapeleita”. Tarina kertoo, että ”räjähdysherkkä” on taiteilijan saama aito diagnoosi.
Trama: Wind,(2017) esittelee Traman herkkää puolta. Wind tulee maalausajan tyttöystävän, Tuulin nimestä. Spraykannuissa on Crewn kirjaimet FTC – Fuck The Cops.
Rakkaudesta vapauteen
Rakkaudesta vapauteen on Suomen laajin yksinomaan graffititaiteeseen keskittyvä näyttely. Näyttely on Keravan taidemuseon tuottama, ja oli ensimmäisen kerran esillä Keravan taidemuseossa Sinkassa viime syksynä.
Aivan kaikkia Keravalla esiteltyjä töitä ei Ouluun saatu, sillä osa teoksista oli jo myyty. Graffiti on siis kaupan.
Oulussa Keravan näyttelystä poiketen on esillä paikalliset, tai paikallislähtöiset tekijät Maver, Yoguy ja Folla. Heidän teoksensa eivät oikeastaan liity näyttelykokonaisuuteen muuten kuin genrensä osalta – mutta lähellä napapiiriäkin osataan.
Hauskoja ja hienoja esimerkkejä ovat Yoguyn Grahfiitti-Kalevala, Follan innovatiivinen teos ja Maverin kylmän maiseman havainnointi.
Yoguyn Grahviitti-Kalevala.
Yoguin Grahviiti-Kalevala on veikeä. Tussi-kalligrafialla ja spreyllä toteutettu kalevalamuotoon puettu eepos kertoo tositarinan legendaarisen nimimerkin Taki 183:n takaa.
Demetreus tai Demetraki (lyh. Taki) toimi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla New Yorkissa polkupyörälähettinä ja alkoi levittää merkkiä Taki 183, joka muodostui hänen nimestään ja osoitteesta 183. kadulla.
Vaikka Taki 183 ei ollut ihan ensimmäinen reviirin merkkaaja, hän sai julkisuutta, kun New York Times teki hänestä haastattelun vuonna 1971.
Takin nimestä vääntyi näiden merkkien yleisnimi tag – suomeksi tagi tai tägi.
Graffitia Paskassa Kaupunnissa
Legendan mukaan Suomen ensimmäiset graffitit ilmestyivät Ouluun vuonna 1979.
Kyse oli filosofisista teksteistä, kuten Pysy pystyssä, vanhan paloaseman kyljessä.
Oulun erityinen ylpeys on teksti PASKA KAUPUNNI. Teksti ilmestyi ensimmäisen kerran 1980-luvulla osoitteeseen Uusikatu 22. Teksti maalattiin peittoon säännöllisesti, mutta se ilmaantui seinälle takaisin kerta toisensa jälkeen.
Jouni Väänänen kertoo, että useat vanhan koulun wraitterit tekevät nyt ”oikeita töitä” mainostoimistoissa.
Kaikkea toivoa ei ole menetetty, minkä todistavat Oulun nuoret teippigraffitityöpajan taiteilijat.
Teippigraffitityöpaja tuo museoihin peräänkuulutettua toiminnallisuutta näyttelyyn. Jokainen voi toteuttaa taiteellisen visionsa värikkäillä sähköteipeillä muutamalle seinänpätkälle.
Kuvataidekasvattaja Mika Kunnari, yksi työpajan ohjaajista kertoi, että olisi ollut pettynyt, jos seinältä ei löytyisi kolmea asiaa: kirkkovenettä, mulkkua ja numerosarjaa 666.
Pajan ohjaaja ei joutunut pettymään, sillä kaikki löytyivät kauimmaiselta seinältä heti työpajan kahden ensimmäisen tunnin aikana.
Eore: Not Quite (2017). Eore yhdistelee sarjakuvaa ja rikottuja kirjainmuotoja. Disneyn Arielia ei ole säälitty.
Rakkaudesta vapauteen, For the Love of Freedom. Oulun taidemuseossa 27.1.– 21.3.2018.
Action, Egs, Eore, Jr., Jani Tolin, Masters, Mion, MadC, Loop, Osek, Parasite, Psyke, Round, Skie, Skin, Tazer, Trama
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Varsinkin talvella sen huomaa: lumeen tampattuja kulkureittejä risteilee sinne tänne, vaikkakulkeminen aurattuja jalkakäytäviä pitkin tuntuisi paljon vaivattomammalta vaihtoehdolta.
Miksikulkureitiksi kuitenkin valikoituu usein valmiiksi tallattu polku?
Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professorin Hannu Heikkisenmukaan polkujen puoleensavetävyydessä onkyselaumaeläimelle tyypillisestä käyttäytymismuodosta.
Polkuja syntyy ilman, että niitä sen kummemmin tehdään.
”Se liittyy ihan biologiaan, ihminen seuraa mielellään muiden tekemiä reittejä.Niin kuin muutkin nisäkkäät tekevät”,Heikkinen kertoo.
Kyse on siis meissä syvällä piilevästä ominaisuudesta. Heikkisen mukaan polkuja on helppo seurata, sillä joku toinen on todennut ne toimiviksi.
”Polut ovat tuttuja ja turvalliseksi testattuja.Ihmisellä on taipumus mennä siitä, mistä joku toinenkin on kulkenut.”
Polkuihin kiteytyy laumaeläimen luottamus lajitovereihin.Pidä semielessä, kun seuravan kerran oikaiset koskemattoman hangen poikki ja luot uuden kulku-uran: kanssaihmiset luottavat arvioosi reitin turvallisuudesta.
Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.
Julkaistu
SHARE
Terhi Suominen
Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.
Pääosissa Sally Hawkins, Michael Shannon, Richard Jenkins, Doug Jones, Michael Stuhlbarg ja Octavia Spencer. Käsikirjoitus Guillermo del Toro ja Vanessa Taylor. Ohjaus Guillermo del Toro. Ensi-ilta elokuvateattereissa 9.2.2018
Elisa (Sally Hawkins) työskentelee siivoojana salaisessa tutkimuslaitoksessa Baltimoressa. Elisa ja hänen naapurinsa Giles (Richard Jenkins) asuvat elokuvateatterin yllä ja vapaa-ajallaan katsovat Hollywood-musikaaleja ja syövät piirakoita.
Kylmän sodan kilpavarustelu Amerikan ja Venäjän välillä tuo tarpeen paeta arkea. Taide tarjoaa Elisalle lempeän tunneskaalan, helpon tavan havaita oikea ja väärä sekä viihdyttävän annoksen eskapismia. Aivan kuten tämä elokuvakin, Guillermo del Toron ohjaama Shape of Water.
Elisan rutiininomainen ja yksinäinen elämä muuttuu, kun laitokseen tuodaan tutkittavaksi mystinen vesiolento (Doug Jones).
Tapa, jolla salaperäistä olentoa tutkitaan, on väkivaltainen. Valkoinen mies näkee itsensä jumalan kuvana ja muut ihmiset ja olennot alempiarvoisena.
Vesiolennon fyysisillä ominaisuuksilla ja tunneälykkyydellä ei loppujen lopuksi ole erityisen suurta merkitystä. Amerikkalaisille olento toimii poliittisena pelinappulana, sillä pääasia on, että se “ei ole venäläisten käsissä”.
Ei ole yllätys, että olento on lopulta inhimillisempi kuin amerikkalainen kenraali kunniamerkkeineen.
Kuin Kaunotar ja Hirviö
Shape of Waterin päähenkilöt muistuttavat ranskalaisen kaunotar ja hirviö -sadun hahmoja.
Tämän tarinan Belle, Elisa, on “äänetön prinsessa”, joka näkee inhimillisyyden erilaisen pinnan alta. Hän on myös idealisti, joka puolustaa rohkeasti oikeaksi kokemiaan asioita, kuten rakkautta.
Vesiolento taas on selvästi hirviöhahmo: päältä ruma mutta sisältä humaani ja lempeä. Inhimillisenä ja romanttisena päähenkilönä olento saa katsojan pohtimaan rakkauden ydintä.
Elisan naapuri Giles on hänen isähahmonsa, joka saa voimaa Elisan rohkeudesta. Itsekeskeinen Gaston on vesimiehen kaapannut Richard Strickland (Michael Shannon). Hän haluaa Elisaa, mutta julmuutensa ja egoistisuutensa vuoksi hän ei koskaan voisi voittaa Elisaa puolelleen.
Shape of Water on lopulta monikerroksinen rakkaustarina useine vertauskuvineen ja hienovaraisine teemoineen.
Elokuvan naispääosan esittäjä Sally Hawkins tekee upean roolin mykkänä Elisana. Kun Elisa ja vesiolento löytävät yhteisen aaltopituuden, sanoja ja usein edes viittomakieltä ei tarvita siihen, että katsoja aistii naisen mielenliikkeet ja tuntemukset.
Monikerroksellisuutta lisäävät syvälliset sivuhahmot, jotka tuovat tarinaan uusia vivahteita ja näkökulmia. Hahmot tuovat elokuvaan tarttumapintaa, sillä ne eivät ole yksinkertaistettuja pahuudessaan tai hyvyydessään.
Tarina ja sen hahmot tuntuvat aidolta – jopa nimetön vesimieshahmo. (Siinäpä muuten kerrassaan erilainen romanttisen elokuvan miespääosan esittäjä!)
Herää kysymys: miksi kaunottaren ja hirviön tarinan mukaelmissa on aina kyse pinnan alle näkevästä naisesta ja rumasta miesoletetusta? Itselleni ainoa mieleen tuleva esimerkki päinvastaisista rooleista on Hal ja iso rakkaus (2001).
Kylmä sota, lämmin sydän
Ohjaaja Guillermo del Toron visuaalisuus on elokuvassa huipussaan. Pelkillä värimaailman muutoksilla del Toro näyttää, kuinka näkymättömästä ja harmaasta Elisasta kuoriutuu hehkuva ja rakastunut nainen.
Shape of Waterin romantiikkaa siivittää hyvin tehty äänimaailma: lempeät chansonit ja klassiset Hollywood-elokuvien balladit luovat tunnelmaa. Myös vesimiehen äänisuunnittelu tunnetilojen kuvaamisessa on onnistunut: olennon äänimaailma vaihtelee valaan laulusta raskaisiin hengitysääniin ja eläimellisistä tuskanhuudoista ilahtuneisiin hymähdyksiin.
Shape of Waterissa merkittävässä roolissa on myös del Toron rakkaus elokuvia kohtaan. Kaunis ja klassinen elokuvateatteri punaisine penkkeineen on romantiikan ja eskapismin tyyssija.
Tunteiden ylipursumista keskeyttää ja tasapainottaa del Toron elokuville ominainen verenpuna ja raadollisuus. Ohjaajan outo fiksaatio kasvojen ja etenkin poskien haavoihin saa Pan’s Labyrinth (2006) ja Crimson Peak (2015) -elokuvien lisäksi jatkoa myös Shape of Water –elokuvassa. Raa’at verta ja mätää pursuavat kohtaukset laittavat ajattelemaan väkivallan järjettömyyttä ja ihmisvartalon rajallisuutta.
Elokuvan tunteellisuus on vahvasti vastakkainaseteltu kylmän sodan politiikan, rotuerottelun ja keskiluokkaisen konservatiivisuuden kanssa. Amerikkalaisen unelman harha näyttäytyy tyhjänä ja haitallisena: se on tehty muovista, Cadillacin maalikerroksista ja vihreistä hyytelökakuista. Konservatiivisessa lähiökodin puristuksessa ei ole tilaa tunteille.
Rakkaus on kuin vesi
Shape of Water on vastavoima kovalle politiikalle ja ihmisyyden unohtamiselle. Sen pääelementtejä ovat vesi ja rakkaus, jotka molemmat ovat samalla elinehtoja elämälle.
Elokuva saa olon höpöksi sydämellisyydestä ja innoittaa keksimään korneja vertauksia rakkaudelle ja vedelle. Vedellä ja rakkaudella on sama luonne, sillä molemmat muuttuvat ja muuttavat luonnollisesti. Ei pakosti takomalla, vaan virtaamalla elämän mukana.
Rakkaus omaksuu uusia muotoja kuten vesi. Rakkaus ja vesi muuttuvat olotilojen ja ympäristön myötä. Molemmat luonnonvoimat voivat puhdistaa, rentouttaa, hivellä, hukuttaa tai auttaa hengittämään. Ne voivat myös satuttaa ja jäätyä.
Shape of Water antaa ymmärtää, että kaikki elämän tapahtumat johtavat jokaisen kohdalla lopulta ansaitsemaansa kohtaloon. Mikä olisikaan lohdullisempaa ja romanttisempaa.
Julkaistu
SHARE
Henna Rannanpää
Elokuvaintoilija ja kirjallisuuden alumni, joka kirjoitti gradunsa Napapiirin sankarit –elokuvasta.
Oulun yliopisto ehdottaa Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistajille Oulun kaupungille sekä Oulun seudun kunnille omistusjärjestelyä, jossa Oulun yliopisto tulisi Oamkin enemmistöomistajaksi. Ratkaisu toisi joustavuutta korkeakoulujen yhteistyöhön. Toisena porkkanana on raha, sanoo yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen.
Oulun yliopisto ehdottaa Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistajille Oulun kaupungille sekä Oulun seudun kunnille omistusjärjestelyä, jossa Oulun yliopisto tulisi Oamkin enemmistöomistajaksi.
Tiedotteen mukaan järjestelyn tavoitteena on muodostaa vahva, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskittymä ja hyödyntää yhteiskampuksen tarjoamat mahdollisuudet. Oamk muuttaa Linnanmaalle vuoden 2020 aikana.
Molempien korkeakoulujen perustehtävät säilyisivät yliopistolain ja ammattikorkeakoululain mukaisina, joten Oulun yliopistolla ja Oamkilla olisi jatkossakin omat tehtävänsä ja profiilinsa. Lisäksi molemmat korkeakoulut tuottaisivat edelleen niille annettujen tutkinto-oikeuksien mukaisia tutkintoja.
Omistusjärjestelyn jälkeenkin Oulun ammattikorkeakoulu jatkaisi itsenäisenä oikeushenkilönä. Myös korkeakoulujen rahoitusjärjestelmät säilyisivät erillisinä.
Oulun yliopiston rehtoriJouko Niinimäki totesi kuitenkin marraskuussa sanomalehti Kalevan haastattelussa (1.11.2017), että ammattikorkeakoulun ja yliopiston on parempi pysyä erillisinä organisaatioina, ja molemmilla on syytä olla omat roolinsa.
Mikä muuttui?
Samassa konsernissa on joustavampaa
Uuden omistusjärjestelyn kerrotaan antavan korkeakouluille merkittäviä toiminnallisia hyötyjä: se helpottaisi yhteisiin tietojärjestelmiin siirtymistä, yhteisen kampuksen palvelutoimintojen rakentamista ja tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttöä.
Oulun yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen sanoo järjestelyn tuovan joustavuutta yliopiston ja Oamkin yhteistyöhön.
”Samassa konsernissa voi toimia joustavammin: voit esimerkiksi tuottaa yhdessä palveluita ilman kilpailuttamisvelvotteita. Muutoin jos yliopisto haluaisi esimerkiksi ostaa palveluita Oamkilta, se pitäisi kilpailuttaa.”
Tämän lisäksi tiivimpään yhteistyöhön motivoi raha.
”Toivomme opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittavan tämänkaltaista yhteistyötä”, Jokinen sanoo.
Marja Jokisen mukaan omistusjärjestelyllä ei ole suoria vaikutuksia kummankaan korkeakoulun henkilöstöön.
”Ennemmin sanoisin niin, että toivottavasti meillä on riittävästi tekijöitä tulevaisuuden suunnitteluun. Molemmissa korkeakouluissa on jo tehty sopeutuksia”, hän sanoo.
Mikäli järjestely toteutuu, Oulun yliopisto saisi Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksesta hallituspaikan.
”Oamk tekee jatkossakin päätöksensä itsenäisenä korkeakouluna. Korkeakoulujen johtoryhmät tekevät toki yhteistyötä”, Marja Jokinen sanoo.
Tiedotteessa yhteistyön kerrotaan lisäävän opiskelijoiden opintopolkujen joustavuutta ja parantavan opintojen suorittamismahdollisuuksia.
”Kahden korkeakoulun ja tutkimuslaitosten kampuksemme ovat kilpailukykyisiä ja palvelevat yhteiskuntaa. Arvioimme, että omistusjärjestely helpottaa yhteistyön hyötyjen saavuttamista. Tavoitteena on vahvistaa kumpaakin korkeakoulua”, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki sanoo tiedotteessa.
”Molempien korkeakoulujen on menestyttävä omilla sektoreillaan ja yhteistyö tukee sitä, kun voimme toteuttaa yhteiskampuksen palvelut tehokkaasti yhdessä. Oamk pystyy yhteistyön myötä edelleen vahvistamaan rooliaan alueen ja koko Pohjois-Suomen työelämän tarpeet huomioivana kouluttajana ja kehittäjänä. Vahvistamme myös yliopiston alueellista vaikuttavuutta toteuttamalla ja jatkojalostamalla yliopiston tutkimustuloksia työ- ja elinkeinoelämän hyödyksi”, Oamkin rehtori Jouko Paaso sanoo.
Oulun kaupunki omistaa Oulun ammattikorkeakoulu Oy:stä 76 prosenttia. Muita omistajia ovat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Tyrnävä, Raahe ja Oulainen.
”Vastikään valtuuston hyväksymissä omistajapoliittisissa linjauksissa on todettu, että kaupungin omistus arvioidaan, joten yliopiston ehdottaman selvityksen tekemiselle ei ole estettä”, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala toteaa tiedotteessa.
Järjestelyn tarkemmista ehdoista ei ole vielä tietoja.
”Tänään on tehty esitys Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistajille ja pyydetty heitä selvittämään omistusjärjestelyä. Sitten valmistellaan esitys, joka voidaan viedä Oulun yliopiston hallituksen hyväksyttäväksi. Sen tulisi olla hallituksen kokouksen käsittelyssä viimeistään toukokuussa”, Marja Jokinen kertoo aikatauluista.
Miksi yhteistyöstä kerrottiin ystävänpäivänä?
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen toteaa, että OYY suhtautuu uutiseen varovaisen positiivisesti.
”Yhteistyön tiivistämisessä on järkeä, sillä muuten puheet yhteiskampuksesta vuonna 2020 jäävät vain puheiden tasolle. Syvennetty yhteistyö ei kuitenkaan saa tarkoittaa opetuksen tai tutkimuksen laadullista ja sisällöllistä heikkenemistä. Tämänkaltaisten suurien muutosten tulee myös olla korkeakouluyhteisöjä aidosti osallistavaa ja avointa, ja niin työntekijöitä kuin opiskelijoitakin pitää kuulla sekä pitää heidät ajan tasalla.”
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Osakon hallituksen puheenjohtaja Anttijussi Ripaoja kertoo kuulleensa ehdotuksesta ensimmäistä kertaa keskiviikkona kello 12 pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Hän ei halunnut tässä vaiheessa kommentoida asiaa Oulun ylioppilaslehdelle.
OYY ja Osako julkaisivat yhteisen kannanoton keskiviikko-iltana. Kannanoton mukaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyön tiivistäminen hyödyttää kaikkia osapuolia, mikäli yhteistyötä tehdään koulutuksen sekä tutkimuksen laatu ja sisältö edellä.
Oliko korkeakoulujen yhteistyöstä tiedottaminen juuri ystävänpäivänä tietoinen valinta?
Marja Jokisen mukaan uutisten julkaisua ei suunniteltu päivämäärä mielessä.
”Päivä oli toki tiedossa, mietimme, onko se hyvä tästä asiasta kertomiseen – katsoimme, että on. Nyt oli hyvä aika laittaa esitykset liikkeelle omistajille ja kertoa asiasta myös henkilöstölle. Molemmissa tänään pidetyissä henkilöstön tiedotustilaisuuksissa oli hyvä henki. ”
Muokattu 15.2.2017 kello 8.14: Lisätty linkki OYY:n ja Osakon kannanottoon.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Oulun yliopiston koneinsinöörikillan järjestämä suosittu laskiaistapahtuma keräsi taas Raksilan Reikunmäen täyteen laskijoita ja laskijoiden kannustajia.
Tapahtuman teema, satumainen laskiainen, näkyi myös lennokkaissa laskuvälineissä ja pastellinsävyisissä asuvalinnoissa.
Oulun ylioppilaslehti kiipesi tiistaina muiden mukana mäelle seuraamaan laskijoiden suorituksia. Kuvagalleriaamme tallentui muun muassa Muumien Mörön, yksisarvisten, ydinohjuksen, nakulaskijoiden sekä hiihtäjien antamia taidonnäytteitä.
