Imago-ongelmasta kärsivä kaivannaisala kaipaa monitieteellisen koulutuksen kehittämistä

Kaivannaisalan yrityksiä riittää, rahoituksesta ei ole pulaa, mutta uusia insinööriopiskelijoita ei vain löydy. Professori Juha Pekka Lunkka näkee alan suurimpana ongelmana huonon sosiaalisen hyväksyttävyyden. Alan huono imago haittaa myös opiskelijarekrytointeja.

TEKSTI Antti Vepsä

KUVAT Anni Hyypiö

Kaivannaisalan yrityksiä riittää, rahoituksesta ei ole pulaa, mutta uusia insinööriopiskelijoita ei vain löydy.

Oulun yliopiston kaivannaisalan tiedekunnassa (nykyisessä teknillisen tiedekunnan Oulu Mining Schoolissa) oli vuoden 2017 lopulla noin 160 opiskelijaa, joista vain noin 10 oli kaivos- ja rikastustekniikan insinööriopiskelijoita. Loput olivat geotieteen opiskelijoita.

Kysyntää uusille osaajille kaivannaisalalla riittää kuitenkin sen verran paljon, että kaivannaisalan tiedekunnan dekaanina vuosina 2014–2017 toiminut Juha Pekka Lunkka melkeinpä pystyy takaamaan jokaiselle opiskelijalle työpaikan.

Miksi sitten aloittavia insinööriopiskelijoita on niin vähän?

 

Kaivannaisalalla imago-ongelma

Kaivostoiminta nähdään usein ympäristöä pilaavana ja yhteisöjä riistävänä toimintana, sillä kaivannaisalan toimijoiden piirissä ei ole aiemmin otettu riittävästi huomioon ympäröivän yhteiskunnan arvojen ja asenteiden muutosta.

Lunkka näkeekin, että kaivannaisalalla on imago-ongelma, mikä haittaa uusien opiskelijoiden rekrytointia kaivannaisalan opintoihin. 

Vuoden 2018 DIA-valinnassa Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan 440:stä opiskelijapaikasta 30 on kaivos- ja rikastustekniikan valintakiintiössä. Syksyllä 2017 Oulussa kaivos- ja rikastustekniikan opinnot aloitti seitsemän opiskelijaa.

Vaikka juuri insinööreistä on huutava pula, Lunkka korostaa kaikkien kaivannaisalalla opiskelevien panoksen olevan elintärkeä. Vain siten saadaan kehitettyä ympäristöllisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävää kaivostoimintaa.

”Jos ajatellaan Talvivaaran kaivoshankkeen toteutusta ja siinä tapahtuneita virheitä, niin se ei varmaankaan ole edistänyt alan houkuttelevuutta. Ja se ei yksin insinööritiedolla pelkästään edistykään. Siksi meillä täytyy olla eri osaajia, niin geotieteistä ja ympäristöpuolelta, kuin myös sosiaalisen hyväksyttävyyden asiantuntemuksessa. Sen täytyy olla kokonaispaketti, jolloin kaivannaisala kehittyy ja tulee houkuttelevaksi.”

 

Kaivoksella on aina vaikutuksensa

Lunkan mukaan kaivannaisalasta saadaan sosiaalisesti hyväksyttävämpi painottamalla koulutuksessa yhteiskuntavastuun periaatetta. Heti perusopinnoista lähtien tulee pitää mielessä, mitä vaikutuksia kaivostoiminnalla on ympäröivään yhteisöön ja luontoon.

Kaivostoiminta ei ole kuitenkaan Lunkan sanojen mukaan mitään ”green miningia”, sillä kaivoksilla on aina vaikutus lähiympäristöönsä. Kaivannaisalan perustaksi tuleekin siis ottaa pyrkimys minimoida luonnolle ja yhteisölle aiheutuvia haittoja.

Lunkan mukaan koulutuksessa tulee antaa eväät vastata vaikkapa kysymykseen saamelaisille koituvista mahdollisista haitoista Lapin alueen kaivostoiminnassa.

Hän näkee suurten kaivannaisalan yritysten tulon Suomeen positiivisena asiana. Hän pitää hyvänä merkkinä, että ne aktiivisesti pitävät kiinni yhteiskuntavastuustaan.

Kaleva uutisoikin 8.1. kaivosyhtiö Latitude 66 Cobalt Oy:n tavoitteista ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa ympäristön ja yhteiskunnan vaikutukset ja odotukset.

Juha Pekka Lunkka harmitteleekin sitä, kuinka myöhään on tajuttu muuttuneiden arvojen ja asenteiden tärkeys kaivannaisalalle ja sen koulutukselle:

”Yhtiöiden kanssa tehtävä yhteistyö täytyy perustua tietyille arvoille, jotka molemmat jakavat. Ja se tässä taustalla on ollutkin, että meillä on ollut liian kapea koulutus kaivannaisalalla.”

Antti Vepsä

Tiedeviestinnän opiskelija, aktiivinörtti ja pesunkestävä humanisti, joka innolla odottaa robottien vievän hänenkin tulevaisuuden työpaikkansa.

Lue lisää:

Väikkäri – Pesti hulluuteen?

Eräs tuttavistani kuvasi väitöskirjaprosessiaan pitkäksi ihmissuhteeksi narsistin kanssa. Yksi teki omansa kuin ohimennen työn lomassa. Joku sai tehdä työnsä turvallisesti neljän vuoden kokonaisrahoituksella, toinen kitkutteli stressin kourissa puolen vuoden rahoituspätkissä. Tasapainottelen kahden vaiheilla: olisiko yliopistoon palaaminen ihaninta vai sittenkin hulluinta, mitä voi tehdä, kysyy Kaisa Vainio.

Valmistumisesta alkaa olla reilu vuosi aikaa. Ikätoverit ja opiskelukaverit raportoivat menneensä elämässä eteenpäin. Osa on tehnyt väitöskirjan, osa lapsen, jotkut aikaansaavimmat jo molemmat – tai useita.

Lapsen hankkiminen ei ole käynyt mielessäkään, mutta yliopistoon palaaminen houkuttelee.

Tasapainottelen kahden vaiheilla: onko yliopistoon palaaminen ihaninta vai hulluinta, mitä voi tehdä?

 

Olen keskustellut tohtorituttavien kanssa mietteistäni koskien väitöskirjan aloittamista. Usein olen saanut vastaukseksi saman kysymyksen: “Mutta etkö ole ajatellut hankkia lapsia?”

Liekö niin, että lapsen ja väitöskirjan tekemisessä on paljon samaa? Molempiin kai ajaa jonkinlainen idealistinen ajatus siitä, että voimme tehdä jotain tärkeää, kehittyä ihmisenä, jättää jälkemme maailmaan.

Helsingin Sanomien (15.1.2018) mukaan tohtoriopintojen suosio on kaksinkertaistunut 15 vuodessa. Aiemmin väitöskirjan teki vain harva, monelle se oli eläkeprojekti.

Väitöskirjan asema on muuttunut tohtorintutkintojen määrän kasvun myötä: nyt joillain aloilla väitöskirja on ennemminkin henkilökohtainen meriitti kuin työllistymistä edistävä urapolku.

“Taloudellisesti tai edes uran kannalta siitä ei ole yhtään mitään iloa, ellei sitten halua tutkijaksi hinnalla millä hyvänsä. Enimmäkseen saa itte maksaa, että pääsee tekemään yliopiston hyväksi tutkimusta”, kertoi väitöskirjan kesken jättänyt ja alaa vaihtanut kielitieteilijä.

Moni kuitenkin hakeutuu tutkimuksen pariin. Myönnän itsekin, olisi upeaa olla tutkija! Olisi mielenkiintoista tuottaa uutta tietoa, tulla todelliseksi asiantuntijaksi jossain asiassa. Kai tohtorinarvo antaisi myös lisää uskottavuutta ja kykyä asiantuntijatyöhön? 

Parasta olisi tietenkin vapaus tehdä työtä siten kuin itse haluaa – vaikka keskellä yötä jos siltä tuntuu! Uskon myös vakaasti siihen, että tutkijana voi olla mukana parantamassa maailmaa. 

Mutta millainen juuri minun väitöskirjaprosessini sitten olisi? Liian ruusuisten kuvien välttämiseksi kannattaa kysyä oman alan tutkijoilta totuutta siitä, mitä tohtoriopinnot ja tutkijan työ alallasi oikeasti ovat.

“Kokemukseni mukaan vauva-aikana nukkuu paremmin kuin väitöskirjaa tehdessä”, kommentoi pienen lapsen äiti.

Eräs tuttavista taas kuvasi väitöskirjaprosessiaan pitkäksi ihmissuhteeksi narsistin kanssa. Yksi teki omansa kuin ohimennen työn lomassa. Joku sai tehdä työnsä turvallisesti neljän vuoden kokonaisrahoituksella, toinen kitkutteli stressin kourissa puolen vuoden rahoituspätkissä.

Tarinat ovat erilaisia, mutta harva rohkaisee seuraamaan esimerkkiään. Sen sijaan saan kuulla kauhukertomuksia tutkijoiden palkkakuopasta, vaikeasta rahoituskilpailusta omia kollegoja vastaan, epävarmuudesta, yksinäisyydestä ja sosiaalisten ja taloudellisten turvaverkkojen puutteesta. Listalle kuuluvat myös burn-out, avioero, masennus ja laitoshoito.

Varoituslista onkin niin pitkä, että näyttäisi aiheelliselta laatia varoituslista (tai kirja) tohtoriopintoja suunnittelevalle.

 

Mutta entä se tutkimisen ilo? Palava kiinnostus aiheeseen, tieteeseen, se onni, kun näet oman työsi kypsyvän?

Monelle väitöskirja näyttää olevan paljon enemmän kuin projekti, työ tai tehtävä. Siihen suhtaudutaan omistautuen, intohimolla.

Parhaimmillaan väitöskirjan tekeminen on tosi kivaa, ja silloin tuntuu, että nämä voivat ehkä olla parhaita vuosia työuralla, vastaavaa vapautta ei ehkä enää koskaan tule eteen”, intoili viime vuonna kirjallisuuden väitöskirjansa aloittanut tohtorikoulutettava.

Mietin maailmaa, jossa innostuneet tutkijat käyvät tieteellistä debattia kansainvälisissä kongresseissa. Ja sitten saa uppoutua tutkimuksen kiemuroihin ylhäisessä yksinäisyydessä. Ihanaa!

“Moni nuori idealisti ajattelee, että tekee väitöskirjan millä vain ehdoilla ihan rakkaudesta tieteeseen, mutta siinä nyt ei ole mitään järkeä”, muistuttaa väitöskirjansa kaksi vuotta sitten valmiiksi kirjoittanut tohtori.

Väitöskirjaan kannattaisi siis suhtautua niin kuin mihin tahansa työhön – työhön jossa on työajat, aikataulut ja kohtuus. Yliopistomaailmasta kantautuvat kaiut kuitenkin paljastavat, että kohtuus on kadonnut kauan sitten. Odotukset ja vaatimukset yhdistettynä olemattomiin puitteisiin uuvuttavat, väsyttävät, tuntuvat kovilta. Harva saa kirjoittaa työnsä rauhassa valmiiksi.

Raskaalta kuulostaa. Ja mitä jos kyllästyy kesken matkan?

“Kannattaa myös hyväksyä se, että toisilla motivaatio kestää korkealla läpi prosessin, ja toisilla se voi muuttua vuosien varrella, ja sekin on ihan ok – itseä ei kannata syyllistää jos tutkimus ei aina ja koko ajan innosta. Väikkäri on vain työtä siinä missä muukin työ – ja harva työ jaksaa innostaa ihan koko ajan sataprosenttisesti”, kertoi eräs omaa motivaatiotaan pitkään etsinyt tohtoriopiskelija.

Hälyttävää on, että iso osa tutkijoista ottaa hatkat yliopistolta, joko kesken väitöskirjan tai sen valmistuttua. Osa menee työttömyyskortistoon, osa koulun penkille ja osa mihin tahansa normaaleihin palkkatöihin. Nämähän ovat niitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet puurtaa koko koulutustaipaleensa ahkerina ja parhain arvosanoin. Miten tässä näin kävi?

Väitöskirjapolulle lähtiessä kannattaa pohtia, miksi tahtoo käyttää vuosia näin hullulla tavalla. Ja mitä aikoo väitöskirjan jälkeen?

Jos tosissaan haluaa tutkijan uralle, väitöskirja on välttämätön, neuvoo valintaansa tyytyväinen tutkijatohtori.

Kyllä mä nyt varmaan oisin tän polun valinnu, mutta enpähän vaan tienny etukäteen, mitä se sisältää”, hän kertoi viitaten tutkijan pätkärahoituksiin ja työttömyysjaksoihin.

 

Tutkijan tie on haluttu, mutta epävarma. Vakaata elämää kaipaavalle tätä tietä ei suositella.

Kaikille ei riitä töitä yliopistolla, eivätkä kaikki eivät niitä edes tavoittele: iso osa tohtoreista työllistyy muualle kuin yliopistolle.

Sain neuvon, että väitöskirjan ohessa kannattaa jo suunnitella plan B:tä ja C:tä jos tutkijanura ei urkene, kannattaa olla taskussa jo joku muu osaamisala.

Hienolta kuulostavasta tutkinnosta ei siis välttämättä jää paljoa käteen.

“Tiedostan, että jos päätän väitöksen jälkeen palata pysyvästi Suomeen, ainoa hyöty tästä tutkinnosta saattaa olla henkinen rikkaus ja uudet kokemukset, joita humanisti tietysti arvostaa“, sanoi väitöskirjatutkija, joka lähti ulkomaiseen yliopistoon kun Suomesta ei löytynyt töitä tai tutkimusrahoitusta.

“Vois sanoa että omaan tutkimukseen pitää rakastua, että sitä jaksaa tehdä, mutta pitää olla realisti. Siitä ei välttämättä jää käteen kuin jännetupentulehdus ja muutama mukava muisto”, kertoi puolestaan eräs entinen tohtoriopiskelija.

 

Onko järkee vai ei? Onko järkee vai ei? Onko tässä väikkärissä mitään järkee?

Tarkemmin ku aattelee käy päätä särkee – lauloi Sleepy Sleepers synnyinvuosikymmenelläni kahdeksankymmentäluvulla, väikkärin sijaan kylläkin elämästä.

Onko siis niin että vain hullu tarttuu väikkäriin? Ainakaan varoitukset eivät tunnu lannistavan intomielisiä tutkijanalkuja.

Tähän oman alani tohtorin kommenttiin yhtyi moni muukin:

“Voin toki kertoa kokemuksia, mutta vaikutus lienee yhtä vähäinen kuin ex-narkkarin neuvoilla. Ne jotka ovat päättäneet aloittaa, tekevät sen joka tapauksessa.”

 

*Kolumnia varten 14 tohtoria ja tohtoriopiskelijaa eri aloilta vastasi otsikon kysymykseen.

Kaisa Vainio

Syksyllä 2016 filosofian maisteriksi valmistunut kulttuuriantropologi, Venäjä-asiantuntija, museotäti, projektiosaaja ja toimittaja. Kymmenen vuotta kestänyt opintopolku on ollut pitkä ja kiemurainen. Tuloksena on monialaosaaja – vai sittenkin ”huuhaahumanisti”? Twitter: @KaisaK_Vainio

Lue lisää:

Viikon 7 Tiedekysymys: Voiko Oulussa laskea mäkeä vuonna 2038?

Laskiaisen pulkkamäkeen on riittänyt lunta ja pakkasta tänä vuonna, vaan miten käy tulevaisuudessa? Viikon Tiedekysymyksessä otamme selvää, vaikuttaako ilmastonmuutos tulevaisuuden mäenlaskunäkymiin Oulun korkeudella.

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Anni Hyypiö

Reikunmäessä raikaa taas laskiaistiistaina – vaan miten käy mäenlaskun tulevaisuudessa?

Pitääkö laskiaisen pulkkamäkeen pöhistä uusia innovatiivisia laskuvälineitä vai onnistuuko perinteikäs mäenlasku lumisessa rinteessä?

Oulun yliopiston Geotieteen yksikön professori Kari Strand, millaiset ovat laskiaisen luminäkymät parinkymmenen vuoden kuluttua?

Ilmastonmuutoksen myötä talvikausi lyhenee, lämpötila nousee ja pakkaspäivien määrä vähenee, kertoo Strand.

Lumisin aika osuu kuitenkin tammi-helmikuulle eli laskiaisen tienoille, hän jatkaa.

Lumitilanteen suhteen ei siis todennäköisesti tarvitse muuttaa laskiaisperinteitä.

Entä vaikuttaako ilmastonmuutos jotenkin lumen laatuun?

“Talviaikaiset vesisateet voivat vaikuttaa liukkauteen”, kertoo Strand.

Lunta on nykyistä vähemmän alku- ja lopputalvesta ja talvet ovat tulevaisuudessa sateisempia, hän toteaa.

“Uskoisin että mäenlasku onnistuu vielä parinkymmenen vuoden päästäkin”, Strand kokoaa.

Vaikka ilmastonmuutos vaikuttaa lumitilanteeseen, Oulussa voi todennäköisesti suunnata pulkan kanssa laskiaismäkeen vielä vuonna 2038.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Tajusin, mistä Cheekissä on kyse

Kun sinulla on helvetillinen stressi ylityöpäivän takia ja kun painat äitisi kolmanteen puhelinsoittoon edelleen punaista luuria, Cheek ilmestyy taaksesi ja taputtaa olkapäälle: oikea suunta, just noin, uskot vaan unelmiis, niin saat kaiken saman kuin minä, kirjoittaa Iikka Kivi.

Kävin katsomassa Veljeni vartija -elokuvan, joka kertoo räppäri Cheekin eli Jare Tiihosen elämästä. Ja olen iloinen, että kävin. Veljeni vartijaan oli nimittäin piilotettu avain mysteeriin, jota en ole koskaan ymmärtänyt.

Miksi ihmeessä Cheek on niin suosittu?

Jopa elokuva tuntuu kompuroivan vastatessaan kysymykseen. Tiihonen kuvataan materialistisena kusipäänä, jonka ainoa päämäärä tuntuu olevan hyväksynnän hakeminen tekemällä yhä isompia ja isompia keikkoja.

Missään kohtaa elokuvaa Cheek ei puhu siitä, mitä hän haluaa ihmisille antaa, vaan siitä, mitä hän haluaa itse saavuttaa. On vaikea kuvitella, miksi näin itsekeskeisen ihmisen luomistyö vetoaa keneenkään.

Mutta elokuvan loppupuoli raottaa ilmeisen vahingossa sitä, mikä Cheekin tarinassa on niin samastuttavaa. Hän pitää itseään erityislaatuisena, poikkeuksellisena yksilönä, jonka pyhänä tehtävänä on tehdä omaa juttuaan muista piittaamatta.

Ja vaikka Cheek jättää kaksisuuntaisen mielialahäiriönsä hoitamatta ja kohtelee naisia kuin roskaa, nämä ongelmalliset piirteet ovat korjattavien vikojen sijaan hänen messiashahmonsa keskeisiä piirteitä, joita ilman Cheek ei olisi Cheek.

 

Kun tämän kuvan heijastaa moderniin työelämään, on helppo ymmärtää, miksi Cheekin kaltainen hahmo on niin suosittu.

Moni uraputkessa ponnisteleva ihminen on kyselemättä uskonut väitteet siitä, että tärkeintä elämässä on ostettavat asiat ja työn parissa niitettävät saavutukset. Omien heikkouksien työstäminen ja muiden ihmisten hyvä kohtelu ovat siinä  täysin toissijaisia ja aikaavieviä haittoja.

Kun sinulla on helvetillinen stressi ylityöpäivän takia ja kun painat äitisi kolmanteen puhelinsoittoon edelleen punaista luuria, Cheek ilmestyy taaksesi ja taputtaa olkapäälle: oikea suunta, just noin, uskot vaan unelmiis, niin saat kaiken saman kuin minä.

En sano, että Cheekin viesti olisi kokonaisuudessaan huono. Omien unelmien tavoitteleminen, materialistiseen hyvinvointiin pyrkiminen ja terve itsekkyys ovat kaikki itsessään hyviä asioita. Mutta jos ne muodostavat elämänfilosofian kovan ytimen – niin kuin Cheekin kohdalla on –, väitän, että sillä saa aikaan paljon enemmän kärsimystä kuin hyvinvointia.

Ihmisen vahvuus lajina on aina ollut yhteistyössä ja laumasta huolehtimisessa. Erityisesti nyt, ilmastonmuutoksen uhatessa, liiallinen itsekeskeisyys ja materian himoitseminen ovat aidosti haitallisia ja vaarallisia ihanteita.

 

Eräs ajanlaskun alussa elänyt puuseppä oli ajatuksissaan jo paljon Jarea edellä.

Okei, Jeesuksenkin juttuihin liittyi paljon moraalisesti arveluttavia aspekteja, mutta ydinajatus oli paljon kypsempi ja empaattisempi: muut ihmiset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin sinä.

Ja siksi Cheek on 2000 vuotta vanhaan fossiiliinkin verrattuna aika paska profeetta.

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää:

Dentopoliksen pukuhuonetiloihin tehtiin vihjeiden perusteella huumetutkinta

Yliopiston tiedotteessa todetaan, että huumekoira oli tutkinnassa aktivoitunut, "mikä viittaa siihen, että pieniä huumausaineiden jäämiä on voinut olla". Tutkinnassa ei ole kuitenkaan tehty löydöksiä eikä poliisilla ole epäiltyjä.

Kontinkankaalla sijaitsevan Oulun hammaslääketieteen ja suun terveydenhoidon uudisrakennuksen Dentopoliksen pukuhuonetiloissa on viime viikolla suoritettu huumetutkinta.

Tapauksesta kertoivat ensin sanomalehti Kaleva ja Iltalehti. Oulun yliopisto tiedotti asiasta lyhyesti Notiossa maanantaina 12.2.

Poliisi aloitti esitutkinnan saamiensa vihjeiden perusteella.

Iltalehden mukaan huumaavista aineista oli jonkinlaisia viitteitä. Yliopiston tiedotteessa todetaan, että huumekoira oli tutkinnassa aktivoitunut, ”mikä viittaa siihen, että pieniä huumausaineiden jäämiä on voinut olla”.

Tutkinnassa ei ole kuitenkaan tehty löydöksiä eikä poliisilla ole ketään epäiltyä.

Tiedotteen mukaan esitutkinta tullaan todennäköisesti lopettamaan näillä tiedoilla.

Oulun ylioppilaslehti tavoitteli tapauksen tutkinnanjohtajaa, rikoskomisario Tuomas Tuuposta maanantaina useita kertoja. Hän ei vastannut lehden yhteydenottopyyntöihin.

Iltalehden haastattelussa Tuuponen arvelee, että ”asia on paisunut isommaksi, kuin se todellisuudessa on”, sillä kyse on normaalista huumausainevalvonnasta.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Anne Remeksen mukaan huume-epäilyt otetaan tiedekunnassa vakavasti.

Tämän tapauksen seurauksena tiedekunnassa järjestetään tiedotusta opiskelijoiden päihdeohjelmasta.

”Tiedotusta aiheesta annetaan jo eri vaiheissa opintojen aikana, mutta asia otetaan nyt keskusteluun koko kampuksella eri opiskelijaryhmissä. Akuuttia hätää tämän suhteen ei kuitenkaan ole. Olen tyytyväinen, että meillä on päihdeohjelman myötä tuoreet ohjeistukset olemassa.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Ylioppilaskunnan vuosijuhlaviikolla museovierailu, muskaria ja kakkua

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) viettää vuosijuhlaviikkoaan helmikuun lopussa. Viikon aikana ylioppilaskunnan jäsenistö pääsee muun muassa tutustumaan juhlaetikettiin, tanhuamaan, kiertelemään taidemuseossa ja nauttimaan kakkukahveista. Viikko starttaa maanantaina 19.2. Telluksessa kello 16.30 järjestettävällä etikettikoulutuksella. Kouluttajana toimii Hannu Luukinen. Ilta jatkuu Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirin järjestämän hengailuillan parissa. Kahvila Humuksessa järjestettävässä illassa keskustellaan taiteesta ja taiteen tekemisestä, askarrellaan origameja […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Antti Törmä

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) viettää vuosijuhlaviikkoaan helmikuun lopussa.

Viikon aikana ylioppilaskunnan jäsenistö pääsee muun muassa tutustumaan juhlaetikettiin, tanhuamaan, kiertelemään taidemuseossa ja nauttimaan kakkukahveista.

Viikko starttaa maanantaina 19.2. Telluksessa kello 16.30 järjestettävällä etikettikoulutuksella. Kouluttajana toimii Hannu Luukinen.

Ilta jatkuu Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirin järjestämän hengailuillan parissa. Kahvila Humuksessa järjestettävässä illassa keskustellaan taiteesta ja taiteen tekemisestä, askarrellaan origameja sekä piirretään ja maalataan rennossa ilmapiirissä. Kello 18 käynnistyvään hengailuiltaan ovat tervetulleet kaikki kiinnostuneet, taiteellisesta taitotasosta riippumatta.

Tiistai 20.2. on nimetty tanhutiistaiksi. Päivään kuuluu tanssiryhmä Polokkareiden esitys Linnanmaan kampuksella kello 11.45 ja tanssinopettaja Hanna Poikelan ohjaama ilmainen tanhuworkshop Linnanmaan liikuntahallin musiikkiliikuntasalissa. Osallistuminen ei vaadi ennakkotaitoja tai varusteita, mutta kello 12.15 starttaavaan työpajaan on ennakkoilmoittautuminen.

Keskiviikkona 21.2. luvassa on musiikkileikkikoulua perheen pienimmille. Muskaritunti sisältää laulamista, loruilua, soittamista ja musiikkiliikuntaa. Muskarin ohjaajana toimii Emma Kurkinen, ja se järjestetään tilassa FY1095B kello 11.15–11.45.

Torstaina 22.2. Luupin opiskelijapäivänä Oulun taidemuseoon on opiskelijakortilla ilmainen sisäänpääsy koko päivän ajan. Lisäksi päivän aikana on tarjolla kaksi näyttelyesittelyä – kello 15 esitellään Oulun teknologiabuumia käsittelevä Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa,  kello 17 vuorossa on graffititaidetta esittelevä Rakkaudesta vapauteen.

Perjantaina 23.2. OYY ja Oulun ylioppilaslehti tarjoavat ilmaiset kakkukahvit. Synttärikakkukahvit katetaan Linnanmaan keskusaulaan kello 12.

Juhlaviikon päättää lauantaina 24.2. ylioppilaskunnan perinteinen Annos 58-vuosijuhla Aleksinkulman juhlasalissa. Tänä vuonna juhlaa vietetään tavallista rennommin vuosijuhlasitsien merkeissä.

OYY on perustettu lokakuussa 1959, mutta ensimmäistä vuosijuhlaa vietettiin vasta vuonna 1961.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: