Korttipajassa kerätään kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä – Kortit lähetetään eduskuntaan ystävänpäiväksi

#MeToo Post Scriptum -korttipajassa kerätään kokemuksia alakouluikäisenä koetusta häirinnästä. Viisi päivää esillä oleva korttipaja on osa Oulussa tehtävää tutkimusta, johon aineistoa on saatu myös kouluissa pidetyistä työpajoista. Akatemiatutkija Tuija Huuki kertoo idean projektille syntyneen joulukuussa, kun eduskunnassa käytiin ajankohtaiskeskustelu seksuaalisesta häirinnästä. "Keskustelussa ei kiinnitetty ollenkaan huomiota lasten ja nuorten keskinäisiin suhteisiin, vaikka häirinnän juuret ovat juuri siellä."

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

”Lähden leiridiskosta pois ennen viimeisiä hitaita, etten joutuisi olemaan se joka jää ilman paria. T: 6lk tyttö”

”Pojat kokeili selästä, onko mulla rintsikoita.”

”PS. Minua kiusataan siitä että seurustelen mutta nuoremman tytön kanssa.”

”PS: Mä en ymmärrä miksi jokku alkaa nimittää mun kaveria tyttökaveriksi.”

 

Muun muassa tällaisia terveisiä on kirjoitettu Oulun Luokanopettajaopiskelijoiden kahvila Olohuoneessa esillä oleviin ystävänpäiväkortteihin.

Kyse on lasten vertaissuhteissa esiintyvää seksuaalista häirintää näkyväksi tekevästä #MeToo Post Scriptum -korttipajasta.

Sermiin kiinnitetyissä korteissa on kokemuksia alakouluikäisenä koetusta häirinnästä. Osa niistä on kerätty Oulun yliopiston opiskelijoilta, osa taas on oululaisilta alakouluikäisiltä lapsilta.

Seinää voi täydentää myös itse: kortteja kerätään yliopistolla maanantaista 5.2. perjantaihin 9.2. asti. Sen jälkeen ne lähetetään ystävänpäiväksi eduskuntaan.

Kahvilassa esillä oleva korttipaja on osa sukupuolentutkimuksen alaan kuuluvaa projektia, johon kuuluvat myös oululaisissa alakouluissa pidetyt työpajat.

Työpajoissa ja korttipajassa kerättyä aineistoa käytetään tutkimukseen, jota koordinoi sukupuolentutkimuksen akatemiatutkija Tuija Huuki. Lisäksi toteutuksessa ovat mukana väitöskirjatutkija Suvi Pihkala sekä viisi kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijaa.

Aiheesta syntyykin tutkimusartikkeleiden lisäksi myös kasvatustieteiden alan graduja ja kandintyö.

”Aihe on varsinkin Suomessa pitkälti ennestään tutkimaton. Keräämämme aineisto tarjoaa tutkimuksellisesti nyt paljon mahdollisuuksia”, Huuki kuvailee.

Hän on itse tutkimustyössään kiinnostunut vallasta lasten ja nuorten suhteissa.

Tuija Huuki kertoo idean projektille syntyneen joulukuussa, kun eduskunnassa käytiin ajankohtaiskeskustelu seksuaalisesta häirinnästä.

”Keskustelussa ei kiinnitetty ollenkaan huomiota lasten ja nuorten keskinäisiin suhteisiin, vaikka häirinnän juuret ovat juuri siellä.”

Korttien toimittamisella Huuki toivoo herättelevänsä kansanedustajia toimintaan.

”Eduskunnassa käydyssä keskustelussa vallitsi konsensus siitä, että asiaan olisi tartuttava. Nyt uuden istuntokauden alussa toivomme antavamme ideoita toimeenpanoon.”

 

Eivätkö poika ja tyttö voi olla kavereita?

Mutta mitä lasten vertaissuhteissa oleva seksuaalinen häirintä oikeastaan on?

Tutkimusprojektissa siksi on määritelty kaikenlainen seksuaalisuuteen tai sukupuoleen liittyvä huomio, joka tuntuu kohteena olevasta tai muista lapsista hämmentävältä, ei-toivottavalta tai nololta.

Sitä voi olla halventava puhe sukupuolesta, seksuaalisesti värittyneet vitsit tai lapsen vartaloa, pukeutumista ja yksityiselämää koskevat puheet. Seksuaalista häirintää on myös kaikenlainen vaatiminen, ehdottelu, painostus ja fyysinen koskeminen.

Myös lapsen kaverisuhteen leimaaminen seurusteluksi ja oman kelvollisuuden arvioiminen romanttisessa tai seksuaalisessa merkityksessä kuuluu häirinnän määritelmän piiriin.

Tutkimusprojekti on herättänyt muistoja myös sen organisoijissa: lapsuuden unohdetut kokemukset ovat projektin aikana muistuneet mieleen.

”Syntyi sampanjapulloefekti: yhden kokemuksen jälkeen niitä esiin nousi esille yhä enemmän”, Tuija Huuki toteaa.

Aiheesta gradua tekevä luokanopettajaopiskelija Maija Rautio muistelee kahden lapsuuden kaverisuhteen tuhoutuneen siksi, että ympäristö teki siitä romanttisen.

Katsokaa, poika ja tyttö leikkivät yhdessä, siis pakkohan siinä on olla jotain muutakin!

”Sen jälkeen koimme, ettemme voineet enää olla kavereita.”

Rautio harmitteleekin nyt sitä, ettei kukaan aikuinen puuttunut tilanteeseen – tai edes huomannut sitä.

Vaikka tyttö- ja poikakavereista kiusoittelu voi tuntua viattomalta, kaverisuhteiden romantisointi tai seksualisointi voi tuntua lapsista itsestään ahdistavalta, Huuki toteaa.

”Monesti lapset haluaisivat olla vain kavereita, ilman mitään ylimääräistä latausta tai odotuksia.”

 

Vastuuta on myös vanhemmilla

Tuija Huukin mukaan kouluissa ja vapaa-ajalla annettavalla suhdekasvatuksella on merkittävä rooli seksuaaliseen häirintään puuttumisessa ja sen ennaltaehkäisemisessä sekä tärkeä rooli myös myöhemmissä elämänvaiheissa tapahtuvan häirinnän ennaltaehkäisijänä.

”Rakkaudesta se hevonenkin potkii -tyylisellä kommentoinnilla opetetaan lapsesta saakka, että tykkääminen ja väkivalta kuuluvat yhteen.”

Vastuu on koulun ohella myös vanhemmilla. Koulun lisäksi suhdekasvatusta tulisi tehdä myös jokapäiväisessä arjessa, Maija Rautio sanoo.

”Oletuksena on, että lapsi oppisi ihmissuhdetaidot itsestään. Näinhän ei ole, vaan siihen vaaditaan harjoittelua ja opettelua.”

Suhdekasvatukseen ei tarvita erityisiä kikkoja. Tärkeintä on aito läsnäolo, keskustelu ja kuunteleminen.

”Lasten tulisi kasvaa siihen, että asioista voi aina puhua ja keskustella, ja vaikeitakin asioita voi sanallistaa”, Huuki toteaa.

”Lapset kyllä puhuvat, kun antaa siihen mahdollisuuden”, huomauttaa aiheesta kandia tekevä luokanopettajaopiskelija Maiju Isosaari.

Isosaari on ollut mukana kouluissa toteutetuissa työpajoissa. Työpajat starttaavat ensin kaverisuhteita käsittelevällä keskustelulla: miltä tuntuu olla tyttö, miltä poika, miltä suhteet muihin lapsiin tuntuvat?

Hän kertoo, että kahden tunnin työpajoissa 5–6-luokkalaiset lapset hoksaavat nopeasti, mistä on kyse.

”Jotkut lapset keskustelevat kokemuksistaan hyvinkin avoimesti muiden kanssa, toiset taas haluavat kirjoittaa kokemuksistaan yksityisesti. Aina on toki myös joukko, jotka eivät eri syistä osallistu tai eivät halua kirjoittaa korttia. Sekin on tietysti OK.”

Kotona käytävän suhdekasvatusta koskevan keskustelun voi käynnistää vaikka iltaisin ruokapöydässä: mitä kaveriasioihin kuuluu? Kuinka koulussa tänään meni? Kuinka voit? Onko kaikki hyvin?

Vanhemmat voivat johdatella keskusteluun, mutta tärkeintä olisi antaa lapsen itse puhua asiasta, Huuki sanoo.

”Jopa aikuisille asiasta puhuminen voi olla vaikeaa, sillä tuolloin on myönnettävä, ettei olekaan kaikkitietävä. Neuvonnan ja opettamisen sijaan aikuinen voi olla lapselle rinnallakulkija ja myötäntuntoinen tukija.”

”Tärkeimpänä viestinämme on rohkaista aikuisia kohtaamaan lapset ja juttelemaan rohkeasti aivan kaikista asioista”, Maija Rautio summaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

91 prosenttia pelaavista nuorista ei kuulu ongelmapelaamisen riskiryhmään

Tuore terveystieteen tohtori Niko Männikkö tutki väitöskirjassaan suomalaisten nuorten ongelmapelaamista. Lokakuussa julkaistussa työssään Männikkö havaitsi, että noin yhdeksän prosenttia pelaavista nuorista kärsii ongelmapelaamisen oireista. Tutkimus nostatti myös pienen mediakohun, kun iltapäivälehdet revittelivät otsikoita suomalaisnuorten ongelmapelaamisesta. Oliko kohuotsikoissa kuitenkaan perää?

Pelit ovat arkipäiväistyneet. Yhä useammalta löytyy vaikkapa älypuhelimesta suosittu Clash of Clans tai Candy Crush Saga.

Siksi myös pelien terveysvaikutuksien tutkiminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Niko Männikkö selvitti väitöskirjassaan viihdepelaamisen vaikutuksia terveyteen 13–24-vuotiailla pelaavilla nuorilla.

Viihdepelaamisella tarkoitetaan pelejä, joissa panoksena ei ole raha vaan pääasiallinen motivaatio pelaamiseen on sen viihdyttävyys. Tällaisia ovat muun muassa ikisuosikki World of Warcraft tai suomalaisvoimin toteutettu Cities: Skylines.

”Tutkimuksessa selvitettiin minkälaisia piirteitä ongelmapelaamiseen liittyi terveydellisestä näkökulmasta. Aineistoa kerätessä pyrittiin ottamaan huomioon psyykkinen ja fyysinen terveys sekä mahdolliset sosiaaliset haittavaikutukset.”

Tutkimuksen empiirinen osio suoritettiin kyselytutkimuksen avulla. Tällä Männikkö pyrki kartoittamaan muun muassa pelaamisen määrää.

”Ongelmapelaaminen on verrattavissa huumausaineiden käyttöön. Jos ongelmapelaaja joutuu olemaan pelaamatta, voi hän saada vieroitusoireita”, Männikkö toteaa.

Tutkimuksessa käsiteltiin myös pelaamisen sosiaalista puolta. Yksi ongelmapelaamisen merkki on sosiaalisten suhteiden kärsiminen. Etenkin sosiaalisten suhteiden siirtyminen reaalimaailmasta digitaaliseen maailmaan on hälyttävä merkki.

”Jos pelaaminen alkaa häiritä koulunkäyntiä tai työelämää, on jo syytä huolestua”, Männikkö selventää.

Muita ongelmapelaamisen oireita ovat väsymys ja keskittymiskyvyn heikkeneminen.

”Pahimmassa tapauksessa ongelmapelaaminen voi johtaa jopa masennukseen ja ahdistuneisuusoireisiin.”

 

Klikkiotsikoinnin uhri?

Ongelmapelaaminen kuulostaa vakavalta ongelmalta. Iltapäivälehtien kohuotsikoita Männikkö ei kuitenkaan allekirjoita.

”Hiukan se meni revittelyksi”, Männikkö naurahtaa.

Mikään naurun asia ongelmapelaaminen ei kuitenkaan ole. Tutkimuksen mukaan yhdeksän prosenttia pelaavista nuorista kuuluu riskiryhmään.

Männikkö avaa lukuja liikennevalovertauksen avulla:

”Jos otetaan 100 pelaavaa nuorta, 91 on pelaamisen suhteen vihreällä ja loput riskiryhmässä eli liikennevalotermein keltaisella.”

Niko Männikön mukaan myös sillä, mitä pelaa on vaikutusta ongelmapelaamiseen. Tutkimuksessa esiin nousivat erilaiset rooli- ja strategiapelit.

”Erityisesti moninpelattavat verkkoroolipelit näyttävät aineiston perusteella olevan ongelmapelaajien suosiossa.”

 

Pelaamisen hyvät puolet

Männikkö kuitenkin muistuttaa, että hän ei halua lietsoa moraalipaniikkia pelaamisen suhteen. Suurin osa pelaajista voi tutkimuksen mukaan hyvin ja on tärkeää muistaa, että pelaamisessa on myös paljon positiivisia puolia.

”Pelaaminen kehittää ongelmanratkaisukykyä ja monet moninpelattavat pelit kehittävät ryhmätyöskentelytaitoja. Pelien kautta voi myös saada sosiaalisia suhteita, jotka voivat olla monelle yksinäisyydestä kärsivälle kullanarvoisia”, Männikkö listaa.

On hyvä erottaa terve innostuneisuus ongelmapelaamisesta. Omasta tai läheisen pelaamisesta huolissaan oleville Männikkö antaa yksinkertaisen ohjeen.

”Jos pelaaminen ottaa enemmän kuin antaa, kannattaa omaa pelaamistaan pysähtyä miettimään.”

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Noitia vasaroidaan Valveella helmikuussa

Oulun ylioppilasteatterin näytelmä Noitavasara on tuskainen kasvutarina kohti naiseutta. Okkultismi-trilogian toisen osan ensi-ilta on 9. helmikuuta Valve-salissa. Näytelmä on “kauhean kaunis”, toteavat käsikirjoittaja-ohjaaja Toni Kandelin ja koreografi-apulaisohjaaja Heidi Maria Huotari.

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Joel Karppanen

Valve-salissa leijailee savua. Punaiset valot osoittavat katsomoon. Apulaisohjaaja ja koreografi Heidi Maria Huotari huutaa ohjeita näyttämöllä limittäin ja päällekkäin makaaville näyttelijöille. Taustalta kuuluu erikoista jylinää, jonka lähteeksi paljastuu sarvekkaalla kallolla koristeltu kummallisen näköinen soitin: yaybahar.

Olenko tullut seuraamaan okkultistisia menoja vai Oulun ylioppilasteatterin Noitavasara-näytelmän harjoituksia?

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Toni Kandelin, mikä ja mitä Noitavasara on?

“Äärimmäisiä tunnetiloja ja unenomaisuutta”, hän vastaa.

“Se on katsojaa puhutteleva ja herättelevä sekä haastava”, täydentää Huotari. “Varmasti tulee inhoa, vihaa, rakkautta, ihastumista, kauhua – ihan laidasta laitaan. Kukaan ei lähde salista ilman tunteita”, hän lupaa.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Näytelmän päähenkilö Miriam (Fanny Riekki) on elämässään hukassa oleva nuori nainen.

 

Noitavasara on Oulun ylioppilasteatterin okkultismi-trilogian toinen osa.

Aiempi Suuri peto -näytelmä vuodelta 2016 puhutti ja kohahdutti. Onko kyseessä yhtä visuaalinen tuotanto?

“Teemme erittäin visuaalista teatteria. Visuaalisuus on ollut mukana jo käsikirjoitusvaiheessa”, vahvistaa Kandelin. Musiikki, valot, maskeeraus ja puvustus ovat osa Noitavasara-kokemusta, kertovat Huotari ja Kandelin.

Noitavasara ei heidän mukaansa ole vaikeaselkoista tai outoa teatteria, vaan se tuodaan lähelle jotta katsoja voi tarttua kiinni.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Krista Karttusen esittämä Sofia on noitien Ylipapitar sekä Miriamin isosiskomainen ystävä ja esikuva.


Kukaan ei kuitenkaan pääse helpolla – ei työryhmä eivätkä katsojat.

“Se on  Tonin (Kandelin) juttu ja meidän trilogian juttu että katsoja haastetaan monella tasolla omien tunteiden ja oman itsensä kanssa”, kertoo Huotari. Hän vertaa näytelmän työryhmää perheeseen ja okkultismikulttiin.

Hänen mukaansa kaikki tekijät tarvitsevat toisiaan eri tavalla kuin tavallisessa näytelmässä.

“Kaikki ovat mukana sydänverellä”, Huotari kertoo.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Kaisa Seppänen on yksi neljästä Bileladysta, jotka ilmentävät nykypäivän pinnalista naiskuvaa.

 

Tekijäjoukko on lähes identtinen trilogian ensimmäisen osan kanssa. Tuukka Tyvelä on säveltänyt musiikin, jonka esittää näyttämöllä The Aeon -yhtye.

Erikoisuutena Noitavasarassa kuullaan varta vasten näytelmää varten rakennettua yaybahar-nimistä soitinta, jonka jylisevässä äänessä voi kuulla kumisevan okkultististen seremonioiden kaiun.

Vaikka työryhmä on tiivis ja hitsautunut yhteen, Noitavasara on rankka kokemus näyttelijöille, vahvistaa pääosan esittäjä Fanny Riekki. Riekki oli naispääosassa jo Suuressa pedossa, mutta Noitavasara on hänen mukaansa monella tasolla henkilökohtaisempi ja lähempänä omaa ihoa.

Vaikka näytelmä on synkkä ja ajatuksia herättävä, hän kehottaa katsojia vain nauttimaan virrasta.

Luvassa on “pimeä, kaunis ja värisyttävä” näytelmä, Riekki kuvailee.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Miriam tulee Sofian kutsumana naisten salaiseen seuraan, noitien kokoontumiseen.

 

Noitavasara iskee vihapuheeseen

Näytelmän käsikirjoitukseen innoitti Malleus maleficarum eli Noitavasara-kirja. Noitavainojen taustalla vaikuttanut ja noituuden sekä naiseuden yhteen liittänyt teos julkaistiin vuonna 1468 ja suomennettiin 2014.

Kirja kertoo miten noidan tunnistaa ja neuvoo kiduttamaan epäiltyä tunnustuksen kirvoittamiseksi. Malleus maleficarumin myötä ikävät tapahtumat kuten katovuodet voitiin vierittää naispuolisen noidan syyksi, eikä perättömistä syytteistä saanut sanktioita.

Noitasyytteet päättyivät usein ikävästi Paholaisen kanssa liittoutumisesta epäillyn kannalta. Arviot uhrien määrästä vaihtelevat suuresti, ja noitasyytteiden sukupuolittuneisuutta on tutkittu paljon.

Toni Kandelin kuvailee teosta julmaksi kirjaksi, joka sai miettimään miten julman tekstin saisi käännettyä näyttämölle. Tarina kuitenkin lähti omille teilleen: Malleus maleficarumista jäi näytelmään maailmankuva – ja noitien vasarointi, hän lisää.

Näytelmän ikärajaksi on määritetty 18 vuotta voimakkaiden kohtausten, väkivallan ja seksuaalisen sisällön vuoksi. Harjoituksissa ymmärrän miksi: näytelmä on voimakkaan fyysinen ja ottaa raadollisesti kantaa naiskehon olemukseen.

Naisruumis on yhtä aikaa syntymä ja kuolema ja raja niiden välissä. Pyhä ja paha. Julkinen ja yksityinen.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Noidat (kuvassa Jenna Kurikkala) ovat naiseuden vaietun viisauden itsevarma ruumillistuma.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Noitasapatissa Sofia noituu Miriamin valtaansa.

 

Noitavasarassa käsitellään kiusaamista, pahoinpitelyä ja sukupuolista syrjimistä mennen äärimmäisyyksiin ja ääripäihin, Huotari kuvailee.

Kyseessä on kuitenkin enemmän ihmisoikeuskysymys kuin sukupuolikysymys, hän tarkentaa. Näytelmä tulee syliin ja ajatuksiin ja kysyy kuka saa koskea ja keneen saa koskea, kertoo Huotari.

Kandelin vertaa taideteosta peiliin, joka heijastaa katselijansa. Heijastuva kuva ei ole aina miellyttävä, hän huomauttaa.

Noitavasara peilaa katsojan reaktioita: se herättää miettimään mille nauroit tai mihin et reagoinut, kertoo Kandelin.

“Sanoisivatko ihmiset samanlaisia asioita kasvokkain?”, miettii Huotari.

“Kuinka moni teistä nousisi puolustamaan heikompaa ja moniko kääntäisi kasvonsa pois pahasta?”, hän kysyy.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Vuohen kallo on yksi noitasapatin keskeisistä välineistä.

 

Oulun ylioppilasteatterin Noitavasara-näytelmän ensi-ilta on perjantaina 9.2.2018 kello 19 Kulttuuritalo Valveella (Hallituskatu 7, Oulu). Noitavasara esitetään yhdeksän kertaa ajalla 9.–20.2.2018.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Tabu, joka aiheuttaa häpeää ja pahimmillaan tappaa – Kuukautisista pitäisi voida puhua avoimesti vuonna 2018

Miten niin luonnollinen asia, joka koskettaa noin puolta maailman väestöstä, voi edelleen olla tabu, kysyy Eleonoora Riihinen.

Makaan alasti lattialla. Särky ja kuvotus ennakoivat seuraavaa kramppia, jonka viilto säteilee alaselkään asti. Yhtäkkiä vaikuttaa siltä kuin sisäelimeni olisivat saaneet tuntoaistit, joita niillä ei kuuluisi olla.

Katson ympärilläni olevia ihmisiä ja ajattelen, että olen onnekas: tällaista kipua tunnen vain pari kolme kertaa vuodessa. Joillekin tämä on todellisuutta joka kuukausi.

Ihmiset katsovat minua, koska olen taidemallina. Minuun sattuu niin, että päässä surisee, mutta en sano mitään, koska en osaa valehdella enkä halua sanoa opettajalle, että minulla on kuukautiset.

 

Episodi tapahtui pari vuotta sitten. Sen muisteleminen suututtaa edelleen.

Samalla tavalla kuin minua suututtaa, kun ajattelen sitä, miten ystäväni tuntee häpeää joka kerta, kun hän ostaa kaupasta tamponeja. Eikä hän ole ainoa. Yhdysvalloissa tehdyn tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli puolet naisista häpeää kuukautisiaan (kyselyssä puhutaan naisista, vaikka kaikki menstruoivat eivät ole naisia).

Häpeää aiheuttivat etenkin miespuolisten ystävien, kumppanien ja perheenjäsenten kommentit. Lähes puolet kyselyyn vastanneista miehistä oli sitä mieltä, että on epäsopivaa, jos nainen kertoo kuukautisistaan esimerkiksi töissä. Miten niin luonnollinen asia, joka koskettaa noin puolta maailman väestöstä, voi edelleen olla tabu?

Jo vuosia ennen kuin kuukautiseni alkoivat, olin sisäistänyt nuortenlehdistä, kuukautissuojamainoksista ja koulussa jaetuista brosyyreistä, että kuukautiset ovat tyttöjen ja naisten suuri salaisuus. Kaikki kuukautisiin liittyvä tulee hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti. Kukaan ei missään nimessä saa tietää, että sinulla on ne!

Teini-iässä pahin kuviteltavissa oleva painajainen oli ylivuoto: punainen läikkä pöksyissä julkisella paikalla olisi tarkoittanut ikuista traumaa. Ja täytyy sanoa, että se aiheuttaisi tänä päivänäkin lamauttavaa häpeää.

Mutta miksi ihmeessä? Mitä niin vaarallista näkyvässä veressä on? Kuukautiset ovat olleet tabu eri kulttuureissa läpi historian. Niitä on pidetty likaisina ja saastuttavina. Esimerkiksi nykyisten valtauskontojen, islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden, kirjoituksissa kehotetaan, että naiset eristetään muista ihmisistä vuotopäivien ajaksi, ja tämä perinne elää edelleen tietyissä maailman kolkissa. Kyseessä on vakava ihmisoikeuskysymys, sillä esimerkiksi Nepalissa naisia kuolee eristyksissä niin kutsutuissa kuukautismajoissa huonon hygienian ja kylmyyden takia.

Kuukautistabu on pohjimmiltaan naisvihamielinen ilmiö. Se kuuluu samaan kategoriaan kuin se, että julkinen imettäminen aiheuttaa raivoa ja naisen ajamattomat säärikarvat raiskausuhkauksia. Lopulta kyse on feminiinisyyteen liitettyjen ominaisuuksien kontrolloimisesta.

Naisen pitäisi olla puhdas taruolento, josta ei kasva karvaa, joka ei käy paskalla eikä eritä mitään ällöttäviä eritteitä kuten vauvan ruokaa tai verta.

 

Onneksi kuukautistabu on pikkuhiljaa murtumassa.

Toivoa antava merkki on esimerkiksi se, että kuukautissuojamainoksessa nähtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa oikeannäköistä ”verta” sinisen nesteen sijaan.

Avoin ja neutraali keskustelu poistaa turhaa häpeää. Eli seuraavan kerran, kun olet työkyvytön kuukautiskipujen takia, älä pelkää avata suutasi.

Ja seuraavan kerran, kun tekee mieli heittää tyttöystävällesi, siskollesi, kollegallesi hauska menkkaläppä, älä avaa suutasi.

 

Aiheeseen liittyvä lukusuositus: Liv Strömquistin sarjakuvamuotoon tehty tietokirja Kielletty hedelmä (2016)

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Kieli rakentaa ja romuttaa yhteisöllisyyttä

Kielipolitiikalla ja tekemillämme valinnoilla on väliä. Parhaimmillaan edistämme yhteisöllisyyttä, pahimmillaan linjauksemme taas romuttavat sitä, sanoo Henna Määttä.

In English.

Kun 16-vuotiaana kerroin kavereilleni ja sukulaisilleni lähteväni vuodeksi vaihto-oppilaaksi Brasiliaan, minua pidettiin uhkarohkeana reikäpäänä.

Vaikka monet ihmettelivät valintaa kielen ja maan kaukaisuuden takia, juuri näiden vuoksi valitsin vaihtokohteeksi Brasilian. Halusin nimittäin oppia täysin uuden kielen ja kulttuurin, asettaa itseni paikkaan ja tilanteeseen, jossa en ollut koskaan aiemmin ollut.

Nyt voin vain ihailla silloista nuoruuden rohkeuttani. Vuosi oli upea, tapahtumarikas ja opettavainen. Samalla se oli myös haastava ja vaikea, sillä jotta tulisin edes auttavasti toimeen kyseisessä maassa, minun oli opittava lyhyessä ajassa täysin uusi kieli.

Olin myös ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minua tuijotettiin kadulla. Koin miltä tuntuu tulla asetetuksi lokeroon yhden kulttuurin ymmärtämisen helpottamiseksi.

Opetellessani uutta kieltä ja kulttuuria hetket, jolloin joku tuli puoliväliin vastaan puhumalla englantia, tuntuivat helpotukselta ja lahjalta.

Samalla tavoin kallisarvoisilta tuntuivat hetket, jolloin pääsin puhumaan kokemuksistani ja haasteista muiden vaihto-oppilaiden kanssa.

Vaikka brasilialaiset isäntäperheeni auttoivat ja tukivat sopeutumistani, toisinaan vain toiset vaihto-oppilaat tiesivät miltä minusta juuri sillä hetkellä tuntui.

 

Vaihto-oppilasvuoteni aikana koetut asiat ja tuntemukset ovat kasvattaneet minua ja vaikuttaneet siihen, kuinka hahmotan yhteiskuntaa ja maailmaa ylipäänsä.

Uskon, että kokemukseni vuoksi pystyn ymmärtämään hieman paremmin sitä, miltä kansainvälisistä opiskelijoista ja työntekijöistä tuntuu, kun he saapuvat maahamme ja kaupunkiimme. Uskon toisaalta myös vilpittömästi siihen, että jokainen pystyy halutessaan kuvittelemaan itsensä toisen ihmisen asemaan.

Oulun yliopisto määrittelee itsensä kansainväliseksi tiedeyliopistoksi. Minulle tämä tarkoittaa paitsi kansainvälisesti arvostettua koulutusta ja tutkimusta, myös kansainvälisyyttä edistävää toimintakulttuuria, jossa jokainen yliopistoyhteisön jäsen tuntee olonsa tervetulleeksi.

Voimme edistää yhteisömme positiivista psykologista ja sosiaalista integraatiota esimerkiksi viestimällä kaksikielisesti, tarkastelemalla kaikkien vaikuttamismahdollisuuksia sekä lisäämällä tietoisuutta yhteisömme monimuotoisuudesta.

Vaikka viime aikoina yliopistossamme on otettu hyviä kielipoliittisia kehitysaskelia, tehtävää on vielä paljon. Käytännöt vaihtelevat paljon yksiköiden ja tiedekuntien välillä. Usein englanninkielinen viestintä jää lyhyeksi referaatiksi, joskus se unohtuu kokonaan.

Vähäisestä tai olemattomasta kaksikielisestä viestinnästä seuraa, ettei kansainvälinen työntekijä tai opiskelija saa samanlaista ohjeistusta ja tukea kuin suomalainen. Tällä taas voi olla kauaskantoisia ja vakavia vaikutuksia työssä tai opinnoissa suoriutumiseen.

Huonon kaksikielisen viestinnän seurauksena tutkimus- tai hankerahoitus saattaa jäädä hakematta, koulutuksen kehittämiseen tarkoitettu koulutus saamatta tai opintojen sujuva eteneminen voi vaarantua.

 

Kaksikielisen viestinnän lisäksi yliopistossamme tulisi tarkastella kriittisesti kansainvälisten työntekijöiden ja opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksia. Vaikka yliopistolaissa viralliseksi hallintokieleksi on nimetty suomi, ei se ole estänyt esimerkiksi koulutusneuvoston kokousten järjestämistä pääosin englanniksi.

On surullista nähdä kuinka vähäiset mahdollisuudet kansainvälisillä työntekijöillä ja opiskelijoilla on osallistua yliopiston viralliseen päätöksentekoon. Viime syksynä sydäntäni todella riipaisi, kun jouduimme hylkäämään opiskelijoiden hakemuksia hallinnon toimielimiin kielikysymyksen vuoksi.

Kaksikielisyys vaatii toki lisäresursseja, toisaalta rohkeuttakin. Englannin puhumisessa ja kirjoittamisessa etenkin meillä suomalaisilla on rima turhan korkealla: koska olemme hieman ujoja, helposti aliarvioimme oman osaamisemme.

Loppujen lopuksi täydellisellä kieliopilla on vain harvoin merkitystä arkikäytössä – tärkeintä on tulla ymmärretyksi.

Myös ylioppilaskunta on tehnyt valintoja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi. Kaksikielinen viestintä on lähtökohtamme, ja esimerkiksi edustajistossa on viime vuosina toiminut yksi tai useampi kansainvälinen opiskelija.

Vuonna 2018 yhdenvertaisuutta edistävien valintojen ei kuitenkaan tulisi olla poikkeuksellista edelläkävijyyttä, vaan lähtökohta kaikelle toiminnalle.

 

Kielipolitiikalla ja tekemillämme valinnoilla on väliä. Parhaimmillaan edistämme yhteisöllisyyttä, pahimmillaan linjauksemme taas romuttavat sitä.

Pirstaloitunut ja epätasa-arvoinen viestintä vaikeuttaa integroitumista yliopistoyhteisöön.

Meidän täytyy ensinnäkin tunnistaa, ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia olla päättävässä asemassa, ja sen jälkeen pohtia konkreettisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Yksi ratkaisu voi olla kokousten kielten muuttaminen, toinen voi olla tulkin järjestäminen paikalle.

Täytyy myös muistaa, ettei toimintakulttuurin ja kaksikielisyyden edistäminen ole vain viestintäpalveluiden vastuulla. Kielipolitiikan kehittäminen sekä kaikki mukaan ottavan yhteisön rakentaminen on meidän jokaisen tehtävä.

Henna Määttä

Oppimista ja seikkailuja rakastava projektikoordinaattori, joka suhtautuu intohimoisesti laadukkaaseen koulutukseen. Twitter: @HennaMaa

Lue lisää:

Perjantain työnseisauksella vaikutuksia myös paikallisbusseihin – osa vuoroista jää ajamatta linjoilla 1, 2, 3, 7, 20 ja 26

Palkansaajajärjestö SAK järjestää perjantaina 2.2. Helsingin Senaatintorilla mielenilmauksen aktiivimallin vastustamiseksi. #Äänityöttömälle-mielenilmauksella vaaditaan aktiivimallin perumista. Perjantain mielenilmaukseen osallistuu useita ammattiliittoja, niiden joukossa Auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT. Koska linja-autoala osallistuu poliittiseen työnseisaukseen, myös Oulun paikallisliikenteessä on merkittäviä poikkeuksia perjantaina aamukolmesta iltakuuteen. Osa vuoroista jääkin perjantaina ajamatta linjoilla 1, 2, 3, 7, 20 ja 26. Linjojen poikkeusaikataulut löytyvät Oulun […]

Palkansaajajärjestö SAK järjestää perjantaina 2.2. Helsingin Senaatintorilla mielenilmauksen aktiivimallin vastustamiseksi.

#Äänityöttömälle-mielenilmauksella vaaditaan aktiivimallin perumista.

Perjantain mielenilmaukseen osallistuu useita ammattiliittoja, niiden joukossa Auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT.

Koska linja-autoala osallistuu poliittiseen työnseisaukseen, myös Oulun paikallisliikenteessä on merkittäviä poikkeuksia perjantaina aamukolmesta iltakuuteen.

Osa vuoroista jääkin perjantaina ajamatta linjoilla 1, 2, 3, 7, 20 ja 26. Linjojen poikkeusaikataulut löytyvät Oulun joukkoliikenteen verkkosivuilta.

Kokonaan ajamatta jäävät linjat 22 ja 34.

Oulun joukkoliikenteen mukaan seuraavat linjat pyritään liikennöimään kuitenkin normaalilla aikataululla:

  • citybussit A, B ja C
  • linjat 4 ja 4A
  • linja 8
  • linja 9
  • linja 10
  • linja 11
  • linja 14
  • linja 15
  • linja 17
  • linja 20B
  • linja 21
  • linja 23
  • linja 25
  • linja 29
  • linjat 35 ja 35K
  • linja 36
  • linja 38
  • linja 39
  • linjat 40 ja 41
  • linjat 48 ja 49
  • linjat 50 ja 51
  • linjat 52, 52K, 53, 53K, 54 ja 56
  • linjat 58 ja 59
  • palveluliikenne

Bussiliikenteen odotetaan käynnistyvän vaiheittain kello 18 jälkeen, ja myöhäisillan vuorot ja yövuorot ajetaan todennäköisesti jo normaalin aikataulun mukaisesti.

Oululaisia bussimatkustajia kehotetaan tukeutumaan muihin kulkutapoihin, pitämään etätyöpäivää, varautumaan myöhästymisiin sekä vuorojen ruuhkautumiseen.

Kuukausikorttilaisille tiedoksi: Oulun joukkoliikenne ei hyvitä mielenilmauksesta aiheutuvaa tappiota kausilipuille, koska kyseessä on joukkoliikenteen järjestäjästä riippumaton syy.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: