Arvio: The Last Jedi toistaa uskollisesti alkuperäistrilogiaa sekä hyvässä että pahassa

The Last Jedi on Star Wars -saagan viimeisin ja pisin osa – ja siltä se myös tuntuu. Elokuva yrittää miellyttää jokaista, ja on siksi liian turvallinen ja paikoin ontto. Kahdeksas episodi tarjoaa parhaat palat siitä, mitä aiemmat ovat opettaneet toivomaan ja odottamaan.

Star Wars: Episode VIII – The Last Jedi

Pääosissa Daisy Ridley, Mark Hamill, Adam Driver, John Boyega, Carrie Fisher, Oscar Isaac, Domhnall Gleeson, Andy Serkis, Laura Dern, Benicio Del Toro, Gwendoline Christie ja Kelly Marie Tran. Käsikirjoitus Rian Johnson, George Lucas (hahmot). Ohjaus Rian Johnson. Kuvaus Steve Yedlin, musiikki John Williams. Ensi-ilta elokuvateattereissa 13.12.2017.

 

Loppuvuoden elokuvatapaus The Last Jedi jatkaa siitä, mihin seitsemäs episodi The Force Awakens jäi, ja trilogia alkaa enenevissä määrin muistuttaa aitoa alkuperäistä. Kapinalliset ovat tuhonneet planeettoja tuhoavan tukikohdan ja pahuuden voimat iskevät takaisin.

Alun isojen kahakoiden jälkeen sodasta tulee väsytystaistelua, jonka aikana ristiriitainen parivaljakko Rose (Kelly Marie Tran) ja Finn (John Boyega) rientävät seikkailusta toiseen, ja jedivoimia opetteleva orpo Rey (Daisy Ridley) kohtaa syrjäisellä planeetalla opettajansa Luken (Mark Hamill) sekä vanhempiaan koskevat kysymykset. Kaiken aikaa julma, ryppyisen suurvaltiaan oppipoika, mustiin pukeutunut kypäräpää Kylo Ren – jota Adam Driver upeasti metodiraivollaan esittää – jahtaa galaksin viimeisiä jedejä.

Hahmot, design, vitsit, jediopetukset ja sukulaissuhteilla jännäämiset ovat niin vanhoja tuttuja, että Rian Johnsonin käsikirjoitus tuntuu enemmän Imperiumin vastaiskun 40-vuotispäivitykseltä kuin saagan kahdeksannelta osalta.  

Kuten Imperiumin vastaiskussa aikanaan, kapinalliset ja Ensimmäinen ritarikunta (ent. Imperiumi) vievät galaktista juonta eteenpäin räjäyttelemällä toisiaan niin avaruudessa, aavikoilla kuin kaupungeissakin, mutta mielenkiintoisimmat teemat pyörivät edelleen Voimaan tutustuvien ja sitä käyttävien keskinäisiin kahnauksiin.

Mikä Voima on? Mitä sillä pitää tehdä? Kuka kallistuu valon puolelle, kuka pimeyden? Kuka voittaa ja mitä?

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Kylo Ren (Adam Driver). Kuva: Lucasfilm Ltd.

 

The Last Jedi kopsuttelee Disneyn konttorissa tarkkaan harkituilla ja turvallisiksi todetuilla askelilla täydellisen eskapistista reittiä lähtöruudusta maaliin. Matkalla vastataan kaikenikäisten tarpeisiin draamalla, seikkailuilla, vitseillä – niin lapsellisilla kuin hienovaraisemmillakin – sekä tietysti elämää suuremmalla toiminnalla ja efekti-ilottelulla.

Vaikka hurjastelu on hauskaa ja nostalgista pakoa todellisuudesta, juuri Voiman lennokas filosofointi kiinnostaa lopulta eniten. Siinä kohtaa The Last Jedi palaa alkuperäistrilogiaan vahvimmin ja koukuttavimmin. Elokuvan jedit ja sithit kamppailevat sisäisten ristiriitojensa ja erityisesti Voimaa (eli elämää) koskevien kysymysten kanssa niin paljon, että katsojakin voi lähteä valitsemansa kokoiselle henkiselle matkalle.

Tyylistä elokuvaa ei voi moittia. Audiovisuaalisesti teos on yhtä hulppea kuin aikaisempikin ja alkuperäistrilogia aikanaan, ja John Williamsin klasarisoinnut nostattavat entiseen malliin. Upeus ei silti kanna koko kaksi- ja puolituntista kestoa, koska monet käänne-, seikkailu- ja toimintakohdista ovat joko tarpeettomia tai tarpeettoman pitkiä – mikä taitaa kuitenkin olla tosifanien mieleen.

Tyylikästä on myös elokuvan roolitus, jossa näkee pienen askeleen kohti tasa-arvoisempaa elokuvateollisuutta. Vaikka valtaosa näyttelijöistä on edelleen valkoisia, Finn ja Maz Kanata (Lupita Nyong’o) eivät ole enää ainoina vähemmistössä, vaan rooleihin on saatu pari aasialaistakin. Matkaa on siis vielä paljon, mutta erityisesti vahvat naishahmot ovat hyvin edustettuina. (Itkut tosin ovat edelleen varattu naisille ja erityisesti Ridleyn Reylle, jonka hallittu kyynel alkoi jo toistaa itseään).

Ja nyt, kun tyylipisteitä jaellaan, vähiten niitä saa Domhnall Gleesonin kenraali Hux, joka pompöösissä brittiupseerimaisuudessaan tuntuu turhan sketsihahmomaiselta. Siitä tuskin voi liikaa napista, koska kyseessä on kevyttä elokuvaviihdettä, jossa hahmot ovat lähinnä karrikoituja arkkityyppejä.

 

Ja kyllähän tätä kaikesta huolimatta lisää haluaa. Ei muuta kuin Soloa ja yhdeksättä episodia odottelemaan.

 

Timo Utterström

Taiteen maisteri lähti Oulusta maailmalle etsimään totuutta ja löysi sen näyttelemisestä. Tutkii nyt elokuvien kautta niin itseään kuin maailmaakin.

Lue lisää:

Oulun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla jouluista musiikkia 18.12.

Joulun alla Oulussa järjestetään useita joulukonsertteja, niin kirkoissa kuin konserttisaleissakin. Maanantaina 18.12. jouluista musiikkia kuullaan Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Konsertissa esiintyvät huilisti Emma Tessier, performanssitaiteilija Lempi Roos, harmonikkataiteilija Timo Kinnunen ja lyömäsoittaja Antti Ohenoja. Järjestäjien mukaan konsertin jouluhenkinen ohjelmisto pohjautuu eri aikakausien joulumusiikkiin ja improvisaatioihin ja esimerkiksi afrikkalaisiin joululauluihin. Konserttiyleisölle on tarjolla lämmintä glögiä ja pipareita. […]

Joulun alla Oulussa järjestetään useita joulukonsertteja, niin kirkoissa kuin konserttisaleissakin.

Maanantaina 18.12. jouluista musiikkia kuullaan Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Konsertissa esiintyvät huilisti Emma Tessier, performanssitaiteilija Lempi Roos, harmonikkataiteilija Timo Kinnunen ja lyömäsoittaja Antti Ohenoja. Järjestäjien mukaan konsertin jouluhenkinen ohjelmisto pohjautuu eri aikakausien joulumusiikkiin ja improvisaatioihin ja esimerkiksi afrikkalaisiin joululauluihin.

Konserttiyleisölle on tarjolla lämmintä glögiä ja pipareita. Konsertti alkaa kello 18, liput 10 euroa ovelta.

Konsertti on osa Music in Botanical -konserttisarjaa. Sarjan konsertteja järjestetään kasvitieteellisen puutarhan pyramidikasvihuoneissa neljä kertaa vuodessa eri vuodenaikoina.

Sarjan talvikonsertissa ensi helmikuussa esiintyvät muun muassa panhuilisti Julian Pusca ja sellisti Adrian Mantu. Tulevassa kevätkonsertissa taas esiintyy sopraano Sarah Maria Sun yhdessä musiikkisarjan taiteellisen johtajan Timo Kinnusen kanssa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Eikö lehmä asukaan häkissä? – Moni alakouluikäinen lapsi ei tiedä mistä ruoka tulee

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan jopa yli kolmanneksella lapsista on virheellisiä käsityksiä ruoan reitistä ja maatiloista. ”Ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee ja miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa, on hakusessa”, muotoilee Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds. Jotta virheelliset luulot väistyisivät, lasten olisi hyvä päästä luokkahuoneen lisäksi tutustumaan myös koulupuutarhoihin, luontoon ja maatiloihin.

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Anni Hyypiö

Suomalaisten maatilojen määrä on laskussa, ja suomalaisista noin 70 prosenttia asuu urbaanissa ympäristössä.  

Kun omakohtaista kokemusta ei ole, käsitys ruoantuotannosta ja maatiloista on monella lapsella kertomusten varassa. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Pia Smedsin väitöstutkimuksen mukaan yli kolmanneksella lapsista onkin virheellisiä mielikuvia maataloudesta ja ruoantuotannosta.

Smedsin tutkimus osoittaa, miten koulusta saatu tieto ruoasta ja maanviljelystä yhdistyy median ja muun ympäristön välittämään kuvaan. Lastenkirjojen ja piirroshahmojen vaikutus ulottuu lasten mielikuviin maatilan eläimistä ja työstä. Tutkimuksessa mukana olleet lapset piirsivät esimerkiksi elefantin lehmän viereen ja lehmän häkkiin, Smeds kertoo.

Oulun yliopistossa 10.11. väitelleen Smedsin kasvatustieteen alan väitöskirja käsittelee ruokakasvatusta, eli lasten mielikuvia ja oppimista ruoan reitistä pellolta pöytään. Smedsin tutkimuksessa oli mukana 318 5- ja 6-luokkalaista oppilasta Helsingistä, Vaasasta, Forssasta ja Jokioisilta.

Smedsin mukaan tutkimukseen osallistuneiden lasten mielikuvissa maatila vertautuu eläintarhaan, ja käsitys maataloudesta on romantisoitunut: lehmät lypsetään käsin eikä kännykkä löydä signaalia. Kun lapset menevät paikan päälle maatilalle, he huomaavat että todellisuus ei vastaakaan mielikuvia: älypuhelin pelaa myös maatilalla, eivätkä lehmät ole häkeissä kuten eläintarhan eläimet lastenkirjoissa ja -ohjelmissa. 

Vaikka tutkimuksen mukaan kaupungissa asuvat lapset romantisoivat maatiloja maalla asuvia enemmän, kaikilla lapsilla oli samantyyppisiä virheellisiä mielikuvia. Lasten äidinkielellä ei ollut vaikutusta vastauksiin.

Pia Smedsin mukaan kyseessä on suurempi ongelma kuin ymmärretään. Smedsiin yhteyttä ottaneet opettajat ovat kertoneet että jotkut yläkoululaiset eivät tiedä miten perunoita keitetään tai että ne pestään maasta nostamisen jälkeen.

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds näkee kouluruoan erinomaisena pedagogisena välineenä. Ruoan kautta voidaan opettaa lapsille omien valintojen ympäristövaikutuksia ja antaa valmiuksia tehdä kestäviä valintoja. Kuva: Riikka Kalmi.

 

Omakohtainen kokemus tehostaa oppimista

Mutta mikä neuvoksi? Pia Smeds tarjoaa avuksi vierailua maatilalle. 

Kun tutkimukseen osallistuneet lapset vierailivat ruoan alkulähteillä eli maatiloilla, he oppivat tehokkaammin ja keskittyivät paremmin. Smedsin tutkimus osoittaa, että lasten vieminen aitoon ympäristöön antaa lapsille luokkahuoneeseen verrattuna erilaisen mahdollisuuden oppia, antaen kokonaiskuvan siitä, mistä ruoka tulee ja millaista on työ ja elämä maatilalla.

”Luokkahuone on rajoitettu ympäristö”, hän toteaa.

Smedsin mukaan oppiminen omakohtaisen kokemuksen kautta aidossa ympäristössä antaa tilaa erilaisille oppijoille ja syventää oppimiskokemusta: itse koettu jää paremmin mieleen, ja käsitys ruoasta sekä maatilasta muuttuu realistisemmaksi. Tiedon saaminen ja maatilan kokeminen paikan päällä siis korjaa mielikuvia vastaamaan todellisuutta.

Smedsin mukaan lapset hyötyvät maatiloihin tutustumisesta ja koululle tulevista vierailijoista, kuten paikallisista yrittäjistä. Kun lapset viedään ulos luokasta koulupuutarhaan, luontoon tai maatilalle, oppimiselle avautuu uusia mahdollisuuksia.

Smedsin mukaan on tärkeää, että lapset tietävät mitä syövät, mistä ruoka on tullut lautaselle ja millaista työtä sen eteen on tehty. Lasten on hyvä huomata että ruoan ei tarvitse tulla kaukaa, eikä ruoan kasvattaminen ole vaikeaa tai outoa, hän painottaa.

Pia Smeds näkeekin kouluruoan erinomaisena pedagogisena välineenä. Ruoan kautta voidaan opettaa lapsille omien valintojen ympäristövaikutuksia ja antaa valmiuksia tehdä kestäviä valintoja.

Vaikka lapset ovat tulevaisuuden päättäjiä, tulevaisuus ei ole vain poliitikkojen vastuulla, vaan “kaikkien panos lasketaan”. Hänen mukaansa on tärkeää, että jokainen tietää omat mahdollisuutensa vaikuttaa.

Ruoan kautta voidaan antaa konkreettisia välineitä kestävän tulevaisuuden rakentamiseen, hän kertoo. Jotta lapset voivat tehdä ekologisia ja eettisiä käytännön valintoja, heillä on oltava tietoa. Ruokakasvatus onkin pitkälle kantavaa kestävyyskasvatusta, Smeds toteaa.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Viikon 50 tiedekysymys: Voisiko ihminen nukkua talviunta?

Monet eläimet nukkuvat talviunta tai vaipuvat talvihorrokseen herätäkseen keväällä valoisampina ja lämpöisempinä aikoina. Voisiko ihminen viettää talven unessa tai horroksessa?

Herätys pärähtää pimeydessä. Väsyttää. Päivällä on hetken valoisaa. Yhä väsyttää. Kotimatkalla päivänvalo on muisto vain. Pimeä vuodenaika sekoittaa uni–valverytmiä, uni ei virkistä ja halu peiton alle piiloutumiseen valtaa mielen.

Toiset lääkitsevät kaamoksen vaikutuksia suklaalla, kirkasvalolampulla tai pitämällä kurinalaisesti kiinni liikunnasta ja vuorokausirytmistä.

Väsymyksen keskellä tulee pohdittua, voisiko ihminen ottaa mallia muusta eläinkunnasta ja vetäytyä talviunille?

Oulun yliopiston eläinfysiologian professorin Esa Hohtolan mukaan ihminen tarvitsisi muutamia fysiologisia sopeumia voidakseen käydä karhun lailla talviuneen.

Ensin täytyisi kerryttää lyhyessä ajassa rasvavarasto, jota käyttäisi energianlähteenä talvikuukausien aikana. Elimistön pitäisi osata muuttaa myrkyllistä ureaa proteiineiksi ja ruumiinlämmön tulisi laskea 33–34 asteeseen jotta elintoiminnot hidastuvat. Lisäksi pitäisi estää lihasten ja luiden haurastuminen.

”Ihmisellä jo muutamankin viikon vuodelepo aiheuttaa voimakasta lihaskatoa”, kertoo Hohtola.

Ei kuulosta helpolta. Entä sitten talvihorros? Voisimmeko ottaa oppia siileiltä ja lepakoilta?

”Talvihorroksessa elimistön pitäisi yllä mainittujen seikkojen lisäksi pystyä alentamaan lämpötilaansa hallitusti alle kymmenen asteen, jopa lähelle nollaa, mutta estämään lämpötilan aleneminen jäätymispisteen alapuolelle”, toteaa Hohtola.

Ihminen ei siis voi vaipua talviuneen tai talvihorrokseen, sillä meillä ei ole fysiologisia edellytyksiä talven ohittamiseen karhujen tai siilien keinoilla.

Onneksi päivä alkaa pidentyä talvipäivänseisauksen jälkeen, joka tänä vuonna osuu tiistaille 22. joulukuuta.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Itsenäisyyspäivän kulkue keräsi tuhansia katsojia – katso kuvagalleria soihtukulkueen matkasta!

Itsenäisyyspäivänä 6.12. Oulun yliopiston ylioppilaskunta järjesti perinteisen ylioppilaiden soihtukulkueen. Soihtukulkue kokoontui Oulun kauppatorilla Toripolliisi-patsaan luona. Parijonossa edennyt kulkue lähti matkaan kauppatorilta kello 15, osana Oulun historiaa kuvaavaa, Suomen satavuotisjuhlaan kuuluvaa Ajankulkuetta. Ajankulkueen matka päättyi Oulun kaupungintalolle, jossa niin yleisöä kuin kulkuetta ilahdutti muun muassa sekakuoro Cassiopeian Finlandia-hymni, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen (kok.) puhe ja yhteislauluna laulettu Maamme-laulu. Vaikka Ajankulkueen […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Antti Törmä

Itsenäisyyspäivänä 6.12. Oulun yliopiston ylioppilaskunta järjesti perinteisen ylioppilaiden soihtukulkueen.

Soihtukulkue kokoontui Oulun kauppatorilla Toripolliisi-patsaan luona. Parijonossa edennyt kulkue lähti matkaan kauppatorilta kello 15, osana Oulun historiaa kuvaavaa, Suomen satavuotisjuhlaan kuuluvaa Ajankulkuetta.

Ajankulkueen matka päättyi Oulun kaupungintalolle, jossa niin yleisöä kuin kulkuetta ilahdutti muun muassa sekakuoro Cassiopeian Finlandia-hymni, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen (kok.) puhe ja yhteislauluna laulettu Maamme-laulu.

Vaikka Ajankulkueen matka päättyi kaupungintalolle, ylioppilaiden soihtukulkue jatkoi matkaansa vielä Oulun hautausmaalle, jossa laskettiin seppele sankarihaudoille. Itsenäisyyspäivän juhlinta jatkui Vanhalla Paloasemalla pidetyillä jatkoilla.

Katso Oulun ylioppilaslehden kuvagalleriasta, kuinka ylioppilaiden soihtukulkue taittoi matkan Toripolliisilta sankarihaudoille.

 

 

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Viikon 49 Tiedekysymys: Kuinka vanha Oulu on?

Itsenäinen Suomi täyttää pyöreät 100 vuotta. Suomalaisten, saati oululaisten, historia ulottuu kuitenkin paljon kauemmas ajan pyörteisiin. Jos Suomi täyttää 100, kuinka vanha on Oulu?

Historian oppiaineen yliopistonlehtori Matti Enbuskella on kysymykseen sekä lyhyt että pitkä vastaus.

“Jos kysytään, kuinka vanha Oulun kaupunki on, vastaus on helppo. Oulu on virallisesti perustettu vuonna 1605”, Enbuske kertoo.

Asia ei kuitenkaan Enbusken mukaan ole näin yksinkertainen. Oulu on paikkana herättänyt mielenkiintoa paljon ennen 1600-luvun alkua. Tärkeänä idän ja lännen välisenä kulkureittinä Oulujoen suuhun ei syntynyt samalla tavalla varhaisia asutuskeskittymiä kuin esimerkiksi Tornioon tai Kemiin. Lisäksi 1100–1300-luvuilla Oulun seutu oli vahvasti idän vaikutuspiirissä.

“Vasta Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Ruotsin kuningaskunta alkoi kiinnostua Oulun alueesta. Vuodelta 1377 löytyy novgorodilaisista kronikoista maininta Oulun linnan taistelusta, joten viimeistään silloin voi ajatella Oulun seudun siirtyneen Ruotsin valtakunnan hallintaan”, Enbuske täsmentää.

Oulun historia ulottuu kuitenkin vielä kauemmas. Hautalöytöjen ja nimistöntutkimuksen avulla on saatu tarkempaa tietoa alueen historiasta.

“Hautalöytöjen perusteella ensimmäiset merkit ihmisen toiminnasta Oulussa ovat 500-luvulta. Karjalaiset jäänteet nimistössä viittaavat siihen, että 1100-1200-luvuilla alueella on ollut viimeistään pysyvää asutusta”, Enbuske pohtii.

Ihmisiä Oulussa on voinut asustella jo 1 500 vuotta sitten, mutta itse kaupunki on tarkalleen 412 vuotta vanha.

“1400- ja 1500-luvuilla Oulujoen suu vahvisti asemaansa alueen tärkeänä kauppapaikkana. Lopulta vuonna 1605 Kaarle IX antoi määräyksen Oulun kaupungin perustamisesta”, Enbuske summaa.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää: