Iloisen itsenäisyysjuhlan sijaan vuosi 2017 on paljastanut kotimaamme karvapuolta kerta toisensa jälkeen. Silti on hyvä, että juhlavuotta vasten ongelmien kontrasti on selkeä. Ainakin nähdään selvästi, mitä lähteä parantamaan, Iikka Kivi kirjoittaa.
Suomi 100 -juhlavuosi muistuttaa ahdistavaa, loputtoman tuntuista viikonloppua sukukokouksessa, jossa pääosassa on rahoista riitely ja toisten syyttely.
Iloisen itsenäisyysjuhlan sijaan vuosi 2017 on paljastanut kotimaamme karvapuolta kerta toisensa jälkeen. Suomen päättäjät ovat lähettäneet alaikäisiä turvapaikanhakijoita konfliktialueelle Afganistaniin, tehneet työttömien elämästä temppu tempulta hankalampaa ja kurjistaneet pienituloisten elämää.
Eikä luottamusta politiikkaan paranna se, että terveydenhuoltoa koskevat uudistukset uhkaavat lapata suomalaiset verovarat ulkomaalaisten sijottajien taskuihin. Eikä sekään, että äärioikeistolla on Suomessa presidenttiehdokas.
Eikä varsinkaan se, että Suomen poliitikoilla ei tunnu olevan minkäänlaisia intressejä käynnistää tehokasta ilmastonmuutoksen vastaista työtä, vaikka yli 15 000 tieteentekijän allekirjoittamassa varoituksessa todetaan, että aika on käymässä vähiin.
Virkamiehiin suomalainen tuntuu luottavan, mutta tänä vuonna siihenkin on tuntunut olevan normaalia vähemmän syytä. Poliisit jäivät kiinni rasistisen vihapuheen suoltamisesta nettiin, maahanmuuttovirasto Migrin toiminta on herättänyt runsaasti kritiikkiä ja kehitysvammaisia on laitettu kirjaimellisesti maksamaan työnteosta.
Seksuaalista häirintää paljastanut #metoo -kampanja nosti pinnalle muutaman ahdistelutapauksen, mutta osoitti myös samalla, miten vastenmielisen yleistä ja osittain myös erittäin hyväksyttyä seksuaalinen häirintä Suomessa on.
Toki kyseisessä listauksessa ole mainittu ollenkaan juhlavuoden positiivisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi Antti Holman loisteliasta Radio Sodoma -podcastia ja… noh, on niitä varmaan muitakin.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole velloa negaatioissa tai sanoa, että Suomi olisi satavuotisjuhlansa aikaan mitenkään erityisen karmea paikka elää.
Kaikkea muuta, mukavahan täällä on pääosin möllöttää.
Ja on hyvä, että juhlavuotta vasten ongelmien kontrasti on selkeä. Ainakin nähdään selvästi, mitä lähteä parantamaan.
Seuraavat sata vuotta ovat ratkaisevassa asemassa. Niiden aikana nähdään, onko Suomesta oman hallintoalueensa ongelmanratkaisijaksi ja tärkeäksi toimijaksi kansainvälisellä kentällä, vai onko kansallisvaltiomme vain väliaikaisratkaisu matkalla kohti uutta mallia tai ihmiskunnan sukupuuttoa.
Julkaistu
SHARE
Iikka Kivi
Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa.
Twitter: @KoomikkoKivi
Oulun yliopiston eläinmuseo sulkee Linnanmaalla ovensa nykyisissä tiloissa tällä viikolla. Viimeinen aukiolopäivä on perjantai 1.12. Torstaina 30.11., toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä, museon tiloissa järjestetään museon muuttoa vastustava, ”Eläinmuseon puolustusjuhla” -nimellä kulkeva tapahtuma. Kello 13–15 järjestettävän tapahtuman ohjelmassa on muun muassa puheita, kannanottoja ja otteita kansalaisadressista. ”Olemme yrittäneet vuoden ajan saada dialogia aikaiseksi, siinä onnistumatta. Saimme aikaan keväällä […]
Kello 13–15 järjestettävän tapahtuman ohjelmassa on muun muassa puheita, kannanottoja ja otteita kansalaisadressista.
”Olemme yrittäneet vuoden ajan saada dialogia aikaiseksi, siinä onnistumatta. Saimme aikaan keväällä sen, että 38 valtuutettua sitoutui tukemaan Oulun eläinmuseon jatkoa nykyisissä tiloissaan. Myöhemmät käänteet ovat osoittaneet sen olevan taloudellisempaa kuin muiden suunnitelmien. Tässä tapahtumassa keräännymme nyt keskustelemaan siitä, mitä asian eteen voitaisiin vielä tehdä, ja yritämme vielä kerran saada yhteyttä yliopiston johtoon”, kuvailee biologi Juha Markkola, yksi Eläinmuseoadressiliikkeen aktiiveista.
Juha Markkolan mukaan ajatus tapahtumasta ”on ollut hautumassa jo jonkun aikaa”.
”Emme ole lannistuneet. Tämä on kuitenkin taas esimerkki oululaisesta [päätöksenteko]kulttuurista: metsä ei vastaa, kun sille huudetaan.”
Paikalle tapahtumaan on kutsuttu myös Oulun yliopiston hallitus, rehtori Jouko Niinimäki, yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru, Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) edustaja, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä ja kulttuurijohtaja Risto Vuoria.
Rehtori Niinimäki ei pääse osallistumaan tapahtumaan jo aiemmin sovittujen tapaamisten vuoksi.
Yliopiston johdosta viestittiin Oulun ylioppilaslehdelle, että ”tavoitteena on saada johdosta edustaja osallistumaan tapahtumaan, mutta osallistumista ei näin lyhyen varoitusajan vuoksi voi varmasti luvata”.
Nykyisissä tiloissa vuodesta 1984
Museon tilojen vuokrasopimus irtisanottiin tammikuussa. Museon kokoelmista rakennettavan näyttelyn sijoittamista pohtinut työryhmä on esittänyt uudeksi sijoituspaikaksi Pohjois-Pohjanmaan museon alakertaa.
Lopullista päätöstä asiasta ei ole tehty. Oulun yliopiston viestintäjohtajan Marja Jokisen mukaan museon sijoituspaikan pohdinta on edelleen työn alla.
”Yliopiston tavoite on, että eläinmuseon näyttelytoiminta jatkuu, ja se jatkuisi ammattimaisen museotoiminnan yhteydessä. Yliopiston suunnitelmissa on rahoittaa myös uuden näyttelyn rakentamista”, Jokinen toteaa.
Linnanmaalla ravintola Foodoota vastapäätä sijaitsevalla eläinmuseon yleisönäyttelyllä on ollut tilaa noin 800 neliömetriä. Näyttely käsittää 1300 selkärankaista ja yli 3000 selkärangatonta Suomen eläinlajistolle tyypillistä eläintä.
Yleisönäyttelyssä on esillä vain pieni murto-osa museon kokoelmista: kokoelmaan kuuluu yli 50 000 selkärankaisen eläimen näytettä ja yli 2 miljoonan selkärangattoman eläimen näytteet.
Eläinmuseo ei muuta ensimmäistä kertaa. Museon kokoelma on 1960- ja 1970-luvuilla risteillyt Ainolassa, Oulun NMKY:n suurhallin tiloissa Linnankadulla, Tuomiokirkon vieressä ja Åströmin entisessä nahkatehtaassa Myllytullin Nahkatehtaankadulla.
Nykyisissä tiloissa eläinmuseo on ollut vuodesta 1984 alkaen. Linnanmaan tilojen erikoisuutena on Heikki Kangasperkon maalaama, 57 metriä pitkä dioraama, jossa Suomenlahti vaihtuu Jäämereksi ja kesä talveksi.
Tähtitieteen professori Esko Valtaoja on taitava tieteen popularisoija ja etevä esiintyjä. Sen vuoksi hänen puoleensa käännytään usein myös kysymyksissä, joiden aiheet ovat valovuosien päässä Valtaojan omasta tutkimusalasta. Näin ei tarvitsisi olla, onhan maassamme miltei 24 000 muutakin tohtoria keneltä kysyä. Oulussakin on lukuisia vaihtoehtoja Eskolle: esittelemme heistä kaksi.
Tiedebarometrin mukaan suomalaiset rakastavat tiedettä. He eivät kuitenkaan osaa nimetä elävistä tutkijoista kuin yhden – Esko Valtaojan.
Tämä lupsakka koko kansan tuntema tähtitieteen professori on taitava tieteen popularisoija ja etevä esiintyjä, minkä vuoksi hänen puoleensa käännytään sellaisissakin kysymyksissä, joiden aihe on valovuosien päässä Valtaojan omasta tutkimusalasta.
Näin ei tarvitsisi olla, onhan maassamme miltei 24 000 muutakin tohtoria keneltä kysyä. Oulussakin osataan: tohtoreita valmistuu Oulun yliopistosta vuosittain yli 170. Kaikki tutkijat eivät päädy parrasvaloihin, moni ei julkisuutta edes kaipaa.
Tiede on äärettömän tärkeää juuri tänään, kun sen asemaa yhteiskunnassamme yritetään horjuttaa monin tavoin. Jokainen tutkija voi itse tehdä voitavansa tieteen tunnettuuden ja arvostuksen eteen vaikkapa viestimällä omasta tutkimuksestaan. Käytännössä se usein vaatii astumista julkisuuden kynnyksen yli.
Tutkimusviestintää ja työrauhaa
Kun professori Sanna Järvelää Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksiköstä (LET) pyydettiin osallistumaan Vaihtoehto Eskolle -kampanjaan, hän suostui ilman muuta.
”Olen kiinnostunut uudenlaisista tavoista viestiä omasta työstäni ja mielelläni nostan ihmistieteitä esille muun tutkimuksen rinnalle”, pohdiskelee Järvelä, joka myös twiittaa ja kirjoittaa tutkimushankkeen blogiin.
Järvelän havaintojen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana tutkimusviestinnän tarve on kasvanut. Oman tutkimusyksikkönsä sisälläkin he ovat ryhtyneet systemaattisemmin suunnittelemaan tutkimuksesta tiedottamista ja opetelleet kertomaan selkeämmin monimutkaisista asioista julkisuudessa.
”Tieteentekijät ovat todellakin tulleet alas sieltä norsunluutornistaan”, Järvelä naurahtaa.
Yliopistotutkija, tekniikan tohtori Susanna Pirttikangas ymmärtää, miksi kaikki tutkijat eivät halua Eskoksi Eskon paikalle.
Tutkijaluonne voi nimittäin olla sellainen, että hän haluaa perehtyä asioihin perinpohjaisesti, ja ottaa niistä kunnolla selvää, ennen kuin käy kaiken kansan eteen.
Kaava asiantuntijuuteen voi mennä näinkin: Tutkimus on ensin tavattoman tylsää ja yksinkertaista, kunnes se imaisee tutkijan pauloihinsa ja muuttuu monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Yhtäkkiä yleistäminen onkin vaikeaa. On liikaa epävarmoja tekijöitä.
”Tutkija ikään kuin havahtuu, kuinka vähän hän tietää mistään, sitä mukaa kun tietää enemmän”, Pirttikangas kuvailee tieteilijän paradoksia.
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan Jokapaikan tietotekniikka -yksikössä työskentelevälle dataosaajalle itsensä brändääminen ei ole vierasta. Markkinointia tulee tehdä jo tutkimusrahoituksenkin vuoksi.
Silti ”kampanjan mannekiiniksi” lähteminen arvelutti Pirttikangasta. Näkyvyys saattaa poikia esiintymisiä, ja vaikka verkostoituminen on hyödyllistä, siihen kuluva aika nakertaa työrauhaa.
”Käyn sellaista ekstrovertin ja introvertin välistä taistelua”, Susanna Pirttikangas huokaisee.
Oulun yliopiston osaaminen esiin
Sanna Järvelä ja Susanna Pirttikangas suhtautuvat myönteisesti omien alojensa ja asiantuntemuksensa esiintuomiseen sosiaalisessa mediassa, siksi osallistuminen Vaihtoehto Eskolle -kampanjaan oli luontevaa.
Tieteen arvostus tuskin kärsii hauskasta toteutuksesta, ei ole myöskään syytä olettaa, että tieteen tekeminen olisi vakavaa tai kuivaa.
Siis toimittaja, tässä kaksi vinkkiä:
Sanna Järvelän puoleen voi kääntyä, mikäli tarvitset asiantuntijatietoa siitä, kuinka ihminen oppii yksin tai yhdessä ja siitä, miten teknologian ratkaisuilla voidaan tukea oppimisprosessien kriittisiä kohtia.
Susanna Pirttikangas puolestaan on asiantuntijasi, jos datan käsittely, hallinnointi tai käyttäminen päätöksenteon tukena mietityttävät.
Oulun ylioppilaslehden Mitä tieteessä tapahtuu -palsta nostaa esille akateemiset osaajat omasta yliopistostamme ja tekee siten työtä tutkijoiden sekä tutkimuksen tunnettuuden eteen. Jos haluat, että tutkimuksesi esitellään lehdessä, ota yhteyttä lehden päätoimittajaan, Anni Hyypiöön.
Vaihtoehto Eskolle
>> Vaihtoehto Eskolle -kampanja (15.–25.11.2017) toi esiin mahdollisimman monta vaihtoehtoa Suomen ainoan tunnetun tutkijan Esko Valtaojan rinnalle.
>> Kaskas Median järjestämässä kampanjassa mukana olivat kaikki suomalaiset yliopistot.
>> Kampanjan aikana vaihtoehtoja Eskolle esitettiin reilusti yli tuhat.
>> Myös Oulun yliopiston viestintä on nostanut esille runsaasti paikallisia tieteentekijöitä.
>> Esitettyihin vaihtoehtoihin Eskolle voi tutustua Twitterissä aihetunnisteella #vaihtoehtoeskolle sekä Facebookissa kampanjan sivulla
Julkaistu
SHARE
Venla Tuohino
Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.
Oulun yliopiston kuorot ja orkesterit yhdistävät lauantaina voimansa ensimmäistä kertaa. Aamuun uuteen -konsertissa sekakuoro Cassiopeia, Oulun Teekkarikuoro TeeKu, Oulun yliopiston kamariorkesteri ja puhallinorkesteri Teekkaritorvet juhlistavat satavuotiasta Suomea. Lauantai-iltana lavalla seisoo lopulta yhdessä rintamassa yli yli 120 esiintyjää.
Sisällä salissa näen, kuinka salin lavalle kipuaa koko ajan lisää ihmisiä. Soittajat asettautuvat paikoilleen, selailevat nuotteja. Lavalla osa kuorolaisista yskähtelee vaimeasti, osa siirtelee painoaan jalalta toiselle. Tunnelma on odottava.
Käynnissä tänä tiistai-iltana 21.11. on Aamuun uuteen -yhteiskonsertin harjoitukset. Ylhäällä lavalla seisovat Cassiopeian ja Teekun kuorolaiset, hieman alempana paikoillaan odottavat puhallinorkesteri Teekkaritorvet ja Oulun yliopiston kamariorkesteri.
Jotta ymmärtäisi, mistä lauantai-illan konsertissa onkaan kyse, on palattava ajassa viikolla taaksepäin.
Noin viikkoa aikaisemmin Oulun yliopiston kuorojen ja orkestereiden johdolla on hetki aikaa istahtaa kertomaan konsertista.
Ei konsertin harjoittelu tyssää toimittajan läsnäoloon: jutunteon aikana Saalastinsalista kantautuu sekakuoro Cassiopeian harjoitusten heleitä ääniä. Siksi ajatus uhkaa toistuvasti katketa, kun kuoroharjoitusten kappaleet vievät ajatukset euroviisujen ja baarien tanssilattioiden iloisiin tunnelmiin.
Mutta asiaan!
Aamuun uuteen -konsertti on ensimmäinen OYY:n musiikkijärjestöjen historian yhteiskonsertti. Mukana ovat siis sekakuoro Cassiopeia, Oulun Teekkarikuoro TeeKu, Oulun yliopiston kamariorkesteri ja puhallinorkesteri Teekkaritorvet.
Orkesterit ja kuorot esiintyvät illan aikana sekä yhdessä että erikseen. Koska tapahtuma on osa Suomi 100 -juhlavuotta, se näkyy myös ohjelmistossa.
Oulun yliopiston kamariorkesterin puheenjohtaja Lauri Pajunen vakuuttaa, ettei ohjelmisto ei ole pelkkää klassista, vaan luvassa on laajasti kotimaista musiikkia Oskar Merikannosta Juice Leskiseen ja Ultra Brahan.
Vaikka tietoa ohjelmiston kappaleista on hieman varjeltu, sen järjestäjät paljastavat, että yhtään tämän vuoden hittiä mukaan ei ole mahtunut.
Lavalle nousevat kuorot ja kamariorkesterit tekevät nyt ensimmäistä kertaa yhteistyötä koko porukalla. Toki kuorot ja orkesterit ovat tehneet yhteistyötä jo pienemmissä porukoissa: kamariorkesteri ja Cassiopeia ovat esiintyneet yhdessä, samaten Teekkaritorvet ja TeeKu.
Mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa järjestämässä yhdessä yhteistä konserttia. Projekti sopiikin kuin nakutettu juhlavuoden teemaan, yhdessä.
Ensimmäinen yhteiskonsertti ei synny aivan hetkessä. Kysyttäessä konsertin valmisteluihin kuluneen ajan ja vaivan määrää Lauri Pajunen huokaa, jokseenkin tuskallisen oloisesti.
Vuonna 1984 perustetussa Oulun yliopiston kamariorkesterissa soittaa niin yliopiston opiskelijoita kuin henkilökuntaakin. Orkesterin puheenjohtajan Lauri Pajusen mukaan yliopiston musiikkijärjestöjen yhteistyötä olisi syytä jatkaa myös Aamuun uuteen -yhteiskonsertin jälkeen.
Ensimmäinen yhteiskonsertti tarkoittaa sitä, että kaikki käytännön asiat on selvitettävä ensimmäistä kertaa.
Ensinnäkin oli selvitettävä se, kuinka kummassa kaikki esiintyjät saadaan mahdutettua yleisön eteen: järjestäjien laskelmien mukaan parhaimmillaan Saalastinsalissa esiintymislavalla on yhtä aikaa 125 esiintyjää.
Kaikkien sovittelu rinta rinnan ei ole helppoa puuhaa, varsinkaan kun mukaan tulevat suurikokoiset soittimet. Erityisen kinkkinen tilanne on ollut kamariorkesterilla.
Noin parikymmenhenkinen jousiorkesteri tarvitsisi ympärilleen paljon tilaa, jotta soittaminen ylipäänsä on mahdollista, Pajunen kertoo, ja demonstroi tilannetta itse: kyllä vain, soittaminen vaatii ympärille lääniä, jotta jousi ei olisi kanssasoittajan silmässä.
Konsertin järjestäjien tavoitteena on saada tupa aivan täyteen. Saalastinsaliin mahtuu normaalisti 510 istujaa ja 45 istujaa parvelle, mutta jotta kaikki konsertin esiintyjät ylipäänsä mahtuisivat esiintymään salin etuosaan, osa penkeistä viedään varastoon. Lauantain konsertti-iltana saliin mahtuukin noin 400 kuuntelijaa.
Lauri Pajunen kuvaa nykyistä järjestelyä litistämiseksi. Mutta kyllä kaikki lopulta mahtuvat: “Sopu sijaa antaa.”
Cassiopeian puheenjohtajan Arttu Vilmin mukaan Saalastinsali on akustisesti varsin mainio paikka, kuoro on äänittänyt salissa levyäkin.
”Ainoa harmi ovat salin ilmastointilaitteet: ne saa pienemmälle, mutta niitä ei saa pois. Levytyksessä se aiheutti ongelmia, kun yhtäkkiä taustalta alkoi kuulua kummaa surinaa. ”
Saalastinsali onkin jo ennestään tuttu paikka kaikille esiintyjille, sillä salissa harjoittelevat kamariorkesteri ja TeeKu. Teekkaritorvien treenit järjestetään Tukikohdalla Välivainiolla, Cassiopeian taas Pyhän Tuomaan kirkossa.
Saalastinsali soveltuu siis yliopiston avajaisten, promootioiden, virallisten juhlien ja seminaarien ohella hyvin myös musiikin ystäville.
Sekakuoro Cassiopeia isännöi keväällä Teekkarikuoro TeeKun kanssa opiskelijakuorojen laulujuhlaa Nordic Student Singers’ Summitia, tuttavallisemmin Nysseä. Nyssen pääjuhlassa Ouluhallissa lavalla oli yli 1000 esiintyjää, Aamuun uuteen -konsertissa Saalastinsalissa lavalla on ”vain” noin 120 esiintyjää. Kuvassa toisena vasemmalta Cassiopeian puheenjohtaja Arttu Vilmi.
Tädille juhlavasti
Aamuun uuteen -konsertti on osa Suomi 100 -juhlavuotta. Mutta miten pitkä on kuorojen oma historia?
Vanhin lauantaina esiintyvistä orkestereista on puhallinorkesteri Teekkaritorvet. Se on perustettu vuonna 1970.
Seuraavaksi vanhin on Cassiopeia, joka perustettiin kahdeksan vuotta myöhemmin. Cassiopeiaa seurasi Oulun yliopiston kamariorkesteri, joka perustettiin 1984. Nuorin joukosta on TeeKu, joka perustettiin vappuna 1993.
Toimintavuosia on takana jo kymmeniä. Onko kuoroille vuosikymmenien aikana muodostunut tiettyjä kappaleita, joita on pakko soittaa aina? Siis ikivihreitä, joista heidät tunnetaan?
Cassiopeian puheenjohtaja Arttu Vilmi kertoo, että Cassiopeialla suosikkikappaleet riippuvat konsertista, mutta “Finlandia-hymni, kyllä se on välttämätön osata”.
Kamariorkesterille se on Jean Sibeliuksen Andante festivo, tai Tädille juhlavasti, kuten kappaleen lempinimi kuuluu.
“Kyllä se on Tädille juhlavasti, sitä on soitettu niin paljon, että se on saanut oman nimensäkin”, Pajunen nauraa.
Teekkaritorville ja TeeKulle kysymys ikivihreästä on vaikeampi.
Johtajat eivät heti osaa nimetä yhtä pakollista kappaletta, joka toistuisi aina.
Edes ne hilpeimmät ja tanssittavat bilehenkiset kappaleet, jotka monelle ovat tuttuja esimerkiksi vappupäivän konserteista, eivät soi Teekkaritorvilla jatkuvasti.
“Monien tuntemat, niin sanotut ”Hilpeät Torvet” eivät ole oikeastaan arkeamme, enemmän kalenterissamme on tilauskeikkoja. Niillä soitamme sitten juhlavia biisejä”, Teekkaritorvien puheenjohtaja Aleksi Postila toteaa.
TeeKun puheenjohtaja Timo Välkky keksii hetken mietittyään yhden ikivihreähkön kappaleen.
“Yleensä encorena soitamme Caioon! Se edustaa vanhaa teekulaisuutta. Muuten ohjelmisto on vuosien aikana vaihtunut aika hyvin.”
Näin kulutan aikaa: Aamuun uuteen -konsertissa kuorot ja orkesterit esiintyvät yhdessä ja erikseen. Tiistai-iltana harjoitusten aikaan 21.11. vuoroaan odottelevat esiintyjät kuluttivat aikaansa monella eri tavoin. Osa keskittyi älypuhelimeensa, osa nuotteihin, osa taas käytti vapaat minuutit rentoutumiseen.
Vielä jos saisi pyytää ennustamaan: mikä tulee olemaan se lauantai-illan huippuhetki, se kaikista elähdyttävin, koskettavin ja upein kohta?
Siihen on järjestöjen johtajilla monia vaihtoehtoja.
“Yhteiskappaleet, ne jossa kaikki esiintyvät yhtä aikaa. Ne tulevat varmaan olemaan hienoimpia hetkiä”, Arttu Vilmi pohtii.
“Ohjelmistossa on niin paljon upeita ja räväköitä kappaleita, että tuskin kamariorkesterin klassiset kappaleet tulevat olemaan niitä, joiden aikana yleisö nousee taputtamaan seisoen. Tai mistäs sen tietää!” Lauri Pajunen toteaa.
“Mutta yleisöstähän on kiinni, mikä on heistä kiinnostavaa!”, Aleksi Postila huomauttaa.
”Tämähän ei tähän lopu”
Kun lauantai-illan viimeiset aplodit ovat vaimenneet, kuorolaiset astelleet alas lavalta, soittimet pakattu laukkuihinsa, Saalastinsalin tuolit kannettu takaisin paikoilleen, edessä on kysymys: mitäs nyt?
“Tämähän ei tähän lopu. Tämä oli niin hyvä idea, ettei yhteistyö tähän lopu”, Lauri Pajunen nauraa.
”Yksi ehdottoman iso etu on ollut se, että olemme saaneet kuulla, miten musiikkijärjestöjen käytännön asioiden pyörittäminen sujuu muissa yhdistyksissä. On ollut hirveän mukavaa saada kuulla muiden kokemuksia”, Arttu Vilmi toteaa.
Vaikka Aamuun uuteen on Oulun yliopiston kuorojen ja orkestereiden ensimmäinen yhteiskonsertti, on osallistujilla jo ennestään monenlaisia yhteistyötapahtumia ja yhteiskonsertteja muiden akateemisten musiikkijärjestöjen kanssa.
Cassiopeialla on Nordic Student Singers’ Summit (NSSS eli tuttavallisemmin Nysse), TeeKulla Teekkarikuorojen kokoontumisajot, Teekkaritorvilla Puhallus-festivaali.
Vain kamariorkesterilta tällainen valtakunnallinen kokoontumisajo toistaiseksi puuttuu.
“Oululaisten kuorojen kanssa on toki yhteistyötä tehty, esimerkiksi Mozartin Requiem- ja Bachin passioiden osalta”, Pajunen muistelee.
Illan konsertilla on myös toinen tavoite viihdyttämisen lisäksi. Musiikkijärjestöjen johtajat toivovat, että tapahtuma – ja tämäkin uutisointi asiasta – herättelisi oululaisopiskelijoita huomaamaan, kuinka paljon ja monipuolisesti yliopistolla luodaan ja tehdään musiikkia.
Kahden kuoron ja kahden orkesterin sovitteleminen Saalastinsaliin on vaatinut järjestäjiltä suunnittelua ja ”lievää litistymistä”, mutta sopu sijaa antaa. Kuvassa kapellimestari Jari Välimäki.
Aleksi Postila, Tatu Palo, Lauri Pajunen ja Arttu Vilmi innostuvatkin lopuksi keskustelemaan siitä, mikä merkitys musiikkijärjestöillä on muillekin kuin niissä esiintyville laulajille ja soittajille.
“Kovin moni opiskelija ei välttämättä tiedä sitä, miten paljon kulttuuritoimintaa yliopistolla on”, Teekkaritorvien kapellimestari Tatu Palo toteaa.
Yliopisto voi nimittäin olla paljon muutakin kuin luennot, laskarit ja tentit. Yliopistovuodet sisältävät myös yhdessäoloa, yhdessä oppimistä ja tekemistä, tieteen lisäksi taidetta.
Edes kuorojen ja orkestereiden nimiä ei musiikista kiinnostuneen kannata säikähtää: esimerkiksi Teekkarikuoro Teekussa tai Teekkaritorvissa ei esiinny vain teekkareita, eikä yliopiston kamariorkesterissa vain yliopiston opiskelijoita tai henkilökuntaa, vaan molempia.
“Ajattelisin asian niin, että olemme yliopiston kuoroja ja orkestereita, emme vain yliopistolaisten”, Pajunen muotoilee.
Ja he, jotka eivät itse esiinny, voivat nauttia kuorojen ja orkestereiden tarjoamista elämyksistä, järjestäjät muistuttavat.
Vaikka kaiken keskellä on tietenkin musiikki, on kyse lisäksi muustakin. Osa kuoroissa ja orkestereissa vaikuttamisen hienoutta on se, että kuin varkain tutustuu uusiin ihmisiin kaikilta tieteen ja taiteen aloilta.
Kuten nyt tässäkin tapahtumassa:
“Eivät kaikki konsertin järjestäjätkään tunteneet toisiaan ennen yhteiskonsertin järjestämistä. Mutta nyt tämän jälkeen en tule unohtamaan heitä”, Lauri Pajunen toteaa tyytyväisenä.
OYY:n musiikkijärjestöjen yhteinen Aamuun uuteen -konsertti järjestetään Saalastinsalissa 25.11. kello 18 alkaen. Kesto noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.
Ulkokuori voi pettää: Vaikka sisällä musiikki soi komeasti, Saalastinsalin ulkopuolella oli hiljaista.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Kiitos nykyteknologian, voimme tarkkailla terveydentilaamme muun muassa sykemittareiden ja aktiivisuusrannekkeiden avulla. Tekniikan kehittyminen tarkoittaa yhä tarkempaa terveyden seuraamista. "Jospa ihminen huolehtisi itsestään kuin autostaan, kun autoa käytetään katsastuksessa vuosittain. Samanlaisella tarkastuksella ihmiset saattaisivat välttyä tautien kroonistumiselta", toteaa solujen kommunikointia tutkiva kehitysbiologian professori Seppo Vainio.
Solumme kommunikoivat keskenään, ja niissä olevat rakennusaineet vaikuttavat kehomme muotoutumiseen, kasvamiseen ja toimimiseen.
Entäpä jos tulevaisuudessa olisi mahdollista kloonata solu, ja tuottaa diabetespotilaalle hänen solunsa avulla kokonaan uusi haima?
Oulun yliopiston kehitysbiologian professorin Seppo Vainion mukaan lääketiede pyrkii tähän paraikaa. Nopeasta kehityksestä huolimatta kudostekniikoiden luomisessa kestää vielä.
Solujen kommunikoinnin tutkimiseen erikoistunut Vainio esitelmöi aiheesta perjantaina 24.11. Kontinkankaan kampuksella Tekniikan päivillä.
Tekniikan päivät on kansantajuinen, tekniikkaa ja luonnontieteitä esittelevä tiedetapahtuma. Tänä vuonna tapahtuman teemana on terveysteknologia. Syksyn aikana Tekniikan päivät on jo järjestetty Otaniemessä (29.9.), Turussa (2.–4.11.) ja Tampereella (10.–11.11.), ja nyt tapahtuma järjestetään Oulussa (24.–25.11.).
Elämän aakkoset
Tutkimuksensa jo 1980-luvulla aloittanut Vainio kertoo, että solujen keskustelukielestä on saatu paljon tietoa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Vielä hänen uransa alussa ei vielä tiedetty, millaista kieltä solut käyttävät kasvun ja erilaistumisen säätelyn ohjaamiseen.
Nyt Vainio puhuu kehon arkkitehtuurista, joka on yksi suurimpia avoimia kysymyksiä biologian ja lääketieteen aloilla. Hänen mukaansa jokainen ensimmäistä lastaan odottava perhe havahtuu viimeistään silloin ihmettelemään tätä uuden yksilön kehitystapahtumaa, sitä, miten lapsi kehittyy ja mitkä asiat ohjaavat kehitystä.
Vainio kertoo hänen tutkimusryhmänsä tutkivan uutta solujen kieltä, jonka hän kuvailee koostuvan ”elämän aakkosista”.
Hän hahmottelee solujen tuottamia pieniä palloja viesteiksi, joissa on klassisten geenien lisäksi myös aktiivisen tutkimuksen kohteena olevaa ”genomin pimeää ainetta.”
”Luultiin todellakin, että ihminen muodostuisi yksinomaan geeneistä, jotka tuottavat elimistömme proteiinit, kuten entsyymit, ja jotka mahdollistavat kemialliset reaktiot kehossamme.”
Ihmisen genomin määrittämisen myötä tutkijoille valkeni, että tällaisia klassisia geenejä on vain kaksi prosenttia DNA:n eli perimän kaikesta tiedosta, ja loput 98 prosenttia miellettiin genomin pimeäksi aineeksi.
Solujen nanoviestien kieli apuna syöpätutkimuksessa
Vainion mukaan tutkijoiden tulokset ovat osoittamassa, että solut keskustelevat suoraan solujen erittämien molekyylien avulla.
Viime vuosina on käynyt ilmi, että soluilla on korkeampi kommunikaation hierarkia: ne pakkaavat viestipalloja, jotka ovat solun käyttäytymisen ohjelmointipaketteja.
Vainio kuvailee solupalloja repun kaltaiseksi: Kuten reppuun, myös solupalloihin solu voi pakata erilaisia asioita. Repun avulla solun molekylaarinen sisältö voi kulkea kauas lähtöpaikastaan.
Solupallot voivat lähteä liikkeelle esimerkiksi munuaisesta ja päätyä toiseen elimeen, kuten maksaan, vapauttaen samalla pallon solujen käyttäytymistä säätelevän sisältönsä kohdesoluihin.
Perimän pimeän aineen geenit säätelevät myös toisiaan ja proteiinia tuottavia geenejä, joita Vainion mukaan voi kutsua minigeeneiksi. Tällainen solujen kielen säätelytaso toimii myös elimen kehitysprosessissa. Nämä löydökset ovat avanneet uuden lehden solujen käyttäytymisen tutkimuksessa.
Tätä nanoviestien sisältämää kieltä voidaan tutkia sekä terveissä että sairaissa soluissa, kuten syöpäsoluissa. Vainio kuvailee syöpäsolujen tuottamia reppuviestejä tavallaan troijan hevosiksi, joita syöpäsolu tuottaa ja nämä hevoset levittävät syöpää muualle elimistöön.
Solujen nanopalloviestejä voi pitää myös eräänlaisina elämän ohjelmointipalloina, niiden sisältäessä muun muassa useita minigeenejä. Vainion mukaan solujen tuottamia nanoviestipalloja on veren lisäksi myös muissa kudosnesteissä, kuten hiessä. Tämän vuoksi nanopalloviestien avulla on mahdollista kehittää oleellisia uusia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä seurantalaitteita.
Vainion tutkimusryhmä onkin kehittämässä pikatestejä yhdessä VTT:n ja Printocentin kanssa. Nanopallot eli eksosomit kuljettavat elimistössä monipuolisesti elimistön toiminnan koordinointiin liittyviä molekyylejä.
Näitä ovat sekä DNA, RNA, proteiinit (entsyymit), sokerit, rasvat ja metaboliitit. Näitä tekijöitä monitoroidaan sairaaladiagnostiikassa pääsääntöisesti verestä ja nämä tekijät toimivat sairaudenkin biomerkkeinä.
Solupallot apuna sairauksien ennaltaehkäisemisessä
Vainio pitää lääketieteen suurena missiona sairauksien ennaltaehkäisemistä: Tutkimuksen avulla ihmisestä opitaan lisää, jolloin sairauksien syntymisen ehkäiseminen onnistuu jatkossa paremmin.
Useimmat ihmiset kuitenkin elävät elämäänsä ilman aktiivista seurantaa, ja moni hakeutuu hoitoon ja tutkimuksiin vasta sairastumisen jälkeen.
”Jospa ihminen huolehtisi itsestään kuin autostaan, kun autoa käytetään katsastuksessa vuosittain, jossa tarkistetaan tulppien kunto, renkaat, jouset ja jarrut. Samanlaisella tarkastuksella ihmiset saattaisivat välttyä tautien kroonistumiselta.”
Vuosittaiset katsastukset ihmisille veisivät paljon terveydenhuollon resursseja. Vainion mukaan sairaalat ovat jo nyt kuormittuneita ihmisistä, jotka ovat elintapojensakin perusteella ”kehittäneet sairauttaan vuosikymmenien ajan.”
Vainio ehdottaa, että yhteiskunnan varoja voisi pyrkiä säästämään jalkauttamalla terveyden seuraamista koteihin ja kouluihin. Solujen viestintäpallot tarjoavat myös mahdollisuuden diagnostiikkaan, mutta tätä varten tarvitaan biomerkkien tarkempaa analyysia ja tekniikoiden kehittämistä.
Vainio visioi, että tulevaisuudessa nanopallojen avulla ihmiset voisivat tehdä kotonaan tai työpaikalla pikatestejä, ja kytkeä sitten tulokset mobiiliteknologian avulla omalle terveystililleen tietokonepohjaiseen analyysiin lääkärin työn avuksi.
Uusi elin potilaan oman solun ja kuvantamisen avulla
Vainion mukaan myös ihmisen elimistön erilaisten kudosrakenteiden kuvantaminen on nykyään mahdollista. Kuvantamisella pystytään muuttamaan melkein mitä tahansa tutkimusaineistoa kuvalliseen muotoon.
Vainio kertoo tutkivansa ennen kaikkea rakenteita ja anatomiaa. Hän tutkii esimerkiksi sitä, miltä munuainen näyttää ja mistä soluista ja solujen tuottamista aineista se koostuu. Nykyään on olemassa mikroskopintitekniikoita, joiden avulla voidaan tehdä kolmiulotteisia malleja kudoksista ja elimistä, kuten munuisesta. Esimerkiksi ihmisen kallo voidaan kuvantaa ja suunnitella sitten tietokoneella toisinto esimerkiksi tietynlaisesta kallon osasta.
Vainion mukaan elintulostuksessa ollaan pisimmällä kovakudosten, eli luiden ja niitä korvaavien biomateriaalien, osalta.
Oulussa tehdäänkin muun muassa solun väliaineen tutkimusta. 3D-tulostuksen avulla soluväliaineen molekyylirakennetta ja organisaatiota pyritään matkimaan ja käyttämään sitä myös elinten ja kudosten tuottamisen ohjaamiseen. Vainion mukaan kudosrakenteiden syntyä voidaan seurata reaaliaikaisesti.
Vainio näkee 3D-tulostamisen mahdollisuudet merkittävänä, sillä siinä yhdistyvät monet megatrendit, kuten geenien editointi, geeniterapia, solujen biopankit ja ihmisten sairauksien mallittaminen.
Hän nostaa esimerkiksi diabetesta sairastavan potilaan: haiman toiminnan heikennyttyä on mahdollista jatkossa tehdä potilaasta itsestä kantasolu esimerkiksi alun perin haiman kehityksen ohjelmointiin liittyvien nanopallojen avulla.
”Koodeja, ohjelmia ja viestejä sisältävien nanopallojen avulla pystytään ohjelmoimaan solut niin, että ne voivat aikanaan ohjelmoida uuden haiman syntyä potilaalle.”
Elintulostuksen avaamat mahdollisuudet ovat huimat. Potilaalle voidaan hänen biopankissa olevista soluista tehdä hänelle omista kantasoluista erilaisia lääkkeiden sopivuus- ja toksisuustestejä. Näin voitaisiin testata, mikä lääke sopii henkilölle ja tätä kautta ennaltaehkäistä taudin paheneminen.
Jokaisen perimästä johtuen reagoimme lääkkeisiin aina hieman eri tavoin. Testaamalla tätä voidaan vähentää myös lääkkeiden sivuvaikutuksia.
Minielinten tulostustavoitteiden lisäksi tutkijat Oulusta, Aalto-yliopistosta, Australiasta ja Japanista kehittävät myös mikrofluidistenalustojen tulostustekniikoita, joissa muun muassa munuaisia voidaan viljellä ja siirtää pieniin kammioihin kasvamaan kolmiulotteisesti.
Tällainen mikrofluidistinen alusta tarjoaa myös täysin uuden keinon lääkekehitykseen ja potilaan sopivuustestaukseen.
Oulussa 24.–25.11. järjestettävien Tekniikan päivien teemana on terveysteknologia. Perjantaina ohjelmassa on Kontinkankaan kampuksella järjestettävä Tutkimus- ja innovaatiopäivä, lauantaina 25.11. järjestetään kauppakeskus Valkeassa Terveystori. Voit tutustua Oulun tapahtuman ohjelmaan täällä.
Julkaistu
SHARE
Heli Paaso-Rantala
Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.
Vanhaan hyvään aikaan lapset hiihtivät kouluun umpihankea ja sekä tullessa että mennessä oli ylämäki. Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden sukupolvikokemus on puolestaan ainainen vastatuuli, joka kylmettää sormien lisäksi myös opiskelijan sielun. Mutta miksi Oulussa tuulee aina?
Oulun yliopiston luonnonmaantieteen professorilla Jan Hjortilla on tämän viikon Tiedekysymykseen vastaus valmiina.
“Tietysti siksi, että täällä on niin hyvä pöhinä”, Hjort naurahtaa.
Täysin positiivisen ilmapiirin varaan Hjort ei Oulun tuulisuutta laske.
Oulun sijainti meren äärellä ja Pohjois-Pohjanmaan maisemat ovat luonnollinen selitys tuulisuudelle. Tämän vuoksi myös keskimääräiset tuulen nopeudet voivat olla suurempia.
“Merestä johtuen meillä on paljon tasaista pintaa, joten tuuli pääsee esteettä puhaltamaan. Ei ole kitkaa, joka hidastaisi tuulen liikettä”, Hjort kertoo.
Väite Oulun tuulisuudesta ei kuitenkaan saa professorilta enempää myönnytyksiä. Vaikka kostea ja kylmä ilma näin alkutalvesta pyöräilevää opiskelijaa harmittaa, on väite myytti.
“Ei Oulussa aina tuule. Esimerkiksi kesähelteillä ja talven kovien pakkasjaksojen aikana voi olla pitkiäkin aikoja, että ei tuule juuri ollenkaan”, Hjort muistuttaa.
Seuraavan kerran Alppilan suoralla vastatuuleen polkiessa voi lohduttautua sillä ajatuksella, että ehkä niissä isovanhempien hiihtokertomuksissa oli myös värikynää mukana.
Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.
Julkaistu
SHARE
Sampo Marski
Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.
