The Shape of Water
Pääosissa Sally Hawkins, Michael Shannon, Richard Jenkins, Doug Jones, Michael Stuhlbarg ja Octavia Spencer. Käsikirjoitus Guillermo del Toro ja Vanessa Taylor. Ohjaus Guillermo del Toro. Ensi-ilta elokuvateattereissa 9.2.2018
Elisa (Sally Hawkins) työskentelee siivoojana salaisessa tutkimuslaitoksessa Baltimoressa. Elisa ja hänen naapurinsa Giles (Richard Jenkins) asuvat elokuvateatterin yllä ja vapaa-ajallaan katsovat Hollywood-musikaaleja ja syövät piirakoita.
Kylmän sodan kilpavarustelu Amerikan ja Venäjän välillä tuo tarpeen paeta arkea. Taide tarjoaa Elisalle lempeän tunneskaalan, helpon tavan havaita oikea ja väärä sekä viihdyttävän annoksen eskapismia. Aivan kuten tämä elokuvakin, Guillermo del Toron ohjaama Shape of Water.
Elisan rutiininomainen ja yksinäinen elämä muuttuu, kun laitokseen tuodaan tutkittavaksi mystinen vesiolento (Doug Jones).
Tapa, jolla salaperäistä olentoa tutkitaan, on väkivaltainen. Valkoinen mies näkee itsensä jumalan kuvana ja muut ihmiset ja olennot alempiarvoisena.
Vesiolennon fyysisillä ominaisuuksilla ja tunneälykkyydellä ei loppujen lopuksi ole erityisen suurta merkitystä. Amerikkalaisille olento toimii poliittisena pelinappulana, sillä pääasia on, että se “ei ole venäläisten käsissä”.
Ei ole yllätys, että olento on lopulta inhimillisempi kuin amerikkalainen kenraali kunniamerkkeineen.
Kuin Kaunotar ja Hirviö
Shape of Waterin päähenkilöt muistuttavat ranskalaisen kaunotar ja hirviö -sadun hahmoja.
Tämän tarinan Belle, Elisa, on “äänetön prinsessa”, joka näkee inhimillisyyden erilaisen pinnan alta. Hän on myös idealisti, joka puolustaa rohkeasti oikeaksi kokemiaan asioita, kuten rakkautta.
Vesiolento taas on selvästi hirviöhahmo: päältä ruma mutta sisältä humaani ja lempeä. Inhimillisenä ja romanttisena päähenkilönä olento saa katsojan pohtimaan rakkauden ydintä.
Elisan naapuri Giles on hänen isähahmonsa, joka saa voimaa Elisan rohkeudesta. Itsekeskeinen Gaston on vesimiehen kaapannut Richard Strickland (Michael Shannon). Hän haluaa Elisaa, mutta julmuutensa ja egoistisuutensa vuoksi hän ei koskaan voisi voittaa Elisaa puolelleen.
Shape of Water on lopulta monikerroksinen rakkaustarina useine vertauskuvineen ja hienovaraisine teemoineen.
Elokuvan naispääosan esittäjä Sally Hawkins tekee upean roolin mykkänä Elisana. Kun Elisa ja vesiolento löytävät yhteisen aaltopituuden, sanoja ja usein edes viittomakieltä ei tarvita siihen, että katsoja aistii naisen mielenliikkeet ja tuntemukset.
Monikerroksellisuutta lisäävät syvälliset sivuhahmot, jotka tuovat tarinaan uusia vivahteita ja näkökulmia. Hahmot tuovat elokuvaan tarttumapintaa, sillä ne eivät ole yksinkertaistettuja pahuudessaan tai hyvyydessään.
Tarina ja sen hahmot tuntuvat aidolta – jopa nimetön vesimieshahmo. (Siinäpä muuten kerrassaan erilainen romanttisen elokuvan miespääosan esittäjä!)
Elokuva myös hämmentää sopivasti. Joitain se on inspiroinut kehittelemään mielenkiintoisia oheistuotteita.
Herää kysymys: miksi kaunottaren ja hirviön tarinan mukaelmissa on aina kyse pinnan alle näkevästä naisesta ja rumasta miesoletetusta? Itselleni ainoa mieleen tuleva esimerkki päinvastaisista rooleista on Hal ja iso rakkaus (2001).
Kylmä sota, lämmin sydän
Ohjaaja Guillermo del Toron visuaalisuus on elokuvassa huipussaan. Pelkillä värimaailman muutoksilla del Toro näyttää, kuinka näkymättömästä ja harmaasta Elisasta kuoriutuu hehkuva ja rakastunut nainen.
Shape of Waterin romantiikkaa siivittää hyvin tehty äänimaailma: lempeät chansonit ja klassiset Hollywood-elokuvien balladit luovat tunnelmaa. Myös vesimiehen äänisuunnittelu tunnetilojen kuvaamisessa on onnistunut: olennon äänimaailma vaihtelee valaan laulusta raskaisiin hengitysääniin ja eläimellisistä tuskanhuudoista ilahtuneisiin hymähdyksiin.
Shape of Waterissa merkittävässä roolissa on myös del Toron rakkaus elokuvia kohtaan. Kaunis ja klassinen elokuvateatteri punaisine penkkeineen on romantiikan ja eskapismin tyyssija.
Tunteiden ylipursumista keskeyttää ja tasapainottaa del Toron elokuville ominainen verenpuna ja raadollisuus. Ohjaajan outo fiksaatio kasvojen ja etenkin poskien haavoihin saa Pan’s Labyrinth (2006) ja Crimson Peak (2015) -elokuvien lisäksi jatkoa myös Shape of Water –elokuvassa. Raa’at verta ja mätää pursuavat kohtaukset laittavat ajattelemaan väkivallan järjettömyyttä ja ihmisvartalon rajallisuutta.
Elokuvan tunteellisuus on vahvasti vastakkainaseteltu kylmän sodan politiikan, rotuerottelun ja keskiluokkaisen konservatiivisuuden kanssa. Amerikkalaisen unelman harha näyttäytyy tyhjänä ja haitallisena: se on tehty muovista, Cadillacin maalikerroksista ja vihreistä hyytelökakuista. Konservatiivisessa lähiökodin puristuksessa ei ole tilaa tunteille.
Rakkaus on kuin vesi
Shape of Water on vastavoima kovalle politiikalle ja ihmisyyden unohtamiselle. Sen pääelementtejä ovat vesi ja rakkaus, jotka molemmat ovat samalla elinehtoja elämälle.
Elokuva saa olon höpöksi sydämellisyydestä ja innoittaa keksimään korneja vertauksia rakkaudelle ja vedelle. Vedellä ja rakkaudella on sama luonne, sillä molemmat muuttuvat ja muuttavat luonnollisesti. Ei pakosti takomalla, vaan virtaamalla elämän mukana.
Rakkaus omaksuu uusia muotoja kuten vesi. Rakkaus ja vesi muuttuvat olotilojen ja ympäristön myötä. Molemmat luonnonvoimat voivat puhdistaa, rentouttaa, hivellä, hukuttaa tai auttaa hengittämään. Ne voivat myös satuttaa ja jäätyä.
Shape of Water antaa ymmärtää, että kaikki elämän tapahtumat johtavat jokaisen kohdalla lopulta ansaitsemaansa kohtaloon. Mikä olisikaan lohdullisempaa ja romanttisempaa.
