Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta

Romaani on rakennettu niin vetävästi ja kirjoitettu niin kauniisti, että se on pakko ahmaista yhdessä illassa.

Brittiläisen Andrew Michael Hurleyn esikoisromaani Hylätty ranta on saanut häikäisevän vastaanoton: romaani nappasi brittiläisen Costa-palkinnon esikoisromaanien sarjassa ja valittiin brittiläisen kirja-alan vuosittaisessa palkintogaalassa sekä vuoden esikoisromaaniksi että vuoden romaaniksi. Eikä ihme – Hylätty ranta on hämmästyttävän varmaa työtä esikoisromaaniksi.

Hurleyn romaani sijoittuu Loneylle, Luoteis-Englannissa sijaitsevalle jumalanhylkäämälle rantakaistaleelle. Siellä seisova ränsistynyt outo talo on kertojan, teini-ikäisen Tonton ja hänen veljensä Andrew’n äidin mielestä mitä mainioin paikka vuosittaiselle pääsiäisretriitille. Pääsiäisviikon pyhiinvaellukselta odotetaan suuria: katolisen uskon riittejä pakonomaisen tarkkaan toistava äiti uskoo Loneyn pyhäkön lähdeveden parantavan Andrew’n mykkyyden. Seurueen rukoillessa, paastotessa ja ripittäytyessä Loney saa yhä ahdistavampia piirteitä. Tonto haluaa suojella veljeään kaikelta pahalta, mutta Loneyssä pahaa taitaa olla liikaa yhden ihmisen hallittavaksi.

Hurley kirjoittaa kuin enkeli, ja Loneyn armotonta luontoa kuvatessaan hän on vahvimmillaan: piiskaava merituuli ja kattoa vasten naputtava rankkasade välittyvät elävästi kotisohvalle asti. Hurleyn luoma Loney on kylmä, arvaamaton ja nopeasti nousevan vuorovetensä vuoksi monelle kohtalokas ranta.

Uhkarohkeat simpukankerääjät eivät ymmärtäneet minkä kanssa olivat tekemisissä vaan ajoivat autonsa hiekalle pakoveden aikaan ja ajautuivat maihin vasta viikkokausien kuluttua kasvot vihrein, iho nukkaisen pehmeänä. Joskus sellaiset murhenäytelmät päätyivät uutisiin, mutta Loneyn julmuus oli niin vääjäämätöntä, että yleensä kukaan ei muistanut sen onnettomia uhreja […].

Onko Hylätty ranta sitten kauhuromaani, kuten kannen sisäteksteissä luvataan? Kyllä ja ei. Siitä löytyvät toki moni goottilaisen kauhun tunnusmerkeistä: on hirtettyjä noitanaisia, kummallisen alkukantaisia kyläläisiä, vihamielinen ja raivoava luonto, epämääräisiä viittauksia vanhan talon hulluuteen ja kaikenlaisiin kirouksiin.

Mutta kauhu ei koskaan ota täysillä otetta lukijan kurkusta.  Lukija odottaa säpsähdyttävää yllätyskäännettä, Gillian Flynnin Gone Girl -romaanissa lanseeraamaa totaalista maailmankuvan niksautusta. Hurley ei kuitenkaan päästä lukijaansa niin helpolla.

Suoraviivaisen kauhun sijaan Hylätty ranta on eteerinen, salaperäinen, hitaasti kasvava ja nautinnollinen luettava. Teos kuvaa kauniisti veljeyttä ja velvollisuutta, uskoa ja siitä luopumista. Se on rakennettu niin vetävästi ja kirjoitettu niin kauniisti, että se on pakko ahmaista yhdessä illassa. Romaanin ansioksi voi laskea myös sen, ettei se anna helposti sulateltavaa vastausta siihen, oliko romaanin kauhistuttavuus alkuperältään arkista vai yliluonnollista. Siksi lukukokemus onkin niin mieleenpainuva ja mieltä sopivasti häiritsevä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Elokuun levyarviot

of Montreal: Innocence Reaches Nimestään huolimatta amerikkalainen of Montreal on uudella levyllään houkuttelevampi kuin aikoihin. Skaalaansa laajentanut bändi pelailee leppoisahkon, twang-kitaroidun indierockin ohella jopa nyky-EDM:n elementein. Let’s Relate polkaisee synabiitillään muuntautumisleikin käyntiin ja vie tunnelmiin, joiden olisi jo aiemmin suonut huokuvan yhtyeen tuotoksista. Täysillä ryhmä ei uskalla uusille tuulille antautua, mistä johtuva epätasaisuus on levyn […]

Oulun ylioppilaslehti 2016

of Montreal: Innocence Reaches

Nimestään huolimatta amerikkalainen of Montreal on uudella levyllään houkuttelevampi kuin aikoihin. Skaalaansa laajentanut bändi pelailee leppoisahkon, twang-kitaroidun indierockin ohella jopa nyky-EDM:n elementein. Let’s Relate polkaisee synabiitillään muuntautumisleikin käyntiin ja vie tunnelmiin, joiden olisi jo aiemmin suonut huokuvan yhtyeen tuotoksista. Täysillä ryhmä ei uskalla uusille tuulille antautua, mistä johtuva epätasaisuus on levyn suurin puute.

3/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Tupakan ystävät: Mummola

Peräti kymmenhenkinen Tupakan Ystävät on ex-Nypykkä Markku Palmusen johdolla tehnyt kolmannen pitkäsoittonsa. Jotenkin osuvasti nimetty Mummola tarjoaa nostalgista, torvisektioin ryyditettyä poprockia aikuiseen makuun. Soundissa kohtaavat muun muan Juliet Jonesin Sydän ja J. Karjalainen, ja musiikki on enemmän 1990-lukua kuin nykypäivää myös sävellyksiltään ja sanoituksiltaan. Valmiiksi elähtäneen kokonaisuuden naivistista vaikutelmaa lisää Palmusen hiomaton laulutyyli.

2/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Crystal Castles: Amnesty (I)

Keulahahmo Alice Glassin lähdön jälkeen ensimmäinen Crystal Castles -albumi esittelee solisti Edith Francesin vahvasti käsiteltyine lauluineen. Suuria muutoksia itse musiikissa ei ole: alakulo on vahvasti läsnä, ja vankat rytmit sekä ajoittain metelin puolelle kallistuva elektropop ovat yhä CC:lle leimallisia. Alkuaikojen kokeellisuus on kuitenkin kateissa, eikä Ethan Kathin väsäämältä biisirintamalta suuremmin tarttumapintaa löydy muutamaa osumaa lukuun ottamatta.

3/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Tommi Melender: Onnellisuudesta

Melender tekee taitavasti huvittavan lakonisia ja sivistyneitä kiteytyksiä tästä ajasta kuten pohtiessaan rahan ja uskonnon suhdetta sekä talouden fiktionalisuutta.

”Tämä kirja ei ole onnellisuusopas”, kirjoittaa Tommi Melender neljännessä esseekokoelmassaan Onnellisuudesta. Hän ei kuitenkaan halua, että ”pulla suussa puhuvat elämäntaitogurut” omivat onnellisuuden käsitteen. Melenderin teesiä kiteyttääkseni: onnellisuudesta on tullut onttoa, porvarillista sananhelinää, josta tulee lähinnä mieleen työelämän huippusuoriutujat, pseudosyvälliset sisustustarrat ja Pao-lo Coelho. Juuri tästä syystä kokonainen kirja aiheesta herättää hieman ennakkoluuloja. Mitä esseisti voi tänä päivänä sanoa onnellisuudesta kuulostamatta elämäntaito-oppaalta?

Kaikeksi onneksi Melender tunnistaa latteuksien vaarat eikä määrittele tai opeta, mitä onnellisuus on. Hän kiertelee taitavasti aiheen ympärillä niin, että onnellisuudesta piirtyy rivien lomaan monimuotoinen kuva, vastine motivaatioseminaarien tyhjille hokemille menestyksestä ja positiivisesta pöhinästä.

Melender käsittelee onnellisuutta kolmen pääteeman, talouden, kulttuurin ja urheilun, kautta. Kaiken pohjalla on kuitenkin korkeakirjallisuus. Se kietoutuu aiheen kuin aiheen ympärille näppäristä anekdooteista kokonaisia esseitä herkullisesti virittäviin kirjallisiin analogioihin. Melender onkin tunnettu lukukokemusten antaumuksellisena kuvaajana aiemmista esseekokoelmistaan sekä blogistaan Antiaikalainen.

Melender ei etäännytä lukemaansa akateemiseen analyysiin, vaan elää kirjojen läpi sekä hyvässä ja pahassa. Yksi keskeisin teoksen julistamista vasta-argumenteista koskee onnellisuustehtailijoiden yritystä valjastaa taide tuotteistettavaksi hyödykkeeksi. Melender tietää omakohtaisesti, että taide voi aiheuttaa myös pahoinvointia, joka voi vaarallisimmillaan mustata koko ajatusmaailman. Kirjalliseksi onnellisuuden vastinpariksi teoksessa asettuvat misantrooppinen Gustave Flaubert ja varovaisen optimistinen Albert Camus, joilta Melender ammentaa sekä myrkkynsä että lääkkeensä.

Melender tekee taitavasti huvittavan lakonisia ja sivistyneitä kiteytyksiä tästä ajasta kuten pohtiessaan rahan ja uskonnon suhdetta sekä talouden fiktionalisuutta: ”Jumalan kuolemasta olemme selvinneet, rahan kuolemasta emme selviäisi”, tai päivittäessään Camus’n lausetta nykyajan ihmisistä: ”Hän popsi masennuslääkkeitä ja luki onnellisuusoppaita.”

Esseistä muodostuu kiinnostava nykyaikaisia päähänpinttymiä kommentoiva kokoelma. Onnellisuuden mahdollisuus banalisoituu rahan maailmassa, jossa perustarpeemme ovat tyydytetyt, mutta etsimme silti täydellistä tyynynpäällistä, joka täydentäisi arvoista tyhjentyneen elämämme. Lopulta onni löytyy mielipuuhistamme, kapinallisesta musiikista ja kirjallisuudesta, jota lukemalla emme ole yksin. Melenderin tapauksessa onni voi löytyä myös taksimatkalla syntyneestä ihmiskontaktista, kun kuski tietää kaiken olennaisen vuoden 1982 jalkapallon MM-finaalista.

(WSOY 2016)

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Toukokuun levyarviot

Mopo & Ville Leinonen: Laivalla Parin vuoden takaisesta kiertueesta alkunsa saanut yhteistyö punkjazz-bändiksi tituleeratun Mopon ja monessa liemessä kypsyneen Ville Leinosen välillä on nyt taltioitu levylle asti. Kompakti puolituntinen väläyttää Leinosesta uusia puolia, ja miehen laulutyyli sopii esimerkiksi tuhtiin jatsimenoon kuin nenä päähän. Herkempi folk kohtaa myös psykedelian puolituntisessa, josta hieman epätasaisen materiaalin vuoksi jää vali-tettavasti […]

Oulun ylioppilaslehti 2016

Mopo & Ville Leinonen: Laivalla

Parin vuoden takaisesta kiertueesta alkunsa saanut yhteistyö punkjazz-bändiksi tituleeratun Mopon ja monessa liemessä kypsyneen Ville Leinosen välillä on nyt taltioitu levylle asti. Kompakti puolituntinen väläyttää Leinosesta uusia puolia, ja miehen laulutyyli sopii esimerkiksi tuhtiin jatsimenoon kuin nenä päähän. Herkempi folk kohtaa myös psykedelian puolituntisessa, josta hieman epätasaisen materiaalin vuoksi jää vali-tettavasti viimeinen terä puuttumaan.

3/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Pietarin Spektaakkeli: Päivä kerrallaan

Pietarin Spektaakkelin toinen pitkäsoitto tarjoilee täysilaidallisen napakkaa rhythm and bluesia, jossa soivat niin rock, funk kuin soulkin. Trio vierailijoineen vie heti ensi tahdeillaan aatokset takavuosikymmenten jenkkilään. Tämä on juurevaa ja rehellistä soitantoa, josta ei primitiivisimmilläänkään groovea puutu: tästä pitää huolen viimeistään Mitja Tuuralan ja Tyko Haapalan rytmiryhmä. Pietari Kiviharjun sopivan lakoninen vokalisointi kruunaa kokonaisuuden.

4/5

 

The Hearing

The Hearing: Adrian

Upealla äänellä paiskattu multi-instrumentalisti Ringa Manner on mukana monissa yhtyeissä Solano + Profettesista Pintandwefalliin, mutta ajankohtaisimpia on juuri toisen albuminsa julkaissut sooloilmentymä The Hearing. Adrian vie kuulijan vaivatta kerta toisensa jälkeen rytmikkääseen, pieteetillä rakennettuun aistimaailmaan, jota Manner maalaa laulullaan ja syntetisaattoreillaan. Onhan tämä kieltä myöten likimain vientikelpoisinta indietä, mitä Suomessa on tehty.

5/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Tommi Kinnunen: Lopotti

Lopotin keskeisin teema on erilaisuudesta johtuva ulkopuolisuus, joka vuosien aikana helpottaa, muttei koskaan täysin katoa.

Lopotti on venäläisperäinen murresana, joka tarkoittaa kylää, kaupunkia tai aluetta, toisinaan myös sivu- tai syrjäkylää. Tommi Kinnusen Lopotti (2016) taas on kotimaisen kirjavuoden suurtapaus, odotettu jatko ylistetylle esikoiselle Neljäntienristeykselle (2014).

Kuusamolaiskylästä nimensä lainannut Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksen tarinaa Löytövaaran suvusta. Lopotin lukeminen ei vaadi aiemman romaanin tuntemusta, sillä yhteisestä miljööstä ja tutuista henkilöistä huolimatta se toimii omana kokonaisuutena.

Romaanin päähenkilöitä ovat Löytövaaran Helena ja hänen veljenpoikansa Tuomas. Molemmat ovat kotikaupungissaan Kuusamossa yhteisöstä erottuvia poikkeuksia: Helena sokeutensa, Tuomas homoutensa vuoksi.

Sota-ajan lapsi Helena joutuu jättämään perheensä yhdeksänvuotiaana aloittaessaan opinnot helsinkiläisessä sokeainkoulussa. Sisäoppilaitoksen keskeisin opetus on, ettei sokea saa koskaan erottautua käytöksellään tai vaatimuksillaan massasta. Helena omaksuu opetukset, ja oppii kävelemään viisikymmentäluvun Helsingissä itsenäisesti ja pää pystyssä, ilman sokeuden paljastavaa valkoista keppiä. Hän pärjää, vaikka elämä kurittaisi.

Perheensä kuopus Tuomas kipuilee kolme vuosikymmentä myöhemmin oman erilaisuutensa kanssa. Koillismaalainen pikkukaupunki ei ole otollinen maaperä ei-heteroseksuaaliselle halulle. Toiseuden tunne kuitenkin vain vahvistuu opiskelukaupunki Turun homobaareissa: edes omiensa joukossa hän ei osaa käyttäytyä odotusten mukaisesti.

Hän on vääränlainen. Liian pitkä. Kolho. Kun hän avaa suunsa, ulos tulee pohjoista puhetta, jossa konsonantit tuplaantuvat ja sanoihin tarrautuu ylimääräisiä vokaaleita. Juluman kylymä talavi.

Lopotin keskeisin teema onkin erilaisuudesta johtuva ulkopuolisuus, joka vuosien aikana helpottaa, muttei koskaan täysin katoa.  Se on myös koskettava kertomus elämänmittaisesta kaipauksesta, menetyksestä ja siitä syntyvästä mädättävästä pettymyksestä.

Kolmeen osaan jaettu romaani rakentuu lyhyistä episodimaisista katsauksista päähenkilöiden elämänvaiheisiin. Lyhyet luvut on nimetty lainauksilla laululyriikasta: Tuuli toiveen kauas kantaa, Meidänpä vapautta vaarat on nää, Rakkautta hukkaan heitetään.

Kokonaisuutena Lopotti on suuri lukunautinto. Se on taitavasti rakennettu, kielellisesti upea ja teemoiltaan koskettava romaani. Onkin ihme, ellei romaani komeile tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden joukossa.

(WSOY 2016)

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Maaliskuun levyarviot

Nuoret Marttyyrit: Quién es? Oulu-trion meininki tuo yhä mieleen alkuaikojen Kauko Röyhkän niin musiikin kuin lyyristen yhtymäkohtien puolesta. Se ei haittaa ollenkaan, kun soitto rullaa eikä kivijalan päälle ole liimattu liikaa kerroksia. Peruselementit ovat kohdillaan: piinkova rytmiryhmä ja persoonallinen laulaja-kita-risti, joka osaa kompata tarpeeksi kuivasti ja lead-osastokin lähtee. Jousisoittimet parissa kappaleessa ovat maukas lisähöyste. Tärkeää […]

Oulun ylioppilaslehti 2016

Nuoret Marttyyrit: Quién es?

Oulu-trion meininki tuo yhä mieleen alkuaikojen Kauko Röyhkän niin musiikin kuin lyyristen yhtymäkohtien puolesta. Se ei haittaa ollenkaan, kun soitto rullaa eikä kivijalan päälle ole liimattu liikaa kerroksia. Peruselementit ovat kohdillaan: piinkova rytmiryhmä ja persoonallinen laulaja-kita-risti, joka osaa kompata tarpeeksi kuivasti ja lead-osastokin lähtee. Jousisoittimet parissa kappaleessa ovat maukas lisähöyste. Tärkeää on tietysti sekin, että biisit toimivat.

4/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Hovimuusikko Ilkka: Tää on tätä päivää!

On tämän päivän kontekstissa vaikea ymmärtää, miksi Arttu Viskarin Radio Suomipopille tyrkyttämän kaverinsa mukanokkelat vitsiversiot jo sinänsä kulahtaneista suomihiteistä on pitänyt vääntää ihan CD-muotoon. Yksi tähti siitä, ettei tätä kuraa tarvinnut kahlata läpi kuin kerran. Onneksi albumin nimi sisältää sellaisenkin piilomerkityksen, että näitä kertakäyttöralleja tuskin vuosikausia jauhetaan. Toivottavasti kakkoslevyä ei koskaan tule.

1/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Riutta: Sinun täytyy elää vielä kerran

Pop-vivahteisen progerockin ehdotonta huippua Suomessa edustaa oulaistelais-oululainen Riutta, jonka toinen pitkäsoitto osoittaa yhtyeen puristuneen timantiksi. Sen vangitseva, yön sfääreis-
sä operoiva flow avautuu nimenomaan kokonaisuutena. Nelikko tietää, mitä haluaa tehdä, ja osaa ottaa siitä sävyt irti. Välillä Riutta syleilee maailmoja vaipuen taas ajoittain näennäisen intiimiin tunnelmaan, vaikka pinnan alla kytee. Ja taas lauetaan rumankauniisiin räjähdyksiin.

5/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää: