Taivaslaulu teatteriversiona kirjaa ahdistavampi

Pauliina Rauhalan menestynyt esikoisteos Taivaslaulu on teatteriversiona vahvempi ja paikoin ahdistavampi. Lestadiolaisuuden tabuja rikkova tarina kertoo Viljan ja Aleksin rakkaudesta ja heidän kasvamisesta opiskelijoista vanhemmiksi, mutta pohjimmiltaan näytelmä käsittelee uskonrajoja ja sitä, mitä lastensaannin sääntelemättömyys voi pahimmillaan aiheuttaa. Näytelmän vaikuttavuus on pitkälti ohjaaja Heta Haanpään ja Viljaa esittävän Merja Pietilän sekä Aleksia näyttelevän Jyri Ojansivun […]

Pauliina Rauhalan menestynyt esikoisteos Taivaslaulu on teatteriversiona vahvempi ja paikoin ahdistavampi. Lestadiolaisuuden tabuja rikkova tarina kertoo Viljan ja Aleksin rakkaudesta ja heidän kasvamisesta opiskelijoista vanhemmiksi, mutta pohjimmiltaan näytelmä käsittelee uskonrajoja ja sitä, mitä lastensaannin sääntelemättömyys voi pahimmillaan aiheuttaa.

Näytelmän vaikuttavuus on pitkälti ohjaaja Heta Haanpään ja Viljaa esittävän Merja Pietilän sekä Aleksia näyttelevän Jyri Ojansivun ansiota. Pietilä ja Ojansivu ovat rooleissaan luontevia ja aitoja.

Minimalistiset lavastukset, marimekkoinen puvustus ja ääni- sekä valotehosteet täydentävät kokonaisuuden. Muutama irrallinen kohtaus hämmentää kuten ensimmäisen puoliskon yleisölle suunnattu puhe. Lapsien repliikit saavat yleisön nauramaan eikä iloa, rakkautta ja lämpöäkään näytelmästä puutu.

Taivaslaulu Oulun kaupunginteatterissa 20. helmikuuta 2016 asti.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Fyysisten tunteiden riemujuhla

OuDance-festivaali osoitti kuinka moniaineksisesti keho pystyy konkretisoimaan tunnetta.

Tunne tuntuu kehossa ja liikuttaa sitä. Se tihentää hengitystä, keventää askelta, saa selän kaarelle kivusta. Tämän syksyn OuDance-festivaalin esitykset tutkivat kaikki jollakin tavalla fyysistä tunnetta.

Milla Virtasen & Koski Dance Companyn Hysteria pohti 1800-luvun muotidiagnoosia, joka medikalisoi naisten tunteita ja alisti heidät omituisille hoitomuodoille. Nimestään kaiken irti ottava esitys nähtiin muun muassa yliopiston keskusaulassa. Cecilia Moision parisuhdetta ja rakkautta käsittelevät teokset repivät auki kiintymisen ja hylkäämiseen dynamiikkaa katsojaa säästämättä. Helsinkiläinen nykytanssiryhmä Kinetic Orchestra etsi elämänhallintaa seesteisestä Japanista.

Jojon tanssifestivaali veti kiitettävästi yleisöä puoleensa. Valvesali oli ilta toisensa jälkeen lähes täynnä. Se jäi ihmetyttämään, miksi Hanna Korhosen uskonyhteisöjen hengellistä väkivaltaa käsittelevä esitys houkutteli paikalle vain muutaman penkkirivillisen ihmisiä, vaikka aiheen luulisi kiinnostavan oululaisia.

Kaiken kaikkiaan ohjelmistoon valikoidut teokset istuivat teemaan hyvin ja osoittivat kuinka moniaineksisesti keho pystyy konkretisoimaan tunnetta. Tunteiden näkemisellä taas on tervehdyttävä vaikutus. Väitänkin, että katsojat saivat taide-elämyksen lisäksi terapiaa kulttuurin muodossa. Toivon, että vuosi kuluisi nopeasti, koska ensi vuoden OuDance-festivaalin teema on jo nyt ajankohtainen: fyysinen empatia.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Elokuun kulttuurimenot

Eija Timonen: Jäisiä Unia Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather Pohjoisessa valokuvakeskuksessa Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin. Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät […]

Eija Timonen: Jäisiä Unia
Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather
Pohjoisessa valokuvakeskuksessa

Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin.

Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät erityisesti parimetriset työt Huurre ja Herääminen. Paperista leikattujen teosten leikkauspinnat jäljittelevät jään rakenteita ja piirtävät takana olevalle seinälle huikeita varjoja.

Taiteilija Nanna Saarhelon valokuvien keskiössä on nainen, joka vaikuttaa tilanteesta riippumatta olevan jatkuvasti väärässä paikassa. Katsoja ei tavoita naisen katsetta, sillä hän joko seisoo selin kameraan, poseeraa naamio kasvoillaan tai kääntää kasvonsa sivuun. Valokuvien luonto on karu ja kylmä, ja yleinen tunnelma surumielinen. Valokuvien maailma ja tarina jäävätkin katsojalle etäiseksi ja arvoitukselliseksi.

Turun sarjakuvakaupan Oulun toimipiste
Kulttuuritalo Valveella

Sarjakuva voi Oulussa hyvin. Pieni mutta aktiivinen Oulun sarjakuvakeskus on vienyt alan harrastuneisuutta ja tunnettuutta kaupungissa pontevasti eteenpäin. Nyt myös maineikas Turun sarjakuvakauppa on rantautunut Ouluun Sarjakuvakeskuksen yhteyteen.

Sarjakuvakeskuksen tiloissa oli aiemmin jo pienimuotoista sarjismyyntiä, mutta Turun lisäyksen myötä valikoima kasvoi. Lyhyen albumipläräyksen perusteella Oulun valikoima on mukavan kattava, hyllyistä löytyy niin vanhoja klassikkoja kuin uusia tuntemattomuuksia. Tarjolla on sekä kotimaista että ulkomaista sarjakuvaa.  Sarjakuvakauppa ei hyljeksi myöskään niin sanottua mainstream-osastoa: strippisarjakuvalle Fingerpori-albumeineen on varattu oma hyllytilansa. Mukavaa kyllä, myös paikallisille sarjiksille on varattu oma hyllynsä.

Vain kaupan pienestä koosta tulee pieni miinus: lämpimänä iltapäivänä leppoisen sarjisten selauksen joutuu keskeyttämään, kun lämpötila kohoaa jo lähes sietämättömäksi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Elokuun levyarviot

Emma Salokoski: Kiellettyjä asioita Pitkän jazz-uran mm. Ensemblensä kanssa tehneen Emma Salokosken ensimmäinen sooloalbumi on myös hänen ensimmäinen pop-levynsä. Sen myötä arvostetusta vokalistista tulee yhtäkkiä yllättävän ge-neerisen kuuloinen, ja puolituntisesta jää turvallisen harmiton kokonaisvaikutelma. Paria tarttuvampaa raitaa lukuun ottamatta kappalemateriaali soljuu siten sujuvasti jonnekin unholaan. Lyyrisesti liikutaan melko tyypillisessä keski-ikäistyvän laulajattaren mielenmaisemassa. 3/5 Mitra: Mitra […]

Oulun ylioppilaslehti 2015

Emma Salokoski: Kiellettyjä asioita
Pitkän jazz-uran mm. Ensemblensä kanssa tehneen Emma Salokosken ensimmäinen sooloalbumi on myös hänen ensimmäinen pop-levynsä. Sen myötä arvostetusta vokalistista tulee yhtäkkiä yllättävän ge-neerisen kuuloinen, ja puolituntisesta jää turvallisen harmiton kokonaisvaikutelma. Paria tarttuvampaa raitaa lukuun ottamatta kappalemateriaali soljuu siten sujuvasti jonnekin unholaan. Lyyrisesti liikutaan melko tyypillisessä keski-ikäistyvän laulajattaren mielenmaisemassa.

3/5

Oulun ylioppilaslehti 2015

Mitra: Mitra
Oulun ensimmäisen Idols-voittajan ensilevyn odotus palkitaan. Hiotussa kokonaisuudessa eturivin pop-lauluntekijöiden (muun muassa tuottaja Jukka Immonen, Iisa Pykäri, Arto Tuunela) nikkaroimat biisit asettuvat kaikki nätisti kontekstiinsa. Jo patinoitunut ensisinglekin napsahtaa ruotuun kuulostaen yhä tuoreelta. Mitran iso valtti on hänen sielukas soundinsa, ja kyky ottaa erilaiset biisit omiksi on tärkein liima levyn koherenssissa, joka kantaakin hienosti alusta loppuun.
4/5

Oulun ylioppilaslehti 2015

Asa: Love
Kantaaottavista lyriikoistaan tunnetun Asan uutukainen oli miehelle monivuotinen projekti, jonka sävellyspohjana toimivat vanhat Love Records -levytykset. Pitkään tongittuaan Asa on löytänyt sekalaisen valikoiman sämplejä, joiden päälle ja lomiin hän riimejään sylkee. Rakkauskin on läsnä sanoitusten teemoissa, mutta mikään rakkauslevy tämä ei ole. Valitettavasti sämpleosasto jää lähinnä kuriositeetiksi, ja muutamien kappaleiden ylipitkät hokemat ottavat otsalohkoon.
3/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha

Minäkertojan koruttomat reaktiot jättävät sopivasti tilaa lukijan kuvitelmille.

Riikka Ala-Harjan uusi romaani Kevyt liha laittaa miehen ja naisen puntariin, mittaa ja analysoi sukupuolten välisiä eroja ja erittelee sosiaalisten roolien nyansseja.
Päähenkilö Saara on eronnut nelikymppinen äiti ja teatterin valosuunnittelija, jonka tasapaksu arki katkeaa, kun kuvioihin tulee vanha ihastus.

Teatterilla Saara tutkii Michelangelon Daavid-patsasta, joka liittyy tekeillä olevaan näytelmään Jumalan rakastaja. Jussi Parviaisen tunnettu maskuliinisuuden analyysi kulkee intertekstuaalisena vastinparina romaanin naispohdintojen rinnalla. Saara ei ymmärrä näytelmän päähenkilön Juskan sisäistä kamppailua, mutta kiinnostuu Daavidista, joka on yhtä aikaa täydellisen miehisyyden symboli ja heikko altavastaaja.

Goljat ei ole koskaan ollut heikoilla, hän on kaikkivoipa. Daavid on kakkonen. Heikompi lenkki, niin sanoakseni. Niin sanoakseni nainen.

Kevyt liha jatkaa tasa-arvokeskustelua suurien ja näkyvien esteiden poistuttua naisten tieltä. Jäljellä ovat pienet, näkymättömät ja arkiset epäkohdat. Saara tekee huomioita: bussi on täynnä naisia, baari täynnä miehiä. Naiset istuvat jalat yhteenpuristettuina, miehet haarat levällään.

Työpaikalla kuusikymppinen nainen on näkymätön. Hänen päälleen puhutaan. Nuori mies on ottanut itselleen esimiesaseman, hän on rento ja peittelemätön. Saara arvelee tietävänsä, mistä se johtuu. Naisista tehdään täydellisyydentavoittelijoita.

Minut on opetettu täydellisyyden ja puhdasoppisuuden tavoittelijaksi, verhoilluksi, ei alastomaksi. Joku sen minuun tartutti, koulussa ja kotona, Maritaan ja minuun, ja muihin tyttöihin.

Ala-Harja kirjoittaa tunnistettavalla tavalla. Hän käyttää lyhyitä, tarkkoja lauseita, jotka tekevät kirjasta nopealukuisen ja mukaansatempaavan. Minäkertoja on melkein lakonisen viiltävä ja hänen koruttomat reaktionsa jättävät sopivasti tilaa lukijan kuvitelmille.

Feminismiteeman rinnalla teos sivuaa myös ruumiinkulttuuria, mutta katsoo tuoreella tavalla suopeasti naisen omaa tahtoa muokata kehoaan ja tulla voimakkaaksi. Temaattiset asetelmat ja miestuttavuudesta kehkeytyvä juonikuvio jäävät kuitenkin toisistaan irrallisiksi. Päähenkilön sisäinen sukupuolimanifesti ei näy juurikaan toiminnassa, ja runkkaus- ja paskallakäynti -jutut jäävät kertamainintoina irrallisiksi ja hieman hämmentäviksi.

3/5 (Like 2015)

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Heinäkuun kulttuurimenot

Kaukovainio – lähiötarinoita Oulun taidemuseossa 6.6.­–30.8 Kaukovainion ulkopuolella ei ehkä ymmärretä, että kotiseuturakkautta löytyy karusta lähiöstäkin. Sanna Krookin valokuvat ja Ulla-Maija Louhelan keräämät tarinat tuovat esiin huonomaineisessa kaupunginosassa asuvien näkökulman. Kuvia, ääntä ja tekstiä yhdistävän näyttelyn dokumentoiva ote ei tarjoa valmista tulkintakehystä, vaan kokonaisuuden muodostavat ihmisten paljaat tarinat. Intensiivisissä muotokuvissa eri-ikäiset ihmiset eri kulttuureista katsovat […]

Kaukovainio-projekti. Lyyli. Oulussa heinäkuussa 2014. Kuva: Sanna Krook

Kaukovainio – lähiötarinoita
Oulun taidemuseossa 6.6.­–30.8

Kaukovainion ulkopuolella ei ehkä ymmärretä, että kotiseuturakkautta löytyy karusta lähiöstäkin. Sanna Krookin valokuvat ja Ulla-Maija Louhelan keräämät tarinat tuovat esiin huonomaineisessa kaupunginosassa asuvien näkökulman.

Kuvia, ääntä ja tekstiä yhdistävän näyttelyn dokumentoiva ote ei tarjoa valmista tulkintakehystä, vaan kokonaisuuden muodostavat ihmisten paljaat tarinat.

Intensiivisissä muotokuvissa eri-ikäiset ihmiset eri kulttuureista katsovat rohkeasti takaisin katsojaa. Erittäin mielenkiintoinen on panoraamakuvien sarja Kanahaukantien kerrostaloasuntojen olohuoneista. Identtisiin pohjapiirroksiin on muodostunut persoonallisia koteja, joissa maahanmuuttajaperhe katsoo hiihtoa, isä leikkii lapsen kanssa ja nuori nainen lukee kirjaa viltin alla.

Louhelan keräämien tarinoiden yhteisöllisyys, humoristisuus ja paikallisylpeys lämmittävät mieltä pitkään.

 

big_manummisuutarit_pressi

M.A. Nummisuutarit
Oulun kaupunginteatterissa
8. elokuuta asti

Vesisade ei latistanut tätä ensi-iltaa, eikä latista mitään muutakaan esitystä, sillä Oulussa tarjotaan nyt kesäteatteria sisällä. Nerokasta! M.A. Nummisuutarit yhdistää oivaltavasti M.A. Nummisen musiikin ja kansalliskomediamme Aleksis Kiven Nummisuutarit.

Suomen suosituin puhenäytelmä Nummisuutarit sai kantaesityksensä Oulussa 140 vuotta sitten. Nyt sille kunniaa tekee Oulun kaupunginteatterin ja Sisäkesäteatterin yhteistuotanto Janne Kuustien ohjauksena.

Pete Miettunen tekee hienon suorituksen Eskona. Hän onnistuu luomaan syvyyttä ja jopa surumielisyyttä hahmoon, eikä Esko jää hömelyytensä vangiksi. Kaupunginteatterin näyttelijä Lotta Vaattovaara on varsinainen monitaituri-komedienne klarinetteineen ja tekoviiksineen. Varsinainen riemastus on Juho Itkosen Mikko Vilkastus, joka laittaa kiekuen kuin aito M.A Numminen konsanaan.

Herra Nummisen musiikki ei jää sivuosaan, vaan se rytmittää sulavasti koomista tunnelmaa. Kuten lähes poikkeuksetta kaikki näytelmän äänetkin, musiikki soitetaan lavalta yleisöön päin.

Näyttelijät taitavat myös soittimensa ja välillä fiilis on kuin rokkikonsertissa. Tätä kiinnostavaa sulaumaa olisi kannattanut revitellä vielä enemmän. Katsojana jäin kaipaamaan vain hieman lisää ranttalia ja räiskettä, kunnon eläinmenoa tyyliin On sika kunnossa.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää: