Lokakuun levyarviot

Chisu: Polaris Chisun neljäs pitkäsoitto on ollut odotettu musiikkitapaus artistin neljän vuoden levytyspaussin jälkeen. Tauko onkin hionut oman musiikkinsa tuottavan lahjakkuuden ilmaisua entistä parempaan tikkiin, ja Polaris edustaa pääpiirteissään sitä vakavampaa Chisua. Paikka paikoin taideruuvia on väännetty ehkä turhankin paljon kaakon suuntaan, mutta näin kunnianhimoista tyylipoppia suomen kielellä ei toisaalta pahemmin ole tehty. Lisäpisteitä makoisista […]


Chisu

Chisu: Polaris
Chisun neljäs pitkäsoitto on ollut odotettu musiikkitapaus artistin neljän vuoden levytyspaussin jälkeen. Tauko onkin hionut oman musiikkinsa tuottavan lahjakkuuden ilmaisua entistä parempaan tikkiin, ja Polaris edustaa pääpiirteissään sitä vakavampaa Chisua. Paikka paikoin taideruuvia on väännetty ehkä turhankin paljon kaakon suuntaan, mutta näin kunnianhimoista tyylipoppia suomen kielellä ei toisaalta pahemmin ole tehty. Lisäpisteitä makoisista kasarivaikutteista.
4/5

 

Seli seli

Seli Seli: Puoliautiomaa
Oululainen Seli Seli on kiintoisa tulokas. Vasta julkaistulla esikoisalbumillaan nelikko esittäytyy tyylitajuisena ja rohkeana oman tiensä kulkijana, jonka äänimaailma on sekä avara että intensiivinen. Bändi pelaa melko yksinkertaisilla elementeillä mutta taiten, ja lyriikka täydentää mukavasti jumittavaa pohjaa.
Bändin teho on todistettu myös livenä, ja kokonaisuutena Seli Seli on enemmän kuin tervetullut vahvistamaan paikallista taiteellisemman rockin skeneä.
3/5

Laid Back Townies

Laid Back Twonies: Watch Your Step
Oulusta on myös grungeosastolle ennakkoluulottomasti kurottava Laid Back Townies. LBT operoi sfääreissä, joissa kova vokalisti on aivan välttämättömyys, ja Lauri Peisterä suoriutuu postistaan kiitettävästi – kutkuttavimpina hetkinä mies tuo mieleen Chris Cornellin, vaikka ei ketään apinoikaan. Sävellyksellisesti ja soitollisesti jämäkän yhtyeen menossa on grungen ohella klassisempikin, bluesahtava vire, joka luo mielleyhtymiä myös Hendrixin tai Zeppelinin suuntaan.
4/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Kaj Korkea-aho: Paha kirja

Kirjailija onnistuu luonnehtimaan hahmojensa sisäistä maailmaa ja tunteita hyvinkin elävästi.

Voiko runon lukeminen ajaa itsemurhaan? Tätä kysyy 32-vuotias Kaj Korkea-aho kolmannessa romaanissaan Paha kirja. Korkea-aho kuvaa Åbo Akademin kirjallisuudenopiskelijoiden keskellä vellovaa mysteeriä jännityselementtejä hyödyntäen. Suomenruotsalainen kulttuurieliitti ei romaanissa näyttäydy kovin kirkkaassa valossa.

Ahdistunut Pasi haluaa kirjoittaa esseen vaietusta runoilijasta Leander Granlundista, jonka säkeiden väitetään aiheuttavan lukijoilleen itsemurhia. Salattuihin runoihin on kuitenkin vaikea päästä käsiksi. Kuvioon liittyy hämäryyksiä, jotka kirjallisuudenlehtori Mickel tietää ja pitää itsellään.

Pasin tukena on ystävä Calle, joka luisuu henkilökohtaiseen talous- ja opiskelumotivaatiokriisiin, kun Helena-tyttöystävältä tulee rukkaset ja Kelalta kirje opintotuen lakkauttamisesta. Pasi ja Calle kuluttavat pilveä, mielialalääkkeitä ja alkoholia. Itsemurhiakin opiskelijapiirissä tapahtuu, kun runoja alkaa löytyä.

Romaanin päähenkilöitä ovat Calle ja tämän ikään kuin vanhempi versio lehtori-Mickel, jonka opiskelutoveri Dietrich valmisteli aikoinaan gradua noista pahamaineisista runoista – ja loppu oli surullinen. Mickelin toiminta koko romaanin ajan herättää moraalidilemmoja, mutta hän porskuttaa eteenpäin ja sanoo, että omatunto on valinta.

Kirjailija onnistuu luonnehtimaan hahmojensa sisäistä maailmaa, epävarmuutta ja tunteita hyvinkin elävästi. Etenkin Calle on moniulotteinen haavoittuvuudessaan mutta myös ylpey-dessään. Kirjailijan ansioihin kuuluu myös nykyhetken ärsykkeistä syntyvien assosiaatioiden limittäminen oivaltavasti menneisyyden tapahtumiin. Teksti pitää otteessaan.

Korkea-aho kuljettaa samaistuttavan arkisen yliopistoelämän kuvauksen mukana yliluonnollisia ulottuvuuksia. Loppua kohti romaani alkaa saada tragikoomisia piirteitä, jotka syövät uskottavuutta.

Kokonaisuus jättää hämilleen. Rivien välistä on luettavissa kritiikkiä yliopistojen rahoitusta, tieteenalojen epätasa-arvoisuutta ja opiskelijoiden pahoinvointia kohtaan. Yrittääkö Korkea-aho sanoa, että kirjallisuuden opiskelulla on voimaa, vaikka se ei elättäisi? Humanismin suossa voi ilmeisesti joutua niin syvälle, että tekee itsemurhan.

3/5 (Otava 2015)

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Syyskuun levyarviot

Ane Brun: When I’m Free Norjalainen, sittemmin ruotsalaistunut Ane Brun on kuudennella sooloalbumillaan paljon velkaa myöhempien aikojen Kate Bushille, mutta aivan kuningattaren tasolle hän ei vieläkään yllä. Herkät ja ilmavat pop-tunnelmoinnit seuraavat toistaan, ja albumilla on kyse enemmän atmosfääristä kuin vaikuttavista tai erityisen tarttuvista melodioista. Pisteet lähtevät äänelle ja ajoittain kivasti selkäpiitä kutkuttavalle fiilikselle, miinusta […]

Oulun ylioppilaslehti 2015

Ane Brun: When I’m Free
Norjalainen, sittemmin ruotsalaistunut Ane Brun on kuudennella sooloalbumillaan paljon velkaa myöhempien aikojen Kate Bushille, mutta aivan kuningattaren tasolle hän ei vieläkään yllä. Herkät ja ilmavat pop-tunnelmoinnit seuraavat toistaan, ja albumilla on kyse enemmän atmosfääristä kuin vaikuttavista tai erityisen tarttuvista melodioista. Pisteet lähtevät äänelle ja ajoittain kivasti selkäpiitä kutkuttavalle fiilikselle, miinusta taas tulee lievästä tylsyydestä.
3/5

Oulun ylioppilaslehti 2015

Punaisen kuningattaren periaate: Kaksi suuntaa
Punaisen kuningattaren periaatteen kova livekunto tuli kesällä todettua pariinkin otteeseen, ja uuden pitkäsoiton nähtyä pikkuvaikeuksien jälkeen päivänvalon voi todeta tikin olevan hyvä myös levyllä. Mokka Laitisen väräjävä laulusoundi sopii 70-luvulle taipuvaan, pieteetillä toteutettuun progeiluun mainiosti, ja levyä palvelee liveantia hieman vähemmänkin hyökkäävä sävytys. Lyyrisesti liikutaan enimmäkseen kertomusten tuolla puolen ja tuokiokuvat toimivat genressään hyvin. Hyviä värinöitä.
4/5

Oulun ylioppilaslehti 2015

Duran Duran: Paper Gods
Sedät jaksavat heilua – positiivisesti yllättäen. Nämä kasarijumalat eivät haikaile menneeseen, vaan ovat lähteneet tekemään uutta musiikkia kunnianhimoisesti ja nykyajan meiningillä fiittaajiakin (mm. Janelle Monáe) käyttäen. Menossa ei sinänsä ole mitään vikaa, ja Simon Le Bonin äänikin on jopa huimassa kuosissa, mutta vähän puuduttavan tasapaksua materiaali on. 12-raitaisen vakiolevyn biiseistä muutaman olisi voinut korvata bonusversion raikkaammilla lisillä.
3/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Taivaslaulu teatteriversiona kirjaa ahdistavampi

Pauliina Rauhalan menestynyt esikoisteos Taivaslaulu on teatteriversiona vahvempi ja paikoin ahdistavampi. Lestadiolaisuuden tabuja rikkova tarina kertoo Viljan ja Aleksin rakkaudesta ja heidän kasvamisesta opiskelijoista vanhemmiksi, mutta pohjimmiltaan näytelmä käsittelee uskonrajoja ja sitä, mitä lastensaannin sääntelemättömyys voi pahimmillaan aiheuttaa. Näytelmän vaikuttavuus on pitkälti ohjaaja Heta Haanpään ja Viljaa esittävän Merja Pietilän sekä Aleksia näyttelevän Jyri Ojansivun […]

Pauliina Rauhalan menestynyt esikoisteos Taivaslaulu on teatteriversiona vahvempi ja paikoin ahdistavampi. Lestadiolaisuuden tabuja rikkova tarina kertoo Viljan ja Aleksin rakkaudesta ja heidän kasvamisesta opiskelijoista vanhemmiksi, mutta pohjimmiltaan näytelmä käsittelee uskonrajoja ja sitä, mitä lastensaannin sääntelemättömyys voi pahimmillaan aiheuttaa.

Näytelmän vaikuttavuus on pitkälti ohjaaja Heta Haanpään ja Viljaa esittävän Merja Pietilän sekä Aleksia näyttelevän Jyri Ojansivun ansiota. Pietilä ja Ojansivu ovat rooleissaan luontevia ja aitoja.

Minimalistiset lavastukset, marimekkoinen puvustus ja ääni- sekä valotehosteet täydentävät kokonaisuuden. Muutama irrallinen kohtaus hämmentää kuten ensimmäisen puoliskon yleisölle suunnattu puhe. Lapsien repliikit saavat yleisön nauramaan eikä iloa, rakkautta ja lämpöäkään näytelmästä puutu.

Taivaslaulu Oulun kaupunginteatterissa 20. helmikuuta 2016 asti.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Fyysisten tunteiden riemujuhla

OuDance-festivaali osoitti kuinka moniaineksisesti keho pystyy konkretisoimaan tunnetta.

Tunne tuntuu kehossa ja liikuttaa sitä. Se tihentää hengitystä, keventää askelta, saa selän kaarelle kivusta. Tämän syksyn OuDance-festivaalin esitykset tutkivat kaikki jollakin tavalla fyysistä tunnetta.

Milla Virtasen & Koski Dance Companyn Hysteria pohti 1800-luvun muotidiagnoosia, joka medikalisoi naisten tunteita ja alisti heidät omituisille hoitomuodoille. Nimestään kaiken irti ottava esitys nähtiin muun muassa yliopiston keskusaulassa. Cecilia Moision parisuhdetta ja rakkautta käsittelevät teokset repivät auki kiintymisen ja hylkäämiseen dynamiikkaa katsojaa säästämättä. Helsinkiläinen nykytanssiryhmä Kinetic Orchestra etsi elämänhallintaa seesteisestä Japanista.

Jojon tanssifestivaali veti kiitettävästi yleisöä puoleensa. Valvesali oli ilta toisensa jälkeen lähes täynnä. Se jäi ihmetyttämään, miksi Hanna Korhosen uskonyhteisöjen hengellistä väkivaltaa käsittelevä esitys houkutteli paikalle vain muutaman penkkirivillisen ihmisiä, vaikka aiheen luulisi kiinnostavan oululaisia.

Kaiken kaikkiaan ohjelmistoon valikoidut teokset istuivat teemaan hyvin ja osoittivat kuinka moniaineksisesti keho pystyy konkretisoimaan tunnetta. Tunteiden näkemisellä taas on tervehdyttävä vaikutus. Väitänkin, että katsojat saivat taide-elämyksen lisäksi terapiaa kulttuurin muodossa. Toivon, että vuosi kuluisi nopeasti, koska ensi vuoden OuDance-festivaalin teema on jo nyt ajankohtainen: fyysinen empatia.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Elokuun kulttuurimenot

Eija Timonen: Jäisiä Unia Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather Pohjoisessa valokuvakeskuksessa Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin. Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät […]

Eija Timonen: Jäisiä Unia
Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather
Pohjoisessa valokuvakeskuksessa

Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin.

Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät erityisesti parimetriset työt Huurre ja Herääminen. Paperista leikattujen teosten leikkauspinnat jäljittelevät jään rakenteita ja piirtävät takana olevalle seinälle huikeita varjoja.

Taiteilija Nanna Saarhelon valokuvien keskiössä on nainen, joka vaikuttaa tilanteesta riippumatta olevan jatkuvasti väärässä paikassa. Katsoja ei tavoita naisen katsetta, sillä hän joko seisoo selin kameraan, poseeraa naamio kasvoillaan tai kääntää kasvonsa sivuun. Valokuvien luonto on karu ja kylmä, ja yleinen tunnelma surumielinen. Valokuvien maailma ja tarina jäävätkin katsojalle etäiseksi ja arvoitukselliseksi.

Turun sarjakuvakaupan Oulun toimipiste
Kulttuuritalo Valveella

Sarjakuva voi Oulussa hyvin. Pieni mutta aktiivinen Oulun sarjakuvakeskus on vienyt alan harrastuneisuutta ja tunnettuutta kaupungissa pontevasti eteenpäin. Nyt myös maineikas Turun sarjakuvakauppa on rantautunut Ouluun Sarjakuvakeskuksen yhteyteen.

Sarjakuvakeskuksen tiloissa oli aiemmin jo pienimuotoista sarjismyyntiä, mutta Turun lisäyksen myötä valikoima kasvoi. Lyhyen albumipläräyksen perusteella Oulun valikoima on mukavan kattava, hyllyistä löytyy niin vanhoja klassikkoja kuin uusia tuntemattomuuksia. Tarjolla on sekä kotimaista että ulkomaista sarjakuvaa.  Sarjakuvakauppa ei hyljeksi myöskään niin sanottua mainstream-osastoa: strippisarjakuvalle Fingerpori-albumeineen on varattu oma hyllytilansa. Mukavaa kyllä, myös paikallisille sarjiksille on varattu oma hyllynsä.

Vain kaupan pienestä koosta tulee pieni miinus: lämpimänä iltapäivänä leppoisen sarjisten selauksen joutuu keskeyttämään, kun lämpötila kohoaa jo lähes sietämättömäksi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: