Vastuuta, ei politiikkaa – Eelis Palokangas pyrkii auttamaan niin harrastuksissa kuin töissä

Ylioppilasliikkeessä muutoksia ajanut Eelis Palokangas haluaa auttaa muita niin vapaa-ajallaan kuin töissäkin.

TEKSTI Laura Juntunen

KUVAT Laura Juntunen

Syksyllä 2018 kohistiin, kun Oulun yliopiston ylioppilaskunnan linjavedossa ehdotettiin ylioppilaskunnan automaatiojäsenyydestä luopumista. Ylioppilaskunnan linjapaperiin asian ajaneen, lääketieteen opiskelija Eelis Palokankaan alullepanemasta kannanotosta keskusteltiin ympäri Suomen, aina eduskuntaa myöten.

Seuraavan kerran Palokankaan nimi nousi esiin loppuvuodesta 2019, kun edustajisto päätti leikata ainejärjestöjen avustuksia. Jatkossa tukea saavat vain pienimmät ainejärjestöt. Aloitteen takana oli Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmä (LED), johon Lääketieteellisen killan puheenjohtajanakin toimiva Palokangas kuuluu.

Vuoden 2017 vaaleissa edustajistoon noussut Palokangas on ehtinyt olla monessa mukana. Vaikka Palokangas on muuttanut ylioppilaskunnan käytäntöjä, hän ei halua nähdä itseään poliitikkona.

Politiikalla on vähän ikävä kaiku. Mielestäni siihen sanaan liittyy tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Näen edustajistotyöni ja muun enemmän järjestövaikuttamisena kuin politiikkana”, Palokangas sanoo.

Miksi sitten vaikuttaa, ellei taustalla ole poliittinen motivaatio?

Järjestötoiminta on harrastus

23-vuotiaaksi Palokankaalla on paljon kokemusta erilaisissa kokouksissa istumisesta, valtuustoista ja järjestöistä. Rovaniemellä kasvanut Palokangas hakeutui yläasteella nuorisovaltuustoon opettajansa kannustamana.

Siellä vierähti kaksi kautta eli neljä vuotta. Seuraavaksi tie vei Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon, Lapin piirijärjestöön.

Yliopistossa kiltatoimintaan hakeutuminen tuntui varsin luonnolliselta jatkolta.

Voisi kai sanoa, että se on minulle harrastus. Olen aika vastuuntuntoinen tyyppi, joka haluaa osallistua asioihin sivustaseuraamisen sijaan. Tulee ajatus, että jos ei kukaan muu hae niin kai minun sitten pitäisi”, Palokangas sanoo.

Voisi kuvitella, että Palokankaalla olisi mielessä jokin visio uudenlaisesta ylioppilaskunnasta. Näin ei kuitenkaan ole. Hän ei myöskään allekirjoita mitään aatetta tai ideologiaa, eikä omista puolueen jäsenkirjaa.

En ole vielä halunnut valita mitään puoluetta. Antaa ajatusten sen osalta kypsyä vielä. Olisi harmillista valita kantansa liian nuorena ja huomata myöhemmin, ettei se tunnukaan omalta”, hän selittää.

Palokankaalle keskustelua herättäneissä muutosehdotuksissa on ollut kyse vastuuntunnosta. Esimerkiksi aiempi ainejärjestöjen rahoitusmalli oli aiheuttanut mielipahaa Kontinkankaan kampuksella jo pitkään.

Kontinkankaan killoista vain terveystieteet ovat saaneet avustuksia.  Se on harmittanut täällä aika paljon, ottaen huomioon, että Kontinkankaalta tulee kuitenkin noin 10 prosenttia koko ylioppilaskunnan jäsenmaksuista. Tässä oli siis puhtaasti kyse omien äänestäjiemme toiveesta”, Palokangas sanoo.

Vaikka Palokangas kokee yhä ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden yksilönvapauden vastaisena hän korostaa, ettei ole millään tapaa ylioppilaskuntavastainen.

Se olisi mielestäni vähän outoakin, kun olen toiminnassa niin laajasti mukana”, hän hymähtää.

Maailman paras ammatti

Nyt Palokangas on alkanut suunnitella järjestötyöstä ja opiskelijavaikuttamisesta vetäytymistä.

Tämänkään päätöksen takaa ei löydy sen suurempaa dramatiikkaa. Palokangas on ehtinyt olla mukana jo monta vuotta, ja oma valmistuminen häämöttää keväällä 2021. Näin ollen kuluva vuosi 2020 tulee olemaan viimeinen, jonka hän voi olla kokonaisuudessaan toiminnassa mukana.

On aika antaa muillekin onnistumisen kokemuksia järjestökentällä. Mielestäni on myös tärkeää, että työssä on jatkuvuutta. Siksi vastuuta on ryhdytty jo jakamaan muille”, hän sanoo.

Kun Palokankaalta tiedustelee, onko hänellä vielä jotain radikaaleja yllätyksiä takataskussa ennen sivuun siirtymistä, häntä alkaa naurattaa.

Ei, Linnanmaalla voidaan henkäistä helpotuksesta. Mutta jos vakavasti puhutaan niin lähiaikoina näen tärkeänä ennen kaikkea sen, että OYS:n sairaalahanke toteutetaan myös opiskelijoiden etua ajatellen. Hanke tulee vaikuttamaan vuosikymmeniä eteenpäin. Jos sairaala tehdään opiskelijoiden kannalta hyvin eli huolehditaan siitä, että siellä on riittävät opiskelutilat, saadaan hyviä ja tyytyväisiä opiskelijoita joista yhä useampi toivottavasti jäisi pohjoiseen myös töihin.”

Palokankaalle ammatinvalinta on ollut selvä jo pitkään, vaikka ensikosketus lääketieteeseen ei niin mukava ollutkaan.

Olin yhdeksännellä luokalla isän työpaikalla tet-harjoittelussa. Se oli hyvin jännittävää. Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan potilashuoneeseen, tuli saman tien huono olo”, hän muistelee huvittuneena.

Nykyään lääkärin ammatti tuntuu maailman parhaalta työltä.

Opiskeluaikana olen vasta ymmärtänyt, miten monipuolinen ammatti tämä on. Suuntautumisvaihtoehtoja on valtavasti. Tässä ammatissa pääsee todella lähelle ihmistä ja saa osakseen sellaista luottamusta, mitä harvoissa ammateissa pääsee koskaan kokemaan.”

Viime kädessä lääkärin työssä on kyse samoista asioista, jotka saivat Palokankaan lähtemään mukaan myös järjestötyöhön ja opiskelijapolitiikkaan: auttamisesta ja vastuuntunnosta.

Haluan olla hyödyksi, olla hyvä siinä mitä teen ja auttaa muita työlläni”, Palokangas tiivistää.

 

Kuka?

Eelis Palokangas

» 23-vuotias. Syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä. Oululaistunut yliopisto-opintojen myötä.

» Lääketieteen opiskelija. Mukana järjestötoiminnassa ja opiskelijapolitiikassa. Toimii Oulun Lääketieteellisen killan puheenjohtajana vuonna 2020.

» Vapaa-ajallaan on itseoppinut valokuvaaja, joka tallentaa järjestelmäkameraansa tähtitaivasta, revontulia ja Oulua. Lisäksi Palokangas harrastaa kuntosalilla käymistä ja pelaa tennistä.

» Unelma-ammatti lapsena: Alakoulussa haaveili vielä yleisesti tiedemiehen tehtävistä. Luonnontieteet ja tekniikka ovat kiinnostaneet aina, ja haave lääkärinurasta selkiytyi yläasteella.

» Haluaa järjestötyöhön osallistumalla olla tekemässä parasta opiskelukokemusta Kontinkankaalla.

Toimitus huomauttaa, että Kontinkankaan killoista avustuksia ovat Terveystieteiden kilta ry:n lisäksi saaneet biokemian opiskelijoiden ainejärjestö Histoni ry sekä Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijoiden ainejärjestö OLTO ry.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

”Ihmiskunta on aina halunnut nähdä pitkälle” – Ella Peltonen ymmärtää koneita, mutta tarvitsee ihmistä kertomaan ihmisen haasteista

Tietotekniikan tutkija Ella Peltonen haluaa nähdä pitkälle. Tavoitteessa auttaa teknologia.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Maiju Pohjanheimo

Teknologia ympäröi meidät. Se kiertyy älykellona ranteen ympärille ja painautuu korvaa vasten kuulokkeena. Teknologia kurkottaa katseellaan ihmisaisteja kauemmas, lähemmäs ja syvemmälle.

Tästä kaikesta on kiinnostunut tietotekniikan tutkija Ella Peltonen, jonka erikoisalaa on ubiikki tietotekniikka. Sillä tarkoitetaan kaikkialla läsnäolevaa laskentaa, ympäristöönsä sulautuvaa teknologiaa – käytännössä kaikkia muita älylaitteita paitsi perinteistä tietokonetta. Ubiikki teknologia kattaa niin älykellot ja -korut, kännykät kuin kotien älykkäät televisiot ja jääkaapit.

Peltosen erityisenä kiinnostuksenkohteena ovat sensorit. Samoin kuin ihminen voi tehdä havaintoja ympäristöstään aistien avulla, kone tekee havaintoja sensorien avulla. Koneellisten havaintojen perusteella voidaan kehittää tekoälyä, joka taas voi olla ihmisen apuna monella tavalla.

Peltosta innostaa se, kuinka kone voi auttaa ihmistä lisäämään tietoisuutta.

“Ihmiskunta on aina halunnut nähdä pitkälle. Kun on haluttu kohdata muita, on rakennettu autoja ja lentokoneita ja on lähdetty kehittämään erilaisia viestintäjärjestelmiä. Moderni tietotekniikka tuo vielä sellaisia mahdollisuuksia, joita meillä ei vielä tällä hetkellä ole.”

Pitkiä päiviä ja luovaa työtä

Ella Peltonen työskentelee Oulun yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa 6G-lippulaivassa. Helsingin yliopiston kasvatin toi Ouluun sekä halu vaikuttaa kiinnostavassa projektissa että toive palata takaisin Suomeen. Ennen Oulua hän toimi post doc -tutkijana Irlannissa Corkin yliopistossa data-analytiikan tutkimuskeskuksessa.

Peltosen työ on soveltavaa tutkimusta, eli tutkimustyön tuloksena syntyy käytännön sovellutuksia – niitä juhlapuheissa innolla kaivattuja innovaatioita.

Niiden syntyminen vaatii paljon poikkitieteellistä yhteistyötä. 

“Minä ymmärrän kyllä koneita, mutta tarvitsen ihmisen, kuten sosiologin, kirurgin tai psykologin kertomaan, mitä ihmisen kokemat haasteet ovat.”

Syksy on tutkijalle kiireistä aikaa. Lukukauden alkaessa uudet ja vanhat opiskelijat saapuvat kampukselle ohjattavaksi. Tutkimusartikkeleiden aikataulut puskevat päälle, ja tutkimusrahoitustakin pitäisi tietysti hakea.

Vaikka työtä riittää, tutkijuus oli Ella Peltoselle oikea alavalinta, sen hän on tiennyt jo opintojen alusta.

“Mieluummin teen tätä kuin istuisin jossain firmassa. Tämä työ sopii minulle.”

Tutkijan arki oli läsnä jo lapsuudenperheessä. Mallia näytti äiti, matemaatikko Kirsi Peltonen. Taustaltaan Peltonen sanoo olleensa “kympin tyttö”, ja yliopistoon hakeminen tuntui siksikin luontevalta.

Peltosella ei ole koodarin stereotyyppistä taustaa: vaikka perheessä olikin aina ollut tietokone ja pelikonsoleita, ei hän ollut himopelaaja tai muuten erityisen uppoutunut tietokonemaailmaan. Koodaamaankin hän oppi vasta yliopistossa.

Peltonen oli aina kyllä ollut kiinnostunut matematiikasta. Opiskelualaksi Helsingin yliopistossa valikoitui tietotekniikka, sillä hän kaipasi soveltavampaa alaa kuin matematiikka. Hän haki opiskelemaan myös silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun graafista suunnittelua, ja tippui vasta ihan hakuprosessin loppumetreillä.

Ehkä kuitenkin parempi näin. Jo ensimmäinen opiskeluvuosi vakuutti Peltosen siitä, että hän on oikealla polulla.

“Taide on hyvä harrastus, mutta en päätynyt sitä työkseni tekemään. Jotain yhteneväistä sillä on silti tutkimuksen kanssa – pitkiä päiviä ja luovaa työtä.”

Tutkijana Twitterissä

Nykypäivän tutkijalta vaaditaan julkaisulistan kasvattamisen ohella myös viestimistä. Ella Peltosen viestintäväline on Twitter, jossa hän sekä jakaa linkkejä tutkimusartikkeleihinsa että kommentoi tiedemaailmaa ja sen ilmiöitä laajemminkin.

Hän pitää tärkeänä sitä, että tutkijat kertovat tutkimuksestaan suoraan suurelle yleisölle. Somessa tutkija voi vastata yleisön kysymyksiin ja tuoda faktoja mukaan keskusteluun. Muuten keskustelu jää toimittajille ja asiaan perehtymättömille.

Some kaivaa osasta kommentoijista kammottavimmat puolet esiin. Ella Peltonen ei ole joutunut ryönäkommentoinnin kohteeksi. Hän arvelee teknologian olevan tietyllä lailla turvallinen aihe – moni näkee sen hyödyt ja pitää sitä tärkeänä.

Peltosen mukaan suomeksi  twiittaaminen on tosin vaikeampaa kuin englanniksi. Suomessa sanat ovat pitkiä, ja merkkirajoitus pakottaa ilmaisemaan itseään tiiviisti, jolloin vaikutelma voi olla tyly. Tämä taas vaatisi lukijaltakin viestin suodattamista.

Ehkä sitäkin, ettei joka asiaan tarvitsisi ottaa aina kantaa ihan heti: “Olisi hyvä, jos jengi ei reagoisi ihan joka asiaan niin nopeasti.”

“Mutta onneksi on sitten hyvät reaktio-gifit olemassa.”

”Perusrahoituksesta leikkaamisen taustalla on kai ollut pelko siitä, että tänne jäisi norsunluutornissa olevia muumioita, jotka tutkivat vain abstrakteja ja hyödyttömiä asioita. Kun taas kilpaillun rahan ajatuksena on, että ne briljanteimmat ajatukset pääsevät esiin. Mutta tilanne on nyt se, että riippumatta idean briljanttiudesta kaikkien on koko ajan pakko hakea rahoitusta.”

Tänä syksynä yksi Peltosen Twitter-kritiikin kohteista on ollut hankehumppa, eli tutkimusrahoituksen hakemiseen liittyvä työläs hakuprosessi.

Suomalaisten yliopistojen rahoitusjärjestelmä koostuu perusrahoituksesta ja kilpaillusta rahoituksesta. Ensimmäisen maksaa valtio rahoitusmallin avulla, toista taas haetaan yliopistojen ulkopuolisilta tahoilta, esimerkiksi Suomen Akatemialta, Business Finlandilta, EU:lta ja erilaisilta säätiöiltä.

Kilpaillun rahoituksen ajatuksena on ollut tutkimuksen tehostaminen ja laadun lisääminen  – raha menee parhaan hakemuksen luo.

“Perusrahoituksesta leikkaamisen taustalla on kai ollut pelko siitä, että tänne jäisi norsunluutornissa olevia muumioita, jotka tutkivat vain abstrakteja ja hyödyttömiä asioita. Kun taas kilpaillun rahan ajatuksena on, että ne briljanteimmat ajatukset pääsevät esiin. Mutta tilanne on nyt se, että riippumatta idean briljanttiudesta kaikkien on koko ajan pakko hakea rahoitusta”, Peltonen toteaa.

Jos hän saisi päättää, tutkimuksen pitkäjänteiseen tekemiseen annettaisiin enemmän perusrahoitusta. Jos rahoitus ei olisi katkolla muutaman vuoden välein, henkilöstöä voisi vakinaistaa enemmän.

“Perusrahoituksen lisääminen ei tarkoittaisi sitä, että meillä pyörisi täällä nuukahtaneita ikäloppuja tutkijaranttuja. Kilpailua alalla on jo nyt”, Peltonen toteaa.

“Tutkijatkin ovat ihmisiä, mekin tarvitsemme leivän päälle muutakin kuin ylähuulen.”

Muutos syntyy rakenteissa

Peltonen on tottunut kommentoimaan tutkimusaihettaan medialle. Hän on avannut Helsingin Sanomille “mitä se koodaaminen ihan oikeasti on?” (18.7.2018) ja kertonut Yliopisto-lehdessä ettei “tekoäly syö meitä” (10/2017).

Yksi kysymys saa Peltosen huokaamaan syvään. Tämä samainen kysymys on esitetty hänelle ja hänen kollegoilleen lukuisia kertoja.

Kysymys kuuluu näin: kuinka saada lisää naisia teknologia-alalle?

“Tekemällä maailmasta tasa-arvoisempi.”

Kysymys on rakenteista. Ei siitä, järjestetäänkö kivoja tsemppari-iltoja tai mentoriohjelmia naisille. Tai sillä, tehdäänkö enemmän lehtijuttuja teknologia-alalla toimivista naisista – kuten Peltosesta.

Toki näilläkin on merkitystä, Peltonen sanoo. Esikuvat ovat hyväksi, ja hengennostatustilaisuudet voivat valaa uskoa itseen. Mutta yksin kosmeettiset muutokset eivät auta, kun ongelma on yhteiskunnan rakenteissa. Pitäisi palkata lisää naisia ja antaa heille rahoitusta ja työmahdollisuuksia. Eli rikotaan yhteiskunnan sukupuolittuneita rakenteita.

“Kysy siis tämä sama kysymys seuraavaksi myös mieheltä.”

 

Jo ensimmäinen opiskeluvuosi Helsingin yliopistossa vakuutti Ella Peltosen siitä, että hän on oikealla polulla. “Taide on hyvä harrastus, mutta en päätynyt sitä työkseni tekemään. Jotain yhteneväistä sillä on silti tutkimuksen kanssa – pitkiä päiviä ja luovaa työtä.”
Jo ensimmäinen opiskeluvuosi Helsingin yliopistossa vakuutti Ella Peltosen siitä, että hän on oikealla polulla. “Taide on hyvä harrastus, mutta en päätynyt sitä työkseni tekemään. Jotain yhteneväistä sillä on silti tutkimuksen kanssa – pitkiä päiviä ja luovaa työtä.”

Tekoäly ei osaa vielä juonia

Teknologian turmelema tulevaisuus on suosittu aihe tieteiskirjallisuudessa. Uskooko Peltonen näihin tulevaisuuskuviin?

Teknologia on toki paha, jos sitä käytetään pahaan. Peltosen mukaan inhimilliselle pahanteolle on ollut välineet aina, nyt vain keinot ovat virittyneet suurempaa tuhoa varten.

Ella Peltonen on itsekin scifin ystävä. Hänestä tappamaan ohjelmoidut robotit ovat sinänsä realistinen skenaario – “helppo homma, pistetään vain tappamaan kaikkea mitä tulee vastaan”. Mutta itsetietoinen, motivoitunut ja omia tarkoitusperiään toteuttava tekoäly?

Ei, sellaista ei ole näköpiirissä.

Hän ymmärtää, mikä teknologiassa pelottaa. Kauhukuva on, että teknologia ei ole kontrolloitavissa, ja että se karkaa käsistä.

Näin voi käydäkin, mikäli asiat hoidetaan huonosti. Huolimattomasti rakennettuun järjestelmään voi jäädä aukko, jonka läpi hakkeri voi porautua ja varastaa dataa. Silloinkin syypäänä katastrofiin on ihminen, ei paha teknologia.

Uskottavana scifi-kuvauksena hän pitää vaisun vastaanoton saanutta trilleriä Transendencea (2014). Wally Pfisterin esikoisohjauksessa polonium-luodista kuolettavasti haavoittuvan tekoälytutkijan (Johnny Depp)  mieli syötetään tietokoneeseen arvattavan kohtalokkain seurauksin.

Elokuvassa on Peltosen mukaan muutama uskottava elementti: ilkeän teknologian motivaatio tulee ihmisestä, supertekoälyn vaativa laskentateho on huomioitu, eikä näköpiirissä ole yhtään höpsöä robottia.

Loppuratkaisukin on realistinen – kaikki harmi loppuu, kun netti pistetään poikki.

 

Kuka?

Ella Peltonen

» 30-vuotias. Kotoisin pääkaupunkiseudulta, asuu Oulussa ja Utsjoella.
» Työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa 6G-lippulaivaohjelmassa.
» Valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelmasta 2013. Väitteli tohtoriksi helmikuussa 2018. Väitöskirja käsitteli älypuhelimen energiankulutuksen mallintamista ja sitä, mitä pidemmän akunkeston saavuttamiseksi voi tehdä.
» Palkittiin Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen vuoden nuorena opettajana vuonna 2012 ja vuoden nuorena tutkijana vuonna 2015. Sai vuonna 2015 Marc Weiserin Best Paper Award -palkinnon. Vuonna 2017 tietojenkäsittelijöiden kansainvälinen naisverkosto N2 listasi hänet yhdeksi nousevista tähdistä.
» Lapsena unelma-ammatti oli tähtitieteen tutkija.
» Vapaa-ajallaan lukee hömppäromaaneja, tuijottaa suoratoistopalveluista historiallista draamaa tai kuljeskelee Lapissa.
» Toivoo, että maailma olisi kaikille mukavampi paikka elää.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

”En osaa ratkaista melkein mitään, mutta ainakin voin osoittaa sen henkilön suuntaan, jota kannattaa mennä häiritsemään” – Bruno Gioia Sandler oppii vaikeuksista eikä väsy ylittämään esteitä

Kasvatustieteiden kattokillan puheenjohtaja Bruno Gioia Sandler kasvoi ulkopuolisesta ydinhenkilöksi. Hänelle esteiden ylittäminen on niin itsestään selvää, että kysyttäessä miksi hän taistelee, vastaus on yksinkertainen: Koska pystyn.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Elina Korpi

In English

Bruno Gioia Sandlerin ei ollut määrä päätyä Ouluun, saati sitten jäädä. Aiemmin markkinointia ja liiketaloutta opiskellessaan Gioia Sandler tapasi kuitenkin vaihdossa suomalaisen Jennin.

”Voi sanoa, että tulin tänne rakkauden perässä.”

Nyt Suomeen saapumisesta on yli viisi vuotta ja Gioia Sandler on yhä Oulussa. Syy jäämiseen oli ala, joka alkuvaikeuksien jälkeen tuntui omalta.

Gioia Sandler koki ulkopuolisuutta jo pääsykoepäivänä.

”Näin vain nuoria suomalaisia yliviivaustussien ja mindmappien kanssa. Minä ilmestyin paikalle vanhempana kahden lyijykynän kanssa.”

Tunne vieraudesta ei päättynyt, vaikka tieto opiskelupaikasta saapui. Gioia Sandler oli Oulun luokanopettajaopiskelijoiden OLO ry:n ainoa kansainvälinen fuksi, eikä fuksioppaassa ollut sanaakaan englantia.

Vaikeudet eivät lannistaneet Gioia Sandleria, vaan ruokkivat halua vaikuttaa.

Omista ongelmista yhteiseen taisteluun

“Minulla on päässäni utooppinen maailma, jonka saavuttamiseksi teen töitä”, Gioia Sandler kertoo.

Utopiassa ihmiset työskentelevät yhteistä hyvää kohti, ja kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Jokainen on arvokas, eivät vain he, joille on jaettu oikeat kortit. Gioia Sandler kokee, että vaikuttaminen on hänen velvollisuutensa, koska hän on itse saanut hyvän käden.

Kohdattuaan epätasa-arvoa kansainvälisenä opiskelijana, Gioia Sandler halusi parantaa samassa tilanteessa olevien opiskelijoiden asemaa yliopistossa. Toisena opiskeluvuotenaan hän lähti mukaan OLOn hallitukseen ja pureutui tutuksi tulleeseen ongelmaan, kieleen.

”Jos porukassa ei ole ainoatakaan ei-suomenkielistä, ei välttämättä huomaa, ettei jotain löydy englanniksi”, Gioia Sandler sanoo.

Pian halu vaikuttaa laajeni ja Gioia Sandler asettui ehdolle ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa. Yllätyksekseen hänet valittiin mukaan heti.

Edustajistossa Gioia Sandler halusi saada kansainvälisten opiskelijoiden kokemukset kuuluviin. Hän oli kuitenkin se, joka sai nähdä asioita, joille oli ollut sokea.

”Aiemmin en tuntenut opiskelijoita muista tiedekunnista tai tutkinto-ohjelmista. Edarissa näin, että kaikki opiskelijat kärsivät samoista asioista”, hän kertoo.

Nykyään Gioia Sandler vaikuttaa myös kasvatustieteiden tiedekunnan uuden kattokillan Kaski ry:n perustajajäsenenä ja puheenjohtajana. Hän kertoo opiskelutovereiden lähestyvän häntä pulmiensa kera. Se ei suinkaan kiireistä huolimatta haittaa, vaan tekee puheenjohtajan iloiseksi.

”Fuksina tuntui, etten tiennyt mitään ja oli vain ongelma toisensa jälkeen. Minulla ei ollut ketään, kenelle puhua tai keneltä pyytää apua. Siksi olen otettu siitä, että minulle puhutaan.”

Gioia Sandler haluaa kuitenkin korostaa, ettei ole näkyvästä roolistaan huolimatta taistellut yksin, vaan mukana on ollut monta tukijaa ja taistelijaa.

”Vihaan kuvaa sankarista. Jotkut ovat kysyneet, miten teen kaiken. En tee tätä yksin, vaan mukana on iso joukko ihmisiä”, hän toteaa.

Vaikkei hän suostukaan sankariksi, puheenjohtaja on iloinen saadessaan auttaa.

”En osaa ratkaista melkein mitään, mutta ainakin voin osoittaa sen henkilön suuntaan, jota kannattaa mennä häiritsemään.”

Opettajana voi vaikuttaa ruohonjuuritasolla

Ennen kansainvälistä luokanopettajalinjaa Gioia Sandler opiskeli Espanjassa konetekniikkaa, automekaniikkaa sekä markkinointia ja liiketaloutta. Useista aloista huolimatta omaa juttua ei löytynyt.

Opettaminen ei ollut Gioia Sandlerin ensimmäinen vaihtoehto tai lapsuuden haaveammatti – päinvastoin. Siinä, missä hänen opiskelukaverinsa kertovat silmät loistaen halunneensa opettajiksi lapsesta asti, heräsi Gioia Sandler ajatukseen vasta myöhemmin.

”Minulle opettajat olivat enemmänkin vihollisia. Olen ollut vaikeuksissa opettajien kanssa koko elämäni”, hän kertoo.

Ikävät kokemukset opettajista saivat kuitenkin Gioia Sandlerin ajattelemaan opettajan vastuuta, niin kielteistä kuin myönteistä.

”Ymmärsin, että opettajat vaikuttavat siihen, millainen maailmasta tulee. Silloin jokin päässäni naksahti ja sanoi ’tämä voisi olla minun juttuni.’”

Utopistisesta idealismistaan huolimatta Gioia Sandler pyrkii löytämään konkreettisia keinoja vaikuttaa. Opettajuus on hänelle yksi näistä keinoista: tapa vaikuttaa lähiympäristöön.

”Uutisissa näkee kamaluuksia ja tuntuu, että maailma murenee ja asiat ovat poissa omista käsistä. Ehkä juuri siksi jatkan sen parissa, mihin voin vaikuttaa. Yritän tuoda taistelun sille kentälle, joka minulla on”, hän selittää.

Tärkeintä on osata epäonnistua

Tie ei ole ollut mutkaton tai aina palkitseva, mutta Gioia Sandlerin silmissä tärkein oppi löytyy vaikeuksista.

”Se saattaa olla perseestä ja tulee olemaan kivuliasta, mutta siitä voi oppia.”

Gioia Sandlerille yliopiston tärkein anti on ollut vaikeuksien käsitteleminen ja niistä ylitse pääseminen.

“Suurimman osan ajasta olen juoksemassa päin seinää ja turhautumassa”, hän kertoo.

Entä jos edessä oleva seinä ei anna periksi? No, sitten peruutetaan ja juostaan uudestaan vähän lujempaa. Kokeilla voi kaverin kanssa tai eri tulokulmasta.

Ja jos kaikki muu pettää, otetaan mukaan iso vasara, Gioia Sandler sanoo.

Palkitseviakin hetkiä löytyy. Parasta Gioia Sandlerin mielestä on huomata, että omat taistelut ovat helpottaneet toisten tietä. Hänestä kansainvälisten opiskelijoiden huomioimisessa on tehty suuria parannuksia.

”Minulle nousi melkein kyyneleet silmiin, kun luin OLOn fuksiopasta ja kaikki oli kaksikielistä”, hän kertoo.

Vain viisi vuotta sitten samassa tilanteessa Gioia Sandler oli yksin, ilman tarvittavia tietoja tai yhteyksiä. Nyt hänen ansiostaan uusilla opiskelijoilla on hieman helpompaa.

Ja vaikkei muutos näy suurimmalle osalle opiskelijoista, se ei Gioia Sandleria haittaa.

”Ehkä on vain yksi opiskelija, jolle asia on tärkeä. Ajatus siitä, että teemme jotain vähemmistöä varten, antaa toivoa.”

 

Kuka?

Bruno Gioia Sandler

» 31-vuotias.
» 5. vuoden kansainvälinen luokanopettajaopiskelija.
» Asuu Oulussa yhdessä tyttöystävänsä kanssa.
» Syntynyt Argentiinassa, kasvoi Espanjassa ja on asunut ympäri maailmaa.
» Kaski ry:n puheenjohtaja ja OYY:n edustajiston jäsen.
» Puhuu sujuvasti espanjaa ja englantia sekä jonkin verran suomea ja ranskaa.
» Sai Oulun yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinnon vuonna 2018.
» Harrastaa pyöräpooloa ja pyöräilyä, lukemista ja talvisin hiihtoa.
» Paras suomalainen sana on pistorasia.
» Jos voisi matkustaa ajassa, lähtisi mukaan opiskelijajärjestöihin jo ensimmäisenä opintovuotenaan.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

”Aikaa on löytynyt, kun vain osaa sovitella” – Vuoden Opiskelijalla Tuomas Majurilla on aina jotain meneillään

Vuoden Opiskelijalle Tuomas Majurille lääketieteellisen pääsykokeet olivat tähänastisen elämän vaikein asia, ja myös suoritus, josta hän on eniten ylpeä. Elämästä hän on oppinut tämän: ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tekevät paljon työtä tavoitteidensa eteen.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Millainen olisi täydellinen päivä?

Sellainen, että saisi tehtyä kaikki ne asiat jotka vaativat tekemistä, ja ehtisi huomioimaan ne ihmiset, joiden pitää tulla huomioiduksi.

Näin kuvailee Tuomas Majuri, 23, kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija.

Täydellisen päivän tavoitteleminen ei ehkä koskaan lopu, sillä Majurilla on aina jotain meneillään.

Hänellä on tällä hetkellä työn alla kolme tutkintoa: lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluvien opintojen lisäksi hän suorittaa Oulussa lääketieteen tohtoriopintoja ja Itä-Suomen avoimessa yliopistossa terveystaloustieteen opintoja.

Puuhaa riittää opintojen ulkopuolellakin. Oulun yliopiston Abipäivillä Majuri on kertonut lukiolaisille opiskelusta lääkiksessä, FiMSICin projekteissa hän ollut Oulun seudun yläkouluissa pitämässä seksuaalikasvatustunteja nuorille ja osana Nallesairaala-projektia hoitamassa lasten pehmoleluja nallelääkärinä. Kontinkankaalla hän on vaikuttanut niin Oulun Lääketieteellisen Killan valtuuston jäsenenä kuin Killan futsaljoukkueessa, ja järjestänyt vapaa-ajan toimikunnassa poikkitieteellisiä ja oman tiedekuntansa juhlia ja tapahtumia. 

Majuri kokee, ettei ole viime vuosien tiiviistä tahdista huolimatta joutunut luopumaan mistään. Eipä hänellä toisaalta ole ollut opintojen aikana oikein tylsiä hetkiäkään.

Koko ajan on nimittäin pakko olla jokin projekti, jota edistää, Majuri toteaa.

Jos ei muussa, niin ainakin skitsofreniasta toipumista käsittelevässä väitöskirjassa olisi aina jotain tehtävää.

”Toki välillä on ihan kiva katsoa kotona televisiota, mutta ei sitäkään pitkään jaksa.”

Puuhakkuus palkitaan – Tuomas Majuri on Oulun yliopiston Vuoden Opiskelija 2019.

Vuoden Opiskelijalta odotetaan opiskeluaikana osoitettua aktiivisuutta opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvää etenemistahtia. Vuoden Opiskelija innostaa, edistää yhteisöllisyyttä ja motivoi ihmisiä tekemisellään – hän on hyvä tyyppi, mutta myös tekijä niin opiskeluissaan kuin vapaa-ajallaan.

Vuoden Opiskelijan palkinto myönnettiin 13. toukokuuta Oulun yliopistopäivän alumnijuhlan yhteydessä nyt yhdeksättä kertaa. Oulun yliopistoseura valitsee palkittavan Rauhala-klubin esityksestä. Opiskelijajärjestöt saivat ehdottaa opiskelijoita palkittavaksi 5. huhtikuuta asti.

Palkinnon valintaperusteissa Majurin kerrotaan osoittaneen suurta esimerkillisyyttä ja aktiivisuutta opiskelijoiden, yliopistoyhteisön ja yliopiston ulkopuolistenkin tahojen hyväksi. Hänet tunnetaan opiskelijayhteisössään yhteisöllisenä ja kollegiaalisena persoonana, joka jeesaa kanssaopiskelijoitaan monilla tavoin: milloin tekemällä ja jakamalla kurssien oppimista helpottavia opintomateriaaleja, milloin selvittämällä sitä, miten tutkintoon kuuluvat harjoittelut pitäisi suorittaa.

Majuri pitää palkintoa todella hienona kunnianosoituksena, jonka hän ottaa nöyränä vastaan.

”Tämä motivoi tekemään jatkossakin yliopistoyhteisöä edistäviä asioita.”

Yliopistossa oli aikaa potkia palloa

Lapsena Tuomas Majuri kuvailee olleensa samanlainen kuin muutkin: hän piti koulusta ja harrasti ahkerasti urheilua.

Majurin isä on lakimies, äiti koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Majuria yhä edelleen ohjaavat periaatteet tulevat kotikasvatuksesta: tee nöyrästi töitä asioiden eteen, ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä itselle suodaan.

Majuri pelasi viisivuotiaasta asti sekä jääkiekkoa ja jalkapalloa. Jalkapalloa hän pelasi ensin FC Kasiysissä ja myöhemmin FC Espoossa, jääkiekkoa hän harrasti Espoon Bluesin junioreissa.

Kiire karsi harrastuksia. Ensin pois jäi jääkiekko, myöhemmin lukiossa jalkapallokin loppui, koska lähestyvien kirjoitusten vuoksi yhä kiireisempi opiskeluaikataulu tuntui vaativan kaiken ajan.

Onneksi yliopistossa oli taas aikaa taas myös potkia palloa, Majuri toteaa.

Majuri pelaa Oulun Lääketieteellisen Killan futsaljoukkueessa, MBKU:ssa (Medicinar bollklubben i Uleåborg). Vuonna 2014 perustettu joukkue pelaa futsalin Pohjois-Suomen Kakkosdivisioonassa ja Oulun seudun epävirallisessa futsalin kilpasarjassa Futsal Oulu Openissa.

Puhuessaan futsalista Majuri syttyy.

Futsal on jalkapalloa muistuttava, mutta yleensä pienemmällä kentällä ja nurmen sijaan urheiluhallissa pelattava palloilulaji. Lajin nimi tulee portugalin kielen termistä fútebol de salão, salijalkapallo. Peliympäristön lisäksi futsalin erottaa jalkapallosta esimerkiksi pienempi ja raskaampi pallo ja erot esimerkiksi vaihtoja koskevissa säännöissä.

Sille, että medisiinarit pelaavat futsalia, on myös käytännölliset syyt, Majuri selittää: futsalia pelataan sisällä halleissa lukukausien ajan syksystä kevääseen, kun taas jalkapallon kulta-aikana loppukeväästä alkusyksyyn opiskelijat ovat töissä, kuka missäkin terveyskeskuksessa tai sairaalassa ympäri Suomen.

Lukukausienkin aikana kyllä ehtii pelata.

Majuri laskee, että kuluneella kaudella MBKU:n kakkosdivioonapelejä oli 12, Futsal Oulu Open pelejä oli kolmettoista playoffit, joiden lisäksi SM-kisoissa pelejä kertyi seitsemän. Lisäksi syksyllä joukkue osallistui Futsalin Suomen Cupiin, jossa se tosin putosi ensimmäisessä ottelussa liigajoukkue Tervareita vastaan. Sen lisäksi joukkue pelasi muutaman harjoituspelin. Heinäkuun EM-kisoissa pelejä oli yhteensä seitsemän.

”Nämä kun laskee yhteen, niin kalenterivuoden sisään otteluita on mahtunut vähän päälle 40. Muutamia pelejä olen missannut menojen vuoksi, mutta ihan kelpo lukema silti. Lisäksi futsalharjoituksia tähän päälle vielä yhdestä kahteen kertaa viikossa syksystä kevääseen.”

Pelien lisäksi tärkeää on yhteisö

Tuomas Majuri sanoo suhtautuvansa pelaamiseen intohimoisesti. Kun kerran pelataan, pelataan sitten tosissaan. Ei nyt hampaat raivoisassa irvessä, mutta silti tosimielellä.

Pelaamisen hän aloitti syksyllä 2017 Futsal Oulu Openiin osallistuvassa joukkueessa, jonka jälkeen ovet aukenivat kilpailullisempaan toimintaan. Majurin pelipaikaksi on ajan myötä muotoutunut keskushyökkääjää muistuttava pivot.

Pelaajana hän arvioi olevansa melko fyysinen ja hyvä suojaamaan palloa, vahvuuksikseen hän kertoo pallonriistot ja muun joukkueen motivoimisen omalla tekemisellä. Jalkapallojuniorina Majuri oli pelannut pääasiassa puolustajana, jonka vuoksi pivotin rooli oli hänelle aluksi varsin vieras.

”Paljon on vielä kehittämistä futsalinkin saralla. Maalinteko-ominaisuudet ovat kehittyneet eniten kuluneen vuoden aikana.”

Joulukuussa 2017 MBKU voitti Vierumäellä Suomen urheiluopistolla järjestetyissä opiskelijoiden SM-kisoissa futsal-sarjassa kultaa. Sen seurauksena joukkue pääsi viime heinäkuussa osallistumaan opiskelijoiden futsalin EM-turnaukseen.

Tuo pelireissu on ollut Majurille tähänastisten opintojen mieleenpainuvin hetki. Portugalissa Coimbran kaupungissa järjestettyjen kisojen taso oli kova, Majuri muistelee – espanjalaisten opiskelijoiden joukkueessa taisi olla mukana MM-tason pelaajiakin. Turnauksen voitti Ateenan teknillisen yliopiston joukkue. MBKU voitti kaksi ja hävisi kolme ottelua, sijoittuen 24 joukkueen joukossa sijalle 19.

Viime joulukuussa MBKU nappasi Vierumäen vierailulta SM-hopeaa. Nytkin joukkueella olisi ollut mahdollisuus osallistua heinäkuussa Portugalin Bragassa pidettäviin EM-kisoihin, mutta lähtöä kisoihin tänä kesänä tuskin tulee, Majuri arvelee.

Futsalin pelaaminen merkitsee Majurille kuitenkin paljon muutakin kuin suuria turnauksia, tai pelkkiä pelejä ylipäänsä. Hän nostaa esille myös pelien oheistoiminnan: harjoitukset, saunaillat, yhdessä olemisen: ”Pallonpotkimisen lisäksi on tosi mukava yhteisö.”

Tänä vuonna Majuri on vastannut MBKU:n sponsorihankinnan lisäksi Futsal Oulu Open -sarjassa pelaavien kahden lääketieteen ja hammaslääketieteen joukkueiden organisoinnista.

”Kun on koittanut joukkueen sponsorihommaa edistää niin, että pelireissu tulisi halvemmaksi, tai sovitellut pelien aikatauluja sellaisiksi, että muut voivat vain tulla paikalle – silloin näkee, että työstä on ollut jotain hyötyäkin muille.”

Tee työtä ja etsi rajoja

Elämästä Tuomas Majuri sanoo oppineensa tämän: ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ovat kovia tekemään työtä asioiden eteen. Asenne tarttuu itseen, ja siirtyy taas itsestä muihin.

Haastattelun aikana Tuomas Majuri puhuu moneen otteeseen rajojen koettelemisesta. Hän on aina tykännyt kokeilla uusia asioita ja laajentaa perspektiiviään.

”On kiva koetella omia rajoja. Kyllä tuntuu, että aikaa on aina hyvin löytynyt, kun osaa vain sovitella.”

Tästä hän nostaa esimerkiksi pääsykokeisiin lukemisen armeija-aikana.

Majuri suoritti asepalveluksensa heti abivuoden jälkeen ruotsinkielisen Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnassa. Varuskunta sijaitsee Tammisaaressa, alle sata kilometriä Helsingistä.

Lääkis oli ollut Majurille selvä tavoite jo lukioon mennessä, hänellä ei edes ollut muita vaihtoehtoja tulevalle uralle. Alassa häntä kiehtoo potilastyö ja ihmisten auttaminen, mutta myös ammatin vaikeus ja haasteet – lääkäri ei ole koskaan valmis, alasta ei voi koskaan tietää kaikkea.

Ennen Dragsvikiä taustalla oli jo yksi hakukerta lääkikseen. Kun paikka ei vielä ensihaulla irronnut, Majuri päätti lukea seuraaviin pääsykokeisiin armeijassa, leirien, marssien, ampumaharjoitusten lomassa. Vaikka tupakaverit koittivat houkutella häntä munkille sotilaskotiin, tiukassa lukuaikataulussa houkutuksille ei ollut sijaa – oli tavoite, joka piti saavuttaa.

Ruotuväen haastattelussa (16.1.2017) Majuri muisteli lukeneensa kuulosuojaimet korvissa iltaisin tuvassa taskulampun valossa, sotilaskodin kirjastossa sekä varusmiestoimikunnan tiloissa. Peruskoulutuskauden jälkeen luvut jatkuivat tyhjissä tuvissa ja komppanian vapaa-ajan tilassa.

Majuri pitää armeija-aikaa positiivisena kokemuksena. Armeija opetti sotilastaitoja ja antoi johtamiskokemusta, erilaista perspektiiviä, ystäviä, kielitaitoa – onhan Dragsvikin koulutuskieli ruotsi. Suomenkielinen Majuri oppi siis palveluksen aikana puhumaan myös ruotsia.

Lääkikseen pääsy kaikista vaikeinta ja hienointa

Pääsykokeisiin lukeminen armeijan aikana on Majurin mukaan hänen elämänsä vaikein asia, ja samalla myös suoritus, josta hän on eniten ylpeä. Majuri kuvaakin myös itseään näin: kova tekemään töitä sen eteen, mitä haluaa.

Itsestään hän muuttaisi sen, että haluaisi huomioida ystäväpiirinsä vielä paremmin. Kun aika on tiiviisti kiinni opinnoissa ja urheiluhallissa, ei kaikkiin kavereihin ehdi pitää samalla tavalla yhteyttä, hän sanoo.

”Että löytäisi aikaa ja jaksaisi pitää ystäväverkkoja vielä lähempänä.”

Pettymyksiin hän kertoo suhtautuvansa käytännöllisesti. Pettymykset on hyväksyttävä ja tehtävä entistä enemmän työtä päästäkseen eteenpäin – onhan huonosti sujuneen pelinkin jälkeen edessä revanssi.

Viime joulukuun hopeamitali jäikin kyllä vähän kaivelemaan. Se olisi mukava kirkastaa kullaksi.

Kymmenen vuoden päästä Tuomas Majuri toivoo olevansa valmistunut lääkäriksi ja kehittyvänsä hyväksi ammatissaan. Perhe on hänelle tärkeä, sen merkitys kasvanee vielä entisestään iän karttuessa, hän arvioi.

Tämän kesän hän on töissä, kesäkuun Oulun yliopistollisen sairaalan lastentautien osastolla, heinä-elokuun kaupunginsairaalassa osastolla. Omien laskujensa mukaan hänellä on nyt kymmenisen päivää kesälomaa.

Siinäkin ajassa ehtii jo lomailla – tai vaikka jo hieman kyllästyä lomaan.

 

Kuka?

Tuomas Majuri

» 23-vuotias.
» Kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija.
» Vuoden Opiskelija 2019.
» Kotoisin Espoosta, asuu Oulussa.
» Oulun Lääketieteellisen Killan valtuuston jäsen vuodesta 2017. Oulun Lääketieteellisen Killan futsaljoukkue MBKU:n aktiivijäsen. Toiminut muun muassa vapaaehtoisena esittelijänä Oulun yliopiston Abipäivillä, pitänyt osana FiMSICin vertaiskasvatus- ja seksuaaliterveysprojektia Oulun seudun yläasteilla seksuaalikasvatustunteja nuorille ja ollut mukana myös Nallesairaala-projektin merkeissä nallelääkärinä hoitamassa lasten pehmoleluja. Finalisti Suomen Medisiinariliiton ja Terveystalon Vuoden kandi-innovaatio -projektissa.
» Harrastaa futsalia, kuntosalia ja tutkimuksen tekemistä.
» Haaveilee tulevansa hyväksi ammatissaan ja menestyvänsä opinnoissa ja tutkimuksen saralla.

Mikä?

Vuoden Opiskelija

» Vuodesta 2011 lähtien Oulun yliopistopäivänä alumnijuhlassa on julkistettu Vuoden Alumnin ohella Vuoden Opiskelija.
» Vuoden Opiskelijan valinnan kriteereinä ovat opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvä etenemistahti. Hän innostaa, motivoi ja tsemppaa muita ja edistää yhteisöllisyyttä.
» Vuoden Opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.
» Päätöksen tekee Oulun yliopistoseura Oulun yliopiston ylioppilaskunnan alumniyhdistys Rauhala-klubin esityksestä.
» Vuonna 2017 Vuoden Opiskelijaksi valittiin arkkitehtiopiskelija Senni Suhonenvuonna 2018 geologiaa opiskeleva Emmi-Kaisa Molkkari

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Vuoden Kandikollega Isabella Niemelä jää kaipaamaan Kontinkankaalta kurssilaisia, muttei jatkuvaa tenttipänttäystä

Isabella Niemelä tuntee olonsa haikeaksi valmistumisen kynnyksellä. Silti siirtyminen uuteen elämänvaiheeseen tuntuu myös hyvältä, vaikka opiskeluiden loppuminen tähän kevääseen ei vielä aivan todelliselta tunnukaan.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Suvi Vinblad

Siivotessaan opiskelijajuhlien jälkiä kiltatalo Walhallasta aamukuudelta ihminen ehtii miettimään kaikenlaista.

Esimerkiksi sitä, oliko vuosikurssin emännäksi suostuminen sittenkin karkea virhe.

Näin nauraa Isabella Niemelä, 26. Tuosta pohdinnasta on kulunut nyt kuutisen vuotta, ja haastatteluhetkellä maaliskuun viimeisellä viikolla hänellä on edessä vielä emännän viimeinen urakka: vuosikurssi Cursus Oksasen valmistujaisjuhlien järjestäminen.

Suurin osa lääketieteen opiskelijoista aloittaa ja päättää opintonsa samaan aikaan muiden vuosikurssilaistensa kanssa. Alun ja lopun väliin mahtuu monta vuotta, ja myös monta vastuutehtävää, joista Oulussa vastaavat opintojen ensimmäisenä päivänä valitut kurssien vastuuhenkilöt.

Sitoutuminen kuuden vuoden vastuupestiin heti opiskeluiden ensimmäisenä päivänä ei sovi kaikille. Vastuunotto ei kuitenkaan hirvittänyt Isabella Niemelää, joka pienen pohdinnan jälkeen asettui ehdolle ja tuli valituksi emännäksi.

Niemelän työ kurssin eteen on palkittu: helmikuussa hän sai Oulun Duodecim-seuran jakaman Vuoden Kandikollega -huomionosoituksen. Palkinto on tarkoitettu lääketieteen kandidaatille, joka on eri tavoilla osoittanut kollegiaalisuutta ja hyvää toveruutta opintojensa aikana. Palkintoperusteissa Niemelää kiitellään siitä, että hän on hoitanut emännän tehtävää suurella pieteetillä, pitämättä itsestään turhaa meteliä. Niemelän kerrotaan tehneen lukuisia opiskelijayhteisöä hyödyttäviä tehtäviä nurkumatta, omistautuneesti ja vaivojaan säästämättä.

Niemelän sydäntä tunnustus lämmittää. Haastatteluhetkellä hänellä oli käsissään vielä opintojen loppuhuipennuksen, kurssin valmistujaisviikon, valmistelu. Vilkkaan viikon huipensi hotelli Radisson Blussa järjestettävä iltajuhla, Proffikset, joissa valmistuvat nostavat maljan.

Yksin hän ei sentään kaikkea järjestä, mutta yleinen koordinointi on hänen vastuullaan. Järjestelyihin kulunut työmäärä on ollut melkoinen, Niemelä sanoo: ”Tuntuu vähän siltä kuin omia häitä olisi järjestänyt. Onneksi mukana on ollut paljon huipputyyppejä.”

Myöhemmin syksyllä Niemelällä on edessä vielä lääkärinvalatilaisuus, jossa lääkärit vannovat vapaaehtoisen valan sitoutua noudattamaan lääkäreiden eettisiä ohjeita.

Ja kunhan sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira suinkin suo, Niemelä saa oikeuden harjoittaa lääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä.

Mutta seis! Ei matkata niin kauas tulevaisuuteen. Palataan vielä takaisin Kontinkankaan cafe Galenoksen pöydän ääreen.

Lääkärin työ sisältää myös salapoliisiutta

Isabella Niemelä kertoo tienneensä jo nuorena haluavansa lääkäriksi. Helsingissä kasvaneen Niemelän sukujuuret ovat pohjoisessa, joten Oulun lääkikseen  suuntaaminen tuntui luontevalta.

Lääkäriydessä häntä kiinnosti työskentely ihmisten parissa. Lisäksi hän kertoo olevansa salapoliisiluonne: on kiinnostavaa selvittää, millaisia vaivoja potilailla on. 

Hän haki lääkikseen kahdesti, ensimmäisen kerran heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Ovet Kontinkankaalle eivät avautuneet vielä ensimmäisellä haulla. Rannalle jääminen oli hänelle hirveä pettymys, mutta tarjosi mahdollisuuden miettiä, mitä hän oli aina halunnut tehdä. Siksi Niemelä päätti matkustaa Tansaniaan työskentelemään vapaaehtoistyöhön kolmeksi kuukaudeksi.

Matka toi hyvää perspektiiviä, hän sanoo. ”Huomasin, ettei maailma lopu siihen, ettei pääse lääkikseen.”

Lääketieteen pääsykokeet ovat Isabella Niemelän mukaan ennen kaikkea psyykkinen juttu. Vaikka laskut ja kysymykset voivat olla piinallisen vaikeita, pahin paine on lopulta oman pään sisällä.

Myös toisen hakukerran jälkeen Niemelä oli varma, ettei pääsyt sisään. Toisen pääsykokeen jälkeen hän muistaa nähneensä haalarit päällä juhlivia lääkispiskelijoita ja ärsyyntyneensä – äärimmäisen vaikea koe meni surkeasti, ja täällä vain bailataan!

Palatessaan samana iltana junalla Helsinkiin Niemelä istui samassa vaunussa toisen kokeessa olleen kanssa. Matkaseura kävi ääneen läpi mennyttä tenttiä, laski laskuja ja pohti oikeita vastauksia.  Niemelälle ei jälkipuinti maistunut: hän soitti äidilleen kertoen kokeen olleen hirveä  ja kysyäkseen, vieläköhän Viron lääkishaku oli vielä auki.

Yllätys olikin melkoinen, kun ollessaan työvuorossa Haartmanin sairaalassa laitoshuoltajana Niemelä sai kuulla päässeensä sisään. Hän muistaa kohdanneensa sairaalan kahvihuoneessa osaston lääkärin, joka oli kuullut tuloksista – onnea, tuleva kollega, hän toivotti.

Kuten aiempi kohtaaminen osoittaa, kollegiaalisuus, ammattikunnan jäsenten välinen toverillisuus, on mukana lääkärin ammatissa alusta asti.

Mutta mitä kollegiaalisuus Vuoden Kandikollegalle tarkoittaa?

Vastuun jakamista ja muiden auttamista, Isabella Niemelä sanoo. Sitä, että pystyy kysymään apua kollegalta, kun oma päätös mietityttää.

”Lääketiede on laaja ala, eikä yksin ole mahdollista tietää kaikkea kaikesta.”

Kollegiaalisuuteen, keskinäiseen auttamiseen, kasvaminen alkaa jo opiskeluiden aikana.

Niemelä kehuu Oulun lääketieteen opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja auttamisenhalua: ennen isoa tenttiä kaivetaan yhdessä esiin tenttitärppejä, kiinnostavista työpaikoista vinkataan toisille. Hänen kokemuksensa mukaan opiskelu Oulussa ei ole kilpailuhenkistä  – päin vastoin.

Lääkäriyyteen liittyy oleellisesti myös vastuu:  vastuu potilaan hoidosta, joskus myös vastuu elämästä ja kuolemasta.

Päätökset pitää pystyä perustelemaan. Silloin niiden takana voi seistä, Niemelä sanoo.

”Anestesiologit monesti sanovat, että huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan”, Niemelä luonnehtii.

”Varsinkin suurissa päätöksissä on onneksi harvoin yksin. Aina voi kysyä  myös toisen mielipidettä. Sekin antaa helpotusta, että on pystynyt kysymään neuvoa. Toki lopullisen vastuun ottaa aina itse.”

Aapistie jää taakse

Vastuuta Isabella Niemelä on kantanut myös vuosikurssinsa emäntänä. Kyse ei ole ollut elämän ja kuoleman kysymyksistä, mutta vastuusta kuitenkin: emännät ja isännät järjestävät tapahtumia ja edustavat vuosikurssiaan monenlaisissa tapahtumissa.

Lukiessasi tätä juttua Niemelä on Proffiksensa järjestänyt ja juhlansa juhlinut, ja hän on lukuhetkestä riippuen joko kaukomatkalla kurssilaisten kanssa tai jo palannut takaisin Suomeen. Myöhemmin keväällä hän muuttaa Vaasaan työskentelemään terveyskeskukseen.

Hetkeä ennen valmistumista Niemelästä tuntuu haikealta. Opiskelu on ollut hyvin koulumaista: kurssit suoritetaan tietyssä rytmissä, tuttujen ihmisten kanssa. Nyt kurssilaiset hajaantuvat ympäri Suomen, kuka mihinkin kaupunkiin, kuntaan, terveyskeskukseen.

”Jää ikävä. Sosiaalinen puoli on kuitenkin täällä niin iso juttu. Toisaalta, onhan opiskelu on myös kuluttavaa”, hän pohtii.

Näiden kuuden vuoden aikana aina on ollut käsillä jokin tentti, jota varten pitäisi lukea – mielellään juuri nyt. Vaikka erikoistuminenkin vaatii opiskelua, työelämässä tentit eivät kuumottele enää jokaisen nurkan takana.

Siirtyminen uuteen vaiheeseen tuntuu siis myös hyvältä.

Ensimmäisen kerran Niemelä puki päälleen lääkärintakin kliinisen vaiheen alkaessa kolmannen vuoden alussa.

Mutta vielä viime kesänä, jo usean harjoittelun jälkeen, välillä mieleen nousee: esitänkö vain lääkäriä?

Lääkäriyteen kasvetaan läpi uran, hän sanoo. Vaikka ensimmäisissä harjoitteluissa tuntuu vain esittävänsä lääkäriä, tunne hälvenee kokemuksen myötä.

Kenties lääkäriyden tajuaa konkreettisesti vasta kesän jälkeen, kun tie ei vie enää Aapistielle, eikä ole enää yhtään tenttiä suoritettavana.

 

Kuka?

Isabella Niemelä

» 26-vuotias.

» Syntyisin Helsingistä, opiskeli Oulussa.

» Lääketieteen kandidaatti, toukokuusta alkaen lääketieteen lisensiaatti.

»Valittiin helmikuussa Vuoden Kandikollegaksi. Palkinnon jakoi Oulun Duodecim-seura.

» Harrastaa kuntosalilla käymistä ja lenkkeilyä. ”Tänä keväänä tosin vähemmän kuin aikaisemmin.”

» Toivoo, että Proffikset menevät hyvin ja että kaikilla on hauskaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

”Maailma ei tule valmiiksi 5G:llä” – Matti Latva-aho ennustaa nopeaa muutosta ja Oulusta älykästä kaupunkia

Akatemiaprofessori Matti Latva-aho luotsaa 6G-lippulaivaa ja meitä kohti uutta aikakautta. Lippulaivaohjelman saama julkisuus on osattava käyttää hyödyksi, Latva-aho sanoo. “Odotukset ovat kovat, eivätkä vähiten minulla itselläni.”

3G, 4G, 5G ja seuraavaksi 6G. Mitä tämä tarkoittaa, Matti Latva-aho?

“Edistyneempää teknologiaa ja nopeampaa langatonta tiedonsiirtoa. Tulevaisuudessa 6G tarkoittaa myös uusia toimintamalleja, -tapoja ja ratkaisuja sekä yhteiskunnan automaatiota, kun tekniikka levittäytyy uusille alueille.”

Latva-ahon mukaan seuraavien 20 vuoden muutostahti on raju. Tulevaisuudessa emme huomaa meitä ympäröiviä langattomia järjestelmiä.

6G mahdollistaa yhteiskunnan automaation, minkä ansiosta esimerkiksi itsestään liikkuvat ajoneuvot, etäterveydenhuolto ja älykkäät kaupunkiyhteisöt voidaan toteuttaa.

Oulusta tulee älykäs kaupunki, sanoo Latva-aho.

“Ei siitä ole kahta epäilystä.”

Uusi yliopistosairaala, automatisoitu satama ja kehittyvä yliopistokampus mahdollistavat älykkäiden ratkaisujen pilotoinnin. Niiden käyttöönottoa saa kuitenkin vielä odotella. Tänä vuonna kaupalliseen käyttöön tulee vasta 5G-teknologia.

“Maailma ei tule valmiiksi 5G:llä. Uuden teknologian kehittäminen vie kymmenisen vuotta. 6G:tä käytetään noin vuonna 2030.”

Paine ei pelota

6G-tutkimus on tällä hetkellä aluillaan. Ensimmäisen vuoden tavoitteina oli rekrytoida uusia tutkijoita ja tehdä 6G:tä ja tutkimusryhmää tunnetuksi sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Latva-ahon mukaan kummassakin on onnistuttu hyvin.

“Parhaillaan tutkimuksessa on mukana vahvasti teknisiä asioita, kuten järjestelmäkonsepteja ja radiotekniikan komponenttien kehittämistä. Työn alla on myös, miten tekoäly liittyy langattomiin verkkoihin.”

Suomen Akatemian ansiosta rahoitus on turvattu useammaksi vuodeksi.

“Voimme viedä tutkimusta uudelle tasolle ja keskittyä tekemiseen.”

Erityisesti kansainvälisen median kiinnostus on yllättänyt Latva-ahon. 6Genesis on maailman ensimmäinen suuren mittakaavan 6G-tutkimus.

Julkisuus on osattava käyttää hyödyksi, Latva-aho pohtii.

“Odotukset ovat kovat, eivätkä vähiten minulla itselläni.”

Latva-ahoa paine ei kuitenkaan pelota.

“Olemme haluttu yhteistyökumppani ja tekemisemme kiinnostaa.”

Läpimurtoja, standardeja ja kompromisseja

Isoja asioita on vaikea tehdä yksin. Ponnistus vaatii laajan yhteistyöverkoston. Maaliskuun viimeisellä viikolla Levillä järjestetään maailman ensimmäinen 6G-konferenssi. Kokoontumisessa on tarkoitus tehdä eri toimijoiden voimin ensimmäinen valmis asia 6G:n puitteissa, nimittäin sen määritelmä.

6G voi johtaa läpimurtoihin radiotekniikassa, komponenteissa, materiaaleissa ja lähetin-vastaanotintoteutuksissa. Tietoliikennejärjestelmät ovat kansainvälisiä sopimuksia, ja standardi aina kompromissi.

“Yksittäinen yliopisto ei voi merkittävästi vaikuttaa standardeihin. Teollisten yhteistyökumppaneiden kanssa vaikutusmahdollisuudet paranevat.”

Ja kun teollisuus alkaa muovata standardeja, yliopistolla on tarjota asiantuntijoita.

“Meillä on tärkeä tehtävä kouluttaa osaavia ihmisiä tutkimukseen ja kotimaiseen teollisuuteen.”

Puitteet kunnossa

Alunperin Matti Latva-ahon piti palata teknologiateollisuuden palkkalistoille tohtorinhattu kourassa. Toisin kävi.

“Teollisuus imi osaajat 1990-luvun lopulla. Yliopiston Centre for Wireless Communications haki johtajaa vuosituhannen vaihteessa, ja sillä tiellä tässä ollaan.”

Latva-ahon mielestä Oulu on hyvä paikka tehdä tutkimusta, sillä alueella on paljon alan toimijoita ja asiantuntijoita.

“Oulu on ollut 3G:stä lähtien kansainvälisessä kärjessä tutkimassa uutta.”

Hänen mukaansa onnistumista selittää yhteistyö teollisuuden kanssa. Tutkimusta arvostetaan, ja valmistuneet löytävät töitä.

“Olemme tehneet oikeita asioita.”

Suomelle 6G on suuri mahdollisuus, hän sanoo. Tympeät rutiinitehtävät ovat katoamassa, ja voimme keskittyä käyttämään parasta valttiamme: ihmismäistä ajattelua.

Jos teemme jatkossakin oikeita valintoja, voimme muokata tulevaisuutta, hän visioi.

“Olemme sopivan pieni, korkeasti koulutettu maa. Otamme uudet teknologiat nopeasti käyttöön.”

Pulmat jäävät ladulle

Matti Latva-aho tunnustautuu intohimoiseksi hiihtäjäksi ja kalamieheksi. Hän tyhjentää päänsä raittiissa ulkoilmassa.

“Kalastaessa keskityn täysin ja sielu lepää.”

Parhaat ajatukset syntyvät Latva-ahon mukaan hiihtolenkillä. Latu antaa tilaa haastaa itsensä. Pahimmat pulmat ratkaistaan sivakoidessa yhdessä kollegoiden kanssa.

“Puuduttavan tasaisia maastoja könytessä on aikaa miettiä asioita.”

 

Kuka? 

Matti Latva-aho.

» 51-vuotias.

» Syntyisin Kuivaniemeltä, ylioppilas Alavuden lukiosta.

» Suomen Akatemian akatemiaprofessori 2017–2021, Oulun yliopiston tietoliikennetekniikan professori.

» Väitellyt Oulun yliopistossa 1998.

» Tutkii langattomia tietoliikenneverkkoja.

» Luotsaa Suomen Akatemian rahoittamaa 6Genesis-lippulaivatutkimusta.

» Harrastaa hiihtoa ja kalastusta. “Oulun seutu on aivan uskomattoman hieno. Täällä voin tehdä asioita, joista nautin.”

» Määrittää itsensä vahvasti talvi-ihmiseksi ja toivoo hyviä hiihtokelejä.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää: