Innostus tuo päivään lisää tunteja

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Jussi-Pekka Tolonen haluaa selkeyttää opintoja ja tuoda kampukset lähemmäs toisiaan.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Anna Mansisto

Jussi-Pekka Tolosen, 27, vuorokaudessa tuntuu olevan tavallista enemmän tunteja, niin monessa hän on mukana. Lääketiedettä opiskeleva Tolonen teki viime vuonna opintojensa ohella väitöskirjaa, ohjasi kaverinsa kanssa TerwaSpeksiä ja toimi opiskelijaedustajana tiedekuntansa toimielimissä.

”Olen tosi innostuva tyyppi. Jos jokin asia kiinnostaa minua, minulla riittää energiaa siihen”, Tolonen kertoo hymyillen.

Nyt hän pitää välivuotta opiskelusta keskittyäkseen väitöskirjaansa, mutta kalenterin täyttää tutkimuksen ohella pesti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen toisena koulutuspoliittisena vastaavana.

Jo toimikauden alussa työtä on riittänyt. Ylioppilaskunta päivittää parhaillaan omaa linjapaperiaan, jossa määritellään ylioppilaskunnan keskeisimmät poliittiset kannat. Etenkin koulutuspoliittisia kysymyksiä on mietitty paljon.

Myös Oulun yliopiston koulutuksen johtosäännön työn alla oleva päivitys on opiskelijoiden kannalta keskeinen asia. Koko Suomen korkeakoulukenttää puolestaan koskettavat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistetut leikkaukset.

”Suomen hallituksen toimet ovat lyhytnäköisiä, ja se on yksi syy, miksi haluan toimia koulutuspolitiikan parissa. Nyt eletään vaikeita aikoja ja on huolehdittava, että yliopiston kannalta tärkeitä asioita ei menetetä. Erityisesti opiskelijoiden edunvalvonta on minulle tärkeää.”

Oppia Iso-Britanniasta

Vertailukohtaa suomalaiseen koulutuspolitiikkaan Tolonen on saanut Iso-Britanniassa vietetyistä kolmesta vuodesta. Hän opiskeli ennen lääketieteen opintojaan fysioterapeutiksi Lontoon King’s Collegessa.

Maailman parhaiden yliopistojen joukkoon sijoittuva King’s College teki Toloseen vaikutuksen opintojen selkeydellä. Kurssit olivat teemojen ympärille rakennettuja moduuleita ja henkilökunta kiinnitti huomiota opetuksen laatuun. Samaa selkeyttä hän toivoo myös suomalaisiin yliopistoihin. Tolonen näkee Oulun yliopiston helmikuussa esitellyn uuden strategian olevan hyvä avaus tähän suuntaan.

”Koulutuspolitiikan kuumia kysymyksiä ovat rakenteellinen kehittäminen sekä yliopistojen profiloituminen ja yhteistyö. On hyvä, että yliopistot joutuvat jollain lailla kiteyttämään toiminta-ajatuksensa. Oulun yliopistossa suunta on aiemmin ollut ehkä hieman hukassa”, hän toteaa.

Lisäksi Tolonen kaipaa opintoihin joustavuutta opintosuoritusten aikataulutuksen ja arviointimenetelmien suhteen. Iso-Britanniassa osaamista arvioitiin perinteisen tentin sijaan monin eri tavoin, kuten ryhmätenttien ja harjoitustöiden avulla. Myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta haluaa edistää siirtymää kohti tentitöntä yliopistoa.

”Tentti ei ole minusta paras tapa oppia tai arvioida osaamista. Arviointimenetelmien monipuolistuminen tekee koulutuksesta dynaamisempaa ja nostaa laatua”, Tolonen uskoo.

Väitöskirja työn alla

Tolosen omia opintoja voisi kuvata niin ikään dynaamisiksi, onhan hänellä jo toinen vuosi väitöskirjantekoa käynnissä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjan valmistelu jo perusopintojen aikana on melko yleistä. Väitteleminen tapahtuu kuitenkin vasta valmistumisen jälkeen.

Tolosen biokemian väitöskirjassa tarkastellaan solujen tukijärjestelmään kuuluvaa kollageenia sekä hypoksiaa, eli sitä, miten solu reagoi happipitoisuuden laskuun.

”Hypoksia liittyy moneen asiaan aina diabeteksesta painon hallintaan. Alan tutkimuksella on paljon potentiaalia, mutta myös tutkijoita ja kilpailijoita on paljon”, Tolonen selventää.

Väittelemisen jälkeen Tolonen aikoo suunnata vielä ulkomaille. Häntä kiinnostaa tutkimuksen teko Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessakaan mies ei aio keskittyä vain yhteen asiaan.

”Haluaisin työskennellä yliopistosairaalassa, jotta voisin opettaa, tehdä tutkimusta ja toimia myös potilaiden parissa”, Tolonen visioi.

OYY uusi ympäristö

Vaikka Tolonen on kokenut opiskelijavaikuttaja, oli ylioppilaskunta hänelle uusi maailma. Yksi syy tähän on Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksien erillisyys. Kampuksien välisen yhteistyön tiivistäminen on hänelle tärkeä asia.

”Järjestimme taannoin koulutuspoliittisen jaoston kokouksen Kontinkankaalla ja se keräsi hyvin väkeä molemmilta kampuksilta. Kyse on ennen kaikkea asenteellisesta asiasta ja siitä, että koemme olevamme yksi yliopisto”, Tolonen toteaa.

Lontoossa opiskellessaan hän toimi usein linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välissä. Tiedon kulku on Tolosen mielestä keskeistä opetuksen laadun takaamiseksi.

”Jos opiskelijoita vaivaa jokin, on tärkeää, että tieto kulkee henkilökunnan suuntaan.”

Opiskelijat voivat myös itse tarttua toimeen. Esimerkiksi lääketieteellisessä tiedekunnassa eri toimielimien opiskelijajäsenet ovat kokoontuneet miettimään koulutuspoliittisia asioita.

”Yliopisto on meidän yhteinen ja nuorilla ihmisillä on varmasti paljon hyviä ajatuksia. Haluaisin nähdä lisää sitä, että ihmiset olisivat aidosti innoissaan siitä, mitä täällä tehdään ja haluaisivat kehittää sitä”, Tolonen kannustaa.

Kuka?

» 27-vuotias.
» Kotoisin Oulusta, asuu Etu-Lyötyssä.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä viidettä vuotta. Aiemmin opiskellut King’s Collegessa Lontoossa fysioterapeutiksi.
» Työskennellyt viime aikoina lääkärinä Nivalan ja Pudasjärven terveyskeskusten vuodeosastoilla ja tehnyt apupäivystyksiä neurologian päivystyspoliklinikalla.
» Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava ja kopo-jaoston puheenjohtaja.
» Vapaa-ajalla mukana tekemässä TerwaSpeksiä, soittaa bändissä ja aikoo juosta 1500 kilometriä tämän vuoden aikana.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri.
» Haaveilee, että olisi tulevaisuudessakin onnellinen.
» Toivoo inhimillisempiä arvoja Suomen hallitukselle.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Sattuma toi takaisin yliopistoon

Vuodet Nokialla ja omassa yrityksessä antoivat uudelle kirjaston johtajalle rohkeutta ja kyvyn sietää epävarmuutta. Yliopistojen taloustilanteesta huolimatta Minna Abrahamsson-Sipponen jaksaa uskoa tieteellisen tiedon tärkeyteen Suomen menestymisessä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Elina Korpi

Oikeastaan hänen pitäisi tällä hetkellä leikata kankaita ja piirtää lennokkaita vaateluonnoksia läpikuultavalle luonnospaperille.  Mutta koska Taideteolliseen korkeakouluun pääseminen jäi muutamasta kriittisestä pisteestä kiinni, Minna Abrahamsson-Sipposen löytää ateljeen sijaan Oulun yliopiston tiedekirjasto Pegasuksesta.

Puoli vuotta Oulun yliopiston kirjastoa johtanut Abrahamsson-Sipponen vaikuttaa tyytyväiseltä lopputulokseen. Taidetta ja muotia voi seurata maallikkonakin silloin kun ehtii.
Johtajanimityksen myötä ympyrä sulkeutuu – olihan tämä kirjasto Abrahamsson-Sipposen ensimmäisiä työpaikkoja.

”Palasin tänne hyvillä mielin, sillä tietyllä tavalla minulla on aina ollut rakkaus yliopistoa kohtaan. Arvostan hirveästi täällä tehtävää työtä.”

Iloiseen paluuseen sekoittuu huoli yliopistomaailman myllerryksestä.

”Koska uskon tieteellisen tiedon tärkeyteen ja siihen, että sillä on edelleen rooli Suomen menestymisessä, haluan antaa panokseni.”

Aina uudessa mukana

Oulun yliopiston kirjasto on vuonna 2016 sangen erilainen laitos kuin vuonna 1987, jolloin Abrahamsson-Sipponen aloitti työnsä.

Selkein muutos näkyy kirjastoyksiköiden vähenemisenä. Snellmanian ja Telluksen sulauttamisten jälkeen Linnanmaalla on jäljellä enää tiedekirjasto Pegasus.

Linnanmaan ulkopuolella kirjastolla on ollut toimipisteet Kontinkankaan lääketieteellisessä tiedekunnassa ja Oulun keskustassa arkkitehtuurin osastolla. Määrä pienenee pian edelleen, kun arkkitehdit muuttavat Aleksanterinkadulta.

Mutta jos kirjasto on kokenut muutoksia, muuttunut on sen johtajakin. Opiskeluvuosista alkaen hänen uraansa on määritellyt uskallus tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Kun opiskelupaikkaa vaatesuunnittelun tai arkkitehtuurin oppiaineista ei useiden yritysten jälkeen herunut, oli Abrahamsson-Sipposen pakko vaihtaa suuntaa.

Vuonna 1990 hän aloitti opiskelunsa Oulussa vasta kaksi vuotta aiemmin avatulla informaatiotutkimuksen laitoksella. Opiskellessaan hän oli mukana avaamassa humanistiopiskelijoiden kahvila Humusta ja uudelleenperustamassa sisäisiin riitoihin kaatuneen Humanistisen Killan.

Uutta syntyi myös työuralla. Nokian palvelukseen hänet pyydettiin vuonna 2001, ja ylenemistahti oli kova. Kun yhtiön eri puolilla maailmaa sijainneet tietopalveluyksiköt yhdistettiin, Abrahamsson-Sipponen nimitettiin uuden kansainvälisen yksikön johtoon.

Ajoitus oli kohdillaan myös vuoden 2012 tammikuussa, kun Nokia tarjosi hänelle valittavaksi eropakettia tai siirtymistä Lontooseen tai Espooseen. Lähtöpaketin valinnut Abrahamsson-Sipponen arvelee kuuluvansa siihen nokialaisten aaltoon, joka sai lähtiessään parhaimmat mahdolliset edut.

Tuolloin Nokia tarjosi lähteville työntekijöilleen rahallisen tuen lisäksi työllistymisessä auttavan Bridge-ohjelman, jonka kautta Abrahamsson-Sipponen pääsi perustamaan konsulttifirmaa yhdessä aviomiehensä kanssa.

Sillä tiellä hän olisi varmaan edelleen, ellei hän olisi viime kesänä törmännyt työpaikkailmoitukseen kirjastonjohtajan paikasta.

”Paluussani oli sattumalla roolinsa.”

Leikkaukset näkyvät henkilöstössä

Suomen yliopistojen rahoitukseen kohdistuvien leikkausten seurauk-set alkavat näkyä jo nyt. Haastattelua edeltävänä päivänä Helsingin yliopiston kirjasto kertoi lakkauttavansa tänä vuonna säästösyistä yhteensä yli 1 500 lehden tilaukset. Listalla on kotimaisten sanoma- ja aikakausilehtien lisäksi merkittäviä kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja.

Tätä seurasivat itse yliopistojen yt-neuvotteluiden tulokset: Helsingin yliopistosta häviää 980 työpaikkaa ja Aalto-yliopistosta 316.

Abrahamsson-Sipposen mukaan Oulun yliopiston kirjaston tilanne ei ole yhtä kriittinen kuin monessa muussa yliopistossa. Se sopeutustyö, mikä muualla on vasta alussa, on Oulussa jo tehty. Rahasta nipistäminen näkyy Oulussa siten, että eläkkeelle jää pian moni, mutta heidän tilalleen ei voida palkata korvaavaa väkeä.

Keskeinen rahahuoli koskee tiedejulkaisujen hinnoittelua. Nykytasolla tietoaineistot ovat yliopistoille valtavan kalliita.

”Yritämme kansallisella tasolla miettiä sitä, miten tiedekustanta-jien hinnoittelua saataisiin inhimillistettyä. Seuraamme myös avoimen tieteen kehitystä ja sitä, miten se vaikuttaa tähän asiaan.”

Varmistelu ei kannata

Akateemisen maailman myllerryksistä huolimatta Minna Abrahamsson-Sipponen sanoo yliopiston olevan hyvä työympäristö. Hän haluaa olla yliopiston noin viidellekymmenelle kirjastotyöntekijälle nykyaikainen ja helposti lähestyttävä esimies.

”Haluan olla sekä joukkojen edessä kulkija, joka johtaa esimerkillään, että turvallinen perälauta, joka viime kädessä vastaa kaikesta toiminnasta.”

Vuosistaan yritysmaailmassa Abrahamsson-Sipponen oppi paljon rohkeudesta ja uskalluksesta.  Niin Nokian yt-karusellista selviä-minen kuin oman yrityksen luotsaaminen kasvattivat kykyä sietää epävarmuutta ja stressiä.

”Nokialla oppi siihen, että duunia tehdään niin kauan, kunnes joku siirtää sinut toisiin tehtäviin tai näyttää ulko-ovea. Sinä aikana opin sen, ettei työssä tarvitse kauheasti varmistella. Omassa yrityksessä taas sain entistä enemmän uskoa siihen, että omalla tekemisellä voin yrittää vaikuttaa asioihin.”

Kuka?
Minna Abrahamsson-Sipponen

» 48-vuotias.
» Kotoisin Oulusta, asuu Kastellissa miehensä ja kahden lapsen kanssa.
» Oulun  yliopiston kirjaston uusi johtaja. Aloitti työssään Päivi Kytömäen seuraajana elokuussa 2015.
» Valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2000. Pääaineena informaatiotutkimus, sivuaineina kirjallisuus, taloustiede ja taidehistoria. Opiskeluvuosinaan oli mukana OYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa.
» Työskennellyt aiemmin Oulun yliopiston kirjastossa (1987-2000), Nokialla tietopalveluiden johtajana (2001-2012) ja liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessä Abrahamsson-Sipponen Consulting Oy (2012-2015).
» Vapaalla käy kuntosalilla, lukee ja mahdollisuuksien mukaan seuraa taidetta ja muotia.
» Lapsena unelma-ammatti oli vaatesuunnittelija. Haki lukion jälkeen opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun, mutta jäi niukasti rannalle.
» Haaveilee pystyvänsä tarjoamaan lapsilleen hyvän kodin ja kasvualustan. Siksi toivoo, etteivät isot globaalit uhkat kuten ilmastonmuutos toteudu pahimpien skenaarioiden mukaan.
» Toivoo, että pystyy luotsaamaan ja johtamaan yliopiston kirjastoa murroskaudessakin menestyksekkäästi eteenpäin.

 

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Konsultti muuttuu toteuttajaksi

Porukka tuotantotalouden opiskelijoita kyllästyi suurten yritysten epäkohtiin. Kymmenpäinen joukko ratkaisee nyt ongelmia oman konsulttiyrityksensä nimissä. Sen toimitusjohtajuuteen keskittyy tuore diplomi-insinööri Mikko Kontio.

Eurot silmissään kiiluen konsultti puhuu henkilöstölle ympäripyöreitä ja lähettää tunnin tuokiosta nelinumeroisen laskun. Tämän stereotyyppisen kuvan vuoksi Mikko Kontio puhuu konsultin sijaan mieluummin toteuttajasta. X Heads Oy:n periaatteena on, että konsultit yrittävät ymmärtää asiakasyrityksen toimintamallin ja pohtivat, mitä juuri siellä voitaisiin tehdä toisin.

”Asiakkaan tavoitteena voi olla vaikka myydä yritys kalliilla hinnalla tai toisena ääripäänä halu kehittää kestävää liiketoimintaa. Meidän ideanamme on auttaa”, Kontio kertoo ja korostaa, että parannuksen he pyrkivät toteuttamaan yhteistyössä, jotta näkevät, kun toinen onnistuu.

Paremmin tekeminen yhdessä ajoi myös X Headsin perustamiseen. Firman visionääri ja sarjayrittäjä Jussi Auvinen halusi koota tiimin yrittäjähenkisistä ihmisistä, jotka ovat valmiita tekemään asioita omalla tavallaan ja kapinoimaan perinteistä teollisuusuraa vastaan.

Kontio näkee pelkkänä etuna sen, että aloittavan yrityksen riveissä on yhden tai kahden hengen sijasta molempien käsien sormilla laskettava määrä asiantuntijoita. Se laajentaa näkemystä.

”Meillä on kokemusta eri teollisuudenaloilta. On ongelmanratkaisijoita, kirjoittajia, web designer, prosessiosaajia ja yksi health tech -asiantuntija”, Kontio luettelee.

Kilpailija on yhteistyökumppani

Monipuolisen kokemuksen tuomasta verkostosta X Heads löysi ensimmäisen asiakkaansa kesällä, kun yritys noin puoli vuotta sitten perustettiin. Kontio muistelee, että projekti saatiin hoidettavaksi, koska asiakkaan ongelmasta otettiin selvää ja esitettiin muutama oikeanlainen kysymys.

”Meillä ei vielä ollut toimistoa, joten homma hoidettiin etänä Skypen ja Google Docsin avulla. Puolet ratkaisi materiaalivirtojen ohjaamista ja toinen puoli kirjoitti siitä raportin”, Kontio kuvailee kuuden hengen työnjakoa.
Kaikkia ei aina tarvita mukaan, ja kunkin panostus vaihtelee tilanteesta riippuen.

Kontio paljastaa, että osa saa jo elantonsa yrityksestä, osalle työ on sivutoimista. Voitonjaosta on tehty laskukaavat etukäteen.

Porukka on hajaantunut eri puolille maailmaa: Australiaan, Singaporeen, Espanjaan ja Vaasaan. Syyskuussa saadulle Oulun-toimistolle Njetwork Innin tiloihin mahtuu muutama henkilö.

Viimeiseen puolivuotiseen on Kontion sanoin kuulunut riittävästi uusia asiakkaita, tuotteistamista sekä vanhojen verkostojen herättelyä ja uusien kerryttämistä tapahtumissa.

”Totta kai asiakkaille esittäytyminen aina jännittää, mutta ei auta kuin uskoa omaan osaamiseensa, niin muutkin uskovat. On ollut innostavaa nähdä, kun ihmiset tajuavat, että voisimme yhdessä tehdä jotain paremmin”, nyökyttelee toimitusjohtaja.

X Heads on lyöttäytynyt yhteen toisen oululaisen konsulttifirman kanssa. Kontio ei näe kilpailijoita vaan yhteistyökumppaneita. Hänen mielestään Oulussa vallitsee ikävä asenne, että pienet firmat kilpailevat toisiaan vastaan, kun ne voisivat yhteistyöllä saada enemmän aikaan.

Konkurssi on mahdollisuus

Asioihin vaikuttaminen, haasteet ja vastuu houkuttelevat Mikko Kontiota yrittäjyyteen. Suurissa korporaatioissa työskennellessään X Headsin tekijät huomasivat, mikä työyhteisöjen ja teollisuuden prosessien toiminnassa hiersi, mutta nuorten ehdotuksia ei kuunneltu. Toisen leivissä oma into voi kuihtua.

”Kuukausipalkka on maailman vahvin huume. Kun on asuntolainaa, on riippuvainen vakituisesta työpaikasta”, Kontio perustelee sitä, miksi opiskelijana kannattaa uskaltaa toteuttaa ideansa.

Hänen mielestään yrittäjyydestä puhutaan turhaan mörkönä, koska nuori saa kokeilla ja epäonnistua. Amerikkalaismentaliteettia lainaten Kontio sanoo konkurssin olevan mahdollisuus – niin voi käydä ja firman kaatuminen taas tuo tullessaan jotain uutta.

”Ehkä X Headsiä ei parin vuoden päästä ole tai sitten on”, Kontio puntaroi, sillä startup-hengen mukaisesti uudet bisnekset kiinnostavat.

Vastikään diplomityönsä viimeistelleenä hän kokee, että yliopistosta yrittäjiksi ryhtyvät ovat tuoreen tiedon hyödyntäjiä. Toimitusjohtaja on hyvillään, että teekkarit tekevät diplomitöitään yhä useammin pienille yrityksille, ja yhden suuren Nokian valta-asema on murtunut. Työn henkinen palkitsevuus tuntuu houkuttelevan enemmän kuin jättiyrityksen palkkalistoille pääseminen.

Työkentän ja startup-maailman muovaaminen ei ole vain insinöörien ja kauppatieteilijöiden yksinoikeus. Kontio näkee, että X Heads voisi tarvita kulttuurien tuntijoina esimerkiksi historioitsijoista.

”Yliopistolla pitäisi päästä kuppikunnista eroon. Voisi syntyä vaikka mitä siistiä, kun teekkarit ja humanistit heitettäisiin yhdessä ideoimaan”, Kontio väläyttää.

 

Kuka?
Mikko Kontio 

» 25-vuotias.
» Kotoisin Maikkulasta, asuu Tuirassa.
» Valmistunut marraskuussa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Sivuaineena opiskellut tietotekniikkaa.
» Työskentelee X Heads Oy -nimisen konsulttiyrityksen toimitusjohtajana.
» Aiemmin töissä ICT-firma Exfossa, metallipaja Sah-Kolla ja kuljetusalalla. Reppureissaajana Australiassa teki töitä farmeilla.
» Toiminut tuotantotalousteekkareiden Optiem-ainejärjestön hallituksessa opintovastaavana ja kuulunut opiskelijajäsenenä tuotantotalouden osaston johtoryhmään.
» Vapaalla lumilautailee ja viihtyy luonnossa: kalastaa, pilkkii, metsästää, vaeltaa, mökkeilee.
» Lapsena pyöritteli uravaihtoehtoja eräoppaasta maatalousyrittäjään. Myöhemmin kiinnostus tekniikkaan ja bisnekseen ohjasi yliopistoon.
» Haaveilee, että voisi työssään tehdä sitä, mitä haluaa ja silloin kun haluaa sekä nähdä maailmaa. Näin aikaa jäisi myös lumilautailuun ja luonnossa oleiluun.
» Toivoo, että vanhemmat sukupolvet ymmärtäisivät nuorten voiman, unohtaisivat omat kuppikuntansa ja auttaisivat nuoria toteuttamaan itseään. ”Sillä olisi suuri vaikutus asioihin. Voisi vaikka syntyä se kliseinen maailmanrauha.”

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Proteiinitietäjä jahtaa vastauksia

Kaikkialla ihmisessä on proteiineja. Jos niiden toiminta häiriintyy, emme voi hyvin. Vielä on paljon selvitettävää, miten proteiinit tarkalleen toimivat, painottaa akatemiatutkija Lari Lehtiö.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Anna Mansisto

Tutkijalle proteiinit tarkoittavat muuta kuin rahkaa tai kananmunien valkuaista. Biokemisti Lari Lehtiö on yli viidentoista vuoden ajan perehtynyt proteiinien rakenteeseen. Hän näyttää tietokoneen ruudulta häkkyrän, jossa proteiini on kuvattu molekyylitasolla. Rihmat yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat useita kerroksia.

”Tätä kuvaa olen esitellyt esimerkiksi lukiolaisille ja selittänyt, miten särkylääkkeen ibuprofeeni vaikuttaa. Se on tuo pieni molekyyli, joka on sitoutunut isompaan rakenteeseen eli solun proteiiniin. Se estää proteiinin toiminnan ja helpottaa kipua”, Lehtiö näyttää.

Proteiini koostuu aminohapoista ja on ikään kuin kone, joka sitoo ja vauhdittaa solun reaktioita. Lehtiön tutkimusryhmä selvittää rakennetutkimuksen avulla, miten proteiinit toimivat molekyylitasolla, miten atomit ovat niissä järjestyneet ja liikkuvat. Erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat tietyt solujen signalointiproteiinit, ADP-ribosyylitransferaasit. Tavoitteena on niiden kontrollointi kemiallisilla yhdisteillä, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa tulee lääkeaineita.

”Nämä proteiinit ylläpitävät tasapainoa solussa. Ne vaikuttavat esimerkiksi tulehdusvasteisiin, DNA-vaurioiden korjautuvuuteen ja solujen erilaistumiseen. Monista ADP-ribosyylitransferaasien kontrolloimista solun sisäisistä signalointiprosesseista emme tiedä vielä tarpeeksi, jotta voisimme muokata niitä”, tutkija sanoo.

Viiden vuoden tavoite

Tähän mennessä Lehtiön tutkimusryhmä on ehtinyt löytää uusia pienmolekyylejä, jotka vaikuttavat signalointiproteiineihin ja onnistunut kuvaamaan, miten toimintaa häiritsevät inhibiittorit eli estäjät sitoutuvat proteiineihin.

Suomen Akatemia myönsi Lari Lehtiölle alkusyksyllä viisivuotisen akatemiatutkijan rahoituksen. Sen turvin hän haluaa selvittää, miten tietyt kemialliset yhdisteet voisivat vaikuttaa oikealla tavalla vain haluttuun ADP-ribosyylitransferaasiin, joita ihmisessä on lukuisia. Lehtiö kokee tutkimuksen olevan nyt siinä pisteessä, että noihin kysymyksiin pystytään pureutumaan.
Akatemian rahoitus edellyttää sitä, että Lehtiö keskittyy tutkijuuden ohella rooliinsa myös johtajana.

”En ole toiminut yrittäjänä, mutta tutkimusryhmän vetäminen on varmasti hyvin samankaltaista. On pidettävä huolta, että pystyy maksamaan toisille palkkaa ja tehtävä tulosta, jotta rahoitusta saa”, hän vertaa.

Ajatuksena on, että julkaisujen ja väitöskirjojen antia voisi hyödyntää jatkossa sekä biologian tutkimuksessa että lääkeaineiden kehittämisessä.

Lehtiö korostaa vuorovaikutusta, vapaata ideointia ja keskustelua ryhmässään. Se hyödyttää kaikkia.

”Periaatteenani on yhteistyöstä huolimatta antaa heille vapaus suunnitella oma tutkimustyönsä, koska myöhemminkin pitää pystyä itsenäiseen tutkimukseen”, Lehtiö perustelee.

Tämänhetkinen ryhmä koostuu niin tutkijatohtoreista kuin väitöskirjantekijöistä, jotka ovat Suomen lisäksi kotoisin esimerkiksi Venäjältä, Ruandasta, Nigeriasta ja Intiasta. Sekä akatemiatutkijan ryhmälle että mille tahansa tutkimukselle kansainvälisyys on elinehto. Apua Lehtiö saa muilta tutkimusryhmiltä maailmalta ja Suomesta.

Välttämätön perustutkimus

Lari Lehtiötä palkitsee, kun yhteistyössä muitten kanssa pystyy selvittämään sellaista, mihin ei yksin kykene. Hän riemuitsee yllättävistä tuloksista, joita ei alun perin olettanut löytyvän.

”Puhtaassa perustutkimuksessa kiehtoo, että tutkitaan sellaista, mistä ei vielä tiedetä mitään. Ei tiedetä, mikä vaikuttaa mihinkin. Siksi kaikkea on tutkittava, jotta voidaan edetä soveltavaan tutkimukseen”, Lehtiö pohtii.

Pienikin molekyylimuutos proteiinissa, esimerkiksi DNA-mutaation aiheuttama, vaikuttaa soluun ja voi johtaa siihen, ettei ihminen voi hyvin. Se saattaa näkyä äkillisenä sairautena tai kehittyä hitaasti ja ilmetä myöhemmin. Esimerkiksi tietyt proteiinimuutokset häiriinnyttävät solun säätelyä ja aiheuttavat syövän kehittymisen.

”Jos näitten prosessien eteneminen halutaan estää, on tutkittava juuri tiettyjen proteiinien toimintaa. Tämä on olennaista esimerkiksi syöpälääkkeiden kehittämisessä. On löydettävä signalointireitit, joihin vaikutetaan”, kertoo Lehtiö.

Vaikka käytännön sovellukset ovat vielä kaukana akatemiatutkija Lehtiön työstä, hän summaa, että loppujen lopuksi kyse on ihmisen tutkimisesta, vaikka katse kohdistuisi vain yhteen proteiiniin.

Kuka?
» Lari Lehtiö
» 40-vuotias.
» Kotoisin Salosta, asuu Oulun Talvikankaalla.
» Työskentelee akatemiatutkijana Oulun yliopistossa biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa. Johtanut vuodesta 2012 Biocenter Oulussa tutkimusryhmää, joka perehtyy proteiinien rakenteeseen.
» Aiemmin tutkijatohtorina Turussa Åbo Akademissa ja Tukholmassa Karoliinisessa instituutissa. Perusti tutkimusryhmän vuonna 2009.
» Väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa biokemiasta 2006. Filosofian maisteriksi Turun yliopistosta 2000.
» Toimii tieteellisten julkaisujen vertaisarvioijana ja tutkijakoulujen johtoryhmissä.
» Vapaalla viettää aikaa lastensa kanssa. Talvisin hiihtää paljon, kesäisin mökkeilee Etelä-Suomessa ja rullaluistelee.
» Lapsena mietti opettajan ammattia. Myöhemmin kiinnostui luonnontieteistä ja haki lukemaan myös lääketiedettä. Kuvailee polkuaan kiinnostusten ohjaamaksi ajelehtimiseksi.
» Haaveilee jatkuvuudesta ja kehittymisestä työrintamalla. Yksi haave on jo toteutunut, kun saa elää perhe-elämää ja seurata lasten kasvua.
» Toivoo vakautta ja turvallisuutta niin maailmanpoliittiseen tilanteeseen kuin yksittäisten ihmisten elämään.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Kurssi kohtaamiseen

Ikääntyneiden vapaaehtoisena kaverina Toni Aaltonen on huomannut, että potilaat eivät ole oppikirjaesimerkkejä, mustaa valkoisella. Sen sijaan ihmisten elämä koostuu useista harmaan sävyistä.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Suvi Vinblad

Lääketiedettä opiskeleva Toni Aaltonen käy ikään kuin itse järjestämäänsä henkilökohtaista soveltavaa kurssia, jossa hän kohtaa potilaita vastaanottotilanteen ulkopuolella. Vapaaehtoisena keikkakaverina Aaltonen auttaa ikäihmisiä esimerkiksi apteekkiasioilla, saattaa hammaslääkäriin tai etsii oikean osaston OYS:n sokkeloista.

”Kun tulen taksilla potilaan kanssa tämän kotoa vastaanotolle, minulla on erilainen käsitys kokonaisuudesta kuin lääkärillä, joka ei näe vastaanottotilanteen taakse”, Aaltonen on havainnut.

Lääketieteen opiskelijana hän on päässyt terveyskeskuslääkärin vieressä seuraamaan muutaman päivän ajan potilaiden virtaa. Vaikka tapaukset voisi lääketieteellisesti kategorisoida diagnoosiensa perusteella samanlaisiksi, Aaltonen huomauttaa, että jokaisella on oma taustansa ja erilaisia syitä toimintaansa. On otettava huomioon se, mitä potilaat ovat aiemmin kokeneet. Juuri näitä asioita pöytänsä ääressä istuva lääkäri ei välttämättä hoksaa.

”Olen kuullut, että suurin osa hoitovirheistä johtuu lääkärin ja potilaan kommunikaation ongelmista”, Aaltonen muistelee. Siksi ihmisen kohtaamisen harjoittelu ei ole turhaa.

Auttaja kuuntelee

Kaikki alkoi karamellista. Juuri Ouluun muuttaneena lääketieteen fuksina Aaltonen seisahti Oulun Diakonissalaitoksen (ODL) vapaaehtoistoiminnan esittelypöydän ääreen kampuksen aulassa. Hän ei kehdannut syödä tarjottuja makeisia kuuntelematta, mitä esittelijöillä oli sanottavanaan.

”Olin kyllä miettinyt vapaaehtoistöitä jo aiemmin. Tässä vapaus ratkaisi”, opiskelija arvioi.

ODL:n keikkavapaaehtoisena hän saa sähköpostilla tai puhelimitse ilmoituksia avustuskeikoista, joita vastaanottaa noin pari kertaa kuussa. Yhdellä keikalla aikaa voi vierähtää puolestatoista viiteen tuntiin.

Ikäihmisten seuraan Aaltonen tottui, kun ovelta ovelle kiertäneenä markkinatutkimushaastattelijana jäi toisinaan kahville ventovieraiden luo.

”Näin, että monet olivat aika yksinäisiä ja halusivat kertoa asioistaan minulle. Kun sanoin, että olen hakemassa lääkikseen, sain kuulla tarinoita huonoista lääkärikokemuksista. Välillä he kertoivat sota-ajoista.”

Aaltonen toivoisi, että ikäihmisillä olisi enemmän paikkoja, joihin mennä tapaamaan toisiaan. Hoitokodeissa seuraa on, mutta niihin kaikki apua tarvitsevat eivät pääse. Kotihoitajien käynnit voivat Aaltosen mukaan olla rutiinitoimituksia, joissa aitoa kohtaamista tai kuuntelua ei synny. Keikkavapaaehtoinen ei tee hoitajien töitä, vaan auttaa arjessa.

Keinot löytyvät

Toni Aaltosta on joka kerta ollut vastassa eri ikäihminen. Hän sanoo tykkäävänsä uusista ihmisistä ja uusista tilanteista.

”Katselen hetken, minkälainen persoona on kyseessä ja mietin, miten hänelle kannattaisi puhua”, Aaltonen kuvailee. Keikkavapaaehtoisella on hyvä olla sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa ja kykyä mukautua vaihteleviin tilanteisiin.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu.”

Kerran avustettava jätti avaimensa kotiin, kun lähti keikkakaverin kanssa lääkärikäynnille. Aaltoselle sanottiin, että avustettavan voi jättää oven taakse odottamaan talonmiestä.

”En jättänyt häntä siihen, vaan reissun päätteeksi halusin etsiä avaimet, jotta ne eivät jäisi seuraavalla kerralla kotiin. Niitä etsittiinkin sitten tunti, koska hän oli laittanut ne aika erikoiseen paikkaan”, kertoo Aaltonen.

Hän ei lamaannu ongelmista, vaan saa hyvän mielen, kun keksii tilanteisiin ratkaisut. Oikeasti hankalia tapauksia ei eteen ole sattunut. Jos joku erehtyy puhuttelemaan Aaltosta esimerkiksi klopiksi tai muuten provosoimaan, hän antaa kommenttien mennä menojaan. Taksimatkojen aikana opiskelija ja ikäihmiset puhuvat hyvässä hengessä harrastuksistaan, arjestaan tai vaikkapa Oulun historiasta.

Kuplasta ulos

Keikkakaverina Aaltonen mainitsee suurimmaksi opikseen elämän perspektiivien huomaamisen. Hän tapaa ihmisiä, joita muuten ei kohtaisi ja kuulee tarinoita, jotka jäisivät pimentoon. Oma kupla on puhjennut.

”Yleensähän sitä on tekemisissä aika samanlaisten tyyppien kanssa, mutta tässä näkee, että asiat elämässä voivat olla hyvinkin toisin kuin itselläni”, hän pohtii.

Aaltonen on oivaltanut, miten monella tavalla ihmiset voivat sosiaalisissa tilanteissa toimia, esimerkiksi vaatia oikeuksiaan tiukasti. Joskus liiankin mukautuvaksi tunnustautuva Aaltonen sanoo ottaneensa heistä mallia.

Keikkakaverina reilun vuoden verran toimittuaan hän ajattelee, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa olla, vaan monta erilaista. Häntä jaksaa edelleen yllättää, miten positiivisina sairaatkin vanhat ihmiset jaksavat pysyä.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu”, Aaltonen kiteyttää.

 

Kuka?
» Toni Aaltonen
» 23 vuotta.
» Kotoisin Forssasta, asuu Tuirassa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.
» Työskennellyt viimeiset kolme kesää rantapelastajana. Tehnyt myös markkinatutkimusta ovelta ovelle kiertävänä haastattelijana.
» Oulun Lääketieteellisen Killan apuisäntänä vastaamassa kiltatalo Walhallasta ja tapahtumien järjestämisestä. Lukioaikoina opiskelijoiden hallituksessa.
» Vapaa-ajalla ikääntyneiden keikkakaverina Oulun Diakonissalaitoksen kautta.
» Harrastaa crossfitiä, thainyrkkeilyä, voimajoogaa ja lenkkeilyä. Koripalloilijan pelipaikalta siirtynyt tuomarin tehtäviin. Katselee paljon elokuvia.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri. Välillä mietti myös koripalloammattilaisuutta.
» Haaveilee valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä sekä onnellisuudesta.
» Toivoo, että ihmiset ottaisivat asioista selvää ennen kuin avaavat suunsa ja antavat kannanottoja.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Laadukkaamman koulutuksen rakentaja

Yliopiston uusi koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä kuvailee itseään kehittämisorientoituneeksi. Opiskeluajoistaan asti hän on miettinyt, miten opetuksen voisi toteuttaa paremmin.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Joel Karppanen

Syksyllä Helka-Liisa Hentilä on joutunut liikkumaan keskustan ja Linnanmaan väliä edestakaisin pahimmillaan kolme kertaa päivässä. Elokuun loppuun saakka arkkitehtuurin tiedekunnan dekaanina toimineen Hentilän työpöytä sijaitsee vielä Rantakadulla. Oman huoneen koulutusrehtori saa pääkampukselta marraskuussa.

Aika on kulunut omien saappaiden hahmottelemiseen Olli Silvénin seuraajana. Monet asiat yliopiston hallinnossa ovat tuttuja, ja Silvéniltä hän aikoinaan peri myös teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanin tehtävän.

”Yhteistyömme on ollut hyvää. Silvén on tehnyt ison työn järjestelmiin, jotka keräävät tilastotietoa esimerkiksi opintopisteiden suorittamisesta. Nyt on aika keskittyä laadun varmistamiseen”, Hentilä suunnittelee.

Tilastodataa tarvitaan kehitystyön taustaksi, mutta muutos ei koulutusrehtorin mukaan tapahdu itsestään vaan ihmisten kautta. Siksi Hentilä on kiertänyt keskustelemassa tiedekuntien koulutustoimikunnissa, koulutuksen johtoryhmässä ja koulutusneuvostossa. Lisäksi hän on tavannut sidosryhmiä, kuten ylioppilaskuntaa.

Koulutusrehtorina Hentilä toivookin olevansa helposti lähestyttävä, tulevaisuuteen tähtäävä ja aikaansaava, mikä tarkoittaa sitä, että pienemmät, operatiiviset asiat hoidetaan ripeästi, jotta strateginen pitkän aikavälin tavoite toteutuu.

Olennaiset opiskelijat

Yliopistossa käy tällä hetkellä myllerrys. Yhtä aikaa valmistellaan strategia-, rahoitus- ja organisaatiouudistuksia. Hentilä näkee koulutuksen erittäin tärkeänä osana sekä yliopiston strategiaa että rahoitusta.

”Rahoitus on voimakkaasti tulosohjautuvaa ja tutkimusryhmillä on siinä suuri rooli. Kokonaisuuden kannalta myös koulutuksen tuloksellisuus on merkittävä. Koulutus ja tutkimus ovat tiiviissä suhteessa”, hän muistuttaa ja kaipaa tutkijoiden tuottamaa tietoa enemmän opetukseen.

Minulla on ollut kehittämisorientaatio asioihin koko työurani ajan. Arkkitehti haluaa aina nakertaa ja rakentaa maailmaa paremmaksi.

Organisaatiouudistuksen myötä vararehtorit saavat vastuulleen tiedekuntia ja yksiköitä. Hentilä toimii esimiehenä Oulun yliopiston kauppakorkeakoululle, humanistiselle tiedekunnalle sekä arkkitehtuurin ja kasvatustieteiden tiedekunnille, Täydentävien opintojen keskukselle (TOPIK), Oulun yliopiston tutkijakoululle (UniOGS), yliopiston kirjastolle ja koulutuspalveluille.

Koulutusrehtorin rooli on seurata heidän tavoitteidensa saavuttamista ja sparrata. Hentilä toivoo tiedekuntien koulutustoimikunnissa kuulevansa myös opiskelijoita.

”Arkkitehtuurin tiedekunnassa meillä on opiskelijoihin mutkattomat välit, heitä kuunnellaan. Opiskelijat ovat uudentava ja eteenpäin vievä voima”, hän perustelee.

Kohti parempaa

Omien opintojensa loppuvaiheessa Hentilä kiinnostui siitä, miten suunnittelutyön opettaminen arkkitehdeille onnistuu mahdollisimman hyvin. Näihin teemoihin pureutuivat hänen lisensiaatintyönsä ja väitöstutkimuksensa.

”Minulla on ollut kehittämisorientaatio asioihin koko työurani ajan. Arkkitehti haluaa aina nakertaa ja rakentaa maailmaa paremmaksi”, kuvailee Hentilä.

Hän pitää myös koulutusrehtorin työtä mahdollisuutena vaikuttaa, sillä yliopistosta pyrähtää osaajia eri puolille maailmaa tärkeisiin tehtäviin.

Helka-Liisa Hentilä nostaa kolme sanaa ohjaamaan tulevaa suuntaansa: prosessit, sujuvuus ja laatu, joista kaksi ensimmäistä liittyvät kiinteästi toisiinsa. Niillä hän tarkoittaa sitä, että kurssien läpäisemiselle ei olisi turhia esteitä esimerkiksi suoritusjärjestyksen vuoksi. Näin tutkinnotkin valmistuisivat ajallaan.

Myös vaihtojaksoilla ulkomailla käytävien kurssien korvaavuutta tulisi sujuvoittaa.

Kansainvälisyys on Hentilälle osoitus koulutuksen laadusta, sillä se kuuluu tähän päivään. Hän toivoo, että vaihto-opiskelijat, kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja omat opiskelijamme kävisivät samoja kursseja.

Oppimisympäristöjen – niin digitaalisten kuin fyysisten – kehittäminen on toinen laadun ulottuvuus.

”Opiskelijoilta odotetaan tehokkuutta, mutta se ei onnistu ilman toimivia oppimisympäristöjä. Oppimiskokemus on tärkeä. Tämän kehittämiseen tarvitsemme resursseja”, Hentilä sanoo ja naurahtaa, ettei maailma ole koskaan valmis. Palo parantamiseen pysyy.

 

Kuka?

» Helka-Liisa Hentilä
» Oulun yliopiston koulutusrehtori 1. syyskuuta alkaen.
» 53 vuotta.
» Kotoisin Helsingistä, asuu Itä-Tuirassa.
» Työskennellyt Oulun yliopistossa arkkitehtuurin tiedekunnassa dekaanina, yhdyskuntasuunnittelun professorina ja teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanina. Tutkimus- ja opetustehtävissä yliopistoissa ja korkeakouluissa niin Suomessa kuin Ruotsissa. Arkkitehtitoimistoissa ja omassa yrityksessään arkkitehtina.
» Valmistunut arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1987. Lisensiaatiksi 1990. Tekniikan tohtoriksi 1993 Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta Tukholmasta. Myös pedagogisia opintoja.
» Unelma-ammatti lapsena oli arkkitehti.
» Vapaa-ajalla harrastaa liikuntaa monipuolisesti, esimerkiksi ratsastusta ja työmatkapyöräilyä. Nuorempana listaan kuuluivat myös jääkiekko ja alppihiihto.
» Haaveilee tietokirjallisuuden lukemiseen käytettävästä ajasta, jotta maailmaa olisi helpompi jäsentää.
» Toivoo, että yliopistot säilyvät yhteiskunnallisesti merkittävinä instituutioina, jotka kykenevät uudistamaan kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: