Kategoria: Ihmiset

Lehtori Oliver Jarde tiesi aina haluavansa opettajaksi. Peruskouluvuosinaan Jarde halusi peruskoulun opettajaksi, lukiossa lukion opettajaksi, yliopistossa yliopisto-opettajaksi.

Silti opiskelualaksi valikoitui lopulta joukkotiedotusoppi Münchenissa Ludwig-Maximilians-Universität -yliopistossa. Alavalinnan syynä oli se, että Jarden isä suhtautui ensin varsin penseästi poikansa yliopistohaaveisiin, olihan Jarden sisko opiskellut jo pitkään ja hartaasti valmistumatta.

Jarde teki isälleen myönnytyksen ja seurasi opiskeluvalinnallaan toimittajaisänsä jalanjälkiä. Joukkotiedotusopin opiskelu tuntui kuitenkin varsin kuivalta, ja kuudennen opiskeluvuotensa päätteeksi hän vaihtoi pääaineekseen suomalais-ugrilaiset kielet. Kielissä häntä viehätti helppous, hän oli aina ollut niissä hyvä. Lisäksi tutustuminen tulevaan vaimoon Kaisuun innosti perehtymään suomen kieleen lähemmin.

Vaikka kieletkin kiinnostivat, opettajuus oli aina Jarden suuri unelma. Opiskeluvalinta ei ollut vienyt opettajan polulle, mutta vuosi valmistumisen jälkeen unelma opettajuudesta toteutui: vuodesta 1992 hän on opettanut saksan kieltä oululaisille yliopisto-opiskelijoille.

Unelman toteutuminen on saanut nyt tunnustusta. Oliver Jarde on valittu vuoden 2018 Jäätävän hyväksi opettajaksi.

Kolmatta kertaa myönnetyllä palkinnolla Oulun yliopiston ylioppilaskunta haluaa nostaa hyvän ja laadukkaan opetuksen merkitystä ja tuoda esille yliopiston hyviä opettajia ja heidän käytänteitään. Palkinto myönnettiin 23.2. OYY:n Annos 59 -vuosijuhlissa.

Tämä haastattelu hieman jännittää, Oliver Jarde paljastaa. Ei siksi, etteikö hän haluaisi puhua aiheesta, kyseessä on hänestä positiivisen haastava juttu.

Palkinnon saaminen on Jardelle kuitenkin myös itsereflektion paikka. Oman opettajuuden miettiminen on hänelle mieluisaa, mutta myös jännittävää.

On niin paljon, mitä aiheesta sanoa.

”Tämä on niin mielenkiintoinen teema, oikein sydän hakkaa heti, kun pääsen puhumaan siitä”, Jarde sanoo.

Unelma toteutui yllättäen

Oulun yliopistossa Oliver Jarde aloitti syksyllä 1992, bongattuaan aiemmin samana kesänä Helsingin Sanomissa ilmoituksen vapaana olevasta opettajan paikasta. Työtä tarjottiin hänelle aluksi vain kolmeksi kuukaudeksi, tosin pienellä varauksella, että työlle voisi olla myös jatkoa.

”Unelmani kävi toteen, vaikka en ollutkaan tehnyt mitään sen eteen”, Jarde nauraa.

Unelmatyössä aloittaminen oli Jardelle kuitenkin pienoinen shokki. Hän ei ollut suorittanut pedagogian opintoja eikä hänellä ollut aiempaa opettajakokemusta. Sen sijaan hänellä oli kalenterissa oululaisten opiskelijoiden opetusta kahdeksantoista tuntia viikossa.

Toki hän saksaa osasi, olihan se hänen äidinkielensä, mutta hänellä ei ollut kokemusta sen opettamisesta, eikä varsinkaan siitä, miten kieltä pitäisi opettaa Suomessa.

”Mielessäni olivat kuitenkin kuvat siitä, millainen on hyvä ja millainen on huono opettaja”, Jarde sanoo.

Ouluun sopeutumista helpotti myös vaimon, kollegoiden ja opiskelijoiden antama tuki.

Oli Jardella Oulun yliopistosta tosin jo aiempaa kokemusta. Vuonna 1983 Jarde oli osallistunut yliopiston kielikeskuksen järjestämälle suomen kielen alkeiskurssille.

Suomen kielen hän oppi lopulta käytännössä. Vaimon vaalalaiset vanhemmat osasivat vain suomea, mutta olisivat kernaasti keskustelleet vävynsä kanssa. Appivanhemmat eivät halunneet keskustella vain säästä ja kuulumisista, vaan vaikeista ja monimutkaista sanastoa vaativista aiheista, kuten natsi-Saksan historiasta ja Adolf Hitleristä.

Jarden tulikin koko ajan käyttää kieltä, jota hän kielikurssilla oppi. Suomen kielioppi pääsi siis heti käyttöön.

Suomen oppiminen ei sujunut suit sait, vaan kielen opiskelu toi mukanaan myös pettymyksiä ja raivokohtauksia. Siksi Jarde tietää, että opiskelijoilla voi saksan kanssa olla samanlaisia tuntemuksia.

”Kokeilin aiemmin opiskella venäjää, mutta kyrilliset kirjaimet ja pronominit veivät minulta hermot, joten annoin periksi”, hän nauraa.

Opetus on erilaista Saksassa ja Suomessa, Jarde sanoo. ”Se mikä toimii Saksassa, ei toimi Suomessa – ja päinvastoin.”

”Ihmiset ovat erilaisia. Yleensä suomalaiset ovat pidättyvämpiä ja jähmeämpiä, he elehtivät vähemmän. Sen takia ehkä oma vilkkauteni korostuu tunneilla. Opettaminen on kuitenkin myös näyttelemistä”, Jarde sanoo.

Opiskellessaan Saksassa Jarde huomasi opetuksen nojaavan vahvasti perinteiseen frontaaliopetukseen, siihen, että opettaja seisoo yksin luokan edessä ja puhuu, ja oppilaat kuuntelevat (tai eivät kuuntele) pulpeteissaan.

Myöskään silloiset saksalaiset oppimateriaalit eivät olleet erityisen moderneja. Eräskin Münchenin yliopiston luennoitsija nosti kurssin ensimmäisellä luennolla esille 1950-luvulta peräisin olevat luentomateriaalit, ja alkoi lukea niitä ääneen.

Kielen oppiminen tapahtuu yhdessä

Jarden tunneilta 1950-lukulaiset luentomateriaalit ja paasaus on kaukana.

Jäätävän hyvän opettajan palkinnon myöntämisperusteissa Jardea kiitellään siitä, ettei hänen tunneillaan ole koskaan tylsää. Tehtävien teko ole hiki otsalla puurtamista, vaan usein kaikki tapahtuu leikin kautta. Jarden opetustyylin kuvataan olevan innostava ja humoristinen: hänen kerrotaan käyttävän paljon vitsejä ja vertauksia, jolloin opetettavat asiat painuvat paremmin mieleen. Lisäksi hänen kuvataan saavan opiskelijat mukaan omalla heittäytymisellään.

Jardea kiitellään myös siitä, että tunnit ovat yhdistelmiä erilaisista opetusmenetelmistä: tunneilla on tilaa niin kuuntelutehtäville, pari- ja ryhmätöille kuin aiheeseen sopiville videoille. Opetus ei ole kaavamaista, ja opiskelijoilta myös kysytään, millä tavoin he haluaisivat tunneilla tehtäviä tehdä.

Vaikuttaa siltä, että Jarde käyttää paljon aikaa tuntiensa valmisteluun. Näin onkin: Jardelle erityisen mieluisaa puuhaa on oppituntien suunnittelu. Toki myös itse opetus maistuu, mutta opetusta edeltävä tuntien valmistelu vasta mukavaa onkin.

”Suunnitteluaika ei koskaan mene hukkaan”, hän painottaa.

Oliver Jarde näki tuntien suunnittelun ja materiaalien valmistelun tärkeyden heti opettajauransa alussa. Syksyllä 1993 hän yritti käyttää uudelleen edellisvuonna valmistelemiaan ja käyttämiään opetusmateriaaleja. Opiskelijoiden vastaanotto oli tyrmäävä.

”Se ei vain käy kielen opetuksessa. Kovan työn kautta olen oppinut, että hyvät materiaalit eivät synny itsestään.”

Aloittaessaan opettajana Jarde luotti itse myös perinteiseen frontaaliopetukseen. Mitä pidemmälle hän on opettajan urallaan edennyt, sitä vähäisemmäksi sen osuus opetuksesta on jäänyt. Nyt hän suosii opetuksessaan pääasiassa ryhmätyöskentelyä. Jarden mukaan kielen oppiminen on nimittäin kommunikatiivista: se tapahtuu päässä ja huulilla, mielessä ja puhumalla.

Jarden mukaan oppimismotivaation kannalta tärkeää on, että opiskelija kokee tulevansa ymmärretyksi vieraalla kielellä. Kun opiskelija saa sanottua asiansa vieraalla kielellä ja näkee, että hän tulee ymmärretyksi, vaikutukset motivaatioon ovat järisyttäviä.

Kielen oppitunneilla erityisen tärkeää on sosiaalinen aspekti. Jarden tunneilla keskustellaan paljon, joko pareittain tai ryhmissä – näin kieltä pääsee heti käyttämään. Jardelle kielenopetuksessa tärkeää on myös kielen konteksti, joten hänen kursseillaan kielen opiskeluun kuuluu myös Saksan ymmärtäminen maana.

Jarden mukaan hyvä ryhmähenki on oleellista kieltä oppiessa. Hän vertaa kielen opiskelua vaellukseen: urakkaan valmistaudutaan toki itsenäisesti. kotitehtävillä, kotitenteillä ja omatoimisella opiskelulla, mutta vuoren päälle kiivetään lopulta yhdessä, toinen toista tukien.

Mutta millainen on Jarden mielestä hyvä opettaja?

”Innostava, motivoiva, rohkaiseva, mielekästä opetusta antava”, hän luettelee. Hyvä opettaja luo pohjan, jonka päälle opiskelija voi rakentaa itse omalla opiskelullaan.

Se, millainen opettaja hän nyt on, on seurausta muiden opettajien kohtaamisesta, Jarde sanoo. Hänen mukaansa jokaisella hänen kohtaamallaan opettajalla on ollut vaikutusta häneen opettajana – ihminen oppii aiemmista esimerkeistä, hän uskoo. Jarde käyttää vertauskuvana palapeliä: niin kielteiset kuin positiiviset opettajakokemukset muodostavat yhdessä nykyisen lopputuloksen.

Jarden mukaan häneen itseensä on vaikuttanut erityisesti kaksi hyvää opettajaa: lukion kemian opettaja (”tarkka ja humoristinen”) ja oma vaimo. Jarden mukaan Kaisu on opettajana kokeilevampi kuin hän itse: ”Katson olkapään ylitse mitä hän tekee.”

Kammioissa oppilaat eivät jaksa keskittyä

Oliver Jarde harmittelee nyt sitä, ettei hänellä tällä hetkellä tunnu olevan tarpeeksi aikaa panostaa opetukseen. Hallinnollisen työn osuus kasvaa jatkuvasti, eikä hän koe saavansa sen hallintaan tarpeeksi tukea. Lisää tukea Jarde kaipaisi myös vaikeissa tilanteissa olevien opiskelijoiden auttamiseen.

Myös kieli- ja viestintäkoulutuksen muutto uusiin tiloihin arkkitehtuurin osaston yläpuolelle mietityttää. Jardella ei ole enää omaa työhuonetta, vaan hän jakaa nyt yhteisen tilan muiden opettajien kanssa.

Lisäksi Jarde harmittelee tuttujen opetussalien vaihtumista toiseen. Uusissa luentosaleissa hän kritisoi niiden pienuutta ja ikkunattomuutta. Niillä on jopa vaikutusta opetustyöhön, hän sanoo.

”Ikkunattomissa pikku kammioissa opiskelijat väsähtävät aikaisemmin kuin huoneissa, joihin tulee edes ripaus luonnonvaloa.”

Opetusta koskevan tunnustuksen saaminen tuntuu kuitenkin hyvältä.

”Kuten opiskelija on iloinen siitä, että oma osaaminen huomataan, samoin on myös opettajan kohdalla”, Jarde toteaa.

Hän kertoo yllättyneensä palkinnon saamisesta, eihän hän pidä suurien luentosalien massaluentoja, eikä ole siten niin monille yliopistolaisille tuttu kasvo. Saksan kielen opiskelijoita on Jarden ryhmissä yleensä vain kourallinen kerrallaan.

Silti hän on tullut nyt huomatuksi. Se tuntuu hyvältä. Opettajaksi kasvamiseen on kulunut aikaa ja vaivaa: ”Että saksanopettajalle myönnetään tällainen palkinto, se on kuin sadusta.”

”Olemme kieli- ja viestintäkoulutuksessa lopulta aika pieni ryhmä. Näen, että yhden edustaja saama tunnustus rohkaisee meitä jatkamaan tulevaisuudessakin. Ainakin minua palkinto piristää kovasti. ”