Luovuutta laatikossa

Lukemisen ja kirjoittamisen parissa kasvanut Jukka Ahola oli helpottunut keksiessään, mitä hän haluaa tehdä työkseen.

Useimpien humanistien sivuainevalinnat luovat polun työelämään ja niillä voi erikoistua hyvin moneen alaan.

Englantilaisesta filologiasta keväällä 2012 valmistunut Jukka Ahola työskentelee copywriterina, eli tekstisuunnittelijana Polar Electrolla. Sitä ennen hän työskenteli mainostoimistossa.

Yliopistoon tullessaan Aholalla ei vielä ollut päämäärää työelämän suhteen. Tai oli sen verran, että hän halusi työskennellä kirjoittamisen parissa ehkä kirjailijana tai käsikirjoittajana. Helpotus oli, kun hän törmäsi copywriterin ammattiin.

”Copywriteriksi päädyin siten, että luin Suomen kielen opiskelijoiden Täppä-lehdestä, mihin alumnit olivat päätyneet töihin ja mihin suomen kielestä voi päätyä. Siellä oli copywriter ja aloituspalkat vieressä. Ajattelin, että meikä voisi alkaa copywriteriksi, koska siinä maksetaan luovuudesta.”

Se kuulosti Aholan korvaan unelmalta, ja hän lähti ohjautumaan kohti tekstisuunnittelijan ammattia: haki eri mainostoimistoihin töihin ja teki freelancerina pieniä töitä, jotta sai käsitystä ammatista.

”Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää alasta, jolle haluaa: millaista se on ja mitä siellä vaaditaan. Ja hankkia työkokemusta”, Ahola neuvoo.

Opiskeluihin Aholan oivallus vaikutti siten, että hän otti sivuaineeksi suomen kielen lisäksi markkinoinnin. Hän kutsuu sitä taloustieteiden pehmeäksi puoleksi.

”Se sopi hyvin humanismin jatkeeksi.”

Spontaaniutta ikävä

Ahola kokee oman yliopistoaikansa työkalujen oppimisena. Hän keräsi työkalupakkiinsa kielten työkalut eli suomen ja englannin.

”Toinen mitä yliopisto opetti, ja mikä jälkeenpäin kuulostaa kliseeltä, oli tiedon käsittely ja tiedon omaksuminen sekä se, että tietoa pystyi tuottamaan niin, että joku muukin saattoi ymmärtää sen.”

Opiskelu yliopistossa kasvatti myös ihmisenä, sosiaalisena eläimenä.

”Ryhmätyöt ja teatteriharrastus opettivat ryhmässä toimimista. Kaikki elämänkokemukset yliopistoaikana opettivat, kasvattivat ihmisenä ja veivät eteenpäin, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.”

Aholaa harmittaa, että opiskelijat halutaan yliopistosta nykyään mahdollisimman nopeasti pois.

”Kuka sinne työelämään niin kiireesti haluaa? Hyvällä muistelen opiskeluaikoja, spontaaniutta ja nuoruutta.”

Markkinointitekstien parissa työskentelevä Ahola on aina elänyt kirjoitusten ja kirjoittamisen maailmassa. Nuorena hän vietti kesät lukien ja alkoi kirjoittaa novelleja 12-vuotiaana. Hän voitti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailun vuonna 2010 ja J. H. Erkon novellikilpailun vuonna 2012. Voittoja edelsi monta yritystä eri kirjoituskilpailuissa.

”Se oli asioiden kokeilemista ennen kuin voitin. Sata kertaa hävisin ja sitten voitin. Siten löysin avaimen moneen asiaan.”

Edelleen novelleja kirjoittava Ahola pitää markkinointia yhtä lailla luovana.

”Mielestäni markkinointi ja kaunokirjallisuus  eivät ole kovin kaukana toisistaan, vaan yllättävän lähellä. Markkinointi on luovuutta laatikossa. Siinä on tietty pyrkimys ja voi olla hyvinkin haastavaa ja luovaa sekä palkitsevaa keksiä se ratkaisu.”

Markkinoinnin ja kaunokirjallisuuden ero on Aholan mielestä tunneskaalan laajuus. Markkinoissa on käytettävissä vähemmän tunteita.

”Ei saa kauheasti loukata ketään. Jos loukataan, se tehdään laskelmoidusti. Ylipäänsä tylpät tunteet jäävät pois, ja markkinoinnissa on vain kirkkaita värejä. Kaunokirjallisuus laajentaa sitä tunneskaalaa syvemmälle ja pidemmälle. Markkinoinnin parissa työskentely näkyy omissa kaunokirjallisissa teksteissäni niin, että siellä mennään harmaan eri sävyissä.”

Kuka?

» Jukka Ahola

» Valmistunut vuonna 2012 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan englantilainen filologia.

» Yliopisto-opinnoissa parasta oli spontaani yhteisöllisyys, kaverit ja yhdessä tekeminen. ”Minä päivänä tahansa saattoi keksiä jotain uutta tekemistä porukalla ja heittäytyä hetkeen.”

» Haastavinta opiskeluissa oli aloittaminen ja oman yhteisön luominen. ”Kun se oli luotu, kaikki oli helpompaa.”

» Ensimmäinen oman alan työ oli copywriter oululaisessa mainostoimisto Siberiassa. Työskenteli opiskeluiden ohessa tutkimusassistenttina Oulun yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa.

» Englantilaisen filologian pro gradu -tutkielma käsitteli elokuvadialogia ja sitä mitä tapahtuu elokuvakäsikirjoituksen ja lopputuotteen välissä.

» Töissä copywriterinä Polar Electrolla Kempeleessä.

» Unelmoi, että saisi nukkua pitkään maanantaisin.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Ammattikorkekoulusta yliopistoon

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Viimeisessä jutussa esittelemme ammattikorkeakoulusta yliopistoon jatkaneen informaatiotutkimuksen maisteriopiskelija Hanne Uusitalon.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Hanne Uusitalo opiskelee neljättä tutkintoaan, mikä on yllättänyt hänet itsensäkin. Peruskoulun jälkeen kun tuntui, ettei hän halua opiskella pitkään, vaan ampaista mahdollisimman pian työelämään. Nyt hän opiskelee Oulun yliopistossa informaatiotutkimuksen maisteriohjelmassa.

”Tuli tehtyä vähän hutitutkintoja. Siinä vaiheessa opiskelu alkoi todella kiinnostaa, kun tajusin, ettei sitä tehdä opettajaa, vaan itseä varten”, aiemmin hiusalaa ja audiovisuaalista viestintää opiskellut Uusitalo sanoo.

Vasta ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi opiskellessaan Uusitalo alkoi tosissaan miettiä mahdollisesti jatkavansa joku päivä yliopistoon. Valmistumisensa jälkeen hän teki lyhyitä työpätkiä kirjastoalalla, mutta vakituista työsuhdetta ei tullut vastaan.

”Vastavalmistuneena ajattelin, etten opiskele enää ikinä, mutta äkkiä se opiskeluinto löytyi uudelleen. Päätin, että jos en saa oman alan töitä, haen yliopistoon jatkamaan kirjastoalan opintoja.”

Uusitalon tavoitteena oli parantaa ja laajentaa työllistymismahdollisuuksiaan. Nykyään monissa kirjastoalan tehtävissä vähimmäisvaatimuksena on korkeakoulututkinto. Uusitalon vuosikurssilla on paljon tuttuja ammattikorkeakoulusta, sillä monella on ollut halu syventää osaamistaan yliopistossa.

”Kaikki vähimmäisvaatimuksen jälkeen on plussaa,” hän toteaa.

Erillisvalinnassa maisteriohjelmaan

Yliopistoon voi hakeutua monta tietä. Uusitalo haki Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen maisteriohjelmaan erillisvalinnassa, jolloin hänen aiempi ammattikorkeakoulututkintonsa samasta pääaineesta riitti hakuperusteeksi.

”Minulla ei ollut pääsykoetta tai haastattelua. Lähetin vain todistukset ja sitten odotin, pääsinkö sisään. Jouduin aika pitkään jännittämään, mutta kun pääsin, olin tosi innostunut”, Uusitalo muistelee.

Uusitalon mielestä suurin ero ammattikorkeakoulun ja yliopisto-opiskelun välillä on itsenäisyys. Yliopistossa omista opinnoista pitää ottaa enemmän vastuuta, mutta vapautta valita on myös enemmän.

”Kyllähän siellä ammattikorkeassa mentiin oman porukan kanssa parijonossa ja käsikädessä luennolta toiselle. Yliopistossa jokaisella on vähän eri opintoja. Kursseilla ei juurikaan vaadita läsnäoloa ja kirjatenttejä on paljon”, Uusitalo luettelee.

Ammattikorkeakouluopiskelu on Uusitalon mukaan koulumaisemaa ja käytännönläheisempää. Siksi hän kokeekin ammattikorkeakoulutaustastaan olevan hyötyä nykyisissä opinnoissaan.

”Ainakin näissä informaatiotutkimuksen opinnoissa osaa joitain juttuja miettiä kirjastotyön käytännön kannalta ihan eri tavalla. Koska minulla on jo työkokemusta, olen valmiiksi miettinyt mikä minua itseäni kiinnostaa. Täällä pitää vaan potkia itseään enemmän, kuin ei ole sellaista kiinteää marssijärjestystä.”

Kohti tieteellisempää opiskelua

Yliopisto-opiskelu poikkeaa käytännönläheisestä ammattikorkeakouluopiskelusta myös tieteellisyydellään. Uusitalon koulutus on aiempaa laajempi, eivätkä kaikki opintojaksot liity välttämättä kirjastoalaan.

”Olen joutunut opettelemaan kokonaan uuden tyylin opiskella. Alussa oli hämmentävää, kun kaikki infotilaisuudet tuntuivat koskevan muita kuin maisteriopiskelijoita. Oman oppiaineen opettajalta sain paljon apua”, kertoo Uusitalo.

Yliopistossa on Uusitalon mukaan myös enemmän opiskelijatoimintaa, kuin ammattikorkeakoulussa. Ainejärjestöt ovat aktiivisia ja järjestävät paljon juhlia ja muita tapahtumia.

”Oma asenne opiskelijatoimintaa kohtaan on muuttunut. Olen yrittänyt aktivoitua enemmän ja olen mukana ainejärjestöni hallituksessa.”

Uusitalon tavoitteena on valmistua kahden vuoden sisällä. Hän on edelleen kiinnostunut kirjastotyöstä, joka on ollut hänen unelma-ammattinsa jo lapsesta saakka.

”Mutta olen avoin myös kaikille muille vaihtoehdoille. Tällä tutkinnolla voi tehdä paljon muutakin”, hän iloitsee.

Kevään yhteishaussa voimaan tulleen ensikertalaiskiintiön myötä yliopistoon pääsy vaikeutuu alaansa vaihtavilla tai ammattikorkeakoulusta jatkavilla. Lisäksi opintotukikuukaudet vähenevät ja opintoraha laskee elokuussa 2017, joten muita rahoitusratkaisuja voi joutua miettimään. Uusitalo kuitenkin kannustaa hakemaan ammattikorkeakoulun jälkeen yliopistoon, jos opiskelumotivaatiota vain löytyy ja se on muutoin mahdollista.

”Yliopistotutkinnon hyvä puoli on se, että sen myötä pystyy tekemään monenlaista”, Hanne Uusitalo toteaa.

Kuka?

Hanne Uusitalo

» 31-vuotias informaatiotutkimuksen maisteriopiskelija, sivuaineenaan viestintä.

» Asuu Oulun keskustassa ja on sinkku.

» Aiemmin opiskellut kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa ammattikorkeakoulussa sekä audiovisuaalista viestintää ja hiusalaa.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Tanssijasta lääkäriksi

Anniina Jääskeläinen, 32, kotoisin Helsingistä. Tanssitaiteen maisteri Teatterikorkeakoulusta (nyk. Taideyliopisto). Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anna Mansisto

”Aloitin tanssin harrastamisen 18-vuotiaana. Siitä tuli minulle asia, josta olin kaikista eniten kiinnostunut.  En harrastanut tanssia suunnitelmallisesti tai tavoitteellisesti – en suunnitellut siitä itselleni loppuelämän uraa tai laskelmoinut, mikä olisi optimaalinen tapa edetä. Yksinkertaisesti rakastin tanssia, joten halusin keskittyä siihen ja nähdä kuinka pitkälle sen kanssa pääsen.

Pääsin opiskelemaan tanssia kandidaattiohjelmaan Tukholman Dans och Cirkushögskolaniin. Sinne pääsy tuntui suurelta seikkailulta ja isolta jutulta. Tukholman aika oli todella hienoa ja etuoikeutettua aikaa. Jos saat mahdollisuuden kehittyä tanssissa, se kannattaa käyttää nuorena.

Koska tanssi on fyysisesti vaativaa, ja siinä vaaditaan myös henkistä kanttia, nuoruudesta on ehdottomasti hyötyä. Aloittaessani opiskelut järkeilin asian niin, että tanssiin liittyvät haaveet kannattaa toteuttaa nuorena, ja muita asioita ehtii tehdä vanhempana.

Valmistuttuani kandiksi avautuivat maisterivaiheen haut. Vaihtoehtoinani oli joko jäädä Tukholmaan töihin tai hakea maisteriohjelmiin. Koska olin elänyt matkalaukkuelämää maahanmuuttajana jo pitkään, Helsinkiin paluu tuntui hyvältä.

Helsingissä tanssitaiteen maisteriohjelmaan on vähän paikkoja ja karsinnat ovat tiukkoja, omalla vuosikurssillani taisi aloittaa vain seitsemän opiskelijaa. Opinnot tuntuivat Helsingissäkin todella kiinnostavilta. Maisteriopinnot olivat kandiopintoja huomattavasti syvällisempiä: taiteen merkitystä ja filosofiaa tuli pohdittua siinä elämänvaiheessa paljon.

En ole koskaan miettinyt tanssia ansaintalogiikan kautta. Nuorempanakaan en suunnitellut sitä, kuinka minusta tulisi tanssija, eikä minulla ollut suunnitelmaa sille, miten sen käytännössä toteuttaisin ja mitä muuta työtä sen yhteydessä tekisin.

Mutta erilaisia töitä riitti: tein freelance-tanssijana töitä monissa projekteissa, ja vakituinen työsuhde löytyi helsinkiläisestä tanssikoulusta tanssisuunnittelijana. Tuolta ajalta isona juttuna voi mainita Sonya Lindforsin kanssa perustetun helsinkiläisen UrbanApa-festivaalin, joka sai tanssin valtionpalkinnon vuonna 2013.

Opiskelen nyt lääketiedettä toista vuotta. Uusien opintojen taustalla on muutama vuosi sitten syttynyt pohdinta siitä, mitä muita toteuttamattomia haaveita ja unelmia minulla vielä on. Olin tehnyt intensiivisesti tanssia yli kymmenen vuoden ajan, ja huomasin, kuinka tanssitaiteen ympärillä elävät ilmiöt ja taiteen yhteiskunnallisuus alkoivat kiinnostaa minua jatkuvasti enemmän. Tanssi onkin hyvä duuni siinä mielessä, että sinulla on aikaa välillä vain ajatella asioita – ja siitä vielä maksetaan!

Tällä hetkellä olen kiinnostunut sekä yleislääkärin työstä että tutkimuksesta. Lääketiede on siitä mahtava valinta, että voin työurallani erikoistua niin monelle alalle kuin vain jaksan. Se on ammatti, jossa kehittyminen ei lopu koskaan.

Minulla on työuraa lääkärinä jäljellä noin 35 vuotta. Sinä aikana voin erikoistua, tehdä tutkimusta, tehdä taidettakin. Kun minulla on mahdollisuus tehdä kaikkia näitä itseäni kiinnostavia asioita, jaksan myös työelämässä hyvin. Elän sellaista elämää jota haluankin, toteutan omaa elämänfilosofiaani.

Tulevaisuudessa haluan olla lääkärinä taitava, hoksaava ja keskusteleva. Lääkärin työssä on taiteen vastapainoksi rauhoittavaa konkretiaa.

Toiveena on, että kotiin vastaanotolta päästessäni olisi usein sellainen olo, että olen voinut tehdä jotain hyvää maailman eteen.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Toimittajasta geologiksi

Camilla Perttula, 27 vuotta, kotoisin Lohjalta. Medianomi ja luonnontieteiden kandidaatti. Opiskelee Oulun yliopistossa geologiaa neljättä vuotta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Minna Koivunen

”Aloitin medianomiopinnot Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa vuonna 2007. En muista miten päädyin Tornioon: kenties syynä oli se, että CMX oli kaupungista kotoisin, ja halusin ottaa selvää, miksi bändin lyriikat ovat sellaisia kuin ovat. Selvisihän se: koska Tornio on niin ankea paikka.

Siksi anoin jo vuotta myöhemmin siirtoa Oulun ammattikorkeakouluun. Koulutusvaihtoehdoista kuvallinen viestintä ja journalismi olivat oikeastaan ainoita, jotka kiinnostivat. Valitsin journalismin, ja valmistuin koulutusohjelmasta jouluksi 2011.

Sain heti valmistumiseni jälkeen töitä City-lehden Oulun aluetoimittajana. Valitettavasti vuonna 2012 lehti päätettiin lakkauttaa, ja sen myötä omat työni loppuivat kuin seinään. Onneksi tiesin jatkavani opintoja Oulun yliopistossa geologian puolella. Viimeisen palkan sain elokuussa, ja jo syyskuussa jatkui opintotuki. Aiemmista opinnoista ylijääneet opintotukikuukaudet riittivät uusissa opinnoissa noin 2,5 vuodeksi. Tällä hetkellä rahoitan opintoni toimeentulotuella, ja olen töissä kolmena iltana viikossa.

Geologialle hain siksi, että isäni on geologi, ja ajattelin että olisipa helppoa lähteä opiskelemaan alaa, josta kotona on puhuttu ennestään paljon. Siksi minulle geologian todellinen luonne ei tullut niin suurena yllätyksenä kuin monelle. Geologia ei ole vain kauniiden kivien ja mineraalien katselua. Alassa on aivan hirvittävä määrä oppimista, etkä uskokaan, miten kummallisilla tavoilla kivet toimivat!

Suomessa geologian opinnoissa suuntaudutaan joko maaperä- tai kalliopuolelle, josta itse valitsin jälkimmäisen. Vielä en tiedä, missä tulevaisuudessa haluan olla töissä – ehkä valloitan vielä isäni firman? Tai päädyn National Geographicin päätoimittajaksi?

Toimittajan koulutus ei häiritse nykyistä alaani – päinvastoin. Jotkut kaivokset hoitavat oman tiedottamisensa aika huonosti, ja kaikilla toimittajilla ei kaivosuutisointi ole kunnossa. Vaikka toiset ovat erinomaisia hommissaan, molemmissa suunnissa olisi parantamisen varaa.

Erojakin aloissa on. Siinä missä toimittajan työssä tulee koko ajan uutta tietoa, geologialle tyypillistä on pysyvyys: jos jotain alallamme muuttuu radikaalisti, olen kohtuullisen varma, että maapallolla on samaan aikaan menossa muita isoja ongelmia.

Olen iloinen alanvaihdosta, ja uskon, että ammatillinen tulevaisuuteni näyttää lisäkoulutuksen myötä paremmalta. Toki tulevaisuus ei näytä nyt yhtä hyvältä kuin vaikka 1980-luvulla, jolloin yliopistosta käveltiin suoraan töihin.

Yksi hyvä puoli geologiassa on alan globaalius. Siinä missä toimittaja on usein sidoksissa omaan kieleensä ja kotimaahansa, geologilla on halutessaan mahdollisuus työskennellä ympäri maailmaa. Töitä löytyy, jos on valmis matkustamaan.

Vaikka öljy- ja kaivosteollisuudella ei mene tällä hetkellä kovin hyvin, se on oikeastaan valtiokohtaista. Kansainväliset markkinahinnat määräävät sen, mitä kaivetaan ja etsitään eniten, mutta jostain aina löytyy malmia, ja siellä sitten on töitä.

En ole vielä itse miettinyt maata, jossa haluaisin työskennellä, mutta esimerkiksi Colorado Yhdysvalloissa voisi olla mielenkiintoinen alue.

Muille alanvaihtamista miettiville antaisin neuvoksi tämän: elämässä ei pärjää, ellei ota riskejä. Jos et ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseesi, kannattaa lähteä muuttamaan sitä. Sinä olet ainoa ihminen, joka muutoksen pystyy tekemään. Jos sinulla on opintotukikuukausia käyttämättä, et edes menetä mitään.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kokista opoksi

Petteri Sääskilahti, 26, kotoisin Kolarista. Yhdistelmätutkinto (kokin ammatillinen perustutkinto, lukion oppimäärä ja yo-tutkinto), valtiotieteiden kandidaatti. Opiskelee sosiologiaa Turun yliopistossa viidettä vuotta.

”Peruskoulun jälkeen vuonna 2005 lähdin Ouluun opiskelemaan kolmoistutkintoa. Suoritin kokin ammattitutkinnon, lukion oppimäärän ja kirjoitin ylioppilaaksi. Valmistumisen jälkeen työskentelin Oulussa osa-aikaisena kokkina kahden vuoden ajan. Koska tein paljon vuokratöitä, työpaikat muuttuivat jatkuvasti: välillä olin töissä hotelleissa, välillä henkilöstöravintoloissa.

Kokin työ ei ollut motivoivaa, ja se oli lopulta hyvin epäkiitollista palkkaan nähden. Työtehtävätkään eivät olleet kovin haastavia, ja vuokratyön jatkuvat paikanvaihtelut ärsyttivät. Tiesin, että uratavoitteet ovat lopulta korkeammalla.

Toisella hakukerralla vuonna 2011 pääsin Turun yliopistoon lukemaan sosiologiaa. Sisäänpääsy oli minulle helpotus, identiteetin kannalta iso asia.  Aloittaessani yliopistossa huomasin kuitenkin hypänneeni toiseen ääripäähän. Akateeminen maailma oli minulle melkoinen shokki. Kokista tutkijaksi – yksi elinikä ei riitä hyppäämään näin laidasta laitaan.

Näen itseni tulevaisuudessa toimihenkilötyössä, jossa työskennellään ihmisten kanssa ja joka sisältää teoreettisen viitekehyksen lisäksi käytännön työtä. Olen kuitenkin jatkanut opintojani, ja parhaillaan teen sosiologian alan gradua.

Opiskelujen aikana olen työskennellyt kokkina osa-aikaisesti. Se on tuntunut joskus ristiriitaiselta. On hyvin kummallista pölähtää töihin iltavuoroon suoraan luennolta: ihmettelen sitä, mihin olen tullut. Tarjoilijan töitä tehdessä on ollut helpompaa, sillä työhön kuuluu vähemmän ammatti-identiteettiin liittyviä oletuksia. Tarjoilijapuolella on muitakin korkeakoulutettuja, jotka tekevät työtä vain rahan takia.

Olen ollut jatkuvasti helisemässä sen kysymyksen kanssa, mikä minusta tulee. Nyt ehkä tiedän vastauksen, kun kävin opettajan pedagogisten opintojen pääsykokeissa. Tähtäimenä olisi päästä ammattikorkeakouluun opiskelemaan opinto-ohjaajaksi.

Monella työkokemus voi tulla ensin, ja tutkintotodistus sen jälkeen. Itselläni se menee juuri toisin päin. Minulla on osaamista, ja tietysti uskon ja luotan itseeni. Ongelmana on se, että vaikka osaamista onkin ravintolamaailmasta ja yliopisto-opinnoista, osaaminen pitää siirtää koulukontekstiin. Uskon pedagogisten opintojen auttavan siinä. Opettajaopinnoista haluan itselleni ennen kaikkea varmuutta. Minulla on vahva usko siihen, että pätevyyteen vaaditaan paperit. Sitä yhteiskuntakin odottaa.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Innostus tuo päivään lisää tunteja

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Jussi-Pekka Tolonen haluaa selkeyttää opintoja ja tuoda kampukset lähemmäs toisiaan.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Anna Mansisto

Jussi-Pekka Tolosen, 27, vuorokaudessa tuntuu olevan tavallista enemmän tunteja, niin monessa hän on mukana. Lääketiedettä opiskeleva Tolonen teki viime vuonna opintojensa ohella väitöskirjaa, ohjasi kaverinsa kanssa TerwaSpeksiä ja toimi opiskelijaedustajana tiedekuntansa toimielimissä.

”Olen tosi innostuva tyyppi. Jos jokin asia kiinnostaa minua, minulla riittää energiaa siihen”, Tolonen kertoo hymyillen.

Nyt hän pitää välivuotta opiskelusta keskittyäkseen väitöskirjaansa, mutta kalenterin täyttää tutkimuksen ohella pesti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen toisena koulutuspoliittisena vastaavana.

Jo toimikauden alussa työtä on riittänyt. Ylioppilaskunta päivittää parhaillaan omaa linjapaperiaan, jossa määritellään ylioppilaskunnan keskeisimmät poliittiset kannat. Etenkin koulutuspoliittisia kysymyksiä on mietitty paljon.

Myös Oulun yliopiston koulutuksen johtosäännön työn alla oleva päivitys on opiskelijoiden kannalta keskeinen asia. Koko Suomen korkeakoulukenttää puolestaan koskettavat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistetut leikkaukset.

”Suomen hallituksen toimet ovat lyhytnäköisiä, ja se on yksi syy, miksi haluan toimia koulutuspolitiikan parissa. Nyt eletään vaikeita aikoja ja on huolehdittava, että yliopiston kannalta tärkeitä asioita ei menetetä. Erityisesti opiskelijoiden edunvalvonta on minulle tärkeää.”

Oppia Iso-Britanniasta

Vertailukohtaa suomalaiseen koulutuspolitiikkaan Tolonen on saanut Iso-Britanniassa vietetyistä kolmesta vuodesta. Hän opiskeli ennen lääketieteen opintojaan fysioterapeutiksi Lontoon King’s Collegessa.

Maailman parhaiden yliopistojen joukkoon sijoittuva King’s College teki Toloseen vaikutuksen opintojen selkeydellä. Kurssit olivat teemojen ympärille rakennettuja moduuleita ja henkilökunta kiinnitti huomiota opetuksen laatuun. Samaa selkeyttä hän toivoo myös suomalaisiin yliopistoihin. Tolonen näkee Oulun yliopiston helmikuussa esitellyn uuden strategian olevan hyvä avaus tähän suuntaan.

”Koulutuspolitiikan kuumia kysymyksiä ovat rakenteellinen kehittäminen sekä yliopistojen profiloituminen ja yhteistyö. On hyvä, että yliopistot joutuvat jollain lailla kiteyttämään toiminta-ajatuksensa. Oulun yliopistossa suunta on aiemmin ollut ehkä hieman hukassa”, hän toteaa.

Lisäksi Tolonen kaipaa opintoihin joustavuutta opintosuoritusten aikataulutuksen ja arviointimenetelmien suhteen. Iso-Britanniassa osaamista arvioitiin perinteisen tentin sijaan monin eri tavoin, kuten ryhmätenttien ja harjoitustöiden avulla. Myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta haluaa edistää siirtymää kohti tentitöntä yliopistoa.

”Tentti ei ole minusta paras tapa oppia tai arvioida osaamista. Arviointimenetelmien monipuolistuminen tekee koulutuksesta dynaamisempaa ja nostaa laatua”, Tolonen uskoo.

Väitöskirja työn alla

Tolosen omia opintoja voisi kuvata niin ikään dynaamisiksi, onhan hänellä jo toinen vuosi väitöskirjantekoa käynnissä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjan valmistelu jo perusopintojen aikana on melko yleistä. Väitteleminen tapahtuu kuitenkin vasta valmistumisen jälkeen.

Tolosen biokemian väitöskirjassa tarkastellaan solujen tukijärjestelmään kuuluvaa kollageenia sekä hypoksiaa, eli sitä, miten solu reagoi happipitoisuuden laskuun.

”Hypoksia liittyy moneen asiaan aina diabeteksesta painon hallintaan. Alan tutkimuksella on paljon potentiaalia, mutta myös tutkijoita ja kilpailijoita on paljon”, Tolonen selventää.

Väittelemisen jälkeen Tolonen aikoo suunnata vielä ulkomaille. Häntä kiinnostaa tutkimuksen teko Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessakaan mies ei aio keskittyä vain yhteen asiaan.

”Haluaisin työskennellä yliopistosairaalassa, jotta voisin opettaa, tehdä tutkimusta ja toimia myös potilaiden parissa”, Tolonen visioi.

OYY uusi ympäristö

Vaikka Tolonen on kokenut opiskelijavaikuttaja, oli ylioppilaskunta hänelle uusi maailma. Yksi syy tähän on Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksien erillisyys. Kampuksien välisen yhteistyön tiivistäminen on hänelle tärkeä asia.

”Järjestimme taannoin koulutuspoliittisen jaoston kokouksen Kontinkankaalla ja se keräsi hyvin väkeä molemmilta kampuksilta. Kyse on ennen kaikkea asenteellisesta asiasta ja siitä, että koemme olevamme yksi yliopisto”, Tolonen toteaa.

Lontoossa opiskellessaan hän toimi usein linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välissä. Tiedon kulku on Tolosen mielestä keskeistä opetuksen laadun takaamiseksi.

”Jos opiskelijoita vaivaa jokin, on tärkeää, että tieto kulkee henkilökunnan suuntaan.”

Opiskelijat voivat myös itse tarttua toimeen. Esimerkiksi lääketieteellisessä tiedekunnassa eri toimielimien opiskelijajäsenet ovat kokoontuneet miettimään koulutuspoliittisia asioita.

”Yliopisto on meidän yhteinen ja nuorilla ihmisillä on varmasti paljon hyviä ajatuksia. Haluaisin nähdä lisää sitä, että ihmiset olisivat aidosti innoissaan siitä, mitä täällä tehdään ja haluaisivat kehittää sitä”, Tolonen kannustaa.

Kuka?

» 27-vuotias.
» Kotoisin Oulusta, asuu Etu-Lyötyssä.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä viidettä vuotta. Aiemmin opiskellut King’s Collegessa Lontoossa fysioterapeutiksi.
» Työskennellyt viime aikoina lääkärinä Nivalan ja Pudasjärven terveyskeskusten vuodeosastoilla ja tehnyt apupäivystyksiä neurologian päivystyspoliklinikalla.
» Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava ja kopo-jaoston puheenjohtaja.
» Vapaa-ajalla mukana tekemässä TerwaSpeksiä, soittaa bändissä ja aikoo juosta 1500 kilometriä tämän vuoden aikana.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri.
» Haaveilee, että olisi tulevaisuudessakin onnellinen.
» Toivoo inhimillisempiä arvoja Suomen hallitukselle.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää: