Vaihtoehtoista näkökulmaa edustamassa

Räppäri Karri Miettinen eli Paleface on mukana Suomen satavuotisjuhlavuoden suunnittelussa ja edustaa ylpeänä suomiräppärinä vaihtoehtoisia näkökulmia.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Inkeri Jäntti

Monipuolinen, monitahoinen, monimutkainen ja laaja. Näin kuvailee räppäri Karri Miettinen eli Paleface Suomen satavuotisjuhlavuotta valmistelevan hallituksen tehtävää.

Heidän kontollaan on muun muassa juhlavuoden 2017 keskeisimmät tavoitteet, periaatteet ja toteutusmuodot esittävä juhlavuoden ohjelmajulistus sekä juhlaohjelmiston suunnittelu. Kuulostaa tosiaan monipuoliselta ja laajalta. Viimeksi näin isosti Suomessa on juhlittu 75-vuotisjuhlavuotta vuonna 1991.

Miettisen lisäksi hallituksessa on laaja kirjo suomalaisia eri alojen ammattilaisia. Mukana on muun muassa historianprofessori Martti Häikiö, muotoilija, yrittäjä Paola Suhonen, Svenska Kulturfoden –säätiön johtaja Leif Jakobsson, piispa Irja Askola ja taiteilija, näyttelijä Manuela Bosco.

”Olen ylpeä, että saan olla minun hyvin radikaalista poliittisesta kapinallisesta näkökulmasta tasapainottamassa kokonaisuutta ja että saan suomiräppärinä ja punkkarina olla mukana sekä edustaa vaihtoehtojengiä.”

Valmisteluorganisaatioon valtiosihteeri Paula Lehtomäen puheenjohtajaman hallituksen lisäksi kuuluu vuosittain kokoontuva, pääministeri Juha Sipilän johtama valtuuskunta, johon kuuluu 70 yhteiskunnan eri alojen edustajaa. Koko juhlavuoden vetäjänä on Oulun yliopiston alumni Pekka Timonen.

Jyrkkien ryhmien aikaa

Karri Miettinen kertoo hallituksen lähteneen työssään liikkeelle perusasioista: sloganeista ja visuaalisesta ilmeestä, jotka ovat kuitenkin vain yksi osa.

”Ennen kaikkea tehtävänämme on ollut herätellä jengiä, että tämmöinen on tulossa ja mitä te meinaatte tehdä?  Suurin haaste on ollut saada viesti kaikille, että on juhlat tulossa ja saada suomalaiset osallistumaan juhlavuoteen maakunta- ja järjestötasolla”, hän kertoo ja jatkaa:

”Minua on kiinnostanut ennen kaikkea se, millaisessa hengessä ja miten maan itsenäisyyttä juhlitaan tällaisena aikana, kun on ilmassa hyvin aggressiivista ja poissulkevaa nationalismia. Tilanne ei ollut näin paha silloin, kun aloitimme joulukuussa 2013.”

Juhlavuoden teemana on yhdessä, tillsammans. Miettinen kertoo, että he haluavat juhlavuotta juhlittavan mahdollisimman avoimessa ja innostavassa hengessä. He ovat pyrkineet luomaan mahdollisimman vähän arvottavaa materiaalia ja välttämään perinteisiä kansallisia symboleita leijonaa ja siniristilippua.

”Olen yrittänyt muistuttaa siitä, että tämä on ristiriitojen, mielipiteiden, someraivon ja meemien aikakautta. Mitä tahansa me teemme tai hallituksessa päätämme, sitä tullaan twistaamaan. Tämä on hyvin jyrkkien ryhmien aikaa.”

Luonnollisesti he ovat hallituksessa pohtineet sitä, millainen merkitys nykyään kansallisvaltiolla on.

”Yhtä mieltä olemme siitä, että voimme olla ylpeitä tietyistä asioista suomalaisina. Minä pidän Suomea nerokkaana maana monella tapaa: historiallisesti edistyksellisenä ja sosiaalisten innovaatioiden maana.”

Mitä juhlavuosi konkreettisesti sitten tarjoaa, siitä Miettinen ei voi vielä puhua kovin yksityiskohtaisesti. Mitään yhtä isoa juhlaa ei tulee, vaan vuoden mittaan järjestetään paljon hienoja kulttuuritapahtumia. Miettinen on pyrkinyt pitämään ääntä siitä, että juhlavuosi ei olisi Helsinki-keskeinen ja mukaan otetaan uudetkin suomalaiset.

”Hyvin monet järjestöt ja yhteiskunnalliset tahot ovat ajatelleet, että annetaan lahja Suomelle ja kaikilla on hankkeita: isoilla ja pienillä yrityksillä, brändeillä, urheilumaailmassa, järjestötasolla ja kaikki valtion instituutiot juhlivat juhlavuotta. On tulossa makeita, positiivisia juttuja. Ihan yllättäviä!”

Oulun ylioppilaslehti 2016

Suomiräppiä uusiin paikkoihin

Tänä keväänä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanon kanssa keikkaileva Miettinen on viime aikoina työskennellyt monenlaisten projektien parissa. Hän sai vasta valmiiksi musiikin Helsingin kaupunginteatterin lastennäytelmään AtomiAatos, johon hän sävelsi 90-luvun henkistä räppiä ja r’n’b:tä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lapsille suunnatussa teatteriesityksessä on oikeaa räppiä.

Teatterin lisäksi Miettinen on tehnyt viime aikoina musiikkia valkokankaille kuten syyskuussa ensi-iltaan tulevaan Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvaan. Muitakin elokuvaprojekteja hänellä on ollut, mutta niistä ei voi vielä puhua. Myöhemmin tänä vuonna luvassa on myös Palefacen omaa soolomateriaalia.

Räppärin uusi aluevaltaus keikkarintamallakin on edessä kuluvana vuonna, kun hän tekee ensimmäisen Yhdysvaltojen-kiertueensa yhdysvaltalaisräppäri MC Matren kanssa.

Eroa oman soolomusiikin ja teatteri- ja elokuvamusiikin tekemisessä ei Miettisen mukaan ole.

“Siinä ollaan samojen asioiden kanssa tekemisissä, mutta tietysti aiheet määrittyvät teoksen kautta. Esimerkiksi Pahan kukat -elokuvaan tein modernia räppiä, jossa on mukana jousikvartetti ja bängäävät räppibiitit. Sitten taas toiseen leffaprojektiin tulee amerikansuomalaista työväenlaulumusiikkia. Ne ovat musiikillisesti hyvin eri maaperästä.”

Miettinen on kiitollinen nykyisestä asemastaan, että saa valikoida töitä ja tehdä mielekkäitä projekteja.

“Mielenkiintoisia työtarjouksia on tullut ja joita saan tehdä. Koen, että teen pioneerihankkeita ja vien suomiräppiä uusiin paikkoihin.”

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana keikalla Oulussa perjantaina 11.3. Oulun Musiikkijuhlilla.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Vauvan kanssa luennoilla

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme tietojenkäsittelytieteiden opiskelija MIlla Aholan, joka käy luennoilla alle vuoden ikäisen vauvansa kanssa.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Syksyllä 2014 kolmatta lastaan odottava Milla Ahola irtisanottiin työstään Nokia Microsoftilla. Hän oli toiminut kouluttajana ja työ ihmisten parissa kiinnosti edelleen, mutta irtisanomisen myötä tarjoutui mahdollisuus vaihtaa alaa. Hän halusi hyödyntää raskaus- ja vauva-ajan tehokkaasti.

Ahola suoritti raskausaikana 60 opintopistettä Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa pedagogisia opintoja, jonka myötä hän sai opettajan pätevyyden aikuiskoulutuspuolelle. Ahola käy tällä hetkellä maisteriopintoja tietojenkäsittelytieteessä sivuaineenaan matematiikka. Haaveissa siintää pääsy luokanopettajakoulutukseen, ja sitä edistääkseen hän opiskelee avoimessa yliopistossa alku- ja esiopetusta.

”Koulutusteknologia kiinnostaa. Voisin jo tehdä gradun kasvatustieteen puolelle, niin pääsisin sitten mahdollisimman nopeasti kentälle. Tarvitsen paperit, jotta voin opettaa yläkoulun lisäksi myös alakoulussa.”

Harvat tunnit hyötykäytössä

Ahola opiskelee, kun hänen esikoisensa on koulussa, 5-vuotias osapäivähoidossa ja pienin nukkuu päiväunia. Toinen mahdollisuus on iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

”Tehokasta aikaa on päivisin pari tuntia kolmena päivänä viikossa. Onhan tämä haasteellista ja vaatii itseltä paljon, mutta se on asennekysymys”, toteaa Ahola.

Vapaa-aikanaan tehokas nainen hiihtää, juoksee, tekee käsitöitä ja on yhtenä valmentajana lapsensa jalkapallojoukkueessa. Avoimen yliopiston kursseilla, joissa on lähiopetusta, hän on käynyt 11-kuukautisen Ennin kanssa. Luennoitsijalta hän on kysynyt, saako vauva olla mukana. Aholan mukaan Enni on ollut helppo vauva ja käyttäytynyt luennoilla hyvin.

”Luennoitsijan ajatusmaailma ratkaisee paljon. Hirveän hyvin he ovat suhtautuneet ja olleet joustavia. Moni kaveri on ihmetellyt, miten jaksan ja selviän kaiken tavaran kanssa. Itsellä täytyy olla varmuus siihen, että pystyy. Vauva kyllä sopeutuu.”

Ahola neuvookin lähtemään vauvan kanssa heti liikkeelle. Hän poistuu luennolta syöttämisen ja vaipanvaihdon ajaksi ja palaa sitten takaisin. Myös toteutustapa vaikuttaa siihen, miten hyvin vauvan kanssa voi osallistua. Kurssit ovat olleet pääasiassa keskustelupainotteisia ja porukka on pysynyt samana. Ihmiset tottuivat nopeasti mukana pyörivään vauvaan.

”Vauvan kanssa on helpompi, kuin vaikkapa 3–4-vuotiaan. Vauva ei vielä osaa liikkua eikä puhua. Isomman lapsen höpötys voisi häiritä liikaa”, Ahola miettii.

Opinto-ohjaus on monimuoto-opiskelijalle tärkeää

Milla Ahola haluaa valmistautua siihen, että hänellä olisi mahdollisimman paljon mahdollisuuksia, kun paluu työelämään koittaa. Hän ei ole katunut valintaansa opiskella lapsen vauva-aikana.

”Ei ole ollut vaihtoehtoja. Nykypäivänä pitää olla useampi kuin yksi tie.”

Paletti pysyy kasassa, vaikka hänen yrittäjänä työskentelevä miehensä onkin kiireinen. Enni-vauvan on voinut nyt jättää paremmin hoitoon muille, kun rintaruokinta on vähentynyt. Ahola suosittelee muille samassa elämäntilanteessa oleville verkko-opintoja, joita voi suorittaa oman aikataulun puitteissa ja fyysistä läsnäoloa ei vaadita.

”Pitää hakea erilaisia väyliä, millä saa puuttuvat palaset kasaan. Vaihtoehtoja on paljon ja polkuja monenlaisia ja siksi opinto-ohjaus on tärkeää. Kannattaa mennä rohkeasti kertomaan tilanteestaan ja pyytää apua ja neuvoa”, Ahola rohkaisee.

Oulun yliopistoon hän toivookin enemmän vaihtoehtoisia suoritustapoja ja monipuolisuutta. Tästä huolimatta Aholan mukaan opintojen suorittaminen on mahdollista myös tavallisesta poiketen. Haaveidensa toteuttaminen kannattaa.

”Tämä on enemmän myös mahdollisuus. Aion olla vauvan kanssa kotona, kunnes hän on 3-vuotias. Haluan, että minulla on omiakin juttuja. Tärkeää on tietää itse, mihin pystyy”, Ahola muistuttaa.

 

Kuka?

Milla Ahola

» 35-vuotias tietojenkäsittelytieteen maisteriopiskelija.
» Aiemmalta koulutukseltaan diplomi-insinööri.
» Perheeseen kuuluu aviomies, 8- ja 5-vuotiaat lapset sekä 11-kuukautinen vauva.
» Asuu Rajakylässä.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Siirin SYL-kuulumiset

OYY:n Siiri Nousiainen on vuoden 2016 Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen varapuheenjohtajana. Kysymme Nousiaiselta kuulumisia opiskelijapolitiikan ytimestä vuoden mittaan.

Miten ensimmäiset kuukaudet SYL:n hallituksessa ovat menneet?

Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä! Kaksi ensimmäistä kuukautta olemme perehtyneet sylliläisten arkeen ja rakentaneet tulevaa vuotta näköiseksemme.

Miten tosuprojektit, joissa olet mukana, ovat edenneet?

Minun vastuullani on tänä vuonna liiton linjapaperin uudistaminen ja viestintäämme pureutuva Opiskelijan oikea elämä -projekti. Linjapaperin uudistaminen on hyvin monipuolinen ja laaja projekti, sillä kaikki ylioppilaskunnat tulevat olemaan prosessissa tiiviisti mukana.

SYL:ssä on ajankohtaista tällä hetkellä varmasti vain yksi asia?

Poliittinen tilanne on tällä hetkellä opiskelijoiden ja SYL:n kannalta todella haastava. Tiistaina 1.3. ilmestyi opintotukiuudistuksen selvitysmies Roope Uusitalon raportti, joka ei sisältänyt kaivattua uudistusta, vaan maan hallituksen antamiin säästöehtoihin ahdetun leikkauslistan. Nykymuotoinen opintotuki on ollut sen käyttöönotosta 1990-luvun alusta saakka koulutuspoliittinen ohjausväline, jolla on pyritty kontrolloimaan opiskelijoiden käyttäytymistä haluttuun suuntaan.

Eikä selvitysmiehen raportti tarjoa opiskelijoille mitään uutta, vain lisää piiskaa: opintotuen ehtojen kiristämistä, opintolainan hyvityksen heikennystä, opintorahan määrän laskemista ja velkaantumisen kasvattamista. Opintotuen heikentäminen saa jo riittää. Leikkauspäätökset tehdään vasta myöhemmin tänä vuonna, eli vielä voimme vaikuttaa! Tule mukaan mielenosoitukseen keskiviikkona 9.3. Helsingin Senaatintorille!

 

 

 

 

 

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Sattuma toi takaisin yliopistoon

Vuodet Nokialla ja omassa yrityksessä antoivat uudelle kirjaston johtajalle rohkeutta ja kyvyn sietää epävarmuutta. Yliopistojen taloustilanteesta huolimatta Minna Abrahamsson-Sipponen jaksaa uskoa tieteellisen tiedon tärkeyteen Suomen menestymisessä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Elina Korpi

Oikeastaan hänen pitäisi tällä hetkellä leikata kankaita ja piirtää lennokkaita vaateluonnoksia läpikuultavalle luonnospaperille.  Mutta koska Taideteolliseen korkeakouluun pääseminen jäi muutamasta kriittisestä pisteestä kiinni, Minna Abrahamsson-Sipposen löytää ateljeen sijaan Oulun yliopiston tiedekirjasto Pegasuksesta.

Puoli vuotta Oulun yliopiston kirjastoa johtanut Abrahamsson-Sipponen vaikuttaa tyytyväiseltä lopputulokseen. Taidetta ja muotia voi seurata maallikkonakin silloin kun ehtii.
Johtajanimityksen myötä ympyrä sulkeutuu – olihan tämä kirjasto Abrahamsson-Sipposen ensimmäisiä työpaikkoja.

”Palasin tänne hyvillä mielin, sillä tietyllä tavalla minulla on aina ollut rakkaus yliopistoa kohtaan. Arvostan hirveästi täällä tehtävää työtä.”

Iloiseen paluuseen sekoittuu huoli yliopistomaailman myllerryksestä.

”Koska uskon tieteellisen tiedon tärkeyteen ja siihen, että sillä on edelleen rooli Suomen menestymisessä, haluan antaa panokseni.”

Aina uudessa mukana

Oulun yliopiston kirjasto on vuonna 2016 sangen erilainen laitos kuin vuonna 1987, jolloin Abrahamsson-Sipponen aloitti työnsä.

Selkein muutos näkyy kirjastoyksiköiden vähenemisenä. Snellmanian ja Telluksen sulauttamisten jälkeen Linnanmaalla on jäljellä enää tiedekirjasto Pegasus.

Linnanmaan ulkopuolella kirjastolla on ollut toimipisteet Kontinkankaan lääketieteellisessä tiedekunnassa ja Oulun keskustassa arkkitehtuurin osastolla. Määrä pienenee pian edelleen, kun arkkitehdit muuttavat Aleksanterinkadulta.

Mutta jos kirjasto on kokenut muutoksia, muuttunut on sen johtajakin. Opiskeluvuosista alkaen hänen uraansa on määritellyt uskallus tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Kun opiskelupaikkaa vaatesuunnittelun tai arkkitehtuurin oppiaineista ei useiden yritysten jälkeen herunut, oli Abrahamsson-Sipposen pakko vaihtaa suuntaa.

Vuonna 1990 hän aloitti opiskelunsa Oulussa vasta kaksi vuotta aiemmin avatulla informaatiotutkimuksen laitoksella. Opiskellessaan hän oli mukana avaamassa humanistiopiskelijoiden kahvila Humusta ja uudelleenperustamassa sisäisiin riitoihin kaatuneen Humanistisen Killan.

Uutta syntyi myös työuralla. Nokian palvelukseen hänet pyydettiin vuonna 2001, ja ylenemistahti oli kova. Kun yhtiön eri puolilla maailmaa sijainneet tietopalveluyksiköt yhdistettiin, Abrahamsson-Sipponen nimitettiin uuden kansainvälisen yksikön johtoon.

Ajoitus oli kohdillaan myös vuoden 2012 tammikuussa, kun Nokia tarjosi hänelle valittavaksi eropakettia tai siirtymistä Lontooseen tai Espooseen. Lähtöpaketin valinnut Abrahamsson-Sipponen arvelee kuuluvansa siihen nokialaisten aaltoon, joka sai lähtiessään parhaimmat mahdolliset edut.

Tuolloin Nokia tarjosi lähteville työntekijöilleen rahallisen tuen lisäksi työllistymisessä auttavan Bridge-ohjelman, jonka kautta Abrahamsson-Sipponen pääsi perustamaan konsulttifirmaa yhdessä aviomiehensä kanssa.

Sillä tiellä hän olisi varmaan edelleen, ellei hän olisi viime kesänä törmännyt työpaikkailmoitukseen kirjastonjohtajan paikasta.

”Paluussani oli sattumalla roolinsa.”

Leikkaukset näkyvät henkilöstössä

Suomen yliopistojen rahoitukseen kohdistuvien leikkausten seurauk-set alkavat näkyä jo nyt. Haastattelua edeltävänä päivänä Helsingin yliopiston kirjasto kertoi lakkauttavansa tänä vuonna säästösyistä yhteensä yli 1 500 lehden tilaukset. Listalla on kotimaisten sanoma- ja aikakausilehtien lisäksi merkittäviä kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja.

Tätä seurasivat itse yliopistojen yt-neuvotteluiden tulokset: Helsingin yliopistosta häviää 980 työpaikkaa ja Aalto-yliopistosta 316.

Abrahamsson-Sipposen mukaan Oulun yliopiston kirjaston tilanne ei ole yhtä kriittinen kuin monessa muussa yliopistossa. Se sopeutustyö, mikä muualla on vasta alussa, on Oulussa jo tehty. Rahasta nipistäminen näkyy Oulussa siten, että eläkkeelle jää pian moni, mutta heidän tilalleen ei voida palkata korvaavaa väkeä.

Keskeinen rahahuoli koskee tiedejulkaisujen hinnoittelua. Nykytasolla tietoaineistot ovat yliopistoille valtavan kalliita.

”Yritämme kansallisella tasolla miettiä sitä, miten tiedekustanta-jien hinnoittelua saataisiin inhimillistettyä. Seuraamme myös avoimen tieteen kehitystä ja sitä, miten se vaikuttaa tähän asiaan.”

Varmistelu ei kannata

Akateemisen maailman myllerryksistä huolimatta Minna Abrahamsson-Sipponen sanoo yliopiston olevan hyvä työympäristö. Hän haluaa olla yliopiston noin viidellekymmenelle kirjastotyöntekijälle nykyaikainen ja helposti lähestyttävä esimies.

”Haluan olla sekä joukkojen edessä kulkija, joka johtaa esimerkillään, että turvallinen perälauta, joka viime kädessä vastaa kaikesta toiminnasta.”

Vuosistaan yritysmaailmassa Abrahamsson-Sipponen oppi paljon rohkeudesta ja uskalluksesta.  Niin Nokian yt-karusellista selviä-minen kuin oman yrityksen luotsaaminen kasvattivat kykyä sietää epävarmuutta ja stressiä.

”Nokialla oppi siihen, että duunia tehdään niin kauan, kunnes joku siirtää sinut toisiin tehtäviin tai näyttää ulko-ovea. Sinä aikana opin sen, ettei työssä tarvitse kauheasti varmistella. Omassa yrityksessä taas sain entistä enemmän uskoa siihen, että omalla tekemisellä voin yrittää vaikuttaa asioihin.”

Kuka?
Minna Abrahamsson-Sipponen

» 48-vuotias.
» Kotoisin Oulusta, asuu Kastellissa miehensä ja kahden lapsen kanssa.
» Oulun  yliopiston kirjaston uusi johtaja. Aloitti työssään Päivi Kytömäen seuraajana elokuussa 2015.
» Valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2000. Pääaineena informaatiotutkimus, sivuaineina kirjallisuus, taloustiede ja taidehistoria. Opiskeluvuosinaan oli mukana OYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa.
» Työskennellyt aiemmin Oulun yliopiston kirjastossa (1987-2000), Nokialla tietopalveluiden johtajana (2001-2012) ja liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessä Abrahamsson-Sipponen Consulting Oy (2012-2015).
» Vapaalla käy kuntosalilla, lukee ja mahdollisuuksien mukaan seuraa taidetta ja muotia.
» Lapsena unelma-ammatti oli vaatesuunnittelija. Haki lukion jälkeen opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun, mutta jäi niukasti rannalle.
» Haaveilee pystyvänsä tarjoamaan lapsilleen hyvän kodin ja kasvualustan. Siksi toivoo, etteivät isot globaalit uhkat kuten ilmastonmuutos toteudu pahimpien skenaarioiden mukaan.
» Toivoo, että pystyy luotsaamaan ja johtamaan yliopiston kirjastoa murroskaudessakin menestyksekkäästi eteenpäin.

 

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Uraa on turha suunnitella

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Päivi Vatka pitää projektipesteistä eikä välitä tietää, onko samalla alalla vielä kymmenen vuoden päästä. Nykyhetkeensä maahanmuuttajien kotoutumishankkeen parissa hän on silti tyytyväinen – vaikka tietää, että olisi voinut valita reittinsä myös toisin.

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”

Kuka?
Päivi Vatka

» Valmistunut vuonna 2009  filosofian maisteriksi kulttuuriantropologian pääaineesta. Opiskeli Oulussa sivuaineenaan monikulttuurisuusopinnot ja Helsingin yliopistossa Afrikan tutkimusta, uskontotiedettä, kehitysmaatutkimusta ja arkeologiaa.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli vapaus valita itselle mielenkiintoisia kursseja yli tiedekuntarajojen.
» Haastavinta opiskeluissa oli itsenäisyyden kääntöpuoli: opiskelu oli välillä yksinäistä puurtamista. Yliopisto-opiskelijalla ei ole yhtä luokkaa tai ryhmää, jossa opintoja suoritettaisiin samaan tahtiin muiden kanssa.
» Ensimmäinen oman alan työ oli projektiohjaajana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Ulrik-hankkeessa. Siinä Rikosuhripäivystys-palvelua kehitettiin niin, että ulkomaalaistaustaiset rikoksen uhrit löytäisivät palvelun ja kynnys avun ja tuen hakemiselle madaltuisi. Pro gradu -tutkielma käsitteli oululaisten maahanmuuttajanuorten sosiaalista identiteettiä.
» Töissä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Kotona Suomessa -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekevien asiantuntemusta ja osaamista. Tavoitteena olisi tehdä kotouttamispalveluista tasalaatuiset ja yhteneväiset koko maassa.
» Unelmoi päivän pidentymisestä ja aurinkoisen ajan lisääntymisestä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Palomiehestä lääkäriksi

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme lääketieteen opiskelija Jari Pirneksen, joka on tehnyt aiemmin töitä mm. palomiehenä.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Pimeä tähtitaivas kaartui kauniina eräänä yönä, kun Jari Pirnes istui pelastushelikopterin kyydissä ja päätti spontaanisti, että on aika tehdä ratkaisuja. Seuraavana maanantaina hän kävi ilmoittautumassa lääketieteellisen valmennuskurssille.

”Siinä vaiheessa kun 30 vuotta tuli mittariin, aloin miettimään, mitä haluan tehdä isona. Ei tämä mikään lapsuuden haave ole”, nyt 40-vuotias Pirnes toteaa eräässä Kontinkankaan kampuksen kahvilassa.

Pirnes on sekä palomies-sairaankuljettaja että leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja ja nyt viittä vaille lääkäri. Valmennuskurssin jälkeen hän haki lääketieteelliseen, mutta pääsy jäi hilkun päähän. Se kuitenkin varmisti hänelle sen, että sisäänpääsy on mahdollinen. Seuraavana keväänä, 16 vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ovet avautuivat ja nyt on kuudes, eli viimeinen vuosi menossa.

”Jos minulta olisi kysytty lukion jälkeen, että uskoisitko olevasi isona lääkäri, olisin nauranut railakkaasti!” Pirnes virnistää.

VAHVUUTENA PITKÄ TYÖHISTORIA

Jari Pirnes on ollut aina hyvä koulussa ja vaikka lukioajoista olikin vierähtänyt jo tovi, lääketieteellisen kursseilla pääsi aika pian kärryille. 19 vuoden työhistoria ensihoitokentällä ja tuhansien akuuttitapausten kohtaaminen tuo myös omanlaisen kokemuspohjan lääketieteen opinnoille.

”Ehkä se hyöty taustastani on ollut, että olen pystynyt nopeasti poimimaan suuresta tietomäärästä oleellisuudet. Monella kurssilla tulee esiin paljon tarkkaa tietoa, mitä ei voi muistaa. Tiedän jo aika hyvin, mitä työssä tarvitsee osata välittömästi, ja minkä ehtii sitten rauhassa tarkistaa kirjallisuudesta tai tietokannoista”, Pirnes toteaa.

Tällä hetkellä Pirnes työskentelee opintojen ohessa Rovaniemellä lääkintähelikopterissa. Aiemmin hän teki töitä kokopäiväisesti, mutta työskentelee nyt 50 prosentin työajalla.

”Onhan tämä vaatinut hyvää aikataulutusta. Ei pidä jättää tenttejä tai kursseja rästiin. Ne pitää hoitaa alta pois, etteivät hommat ala kasaantua”, Pirnes sanoo ja neuvoo tekemään selkeän suunnitelman opintojen etenemiselle.

TULEVA LÄÄKÄRI ODOTTAA VALMISTUMISTA

Jari Pirneksen vuosikurssilla on noin viidennes niitä opiskelijoita, jotka ovat tulleet suoraan lukiosta ja suurimmalla osalla on muita opintoja tai työhistoriaa taustalla. Pirnes epäilee tämän johtuvan siitä, että lääketieteelliseen ei ole helppo päästä sisään ja moni opiskelee sisäänpääsyä odotellessa muissa opinahjoissa. Monista kurssikavereista on tullut Pirnekselle hyviä ystäviä, ja hän onkin osallistunut porukan yhteisiin illanviettoihin aina kun töiltään ja muilta kiireiltään on ehtinyt.

”On paljolti itsestä kiinni, miten porukkaan pääsee sisään. Mikään kilta-aktiivi en kuitenkaan ole.”

Pirneksen työ pelastushelikopterissa jatkuu vielä tämän kevään ajan, minkä jälkeen hän aloittaa erikoistumiskoulutuksen. Pirnestä kiinnostaa operatiivinen puoli ja hän miettii erikoistumista joko anestesiologiaan ja tehohoitoon tai kirurgiaan.

”Tykkään siitä, että saan tehdä käsillä jotain. On vaikea kuvitella, että istuisin työpäiväni vain toimistossa.”

Vapaa-ajallaan Pirnes harrastaa liikuntaa.

”Se on se palomiesten pyhä kolminaisuus: puntti, lenkki ja uinti”, hän nauraa.

Perheen, työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kohtalaisen hyvin, vaikka haasteitakin on ollut. Valmistumisen jälkeen Pirnes odottaa sitä, että pääsee viettämään enemmän aikaa poikansa kanssa, eikä tarvitse joka aamu lähteä kouluun tai harjoitteluun. Reissaaminen kahden paikkakunnan välillä, opiskelut ja työt vaativat veronsa. Mutta muutaman neuvon Pirnes haluaa antaa nuoremmille yliopisto-opiskelijoille:

”Jos sinulla on terveelliset elämäntavat ja olet hyvässä fyysisessä kunnossa, myös pää pelaa paremmin ja asioista stressaa vähemmän. Psyyke ja fysiikka toimivat toistensa tukena. Eli syökää hyvin, muistakaa nukkua riittävästi ja harrastakaa liikuntaa.”

Kuka?

Jari Pirnes

» 40-vuotias kuudennen vuoden lääketieteen opiskelija.

» Asuu Oulussa. Perheeseen kuuluu avovaimo ja 5-vuotias poika.

» Aiemmalta koulutukseltaan palomies-sairaankuljettaja sekä leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja.

» Töissä pelastushelikopterissa ensihoitajana yhdeksättä vuotta, aiemmin palomiehenä ja sairaankuljettajana 10 vuotta.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää: