Konsultti muuttuu toteuttajaksi

Porukka tuotantotalouden opiskelijoita kyllästyi suurten yritysten epäkohtiin. Kymmenpäinen joukko ratkaisee nyt ongelmia oman konsulttiyrityksensä nimissä. Sen toimitusjohtajuuteen keskittyy tuore diplomi-insinööri Mikko Kontio.

Eurot silmissään kiiluen konsultti puhuu henkilöstölle ympäripyöreitä ja lähettää tunnin tuokiosta nelinumeroisen laskun. Tämän stereotyyppisen kuvan vuoksi Mikko Kontio puhuu konsultin sijaan mieluummin toteuttajasta. X Heads Oy:n periaatteena on, että konsultit yrittävät ymmärtää asiakasyrityksen toimintamallin ja pohtivat, mitä juuri siellä voitaisiin tehdä toisin.

”Asiakkaan tavoitteena voi olla vaikka myydä yritys kalliilla hinnalla tai toisena ääripäänä halu kehittää kestävää liiketoimintaa. Meidän ideanamme on auttaa”, Kontio kertoo ja korostaa, että parannuksen he pyrkivät toteuttamaan yhteistyössä, jotta näkevät, kun toinen onnistuu.

Paremmin tekeminen yhdessä ajoi myös X Headsin perustamiseen. Firman visionääri ja sarjayrittäjä Jussi Auvinen halusi koota tiimin yrittäjähenkisistä ihmisistä, jotka ovat valmiita tekemään asioita omalla tavallaan ja kapinoimaan perinteistä teollisuusuraa vastaan.

Kontio näkee pelkkänä etuna sen, että aloittavan yrityksen riveissä on yhden tai kahden hengen sijasta molempien käsien sormilla laskettava määrä asiantuntijoita. Se laajentaa näkemystä.

”Meillä on kokemusta eri teollisuudenaloilta. On ongelmanratkaisijoita, kirjoittajia, web designer, prosessiosaajia ja yksi health tech -asiantuntija”, Kontio luettelee.

Kilpailija on yhteistyökumppani

Monipuolisen kokemuksen tuomasta verkostosta X Heads löysi ensimmäisen asiakkaansa kesällä, kun yritys noin puoli vuotta sitten perustettiin. Kontio muistelee, että projekti saatiin hoidettavaksi, koska asiakkaan ongelmasta otettiin selvää ja esitettiin muutama oikeanlainen kysymys.

”Meillä ei vielä ollut toimistoa, joten homma hoidettiin etänä Skypen ja Google Docsin avulla. Puolet ratkaisi materiaalivirtojen ohjaamista ja toinen puoli kirjoitti siitä raportin”, Kontio kuvailee kuuden hengen työnjakoa.
Kaikkia ei aina tarvita mukaan, ja kunkin panostus vaihtelee tilanteesta riippuen.

Kontio paljastaa, että osa saa jo elantonsa yrityksestä, osalle työ on sivutoimista. Voitonjaosta on tehty laskukaavat etukäteen.

Porukka on hajaantunut eri puolille maailmaa: Australiaan, Singaporeen, Espanjaan ja Vaasaan. Syyskuussa saadulle Oulun-toimistolle Njetwork Innin tiloihin mahtuu muutama henkilö.

Viimeiseen puolivuotiseen on Kontion sanoin kuulunut riittävästi uusia asiakkaita, tuotteistamista sekä vanhojen verkostojen herättelyä ja uusien kerryttämistä tapahtumissa.

”Totta kai asiakkaille esittäytyminen aina jännittää, mutta ei auta kuin uskoa omaan osaamiseensa, niin muutkin uskovat. On ollut innostavaa nähdä, kun ihmiset tajuavat, että voisimme yhdessä tehdä jotain paremmin”, nyökyttelee toimitusjohtaja.

X Heads on lyöttäytynyt yhteen toisen oululaisen konsulttifirman kanssa. Kontio ei näe kilpailijoita vaan yhteistyökumppaneita. Hänen mielestään Oulussa vallitsee ikävä asenne, että pienet firmat kilpailevat toisiaan vastaan, kun ne voisivat yhteistyöllä saada enemmän aikaan.

Konkurssi on mahdollisuus

Asioihin vaikuttaminen, haasteet ja vastuu houkuttelevat Mikko Kontiota yrittäjyyteen. Suurissa korporaatioissa työskennellessään X Headsin tekijät huomasivat, mikä työyhteisöjen ja teollisuuden prosessien toiminnassa hiersi, mutta nuorten ehdotuksia ei kuunneltu. Toisen leivissä oma into voi kuihtua.

”Kuukausipalkka on maailman vahvin huume. Kun on asuntolainaa, on riippuvainen vakituisesta työpaikasta”, Kontio perustelee sitä, miksi opiskelijana kannattaa uskaltaa toteuttaa ideansa.

Hänen mielestään yrittäjyydestä puhutaan turhaan mörkönä, koska nuori saa kokeilla ja epäonnistua. Amerikkalaismentaliteettia lainaten Kontio sanoo konkurssin olevan mahdollisuus – niin voi käydä ja firman kaatuminen taas tuo tullessaan jotain uutta.

”Ehkä X Headsiä ei parin vuoden päästä ole tai sitten on”, Kontio puntaroi, sillä startup-hengen mukaisesti uudet bisnekset kiinnostavat.

Vastikään diplomityönsä viimeistelleenä hän kokee, että yliopistosta yrittäjiksi ryhtyvät ovat tuoreen tiedon hyödyntäjiä. Toimitusjohtaja on hyvillään, että teekkarit tekevät diplomitöitään yhä useammin pienille yrityksille, ja yhden suuren Nokian valta-asema on murtunut. Työn henkinen palkitsevuus tuntuu houkuttelevan enemmän kuin jättiyrityksen palkkalistoille pääseminen.

Työkentän ja startup-maailman muovaaminen ei ole vain insinöörien ja kauppatieteilijöiden yksinoikeus. Kontio näkee, että X Heads voisi tarvita kulttuurien tuntijoina esimerkiksi historioitsijoista.

”Yliopistolla pitäisi päästä kuppikunnista eroon. Voisi syntyä vaikka mitä siistiä, kun teekkarit ja humanistit heitettäisiin yhdessä ideoimaan”, Kontio väläyttää.

 

Kuka?
Mikko Kontio 

» 25-vuotias.
» Kotoisin Maikkulasta, asuu Tuirassa.
» Valmistunut marraskuussa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Sivuaineena opiskellut tietotekniikkaa.
» Työskentelee X Heads Oy -nimisen konsulttiyrityksen toimitusjohtajana.
» Aiemmin töissä ICT-firma Exfossa, metallipaja Sah-Kolla ja kuljetusalalla. Reppureissaajana Australiassa teki töitä farmeilla.
» Toiminut tuotantotalousteekkareiden Optiem-ainejärjestön hallituksessa opintovastaavana ja kuulunut opiskelijajäsenenä tuotantotalouden osaston johtoryhmään.
» Vapaalla lumilautailee ja viihtyy luonnossa: kalastaa, pilkkii, metsästää, vaeltaa, mökkeilee.
» Lapsena pyöritteli uravaihtoehtoja eräoppaasta maatalousyrittäjään. Myöhemmin kiinnostus tekniikkaan ja bisnekseen ohjasi yliopistoon.
» Haaveilee, että voisi työssään tehdä sitä, mitä haluaa ja silloin kun haluaa sekä nähdä maailmaa. Näin aikaa jäisi myös lumilautailuun ja luonnossa oleiluun.
» Toivoo, että vanhemmat sukupolvet ymmärtäisivät nuorten voiman, unohtaisivat omat kuppikuntansa ja auttaisivat nuoria toteuttamaan itseään. ”Sillä olisi suuri vaikutus asioihin. Voisi vaikka syntyä se kliseinen maailmanrauha.”

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Energiaekonomisti haaveilee lapsenkasvatusajasta

Antti Tumelius tarvitsee työssään controllerina ihmissuhdetaitoja ja vankkaa numeroiden tajua. Työura ei ole katkennut kertaakaan, sillä mieluisa ala löytyi jo lukiossa.

Urapolulle on helppoa astella, kun tie on selvillä. Antti Tumelius, 36, tiesi jo lukioikäisenä matkan jatkuvan seuraavaksi taloustieteiden opintoihin.

Aivan ensimmäisellä yrityksellä vuonna 2000 ovi aukeni tosin väärään tiedekuntaan. Matematiikan fuksi tiesi heti alan olevan hänelle sopimaton, muttei antanut sen häiritä työntekoa. Kahden ensimmäisen opiskeluviikon jälkeen hän hyppäsi tekemään matematiikan opettajan sijaisuuksia yläkoulussa ja lukiossa.

Vuonna 2008 kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Tumelius ei ole ollut valmistumispäivänsä jälkeen päivääkään työttömänä.

Siirtyminen opiskeluista työelämään kävi sujuvasti valtion Energiavirastolle tehdyn pro gradun -tutkielman ja sitä seuranneiden määräaikaisten työsopimusten vuoksi.
”Tutkintopapereiden saamista seuraavana aamuna minulle tarjottiin virkaa virastolla. Olin siis työttömänä nolla päivää.”

Tumeliuksen reittiä yliopistosta työelämään ei hidastanut edes hallituspaikka Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa. Vuoden 2007 hallituksen varapuheenjohtajana ja kv-vastaavana Tumelius viimeisteli kandintutkintonsa ja paiski töitä.

Työn riittämisen syyksi hän arvelee tuplarooliaan sekä rahaa että energiaa ymmärtävänä asiantuntijana. Laskentatoimen opinnot antoivat edellytykset taloushallintaan, työkokemus Energiavirastolla ja energia- ja ympäristöalan tutkimusyhtiö CLEEN Oy:llä taas antoivat avaimet energia-alalle.

”Varmasti löytyisi minua parempia talous- tai energiamiehiä, mutta kahden alan osaamisen yhdistelmä samassa ihmisessä on hyödyllinen. Oman pääaineen substanssiosaaminen ja toimialatuntemus ovat hyvä pari missä vain.”

Menestyminen uralla vaatii kaikesta muusta tinkimistä. Tumelius sanoo ajatelleensa vuodesta 2007 alkaen pelkästään töitä. Nyt miestä työllistää myös alle vuoden ikäinen poika, joten elämään on ollut pakko mahduttaa muutakin.

Kirjanpitoa ei auta skipata

Antti Tumelius palasi seitsemän vuotta kestäneeltä Helsingin komennukseltaan Ouluun viime vuoden tammikuussa. Nykyisessä työssä Oulun Energia -konsernin controllerina Tumelius sanoo tarvitsevansa eniten ihmissuhdetaitoja. Vaikka työ taloushallinnon pyörittäjänä sisältää tietysti paljon talousrutiinia ja numeroiden pyörittelyä, iso osa arjesta on kollegojen ja konsernin johdon kanssa työskentelyä.

”Minua harmittaa aivan sikana, etten hakenut kesätöihin kaikkiin Oulun tilitoimistoihin! En vain tajunnut, että niinkin voi tehdä. Olin Taivalkoskelta kotoisin ja arvelin, ettei niitä töitä vain ole.”

Tähän häntä valmensivat erilaiset pestit yliopiston vapaa-ajanjärjestöissä. Tumeliuksen mukaan yliopistovuosien konkreettisin hyöty on tullut järjestötoiminnan lisäksi Juha Huikarin kirjanpitokursseilta.

”Perusasiat eli kirjanpito on pakko osata, ja sen puutteeseen moni kauppatieteilijä kompastuu. Aivan vastikään olen työtehtävieni takia joutunut kaivamaan aiheen oppikirjoja esiin”, Tumelius muistuttaa.

KTM-tutkinto on Tumeliuksesta lähtökohtaisesti työelämärelevantti tutkinto, joten työllistymisvaihtoehdot ovat selkeämpiä kuin monella muulla alalla. Unelmien työpaikkaa on silti hyvä miettiä jo opiskeluaikana. Tumelius kannustaa fukseja kyselemään valmistuneilta taloustieteilijöiltä sitä, mitä kautta he ovat omat työpaikkansa löytäneet.

”Minua harmittaa aivan sikana, etten hakenut kesätöihin kaikkiin Oulun tilitoimistoihin! En vain tajunnut, että niinkin voi tehdä. Olin Taivalkoskelta kotoisin ja arvelin, ettei niitä töitä vain ole.”

 

Kuka?
Antti Tumelius
» Valmistunut vuonna 2008 kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan laskentatoimi. Sivuaineina johtaminen, yritysjuridiikka ja Aasia-opinnot.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli järjestötoiminta. Oli mukana opiskeluvuosinaan mm. Cryon, Finanssin, Sigman ja OYY:n toiminnassa. Valmistumisensa jälkeen mukana Energiaekonomistit-järjestön hallituksessa.
» Haastavinta opiskeluissa oli oman kiinnostuksen rajaaminen ja ajankäytön hallinta.
» Ensimmäinen oman alan työ oli Helsingissä Energiavirastossa vuonna 2007, jonne hän teki myös pro gradu -tutkielmansa. Energiavirastoa edelsivät kesätyöt oululaisessa Finnkarelco-perheyhtiössä ja harjoittelujakso Finprolla Kuala Lumpurissa.
» Töissä Oulun Energialla controllerina. Työssään hän vastaa kahden yrityksen taloushallinnosta.
» Unelmoi lapsenkasvatusajasta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Harmaansävyjen vangitsija

Meeri Koutaniemi korostaa, ettei mikään ole mustaa tai valkoista – hyvää tai pahaa.

TEKSTI Ville Koivuniemi

KUVAT Joel Karppanen

Kun katsoo Meeri Koutaniemen Vaihtoehto-näyttelyn valokuvia Oulun taidemuseossa, tuntuu kuin kuvien tapahtumiin pääsisi tavanomaista paremmin osalliseksi – ihan kuin kamera puuttuisi välistä. Kuvat ja niiden ohessa kerrotut tekstit kertovat tarinaa tyttöjen ympärileikkauksista Afrikassa. Tai ehkä suomalaisittain pitäisi puhua tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta, koska siitähän perinteessä on länsimaisittain ajateltuna kyse. Länsimaisesta kuplasta tarkasteltuna havainnot ovat karuja, mutta Koutaniemi ei halua työllään paasata – vaikka toivookin, että ne voisivat olla osa kokonaisuutta, joka tekee maailmasta paremman.

”Minulla ei ole intressiä tarjota vastauksia. Nämä (kuvat) ovat kysymyksiä”, Koutaniemi sanoo.

Kuvat ja kertomukset eivät tosiaan kerro vastauksia, mutta laittavat ihmisen tarkistamaan omia käsityksiään. Käsityksiä esimerkiksi tyttöjen ympärileikkauksista. Siinä missä tyttöjen ympärileikkaaminen näyttäytyy meille helposti ainoastaan väkivaltaisena silpomisena, Koutaniemi korostaa, että joissain osissa Afrikkaa se on tytölle ainoa tapa päästä naimisiin ja saada lapsia. Kun siihen yhdistetään tietämättömyys ympärileikkauksen vaarallisuudesta, on helpompaa ymmärtää äitiä, joka haluaa viedä tyttönsä ympärileikattavaksi.

Vaikka Koutaniemi haluaa teoillaan vaikuttaa ympärileikkausten vähenemiseen, hän ei halua kertoa hyvistä ja pahoista ihmisistä tai teoista.

”Ihmiset eivät ole yksiulotteisia. Hyvä ja paha on meissä kaikissa.”

Muutoksen avain on koulutuksessa. Asennemuutokset kumpuavat tiedon lisääntymisestä ja oman kokemuksen sanomisesta ääneen – tabun rikkomisesta.

Ympärileikkauksien dokumentointi on muuttanut asenteita ja vähentänyt niiden määrää maailmassa. Se on myös johtanut lainsäädännön muuttamiseen osassa Afrikkaa. Koutaniemi on keskittynyt pitkäaikaisessa dokumentaatiohankkeessaan muutosvoimiin, kuten paikallisiin miehiin ja naisiin, jotka ovat tietoa saatuaan alkaneet vastustaa terveydelle vaarallista perinnettä. Muutoksen avain on koulutuksessa. Asennemuutokset kumpuavat tiedon lisääntymisestä ja oman kokemuksen sanomisesta ääneen – tabun rikkomisesta.

”Esimerkiksi Ugandassa tietoa on saatu lisää, naiset ovat uskaltaneet puhua intiimiasioistaan ja huomanneet, että kukaan heistä ei ole ollut kylänsä ainoa ympärileikkauksista aiheutuneiden tulehdusten kanssa. Etiopiassa miehet ovat puolestaan huolissaan nuorista tyttäristään, joilla on suuri riski menehtyä ensisynnytyksessä ja vastustavat ympärileikkauksia siksi”, Koutaniemi sanoo.

Koutaniemi toivoo, että hänen kuvansa voisivat olla osa tapahtumasarjaa, jossa tälläkin hetkellä 125 miljoonaa naista koskettava tyttöjen ympärileikkaaminen vähenisi, mutta haluaa myös vastustaa asetelmaa, jossa länsimaista mennään kertomaan esimerkiksi Afrikkaan, miten siellä pitäisi olla ja elää.

”Kyse ei ole kulttuurisen moraalin arvottamisesta, vaan kannanotosta jokaisen tytön ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen.”

Valokuvan kieli maailmanlaajuinen

Yli 30 maassa useimmiten ihmisoikeusongelmiin liittyviä aiheita kuvannut Koutaniemi on silminnähden vaivaantunut puhumaan itsestään, kokemuksistaan tai brändistään, josta puhuttaessa mainitaan aina lukuisten palkintojen lisäksi meksikolaista taidemaalari Frida Kahloa muistuttava ulkonäkö.

No ei puhuta, puhutaan hänen elämänfilosofiastaan. Sen hän on lainannut filosofi Lauri Järvilehdolta. Järvilehto on sanonut, että ihmisen kutsumus on siellä, missä hänen intohimonsa kohtaa maailman tarpeet.

”Pelkän intohimon perässä juokseminen olisi vain halujen tyydyttämistä”, Koutaniemi sanoo.

”Mielekkäämpää kuin opiskelijoiden vertaaminen toisiinsa, olisi katsoa jokaisen yksilön omaa kehityskaarta ja luovuuden kehittymistä.”

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, ettei omien haaveidensa tai intohimojensa toteuttamispyrkimysten kanssa tarvitse tai kannata olla fundamentalisti.

”Tietysti esimerkiksi elanto on hankittava jostain, mutta ei sitäkään tarvitse tehdä arvojaan vastaan”, Koutaniemi sanoo.

”Itsekin aloitin niin, että tein töitä joilla hankin elannon, jolloin kykenin käyttämään vapaa-aikani näihin itsenäisiin kuvajournalistisiin projekteihin.”

Koutaniemi on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa. Siellä hän kyseenalaisti ajattelun, jossa lehtikuvaajan polku nähtiin tietynlaisina askelmina – tyypillisesti siirtymisenä ensin maakuntalehtiin, sieltä isompiin lehtiin ja niin edelleen. Koutaniemen omassa ajatusmaailmassa valokuvan kieli on maailmanlaajuinen, joten hän olisi halunnut alusta alkaen tarkastella valokuvausta maailmanlaajuisesta perspektiivistä.

Akateemisilta opinnoilta Koutaniemi olisi toivonut enemmän tilanteita, joissa opiskelija kohdataan yksilönä.

”Mielekkäämpää kuin opiskelijoiden vertaaminen toisiinsa, olisi katsoa jokaisen yksilön omaa kehityskaarta ja luovuuden kehittymistä”, Koutaniemi toteaa.

Valokuvaajana Koutaniemi toimii kuten saarnaa. Hän korostaa ennen kaikkea ihmisten kohtaamista yksilönä. Hän korostaa, että kamera on ainoastaan väline, jolla hän voi tuon kohtaamisen välittää muille. Koutaniemen kuvista välittyvä efekti kameran ”puuttumisesta” ei olekaan salatiedettä. Se on yksinkertaistettuna kärsivällisyyttä. Koutaniemi saattaa viettää kuvattaviensa kanssa päiviä ennen kuin ottaa kameraansa edes esille.

Kärsivällisyys leimaa myös hänen projektejaan. Hänellä on tällä hetkellä meneillään useita yhteisprojekteja, joissa hän toimii valokuvaajana. Tyttöjen ympärileikkauksiin liittyvä dokumentointi on Koutaniemelle laaja projekti, jossa hän työstää usealta mantereelta kokoamansa materiaalin visuaalisesti näyttäväksi tietokirjaksi. Aikataulusta hän ei osaa sanoa tarkemmin, koska on itsensä työnantaja.

”Projektini eivät ole sidottuja aikaan.”

Kuka?

» Meeri Koutaniemi
» 28-vuotias valokuvaaja.
» Opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa. Kuvaajayhteisö Kollektiivi 11:n jäsen.
» Vuoden lehtikuvaaja vuonna 2012. Voitti kuusi sarjaa (mm. vuoden lehtikuva ja lehtikuvaaja) vuonna 2013. Visa pour I`Image -festivaalin päivälehtisarjan voittaja 2014.
» Kuvareportaasi maasai-heimon tytön ympärileikkauksista julkaistu mm. Time-lehdessä.
» ”Vapaa-ajallani juoksen, uin, tanssin, joogaan, rakastelen, nautin ruuasta, kävelen luonnossa ja olen hiljaa.”
» Vaihtoehto-näyttely Oulun taidemuseossa 3. tammikuuta 2016 saakka.

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää:

Proteiinitietäjä jahtaa vastauksia

Kaikkialla ihmisessä on proteiineja. Jos niiden toiminta häiriintyy, emme voi hyvin. Vielä on paljon selvitettävää, miten proteiinit tarkalleen toimivat, painottaa akatemiatutkija Lari Lehtiö.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Anna Mansisto

Tutkijalle proteiinit tarkoittavat muuta kuin rahkaa tai kananmunien valkuaista. Biokemisti Lari Lehtiö on yli viidentoista vuoden ajan perehtynyt proteiinien rakenteeseen. Hän näyttää tietokoneen ruudulta häkkyrän, jossa proteiini on kuvattu molekyylitasolla. Rihmat yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat useita kerroksia.

”Tätä kuvaa olen esitellyt esimerkiksi lukiolaisille ja selittänyt, miten särkylääkkeen ibuprofeeni vaikuttaa. Se on tuo pieni molekyyli, joka on sitoutunut isompaan rakenteeseen eli solun proteiiniin. Se estää proteiinin toiminnan ja helpottaa kipua”, Lehtiö näyttää.

Proteiini koostuu aminohapoista ja on ikään kuin kone, joka sitoo ja vauhdittaa solun reaktioita. Lehtiön tutkimusryhmä selvittää rakennetutkimuksen avulla, miten proteiinit toimivat molekyylitasolla, miten atomit ovat niissä järjestyneet ja liikkuvat. Erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat tietyt solujen signalointiproteiinit, ADP-ribosyylitransferaasit. Tavoitteena on niiden kontrollointi kemiallisilla yhdisteillä, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa tulee lääkeaineita.

”Nämä proteiinit ylläpitävät tasapainoa solussa. Ne vaikuttavat esimerkiksi tulehdusvasteisiin, DNA-vaurioiden korjautuvuuteen ja solujen erilaistumiseen. Monista ADP-ribosyylitransferaasien kontrolloimista solun sisäisistä signalointiprosesseista emme tiedä vielä tarpeeksi, jotta voisimme muokata niitä”, tutkija sanoo.

Viiden vuoden tavoite

Tähän mennessä Lehtiön tutkimusryhmä on ehtinyt löytää uusia pienmolekyylejä, jotka vaikuttavat signalointiproteiineihin ja onnistunut kuvaamaan, miten toimintaa häiritsevät inhibiittorit eli estäjät sitoutuvat proteiineihin.

Suomen Akatemia myönsi Lari Lehtiölle alkusyksyllä viisivuotisen akatemiatutkijan rahoituksen. Sen turvin hän haluaa selvittää, miten tietyt kemialliset yhdisteet voisivat vaikuttaa oikealla tavalla vain haluttuun ADP-ribosyylitransferaasiin, joita ihmisessä on lukuisia. Lehtiö kokee tutkimuksen olevan nyt siinä pisteessä, että noihin kysymyksiin pystytään pureutumaan.
Akatemian rahoitus edellyttää sitä, että Lehtiö keskittyy tutkijuuden ohella rooliinsa myös johtajana.

”En ole toiminut yrittäjänä, mutta tutkimusryhmän vetäminen on varmasti hyvin samankaltaista. On pidettävä huolta, että pystyy maksamaan toisille palkkaa ja tehtävä tulosta, jotta rahoitusta saa”, hän vertaa.

Ajatuksena on, että julkaisujen ja väitöskirjojen antia voisi hyödyntää jatkossa sekä biologian tutkimuksessa että lääkeaineiden kehittämisessä.

Lehtiö korostaa vuorovaikutusta, vapaata ideointia ja keskustelua ryhmässään. Se hyödyttää kaikkia.

”Periaatteenani on yhteistyöstä huolimatta antaa heille vapaus suunnitella oma tutkimustyönsä, koska myöhemminkin pitää pystyä itsenäiseen tutkimukseen”, Lehtiö perustelee.

Tämänhetkinen ryhmä koostuu niin tutkijatohtoreista kuin väitöskirjantekijöistä, jotka ovat Suomen lisäksi kotoisin esimerkiksi Venäjältä, Ruandasta, Nigeriasta ja Intiasta. Sekä akatemiatutkijan ryhmälle että mille tahansa tutkimukselle kansainvälisyys on elinehto. Apua Lehtiö saa muilta tutkimusryhmiltä maailmalta ja Suomesta.

Välttämätön perustutkimus

Lari Lehtiötä palkitsee, kun yhteistyössä muitten kanssa pystyy selvittämään sellaista, mihin ei yksin kykene. Hän riemuitsee yllättävistä tuloksista, joita ei alun perin olettanut löytyvän.

”Puhtaassa perustutkimuksessa kiehtoo, että tutkitaan sellaista, mistä ei vielä tiedetä mitään. Ei tiedetä, mikä vaikuttaa mihinkin. Siksi kaikkea on tutkittava, jotta voidaan edetä soveltavaan tutkimukseen”, Lehtiö pohtii.

Pienikin molekyylimuutos proteiinissa, esimerkiksi DNA-mutaation aiheuttama, vaikuttaa soluun ja voi johtaa siihen, ettei ihminen voi hyvin. Se saattaa näkyä äkillisenä sairautena tai kehittyä hitaasti ja ilmetä myöhemmin. Esimerkiksi tietyt proteiinimuutokset häiriinnyttävät solun säätelyä ja aiheuttavat syövän kehittymisen.

”Jos näitten prosessien eteneminen halutaan estää, on tutkittava juuri tiettyjen proteiinien toimintaa. Tämä on olennaista esimerkiksi syöpälääkkeiden kehittämisessä. On löydettävä signalointireitit, joihin vaikutetaan”, kertoo Lehtiö.

Vaikka käytännön sovellukset ovat vielä kaukana akatemiatutkija Lehtiön työstä, hän summaa, että loppujen lopuksi kyse on ihmisen tutkimisesta, vaikka katse kohdistuisi vain yhteen proteiiniin.

Kuka?
» Lari Lehtiö
» 40-vuotias.
» Kotoisin Salosta, asuu Oulun Talvikankaalla.
» Työskentelee akatemiatutkijana Oulun yliopistossa biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa. Johtanut vuodesta 2012 Biocenter Oulussa tutkimusryhmää, joka perehtyy proteiinien rakenteeseen.
» Aiemmin tutkijatohtorina Turussa Åbo Akademissa ja Tukholmassa Karoliinisessa instituutissa. Perusti tutkimusryhmän vuonna 2009.
» Väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa biokemiasta 2006. Filosofian maisteriksi Turun yliopistosta 2000.
» Toimii tieteellisten julkaisujen vertaisarvioijana ja tutkijakoulujen johtoryhmissä.
» Vapaalla viettää aikaa lastensa kanssa. Talvisin hiihtää paljon, kesäisin mökkeilee Etelä-Suomessa ja rullaluistelee.
» Lapsena mietti opettajan ammattia. Myöhemmin kiinnostui luonnontieteistä ja haki lukemaan myös lääketiedettä. Kuvailee polkuaan kiinnostusten ohjaamaksi ajelehtimiseksi.
» Haaveilee jatkuvuudesta ja kehittymisestä työrintamalla. Yksi haave on jo toteutunut, kun saa elää perhe-elämää ja seurata lasten kasvua.
» Toivoo vakautta ja turvallisuutta niin maailmanpoliittiseen tilanteeseen kuin yksittäisten ihmisten elämään.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Makujen maailmassa

Brasilialaisessa keittiössä seura on vähintään yhtä tärkeää kuin ruoka.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Elina Korpi

Ekologian jatko-opiskelija Mariana Rocha tekee brownie-taikinan tottunein ottein. Mittoja tai ohjeita ei tarvita, sillä hän leipoo lähes viikoittain. Taidon hän oppi kotimaassaan Brasiliassa seuratessaan leipomon omistavan äitinsä työskentelyä.

Ruoka on tärkeä osa brasilialaista kulttuuria. Perheet ja ystävät kokoontuvat usein esimerkiksi grillaamaan yhdessä.

”On olemassa sanonta: jos paikalla on enemmän kuin yksi brasilialainen, paikalla on myös ääntä ja ruokaa”, Rocha nauraa.

Brasilia on suuri maa, minkä ansiosta sen ruokakulttuuri on hyvin moninainen. Ajan saatossa vaikutteita on tullut myös muulta, kuten Portugalista ja muista Euroopan maista sekä Lähi-idästä. Afrikasta tuotujen orjien perintöä on esimerkiksi feijoada, eräs tyypillisimmistä brasilialaisista ruokalajeista.

”Feijoada tarkoittaa kirjaimellisesti suurta määrää papuja. Pavuista tehtyyn pataan laitetaan perinteisesti myös possun korvia, häntiä ja sorkkia, sillä orjat eivät saaneet käyttää parempia ruhon osia”, Rocha kertoo.

Suomessa Rocha tekee kotimaansa ruokia harvakseltaan, sillä hän haluaa kokeilla erilaisia makuja ja reseptejä.

”Nautin muille kokkaamisesta. En ehkä tee tyypillistä brasilialaista ruokaa, mutta kokkaan kuin brasilialainen”, hän hymyilee.

Ruuan arvostaminen tärkeää

Eliöiden ja ympäristön suhdetta tutkiva Rocha toteaa, että luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin myös ruuantuotannossa. Brasiliassa naudanlihankasvatuksen vuoksi on tuhottu paljon sademetsää.

”Lihankasvatus on tuottoisaa, mutta ongelma on, että ihmiset eivät tiedä tuotannon taustoja. Metsiä hakataan ja isoilla alueilla kasvatetaan ruokaa karjalle ihmisten sijaan”, hän kertoo.

Brasiliassa esiintyy edelleen aliravitsemusta, sillä tuloerot ovat suuria ja myös maaperän kuivuus asettaa haasteita ruuantuotannolle.

”Tästä syystä ruuan arvostaminen on minulle tärkeää, samoin erilaisten raaka-aineiden hyödyntäminen. Monien kasvien kuoret ja vihreät osat heitetään pois, vaikka niissä olisi eniten vitamiineja. Esimerkiksi ananaksen kuorista voi tehdä mehua”, Rocha mainitsee.

Peruna vaati totuttelua

Rocha saapui opiskelemaan Suomeen 1,5 vuotta sitten. Hän myöntää, että paikalliseen ruokakulttuuriin tottuminen otti aikansa. Miedot maut ja varsinkin perunan runsas käyttö tuntuivat alkuun oudolta.

”Brasiliassa käytetään perunan sijaan maniokkia, mutta olen oppinut arvostamaan perunaakin. Nykyään perunamuusi ja poronkäristys on suomalainen suosikkiruokani.”

Rocha kiittelee, että Suomessa on monipuolisesti saatavalla erilaisia aineksia, kuten sieniä. Hän on ihastunut myös puolukkaan, joka oli hänelle aivan uusi maku.

Kotimaastaan hän toisi Suomeen pidemmät lounaat.

”Brasiliassa lounastauko saattaa kestää jopa kaksi tuntia. Ihmiset ehtivät nauttia ruuasta rauhassa ja keskustella perheensä tai ystäviensä kanssa, levähtääkin hieman. Meille lounas on päivän tärkein hetki”, Rocha toteaa.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Kurssi kohtaamiseen

Ikääntyneiden vapaaehtoisena kaverina Toni Aaltonen on huomannut, että potilaat eivät ole oppikirjaesimerkkejä, mustaa valkoisella. Sen sijaan ihmisten elämä koostuu useista harmaan sävyistä.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Suvi Vinblad

Lääketiedettä opiskeleva Toni Aaltonen käy ikään kuin itse järjestämäänsä henkilökohtaista soveltavaa kurssia, jossa hän kohtaa potilaita vastaanottotilanteen ulkopuolella. Vapaaehtoisena keikkakaverina Aaltonen auttaa ikäihmisiä esimerkiksi apteekkiasioilla, saattaa hammaslääkäriin tai etsii oikean osaston OYS:n sokkeloista.

”Kun tulen taksilla potilaan kanssa tämän kotoa vastaanotolle, minulla on erilainen käsitys kokonaisuudesta kuin lääkärillä, joka ei näe vastaanottotilanteen taakse”, Aaltonen on havainnut.

Lääketieteen opiskelijana hän on päässyt terveyskeskuslääkärin vieressä seuraamaan muutaman päivän ajan potilaiden virtaa. Vaikka tapaukset voisi lääketieteellisesti kategorisoida diagnoosiensa perusteella samanlaisiksi, Aaltonen huomauttaa, että jokaisella on oma taustansa ja erilaisia syitä toimintaansa. On otettava huomioon se, mitä potilaat ovat aiemmin kokeneet. Juuri näitä asioita pöytänsä ääressä istuva lääkäri ei välttämättä hoksaa.

”Olen kuullut, että suurin osa hoitovirheistä johtuu lääkärin ja potilaan kommunikaation ongelmista”, Aaltonen muistelee. Siksi ihmisen kohtaamisen harjoittelu ei ole turhaa.

Auttaja kuuntelee

Kaikki alkoi karamellista. Juuri Ouluun muuttaneena lääketieteen fuksina Aaltonen seisahti Oulun Diakonissalaitoksen (ODL) vapaaehtoistoiminnan esittelypöydän ääreen kampuksen aulassa. Hän ei kehdannut syödä tarjottuja makeisia kuuntelematta, mitä esittelijöillä oli sanottavanaan.

”Olin kyllä miettinyt vapaaehtoistöitä jo aiemmin. Tässä vapaus ratkaisi”, opiskelija arvioi.

ODL:n keikkavapaaehtoisena hän saa sähköpostilla tai puhelimitse ilmoituksia avustuskeikoista, joita vastaanottaa noin pari kertaa kuussa. Yhdellä keikalla aikaa voi vierähtää puolestatoista viiteen tuntiin.

Ikäihmisten seuraan Aaltonen tottui, kun ovelta ovelle kiertäneenä markkinatutkimushaastattelijana jäi toisinaan kahville ventovieraiden luo.

”Näin, että monet olivat aika yksinäisiä ja halusivat kertoa asioistaan minulle. Kun sanoin, että olen hakemassa lääkikseen, sain kuulla tarinoita huonoista lääkärikokemuksista. Välillä he kertoivat sota-ajoista.”

Aaltonen toivoisi, että ikäihmisillä olisi enemmän paikkoja, joihin mennä tapaamaan toisiaan. Hoitokodeissa seuraa on, mutta niihin kaikki apua tarvitsevat eivät pääse. Kotihoitajien käynnit voivat Aaltosen mukaan olla rutiinitoimituksia, joissa aitoa kohtaamista tai kuuntelua ei synny. Keikkavapaaehtoinen ei tee hoitajien töitä, vaan auttaa arjessa.

Keinot löytyvät

Toni Aaltosta on joka kerta ollut vastassa eri ikäihminen. Hän sanoo tykkäävänsä uusista ihmisistä ja uusista tilanteista.

”Katselen hetken, minkälainen persoona on kyseessä ja mietin, miten hänelle kannattaisi puhua”, Aaltonen kuvailee. Keikkavapaaehtoisella on hyvä olla sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa ja kykyä mukautua vaihteleviin tilanteisiin.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu.”

Kerran avustettava jätti avaimensa kotiin, kun lähti keikkakaverin kanssa lääkärikäynnille. Aaltoselle sanottiin, että avustettavan voi jättää oven taakse odottamaan talonmiestä.

”En jättänyt häntä siihen, vaan reissun päätteeksi halusin etsiä avaimet, jotta ne eivät jäisi seuraavalla kerralla kotiin. Niitä etsittiinkin sitten tunti, koska hän oli laittanut ne aika erikoiseen paikkaan”, kertoo Aaltonen.

Hän ei lamaannu ongelmista, vaan saa hyvän mielen, kun keksii tilanteisiin ratkaisut. Oikeasti hankalia tapauksia ei eteen ole sattunut. Jos joku erehtyy puhuttelemaan Aaltosta esimerkiksi klopiksi tai muuten provosoimaan, hän antaa kommenttien mennä menojaan. Taksimatkojen aikana opiskelija ja ikäihmiset puhuvat hyvässä hengessä harrastuksistaan, arjestaan tai vaikkapa Oulun historiasta.

Kuplasta ulos

Keikkakaverina Aaltonen mainitsee suurimmaksi opikseen elämän perspektiivien huomaamisen. Hän tapaa ihmisiä, joita muuten ei kohtaisi ja kuulee tarinoita, jotka jäisivät pimentoon. Oma kupla on puhjennut.

”Yleensähän sitä on tekemisissä aika samanlaisten tyyppien kanssa, mutta tässä näkee, että asiat elämässä voivat olla hyvinkin toisin kuin itselläni”, hän pohtii.

Aaltonen on oivaltanut, miten monella tavalla ihmiset voivat sosiaalisissa tilanteissa toimia, esimerkiksi vaatia oikeuksiaan tiukasti. Joskus liiankin mukautuvaksi tunnustautuva Aaltonen sanoo ottaneensa heistä mallia.

Keikkakaverina reilun vuoden verran toimittuaan hän ajattelee, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa olla, vaan monta erilaista. Häntä jaksaa edelleen yllättää, miten positiivisina sairaatkin vanhat ihmiset jaksavat pysyä.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu”, Aaltonen kiteyttää.

 

Kuka?
» Toni Aaltonen
» 23 vuotta.
» Kotoisin Forssasta, asuu Tuirassa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.
» Työskennellyt viimeiset kolme kesää rantapelastajana. Tehnyt myös markkinatutkimusta ovelta ovelle kiertävänä haastattelijana.
» Oulun Lääketieteellisen Killan apuisäntänä vastaamassa kiltatalo Walhallasta ja tapahtumien järjestämisestä. Lukioaikoina opiskelijoiden hallituksessa.
» Vapaa-ajalla ikääntyneiden keikkakaverina Oulun Diakonissalaitoksen kautta.
» Harrastaa crossfitiä, thainyrkkeilyä, voimajoogaa ja lenkkeilyä. Koripalloilijan pelipaikalta siirtynyt tuomarin tehtäviin. Katselee paljon elokuvia.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri. Välillä mietti myös koripalloammattilaisuutta.
» Haaveilee valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä sekä onnellisuudesta.
» Toivoo, että ihmiset ottaisivat asioista selvää ennen kuin avaavat suunsa ja antavat kannanottoja.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: