Sillä sipuli!

Samuli Karvosen ja Siiri Töyrälän keittiössä improvisoidaan ja nautitaan hyvästä ruuasta.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Anna Mansisto

Mitä enemmän sipulia, sitä parempi. Englannin aineenopettajaksi opiskeleva Samuli Karvonen pilkkoo silmät vuotaen ainakin neljä isoa sipulia tomaattisen pastakastikkeen joukkoon.
”Aivan sama kokkaako kanaa vai jauhelihaa, maku tulee sipulista. Myös Sriracha-chilikastike kuuluu minun suosikkeihini. Sopiva määrä tulisuutta tuo muut maut esiin”, hän tiivistää ruuanlaittofilosofiansa kulmakivet.

Samuli ja hänen luokanopettajaksi pian valmistuva avopuolisonsa Siiri Töyrälä ovat innokkaita kokkailijoita ja tekevät ruokaa lähes päivittäin. Mallin ruuanlaittoon he ovat saaneet kodeistaan, sillä molempien äidit ovat kokkeja.

”Kun olin 15-vuotias, äiti opetti tekemään perusruokia, kuten makaronilaatikkoa. Sitä kokkailinkin ahkerasti, kun muutin omaan kotiin”, Samuli nauraa.
Nykyään improvisaatioteatteria harrastava mies uskaltaa improvisoida myös keittiössä. Hän saattaa yhdistellä useampaakin reseptiä ja lisätä vielä oman ripauksensa soppaan. Myös Siiriä on kiittäminen hyvistä ideoista.

”Siiri on ehdottanut muun muassa, että laitapa karjalanpaistiin veden sijasta tomaattimurskaa ja kasviksia. Olin vähän epäileväinen, mutta siitä tulikin tosi hyvää ja nykyään teen karjalanpaistin aina tuolla reseptillä”, Samuli kertoo.

Hyvää opiskelijabudjetilla

Pastakastike porisee iloisesti hellalla ja Samuli heittää spagetit kiehumaan. Hän valmistaa tätä reippaasti chilillä maustettua kastiketta ainakin kerran viikossa. Siirin jälkiruuaksi leipomat mustikka-valkosuklaamuffinssit odottavat jo jääkaapissa.

Työnjako keittiössä on muodostunut kummankin mieltymyksien mukaan. Siiri tykkää leipomisesta, Samuli hoitaa ruokien maustamisen.

”Minä olen ehkä järjestelmällisempi ja Samuli taas soveltaa enemmän. Tasapainotamme siis hyvin toisiamme”, Siiri virnistää.

Siiri ja Samuli toteavat yhteen ääneen, että opiskelijabudjetillakin voi syödä hyvin, etenkin jos tekee ruuan itse alusta alkaen. Eineksiä he välttävät monestakin syystä.

”Ruoan laittaminen alusta asti itse on tosi mukavaa! Siinä saa maun luoda kokonaan itse, joten ruokaan saa enemmän vaihtelua. Myös rasvaa ja sokeria on tasan sen verran kun itse laittaa”, Samuli toteaa.

Laatu ratkaisee

Kotimaisuus tai luomu ei näyttele merkittävää roolia pariskunnan kulutusvalinnoissa, vaan kauppareissulla hinta-laatusuhde ratkaisee eniten.

”Yleensä ostamme halvinta, mutta esimerkiksi kalliimpaa tomaattimurskaa tulee hankittua, koska se on vaan parempaa. Eli laadusta olen valmis maksamaan, mutta esimerkiksi luomuun en hirveästi usko. Samanlaisesta tehotuotannosta siinäkin on kyse, sinne on vaan keksitty muutama sääntö torjunta-aineisiin”, Samuli sanoo.

Hän myöntää sortuvansa helposti tarjouksiin.

”Ostan mitä vaan, jos se on 70 prosentin alennuksessa. Kerran ostin yksitoista kiloa jauhelihaa, koska se oli niin hyvässä tarjouksessa”, Samuli nauraa makeasti.
Samulin ja Siirin suhtautumista ruuanlaittoon leimaa rentous ja tärkeintä on osata nauttia aikaansaannoksistaan.

”Mukavinta on kokata vieraita varten ja syödä rauhassa yhdessä”, Siiri hymyilee.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Laadukkaamman koulutuksen rakentaja

Yliopiston uusi koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä kuvailee itseään kehittämisorientoituneeksi. Opiskeluajoistaan asti hän on miettinyt, miten opetuksen voisi toteuttaa paremmin.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Joel Karppanen

Syksyllä Helka-Liisa Hentilä on joutunut liikkumaan keskustan ja Linnanmaan väliä edestakaisin pahimmillaan kolme kertaa päivässä. Elokuun loppuun saakka arkkitehtuurin tiedekunnan dekaanina toimineen Hentilän työpöytä sijaitsee vielä Rantakadulla. Oman huoneen koulutusrehtori saa pääkampukselta marraskuussa.

Aika on kulunut omien saappaiden hahmottelemiseen Olli Silvénin seuraajana. Monet asiat yliopiston hallinnossa ovat tuttuja, ja Silvéniltä hän aikoinaan peri myös teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanin tehtävän.

”Yhteistyömme on ollut hyvää. Silvén on tehnyt ison työn järjestelmiin, jotka keräävät tilastotietoa esimerkiksi opintopisteiden suorittamisesta. Nyt on aika keskittyä laadun varmistamiseen”, Hentilä suunnittelee.

Tilastodataa tarvitaan kehitystyön taustaksi, mutta muutos ei koulutusrehtorin mukaan tapahdu itsestään vaan ihmisten kautta. Siksi Hentilä on kiertänyt keskustelemassa tiedekuntien koulutustoimikunnissa, koulutuksen johtoryhmässä ja koulutusneuvostossa. Lisäksi hän on tavannut sidosryhmiä, kuten ylioppilaskuntaa.

Koulutusrehtorina Hentilä toivookin olevansa helposti lähestyttävä, tulevaisuuteen tähtäävä ja aikaansaava, mikä tarkoittaa sitä, että pienemmät, operatiiviset asiat hoidetaan ripeästi, jotta strateginen pitkän aikavälin tavoite toteutuu.

Olennaiset opiskelijat

Yliopistossa käy tällä hetkellä myllerrys. Yhtä aikaa valmistellaan strategia-, rahoitus- ja organisaatiouudistuksia. Hentilä näkee koulutuksen erittäin tärkeänä osana sekä yliopiston strategiaa että rahoitusta.

”Rahoitus on voimakkaasti tulosohjautuvaa ja tutkimusryhmillä on siinä suuri rooli. Kokonaisuuden kannalta myös koulutuksen tuloksellisuus on merkittävä. Koulutus ja tutkimus ovat tiiviissä suhteessa”, hän muistuttaa ja kaipaa tutkijoiden tuottamaa tietoa enemmän opetukseen.

Minulla on ollut kehittämisorientaatio asioihin koko työurani ajan. Arkkitehti haluaa aina nakertaa ja rakentaa maailmaa paremmaksi.

Organisaatiouudistuksen myötä vararehtorit saavat vastuulleen tiedekuntia ja yksiköitä. Hentilä toimii esimiehenä Oulun yliopiston kauppakorkeakoululle, humanistiselle tiedekunnalle sekä arkkitehtuurin ja kasvatustieteiden tiedekunnille, Täydentävien opintojen keskukselle (TOPIK), Oulun yliopiston tutkijakoululle (UniOGS), yliopiston kirjastolle ja koulutuspalveluille.

Koulutusrehtorin rooli on seurata heidän tavoitteidensa saavuttamista ja sparrata. Hentilä toivoo tiedekuntien koulutustoimikunnissa kuulevansa myös opiskelijoita.

”Arkkitehtuurin tiedekunnassa meillä on opiskelijoihin mutkattomat välit, heitä kuunnellaan. Opiskelijat ovat uudentava ja eteenpäin vievä voima”, hän perustelee.

Kohti parempaa

Omien opintojensa loppuvaiheessa Hentilä kiinnostui siitä, miten suunnittelutyön opettaminen arkkitehdeille onnistuu mahdollisimman hyvin. Näihin teemoihin pureutuivat hänen lisensiaatintyönsä ja väitöstutkimuksensa.

”Minulla on ollut kehittämisorientaatio asioihin koko työurani ajan. Arkkitehti haluaa aina nakertaa ja rakentaa maailmaa paremmaksi”, kuvailee Hentilä.

Hän pitää myös koulutusrehtorin työtä mahdollisuutena vaikuttaa, sillä yliopistosta pyrähtää osaajia eri puolille maailmaa tärkeisiin tehtäviin.

Helka-Liisa Hentilä nostaa kolme sanaa ohjaamaan tulevaa suuntaansa: prosessit, sujuvuus ja laatu, joista kaksi ensimmäistä liittyvät kiinteästi toisiinsa. Niillä hän tarkoittaa sitä, että kurssien läpäisemiselle ei olisi turhia esteitä esimerkiksi suoritusjärjestyksen vuoksi. Näin tutkinnotkin valmistuisivat ajallaan.

Myös vaihtojaksoilla ulkomailla käytävien kurssien korvaavuutta tulisi sujuvoittaa.

Kansainvälisyys on Hentilälle osoitus koulutuksen laadusta, sillä se kuuluu tähän päivään. Hän toivoo, että vaihto-opiskelijat, kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja omat opiskelijamme kävisivät samoja kursseja.

Oppimisympäristöjen – niin digitaalisten kuin fyysisten – kehittäminen on toinen laadun ulottuvuus.

”Opiskelijoilta odotetaan tehokkuutta, mutta se ei onnistu ilman toimivia oppimisympäristöjä. Oppimiskokemus on tärkeä. Tämän kehittämiseen tarvitsemme resursseja”, Hentilä sanoo ja naurahtaa, ettei maailma ole koskaan valmis. Palo parantamiseen pysyy.

 

Kuka?

» Helka-Liisa Hentilä
» Oulun yliopiston koulutusrehtori 1. syyskuuta alkaen.
» 53 vuotta.
» Kotoisin Helsingistä, asuu Itä-Tuirassa.
» Työskennellyt Oulun yliopistossa arkkitehtuurin tiedekunnassa dekaanina, yhdyskuntasuunnittelun professorina ja teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanina. Tutkimus- ja opetustehtävissä yliopistoissa ja korkeakouluissa niin Suomessa kuin Ruotsissa. Arkkitehtitoimistoissa ja omassa yrityksessään arkkitehtina.
» Valmistunut arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1987. Lisensiaatiksi 1990. Tekniikan tohtoriksi 1993 Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta Tukholmasta. Myös pedagogisia opintoja.
» Unelma-ammatti lapsena oli arkkitehti.
» Vapaa-ajalla harrastaa liikuntaa monipuolisesti, esimerkiksi ratsastusta ja työmatkapyöräilyä. Nuorempana listaan kuuluivat myös jääkiekko ja alppihiihto.
» Haaveilee tietokirjallisuuden lukemiseen käytettävästä ajasta, jotta maailmaa olisi helpompi jäsentää.
» Toivoo, että yliopistot säilyvät yhteiskunnallisesti merkittävinä instituutioina, jotka kykenevät uudistamaan kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Kaikista rakkain on teatteri

Krista Kosonen on kahden teatterikoulun kasvatti.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Joel Karppanen

Elokuvissa, televisiossa ja teatterilavoilla työskennelleelle Krista Kososelle näyttelemisen muodoista yksi näistä on ylitse muiden. Teatteri. Hän kuvailee sitä kaiken pohjaksi ja kuningaslajiksi.

”Teatterihan on hirveimmillään aivan hirveää paskaa. Jos teatteri tehdään laiskasti, sitä ei pelasta mikään. Mutta sitten, kun se on hyvää, se on hyvää.”

Ainutlaatuinen luonne yhden oton taidemuotona ja siihen kuuluva vuorovaikutus tekevät teatterista Kososelle tärkeän. Hän on saanut näyttelemisestä mielettömimmät tunnekokemukset nimenomaan teatterilavalla.

Kosonen uskalsi myöntää itselleen vasta lukion viimeisellä luokalla haluavansa näyttelijäksi. Häntä pelotti olla kiinnostunut suositusta ammatista, koska Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun on niin vaikea päästä. Koulussa hän oli ollut mukana ilmaisutaidon ryhmissä ja lukionkin hän kävi Kallion ilmaisutaidon lukiossa, joten alitajuisesti urahaave oli ollut mielessä jo kauemmin.

Vaikka Kosonen abikeväänä tiesi haluavansa näytellä, ei hän kuitenkaan vielä uskaltanut pyrkiä Teatterikorkeakouluun, vaan haki Lahden kansanopistoon ja opiskeli siellä vuoden näyttelijäntyötä. Seuraavana keväänä Kososelle ovet Teatterikorkeakouluun avautuivat ensiyrittämällä.

Teatterikorkeakoulussa opetetaan valtavasti näyttelijäntyöhön liittyviä käytännönasioita kuten puhetta ja laulua. Kosonen nostaa suurimmaksi opiksi kuitenkin näyttelijälle olennaisen taidon: herkkyyden, empatian ja lapsenmielisyyden säilyttämisen taidon. Katkeroituminen ja kyynistyminen ei ole mahdollista. Täytyy jaksaa ihmetellä.

”Haalea keskitie on aina ihan paskaa. Se on joko kylmää tai kuumaa. Mukava haalea ei ole mitään. On mentävä turvallisuusalueelta pois, mikä on mielestäni hyvä elämässä ylipäätään.”

Kuten monessa muussakin ammatissa, näyttelijä ei ole valmis astuessaan korkeakoulun ovista maisterinpaperit kädessään ulos. Jokainen rooli alkaa Kososen sanoin nollasta. Lisäksi Kosonen kokee käyneensä toisen teatterikoulun ukrainalaisohjaaja Andriy Zholdakin kanssa. Näyttelijätär työskenteli hänen ohjauksessaan klassikkoteoksissa Anna Karenina, Vanja-eno ja Kirsikkapuisto.

Moskovassa opiskelleen ja Berliinissä asuvan Zholdakin kanssa työskentely opetti Kososelle asennetta, intohimoa ja soturiajattelua. Hän oppi, ettei näyttelijä voi pelätä tai pyydellä anteeksi. Pitää olla voimaa, vahvuutta ja rohkeutta.

Vaikka teatteri on Kososelle lajeista rakkain, Kätilö-työn myötä rakkaus ja kiinnostus elokuvaakin kohtaan on kasvanut. Hänellä oli runsaasti aikaa rakentaa roolihahmoaan Helenaa, joka rakastuu Lauri Tilkasen esittämään saksalais-suomalaiseen SS-upseeriin Johannes Angelhurstiin.

Krista Kosonen onnistui ohjaajamiehensä Antti Jokisen kanssa tekemään roolihenkilöstä erilaisen kuin hän itse on. Usein perusteelliseen valmistautumiseen ja roolin kehittelyyn ei ole tarpeeksi rahaa ja aikaa.

”Se on ihaninta, että pääsisi tekemään juuri näin, että olisi aikaa, hyvä käsikirjoitus ja hyvä rooli.  On se sitten foorumi mikä vain.”

Helenan-rooli Kätilössä on Kososen tähän mennessä suurin rooli.

”Tuntuu kauhean jännittävältä, kun on vihdoin päässyt sitä näyttämään. Toisaalta tuntuu ihanalta, koska rooli on ollut kaikista rakkain. Minulla tuli jopa kuvausten päätyttyä ikävä Hellua, niin kuin häntä kutsuin.”

Hellu unohtunee syksyllä, kun Kososella on uudenlainen koitos edessä. Esikoisen syntymä ja äitiysloma pitävät näyttelijättären loppuvuoden poissa niin teatterilavoilta kuin kuvauksistakin.

 

Kuka?

»Näyttelijä Krista Kosonen.
» 32 vuotta.
» Kotoisin Espoosta. Asuu Helsingissä.
» Valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009. Opiskellut näyttelijäntyötä myös Lahden kansanopistossa.
» Elokuvat: Mm. Kätilö (2015), Puhdistus (2012), Suden vuosi (2007), Jadesoturi (2006).
» Televisiossa: Mm. Kingi (2015), Toisen kanssa (2014), Putous (2010-2014), Klikkaa mua (2011-2014), Helppo elämä (2011), Suojelijat (2007).
» Teatterissa: Mm. Turun kaupunginteatterissa Anna Karenina (2010) ja Kirsikkapuisto (2012), Suomen Kansallisteatterissa Vanja-eno (2014–2015).
» Palkittu Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla parhaasta naispääosasta Kätilö-elokuvasta kesäkuussa 2015 ja Kultaisella Venlalla vuosina 2014 ja 2011.
» “Vapaa-ajallani luen, käyn elokuvissa ja teatterissa sekä vietän aikaa ystävien ja 3-vuotiaan labradorinnoutajani, Hilman kanssa.”

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kokkaava jääkiekkotuomari

Lasse Lappalaisen keittiössä kokeillaan rohkeasti kokkikirjojen reseptejä.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Heidi Hahtola

Porkkanaa, sipulia ja valkosipulia pilkottuna kattilaan kuullottumaan, perään lihaliemikuutio, punaisia linssejä, tomaattimurskaa ja vettä. Lisätään vielä hieman chiliä mausteeksi.
Taloustieteen maisteriohjelmassa opiskeleva Lasse Lappalainen pyöräyttää linssikeiton käden käänteessä.

”Tämä on mahtava keitto kylmänä talvipäivänä, mutta toimii myös alkuruokana”, hän toteaa samalla kun soseuttaa keiton sauvasekoittimella.

Seuraavaksi Lappalainen ottaa siikafileet käsittelyyn. Pääruuaksi on luvassa chilillä ja pähkinällä kuorrutettua kalaa brittikokki Gordon Ramsayn reseptin mukaan toteutettuna. Ohje on kuitenkin kaverilta opittu.

”Nykyään tulee hirveästi ruokaohjelmia, mutta harvemmin niitä reseptejä tulee kokeiltua. Perinteiset kokkikirjat ovat minulle paras inspiraationlähde. Etenkin hyvät kuvat saavat innostumaan reseptistä”, Lappalainen kertoo kokkailujensa taustoista.

Laatu määrää tärkeämpää

Eineksiä ei tässä keittiössä juuri käytetä. Jääkiekkotuomarina vapaa-ajallaan toimiva Lappalainen treenaa vähintään neljä kertaa viikossa ja siksi myös ruuan laatuun on kiinnitettävä huomiota.
”Ruoka on minulle nykyään ennen kaikkea polttoainetta ja arkena kokkailen eniten pastaa, jauhelihaa ja kanaa. Vapaapäivinä kiinnitän huomiota ruuanlaittoon enemmän myös raaka-aineiden osalta”, hän sanoo.

Jääkiekkotuomaritoiminta perustuu alueellisiin tuomarikerhoihin, jotka toimivat jääkiekkoliiton alaisuudessa. Myös tuomareille laaditaan omat treeniohjelmat. Kesällä hankitaan peruskunto ja talvella pidetään voimaa yllä.

Treeniä tulee myös jääkiekkopeleissä, joissa Lappalainen luistelee linjatuomarina paljon maksimivauhdilla. Hän voi puhaltaa jopa 80 peliä kaudessa.

”Vaikka liikun paljon, proteiinia ei kuitenkaan tarvitse tankata ylen määrin. Siksi yliopiston ruokalassakin pyrin täyttämään puolet lautasesta salaatilla.”

Kannattaa omistaa hyvä paistinpannu

Ruuanlaitto on Lappalaiselle selkeästi myös intohimo, ja hän suosii laadukkaita välineitä. Kun on aika paistaa kalafileet, hän kaivaa esiin suosikkipaistinpannunsa.
”Tästä hiiliteräspannusta olen jaksanut vouhkata ihmisille”, Lappalainen nauraa.

Hän kertoo pannun olevan kuin valurautapannu, mutta kevyempi. Materiaali on tuttu myös wokkipannuista. Jos pohja menee mutkalle kuumuudesta, sen voi kuulemma paukauttaa vasaralla takaisin muotoonsa.

”Tämä on hieman työläämpi puhdistaa kuin teflonpannu, mutta oikein hoidettuna se voi kestää koko eliniän. Hinnaltaan nämä ovat edullisia, jo kolmellakympillä saa hyvän pannun. Ne sopivat siis opiskelijakeittiöönkin”, hän vinkkaa.

Johtuneeko pannusta, mutta kala onnistuu erinomaisesti. Päälle tulee vielä mukavan tulinen kastike ja lisukkeeksi kaura-riisi-sekoitusta.

”Hmm. Hieman tuli tulisempaa kuin ajattelin”, kriittinen kokki arvostelee tuotostaan. Ruokaseura vastaa kommenttiin vain tyytyväisellä maiskutuksella.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Omapäinen sooloilija

On parempi vain tehdä asiat valmiiksi eikä huudella niistä ennen aikojaan, ajattelee Henri Pulkkinen.

Henri Pulkkinen eli Paperi T ei ole ehtinyt tänä kesänä juuri oleskella kotonaan. Hän julkaisi huhtikuussa soolodebyyttinsä Malarian pelko ja siitä lähtien häntä on revitty festivaaleille ympäri Suomea. Keikkoja on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin.

”Koko ajan on vähän sellainen olo, että unohdan, missä minun pitää olla seuraavaksi”, Pulkkinen kommentoi vilkasta kesäänsä.

Uusi tulokas hän ei suomalaisessa räpissä ole, vaikka hänen soolonsa vasta tänä vuonna ilmestyikin. Pulkkinen on räpännyt teini-ikäisestä lähtien ja on osa räp-yhtye Ruger Haueria Pyhimyksen ja Tommishockin rinnalla.

Keikkailu yksin on sen sijaan hänelle uutta ja eroaa suuresti Ruger Hauerin esiintymisistä, jotka syntyvät Pulkkisen luonnehdinnan mukaan kaaoksesta.

”Ruger Hauer koostuu kolmesta itsepäisestä ihmisestä, joilla kaikilla on omat ajatuksensa siitä, mitä bändin tai keikan pitäisi olla. Meidän keikka on kaaos, josta ei ikinä tiedä, tuleeko siitä ihan hirveää vai tosi hyvää. Se voi jonkun jäsenen mielestä olla hyvä tai jonkun jäsenen mielestä paska keikka ja yleisön mielipidettä en haluakaan tietää”, räppäri naurahtaa.

Pulkkinen pitää siitä, että hän saa sooloillessaan päättää, mitä lavalla tekee ja voi ohjailla keikan kulkua oman mielensä mukaan.
”Omalla soolokeikalla paineet ovat ihan erilaiset, koska vastuu on vahvemmin minulla. Osan soolokeikoistani olen tehnyt Femme En Fourrure -yhtyeen kanssa, josta olen ollut todella innoissani.”

En räppää livenä

Henri Pulkkinen on hurmannut musiikillaan ja keikoillaan monia pitkin suvea. Hänen keikoillaan liikututaan ja vaikututaan. Räppäri itse ei osaa ajatella vaikuttavansa ihmisiin eikä esiintyminen ole hänelle ollut elämän suuri päämäärä. Ruger Hauerin alkuvuosina hän ei missään nimessä olisi halunnut edes alkaa keikkailla.

”Silloin olin, että ääh en mä livenä räppäämään mene. Ei ei ei. Vaikka olin nuorena kiinnostunut näyttelemisestä ja olin koulun näytelmissä, jossain vaiheessa minua alkoi ahdistaa esiintyminen.”

Häntä eivät keikat useimmiten jännitä, ja esiintyjän identiteetti on hänelle muodostunut vahingossa.

”En ole nuorena halunnut esiintyä sukulaisille ja minulle ei ole ollut tärkeää päästä jonnekin, missä ihmiset katsovat minua. Enemmän olen mennyt siitä poispäin ja oudon silmukan kautta joutunutkin palaamaan siihen.”

Malarian pelko -levyn myötä kasvanut suosio ei ole saanut Pulkkista kaventamaan omia tekemisen mahdollisuuksiaan. Aiempaa suurempi kuuntelijakunta ei rajoita hänen luovuuttaan.

”Kaikessa tekemisessä tärkeintä on vain tehdä. Se, että teet jotain, johtaa seuraavaan ja siitä taas tulee uusi idea, jonka kautta tekee jotain muuta. Laskelmointi ei ole minun mielestäni kauhean mielenkiintoista.”

Ennen seuraavaa Paperi T -albumia Pulkkisella on työn alla muutamia muita musiikkiprojekteja, kuten Ruger Hauerin neljäs pitkäsoitto, joka ilmestynee vielä tänä vuonna. Hän on kuitenkin ehtinyt miettiä seuraavia sooloaskeliaankin.

”Minulla on jonkinlaista uskallusta tehdä vielä enemmän jotain erilaista tai mennä siihen suuntaan, mikä itseäni kiinnostaa.”

Muista tulevista musiikkiprojekteista Pulkkinen ei halua puhua.

”Räpgenressä kaikki tykkäävät huudella, mitä he tekevät ja siinä kestää viisi vuotta tai sitä ei ikinä tulekaan. Parempi tapa on olla vain hiljaa ja tehdä se asia valmiiksi. Sitten sen jälkeen ei tarvitse toivottavasti itsekään huudella, vaan se vain tapahtuu.”

 

Kuka? 

» Räp-artisti Paperi T.
» 29 vuotta.
» Kotoisin Porvoosta.
» Asuu Helsingissä.
» Valmistunut media-
nomiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Metro-
poliasta vuonna 2013.
» Discografia: Malarian pelko (soolo 2015), Ukraina (Ruger Hauer 2013), Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne (Paavoharju 2013), Ex ovis pullus non natis serò fit ullus (Paperi T & Khid 2013), Erectus (Ruger Hauer 2012), Se syvenee syksyllä (Ruger Hauer 2010).
» Musiikin ohella tekee DJ-hommia ja ohjelmia Radio Helsinkiin.
» “Vapaa-aikaa ei oikein ole tällä hetkellä, mutta koitan nauttia kulttuurista ja hyvistä oluista!”

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Digiajan käsityöläinen

Elektroniikkaa opiskellut Antti Pohjola on unelmatyössään ohjelmistosuunnittelijana. Myös vapaa-ajallaan hän viihtyy koodien parissa.

Kun Antti Pohjola, 32, aloitti opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2001, IT-kupla oli juuri puhjennut. Kun hän valmistui kuusi vuotta myöhemmin, ohjelmistoala oli jälleen kovassa kasvussa.

”Tuntuu, että IT-ala elää sykleissä. Nokian irtisanomisten jälkeen monet ovat työllistyneet uusiin firmoihin ja tälläkin hetkellä ohjelmistoalan työpaikkoja on paljon auki”, Pohjola kuvaa alan nykytilannetta.

Hän toteaa, että nykyään ohjelmistoja käytetään joka asiassa kännyköistä verkkopankkiin ja ala kasvaa koko ajan. Ohjelmistokehittäjä on jopa ohittanut rekkakuskin yleisimpänä ammattina joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Elektroniikkaa sähkötekniikan osastolla opiskellut Pohjola työskentelee tällä hetkellä ohjelmistopalveluja tarjoavalla Siili Solutionsilla. Hänen tiensä työelämään on diplomi-insinöörille melko tyypillinen.

”Tein opintoihin liittyvän harjoituskurssin eräälle yritykselle, jonka jälkeen pääsin sinne kesätöihin. Erikoista oli ainoastaan se, että yritys ei saanut ottaa kesätyöntekijöitä, joten sain suoraan vakituisen työsopimuksen”, Pohjola nauraa.

Opinnoista laaja pohja

Pohjola kokee saaneensa opinnoista hyvän pohjan työelämää varten ja etenkin käytännönläheisistä harjoituskursseista oli hyötyä. Opintoihin sisältyi kuitenkin paljon myös sellaista, mihin hän ei työelämässä ole törmännyt.

”Elektroniikka on laaja ala ja opinnot kattavat paljon koodaamisesta aina analogiapiirien toimintaan. Työelämässä taas keskitytään suppeampiin asiakokonaisuuksiin. Toisaalta laajuudesta ei ole haittaakaan, eihän sitä opiskellessaan vielä tiedä mihin päätyy töihin”, hän pohtii.

Laaja on myös eri tutkintojen kirjo, jolla ohjelmistoalalle voi työllistyä. Pohjola mainitsee, että hänen työkavereistaan löytyy monien alojen osaajia aina maanmittausinsinööreistä matemaatikkoihin ja fyysikkoihin. Työssä monet vielä erikoistuvat tietyn työkalun tai ohjelmointikielen asiantuntijoiksi.

”Minusta tässä on myös paljon käsityöläisammatin piirteitä. Vähän niin kuin puuseppä tekee tuolin, joku tekee ohjelman hienommin tai nopeammin kuin toinen.”

Oma kiinnostus tärkeintä

Pohjola toteaa työn pitävän hyvin mukana tekniikan nopeassa kehityksessä, mutta hän suunnittelee myös vapaa-ajallaan esimerkiksi mobiilisovelluksia.

”Osaksi kyse on ammattitaidon ylläpitämisestä, mutta enimmäkseen teen sovelluksia ihan vaan harrastuksenani, koska se on mukavaa. Kun työstään pitää tarpeeksi, samaa hommaa jaksaa tehdä työpäivän jälkeenkin”, Pohjola hymyilee.

Oma harrastuneisuus onkin Pohjolan mielestä yksi tärkeimmistä asioista ohjelmistoyrityksiin töihin haettaessa.

”Yrityksissä ei välttämättä tiedetä, mistä yliopistokursseissa on kyse. Parhaiten oman osaamisensa voi todistaa, kun esittelee jonkin konkreettisen asian, esimerkiksi itse tekemänsä sovelluksen.”

Kuka?
» Antti Pohjola
» Valmistunut vuonna 2007 diplomi-insinööriksi elektroniikan koulutusohjelmasta.
» Opinnoissa parasta oli vapaus suunnitella itse, mille kursseille osallistuu.
» Haastavinta opiskeluissa oli kurssien harjoitustyöt ja tenttien kasautuminen yleensä lukukauden loppuun.
» Ensimmäinen oman alan työ Yomi software oy:ssä.
» Töissä Siili Solutionsilla ohjelmistoinsinöörinä vuodesta 2008.
» Elää omaa unelmaansa, koska viihtyy työssään ja aikaa riittää myös kiipeily- ja lasketteluharrastuksiin.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää: