Pihlajapihalla syystuuli puhaltaa, kun Essi Leinonen astelee valokuvausta varten linssin eteen. Essi nauraa, kun möngin syvemmälle pusikkoon valokuvan ottoa varten. Nauru on sydämellistä ja tarttuvaa. Leinonen aloitti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan uutena sosiaalipoliittisena asiantuntijana syyskuun lopussa. Alku on ollut tyrnäväläisen mukaan innostava, vaikka uudessa työssä on ollut paljon uutta opeteltavaa. Työnantaja muuttui vain kirjaimen verran, kun […]
Pihlajapihalla syystuuli puhaltaa, kun Essi Leinonen astelee valokuvausta varten linssin eteen. Essi nauraa, kun möngin syvemmälle pusikkoon valokuvan ottoa varten. Nauru on sydämellistä ja tarttuvaa.
Leinonen aloitti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan uutena sosiaalipoliittisena asiantuntijana syyskuun lopussa. Alku on ollut tyrnäväläisen mukaan innostava, vaikka uudessa työssä on ollut paljon uutta opeteltavaa.
Työnantaja muuttui vain kirjaimen verran, kun Leinonen siirtyi töihin OYS:sta OYY:hyn. Koulutukseltaan Leinonen on sairaanhoitaja. Alan töitä hän on ehtinyt tehdä useamman vuoden ajan. “Kolme vuotta sairaalaorganisaatioissa ja yksi työterveydessä”, Leinonen taustoittaa.
Sairaanhoitajan työ oli palkitsevaa, mutta Leinosesta tuntui ettei hoitotyölle ollut enää lisää annettavaa.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta houkutteli työpaikkana, sillä järjestöasiat ovat Leinosen sydäntä lähellä.
Uudessa työssä yhdistyvät monet asiat, joita hän pitää tärkeänä. “Käsillä tekemistä ja ihmisten kohtaamista”, Leinonen tarkentaa.
Sosiaalipoliittisen asiantuntijan työ keskittyy erityisesti opintososiaalisten asioiden hoitoon. Toimeentulon, terveyden ja hyvinvoinnin kysymykset ovat työn ytimessä, mutta myös muissa mieltä askarruttavissa asioissa sopo-asiantuntijaan voi olla yhteydessä. “Jos ei tiedä mistä löytyisi apua omaan oloon tai tilanteeseen niin ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, mitä voimme asialle tehdä”, Leinonen sanoo.
Ammatillisesta kokemuksesta Leinonen uskoo olevan paljon hyötyä. Esimerkiksi YTHS:n hoitopolkujen ymmärtäminen on avuksi sosiaalipolitiikkaa tehdessä. Työkokemus on tuonut myös näkökulmaa oman työn tekemiseen. Leinonen kuvaa itseään työntekijäksi, joka vaatii työltään rakennetta ja johtajuutta. “Tarvitsen raamit, mutta täytän itse taulun”, hän kuvaa.
Haastatellessa Leinosta huomaa, että hän suhtautuu sosiaalipolitiikkaan sen vaatimalla vakavuudella. Kun hän puhuu opiskelijoiden syrjäytymisestä, ääni menee vakavaksi ja rauhalliseksi. “Se on iso ongelma, jonka ehkäisemiseksi täytyy tehdä töitä niin ruohonjuuritasolla kuin valtakunnallisestikin”, Leinonen linjaa.
Kuka?
Essi Leinonen
27-vuotias
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalipoliittinen asiantuntija
OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Jere Tapio hymyilee leveästi saapuessaan kahvikupin kanssa haastatteluun. Uusi työ on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka paljon uutta opittavaa on. “Olo on kevyt, vaikka pitkiäkin päiviä on tehty”. Tapio aloitti tehtävässään 15.8. virkavapaalla olevan Aino Rossin sijaisena. Virka kestää maaliskuun 2023 puoliväliin asti. Järjestömaailma ja opiskelijavaikuttaminen ovat 25-vuotiaalle jääliläiselle tuttuja teemoja. Ennen nykyistä […]
OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Jere Tapio hymyilee leveästi saapuessaan kahvikupin kanssa haastatteluun. Uusi työ on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka paljon uutta opittavaa on. “Olo on kevyt, vaikka pitkiäkin päiviä on tehty”.
Tapio aloitti tehtävässään 15.8. virkavapaalla olevan Aino Rossin sijaisena. Virka kestää maaliskuun 2023 puoliväliin asti. Järjestömaailma ja opiskelijavaikuttaminen ovat 25-vuotiaalle jääliläiselle tuttuja teemoja. Ennen nykyistä tehtäväänsä Tapio on toiminut jo vuosikymmenen ajan vastuutehtävissä, muun muassa ainejärjestö Remburssin puheenjohtajana sekä Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtajana. Mikä sai hänet hakemaan koulutuspoliittisen asiantuntijan paikkaa?
“Edunvalvonnalliset teemat ovat olleet huomioni kohteena jo pitkään. Viime kesänä palaset napsahtivat kohdilleen.”
“Edunvalvonnalliset teemat ovat olleet huomioni kohteena jo pitkään. Viime kesänä palaset napsahtivat kohdilleen”, Tapio kertoo. “Minulla oli tarkoitus palata Ouluun, ja OYY sattui hakemaan koulutuspoliittista asiantuntijaa. Kaipasin myös muutosta työelämääni, sillä olin toiminut useamman vuoden ajan vakuutusyhtiöllä korvausneuvojana,” hän jatkaa.
Opiskelijavaikuttaminen on jo pitkään tuntunut Tapiosta omalta jutulta. “Into asiantuntijatyöhön on herännyt, kun olen työskennellyt viime vuosina muiden asiantuntijoiden kanssa. Jos polku täältä aukeaa, niin tuskin minua saa enää muualle houkuteltua”.
Kun Tapiolta kysytään siitä, millainen kopo hän haluaa olla, vastaus on napakka. “Helposti lähestyttävä!” Koulutuspolitiikka koetaan hänen mukaansa usein kylmäksi tai vaikeasti lähestyttäväksi sektoriksi — vaikkapa arvosanasta valittaminen voi tuntua opiskelijasta isolta taistelulta. “Toivottavasti pystyn olemaan sellainen kopo, jolle viestin laittamiseen on mahdollisimman matala kynnys.”
Koulutuspoliittista asiantuntijaa kannattaa lähestyä opintoja koskevissa asioissa. “Konkreettisia esimerkkejä ovat opintosuorituksiin, opintojen sisältöön ja arviointiperusteisiin liittyvät asiat”, Tapio sanoo.
Koulutuspoliittisen asiantuntijan työtehtävät ovat melko moninaisia, eikä kahta samanlaista päivää ole. Joitain rutiineja työpäiviin kuitenkin kuuluu. “Aamuisin käyn kopon checklistin läpi: katson opetus- ja kulttuuriministeriön, rehtorineuvoston, opetushallituksen ja yliopiston intran tuoreimmat tiedot”, Tapio kertoo.
“Usein puolet päivästä kuluu työryhmissä ja kokouksissa, toinen puoli päivästä ihmisten kontaktoinnissa ja työn suunnittelussa. Tällä hetkellä minua työllistää hallopedien rekrytoinnit.”
Toimistoaikojen ulkopuolella tuore OYY:läinen viettää aikaansa biljardin, pleikkarin ja ruuanlaiton parissa. Viikonloput kuluvat vaihtelevasti. “Joko olen möyryämässä järjestömaailmassa, liputtamassa tärkeiden teemojen puolesta tai sitten olen viihtymässä”, Tapio naurahtaa.
Kun kuljemme uusien opiskelijoiden täyttämiä käytäviä, Tapio kertoo olevansa erityisen innostunut tästä syksystä. “Uusi ympäristö innostaa, ja vaikka en ole iso syksyjen ystävä niin nyt tuntuu että virtaa riittää hyvin”.
Uusille ja jatkaville opiskelijoille hänellä on lyhyet terveiset. “Nauttikaa, fuksit varsinkin!”
Kuka?
Jere Tapio
25-vuotias
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija
Hallintotieteen ylioppilas
Kotoisin Jäälistä
Julkaistu
SHARE
Olli Laitinen
Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.
Lappi, kenttätyöt ja pienet tunturikasvit imaisivat Julia Kemppisen tutkijan uralle. Vaikka tutkimusrahoituksen hakeminen on joka kerta pitkä ja työläs prosessi, kokee Kemppinen, että kielteinenkin päätös opettaa jotain. Tiesitkö, että Saana-tunturilta voi löytää orkideoja? ”Se on ihan oma maailmansa, kun sinne sukeltaa”, kertoo Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä luonnonmaantieteilijä Julia Kemppinen. Kemppinen tutkii arktista luontoa. Hän on […]
Lappi, kenttätyöt ja pienet tunturikasvit imaisivat Julia Kemppisen tutkijan uralle. Vaikka tutkimusrahoituksen hakeminen on joka kerta pitkä ja työläs prosessi, kokee Kemppinen, että kielteinenkin päätös opettaa jotain.
Tiesitkö, että Saana-tunturilta voi löytää orkideoja?
”Se on ihan oma maailmansa, kun sinne sukeltaa”, kertoo Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä luonnonmaantieteilijä Julia Kemppinen. Kemppinen tutkii arktista luontoa. Hän on kiinnostunut erityisesti paikallisilmastoista: kun tunturin toinen puoli on aurinkoon ja toinen varjoon päin, vallitsee rinteillä kaksi erilaista ilmastoa.
”Paikallisilmasto vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka suureksi rinteillä elävät kasvit kasvavat”, Kemppinen kertoo.
Kemppisen tutkijan ura olisi voinut viedä myös aivan toiselle puolelle maapalloa. Helsingin yliopistossa maantiedettä lukenut Kemppinen oli aluksi aikeissa erikoistua kehitysmaantieteeseen. Sivuaineena hän luki trooppista metsänhoitoa.
”Sitten tokan vuoden aikana tuli sähköpostiin ilmoitus kenttätyömahdollisuudesta Lapissa Saana-tunturilla viideksi viikoksi. Mä mietin, että ei hitto, et toi on mielenkiintoinen ja pitäiskö mun yrittää hakea siihen,” Kemppinen muistelee.
Hän haki ja sai paikan. Tutkimusryhmässä Kemppinen alkoi kirjoittamaan kandiaan. Saman tutkimusryhmän mukana syntyi myöhemmin myös gradu ja lopulta väitöskirja.
”Se oli sellainen työ, joka imaisi: kenttätyöt, Lappi ja pienet tunturikasvit.”
Kentällä
Viimeiset pari vuotta Kemppinen on tutkinut arktista luonnonmaantiedettä Oulun yliopistossa Jan Hjortin tutkimusryhmässä. Projektiin on kuulunut myös tutkijavaihto ulkomailla ja viimeisen vuoden ajan Kemppinen on työskennellyt Tromssan yliopistossa Norjassa.
”Se on tosi tärkeä osa itsenäisen tutkimusuran käynnistämistä, että hankkii laajat omat verkostot ja näkee vähän erilaisia tutkimusympäristöjä, erilaisia instituutioita, erilaisia tutkimusryhmiä”, Kemppinen miettii.
Vuonojen keskellä Kemppinen kertoo viihtyneensä hyvin. Lisäksi Tromssa on lähellä hänen yhtä keskeisintä tutkimusaluettaan, Kilpisjärveä.
Siellä Kemppinen vietti viime heinäkuun kenttätöiden parissa. Tunturissa työskentely onkin Kemppiselle työn parhaita puolia: hän käy lukemassa pienten sääasemien keräämää ilmastodataa, kartoittaa kasvillisuutta ja kerää pieniä lehtinäytteitä.
”Esimerkiksi Saana-tunturilla on kalkkivaikutusta, mikä tarkoittaa, että maaperä on vähän ravinteikkaampaa, niin siellä on ihan uskomattoman paljon erilaisia pieniä lajeja, joita ei esiinny paljon muualla.”
Palapelin palasia
Tänä syksynä Kemppisellä käynnistyy Suomen Akatemian rahoittama kolmevuotinen tutkimusprojekti. Siinä hän tutkii elottoman luonnon monimuotoisuuden eli geodiversiteetin vaikutusta biodiversiteettiin muuttuvassa ilmastossa.
Biodiversiteetti on vain yksi osa luonnon monimuotoisuutta, Kemppinen huomauttaa. Hän vertaa tilannetta teatteriin: kasvit ja eläimet tarvitsevat paikan, näyttämön, jossa esiintyä.
”Yksinkertaistettuna kyse on siitä, miten esimerkiksi maan pinnanmuodot ja vesistöjen monimuotoisuus mahdollistavat sen, että meillä voi olla hyvin monimuotoinen elollinen luonto, kasvit ja eläimet.”
Kemppinen tekee perustutkimusta ja tuottaa tietoa siitä, minkälaisissa olosuhteissa arktiset kasvilajit elävät. Tietoa voidaan käyttää esimerkiksi ennusteiden laadintaan.
Tutkimustaan Kemppinen vertaa palapelin palasiin: ”Mitä enemmän me tiedetään niistä pienistä palasista sitä paremmin me pystymme ymmärtämään kokonaisuutta.”
Arktisen alueen tutkijana Kemppinen on väistämättä todistamassa ilmastonmuutoksen seurauksia: arktinen ympäristö vihertyy ja kasvillisuus leviää yhä pohjoisemmaksi.
Ilmastonmuutoksen hillitsemisen suhteen Kemppinen on samaan aikaan realistinen ja toiveikas.
”Muutoksia on luvassa joka tapauksessa. Mutta kyllä mä uskon, että me pystytään välttymään kaikista pahimmilta skenaarioilta. Se vaatii isoja päätöksiä.”
Onnistumisia ja epäonnistumisia
Tutkijana Kemppinen haluaa tuottaa hyödyllistä ja avointa tietoa, josta on iloa pitkäksi aikaa. Tutkijan työn varjopuolet, lyhyet työsuhteet ja rahoituksen epävarmuus ovat jo tulleet tutuksi. Suomen Akatemian kohdalla rahoitus napsahti, mutta aina niin ei käy.
”Jos katsoo tutkijan CV:tä, niin siellä on listattuna ainoastaan ne onnistumiset, mutta sieltä ei näy, että jokaista onnistumista kohden siellä on 20 epäonnistumista.”
”Jokainen kerta, kun mä feilaan, se opettaa mulle kuitenkin jotain. Jos katsoo tutkijan CV:tä, niin siellä on listattuna ainoastaan ne onnistumiset, mutta sieltä ei näy, että jokaista onnistumista kohden siellä on 20 epäonnistumista.”
Vaikka hakuprosessit ovat pitkiä ja työläitä, niistä voi myös oppia, Kemppinen ajattelee. Hän kertoo oppineensa suunnitelmallisuutta, aikatauluttamista ja itsensä johtamista.
”Se myös opettaa tosi hyvin ilmaisemaan mitä sä teet ja minkä takia se on tärkeää. Et sä joudut perustelemaan jokaisessa hakemuksessa, että ilmastonmuutos oikeasti on tärkeä asia, jonka eteen täytyy tehdä töitä, ja tällä tavalla mun pieni tutkimukseni liittyy siihen.”
Väitöskirjan teosta ja tutkijan urasta haaveilevia Kemppinen haluaa rohkaista.
”Antaa palaa, et jos on kiinnostusta johonkin aiheeseen tai menetelmän soveltamiseen, on jotain kysymyksiä, joita haluaa ratkoa, niin kyllä siihen mahdollisuuteen kannattaa tarttua, jos sellainen tulee.”
”Tieteellisen tiedon kanssa työskentely on tosi mielenkiintoista, se auttaa meitä ymmärtää paremmin monimutkaisia asioita, hahmottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai ymmärtämään jotain yllättäviä asioita, kytköksiä toisiinsa.”
Kuka?
Julia Kemppinen
» Kotoisin Helsingistä
» Luonnonmaantieteilijä
» Oulun yliopiston tutkijatohtori Jan Hjortin tutkimusryhmässä
Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää? Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat […]
Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää?
Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat ovat järkyttäviä. Syy on meissä jokaisessa, sitä ei voi tässä vaiheessa kukaan enää kieltää. Hyökkäävä lobbaaminen syyllistävään sävyyn kuitenkin saa ihmiset usein käpertymään ennemmin kuoreensa kuin myöntämään kuormittavat elämäntapansa ja ryhtymään toimeen. Kaikki eivät edes usko pienten tekojen johtavan mihinkään. Tarvitaan suuria muutoksia valtiollisella tasolla, mutta valitettavasti toistaiseksi vallalla olevaa jatkuvan kasvun ihannetta ajetaan eteenpäin maapallon tulevaisuuden kustannuksella.
Myönteinen tulevaisuus Suomelle
Uhkailu ja syyttely ovat hyvin tehokkaita vaikuttamisen keinoja, joilla on historiallisestikin saavutettu suuria asioita. Toisaalta menetelmä saattaa saada osan viestin vastaanottajista puolustautumaan ja periaatteesta vastustamaan hyviäkin aikomuksia, jos ne on esitetty syyttelevässä muodossa. Tämä kehityskulku vaikeuttaa yhteistyötä kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi, joten mikä neuvoksi, kun suostuttelu ja toisenlaisten toimintatapojen tarjoaminen eivät riitä, mutta aggressiiviset lähestymistavat laukaisevat puolustusmekanismit?
Kestävyyspaneeli on riippumaton asiantuntijapaneeli, joka koostuu 10 eri tieteenalaa edustavasta tutkijasta. Paneeli pyrkii edistämään kestävän kehityksen mukaista politiikkaa Suomen tasolla. Kestävyyspaneeli on esittänyt kesäkuun 2022 alussa 28 uutta suositusta valtionhallinnolle, joiden kautta Suomi voi alkaa kestävämmäksi yhteiskunnaksi. Keskeisin sanoma paneelin esittämissä suosituksissa on jatkuvan kasvun havittelemisesta ja kuluttamisesta irti päästäminen.
Kestävyyspaneelin esittämänMyönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan kestävyysmurros nähdään hankalana ja pääasiassa vanhoista hyvistä asioista luopumisena. Tuttuus on yhtä kuin mukavuusalue, jolta ei mieluusti haluta poistua. Kestävyysmurroksella Kestävyyspaneeli tarkoittaa systemaattista toimintatapaa kestävän yhteiskunnan saavuttamiseksi.
Muutos ei suinkaan ole mahdoton, vaan Kestävyyspaneeli vertaa sitä muun muassa yleisen oppivelvollisuuden luomiseen – hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Eikä muutos ole aina pahasta, toisinaan se tarjoaa parempaa elämänlaatua kuin aiemmat toimintatavat.
Kestävyyspaneeli painottaakin erityisesti päättäjien suhtautumista muutokseen. Jos lähtökohtaisesti muutokseen suhtaudutaan negatiivisesti, muutos tulee yhä vaikeammaksi toteuttaa. Siksi tärkein asia ottaa huomioon muutosta tehdessä on asenne, jolla sitä markkinoidaan ja jolla sitä otetaan vastaan.
Ainoa pysyvä on muutos
Muutos ei yleensä ole kivutonta, eikä varmasti tule olemaan tässäkään kohtaa. Se lienee yksi syy sille, miksi se on tapahtunut niin hitaasti. Ilmastonmuutos ei valitettavasti kuitenkaan jää odottamaan sitä, että kaikki maailman kansalaiset ovat valmiita muuttamaan elintottumuksiaan. Nopeuttamisessa voivat valtionhallinnot olla avuksi, kunhan ensin murretaan muutoksen vaikeuden illuusio.
Koronapandemia aiheutti poikkeustilan, jota hoidettiin asettamalla rajoitteita. Suuret elintapamuutokset tulivat kaikille nopeasti arkipäiväisiksi. Myös Kestävyyspaneeli uskoo Suomen kykenevän ripeäänkin toimintaan. Mikä siis tekee ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittaviin toimiin ryhtymisestä sitten niin vaikeaa?
Kestävyyspaneelin mukaan elämme jatkuvuusharhassa, jonka mukaan huomisen hyvinvointi saavutetaan asettamalla huominen eilisen saumattomaksi jatkumoksi. Eli toisin sanoen jatketaan vanhaan hyvään malliin. Jatkuvuusharha elättelee irtikytkennän illuusiota, jonka mukaan voimme samanaikaisesti sekä kasvattaa taloutta että pienentää ilmastokuormitusta. Käytännössä tämä on kuitenkin tällä toimintamallilla mahdotonta.
Talouskasvua ja kansalaisten hyvinvointia mitataan useilla mittareilla, jotka antavat vääristyneen kuvan todellisesta tilanteesta. Nämä indikaattorit ohjaavat hallintoja ympäri maailman ja kannustavat kasvuun ja kehitykseen kestämättömillä tavoilla.
Elämme jatkuvassa ja yhä kiihtyvässä muutoksessa, joten omien toimintatapojen muuttamisen ei pitäisi teoriassa olla vaikeaa. Silti se voi tuntua ylivoimaiselta. Usein kuulee vanhemman sukupolven perustelevan kuormittavaa elämäntapaansa sillä, että he ovat kovalla ja elämänmittaisella työllään ansainneet loppuikänsä luksuksen. Se on kuitenkin jälleen vain yksi tapa sysätä ongelmat seuraavan sukupolven niskaan.
Kestävyysmurroksen tukemisen on lähdettävä valtionhallinnosta
Kestävyyspaneelin valtionhallinnolle antamissaan suosituksissa on otettu huomioon niin yritystoiminta, rahoitusjärjestelmä, media-ala, kansainvälisen yhteistyön politiikka, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen ohjaus kuin yksilötkin.
Kansalaisten ohjaileminen ei todellakaan ole konseptina uusi valtionhallinnon tasollakaan, esimerkiksi vuoteen 2017 asti kerätty makeisvero oli yksi tapa pitää hammaspeikot pois suomalaisten kimpusta. Kestävyyspaneelin mukaan muun muassa verotuksella ja tuilla tuettaisiin kestävyysmurrosta. Tuet suunnattaisiin kokonaan pois ympäristölle haitallisilta toimialoilta ja ohjattaisiin kestäviin ratkaisuihin. Vasta-argumenttina aiempiin tämäntyyppisiin ehdotuksiin on ollut muun muassa työllistyminen, mutta tässäkin kohtaa on otettava järki käteen.
Ajat muuttuvat, niin myös työpaikat ja alat sen mukana. Luultavasti viimeisistäkin ”sentraalisantroista”, eli käsivälitteisten puhelinkeskusten hoitajista, tuntui pahalta joutua irtisanotuksi, kun ensimmäiset automaattiset puhelinkeskukset keksittiin 1980-luvulla. Toisinaan muutos on välttämätöntä.
Kestävyyspaneelin raportissa myös huomautetaan, että vanhojen toimintatapojen hylkääminen antaa tilaa uusille, ehkä jopa paremmiksi osoittautuville tavoille, jotka ehdottomasti ovat myös kestävämpiä. Samalla voidaan ratkaista monta ongelmaa yhdellä kertaa.
Eiköhän ole jo aika jättää fossiiliset polttoaineet historiaan ja fiilistellä niiden sijaan vaikka sitä automaattista puhelinkeskusta tai muita vastaavia mullistuksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman ihmisten pyrkimystä kehitykseen ja muutokseen.
Julkaistu
SHARE
Anna-Sofia Tastula
Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.
Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta. Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin […]
Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta.
Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi
Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin pääaine vaihtui nopeasti suomen kieleen.
”Suomen kielessä viehätti loogisuus – sehän on ikään kuin kielten matikkaa“, Jokelainen toteaa. ”Oli kiinnostava löytää tällainen matemaattis-looginen puoli itsestä.“
Opettajan sijaisuuksia Jokelainen pääsi tekemään jo opintojensa maisterivaiheessa. Samoihin aikoihin hän alkoi julkaisemaan Instagram-tilillään stooreja suomen kielestä ja kielenhuollosta.
Aikaansaava Jokelainen ryhtyi kirjoittamaan myös Kalevalle poliittis-yhteiskunnallista blogia. Tie on sittemmin auennut myös konkreettiseen poliittiseen vaikuttamiseen.
Omantyylistä opetusta – mutta ei stressiä omasta tyylistä
Opettajana Jokelainen pyrkii haastamaan omia opetustottumuksiaan ja pohtimaan, voisiko tehdä jotain eri tavoin kuin aikaisemmin. Hän seuraakin aktiivisesti sitä, mitä opetusmaailmassa tapahtuu. Jokelainen korostaa sosiaalisen median merkitystä alustana, jossa opettajat pystyvät vaihtamaan ajatuksia.
”Poimin sieltä sitten omaan tyyliin sopivia ideoita – ilman, että otan mitään paineita siitä, että pitäisi orjallisesti ottaa omaan opetukseen kaikki uudet vaikutteet.“
Yksi trendi, jonka kehitystä Jokelainen seuraa mielenkiinnolla, on flippaus. Tekniikan idea on, että opiskelijat opiskelevat opeteltavat aihealueet itsenäisesti. Opettajan rooli on antaa neuvoja oppimisprosessin aikana.
“Inspiroidun myös oppilaista. Opettajana minun ei ole tarkoituskaan olla jatkuvasti auktoriteetti, vaan opin itse välillä itse oppilailta.”
”Inhottaa se, että tietyille titteleille on tietyt odotukset“
Monessa eri ammatissa toimiessaan Jokelainen on huomannut, miten paljon ulkopuolelta tulevia rajoituksia tiettyihin ammattinimikkeisiin vielä liittyy. Somevaikuttajana Jokelainen saa herkästi palautetta siitä, mitä opettajana tai poliitikkona voi somessa sanoa.
”Opettajaan ja poliitikkoon kohdistuu vähän samankaltaisia odotuksia“, Jokelainen pohtii. ”Molemmat ovat yleensä korkeasti koulutettuja ihmisiä, joita koskevat tietyt käyttäytymisnormit sekä vastuut ja velvollisuudet.“
Ja juuri näitä käyttäytymisnormeja Jokelainen ei jaksaisi yhtään enempää. Hänen mukaansa nykypäivänäkin ihmisillä on vielä hyvin kangistuneita käsityksiä siitä, mitä tietyssä roolissa oleva ihminen voi sanoa tai tehdä.
”Miksi minun pitäisi nostaa itseni normaalin ihmisyyden yläpuolelle, koska minulla on titteli? En voi sanoa netissä, että ”kakka“, koska on olen poliitikko. Miksi en voi?“ Jokelainen haastaa.
”Opettajan ei tarvitse pukeutua Marimekko-kaapuun“
Jessi Jokelainen
Jokelainen toivoisi, että tulevaisuudessa opettajan rooli olisi vapaampi ja että tulevat opettajat voisivat tulla kouluun sellaisina kuin ovat. Tähän vaikuttaa kuitenkin olevan vielä matkaa. Jokelainen on esimerkiksi huomannut, että sosiaalisessa mediassa nuoret opettajat ovat hyvin epävarmoja siitä, miten opettaja voi pukeutua.
”Jodelissa kysytään, että voinko laittaa hupparin töihin“, Jokelainen kertoo. „Itsekritiikki on järkyttävää.“
Jokelainen kannustaakin tulevia opettajia siihen, että he eivät ottaisi itseään tai omaa ammattikuntaansa liian vakavasti.
”Ei ole olemassa sääntöjä siitä, miltä opettajan pitäisi näyttää. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä – miksi ei voisi olla myös monenlaisia opettajia?“
Huoli tulevaisuuden yhteiskunnan tekstitaidoista
Jokelainen on huomannut, että yläasteikäiset eivät usein ymmärrä sitä, miksi heidän täytyy opiskella äidinkieltään.
“Yleensä tyypillinen reaktio on, että oppilaat osaavat jo lukea suomen kieltä. Oppilaat eivät ymmärrä, mihin äidinkielen tunteja tarvitaan.”
Äidinkielen osaamisen tärkeyteen havahdutaan usein vasta aikuisiällä. Jokelainen painottaa oppilailleen, että lukutaito ei ole pelkästään mekaanista lukutaitoa. Tärkeää on esimerkiksi erilaisten asiayhteyksien ja tekstin vivahteiden ymmärtäminen sekä kyky tuottaa tilanteeseen sopivaa tekstiä.
Pohjimmainen ongelma on mediassa paljon esillä ollut nuorten lukemisen väheneminen.
“Ei voi tietää, miten tuotetaan hyvää tekstiä, jos ei ole nähnyt hyvää tekstiä”
Siitä, miten nuoret kieltä eri konteksteissa käyttävät tai mitä he lukevat, Jokelainen ei ole huolissaan.
“Kielen muutosta ei voi estää, mutta se, miten saamme ylläpidettyä kommunikaatiota yhteiskunnassa, on äärimmäisen tärkeää.”
Äikkälive: kielioppia kaikille
Tulevaisuudessa tarvitaankin uusia tapoja lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen. Yksi keino voisi olla suomen kielen kieliohjeiden popularisointi sosiaalisessa mediassa. Tähän pyrki Jokelaisen muutama vuosi sitten Instagram-tilillään järjestämä 10 viikon Äikkälive. Viikoittaisissa livelähetyksissä käytiin suomen kielen kielioppi helposti ymmärrettävällä tavalla läpi.
“Ihmiset ehkä mieltävät virallisten kanavien, kuten Kotimaisten kielten keskuksen, sivut liian vaikeatajuisiksi. On helpompi lähestyä ihmistä, joka on popularisoinut kieliopin helposti ymmärrettävään muotoon.”
Äikkäliven suosion innoittama Jokelainen haluaisi jatkaa suomen kielioppisääntöjen popularisointia sosiaalisessa mediassa myös tulevaisuudessa. Tosin hän ei ole aivan varma, kauanko jatkaa opetusalalla.
“Politiikka ehkä lähtee lopulta vetämään.”
KUKA? JESSI JOKELAINEN
» Asuu Oulussa.
» Ammatiltaan äidinkielen-ja kirjallisuuden opettaja, kunnallispoliitiikko ja somevaikuttaja.
» Vasemmiston valtuustoryhmän jäsen Oulussa ja kaupunkihallituksen jäsen, Oulun vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
» Harrastaa lukemista, kirjoittamista ja käsitöitä.
?: Artikkelin kuvat Janica Karasti.
Julkaistu
SHARE
Frida Ahonen
Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.
Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja. Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon […]
Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja.
Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon valikoitui seitsemän kandidaattia. OYY:n hallitus teki valinnan 3.3.2022 pitämässään kokouksessa ja se julkistettiin OYY:n Annos-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.
Niemitalo-Haapola on opiskellut ja valmistunut itsekin Oulun yliopistosta. Kiimingin lukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneelle Oulussa opiskelu oli aikoinaan luontainen vaihtoehto. Alavalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvä. Logopediaan hän päätyi omien sanojensa mukaan, koska häntä kiinnostivat alan opiskelussa sopiva yhdistelmä logopedian, psykologian, lääketieteen ja fonetiikan opintoja.
Niemitalo-Haapola koki alan ihmisläheiseksi ja sopivan siksi myös kaltaiselleen vuorovaikutuksesta pitävälle ihmiselle. Alan ydin onkin hänen mukaansa juuri vuorovaikutuksessa. Niemitalo-Haapolan ura on kulkenut sittemmin myös suuntaan, jota hän ei aluksi osannut ennustaa.
Jäätävän hyvä opettaja Elina Niemitalo-Haapola
“Muistan silloin aikoinaan ne keskustelut äitini kanssa. Nuoren lukiolaisen ehdottomuudella ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.”, hän naurahtaa.
Niemitalo-Haapola on työskennellyt kliinisissä puheterapeutin tehtävissä erilaisissa työyksiköissä ja sivutoimisena tuntiopettajana Oulun seudun ammattiopistossa. Lopulta hän halusi kuitenkin katsoa alaansa “eri vinkkelistä” ja pitää pienen tauon. Hän päätyi hakemaan yliopisto-opettajan paikkaa.
“Nyt sitä taukoa onkin kestänyt jo 14 vuotta”.
Niemitalo-Haapola kiitteleekin työnantajaansa mahdollisuudesta suorittaa kaikkiaan 60 opintopisteen verran pedagogisia opintoja, joka hänen mukaansa on antanut toisaalta kykyä teoreettiseen pedagogiseen ajatteluun, mutta myös konkreettisia käytännön ajatuksia.
“Kyllä sieltä on paljon siihen omaan työkalupakkiin tullut”.
Ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.
Niemitalo-Haapola kokee monipuolisen työnsä rikkautena. Työviikon aikana on mahdollisuus tehdä hyvin erilaisia työtehtäviä. Hän kuvaa olevansa kuin jonglööri, jolla on jatkuvasti useampi pallo ilmassa samaan aikaan.
Liikaa rikkonaisuutta hän kuitenkin pitää työssään riskinä, jota tulee välttää: “Mitä enemmän on palloja, sitä suurempi on myös riski pallojen tipahtamiseen”, hän toteaa. Periodirakenne yliopistossa helpottaa työn järjestelyä.
Logopedia on varsin nuori ala ja Oulun yliopiston logopedian tutkimusyksikkö juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Sinä aikana on saatu paljon uutta tutkimustietoa. Niemitalo-Haapolan aloittaessa työuransa 2000-luvun alussa painottui vahvasti terapeutin ja asiakkaan välinen yksilöterapia. Sen jälkeen alalla on alettu puhua aikaisempaa enemmän yhteisön ohjaamisesta ja osallistamisesta sekä ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Yhä enemmän puhutaan myös näyttöön perustuvasta päätöksenteosta ja työskentelystä sekä toimintakyvystä ja elämänlaadusta.
Opettajan työssä Elina Niemitalo-Haapola nostaa esille tavoitteellisuuden. Opettajan tulee tietää mitä on tekemässä ja miksi. Myös opetuksen linjakkuus on hänelle tärkeää. Suunnitelman, toteutuksen ja arvioinnin on oltava linjassa keskenään. Tärkeimmäksi asiaksi työssään hän kokee vuorovaikutuksen opiskelijoihin riippumatta siitä tapahtuuko se ohjaustilanteessa tai luennolla.
“Olen itse kokenut todella raskaana tämän etäopetusajan. Kun olen läppärilleni luennoinut, niin ei se ole minulle paljoa palautetta ja feedbackia antanut.”
Entä minkälainen persoona Niemitalo-Haapola on opettajana?
“Haluaisin nähdä itseni helposti lähestyttävänä. Toisaalta haluan olla opettajana looginen. Haluan tuoda esille taustat opettamissani asioissa.”
Opetusmetodeista oleellinen on tavoitteellisuus. Kurssille ja oppimistehtäville on luennon alussa on selvitettävä oppimistavoitteet.
“Ohjaustilanteissa ajattelen, että olen mukana tukemassa opiskelijaa. Vaikka välillä neuvotuttaa hiukan liikaa, niin tärkeää on viedä opiskelijan omaa ajatusta ja oivallusta eteenpäin.”
Opiskelijoiltaan Niemitalo-Haapola odottaa oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.
“Vaikka olen ollut yliopistolla jo vuosia, niin minulla on vahva puheterapeutti-identiteetti. Ajattelen, että opiskelijani ovat tulevia kollegoitani. Yliopistosta valmistutaan pääasiassa vaativiin asiantuntijatehtäviin ja niissä tarvitaan aktiivista otetta.”
Pedagogiset taidot ja empatia puhuvat puolestaan
Oulun yliopiston ylioppilaskunta painotti Jäätävän hyvän opettajan valinnassa muun muassa opettajan innostavuutta, ammattitaitoa, loogisesti etenevää opetusta, moninaisia arviointimenetelmiä ja kykyä ottaa opiskelijoiden tarpeet huomioon joustavasti.
Ei siis ihme, että Niemitalo-Haapola on se keneen valinta lopulta osui. Valintaa varten kerätyssä opiskelijapalautteessa Niemitalo-Haapolaa kuvattiin innostavaksi lueonnoijaksi ja asiantuntevaksi logopediksi. Hänen kuvattiin hyödyntävän monipuolisesti moderneja opetusmenetelmiä. Erityisesti kiitosta hän sai erilaisten opiskelijoiden huomioon ottamisesta, joka koettiin korona aikana tärkeäksi ominaisuudeksi.
Opiskelijoiden mielestä hän on opiskelijalähtöinen opettaja, joka kehittää kursseja opiskelijapalautteen pohjalta. Arvostusta keräsivät oppimistehtävien monipuolisuus ja mahdollisuus päästä hyödyntämään osaamista käytännössä. Niemitalo-Haapolaa pidetään pedagogisesti korkeatasoinen opettaja, joka auttaa opiskelijaa oman tiensä löytämisessä.
Vapaa-ajalla perhearkea ja liikuntaa
Mutta opettajatkaan eivät ole vain opettajia. Miten Niemitalo-Haapola palautuu työpäivästään? Hän kertoo, että työstä palautumisessa Niemitalo-Haapolaa auttavat järjestötoiminta, normaali perheenäidin arki ja liikunta. Ulkona luonnossa liikkuminen, laskettelu talvisin ja pitkäaikainen rakas harrastus tanssillinen voimistelu auttavat jaksamaan.
Entä ketkä Elina Niemitalo-Haapolaa ovat inspiroineet eniten? Oman alansa logopedian kentältä hän nimeää väitöskirjaohjaajansa Eira Jansson-Verkasalon ja Teija Kujalan.
“Väitöskirjaohjauksen lisäksi heiltä sai paljon kokemuksellista oppia opiskelijan kohtaamisesta, palautteen antamisesta, prosessin eteenpäin viemisestä ja kannustamisesta vaikeina hetkinä”, hän toteaa.
Henkilökohtaisessa elämässään Niemitalo-Haapolaa on inspiroinut eniten oma mummo, jolla on yli 90 vuoden iästä huolimatta ennakkoluuloton asenne oppimista kohtaan. “Kun mahdollisuus tuli, hän osallistui iPadin käyttökoulutukseen ja seuraa edelleen laitteella sisältöjä aktiivisesti. Hänellä on ollut 1920-luvulla syntyneenä melkoinen oppimisen taival yhteiskunnan muuttuessa.”
Mitä mieltä Elina Niemitalo-Haapola on valinnastaan Jäätävä hyväksi opettajaksi?
“Onhan tämä todella hieno ja upea palkinto ja olen otettu siitä, että opiskelijat ovat tätä halunneet minulle ehdottaa. Tämä on suuri kunnia myös koko logopedian yksikölle ja opetustyölle, jota teemme, sillä ideoimme ja toteutamme kursseja usean opettajan voimin. Mielettömän hienoa, että tällainen palaute ja tunnustus tulee. Ja iso kiitos kuuluu tietysti logopedian opiskelijoille, joiden kanssa on ilo tehdä töitä.”
Millainen sitten on hyvä opettaja? Elina Niemitalo-Haapolan mielestä resepti löytyy opetusmotivaatiosta, loogisuudesta ja luovuudesta:
“Hyvällä opettajalla on motivaatio opettaa ja loogista ajattelukykyä, jotta pystyy oivaltamaan, mikä on keskeistä. Tarvitaan myös luovuutta, jotta on kykyä käyttää erilaisia menetelmiä. Me ihmiset olemme vuorovaikutustavoiltamme erilaisia, joten ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa, mutta on hyvä olla tietoinen omasta tavastaan opettaa ja omasta vuorovaikutuksesta. Että on pysähtynyt välillä miettimään tätä.”
Kuka?
» Elina Niemitalo-Haapola.
» Logopedian yliopistonlehtori ja tutkinto-ohjelmavastaava Oulun yliopistossa.
» Kotoisin Kiimingistä
» Toiminut yliopisto-opettajana vuodesta 2008 lähtien.
Mikä?
» Jäätävän hyvä opettaja palkittiin Annos 62-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.
» Valintakriteereinä olivat innostavuus, asiantuntevuus, loogisesti etenevä opetus, osaamistavoitteiden selittäminen, opiskelijoiden tarpeiden huomioiminen ja monipuolisten arviointimenetelmien hyödyntäminen.
» Palkinto jaettiin kuudennen kerran. Aikaisemmin se on myönnetty Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.
» Palkinnon saajaksi sai esittää ketä tahansa Oulun yliopiston opettajaa.
» Oulun yliopiston Ylioppilaskunnan hallitus teki valinnan kokouksessaan 3. maaliskuuta.
Julkaistu
SHARE
Waltteri Niiranen
Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.
