Kategoria: Ihmiset

OYY:n uutta viestintäasiantuntija Liisa Komminahoa haastavat ylioppilaskunnan strategiapäivitykset ja alati muuttuva koronatilanne

OYY valitsi kesäkuussa uudeksi viestintäasiantuntijakseen Liisa Komminahon. Inspiraationa työnhakuun toimivat Komminahon kiinnostus viestintään ja järjestötoimintaan.

Ihmiset Uutiset

TEKSTI Anna-Sofia Tastula

KUVAT Iida Putkonen

Liisa Komminaho valittiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) viestintäasiantuntijaksi kesäkuussa 2020. Komminahon vahva kiinnostus viestintään ja järjestötoimintaan ohjasivat hänet hakemaan työpaikkaa. Viestinnästä hän on suorittanut sivuaineopinnot, ja varsinainen kiinnostus alan töihin vahvistui työharjoittelussa Oulun yliopiston viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet -yksikössä.

“Tämä on minulle sopiva työpaikka, koska eri kiinnostuksen kohteet yhdistyvät tässä tosi hyvin”, Komminaho kertoo.

Viestintäasiantuntijan työhön kuuluu hallinnoida ylioppilaskunnan viestintäkanavia, kuten sosiaalista mediaa ja nettisivuja, sekä suoratoistaa edustajiston kokoukset ja auttaa muuta henkilökuntaa viestintäasioissa. Komminaho kirjoittaa ylioppilaskunnan viikkokirjeet, työstää ylioppilaskunnan Instagram-postauksia ja muun muassa taittaa fuksiliitteen Oulun ylioppilaslehden tulevaan printtilehteen.

Komminaho on aikaisemmin toiminut luottamustoimissa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana, ylioppilaskunnan edustajiston varajäsenenä ja hallinnon opiskelijaedustajana, eli hallopedina. Ylioppilaskunnan toimisto on ympäristönä hänelle siis jo ennestään tuttu. Sopeutuminen ei tuottanut vaikeuksia alkuhitauden jälkeen.

“Ensimmäisellä viikolla tuntui, että kaikki kaikki tapahtui itsellä tosi hitaasti. Olen kuitenkin päässyt hyvin mukaan porukkaan”, uusi viestintäasiantuntija sanoo.

Komminaho aloitti pestissään pari viikkoa sitten, ja työt ovat lähteneet luistamaan mukavasti. Myös odotukset ovat toteutuneet: työnkuva on vastannut ylioppilaskunnan hakuilmoitusta. Komminaho kehuu työpaikan ilmapiiriä ja muuta henkilökuntaa.

“On aina mukava tulla töihin aamulla”, Komminaho hymyilee.

Strategiatyötä ja teknologiaa

Tähän mennessä Komminaho on päässyt tekemään muun muassa ylioppilaskunnan someviestintää ja päivittämään koronaohjeistuksia ylioppilaskunnan nettisivuille. Virallisten ohjeistusten kirjoittaminen on tarkkuutta vaativaa työtä, sillä kaiken on mentävä oikein.

Komminaho on erityisen kiinnostunut oppimaan työnsä kautta videotuotantoa ja toivookin voivansa tuottaa ylioppilaskunnalle toimivaa videoviestintää. Hän korostaa, että ylioppilaskunnan on pysyttävä ajan hermolla viestinnässä ja käytettävä samoja kanavia jäsentensä kanssa. Oppia on ehtinyt jo puolessatoista viikossakin, vaikka työssä on Komminaholle paljon tuttua. Tähän mennessä hän on oppinut teknisiä yksityiskohtia viestintään liittyen.

“Olen jo vähän parempi käyttämään WordPressiä kuin olin puolitoista viikkoa sitten”, Komminaho naurahtaa.

Komminaho pitää mielenkiintoisena haasteena tulevia strategiapäivityksiä, jotka tehdään vuodelle 2021 ja siitä eteenpäin. Strategiapäivitykset tehdään 3–4 vuodeksi kerrallaan ja niiden tarkoituksena on muistuttaa työntekijöitä työnsä päämääristä ja arvoista. Nykyinen strategia on voimassa vuoden 2020 loppuun asti. Viestintästrategia painottuu päämäärien ja arvojen lisäksi siihen, miten asioista tiedotetaan opiskelijoita ja miten viestintää voisi kehittää.

“On seurattava, millä äänensävyllä opiskelijoille viestitään ja mitä kanavia pitkin”, Komminaho selittää.

Strategioiden saaminen kestäviksi ja toimiviksi on vaativaa, koska tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Hankalaa on myös päivityksen pitäminen ajankohtaisena, mutta uusi viestintäasiantuntija ottaa haasteen vastaan.

“On osattava katsoa eteenpäin ja nähtävä, mitkä voisivat olla tulevaisuuden trendit ja haasteet”, Komminaho sanoo.

Komminahon mukaan tulevaisuudessa vaativaa tulee olemaan myös koronatilanteesta johtuvat nopeat ja yllättävätkin muutokset, joista on tiedotettava. Sen lisäksi, että viestintäasiantuntijan on nähtävä tulevaisuuteen on myös pysyttävä ajan tasalla.

“Tässä tehtävässä täytyy olla aina valmiina viestimään nopeasti, jotta viesti tavoittaisi opiskelijat mahdollisimman hyvin”, Komminaho sanoo.

Komminaho kuvailee itseään helposti innostuvaksi ja hyvin sosiaaliseksi. Näitä ominaisuuksia tarvitaankin viestinnän alalla, jossa sisältöä tuotetaan ihmisiä varten. Hänestä on myös mukavaa työskennellä toimistolla ihmisten parissa.

 “Minulle saavat opiskelijat ja toimiston henkilökunta tulla aina puhumaan. Juttelen aina mielelläni ihmisten kanssa kaikenlaisista asioista”, Komminaho kehottaa.

Kuka?

Liisa Komminaho

» 33-vuotias

» Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntija

» Filosofian maisteri pääaineenaan informaatiotutkimus

» Paljasjalkainen oululainen

» Vapaa-aikanaan maalaa vesiväreillä ja katselee jalkapalloa

» Pitää syksyssä eniten uusista aluista

Julkaistu

SHARE

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää:

Ihmiset Uutiset

Anna-Sofia Tastula

Koronan anti suomalaiselle pedagogiikalle: tulevaisuuden opetus sopiva sekoitus lähiopetusta ja digiä

Yliopistonlehtori Jari Larun mukaan korona-ajan etäopetus ei tuonut mitään erityisen uutta ja mullistavaa suomalaiseen pedagogiikkaan, sillä osaksi verkossa tapahtuva opetus on ollut monille arkea jo kauan. Vaikka digitaalisilla työkaluilla tulee olemaan tulevaisuuden opetuksessa entistä tärkeämpi rooli, huumoria, spontaania palautetta ja tunteita on vielä vaikea välittää etänä.

Ihmiset Ilmiöt Opiskelu

TEKSTI Frida Ahonen

KUVAT Anni Hyypiö

Kun koronaviruksen leviäminen viime maaliskuussa pakotti opettajat ympäri maailman siirtymään etäopetukseen, Oulun yliopiston teknologiatuettuun oppimiseen ja opettamiseen erikoistunut kasvatustieteiden yliopistonlehtori Jari Laru päätti toteuttaa siirtymän kunnolla. 

Kasvatustieteiden tiedekunnan ATK-luokasta lähti mukaan kokoelma kameroita, mikrofoneja, näyttöjä ja johtoja. Näistä ja Larun itsensä hankkimista lisävarusteista syntyi hänen kotinsa olohuoneeseensa kevyt kenttästudio. Siellä hän on kevään ajan pyörittänyt kahta kasvatustieteen kurssia etänä sekä tehnyt omalle Youtube-kanavalleen ohjevideoita etäopetuksesta ja haastatellut suomalaisia digiopetuksen edelläkävijöitä viikottaisissa suorissa verkkolähetyksissään.

Median hehkuttama korona-digiloikka antaa Larun mielestä väärän kuvan digiopetuksen käytöstä Suomessa.  Varsinainen digiloikka otettiin hänen mukaansa peruskoulujen opetussuunnitelmissa ja opetuksessa aikoja sitten.

”Se, miten digityökaluja on hyödynnetty osana opetusta, on toki hyvin pitkälle opettajakohtaista,” Laru toteaa.

Huoli suomalaisen opetuksen tasosta sai Larun perustamaan digitaalista opetusta käsittelevän Youtube-kanavan. Hän on kahden viimeisen kuukauden aikana julkaissut kanavallaan tietoiskuja eristyksissä oleville opettajille sekä haastatellut digitalisaatioon erikoistuneita tutkijoita ja eri alojen digiopetusta hyödyntäviä opettajia. Laru on julkaissut esimerkiksi yksinkertaisia lyhytvideoita puhelimen käyttämisestä dokumenttikamerana. Lisäksi hän on ottanut kantaa verkko-opetuksessa käytettäviin ohjelmiin liittyviin huhuihin, esimerkiksi kokoussovellus Zoomin tietoturvaan liittyvään kohuun. Maaliskuun lopulla esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Iltalehti uutisoivat FBI:n varoittaneen Zoomin tietoturvaongelmista, liittyen ulkopuolisten häiriköiden osallistumiseen kokouksiin. Zoom vastasi syytteisiin tekemällä tietoturvapäivityksen, josta Laru teki videon kanavalleen. 

Huoli opettajien eritasoisesta digiosaamisesta sai Larun kirjoittamaan myös kahden kollegansa kanssa Kalevaan ja Turun Sanomiin mielipidetekstin, jossa hän kritisoi opetuksen muuttumista pelkäksi tehtävien julkaisemiseksi Wilmassa.

Tulevaisuuden digiopetus: elämyksellistä oppimista ja hologrammeja

Teknoromantikoksi itseään kutsuva Laru oli digin edelläkävijä jo 2000-luvun alussa tehdessään gradunsa mobiililaitteiden opetuskäytöstä. Samasta aiheesta valmistui väitöskirja vuonna 2012. Nyt hän intoutuu luennoimaan digiopetuksen futuristista tulevaisuudennäkymistä.

Digiopetuksessa on viime vuosina puhuttanut lisätty todellisuus (extended reality), jossa teknologian avulla opetuksesta voidaan tehdä interaktiivista lisäämällä digitaalisia elementtejä perinteiseen luokkahuoneopetukseen. Lisätty todellisuus mahdollistaa opiskelijalle esimerkiksi pääsyn kaukaisiin paikkoihin, kuten valtameren pohjalle, tai havainnollistaa ja avaa monimutkaisia käsitteitä esimerkiksi luonnontieteissä.

Laru ottaa esimerkiksi historiankirjan, jonka digiversiossa Rooman historiasta kertovassa osiossa voisivat sivulta pompata lukijan eteen aidonoloiset roomalaiset vaunut. Tällaista on käytetty esimerkiksi Ikean ja Legon kuvastoissa jo vuosia: digilaitteen näytöltä asiakkaan eteen hyppää lelumainoksessa kolmiulotteinen juna ja huonekalumainoksessa sohva.

360-astetta kuvaava kamera ja 3D-elokuvista tutut virtuaaliset lasit mahdollistaisivat opetustilan kokemisen todentuntuisena ilman, että opiskelija on oikeasti paikalla fyysisessä opetustilanteessa. Tulevaisuuden videoneuvotteluissa osallistujat näkevät toisensa hologrammeina, todellisuutta vastaavan kokoisina ja näköisinä. Vastaavasti tulevaisuuden ammattiopistojen suurtalouskeittiöissä tai yliopiston biologian laboratorioissa uusi teknologia tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia etäopetukseen. Voimme vain kuvitella, kuinka hologrammiopettaja vaivaa kolmiulotteista taikinaa tai kuinka metsätieteen opiskelija pystyy jo ennen kenttäharjoittelua tutustumaan virtuaalisesti metsänmittausmenetelmiin. 

Kuvassa Jari Laru kotistudiossaan.
Etäopettaja aidossa ympäristössään olohuoneen kotistudiossa. Kuva: Jari Laru.

Sulautuvan oppimisen pedagogiikka yhdistää lähi- ja etäopetuksen metodit

Jari Larun mukaan korona-ajan opetuksesta puhuttaessa on tärkeä erottaa toisistaan etäopetus ja digiopetus. 

”Etäopetus on vain yksi digiopetuksen muoto”, Laru tiivistää. 

Normaalioloissa etäopetus voi parhaimmillaan täydentää lähiopetusta. Esimerkiksi pienessä lukiossa opiskeleva voi valita kursseja, joita oma lukio ei voi tarjota. Peruskoulutasolla taas esimerkiksi kieliopetuksessa on ongelmana se, ettei lapsia aina saada riittävää määrää opetusryhmään. Etäopetus mahdollistaisi kielitarjonnan monipuolistamisen. 

”Kyseessä ei ole binäärinen ilmiö, vaan digiopetuksen kehittäminen tarkoittaa digitaalisten välineiden hyödyntämistä osana lähiopetusta. Ei pelkkää etäopetusta tai pelkkää lähiopetusta”, Laru sanoo. 

Sulautuva oppiminen (blended learning)  tarkoittaa, että fyysinen ja digitaalinen oppimisympäristö sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tällöin digitaalisia työkaluja, kuten sisältöjen jakamisen, ryhmätyöskentelyn sekä tehtävien palauttamisen tukiohjelmia, käytettäisiin jatkuvasti lähiopetuksen tukena. Silloin kun siihen on tarvetta, osan opetuksesta voisi järjestää helposti etänä. 

Larun mukaan korona-aikana hyväksi todettuja etäopetuskäytänteitä voitaisiin jatkaa myös epidemian jälkeen. Esimerkiksi hän antaa korkeakoulujen pääsykokeiden järjestämisen verkossa.  

”Sellaisia asioita, missä kohtaamiselle ei ole tarvetta, ei kannata koronan jälkeen järjestää lähiopetuksena,” Laru pohtii. 

Toistaiseksi digitaalisten opetusympäristöjen hyödyntäminen onnistuu toisella asteella ja korkeakouluissa, mutta peruskoulutasolla lainsäädäntö estää etäopetuksen järjestämisen muuten kuin poikkeusoloissa, esimerkiksi sairastapauksissa. 

Larun mukaan laajempi digiopetuksen hyödyntäminen vaatisi täydennyskoulusta, lisärahoitusta uuden teknologian hankkimiseen, verkkopedagogiikan kehittämistä ja asenteenmuutosta opettajilta. 

”Tämänkaltainen hybridiopetus aiheuttaa opettajissa vielä nykyisellään epävarmuutta.”

Lähiopetuksen sosiaalinen ulottuvuus toistaiseksi korvaamaton 

Korona-aikana pakon edessä tehty siirtyminen pelkkään etäopetukseen ei ole suunta, johon opetuksen digitalisaatiolla pyritään. Lähiopetuksen pedagogiikkaa, tilannekomiikkaa, spontaania palautetta ja tunteita, on lähes mahdotonta muuntaa digitaaliseen muotoon – ainakaan nykyisellä teknologialla. 

Myös Jari Larulla oli vaikeuksia soveltaa lähiopetuksen metodeja suoraan etäopetukseen: ”Hyvin harvat opiskelijat halusivat laittaa kameraa päälle, vaan heitä piti maanitella, yrittää huumorin keinoin rakentaa opetustilannetta.” 

Laru hyödyntää usein opetuksessaan tilannekomiikkaa, jota oli korona-aikana vaikea toteuttaa näköyhteyden puuttumisen vuoksi. 

”Minulle on tärkeää pystyä eläytymään siihen, mitä opiskelijat tekevät luennolla: voin vaikka sanoa, että nyt kaikki sukanneulojat pääsevät ääneen.” 

Yliopisto-opetuksen järjestäminen kokonaan etänä olisi Larulle kauhistus. Hän kertoo viettävänsä usein aikaa Humus-kahvilassa esimerkiksi artikkeleita kirjoitellen. Näin hän töitä tehdessä samalla tarkkailee yliopiston arkea sekä käy epävirallisia keskusteluja kollegojen kanssa. 

”Monesti kahvipöytäkeskustelut rönsyävät tulevaisuuden visiointiin tai tutkimusten rahoituksen suunnitteluun. Olisi tieteen kannalta erittäin huolestuttavaa, jos näitä sattumanvaraisia keskusteluja ei enää olisi.” 

Larun mukaan on myös tärkeää, että opiskelijat ja opettajat kohtaavat yliopiston käytävillä – tällöin opettaja näkee konkreettisesti, miten opiskelijoilla menee. 

OAJ:n huhtikuun alussa toteuttaman koronaopetuskyselyn tuloksista käy ilmi, että perusopetuksessa, ammatillisissa oppilaitoksissa sekä taiteen perusopetuksessa noin joka viides opettaja ei ole pystynyt olemaan reaaliaikaisesti yhteydessä oppilaisiinsa. Toisella asteella ja korkeakouluissa tilanne on huomattavasti parempi.

Rohkeutta kokeiluihin 

Lopuksi Jari Laru toivoo, että opettajat olisivat rohkeita digikokeiluissaan. 

”Digi on ollut opetuksessa arkea jo pitkään ja on sitä myös koronan jälkeen.” 

Larun mukaan opetuksen arjessa tulisi koko ajan hyödyntää entistä paremmin tämän hetken digityökaluja. Näin opettajat olisivat nykyistä valmiimpia myös mahdolliseen seuraavaan, esimerkiksi toisen epidemian aiheuttamaan, pakolliseen etäopetusjaksoon. 

Hän ei kuitenkaan toivo seuraavan eristyksen koittavan ihan heti.

”Syksyllä vaikka kiviä sataisi taivaalta, niin pyöräytän itseni yliopistolle!”

Etäily ei lopu vielä hetkeen: tiistaina 9.6. Oulun yliopisto tiedotti, että syksyllä ensimmäisen periodin aikana opetus järjestetään pääasiassa etänä. Laru jatkaa syksyllä verkko-opetusta kasvatustieteiden tiedekunnan ATK-luokasta. 

Julkaistu

SHARE

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää:

Ihmiset Ilmiöt Opiskelu

Frida Ahonen

”Saan suurempaa iloa, kun pääsen leikittelemään” – Eekoo Köngäs käyttää cosplayta leikkimiseen, luovuuden toteuttamiseen ja itsetutkiskeluun

Eekoo Könkäälle cosplay on luovuutta, leikittelyä ja itsetutkiskelua.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Kerttu Juutilainen

KUVAT Elina Korpi

Olen menossa haastattelemaan Eekoo Köngästä, kirjallisuuden graduopiskelijaa, kirjallisuus- ja populaarikulttuuritapahtuma Kummaconin yhtä järjestäjää sekä intohimoista cosplay-harrastajaa. Poikkeusaikojen vuoksi ovensa sulkeneiden ravintoloiden ja kahviloiden sijaan tapaamme Könkään kotona Kaijonharjussa.

Alaovelle saapuu hahmo, jolla on punaraidallinen essu, valkea, pitkälettinen peruukki, päälaella korvat ja käsilaukku. Tiedän saapuneeni oikealle ovelle.

“Halusin tänään asun, jossa olisi mukava olla ja jossa voisin myös siivota”, Köngäs avaa päivän asuvalintaansa, ihmismäistä versiota Muumimammasta. 

“Muumimamma on lämmin ja pörröinen hahmo, ja koen olevani sellainen itsekin.”

Sanoista “costume” ja “play” juontuvan, pukuiluksi ja pukuleikiksi suomennetun cosplayn harrastajat pukeutuvat ja eläytyvät erilaisiksi hahmoiksi, fiktiivisiksi tai todellisiksi. Suosittuja hahmojen lähteitä ovat esimerkiksi animesta ja mangasta, sarjakuvista, tv-sarjoista ja videopeleistä tutut hahmot.

“Cossaajat” kokoontuvat muun muassa coneissa, erilaisista populaarikulttuurien genreistä kiinnostuneille faneille suunnatuissa tapahtumissa, joita järjestetään Suomessa vuosittain kymmeniä eri puolilla maata.

“Olen aina ollut eskapisti. Siinä missä jotkut pakenevat arjen tylsyyttä esimerkiksi alkoholiin, pakenen itse kirjoihin, videopeleihin ja nykyään myös cosplayihin”, Köngäs kertoo. 

Ikuinen eskapisti

Kittilän Könkäältä kotoisin oleva Köngäs tiesi jo lukiovuosinaan haluavansa opiskelemaan kirjallisuutta. Hän kertoo tarinoiden olleen aina tärkeitä ja kasvaneensa “nenä kiinni kirjassa”. 

Cosplayhin Köngäs tutustui aloitettuaan yliopisto-opinnot Oulussa. Kirjallisuuden vuosikurssilainen, Johanna Salminen, alkoi ideoimaan Ouluun omaa con-tapahtumaa, innostaen myös Könkään mukaansa. Ensimmäinen Kummacon järjestettiin vuonna 2015, sittemmin tapahtuma on pidetty vuosittain.

“Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen kiinnostivat tapahtuman järjestämisessä.”

Ensimmäinen Kummacon vei Könkään mukanaan myös cosplayn pariin, sittemmin hurahdus on ollut kokonaisvaltainen. 

Yliopisto-opintojen rinnalla Köngäs on opiskellut itselleen myös kirjallisuusterapiaohjaajan pätevyyden Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa. Lopputyössään hän käsitteli cosplayta kirjallisuusterapian menetelmänä. 

“Kirjallisuuterapia on taide- ja ilmaisuterapiaa, jossa käytetään työkaluina tekstejä, hahmoja ja asiakkaan omaa luovuutta. Cosplay kumpuaa myös luovuudesta, ja useat harrastajat suosivat hahmoja, jotka puhuttelevat heitä jollain tavalla. Minusta oli luonnollista pohtia ja kokeilla, voisiko cosplayn yhdistää näin kirjallisuuterapiaan.”

Kummaconin järjestäjäyhdistys ja omaehtoisen elokuvan tuottamisen kuvausryhmä Studio Korppikelan kautta Köngäs on ollut myös mukana käsikirjoittamassa cosplay-elokuvia, Fandomelokuva (2017) ja Fandom Squad (2018). Tällä hetkellä tekeillä on Pelielokuva, johon tulee hahmoja eri sarjoista. 

Myös tekeillä olevan gradun aihe on syntynyt cosplay-harrastuksen innoittamana. Opinnäytteessään Köngäs käsittelee Kishimoto Masashin Naruto-sarjakuvan post-humanistisia piirteitä.

“Niin opinnot kuin harrastukset ovat lähteneet siitä, että tarinat ovat minulle tärkeitä.” 

Pimeidenkin puolien käsittelyä

Osa cossaajista tekee pukunsa itse, osa turvautuu läheistensä apuun tai ostaa niitä valmiina. Köngäs luo asunsa itse ompelemalla tai erilaisista paloista kokoamalla. Osa tekee puvuista ja maskeistaan tarkasti niiden esikuvia jäljitteleviä, toiset luovat hahmojaan enemmän vapauksia ottaen. Köngäs kertoo itse kuuluvansa jälkimmäiseen joukkoon. 

“Saan suurempaa iloa, kun pääsen leikittelemään.” 

Köngäs cossaa hahmoja, joihin joillain tavoilla samastuu. Samastumispinnat voivat olla paitsi hahmojen myönteisiä, myös niiden synkempiä puolia. 

“Olen parhaillaan tekemässä Overwatch-pelin Reaperia, joka on katkeroitunut, yksinäinen kostaja. Olisi hauska käsitellä omaa vihaani esimerkiksi tällaisen hahmon kautta.”

“Omista tuntemuksistaan saa eloa esittämäänsä hahmoon. Hahmojen kautta voi saada yhteyden myös sellaisiin puoliin itsessään, joita ehkä vähän myös pelkää.”

Köngäs kertoo käyttävänsä hahmojaan paitsi leikkimiseen ja luovuuden toteuttamiseen, myös itsetutkiskeluun. Hahmojen kautta hän on käsitellyt esimerkiksi mielenterveysongelmiaan ja tuonut niitä esiin. 

“Omista tuntemuksistaan saa eloa esittämäänsä hahmoon. Hahmojen kautta voi saada yhteyden myös sellaisiin puoliin itsessään, joita ehkä vähän myös pelkää.”

Oulusta löytyi samanhenkisiä  

“Minulle kummallinen merkitsee hyviä asioita, vaikka sen hyväksyminen itsessään on ollut aika pitkäkin matka.”

Köngäs kertoo olleensa Kittilässä rankasti koulukiusattu, mikä on conipiireissä monelle tuttu tarina. Ouluun muuton myötä hän löysi samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja kummallisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset hälvenivät.  

Con-tapahtumissa ilmapiiri on lämmin ja yhteisöllinen, mutta toisaalta niiden ulkopuolella cossaajana saa herkästi osakseen ihmisten tuijotusta, pilkkaakin. 

“Itse en välitä ikävistä kommenteista, sillä olen tosi sanavalmis. Sekin voi riippua hahmostani, Muumimammana olen ehkä hieman arempi.”

Köngäs muistuttaa kummallisuuden olevan kuitenkin aina ihmisten keksimää. Kirjallisuusterapiaohjaajana hän on pitänyt harjoitusta, jossa ohjeistaa kirjoittamaan kirjeen niin kutsutulle tavallisten ihmisten komitealle. 

“Harjoituksen tehtävänä on selittää, miksi esimerkiksi jalkapallon pelaaminen tai pilkkiminen on tavallista. Haluan herättää ihmisiä pohtimaan, mikä oikeastaan on kummallista.”

Onko cosplay sitten silkkaa fantasiaa vai kytkeytyykö se myös ympäröivään todellisuuteen? 

Köngäs kertoo itse ottavansa cosplay-hahmoillaan myös kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Vuoden 2019 Oulu Pridessa hän kantoi viikingiksi pukeutuneena kylttiä, jossa luki: “Emme elä historiaa, tasa-arvoa siis nyt.” 

Myös vuoden 2018 Oulu Pridella mukana ollut Muumimamma otti vahvasti kantaa. Tapahtumaan oli saapunut kaksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajaa ison lakanan kanssa. 

“Reagoin tilanteeseen huutamalla, että Muumimamma paheksuu ja natsit eivät saa pannukakkua. Koko kulkue nauroi.” 

“Tykkään käyttää voimiani hyvään.” 

Köngäs kertoo osallistuneensa myös Suomen mielenterveyspäivään jakaen somessa kuvia cos-hahmoistaan ja kertoen miten on niiden kautta voinut käsitellä omaa masennustaan.

“Tykkään käyttää voimiani hyvään.” 

Köngäs uskoo, että kaikenikäisillä on tarvetta leikkiin ja luovuuden toteuttamiseen; suuri osa cossaajista onkin aikuisia. 

“Jotkut pitävät cossaamista lapsellisena. Mutta mikä mieli on olla aikuinen, jos mitään hauskaa ei saa tehdä? Se on kaunista katsottavaa, kun ihmiset uskaltavat leikkiä ja päästää luovuuden valloilleen.”

Kuka?

Eekoo Köngäs

» 27-vuotias. Syntynyt ja kasvanut Kittilän Könkäällä. Oululaistunut yliopisto-opintojen myötä
» N:n vuoden kirjallisuuden graduopiskelija. Toimii Kummaconin työvoimavastaavana sekä elokuva-kuvausryhmä ja Kummaconin järjestäjäyhdistys Studio Korppikelan hallituksen jäsenenä. Ollut mukana myös kulttuurintutkijoiden ainejärjestö Kultussa ja Pahkispeksissä.
» Vapaa-aika kuluu populaarikulttuurin parissa, kuten videopelejä pelaten, Netflix-sarjoja katsoen ja erilaisiin tapahtumiin osallistuen.
» Unelma-ammatti lapsena oli kirjailija. 8-vuotiaana oli kirjoittanut ainevihkoonsa asuvansa 25-vuotiaana Oulussa ja olevansa kirjailija.
» Haluaa onnellisuutta.

Julkaistu

SHARE

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Ihmiset Päähenkilö

Kerttu Juutilainen

Ikirouta sulaa nopeammin kuin pelättiin, mutta Olli Karjalainen suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti

Maantieteen opintojen aikana Olli Karjalaisella ei ollut visioita tulevaisuudesta. Tutkijaksi hän päätyi vaiston varassa, seuraten asioita, jotka häntä kiinnostavat.

Alumnilta oppia Ihmiset Työelämä

TEKSTI Laura Juntunen

KUVAT Anni Hyypiö

Tunturin laelta avautuva maisema on pysäyttävä. Tunturijonot, koko väripaletin kirjo ja lampien tyyni pinta kuljettavat ajatukset pois arjen kiireistä. 

Tällaiset maisemat ovat aina vetäneet Olli Karjalaista puoleensa. Jo nuoruusvuosina hän suuntasi vapaa-ajallaan pohjoiseen kalastamaa ja retkeilemään. Nykyäänkin hän hakeutuu matkoillaan veden äärelle tai ylös, kohti korkeuksia.

”Sinne, missä on avaruutta. Vastapainoksi kaupungin ahtaudelle.”

Vaikka muut murheet luonnossa unohtuisivatkin, ilmastonmuutosta sielläkään ei pääse pakoon. Karjalainenkin on kehityssuunnasta tuskallisen tietoinen.

”Edellistalvena mietin monta kertaa, että toivottavasti näin lämpimistä talvista ei tulisi uutta normaalia.”

Karjalainen tutki aihetta myös väitöskirjassaan, joka tarkastettiin Oulun yliopistolla maaliskuussa 2020. Työssään hän tarkasteli ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöolosuhteiden vaikutusta ikiroutaan ja osoitti, millaisia uhkia ikiroudan sulaminen voi aiheuttaa arktisen alueen luonnolle ja rakennetulle ympäristölle.

Vaikka Suomessa ikirouta voi tuntua etäiseltä asialta, esimerkiksi Venäjällä, Kanadassa ja Alaskassa se vaikuttaa miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään.

”Sulavasta ikiroudasta vapautuvilla kasvihuonekaasuilla voi olla myös globaali ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä vaikutus.”

Vaiston varassa

Kun Karjalainen ylioppilaaksi valmistuttuaan pakkasi laukkunsa ja lähti Kajaanista Ouluun aloittaakseen opinnot yliopistolla, hänellä ei ollut juurikaan käsitystä siitä, millaista opiskelu maantieteen tutkimusyksikössä tulisi käytännössä olemaan. Yllätys oli myönteinen.

”Maantiede on osoittautunut olevan minulle sopiva tieteellinen koti.”

Sivuaineina hän opiskeli geoinformatiikkaa, tilastotiedettä, geologiaa ja venäjää. Kaikista on ollut sittemmin hyötyä työelämässä, vaikka varsinkaan opintojen alkupuolella Karjalaisella ei ollut vielä tarkkoja tulevaisuudensuunnitelmia.

”Menin jollain tavalla vaiston varassa tehden sitä mikä kiinnostaa ja ajatellen, että asiat järjestyvät. Pikku hiljaa tällä ”metodilla” ja mielenkiintoisten opintojen myötä alkoi muodostua idea siitä, että yliopistomaailmassa olisi mieluisaa tehdä työtä.”

Esimakua tutkijan työstä antoivat tutkimusavustajan pesti ja opetustehtävät maantieteen tutkimusyksikössä. Tehtävissä oppi monia konkreettisia, akateemisella uralla vaadittavia taitoja.

Eikä muukaan työkokemus hukkaan mennyt. Vielä opintojen aikana Karjalainen teki töitä roudarina ja kuvasi raveja televisioon.

”Joka työstä oppii jotain, ainakin taitoja työskennellä erilaisissa työyhteisöissä. Tällaisesta on hyötyä tutkimustyössä, sillä tutkimusta tehdään usein vaihtuvissa porukoissa, oli kyse sitten artikkeleiden kirjoittamisesta tai tutkijavierailuista muissa yliopistoissa.”

Tutkijan työssä myös aiemmasta retkeilykokemuksesta on ollut etua. Väitöskirjaa tehdessään Karjalainen vietti kaksi kesää Pohjois-Norjan tuntureilla ja kartoitti maaperän muodostumia ja routa-aktiivisuutta vaihtuvien työkavereiden kanssa.

”Kenttätyö on yksi alan parhaista puolista. Ensimmäinen viikko tai pari maastossa voi tuntua retkeilyltä, mutta seuraavat viikot jo kovalta työltä. Ainakin tähänastisissa maantieteellisissä tutkimusasetelmissa työni on vaatinut hyvin paljon liikkumista aamusta iltaan.”

Kaaoksesta selkeyteen

Karjalaisen kiinnostus kylmien alueiden geomorfologiseen toimintaan syttyi gradun aikana. Vuonna 2015 avautui mahdollisuus hakea tohtorikoulutettavaksi Suomen Akatemian rahoittamaan INFRAHAZARD-projektiin.

”Siihen päästyäni ikirouta ja sen sulamisesta aiheutuvat arktisen alueen rakennettuun ympäristöön kohdistuvat uhkat tulivat tutkimuksen keskiöön.”

Väitöstyössään Karjalainen osoitti, että huomattava osa arktisen alueen väestöstä ja infrastruktuurista sijaitsee korkean riskin alueilla, joissa rakennukset, tiet ja luonto ovat vaarassa, ellei tulevaan varauduta.

Vaikka kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen saataisiin pysäytettyä, ilmasto jatkaa lämpenemistään vielä pitkään. Osa sulavan ikiroudan vaikutuksista on täten väistämättömiä, mutta paljon on yhä tehtävissä.

”Pitkällä tähtäimellä tehokkain keino lieventää negatiivisia vaikutuksia on hidastaa ilmaston lämpenemistä. Rakennusteknisillä ratkaisuilla voidaan puolestaan hidastaa ikiroudan sulamista infrastruktuurin alla tai varmistaa sen kestävyys ikiroudan sulaessa.”

Ilmastonmuutos on monimutkainen kokonaisuus. Karjalainen kokee, että kirjallisuuteen tutustuminen ja oman tutkimuksen tekeminen ovat kuitenkin auttaneet häntä muodostamaan kaoottisesta uhkakuvasta selkeämmän käsityksen.

”Tässä mielessä tieto ei lisää tuskaa, vaan edesauttaa muutoksiin varautumista. En silti tahdo sanoa, että ilmastonmuutoksen vaikutukset olisivat yhtään vähäpätöisempiä kuin yleisesti esitetään.”

Ihminen sopeutuu

Karjalainen on viihtynyt luonnossa niin kauan, kuin muistaa. Siellä hänen huomionsa kiinnittyy esimerkiksi veden ja jään liikkeistä syntyneisiin maastonmuotoihin, ainutlaatuisiin pintoihin ja jääkauden aikaansaamiin muodostumiin.

”Epäilemättä nämä eivät kaikkien mielestä ole huomionarvoisia, mutta kun muodostumia riittävän pitkään tarkastelee kirjojen sivuilla ja maastossa, niin ne voi nähdä jopa esteettisesti miellyttävinä. Saan silti ehdottomasti iloa myös elävän luonnon ihmeistä.”

Tutkimuskohteekseen Karjalainen on valinnut katoavan luonnonvaran. Ikiroudan on havaittu sulavan paikoin jopa nopeammin kuin aiemmin on ennustettu.

Kaikesta huolimatta Karjalainen on toiveikas.

”Olen optimistinen tulevaisuuden suhteen. Nähtäväksi jää, onnistutaanko ilmastonmuutosta hillitsemään yleisten tavoitteiden mukaisesti mutta uskon, että ihmiskunta kykenee sopeutumaan muutoksiin ja hyvään elämään jatkossakin. Tämän edellytyksenä on mielestäni kuitenkin se, että myös elollisesta luonnosta pidetään huolta.”

Aivan kuten monen muunkin, väitöstyön jälkeen Karjalaisen arki on keskittynyt kotiin kaikkialla riehuvan koronaepidemian takia. Työ kuitenkin jatkuu tutkijana ja opettamisen merkeissä. Toistaiseksi ikiroudassa riittää vielä tutkittavaa moneltakin kantilta.

”Minulla ja tutkimustiimillämme on useita tutkimusideoita, joiden parissa haluan jatkaa. Tuntuu siltä, että työ on vasta alussa.”

Kuka?

Olli Karjalainen

» Kotoisin Kajaanista, asuu nykyisin Oulussa.
» Valmistui maisteriksi vuonna 2013 ja tohtoriksi 2020.
» Lukukausi Pietarissa osoitti, että yliopistouralla voi olla myös urbaani ja kansainvälinen puolensa.
» Tutki väitöskirjassaan ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöolosuhteiden vaikutusta ikiroutaan. Jatkaa nyt tutkimus- ja opetustyötä maantieteen tutkimusyksikössä.
» Harrastaa vapaa-ajallaan musiikkia, soittamista, luonnossa liikkumista ja telttailua perheensä kanssa.

Julkaistu

SHARE

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

Alumnilta oppia Ihmiset Työelämä

Laura Juntunen

Vaikka lapsi saattoi kuolla jo varhain, häntä rakastettiin ja kaivattiin, sanoo menneisyyden hautoja tutkiva Sanna Lipkin

Suomessa lapsikuolleisuus oli aina 1900-luvulle saakka korkea. Lasten hautoja ja hautatekstiilejä tutkiva arkeologi Sanna Lipkin kertoo, että vaikka lapsen kuolemaan suhtauduttiin eri tavoin huolimatta lasten arkkuihin ja hautatekstiileihin panostettiin paljon.

Ihmiset Mitä tieteessä tapahtuu Tiede

TEKSTI Petra Uusimaa

Lapsikuolleisuus oli korkea Suomessa aina 1900-luvulle saakka. Oli tavallista, että lapsia sekä syntyi että kuoli paljon. Nykyisin Suomen imeväiskuolleisuus on YK:n mukaan maailman alhaisin.

Lapsikuolleisuutta ja siihen liitettyjä tunteita tutkineen arkeologi Sanna Lipkinin mukaan lapsia surtiin ja menetys tuntui vanhemmista kovalta korkeasta lapsikuolleisuudesta huolimatta. Kuolema oli osa arkipäiväistä elämää, sillä lasten ruumiit valmistettiin hautaan ja arkut koristeltiin kyläyhteisössä.

Lipkin tutkii menneisyyden lasten hautoja ja niistä löytyviä hautatekstiilejä, jotka hänen mukaansa kertovat lasten kuolemaan liittyvistä tunteista.

Tutkija jo lapsesta alkaen

Sanna Lipkinin polku arkeologian tutkijaksi oli hyvin päämäärätietoinen. Hän toteaa tietäneensä jo lukiossa arkeologin olevan hänen unelma-ammattinsa. Syyksi hän mainitsee kiinnostuksen menneisyyden ihmisen käyttäytymiseen.

“Arkeologiassa tutkimme sitä, miksi ihminen tekee tietynlaisia valintoja. Omassa tutkimuksessani tutkin ihmisten tunteita”, Lipkin sanoo,

Lipkin piti lukion jälkeen välivuoden, jonka aikana hän esimerkiksi opiskeli avoimessa yliopistossa sosiologiaa ja luki pääsykokeisiin. Seuraavana keväänä hänet valittiin opiskelemaan arkeologiaa Oulun yliopistoon. Jo opiskelujen alussa Lipkin tiesi haluavansa tehdä tulevaisuudessa tutkijan työtä, ja heti maisteriksi valmistumisen jälkeen hän alkoikin työstää väitöskirjaa.

Lipkin pitää tutkijan uran alkuna Oulun normaalikoulua. Erityisesti hänen mieleensä ovat painuneet normaalikoulun tiedekurssit, joissa koululaiset saivat opetella tutkimuksen tekemistä. 

Ala-asteella Lipkiniä opetti lasten luovuutta tutkinut opettaja. Lipkin oli itse mukana tutkimusryhmässä. Hänen mukaansa sama opettaja laittoi jo kuudennella luokalla koululaiset tekemään tutkielman baletista.

“Luulen, että jo sieltä on peräisin tutkijan siemen.”

Sanna Lipkin sanoo innostuneensa ala-asteella tutkimuksen tekemisestä niin paljon, että alkoi työstää itsenäisesti tutkielmaa. 

“Kävin hakemassa kirjastosta lasten tiedekirjoja ja kirjoitin varmaan kaksikymmentä sivua Egyptin pyramideista.”

Mitä haudat ja tekstiilit paljastavat?

Tällä hetkellä Sanna Lipkin tutkii Oulun yliopistossa lasten kuolemaa ja lasten kuolemaan liittyneitä tunteita. Ajallisesti Lipkinin tutkimus sijoittuu aikavälille 1500-luvulta 1800-luvun loppuun asti. Aikarajaus on aineistojen määräämä, mutta Lipkin sanoo laajentaneensa aikarajausta koskemaan myös varhaisempia hautoja.

Lipkin mainitsee yhdeksi tutkimusalueeksensa lasten haudat, joita on löydetty Oulun ja lähikaupunkien kirkkojen lattioiden alta. Kirkkojen lattioiden alle on hänen mukaansa haudattu lapsia eri ikä- ja yhteiskuntaluokista.

Tutkimuskohteena ovat arkut ja haudasta löytyvät hautatekstiilit, kuten hautavaatteet ja -koristukset, esimerkiksi pienet silkkikukat. Tekstiilit ovat tärkeässä osassa tunteiden tutkimusta, sillä niitä ompelivat nuoret tytöt ja vanhemmat naiset käsin juuri kyseistä lasta varten.

“Olen miettinyt, miltä ompelijasta on tuntunut sekä mitä fyysisiä aistikokemuksia tämä on kokenut, kun on käsitellyt tekstiilejä esimerkiksi pukiessaan kuollutta lasta.”

Erityisen kiinnostavaa Lipkinin mukaan on se, miten käsitys lapsuudesta on muuttunut vuosisatojen aikana. Esimerkiksi lasten kuolemaan suhtauduttiin aiemmin eri tavoin kuin nykyään.

“Koska lapsikuolleisuus oli niin suuri verrattuna nykyaikaan, myös suhtautuminen siihen oli hyvin erilainen. Kyllähän lapsi on silloinkin ollut rakastettu ja kaivattu, mutta kuolemaa on jo jollain tavalla odotettu.”

Tutkimuksessaan Lipkin haluaisi laajentaa aineistoaan ja tutkia myös muuta kuin hautojen tekstiilejä ja materiaaleja. Mahdollisiksi tutkimuksen kannalta kiinnostaviksi paikoiksi hän mainitsee entisten koulujen ja asumusten pihat. 

“Haluan selvittää, löytyykö sieltä jotain lapsiin selvästi liitettävää esineistöä. Tiedän esimerkiksi, että koulujen pihalta on löydetty mustepulloja, rihvelitaulujen kappaleita ja tikkuja, joilla niihin on kirjoitettu.”

Erityisen mielenkiintoista Lipkinin mukaan olisi löytää lasten leluja. Hän pohtii, että kenties juuri lelujen ja muiden käyttötavaroiden pohjalta myös lasten tuntemuksia pystytään tutkimaan.

Lapsuuden omaa ääntä etsimässä

Lipkinin mukaan lasten hautoja on tutkittu jo aikaisemmin, mutta hänen näkökulmansa on erityinen. Hänen mukaansa historiallisissa lähteissä on hankalaa löytää äidin tai lapsen oma ääni, sillä lähteet ovat usein miesten tuottamia. Arkeologiset lähteiden kautta äänettömät lähteet, kuten tässä tapauksessa lapset, saavat äänensä kuuluville.

“Lapsuutta, eikä tämän aikakauden lapsuutta ole Suomessa tutkittu paljon arkeologisesta näkökulmasta”, Lipkin perustelee.

“Lapsuutta on tutkittu paljon koulutuksen näkökulmasta, yleensä opettajan näkökulmasta. Meillä on tarkoituksena nähdä tämä kaikki lapsien näkökulmasta.”

Hauta- ja tekstiilitutkimus Lipkinin mukaan osoittaa, että vaikka lapsia kuoli paljon, heitä surtiin, sillä lasten haudat olivat kauniisti somistettuja ja vaatteet olivat usein huolella ommeltuja.

“Lisäksi ne kertovat sen, että lapsella oli erityinen asema yhteisössä. Ei aikuisten haudoista ole löydettävissä samanlaisia kukkakoristeita, eikä niissä ole käytetty yhtä paljon silkkiä tai kultareunuskoristeita.”

Hänen mukaansa haudat osoittavat myös sen, että lapsia pidettiin hyvin viattomina. He olivat puhtauden symboleita, joita synti ei ollut vielä koskenut. Nuorten haudat alkoivat jo näyttämään aikuisten haudoilta, joten voidaan olettaa, että viattomuus ja puhtaus eivät jatkuneet aina aikuisuuteen saakka.

Erityisen mielenkiintoiseksi tutkimuksen aiheeksi Lipkin mainitsee haudatut keskoset.

“Keminmaan kirkosta on löydettävissä lattian alta keskosten hautoja. Se osoittaa sen, että vaikka heillä ei ole ollut minkäänlaisia elämisen vaihtoehtoja, heitä on odotettu ja heitä on surtu.”

Lasten haudat kertovat myös ajallisesta ja kulttuurisesta kontekstista, kuten esimerkiksi protestanttisesta uskonkuvasta. 

“Pitkään menneisyydessä keskusteltiin esimerkiksi siitä, saako kastamatonta lasta haudata kirkkomaalle. Tässäkin näkyy ajallinen muuttuvaisuus ja monesti myös kirkkoherran henkilökohtainen päätös.”

Lasten hautapaikat ovat myös heijastelleet vanhempien, erityisesti isän sosiaalista asemaa. Kaikki eivät päässeet haudattavaksi kirkon lattian alle. 

Kuolema ei ole enää samalla lailla läsnä

Lapsen kuolemaan suhtaudutaan nykyään hyvin eri tavoin, sillä se ei ole enää osa jokapäiväistä elämää. Muutos on vaikuttanut myös hautauskulttuuriin. Siinä konkreettisena muutoksena Lipkin näkee sen, että hautajaisissa arkut eivät ole enää auki. 

Hautajaiset ovat hänen mukaansa myös kaupallistuneet, sillä kuolema ja kuolleen käsittely eivät ole enää samalla lailla läsnä yhteisössä.

“Arkkua ei enää tehdä itse eivätkä yhteisön jäsenet laita lasta itse valmiiksi hautaan. Päätökset tehdään yhdessä hautausurakoitsijan kanssa.”

Lipkinin mukaan lasten vanhemmat eivät ennenkään laittaneet lasta valmiiksi hautaan, sillä sen uskottiin tarkoittavan sitä, etteivät lapsi ja tämän vanhemmat pystyisi kohtaamaan taivaassa. Muunkinlaiset uskomukset rajoittivat sitä, kuka sai valmistella lapsen ruumiin hautaan.

“Pukeminen oli menopaussin ohittaneen naisen tehtävä, koska kuolleen käsittely uskottiin olevan vahingoittavaa sikiölle ja hedelmällisessä iässä olevalle naiselle.” 

Yleensä nuoret ompelivat lapsille vaatteita ja vanhemmat naiset pukivat heidät hautaan.

Tutkimusta, jolla on merkitystä

Kysyttäessä mistä hän unelmoi, Lipkin vastaa haluavansa tehdä tutkimusta, jolla on merkitystä. Hänen mukaansa yksi tärkeistä tieteen tavoitteista on tieteen yleistajustaminen. Hän on esiintynyt esimerkiksi Oulun tiedepäivillä, jossa hän oli kertomassa nykyisestä tutkimuksestaan. 

Toinen Lipkinin tavoitteista on puhua tutkimuksestaan tutkimuksen keskiössä olevalle kohdeyleisölle. Hänen mukaansa lapsille ja nuorille olisi hyvä kertoa menneisyyden lapsuudesta, johon kuuluu myös kuoleman läsnäolo. 

Kuolemaan liitettyjen tunteiden tutkiminen hautatekstiilien ja arkkujen kautta saa hiljennettyjen äänet kuuluville. Lipkin toteaa naurahtaen menneisyyden ihmisten tutkimuksessa olevan se hankaluus, että heitä ei voi mennä haastattelemaan. Lapsen luut ja se, miten hänet on haudattu, kertovat kuitenkin elämästä ja kuolemasta yllättävän paljon yhä nykypäivänä.

Kuka?
Sanna Lipkin

» Syntynyt Kajaanissa, mutta kokee olevansa oululainen.
» Opiskeli Oulun yliopistossa pääaineenaan arkeologiaa. Valmistunut vuonna 2004.
» Harrastuksiin kuuluu maastopyöräily ja kaikenlainen käsityö, kuten pitsin nyplääminen.
» Unelmana on tehdä työtä, jolla on merkitystä.
» Pitää yhtenä tutkijan tärkeimpänä piirteenä päämäärätietoisuutta.
» Oman tutkimuksen lisäksi Lipkin johtaa tutkimusprojektia, jossa tutkitaan menneisyyden lapsuutta ja imettämistä.

Lue lisää: “Jos sanani ovat totta, ruumiini ei mätäne” – Kirkkohaudat raottavat entisajan elämän salaisuuksia

Julkaistu

SHARE

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

Ihmiset Mitä tieteessä tapahtuu Tiede

Petra Uusimaa

Uusi koulutuspoliittinen asiantuntija Aino Rossi haluaa saada tavallisetkin opiskelijat vaikuttamaan

OYY valitsi koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi Aino Rossin. Rossi pitää itseään ruohonjuuritason vaikuttajana. Hän haluaa aktivoida opiskelijoita vaikuttamaan opiskelijapolitiikassa.

Ihmiset

TEKSTI Petra Uusimaa

KUVAT Petra Uusimaa

Luokanopettajaksi opiskeleva Aino Rossi valittiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi helmikuussa 2020. Rossin vahva kiinnostus opiskelijavaikuttamiseen syntyi, kun hän tajusi, ettei hänestä välttämättä tulisikaan luokanopettajaa.

Rossi kertoo, että lähtökohtaisesti idea luokanopettajan urasta syntyi siitä, että kumpikin hänen vanhemmistaan on opettajia.

“Kävin Teuvo Pakkalan koulussa työkokeilussa lukion jälkeen. Minusta piti tulla lääkäri, mutta rakastuinkin ykkösluokkalaisiin. Tajusin, ettei ole mitään parempaa kuin lasten kanssa oleminen.”

Rossin tulevaisuudensuunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet. Hän ei näe unelma-ammattinaan enää luokanopettajaa, vaan haaveilee tutkijan urasta kasvatussosiologian alalla. Hän nimittää tulevaisuudensuunnitelmien muutosta naurahtaen eräänlaiseksi kriisiksi.

“Tajusin nopeasti opiskellessani, ettei minusta välttämättä tule luokanopettajaa. Minussa heräsi sen sijaan suuri kiinnostus kasvatusalan politiikkaa kohtaan”, hän sanoo.

Huolena muuttava arki Linnanmaan kampuksella 

Oulun yliopistossa tapahtuu muutoksia, sillä Oulun ammattikorkeakoulu OAMK on muuttamassa kampukselle. Opiskelijamäärä lisääntyy, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaa joukkoliikenteen ruuhkautumista ja pitkiä ruokajonoja. 

Rossi kiinnittää huomion juuri muuttuvaan arkeen ja näkee tämän muutoksen tärkeänä aiheena opiskelijapolitiikalle. Hänen mukaansa olisi tärkeää luoda pohjaa yhteistyölle, joka tukisi kaikkien opiskelijoiden arkea muuttuvalla kampuksella. Rossi haluaisi varmistaa esimerkiksi joukkoliikenteen saumattoman kulun.

Rossi on myös kiinnostunut kielipolitiikasta ja kansainvälisten opiskelijoiden sopeutumisesta yliopistoelämään Suomessa.

“Minun käsitykseni mukaan osa heistä kokee ulkopuolisuuden tunnetta yliopistoyhteisössä”, hän sanoo, jatkaen: “Täytyisi löytää reittejä, joissa heille tuntuisi luontevalta osallistua ja toisaalta myös vaikuttaa.”

Ruohojuuritason vaikuttaja

Uusi koulutuspoliittinen asiantuntija ei ole puoluepoliittisesti sitoutunut, vaan pitää itseään enemmänkin ruohojuuritason vaikuttajana. Hänelle tärkeitä teemoja ovat muun muassa vähemmistöjen oikeudet sekä ilmastonmuutos.

“Käyn jatkuvasti kamppailua sosiaalisessa mediassa näiden asioiden puolesta”, tiivistää Rossi.

Rossi sanoo oppineensa koulutuspoliittisen asiantuntijan hakuprosessissa paljon.

“Lähdin oikeastaan vähän niin kuin soitellen sotaan”, hän naurahtaa.

Rossi haluaisi työssään kannustaa opiskelijoita vaikuttamaan yliopiston rakenteisiin.

“Haluaisin, että opiskelijavaikuttaminen tulisi lähemmäksi riviopiskelijaa, koska heissä on  paljon mahdollisuuksia”, toteaa Rossi. Hänen mukaansa monella on kykyjä ja halua vaikuttaa, mutta vaikutusmahdollisuudet saattavat tuntua tavalliselle opiskelijalle kaukaisilta tai jopa pelottavilta.

Rossin vastauksista korostuu vahva halu saada opiskelija-arki sujumaan kaikkien osalta. Erityisen tärkeää olisi saada opiskelijat liikkeelle rakentamaan kampusta, joka olisi kaikille yhdenmukainen ja tasa-arvoinen. 

“Ei sitä saa, jos ei hae”, hän kommentoi valintaansa hakea koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi. Sama lienee hänen ohjeensa opiskelijoille; kannattaa yrittää saada aikaan muutosta, sillä ilman yritystä ei tule tuloksiakaan.

Kuka?

Aino Rossi

» 24-vuotias.

» Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija.

» Maisterivaiheen luokanopettajaopiskelija.

» Kotoisin Kempeleestä, mutta kokee oululaistuneensa.

» Toimii vapaa-aikana kuoronjohtajana ja tekee musiikkia.

» Intohimona viherkasvit.


Julkaistu

SHARE

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

Ihmiset

Petra Uusimaa