”Ota särkylääkettä, kyllä se siitä!” ”Mitä valitat, se kipuhan kuuluu asiaan.” Kipuoireiden vähättely voi olla tuttua kuukautiskivuista kärsiville. Se voi myös johtaa siihen, että monet naiset elävät yleisen gynekologisen sairauden kanssa tietämättään. Parempaa kohti ollaan menossa: endometrioosi tulee tunnetummaksi ja yhä useampi saa aiemmin apua.
Vatsaa turvottaa säännöllisesti. Tulee tiputteluvuotoa. Väsymys ei helpota, vaikka kuinka nukkuisi. Kovat kuukautiskrampit ja lantion alueen kivut saavat taittumaan kaksin kerroin ja silmissä sumenee. Tällaista voi olla endometrioosia sairastavan arki.
Endometrioosi on gynekologinen sairaus, jota esiintyy noin 10 prosentilla hedelmällisessä iässä olevista naisista. Oulun yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa opiskelee sekä työskentelee siis satoja naisia, joiden elämää endometrioosi voi vaikeuttaa monin tavoin.
Sairaus tunnetaan suomeksi myös nimellä kohdun limakalvon sirottumatauti. Tämä nimi kertoo enemmän, mistä siinä on kyse; endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella.
Tällaiset endometrioosipesäkkeet voivat levitä muun muassa munasarjojen pinnalle, suolistoon ja jopa vatsaonteloon. Ne reagoivat kohdun limakalvon tapaan kuukautiskierron aikana, mikä aiheuttaa kipua.
”Tyypillisimmät oireet ovat kipuoireet. Endometrioosipotilailla voi olla myös ongelmia raskaaksitulemisessa”, erikoislääkäri Anna Terho OYSista kertoo.
”Endometrioosipotilailla on myös toiminnallisia suolisto-oireita ja voi olla virtsarakon ärsytysoireita ja täyden rakon kipua”, OYSin apulaisylilääkäri Sari Koivurova jatkaa.
Kuva iStock.
Endometrioosissa kuukautiskipu voi olla lamaannuttavan voimakasta. Kivun vuoksi voi tulla säännöllisesti poissaoloja luennoilta, töistä ja harrastuksista. Vatsan turvotus ja suolisto-oireet voivat tehdä olon hyvin epämukavaksi, eikä kotoa huvita lähteä mihinkään, ellei se ole välttämätöntä.
Kuukautiskipujen lisäksi endometrioosiin voi liittyä toistuvia ulostamis- ja virtsaamiskipuja. Seksin harrastaminen voi myös sattua yhdyntäkipujen vuoksi eikä seksielämästä voi nauttia kuin haluaisi.
Endometrioosiin liittyvä kipu voi kroonistua ja johtaa jopa työkyvyttömyyteen. Ja silti kaikki eivät ota sairautta vakavasti.
Tiedon kautta helpotusta tuskaan
Niin sanottuihin naisten vaivoihin liittyvä vähättelevä asenne on ollut hyvin yleistä vuosikausia. Koivurovan mukaan myös potilaat saattavat vähätellä oireitaan ja ajatella, että ’tämä on nyt tämmöistä’ ennen kuin hoksaavat, että tilanteeseen voi hakea apua.
Yksi vaikuttava tekijä on ollut tiedon puute, jota yritetään korjata. Gynekologisiin sairauksiin liittyen tehdään tärkeää tutkimustyötä niin Oulun yliopistossa kuin muissa yliopistoissa meillä ja muualla. Koivurova ja Terho työstävät itse kliinisiä endometrioositutkimuksia.
Lisäksi näistä sairauksista puhutaan enemmän. Endometrioosiakin on alettu nostaa tapetille ja julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi Suomessa vietetään vuosittain maaliskuussa endometrioosiviikkoa, joka pyrkii tekemään sairauden tunnetummaksi.
Edistystä on jo tapahtunut, ja se näkyy konkreettisesti lääkäreiden vastaanotoilla. Nuoret naiset osaavat epäillä itsellään endometrioosia ja hakeutuvat tutkimuksiin kuukautiskipujen takia. Haastateltavat paljastavat, että heidän potilaanaan on alle parikymppisiäkin naisia.
”Edelleen asennekasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä tarvitaan, mutta ajattelisin, että tilanne on parempi kuin kymmenen vuotta sitten”, Koivurova sanoo.
Terho jakaa kollegansa mielipiteen. Työsarkaa on yhä sairauden tunnistamisessa ja matalan kynnyksen hoidon aloituksessa, mutta hän suhtautuu toiveikkaasti tilanteen kehitykseen.
”Ennen vanhaan kuukautiskipujen ajateltiin ‘kuuluvan elämään’. Toivon, että nykypäivänä sitä tietämystä on paljon enemmän, että kovia kipuja ei tarvitse kenenkään sietää.”
Rohkeasti hakemaan apua
Endometrioosiin ei ole vielä löydetty parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan hoitaa muun maussa hormonivalmisteilla ja kipulääkkeillä. Koska sairaus on riippuvainen estrogeeni-hormonista, ei endometrioosi ole yleensä aktiivinen enää vaihdevuosien jälkeen. Munasarjojen estrogeenituotanto hiipuu vaihdevuosien aikana.
Endometrioosia voidaan hoitaa tarvittaessa myös leikkauksella, jossa endometrioosipesäkkeitä poistetaan. Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehdään sekä robottiavusteisia endometrioosileikkauksia että perinteistä tähystysleikkausta.
Terhon mukaan endometrioosi on surullisen kuuluisa siitä, että kirurgin näkemä tilanne ei aina vastaa sitä, minkälainen potilaan oirekuva on.
Kuva iStock.
”Joillakin voi olla todella hankalat endometrioosimuutokset, eikä juuri lainkaan oireita. Joillakin naisilla taas voi olla tuskin diagnosoitavissa oleva muutaman pienen pisteen muodostama tauti ja sitten todella vaikeat kipuoireet”, hän taustoittaa.
OYSin naistentautien poliklinikalla toimii parina päivänä viikossa endometrioosikeskus, jonka toiminnasta Terho ja Koivurova vastaavat. Vastaanotolle pääsee lähetteellä ja siellä hoidetaan etenkin vaikeimmista oireista kärsiviä naisia. Toimintaan osallistuu lääkärien lisäksi kaksi endometrioosihoitajaa, joiden tärkeää roolia keskuksen toiminnassa Koivurova ja Terho korostavat.
Kuukautisiin liittyvät oireet voivat tuntua joistakin vaikealta ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Aihe on intiimi ja herkkä, joten ammattilaisten puoleen kääntyminen saattaa tuntua kiusalliselta ja nololta. Lääkäriin kannattaa kuitenkin lähteä rohkeasti hakemaan apua.
”Meillä terveydenhuollon ammattilaisilla on taitoa kohdata näitä asioita monelta kantilta. Se on meidän työtä, eikä sitä kannata sillä lailla ajatella, että on lääkärille hävettävää kertoa näitä asioita. Päinvastoin”, Koivurova muistuttaa.
Endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti
Endometrioosin tavallisin oire on voimakas kuukautiskipu. Se yleensä alkaa useita päiviä ennen kuin itse vuoto alkaa. Endometrioosiin liittyy myös muun muassa muita lantion alueen kipuja, erilaisia suolisto-oireita, vuotohäiriöitä, väsymystä ja pahoinvointia. Endometrioosilla on yhteys lapsettomuuteen ja sairaus todetaan usein lapsettomuushoitojen yhteydessä.
Syyt endometrioosiin ovat yhä epäselviä. Se kuitenkin tiedetään, että endometrioosi on estrogeeniriippuvainen ja hedelmällisessä iässä olevien sairaus. Sairaus myös niin sanotusti kulkee suvussa: jos lähisukulaisella on endometrioosia, on tautiriski seitsemänkertainen.
Endometrioosin diagnosointiin ei ole olemassa verikoetta tai testiä, vaan se diagnosoidaan oirekuvan perusteella. Täysin varma diagnoosi saadaan vain tutkimalla leikkauksessa otettuja kudosnäytteitä, mutta hoidon aloittamista varten ei tarvitse mennä leikkauspöydälle asti. Endometrioosia voidaan alkaa siis hoitaa jo epäilyn perusteella.
Hoitoon käytetään lääkkeitä, kuten hormonivalmisteita. Niiden tavoite on estää estrogeenin stimuloiva vaikutus endometrioosikudokseen ja johtaa vuodottomaan tilanteeseen. Käytössä on muun muassa yhdistelmäehkäisypillereitä ja myös hormonikierukka on yleinen valinta. Lisäksi jonkin verran käytetään keltarauhashormonivalmisteita, jotka eivät ole ehkäisyvalmisteita, mutta soveltuvat endometrioosin hoidossa käytettäviksi. Kipua hoidetaan kipulääkityksellä. Tarvittaessa endometrioosipesäkkeitä poistetaan leikkauksella.
Jos sinulla on endometrioosiin sopivia oireita, ei koskaan ole liian myöhäistä lähteä hakemaan niihin apua. Terhon mielestä lääketieteen tehtävä olisi yrittää hoitaa jokaisen kivuista kärsivän naisen oireet sille tolalle, että hän pystyy olemaan työelämässä ja harrastamaan sellaisia asioita kuin hän haluaa harrastaa.
”Jos on selvästi arkipäiväistä elämää haittaavia kipuvaivoja, onpa se niin, että kuukautiset tekee sinusta työ- tai harrastekyvyttömän joka kuukausi tai sinulla on viikoittain tai päivittäin toistuvia ulostamiskipuja, yhdyntäkipuja, jotka estävät nauttimasta seksielämästä, niin miksei semmoista kannattaisi lähteä selvittämään”, hän kannustaa.
”Endometrioosia voidaan hoitaa suun kautta otettavilla lääkkeillä, niin lääkärin ja potilaan täytyy vain yhteistyössä alkaa miettiä ja kokeilla, mikä lääke siihen auttaa”, Terho sanoo.
Valtakunnallinen endometrioosiviikko järjestetään tänä vuonna 24.–30. maaliskuuta. Viikon ohjelma löytyy teemaviikon järjestävän Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry:n sivuilta. Maaliskuu on myös kansainvälisesti endometrioositietoisuuden kuukausi, Endometriosis Awareness Month.
Jutun lähteenä on käytetty haastateltujen lääkäreiden lisäksi Terveysportin endometrioosiartikkelia ja Korento ry:n sivuja.
Artikkelin kuvitus iStock.
Julkaistu
SHARE
Miia Torro
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.
Sekä ainejärjestöissä että kieli- ja viestintäopintojen keskuksessa Linguassa puhaltavat uudet tuulet. Kansainvälisten opiskelijoiden sitouttamiseksi ollaan valmiita muuttamaan omaa toimintakulttuuria ja suomen kielen opiskelua kehitetään koko ajan houkuttelevammaksi.
Oulun yliopiston suomalaiset ja kansainväliset opiskelijat liikkuvat useimmiten omissa porukoissaan sekä kampuksella että vapaa-ajalla. Tutustumisesta olisi hyötyä molemminpuolisesti. Eri kulttuureista kotoisin olevien opiskelijoiden kanssa ystävystyminen avartaa maailmankuvaa ja tänne muualta maailmasta muuttanut saa kontaktin paikalliseen kulttuuriin. Myöhemmin kansainvälisistä kontakteista voi olla hyötyä työelämässä. Kansainvälisyystaidot ovat kysyttyjä työmarkkinoilla, joten kansainvälistyminen jo opiskeluaikana kannattaa. Kielimuuri kuitenkin estää monesti ystävystymisen.
Kielimuurin murtamiseksi Oulun ylioppilaskunta julkaisi vuoden 2024 lopussa nettisivuillaan manuaalin, jossa annetaan ohjeita aine- ja harrastejärjestöjen aktiiveille siitä, miten kansainvälisiä opiskelijoita voisi houkutella mukaan toimintaan.
Manuaalissa ohjeistetaan esimerkiksi viestimään järjestöjen tapahtumista englanniksi niin paljon kuin on mahdollista ja pohtimaan tapahtumien teemoja uudella tavalla. Sopivan teeman valinnalla voi olla paljonkin merkitystä, sillä jos teemana on esimerkiksi Kummeli, se ei aukea kansainvälisille opiskelijoille. Tapahtumien teemaksi kannattaa valita jokin kansainvälisesti tuttu aihe.
OYY on lisäksi julkaissut yliopistotermien kääntämistä helpottavan sanakirjan. Sanakirjasta löytyvät käännökset monille tapahtumille, paikoille ja opiskeluun liittyville termeille, joita järjestöjen viestinnässä usein käytetään.Sekä manuaali että sanakirja ovat tervetulleita apuvälineitä, kun suomenkielisiä ja kansainvälisiä opiskelijoita houkutellaan yhteen. Vaikka tulevaisuudessa ainejärjestöjen tapahtumista tiedotetaan englanniksi, se ei yksinään riitä siihen, että kansainväliset opiskelijat saataisiin vedettyä mukaan järjestöjen toimintaan.
Kansainväliset opiskelijat tulevat usein Suomeen suorittamaan maisterivaiheen opintoja, joten he ovat vanhempia opiskelijoita. Monet vanhemmat opiskelijat kaipaavat tavoitteellisempaa toimintaa kuin pelkkä hauska yhdessäolo valmistumisen ja työmarkkinoille suuntaamisen häämöttäessä. Jos ainejärjestöt eivät ota tätä huomioon, uudet kontaktit jäävät syntymättä ja suomenkieliset ja kansainväliset opiskelijat jäävät jatkossakin pyörimään omiin piireihinsä.
Oulun yliopistossa opiskelevalle Thushanille ainejärjestöt eivät ole tuttuja, kuten ei monelle muullekaan kansainväliselle opiskelijalle. Thushan tekee tällä hetkellä väitöskirjaansa, joka keskittyy tekoälyoppimiseen. Hänellä on perhe, puoliso ja pieni tytär, eikä hän omien sanojensa mukaan ole mikään bilettäjä. Thushan kertoo, että hänen mielestään parhaimpia tapoja tutustua eri kulttuureista kotoisin oleviin ihmisiin on se, että ihmisillä on yhteinen päämäärä, jota kohti ponnistellaan. Thushan on tavannut suomalaisia ja maahanmuuttajia erilaisten projektien parissa, joita hänen edustamansa Rotaract-klubi järjestää vapaaehtoisille.
Rotaract-klubin toiminnan tarkoituksena on kehittää nuorista vastuullisia aikuisia ja tulevaisuuden johtajia. Nuoret saavat itse päättää toiminnastaan. Rotaract-klubit kuuluvat Rotary International -järjestöön, joka on perustettu Chicagossa 1905. Järjestö keskittyy palvelu- ja hyväntekeväisyystoimintaan ja se on oiva tapa verkostoitua samanmielisten kanssa.
Thushan on osallistunut Rotaract-klubin toimintaan jo kotimaassaan Sri Lankassa, ja muutettuaan Suomeen opiskelemaan hän liittyi Oulun klubiin, jonka johtajana hän on myös toiminut. Klubissa kommunikointikieli on pääasiassa englanti. Jäsenet ovat Oulun yliopiston kansainvälisiä opiskelijoita, ja klubi liittyi vuoden 2024 lopulla virallisesti Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan.
”Oulun Rotaract-klubi on kansainvälinen, aktiivit ovat kotoisin ympäri maailmaa. Käymme yhdessä esimerkiksi vanhainkodeissa auttamassa ja keräämme lahjoitettavaa tavaraa tarvitseville. Jotkut projektit liittyvät luontoon ja ympäristön tilan seuraamiseen. Esimerkiksi yhdessä projektissa siivosimme rantoja, keräsimme näytteitä ja lähetimme ne Suomen ympäristökeskukseen, jossa tutkitaan Itämeren tilaa”, Thushan selittää.
Vaikka Thushan ei juuri osaa suomea, hän kuitenkin kertoo, että on kotiutunut hyvin Suomeen. Rotaractin kautta hän on tutustunut Rotary-järjestön muihin jäseniin ja saanut tuntumaa suomalaiseen elämänmenoon.
”Olen oppinut juomaan kahvia, tykkään monista lohiruuista. Eniten kuitenkin arvostan Suomessa yksinkertaista, onnellista elämää!”
Thushanin kaltaisille perheellisille opiskelijoille ei ehkä löydy sopivaa tekemistä aine- ja harrastejärjestöjen parista ainakaan tällä hetkellä. Hän onkin löytänyt tärkeän yhteisönsä muulla tavalla. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ponnistelut kansainvälisten opiskelijoiden mukaan saamiseksi ainejärjestöjen toimintaan ovat kuitenkin tervetulleita. Haastetta ainejärjestöillä piisaa, sillä juomapelien ympärille rakennettu vapaa-ajan toiminta ei ole omiaan houkuttelemaan mukaan vanhempia opiskelijoita, joita kiinnostaa enemmän tavoitteellisempi toiminta, kuten esimerkiksi tulevaisuuden työllistymistä tukevat verkostoitumistapahtumat.
Yliopistoissa on totuttu ajattelemaan, että ne ovat kansainvälistymisen suhteen edelläkävijöitä. Oulunkin yliopiston ainejärjestöt ovat kuitenkin heränneet melko myöhään siihen, että ne eivät tavoita kansainvälisiä opiskelijoita. Kun kansainväliset opiskelijat muuttavat Suomeen, yliopistot ovat vastaanottavia yhteisöjä ja siten erityisesti vastuussa tulokkaiden kotouttamisesta.
Ainejärjestöillä on edessään mittava työsarka, sillä tällä hetkellä ne eivät ole kovin tunnettuja kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Olisi hienoa, mikäli ainejärjestöt kykenisivät tulevaisuudessa toimimaan sosiaalisina ankkureina muualta maailmasta tänne muuttaneille opiskelijoille ja sitouttamaan tulevaisuuden osaajia osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Nyt jo tehdyt toimenpiteet ovat askel tähän suuntaan.
Ainejärjestöjen uudistumispyrkimykset voidaan nähdä osana laajempaa kehityskulkua, jossa Suomeen muuttaneita opiskelijoita pyritään kotouttamaan siihen yhteisöön ja yhteiskuntaan, johon he ovat saapuneet. Suomen yliopistoissa toteutetaan Juha Sipilän johtaman hallituksen aikana alkuun polkaistua Talent Boost -ohjelmaa, jonka tavoitteena on Työ- ja elinkeinoministeriön nettisivujen mukaan edistää kansainvälisten osaajien asettautumista Suomeen ja estää heidän aivovuotoaan ulkomaille. Oulun yliopistossakin toteutetaan ohjelmaa.
”Talent Boost -ohjelma on ollut läpileikkaava yliopiston eri yksiköiden välillä, ja erilaisia tapahtumia on järjestetty kansainvälisille opiskelijoille paljon opintojen tueksi. Yliopistolla on aktiivisesti tehty kielitietoisuustyötä, jotta yhteisömme monikielisyys olisi yhä näkyvämpää jokaiselle yliopistolaiselle. Kieliosaamisen kehittämiseen on ryhdytty panostamaan kaikissa tiedekunnissa”, kertoo kieli- ja viestintäopintojen keskuksen Linguan Päivi Jokinen, joka toimii suomen kielen yliopisto-opettajana.
Jokinen jatkaa, että kansainvälisistä asiantuntijoista jopa 63 % kokee kielimuurin vaikeuttaneen Suomeen kotoutumista. Talent Boost -ohjelman käynnistyttyä Oulussa vuonna 2021 suomen kurssien osallistujamäärät ovat kasvaneet reilusti.
Yliopistoissa on totuttu ajattelemaan, että ne ovat kansainvälistymisen suhteen edelläkävijöitä. Oulunkin yliopiston ainejärjestöt ovat kuitenkin heränneet melko myöhään siihen, että ne eivät tavoita kansainvälisiä opiskelijoita. Kun kansainväliset opiskelijat muuttavat Suomeen, yliopistot ovat vastaanottavia yhteisöjä ja siten erityisesti vastuussa tulokkaiden kotouttamisesta.
”Kandidaatin- ja maisterintutkintoihin pakollisena kuuluvien suomen kurssien osuutta ollaan tällä hetkellä laajentamassa niin, että käytännössä kaikkiin Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmiin on tulossa vähintään 5–10 opintopisteen laajuinen suomen kielen kurssikokonaisuus. Kurssitarjonnassa on myös kehitetty nopeutettuja kielenoppimispolkuja alku- ja loppukesään ajoittuvien intensiivikurssien myötä. Näistä kursseista on saatu osallistujilta erinomaista palautetta. Tärkeänä pyrkimyksenä on ollut vahvistaa pitovoimaa niin, että mahdollisimman moni Ouluun saapunut päättäisikin jäädä asiantuntijaksi tänne pohjoiseen. Humanistinen tiedekunta tarjoaa edistyneille kielenoppijoille myös 60 opintopisteen laajuista Työelämäsuomi-sivuainekokonaisuutta.”
Suurin osa kansainvälisistä asiantuntijoista kokee, että kielimuuri on heikentänyt heidän mahdollisuuksiaan kotoutua Suomeen. Oulun yliopiston toimintasuunnitelmat suomen kielen opetuksen kehittämiseksi ovat siksi tarpeen. On tärkeää, että alkuun kansainväliset opiskelijat pystyvät hoitamaan asioitaan ja opiskelemaan englannin kielellä, mutta kotoutumista edistää parhaiten suomen kielen opettelu. Se avaa ovia työmarkkinoilla ja muualla yhteiskunnassa. Linguassa suomen kielen opiskelua pyritään tekemään houkuttelevaksi monin eri tavoin.
”Kurssitarjontamme on laajaa kaikilla eri kielitaidon tasoilla alkeiskursseista edistyneimpiin työelämäkursseihin. Suomen kursseilla käsitellään käytännön kielitaitoa osallistujien tarpeiden ja ajankohtaisten asioiden pohjalta. Oulun alueen ympäröivään yhteisöön sitoutumiseksi kursseilla tehdään vierailuja esimerkiksi ruokakauppaan, kahviloihin ja kulttuurikohteisiin. Työelämänäkökulmaa sisällytetään kursseihin, ja kielenopetukseen panostetaan jatkuvalla kehitystyöllä. Kurssilaisia usein motivoi yhteinen tekeminen ja verkostoituminen yli tiedekuntarajojen”, Jokinen selittää.
Jokinen lisää, että kaikille yliopiston uusille opiskelijoille kerrotaan suomen kielen opintojen kurssipolusta ja rakennetaan alusta alkaen näkyville jatkumo alkeiskursseja laajemmalle kielitaidon tasolle. Opintojen kurssipolkua on aktiivisesti kehitetty, ja nykyisin Oulun yliopistossa onkin tarjolla kielikursseja edistyneimmälle asiantuntijakielitaidon tasolle saakka. Alkeiskursseilla käsitellään suomen kielen ominaispiirteitä ja pyritään murtamaan myyttejä siitä, että suomen oppiminen olisi ”maailman vaikeinta”. Suomen kieli on hyvin loogista, ja kursseilla monille analyyttisille yliopistolaisille avautuu innostava, uniikki näköala kieleen.
”Usein suomen omaksumisessa alkuvaiheen kärsivällisyys palkitaan, kun uudenlaisen kielen juju alkaa hiljalleen avautua. Suomen tunneilla käsitellään myös oppimisen herättämiä tunteita pohjolan pimeän talven keskellä, ja ’sisun’ käsite tulee konkreettisesti tutuksi”, Jokinen kertoo.
Kielimuuri ei ole olemassa ainakaan siksi, että Linguassa ei olisi ajateltu kansainvälisten opiskelijoiden tarpeita. Suomen kieltä voi opiskella alkeista asiantuntijatasolle saakka, ja kielen opiskelusta pyritään koko ajan tekemään houkuttelevampaa. Haasteeksi jääkin edelleen se, miten englanninkielisen koulutuksen perässä tänne muuttaneet opiskelijat saataisiin kiinnostumaan suomen kielen opiskelusta. Kurssien suosio ei kerro koko totuutta: niille osallistuu vain osa kansainvälisistä opiskelijoista. Yliopistossa opiskelu ja työskentely voi tuudittaa kansainväliset opiskelijat siihen, että koko suomalainen yhteiskunta toimii hyvin englanniksi.
Tampereen yliopistolla maisterintutkintonsa suorittanut ja siellä myös työskentelevä Benjamin on hyvä esimerkki kansainvälisestä opiskelijasta, joka on toisaalta ymmärtänyt suomen kielen taidon merkityksen ja joka korkeasti koulutetun kansainvälisen osaajan, suomalaisen työelämän kipeästi kaipaaman työntekijän asemassa osaa myös asettaa vaatimuksia uudelle kotimaalleen. Benjamin on suorittanut yhteensä kuusi suomen kielen kurssia Tampereen yliopistossa. Sen lisäksi hän on opiskellut kieltä Onnenkieli-kielikoulussa ja Tampereen Työväenopistolla. Hän on myös opiskellut suomea nettikursseilla.
Benjamin on läpäissyt Suomen kansalaisuuteen vaadittavan kielitestin ja hän sai kansalaisuuden vuoden 2024 lopulla. Hän on menossa suorittamaan asepalveluksen vuonna 2025 ja odottaa, että hänen suomen kielen taitonsa paranee armeijassa.
Benjamin on aktiivisesta suomen opiskelustaan huolimatta myös sitä mieltä, että työmarkkinoiden olisi hyväksyttävä englanti työkielenä nykyistä laajemmin. Benjamin mainitsee ohimennen hyvänä asiana sen, että isoimmat länsimaiset kaupungit pohtivat nykyisin vakavasti sitä, pitäisikö niissä korottaa englanti yhdeksi viralliseksi kieleksi. Suomessa Espoo on tähän mennessä ainoa kaupunki, jossa englannin kieli on virallinen palvelukieli.
Ylen 18. syyskuuta 2017 julkaistussa uutisessa Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola kertoo, että ratkaisun taustalla on Espoon halu houkutella kaupunkiin korkean osaamisen työpaikkoja. Esimerkiksi aasialaiset suuryritykset Antola toivottaa tervetulleeksi. Englannin kielen houkutteluvoima on ymmärretty, kun Suomi muiden maiden mukana kilpailee kansainvälisistä osaajista. Espoossa on oltu valmiita toimimaan tulijoiden ehdoilla ja englanti on virallinen palvelukieli. Samalla kuitenkin on selvää, että laajemmin katsottuna työmarkkinoilla suomen kielen taito on edelleen painava vaatimus. Siksi maahanmuuttajien odotetaan opettelevan kielen.
Yliopistoissa kansainvälistymisen kaksoisliike näkyy siinä, miten englanniksi viestimistä ollaan laajentamassa ja toisaalta suomen kielen opetusta kehitetään paremmin kansainvälisiä opiskelijoita palvelevaksi. Ainejärjestöissä kansainvälistyminen tarkoittaa tulevaisuudessa varmasti muutakin kuin pelkkien nettisivujen päivittämistä englannin kielellä. Ehkä toimintakulttuurikin muuttuu joiltakin osin. Haalaribileet eivät enää vanhempana opiskelijana tunnu houkuttelevalta tavalta viettää aikaa. Erilaisten tapahtumien järjestäminen palvelisi kansainvälisiä opiskelijoita.
Vuonna 2023 Helsingin yliopiston strategiaa tukevassa ”Lisää löylyä kv-toimintaan” -projektissa etsittiin ratkaisuja siihen, miten kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista Suomeen voisi edistää ainejärjestötasolla. Helsingin yliopistonOpiskelija-palvelu -sivuilla 15. joulukuuta 2023 julkaistussa uutisessa projektipäällikkö Sakari Siilin kertoo, että merkittävä pullonkaula on se, että ainejärjestöjen toiminta on keskittynyt kandivaiheen opiskelijoiden toiveiden mukaisen toiminnan järjestämiseen.
Valtaosa kansainvälisistä opiskelijoista tulee Suomeen suorittamaan maisterivaiheen opintoja, ja siinä vaiheessa ainejärjestöjen tapahtumien sisällöt ja kansainvälisten opiskelijoiden toiveet eivät enää kohtaa. Siilinin mukaan Helsingin yliopiston ainejärjestöt ovat kuitenkin halukkaita muokkaamaan tapahtumiensa sisältöjä. Samaa kehitystä voi uumoilla Oulunkin yliopiston ainejärjestöihin. Ehkä Thushanin kaltaiset vanhemmat, kansainväliset opiskelijat löytävät tulevaisuudessa mieleistä tekemistä ainejärjestöjen parista.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan yhteisöasiantuntija Viljami Viinikka on Siilinin kanssa samaa mieltä siitä, että nykyisellään ainejärjestötoiminta palvelee ennen kaikkea kandivaiheen opiskelijoita.
”En usko, että toimintaa on varsinaisesti ohjattu tähän suuntaan, vaan se on muodostunut useamman tekijän summasta. Tietysti yksi tapa, miten ainejärjestöjen toimintaa saa maisterivaiheen opiskelijoille mieluisammaksi on se, että saadaan maisterivaiheen opiskelijoita mukaan järjestämään toimintaa. Uskon, että KV-manuaalimme auttaa tässä asiassa, mutta sen lisäksi olemme myös jakamassa kannustinrahaa opiskelijajärjestöille, jotka kehittävät toimintaansa enemmän mukaan ottavaksi aliedustetuille opiskelijaryhmille”, Viinikka kertoo.
KV-manuaalissa luetellaan resursseja, joita Oulussa asuvilla kansainvälisillä opiskelijoilla on käytössään. Yksi näistä on BusinessOulun sekä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen yhdessä kehittämä palveluInternational House Oulu, joka järjestää muun muassa verkostoitumis-, työllisyys- ja kohtaamistapahtumia, esimerkiksi kuukausittaistaNetworking and Board Games-tapahtumaa. Kun ainejärjestöjen toimintaa kehitetään tulevaisuudessa kansainvälisemmäksi, ehkä mallia kannattaakin ottaa tahoilta, jotka auttavat kansainvälisiä opiskelijoita löytämään väylän suomalaisille työmarkkinoille.
Benjaminilla on viesti kaikille niille, jotka pohtivat sitä, miten maahanmuuttajat voitaisiin ottaa paremmin huomioon.
”Suomi on vasta oppimassa sitä, miten ollaan oikeasti kansainvälinen maa. Tällä hetkellä maahanmuuttajaväestö on edelleen pieni ja yhteiset toimintatavat ovat vasta hakusessa. Kukaan ei voi mitään sille, että suomen kieli on suhteellisen vaikea oppia”, Benjamin toteaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa pohditaan paraikaa eri tahoilla sitä, mikä olisi parasta kotouttamispolitiikkaa. Englannin kielen rooli kotouttamisessa jakaa varmasti mielipiteitä. Myös maahanmuuttajilla on erilaisia odotuksia ja näkemyksiä siitä, miten Suomessa pärjää. Thushanin ja Benjaminin erilaiset opinpolut suomen kielen parissa ilmentävät tätä vaihtelevuutta. Thushan on suorittanut vain yhden suomen kielen kurssin, Survival Finnish 1. Kurssilla opitaan käyttämään tutuimmissa arkisissa tilanteissa käytettäviä fraaseja ja opiskellaan suomen kielen tyypillisimpiä piirteitä.
Toisaalta Thushan kertoo, että hänellä on suunnitelmissa suorittaa enemmän kursseja vuonna 2025. Thushan on pärjännyt hyvin ilman suomen kieltä yliopistolla, sillä ympäristö on kansainvälinen. Benjamin on läpäissyt Suomen kansalaisuuteen vaadittavan kielitestin.
Helsingin yliopistossa väitöskirjaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien kieli-ideologioista ja -asenteista tekevä Katariina Pyykkö on tutkinut sitä, mitä kieliä korkeakoulutetut maahanmuuttajat pitävät tärkeinä Suomeen kotoutumisen näkökulmasta. Pyykön tekemässä verkkokyselyssä englanti nousi tärkeimmäksi kieleksi, mutta suomi tuli ihan englannin kannoilla. Vastaajan koulutusala vaikuttaa Pyykön mukaan siihen, mitä kieliä hän pitää tärkeänä kotoutumisen kannalta.
”Tähänastisen tutkimukseni perusteella voi sanoa, että teknisillä ja luonnontieteen aloilla opiskelevat pitävät englantia tärkeimpänä kommunikointikielenään. Tähän vaikuttaa se, että näillä aloilla tiimit ovat kansainvälisiä, vaikka toimitaankin Suomessa. ICT-alalla lisäksi tuotteet suunnitellaan ulkomarkkinoille ja asiakkaat ovat ulkomaalaisia, kun taas sosiaali- ja terveysalalla työskennellään kotimaassa ja asiakaskohtaamisissa tarvitaan suomea”, Pyykkö selittää.
Thushanin kanssa vastaavassa tilanteessa on varmasti monia. Yliopistolla ja tiedemaailmassa pärjää hyvin englannin kielellä, ja Thushan toimii tohtorikoulutettavana tutkijana ICT-alalla, joten suomen kieltä ei juuri tarvitse. Kuitenkin voidaan arvioida, että Benjaminille aukeaa enemmän mahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, koska hän on opiskellut suomea aktiivisesti. Niissäkin ei-englanninkielisissä länsimaissa, joissa maahanmuuttajia on paljon enemmän kuin Suomessa, ei englanti ole noussut virallisen kielen asemaan ja tulijoiden odotetaan osaavan paikallista kieltä. Tähän ei liene tulossa muutosta pitkään aikaan.
Kylmä fakta on, että työ on tärkeässä roolissa kotoutumisessa ja sen löytyminen vahvistaa tunnetta siitä, että maahanmuuttaja on päässyt yhteiskunnan jäseneksi.
Opetushallituksen vuonna 2019 julkaisemassa taustapaperissa kerrotaan, että vain 43 % korkeakoulutetuista kansainvälisistä opiskelijoista työskentelee asiantuntijatehtävissä Suomessa. Puutteellinen kielitaito on usein syy sille, miksi korkeasti koulutetut maahanmuuttajat jäävät työttömiksi. Siksi Oulun yliopiston tavoitteet laajentaa kieliopintojen määrää maisterivaiheessa ovat hyvä merkki kehityssuunnasta. Ehkä tulevaisuudessa ainejärjestötkin osaavat ottaa paremmin huomioon kansainvälisten opiskelijoiden tarpeet ja auttavat heitä kotoutumaan uuteen yhteisöön. Tosin kaikkia ne eivät tule ehkä ikinä tavoittamaan.
”Ainejärjestön tapahtumissa oli tylsää”, kuittaa Benjamin.
Viime vuonna Oulu kompuroi kohuissa ja koki poikkeuksellisen aallon rasistisesti motivoituneita väkivaltarikoksia. Samalla kun positiivinen kuva Oulusta otti osumaa, valmistauduttiin tulevaan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026.
“Oululaiset ei pelkästään kuse omiin muroihinsa, vaan ne myös ripuloivat.”
Näin totesi Oulun kaupungin viestintä-, tapahtuma- ja markkinointijohtajana toiminut Mikko Salmi marraskuun lopulla järjestetyssä Pohjois-Pohjanmaan matkailufoorumissa.
Lauseellaan Salmi viittasi siihen, että oululaisilla on tapana nostaa kotikaupungistaan esiin vain sen huonoja puolia. Lausahdus ei ole liian kaukaa haettua, sillä Oulusta puhuttaessa mieleen saattaa juolahtaa itsetuhoiset ajatukset Merikosken silloilla, yleisesti haastava sijainti tai kuten artisti Kauko Röyhkä sen jo aikoinaan kiteytti: Paska kaupunki.
Oulun vuosi 2024 piti sisällään lukuisia kohuja ja tapahtumia, jotka harvemmin olivat positiivisia, aina johtajakohuista väkivaltarikosaaltoon. Palataan kuitenkin vielä Salmen tapaukseen.
Videota Salmen puheenvuorosta alkoi jakamaan oululaisyrittäjä Lauri Salovaara, jota Salmi samassa yhteydessä kritisoi nimeltä mainiten. Tapaus nousi uutiskynnyksen yli kuitenkin vasta joulukuussa Ylen uutisoimana.
Salmi oli ehtinyt ryvettyä johtajapestinsä aikana useissa kohuissa jo ennenkin. Varoituksia jaettiin niin lestadiolaisille ilkkumiseksi koetun kuvan jakamisesta sekä kaupunginjohtaja Seppo Määtän erotiedon vuotamisesta Kalevalle keväällä 2024.
Muroripulointikohun koettiin olleen viimeinen niitti Salmen virasta eroamiseen. Kohun takaa paljastui lopulta kuitenkin ronskia kielenkäyttöä vakavampia sääntörikkomuksia vuosien varrelta.
Kaleva kertoi, että Salmi laskutti työnantajaltaan 36 000 euroa työkorvauksia ohjeiden vastaisesti, matkusti kalliisti ja osti alkoholia työntekijöille kaupungin maksukortilla. Salmen törsäilyn oli hyväksynyt toinen Oulun merkittävä viranhaltija, hallintojohtaja Ari Heikkinen.
Hallintotieteiden emeritusprofessori Ari Salminen kutsui Ylen haastattelussa Heikkisen toimintaa avoimesti korruptioksi. Tapauksen käsittely eteni poliisin tutkintaan. Kaupunginjohtaja Ari Alatossava ei luovuttanut Salmen ja Heikkisen varoituksiin asiakirjoja Kalevalle.
Johtajasotkuja on selvitelty viime vuosien aikana lukuisia kertoja. Viimeisimpänä Salmen lisäksi vuoden 2025 alussa lähteä sai palvelussuhdepäällikkö Mauri Mikkola. Viime vuoden aikana kaupunginjohtaja Seppo Määtän erosi ja muista Oulun ex-johtajista yhdyskuntajohtajana toiminut Matti Matinheikki sekä kaupunginjohtajana toiminut Päivi Laajala saivat syytteet kahdesta törkeästä rikoksesta.
Viime vuonna virastaan eronnut Määttä kunnostautui tapauksessa salailemalla kaupungin virkamiesten sähköpostiviestejä.
Tapauksia on lyhyen ajan sisällä niin paljon, että moni voisi kuvitella kaupungin johtoportaan olleen jo vuosia melkoisella tuuliajolla. Positiiviset asiat tulevat ilmi lähinnä vain kaupungin omassa viestinnässä.
Soppaan voitaneen lisätä myös Oulun yliopiston hallituksen poikkeuksellinen eroaalto, kun kolme hallituksen jäsentä jätti eroilmoituksena heti uuden rehtorin Arto Maanisen valinnan jälkeen.
Ulkopuolisen silmin tapaus näyttäytyy selkeänä protestina uutta rehtoria kohtaan, mutta sen juurisyyt ovat jääneet toistaiseksi kertomatta. Professorit Petri Lehenkari ja Jukka Kekkonen esittivät ratkaisuksi yliopiston hallintokriisiin jopa koko hallituksen eroa.
Kaupungin ja yliopiston toimintatapoja on monissa eri tapauksissa yhdistänyt tarve salata asioiden taustoja, sekä tapa ratkaista erimielisyydet eroamisilla ja irtisanomisilla laajamittaisemman tarkastelun sijaan. Kun totuus lopulta kuitenkin paljastuu, on käsillä suurempi kohu kuin silloin, jos asioista olisi kerrottu alun perin suoraan.
Verinen kesä
Kesäkuussa 2024 Oulu nousi koko valtakunnan polttopisteeksi, kun tunnettu uusnatsivaikuttaja puukotti alaikäistä lasta keskellä Valkean kauppakeskusta. Samana torstai-iltana puukko viuhui myös Meri-Toppilassa johtaen yhden ihmisen kuolemaan.
Heti seuraavalla viikolla kauhu toistui uudestaan, kun Valkeassa puukotettiin jälleen. Tällä kertaa tekijä oli alaikäinen poika Haukiputaalta, joka matkasi pyörällä kauppakeskukseen tarkoituksenaan tappaa ulkomaalaistaustainen henkilö.
Oulusta puhuttiin jokaisessa lehdessä, sosiaalisessa mediassa, televisiossa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Pelättiin, että puukotukset ryöpsähtävät akuutiksi väkivaltaepidemiaksi ja ihmisiltä kyseltiin, uskaltavatko he käydä enää Valkeassa asioimassa.
Kesäkuun puukotusten motiivien on esitetty olleen todennäköisesti rasistisia. Ensimmäisessä tapauksessa puolustus kiisti syyttäjän näkemyksen rasistisesta motiivista. Molemmat epäillyt puukottajat on todettu oikeudessa olleen syyntakeettomia tekohetkellä.
Jälkimmäisen puukotuksen motiivi oli oikeuden mukaan rasistinen, mikä on ilmeistä, sillä Waffen-paitaan ja hakaristeillä koristetuilla kengillä varustautunut teinipoika oli kertonut netissä haluavansa tappaa tummaihoisen ja mennä vankilaan. Viikkoa ennen tapahtuneesta puukotuksesta poika totesi ”respect for him”. Poika jätettiin tuomitsematta rangaistukseen syyntakeettomuutensa vuoksi.
Myöhemmin syyskuussa Kastellissa tapahtunutta puukotusta epäillään yhtä lailla rasistiseksi teoksi. Rasistisesta motiivista kielineet asiat paljastuivat poliisille niin esitutkinnan lopussa, ettei niistä voitu viestiä julkisuuteen. Tai siis ei uskallettu. “Kesällä tapahtui Oulussa kaikenlaista, missä oli aika suoraan viitteitä viharikoksista, niin pyrittiin hillitsemään sitä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen”, rikoskomisario Tero Luukkonen avasi Ylen haastattelussa.
Poliisin mukaan Oulussa siis tapahtui kesällä 2024 niin paljon kaikenlaisia rasistisia viharikoksia, että virkavalta halusi hillitä siihen liittyvää keskustelua. Ei välttämättä kauneinta tekstiä kaupungin kannalta, mutta asian hyssyttely viranomaisen toimesta tuntuu vähintäänkin oudolta päätökseltä.
Syyskuussa Oulun kaupunki kuitenkin linjasi laativansa rasisminvastaisen ohjelman samalla todeten, että Oulussa on rasismia. Asiaa lähdetään ratkomaan perustamalla muun muassa moniammatillinen työryhmä.
Rasisminvastainen ohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa tämän vuoden tammikuussa siitä huolimatta, että perussuomalaiset valtuutetut vastustivat sen toteutusta sellaisenaan. Heidän mielestään rasismia ei olisi pitänyt eriyttää muusta syrjinnästä.
Myyttinen kulttuuripääkaupunkivuosi 2026
Oulun tulevaisuus on kuitenkin valoisa, kun ensi vuonna 2026 juhlitaan kulttuuripääkaupunkivuotta. Oulu2026-vuosi tuo tullessaan kulttuuritapahtumia vuoden jokaiselle päivälle käsittäen yhteensä yli tuhat tapahtumaa. Luvassa on siis pelkästään positiivista fiilistä, vai onko sittenkään?
Kulttuuripääkaupunkivuodesta saatiin loppukesällä aikaiseksi jälleen yksi johtajien julkinen sanakamppailu, kun Oulun taakseen jättänyt entinen kulttuurijohtaja Johanna Tuukkanen kritisoi Kalevalle hankkeen olevan todella irtaantunut kaupungin kulttuuriorganisaatioista ja vuoden kohokohtien hämärän peitossa. Kritiikkiä sai osakseen koko Oulun kulttuuritoiminta.
Tuukkasen vastinpari, Oulu2026-hankkeen toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen, kehotti vastineessaan ex-kulttuurijohtajaa katsomaan peiliin ja kertoi hänen näkemyksensä olleen kovin kapea-alainen. Puheenvuoro toi omalla tavallaan mieleen älähtävän koiran, mutta jonkinlaista konkretiaa tulevan vuoden tapahtumiin saatiin kuitenkin tammikuussa 2025.
Kulttuuripääkaupunkivuoden kolme teemaa ovat ”Rohkeasti reunalla”, ”Villi kaupunki” ja ”Vastakohtien voima”. Teemat tuovat kieltämättä oululaiselle hyvin mieliin niin Merikosken sillat kuin viimevuotiset uutistapahtumatkin.
Oulun ikävämpiä puolia ja ilmiöitä, jotka kaikki paikalliset ja ulkopaikkakuntalaisetkin tunnistavat, käytetään kaupunkimarkkinoinnissa kovin vähän. Eri oululaiset brändit ja yhdistykset ovat kuitenkin ottaneet omakseen muun muassa aiemmin mainitun Paska kaupunki -lauseen omakseen.
Oululainen vaatemerkki Paine Clothing on myös tehnyt Merikoski Swimming Team -vaatemalliston, mikä on osoitus hyvästä oululaisesta mustasta huumorista. Alati uusiutuva Paska kaupunni -graffiti on vielä vuosikymmentenkin jälkeen yksi Oulun tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Oulu lanseerasi vuonna 2021 uudessa kaupunkibrändissään Asteen verran parempi -sloganin, jota voidaan soveltaa useisiin eri kaupungin toimintoihin ja viesteihin. Esimerkiksi Lahti on ylpeästi Suomen Chicago, joten siitä johtaen idea Oulun uudelle iskulauseelle: Asteen verran paskempi kaupunki.
Tämänkin tosin ex-viestintäjohtaja Mikko Salmi saattoi jo itse aikoinaan keksiä, mutta raaski jättää mahdollisuuden käyttämättä.
Julkaistu
SHARE
Toni Keränen
Journalismin opiskelija, joka viihtyy urheilun ja podcastien parissa, sekä arvostaa suomalaista saunailtakulttuuria.
Kesäkuussa Valkean ostoskeskuksessa puukotettiin maahanmuuttajataustaisia ihmisiä kahdesti. Suomessa asuvien kansainvälisten opiskelijoiden mielestä täällä tapahtuu kuitenkin pelottavampiakin asioita.
Viime kesänä Oulun Valkeassa puukotettiin ihmisiä, joilla on ulkomaalainen tausta. Toisessa tapauksessa puukottaja oli alaikäinen, toisessa lasten kimppuun hyökännyt oli aiemmin äärioikeistojärjestössä vaikuttanut Juhani Sebastian Lämsä, joka on tuomittu vuonna 2013 tapahtuneesta kirjastohyökkäyksestä.
Jyväskylän kirjastopuukotuksessa uusnatsit yrittivät Äärioikeisto Suomessa -kirjan pohjalta järjestettyyn keskustelutilaisuuteen, jossa oli mukana myös yksi kirjan kirjoittajista, Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson. Lämsä on kiistänyt rasistisen motiivin sekä sen, että olisi hyökännyt lasten kimppuun tappamistarkoituksessa. Häntä syytetään kahden murhan yrityksestä. Toisessa alaikäisen toteuttamassa puukotustapauksessa poliisin suorittaman esitutkinnan mukaan tekijällä on ollut rasistinen motiivi hyökätessään aasialaistaustaisen kimppuun ja iskiessään häntä puukolla kauppakeskus Valkeassa.
Valkean väkivaltarikoksia on selitetty muun muassa siten, että hallituksessa istuvat perussuomalaiset lietsovat ulkomaalaisvastaisuutta puheillaan ja teoillaan. Jos yhteiskunnan ylimmällä portaalla sallitaan rasistinen puhe, sen katsotaan luovan ilmapiirin, jossa väkivalta muuttuu varteenotettavaksi ratkaisuksi erilaisten ihmisryhmien välisten jännitteiden selvittämisessä.
Helsingin Sanomien haastattelussa, joka on julkaistu 23. kesäkuuta, terrorismin tutkija Leena Malkki toteaa, että Suomessa ovat lisääntyneet väkivaltaan sallivasti suhtautuvat keskustelut ja alakulttuurit, joihin liittyy olennaisesti oman viiteryhmän ulkopuolelle kuuluvien toiseuttaminen. Malkin mukaan väkivaltaiset ajatukset ovat saaneet epäsuoraa hyväksyntää vaikutusvaltaisilta tahoilta.
Perussuomalaisten ministerien ja kansanedustajien historiasta ja lähimenneisyydestä löytyy rasistisia ja väkivaltaisia nettikirjoituksia ja puheita, joiden kohteena ovat ulkomaalaiset. Kansanedustaja Mauri Peltokangas on toistuvasti viitannut maahanmuuttajiin vuohipaimenina. Nykyinen valtiovarainministeri Riikka Purra ei ole pyytänyt anteeksi Jussi Halla-Ahon Scripta-blogiin kirjoittamiaan asioita. Purra on kirjoittanut Scriptaan junassa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen, jossa oli osallisina maahanmuuttajataustaisia nuoria, että ”jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see”. Ajankohtana Purran Scriptan vieraskirjaan jättämälle kirjoitukselle olivat Kauhajoen koulusurmat syyskuussa 2008.
Miten Suomen nykyinen poliittinen ilmapiiri vaikuttaa Suomessa opiskeleviin vaihto-oppilaisiin ja kansainvälisiin opiskelijoihin? Pelkäävätkö he oman turvallisuutensa puolesta ja ovatko he kohdanneet rasismia?
Useita selittäviä tekijöitä
Väitöskirjaansa Oulun yliopistossa kirjoittava Ray kertoo, että Valkean tapahtumat ovat vaikuttaneet häneen sekä hänen kansainväliseen ystäväpiiriinsä. Rayn siivoojana työskentelevä ystävä oli siivousvuorossa, kun verilammikot piti pestä ostoskeskuksen lattialta. Tapahtuma oli traumaattinen, mutta toisaalta kesäkuusta on jo kulunut aikaa. Viimeksi, kun Ray näki tuttavaansa, hän vaikutti jälleen omalta itseltään. Ray lisää, että hän ei nykyään lähde yksin kaupungille, vaan mukana tulee aina joku kaveri. Valkeassa hän ei myöskään enää käy.
Ray on pohtinut Valkean tapahtumien syitä. Hän näkee, että selittäviä tekijöitä on useampi. Hän peräänkuuluttaa sekä vanhempien että koulun vastuuta, koska toisessa puukotuksessa tekijänä oli alaikäinen, 15-vuotias. Ray ei moiti sitä, että koulu on epäonnistunut mahdollisen ongelmakäyttäytymisen tunnistamisessa, vaan on kiinnostunut laajemmin siitä, mitä koulussa ylipäätään opetetaan. Saavatko koululaiset resursseja kohdata toisenlaisesta kulttuurista kotoisin olevia ihmisiä? Ray näkee osasyyllisenä tapahtumiin myös nykyisen poliittisen todellisuuden Suomessa. Poliittinen eliitti voi puheillaan ja toimillaan joko kaventaa tai syventää kuilua, joka aukeaa Suomessa eritaustaisten ihmisten välillä.
Ray oli yllättynyt siitä, että puukotukset tapahtuivat juuri Oulussa. Hän olisi odottanut, että sellaista voisi tapahtua etelän kaupungeissa, joissa maahanmuuttajia on enemmän. Oulussa ulkomaalaisia on vähän, joten konfliktejakin eri ryhmien välillä voisi kuvitella olevan vähemmän.
Ylen artikkelissa, joka on julkaistu 26. kesäkuuta, maahanmuuttajataustaiset oululaiset kertovat toisaalta, että rasismi on lisääntynyt Oulussa jo pidemmän aikaa ja toisaalta toiset maahanmuuttajat toteavat samassa artikkelissa, että kokevat olonsa turvalliseksi Oulussa. Artikkelissa tutkija Elina Tolonen mainitsee, että Oulussa vuosina 2018–2019 esiin noussut seksuaalirikosten sarja, jossa syytteitä luettiin 22:lle ulkomaalaistaustaiselle miehelle, on saattanut vaikuttaa valmiiksi ulkomaalaisvastaisten henkilöiden ajatteluun Oulussa.
Ray mainitsee, että hän ei ole henkilökohtaisesti kohdannut rasismia Suomessa asuessaan. Tähän kokemukseen voi vaikuttaa osaltaan se, millaisissa ympäristöissä hän viettää aikaansa Oulussa ja toisaalta se, että hän ei ole afrikkalaistaustainen, mikä usein nostaa riskiä joutua rasistisen nimittelyn tai väkivallan kohteeksi. Rayn elämä on viime vuosina tietysti pyörinyt paljon yliopiston ympärillä.
Oulun yliopiston nettisivuilla todetaan, että yliopisto pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta ja noudattamaan kaikessa toiminnassaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Oulun yliopiston tavoitteena on, että jokainen yhteisön jäsen kokee itsensä tervetulleeksi ja tasavertaiseksi toimijaksi yhteisössä. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaan yhdenvertainen kohtelu ja osallisuus koskettavat kaikkia sukupuoleen, ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen, sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään, eroja tuottavaan tekijään katsomatta.
Ovatko nämä kuitenkin vain kauniita sanoja, joiden takana ei ole konkretiaa? Ray kokee, että hän on aina ollut tervetullut Oulun yliopiston yhteisön jäseneksi eikä hän ole kokenut syrjintää. Englanninkielistä opetusta on hyvin tarjolla ja tasa-arvosuunnitelman mukaisesti hän on saanut erinomaista ohjauspalvelua maisterin tutkinnon ja väitöskirjansa kanssa.
Tasa-arvosuunnitelmassa mainitaan, että ohjauspalveluiden saatavuus mahdollistaa opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden. Ray on taistellut itseluottamuksensa kanssa, mutta hänen opinnäytteitään ohjanneen professorin ansiosta hän uskalsi aloittaa väitöskirjansa kirjoittamisen. Professori on suositellut sopivia kirjoja ja kursseja ja ollut yleisenä tukena Rayn opinpolulla. Maisterin opintojensa loppuvaiheessa Ray sai tutkimusavustajan työn. Ray kertoo, että työ avasi hänelle oven väitöskirjan tekemiseen.
Yliopistomaailmassa on totuttu kansainvälisyyteen
Kansainvälisten opiskelijoiden tarpeet ovat pitkälti samat kuin Suomessa syntyneiden: opintojen ohjaus ja työelämäpalvelut ovat kaikkien opiskelijoiden tarvitsemia palveluja. On tärkeää, että ne ovat saatavilla monikielisesti ja yliopistossa vallitsee erilaisuutta ymmärtävä ja hyväksyvä ilmapiiri. Ray mainitsee, että hänellä ei aluksi ollut esimerkiksi mitään käsitystä siitä, miten kirjoitetaan ansioluettelo, mutta yliopiston työelämäpalvelut ovat antaneet hyviä neuvoja.
Ray ei keksi mitään kehitysideoita, joilla Oulun yliopisto voisi parantaa kansainvälisten opiskelijoiden oloja. Kaikki tuntuu sujuvan. Vuonna 2023 tehdyn palautekyselyn, International Student Barometerin mukaan huikeat 100 prosenttia kansainvälisistä opiskelijoista tuntee olonsa turvalliseksi Oulun kampuksella ja opiskelujen laatuun ollaan tyytyväisiä.
Ensimmäisen vuoden tutkinto-opiskelijoiden kokema syrjintä on laskenut siitä, mitä se oli vuonna 2022. Seitsemän prosenttia on kokenut häirintää, jonka taustalla on kansainvälisten opiskelijoiden kansalaisuus. Häirinnän harvinaisuudesta huolimatta on tietysti tärkeää, että syrjinnän kitkemiseksi tehdään edelleen töitä.
Palautekyselyn mairitteleviin lukuihin vaikuttaa varmasti se, että yliopistossa ollaan totuttu kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuudessaan se poikkeaa Oulun yleisestä hengestä, joka on edelleen melko monokulttuurinen. Ympäröivä yhteisö ei samalla tavalla jaa niitä arvoja, joita vaalitaan kampuksella. Siksi ulkomaalaisia kohtaan suunnattu väkivalta voi tulla yllätyksenä, jos on tottunut liikkumaan akateemisissa piireissä. Yllä mainittu koskee pitkälti kaikkia yliopistoja ja niitä kaupunkeja, joissa korkeakoulut sijaitsevat. Yliopisto on monesti kulttuurien sulatusuuni, kun ympäröivä yhteisö vasta opettelee elämään kaikkia kulttuureja arvostavasti.
Kenties Valkean puukotukset olisivat voineet tapahtua missä tahansa muuallakin Suomessa. Oulun kaupungilla ei ehkä ole erityistä rasismiongelmaa: ongelma-alueena onkin koko Suomi, jossa tällä hetkellä poliittinen johto antaa vihreää valoa ihmisten jaottelulle toivottuihin ja ei-toivottuihin ja siten lyö kiilaa eritaustaisten ihmisten välille.
Poliittisen johdon rasistiset puheet ja rasismiin pohjaavat päätökset, kuten ulkomaalaisten työntekijöiden kolmen kuukauden työllistymisvaatimus, lankeavat otolliseen maaperään, sillä Suomi on tutkitusti yksi Euroopan rasistisimpia maita. Esimerkiksi vuonna 2023 ilmestyneessä, EU:n perusoikeusviraston teettämässä tutkimuksessa Suomi sijoittui afrikkalaistaustaisten eurooppalaisten keskuudessa kärkipäähän rasismissa.
Yliopistot ovat monesti liberaalimpia hengeltään kuin ympäröivä yhteiskunta. Pohjan tälle luo niiden kansainvälinen arki. Oulun yliopistossa opiskelee ja työskentelee lähes 100 eri kansallisuutta. Yliopiston nettisivuilla kerrotaan, että Oulun yliopisto on yksi arktisen alueen ja Pohjois-Euroopan kansainvälisimmistä organisaatioista. Kansainvälisyyteen panostetaan.
Nettisivuilla todetaan lisäksi, että yliopistoyhteisön jäsenillä on mahdollisuus olla mukana kansainvälisissä aktiviteeteissa, kehittää kulttuurienvälisiä taitoja, rakentaa kansainvälisiä verkostoja ja tutustua eri maihin. Jotta Oulun yliopisto olisi kansainvälisesti arvostettu kumppani, yliopiston on tietenkin tehtävä töitä sen eteen, että rasismiepäilyt eivät estä sen tavoitteiden toteutumista.
Työmarkkinat ovat jakautuneet
Amerikkalaista filosofia, Martha Nussbaumia lainaten korkeakoulut ovat paikkoja, jotka antiikista alkaen ovat olleet liberaalien kansalaisten kasvatuspaikkoja. Nussbaumin mukaan yliopistot kasvattavat maailmankansalaisuuteen, jonka ytimenä on koulutuksen tuoma sensitiivisyys nähdä itsensä muissa ihmisissä ja kyky tarkastella kriittisesti omia ennakkoluulojaan.
Yhdenvertaisuussuunnitelmat ja tasa-arvotyön organisoinnista vastaavat yhdenvertaisuusjohtokunnat ja -työryhmät sekä opiskelijajärjestöjen häirintäyhdyshenkilöt yhdessä ovat ilmauksia yliopistojen tavoitteista inklusiivisen opiskelu- ja työympäristön luomiseksi. Oulun yliopiston yhdenvertaisuussuunnitelmassa todetaan, että jokaisen yhteisön jäsenen vastuulla on edistää tasa-arvoa. Rayn kokemukset suomalaisesta yhteiskunnasta voivatkin muuttua siinä vaiheessa, kun hän päättää hakea töitä yrityksistä diplomi-insinöörinä. Tällä hetkellä Ray kirjoittaa väitöskirjaansa kulttuuri- ja opetusministeriön myöntämän kolmivuotisen rahoituksen tukemana.
Quivine Ndomo toteaa väitöskirjassaan The Working Underclass: Highly educated migrants on the fringes of the Finnish labour market, että edes Suomessa hankittu korkeakoulutus ei monessa tapauksessa johda koulutusta vastaaviin töihin, sillä suomalaiset työmarkkinat ovat jakaantuneet syntyperäisten suomalaisten ja ulkomaalaisten töihin. Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat työskentelevät usein palvelusektorin huonoimmin palkatuissa töissä tai esimerkiksi rakennusalalla. Työntekijöitä jaotellaan hyvä- ja huonopalkkaisiin töihin ihonvärin ja etnisyyden perusteella.
Työministeriön alaisen työvoiman maahanmuutto- ja kotoutumisyksikön taustapapereissa, jotka on kirjattu 8. toukokuuta 2023, todetaan, että puolet suomalaisista korkeakouluista valmistuvista ulkomaalaisista on työllistynyt suomalaisille työmarkkinoille vuosi valmistumisen jälkeen. Kansainvälisesti vertaillen luku on korkea, mutta sillä on kääntöpuoli. Moni ei työllisty koulutustaan vastaavaan työhön, vaan Rayn sanoja lainaten hanttihommiin.
Taustapaperissa kirjoitetaan, että suomalaisella työelämällä on heikko vastaanottokyky, mitä tulee maahanmuuttajien palkkaamiseen. Työllistymistä ei edistä myöskään se, että kansainväliset opiskelijat ja syntyperäiset suomalaiset eivät juuri seurustele keskenään, vaan liikkuvat omissa porukoissaan.
Suomen kielen osaaminen on tärkeää työmarkkinoilla, samoin kontaktit. Siksi kotoutumisen eteen on tehtävä enemmän töitä. Yliopistot ovat onnistuneet saamaan kansainvälisiä opiskelijoita englanninkielisen koulutuksen ansiosta, mutta samalla tähän liittyy riski: suomen kieltä ei opiskellessa tarvitse, ja se johtaa myöhemmin töitä etsiessä ongelmiin.
Kolmen kuukauden sääntö on ”kapitalistista hyväksikäyttöä”
Valkean puukotukset ovat saaneet Rayn muuttamaan käytöstään: hän välttää Valkean ostoskeskusta eikä mieluusti liiku yksin kaupungilla. Silti hänen puheissaan korostuvat aivan muut asiat kuin fyysinen pelko siitä, että hän saattaisi joutua Suomessa rasistisen väkivallan uhriksi. Ray puhuu tulevaisuutta koskevista peloistaan. Opetusministeriön myöntämä rahoitus hänelle päättyy vuonna 2027, ja sen jälkeen kaikki on auki.
On mahdollista, ettei Ray löydä koulutustaan vastaavaa työpaikkaa ja kokee monen muun maahanmuuttajan kohtalon: hanttihommat siivoojana tai ruokalähettinä. Siinä tapauksesa Ray luultavasti muuttaa maasta. Ray kertoo, että moni hänen tuttavansa on pattitilanteessa. Suomessa on tarjolla matalapalkkatöitä tai työttömyyttä, mutta kotiinkaan ei voi palata, sillä kotimaassa on turvatonta olla.
Tampereen yliopistossa opiskelevalla Benjaminilla on kylmäävä näkemys Suomen oikeistohallituksen päätöksistä, jotka koskevat ulkomaalaisia. Valmistelussa oleva kolmen kuukauden työttömyyssääntö tarkoittaa sitä, että työntekijä, joka on Suomessa työperusteisella oleskeluluvalla, joutuu lähtemään maasta, jos hän ei löydä uutta työtä kolmen kuukauden kuluessa edellisen työn loputtua.
Benjamin näkee, että rasististen vaikuttimien lisäksi kolmen kuukauden säännössä on kyse kapitalistisesta hyväksikäytöstä. Ulkomaalaiset joutuvat ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, etteivät joudu lähtemään maasta. Pakkorakoon joutuneet ulkomaalaiset suostuvat helpommin palkkojen poljentaan ja huonoihin työehtoihin, mikä hyödyttää kapitalismia.
Benjaminilla on työperusteinen oleskelulupa ja hän on hakenut Suomen kansalaisuutta. Oikeistohallituksen päätökset, jotka vaikeuttavat ulkomaalaisten elämää, pelottavat häntä niin paljon, että hän on ottanut työttömäksi jouduttuaan vastaan työpaikan yliopistolla, vaikka yritykset maksavat puolta parempaa palkkaa. Benjamin ei kuitenkaan uskaltanut jäädä pitkäksi aikaa työttömäksi, joten hän valitsi yliopiston. Benjamin pelkää tosissaan häätöä maasta ja käy joka päivä seuraamassa kansalaisuushakemuksensa käsittelytilannetta.
Ennen kaikkea Benjaminin on säikäyttänyt se nopeus, jolla ulkomaalaisten elinehtoja Suomessa heikentäneet päätökset on saatettu voimaan tai miten ne ovat edenneet lainsäädäntöelimissä. Benjamin on asunut maassa kuusi vuotta, joten kolmen kuukauden työttömyyssääntö ei koske häntä. Ilta-Sanomien haastattelussa 28. elokuuta työministeri Arto Satonen toteaa, että kolmen kuukauden sääntö koskee niitä ulkomaalaisia, jotka ovat asuneet Suomessa alle kaksi vuotta työskentelyperustaisen oleskeluluvan turvin. Mutta kuka tietää, millaisia päätöksiä nykyinen hallitus vielä tekee?
Yhteiskuntasopimus on purettu
Benjamin ei ole ainoastaan peloissaan, hän tuntee tulleensa petetyksi. Hän on kotoisin maasta, jonka demokratia ei toimi kovin hyvin. Hänen maanmiehensä ja -naisensa ovat tavanneet sanoa, että Euroopassa demokratia toimii, katsokaa Eurooppaa. Benjaminin aloittaessa opintonsa Suomella oli sosialidemokraattinen hallitus ja johdossa olivat nuoret naiset. Se herätti huomiota maailmanlaajuisesti. Benjamin toteaa, että asioiden ollessa hyvin hän ei seurannut politiikkaa kovin paljon. Toisin on nyt, kun oma elämä on kyseessä.
Suomeen tultuaan Benjamin on elänyt maan kaikkien sääntöjen mukaan, maksanut veronsa ja tehnyt töitä. Hänellä on useamman vuoden ajalta työkokemusta Suomen työmarkkinoilta. Hän on jopa valmis menemään armeijaan saatuaan kansalaisuuden. Yhteiskunta on kuitenkin muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin se oli silloin, kun Benjamin saapui maahan.
Valkean puukotukset eivät saa Benjaminia pelokkaaksi: Rayn tavoin hän pelkää enemmän sitä, että tulevaisuuteen panostetut toiveet ja yhteiskuntasopimus, jonka hän luuli allekirjoittaneensa Suomeen saapuessaan, eivät pädekään enää nykyisen hallituksen aikana, jolloin perussuomalaiset tuntuvat johtavan politiikkaa. Kysymykseen siitä, miksi maahanmuuttajien puukotukset tapahtuivat juuri Oulussa, Benjamin toteaa, että Tampere on kansainvälisempi ja vasemmistolaisempi kuin Oulu. Siksi vastaavat tapahtumat olisivat Tampereella suurempi yllätys.
Benjamin kokee, että hänen maan tapaa noudattava elämänsä Suomessa ei tällä hetkellä merkitse mitään. Yhteiskuntasopimus on purettu, ulkomaalainen ei voi tulla hyväksytyksi Suomessa elämällä säntillisesti. Jean Jacques Rousseau´n muotoilemassa yhteiskuntasopimuksessa kansalaiset alistavat itsensä yhteiselle hyvälle ja vastineeksi valtio pitää yllä järjestystä. Benjamin ei ole koskaan valittanut Suomen korkeasta veroasteesta. Hän on tehnyt töitä, suunnitellut suorittavansa asepalveluksen – toisin sanoen ollut mallikelpoinen yhteisön jäsen, joka on mukisematta valmis hoitamaan yhteiskunnalliset velvollisuutensa. Suomen hallitus on kuitenkin hänen mukaansa purkanut yhteiskuntasopimuksen. Kun Suomessa syntyneidenkin on vaikeata työllistyä ja työttömyysjaksot venyvät, miten voi odottaa, että maahanmuuttajat saisivat helposti töitä?
Valkeassa riehunut äärioikeistotaustainen puukottaja ei pelota yhtä paljon Benjaminia kuin vallankäyttäjä, jolle yhteisön kuuliaisen jäsenyyden osoitukset eivät enää kelpaa, vaan tietynväriset ihmiset luovutetaan kapitalistiselle hyväksikäytölle. Rasismin ja kapitalismin yhteyksistä on kirjoittanut muun muassa sosiaalitieteiden tutkija Daria Krivonos artikkelissaan Racial capitalism and the production of difference in Helsinki and Warsaw (Journal of Ethnic and Migration Studies, 2023).
Krivonosin mukaan rodullistavat prosessit jakavat ihmisiä työläisiin, työttömiin ja ”melkein-työläisiin”, mikä palvelee kapitalismin etuja. Valkoisen eurooppalaisen normista poikkeavat voidaan luokitella rodullistavissa prosesseissa työvoimaksi, joka ei kykene valkokaulustöihin tai ”normaaleihin” töihin. Siten nämä ihmisryhmät altistuvat kapitalistiselle riistolle fyysisesti ja psyykkisesti kuluttavissa hanttihommissa, epänormaaleissa työsuhteissa ja palkattomassa työssä.
Benjamin mainitsee, että kuusi hänen ystävistään harkitsee poismuuttoa Suomesta. Töitä on vaikea saada, vaikka maahanmuuttajalla olisi suomalaisessa yliopistossa opiskeltu tutkinto. Benjamin toteaa, että hänen ystäviensä työttömyyteen on syynä sekä Suomen huono taloustilanne että rasistinen kapitalistinen palkkatyöjärjestelmä. Benjamin jatkaa, että hän saattaa olla onnekas, koska on työllistynyt aiemmin hyvin. Hän lisää, että viime aikoina hän on maahanmuuttajaystävineen kokenut häirintää Tampereella raitiovaunulla matkustaessaan. Hän epäilee, että juopumus ja työttömyys ovat häirinnän taustalla.
Suomen kielen taitokaan ei aina avaa ovia työmarkkinoilla
Benjamin ja Ray eivät juuri puhu siitä, että he tai heidän ystävänsä olisivat kokeneet suoraa rasismia Suomessa. Sen sijaan rakenteellinen rasismi, maahanmuuttajien vaikeudet työllistyä Suomessa, saa Benjaminin jopa kiihtymään. Hän tokaiseekin, että voisi puhua asiasta vaikka kuinka kauan.
Työllistyminen on myös kiinni kielitaidosta. Englanninkielinen koulutus on valtti, kun kansainvälisiä tulevaisuuden osaajia houkutellaan syrjäiseen Suomeen, eikä sen tärkeyttä ole syytä epäillä, kun eri maat kilpailevat keskenään työvoimasta. Samalla, kun englanninkielinen opetus on kilpailuvaltti Suomelle, se luo ongelman: kun suomen kieltä ei opiskellessa tarvitse, sitä ei pääse harjoittelemaan.
Opetushallituksen vuonna 2019 julkaisemasta taustapaperista selviää, että vain 43 prosenttia korkeakoulutetuista kansainvälisistä opiskelijoista työskentelee asiantuntijatehtävissä. Lukuun vaikuttaa varmasti se, että asiantuntijatehtävissä vaaditaan monesti erinomaista suomen kielen taitoa.
Toisaalta Quivine Ndomo toteaa väitöskirjassaan, että suomalaiset työnantajat käyttävät monesti suomen kieltä aseenaan, kun maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita syrjitään työmarkkinoilla. Ndomo lisää, että syrjinnän olemassaolosta todistaa se, että suomen kielen taito ei välttämättä avaakaan ovia työmarkkinoilla, vaan maahanmuuttajat löytävät kielen opeteltuaankin itsensä töistä, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan.
Rayn ja Benjaminin kertomuksia kuunnellessa tulee ajatelleeksi, että rasistisen väkivallan uhka ei kykene tappamaan nuoren ihmisen perusoptimismia. Äärioikeistokin on marginaalinen ilmiö Suomessa. Ray toteaa, että hänen mielestään suomalaiset ovat mukavia ihmisiä. Hänellä on ystäviä ja väitöskirjaopinnot ovat taloudellisesti turvatut. Raylle tutkimusavustajan pesti oli tärkeä etappi taloudellisen itsenäisyyden saavuttamisen tiellä. On myös helppo kuvitella, että pesti oli tärkeä myös siksi, että se vahvisti ajatusta saada jalansijaa suomalaisilla työmarkkinoilla.
Kuin kuoleman uhka
Niin kauan kuin väkivallan uhkaa, joka saa välttelemään tiettyä paikkaa ja yksin liikkumista, kompensoivat lukuisat positiiviset asiat, sen kanssa voi elää – jopa unohtaa sen kokonaan. Sen sijaan poliittisen johdon maahanmuuttajavastaiset toimet sekä työelämän piilorasismi muodostavat kouriintuntuvan esteen omien unelmien ja haaveiden toteuttamiselle. Rasistiset ja kapitalistiset yhteiskunnalliset voimat voivat yhdessä tuhota ihmisten tulevaisuuden suunnitelmat ja tehdä tyhjäksi niitä koskevat panostukset.
Kansainvälisille opiskelijoille Suomeen tulo on suuri panostus sekä henkisesti että taloudellisesti, vaikka Suomeen tai yleisesti Eurooppaan muuttoa siivittävät haaveet paremmasta elämästä. Saadakseen opiskelupaikan kansainvälisten opiskelijoiden on todistettava, että heillä on varaa maksaa elämänsä Suomessa. Ray kertoo, että hänen vanhempansa rahoittivat hänen maisterin opintojaan. Hanttihommiin päätyminen kaiken jälkeen ei palvele ketään, ei kansainvälisiä opiskelijoita eikä Suomea.
Ray on tietoinen korkeastikoulutettujen maahanmuuttajien aivovuodosta pois Suomesta. Benjaminilla työttömyys tai huonosti palkatut hanttihommat, jotka eivät vastaa koulutusta, vertautuvat melkeinpä kuoleman uhkaan: ihan kuin poliittiset päättäjät olisivat niitä, jotka pitelevät puukkoa kädessään uhaten maahanmuuttajia Valkean puukottajien sijasta. Ihmisiä pakotetaan ottamaan vastaan mitä tahansa töitä tai muuttamaan maasta. ”They are threatening my life”.
Haastateltavat eivät esiinny artikkelissa omilla nimillään asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Reivit elävät uutta kultakauttaan. Elektroninen tanssimusiikki on pinnalla, ja bileitä järjestetään ravintoloissa ja suurissa halleissa. Mutta mitä tapahtuu pinnan alla? Järjestetäänkö Oulunkin synkkien metsien syleilyssä ja rapistuvissa halleissa paheellisia bakkanaaleja?
Kolme DJ:tä ja bileiden järjestäjää valottavat hieman Oulun ug-skeneä. Tarkempi valaisu jää himmeäksi, sillä ug viihtyy pimeässä. Jotain kuitenkin välkähtelee salaisuuden verhon välistä.
Rene Tauriainen oli tuomassa rave-kulttuuria Ouluun. Juhani Oivo on järjestänyt erilaisia juhlia yli 20 vuotta ja Vilma Kallunki on nuoren polven tekijä.
Rave-bileissä eli reiveissä DJ:t ja live-esiintyjät soittavat elektronista tanssimusiikkia tanssivalle yleisölle. Musiikissa yhdistäviä tekijöitä ovat säröltään vaihteleva aggressiivinen bassorumpu ja nopea tempo, joka vaihtelee eri tyyleissä.
Rave-kulttuuri syntyi 1980–luvun puolivälissä USA:ssa ja levisi nopeasti Eurooppaan, etenkin Englantiin. Oulussa ensimmäiset bileet järjestettiin 90-luvun alussa.
Ug eli underground on jotakin vaihtoehtoista, arveluttavaa, epäkaupallista – ehkä jopa kiellettyä ja laitonta. Suomeksi puhutaan alakulttuurista, mutta ug-lyhenne on vakiintunut. Jotakin tapahtuu maan tai ainakin pinnan alla – jotakin salaista, ehkä jopa vaarallista.
Underground pakenee määrittelyjä, sillä se on jo lähtökohtaisesti ainaisessa muutostilassa. Kaupalliset toimijat kuokkivat maan alta vaikutteita, ja asiat muuttuvat osaksi valtavirtaa.
Rene Tauriainen pyörittelee ug:n käsitettä:
“Ug poikkeaa valtavirrasta, mutta voi nykyisin olla myös tietyllä tavalla kaupallista. Myös kaupallisilla klubeilla esimerkiksi 45 Specialissa soitetaan ug-musaa.”
“Ug-bileet järjestetään jossakin muualla kuin ravintolaympäristössä, baareissa ja klubeilla, mutta ug-kulttuuria tuodaan esille myös siellä. Ug-bileitä järjestetään pienelle asiaan perehtyneelle porukalle, ja niihin on yleensä kutsulista erikseen”, Vilma Kallunki kertoo.
Ug-bileiden viehätys perustuu salaisuuden ja vaaran tunteen lisäksi vapauteen. Musiikki saa olla rankempaa, kokeellisempaa tai deepimpää kuin ravintoloissa. Valomerkkiä ei tule ja häirintä sekä muu huono käytös ovat baareja vähäisempää.
Sana bileistä leviää puskaradion kautta, nykyisin yleensä netin suljetuissa ryhmissä. Juhlat pysyvät hallittavina, koska kutsuttujen määrä on rajattu ja kaikki tuntevat kulttuurin ja etiketin.
Varhaiset rytmit varastobileissä
Rene Tauriainen oli mukana, kun Oulussa järjestettiin ensimmäisiä reivejä 90-luvun alussa. Hän oli perustamassa Oulun Warehouse ja H.A.N.D (Have A Nice Day) -yhdistyksiä, joiden toiminta oli salaista. Oulun Warehouse järjesti bileitä tyhjissä varastohalleissa ja muissa autioissa tiloissa, kuten suljetulla keilahallilla.
Mukaan pääsi vain tuntemalla oikeat henkilöt, ja reiveistä ilmoitettiin viime hetkellä salaisen puhelinlinjan välityksellä. Warehousen bileet alkoivat puolen yön jälkeen ja loppuivat joskus aamulla – silloin kun järjestäjät niin päättivät.
Sysäys bileiden järjestämiseen oli acid house -musiikki, jota ei voinut soittaa DJ-seteissä ravintoloissa. Diskomusa ja -kulttuuri oli jo Englannissa ja Jenkeissä muuttunut.
“Frendit olivat käyneet siellä ja luimme artikkeleja sen ajan internet-lehdistä. Siinä viehätti poikkeuksellisuus ja vaaran tunne. Meitä oli samanhenkinen kaveriporukka ja päätimme järjestää Ouluunkin bileitä.”
“Warehouse-bileissä kävi keskimäärin 100-150 juhlijaa, mutta meno oli kuin paikalla olisi ollut 15 000 bilettäjää. Paikat olivat pilkkopimeitä, täynnä savua ja stroboja oli hemmetisti.”
Tieto laittomista bileistä kiiri myös poliisien korviin ja yhdet juhlat virkavalta keskeytti.
“Mukana oli Mieskuoro Huutajien jäseniä, ja miehet esittivät Maamme-laulun poliisin tyhjentäessä paikkoja”, Tauriainen muistelee huvittuneena.
Kuvitus: Maiju Putkonen.
Warehouse ry:n toiminta loppui 90-luvun loppupuolella. Euroopassa oli noussut moraalinen paniikki laittomista bileistä, joissa huhujen mukaan rikolliset käyttävät huumeita. Useissa maissa virkavalta kävi väellä ja voimalla reivejä vastaan. Siihen verrattuna Oulun poliisin toiminta oli leppoisan isällistä.
“Meillä oli bileet käynnissä ja satuttiin olemaan järjestäjien kanssa ulkona. Sen aikainen poliisipäällikkö saapui paikalle ja sanoi, että tiedän jätkät, että teillä on tuolla kellarissa bileet ja katson tätä vielä kerran sormien läpi, mutta seuraavista alkaa tulla laskua. Ettekö te voi mitenkään viedä tätä virallisemmalle tasolle?”
“Sen jälkeen meidän täytyi ajatella toiminta uudella tavalla ja olihan niiden bileiden järjestäminen hemmetin raskasta näin jälkeenpäin ajatellen”, Tauriainen summaa.
Uudet rytmit nousevat hiljaisuudesta
Viime vuosina reivikulttuuri on ollut nousussa. Puhutaan renessanssista ja kolmannesta aallosta. Toinen aalto oli EDM:a ja eurodancea, joista ei ole kerrottavaa uskottavan alakulttuurin yhteydessä.
Bileissä fiilistelee uusia tekijöitä ja kokijoita. Esimerkiksi Helsingin metsissä ja rannoilla tanssitaan kesällä lähes jokaisena viikonloppuna. Klubeilla ja suurissa halleissa järjestetään kaupallisia bileitä. Reivit ovat myös osa hyväksyttyä valtakulttuuria.
Vilma Kallunki tunnetaan nimellä DJ Otiliaja hän soittanut keikkoja ulkomaita myöten. Kallunki on mukana monitaiteellisessa Cultish-kollektiivissa, joka järjestää bileitä ja erilaisia tapahtumia, joissa yhdistyvät videotaide, installaatiot ja elektroninen musiikki.
Kallunki kertoo, että nyt on paljon tekijöitä, jotka järjestävät aktiivisesti monenlaisia mielenkiintoisia juttuja. Korona-ajan jälkeen on tullut paljon uusia ihmisiä mukaan. Bilekulttuuri elää ja voi hyvin.
Rene Tauriainen on samoilla linjoilla.
“Jossain välissä tuntui siltä, että täällä ei tapahdu yhtään mitään, mutta se, mitä olen nyt harvoin käynyt katsomassa, näyttää taas hyvältä.”
Rene Tauriainen (vas.), Vilma Kallunki ja Juhani Oivo tuntevat Oulun bileet. Kokemusta on usealta vuosikymmeneltä.
Juhani Oivo on toiminut elektronisen musiikin parissa DJ:nä ja tapahtumatuottajana yli 20 vuotta. Oivo on järjestänyt satoja tapahtumia ja pyörittää levyjä nimillä DJ Oivo, DJ J Honey ja DJ Jay Day. Nykyisin hän järjestää muun muassa Elektorni-bileitä kesäisin Tähtitornissa Oulun Linnansaaressa ja talvisin 45 Specialissa.
Kenttää sivusta seuratessa, näyttää, että elektronisen musiikin skene Oulussa henkilöityy Oivoon. Hän ei kuitenkaan allekirjoita ajatusta, vaikka Tauriaisellakin on mielikuva, että jossain vaiheessa Oivo oli ainoa aktiivinen järjestäjä.
“Olen ihan eri mieltä. Ei tämä missään nimessä ole minun harteillani. Jossain vaiheessa Oulussa oli toki vähemmän tapahtumia, mutta nykyisin on paljon aktiivisia järjestäjiä.”
“Ehkä 2000–2015 oli vähän hiljaisempaa ja bileissä ei käynyt porukkaa. Sinäkin aikana oli vaihtelua. Tähän vaikuttaa myös Oulun sijainti. Oulu ei ole suuri metropoli ja nuoret muuttavat etelään.”
Oulussa on tyyliä
Uusia elektronisen musiikin kollektiiveja on perustettu ympäri Suomea.
Oivo kertoo, että suosion kasvu on näkynyt Oulussakin viimeisten 5-10 vuoden aikana. Vilma Kallunki on samaa mieltä.
“Olemme Cultish-kollektiivin kanssa järjestäneet klubeja nelisen vuotta ja sinäkin aikana skene on mennyt paljon eteenpäin”, Kallunki tähdentää.
Kallunki kertoo, että Cultishin avoimille ja myös ug-tapahtumille on ollut kysyntää. Musiikin ja visuaalisen puolen yhdistelmä kiinnostaa yleisöä. Cultishin bileissä on tunnistettava visuaalinen tyyli. Musiikki nojaa teknoon, mutta vaihtelee paikan ja juhlien teeman mukaan.
Kenttä kehittyy monin tavoin eri suuntiin, ja tekijät ottavat ja käyttävät vaikutteita ennakkoluulottomasti myös muista alakulttuureista.
Reivien musiikkityyli vaihtelee eri kaupungeissa. Oivo kertoo, että Oulussa on soitettu perinteisesti paljon UK-musaa. Useat DJ:t ovat tarttuneet brittisaundiin ja Oivon järjestämällä Children of Boom -klubilla UK-musa oli vahvasti mukana.
“Tässä on jatkumoa, se on yksi ominaispiirre Oulun saundissa. Toisaalta UK-saundi on nyt jälleen pinnalla laajemminkin Euroopassa.”
“Myös ysärillä musa oli pääosin eurooppalaista ja erityisesti brittiläistä”, Tauriainen lisää.
Missä bileet?
Missä ja minkälaisia ug-bileitä Oulussa järjestetään? Järjestäjät vaihtavat pitkiä katseita ja on hiljaista. Tauriainen vastaa lopulta.
“Sanotaanko näin, että niitä on”.
Ne eivät olisi ug-reivejä, jos ne olisivat julkisia. Tilat ja paikat pysyvät salaisuutena. Sen verran he suostuvat kertomaan, että useita ulkoilmabileitä eli open aireja järjestetään Oulunkin metsissä kesän aikana.
Bileiden järjestäjät vaihtavat aiheen nopeasti ja sujuvasti julkisiin bileisiin. Kallunki kertoo, että kaikille avoimia juhlia järjestetään Nelivitosessa ja Kulttuurilaboratoriolla. Hän muistelee, että erityisen hieno tapahtuma oli Cultishin järjestämät pride-teemaiset Glazed-bileet pari vuotta sitten.
Oivo kertoo, että Elektornissa on tosi mukava soittaa, ja sehän on open air, kun ei olla sisätiloissa vaan tähtitaivaan alla. Tauriainen muistaa, että ensimmäinen Time Tunnel Valvesalissa oli erittäin vaikuttava kokemus.
On turha udella enempää ug-bileiden paikoista tai luonteesta. Niitä siis järjestetään.
Sekopäistä bailaamista?
Kuvitus: Maiju Putkonen.
Tapahtumajärjestäjät viihtyvät parhaiten pienissä ug-bileissä ja suurissa kymmenien tuhansien ihmisten festivaaleissakin on puolensa. Tauriainen kertoo, että Lontoon squat-bileet vallatuissa taloissa ovat villejä. Kun sieltä tulee pois, voi sanoa, että on kokenut jotakin.
“Olen käynyt Lontoossa sellaisissa bileissä, että huh huh, niistä ei viitsi puhua edes ääneen. Squat-bileissä kodittomat nukkuvat nurkissa, narkkarit vetävät piikkiä, ja helvetinmoinen drum´n´bass paukkuu. Jengi bailaa siellä sekopäisenä ties mihin saakka”, Tauriainen kertoo ja lisää että ne eivät ole erityisesti huumeidenvetobileitä vaan yksi tapa bilettää.
Lontoon squat-bileet ovat kaukana pienen pohjoisen kaupungin todellisuudesta, mutta koska bileet ovat salaisia, niistä liikkuu myös huhuja, joista ihan kaikki eivät ole totta.
Järjestäjät kertovat kuin yhdellä suulla, että huumeista tulee aina puhe, vaikka heidän kokemuksensa mukaan baareissa porukka on enemmän sekaisin. Kaikki sanovat myös, että reiveihin tullaan musiikin takia.
Vaikka rave-kulttuurissa käytetään huumeita, ja erityisesti MDMA, eli ekstaasi näkyy kuvastossa ja pupilleissa, aihe ei ole bileiden järjestäjille mieleen. Huumeet ovat herkullinen aihe medialle ja siitä saa hyviä otsikoita. Tällöin merkitys korostuu kohtuuttomasti. Vastaavasti suomirokin ydin ja olemus ei tiivisty väljähtyneessä keskikaljassa.
“Haluan pitää päihteet musiikista ja juhlista ihan erillään. Se ei kuulu minulle, jos joku douppaa, ennen kuin tulee paikalle. Eri asia on, jos tulee ongelmakäytöstä. Siihen on puututtava”, Tauriainen painottaa.
Vilma Kallunki korostaa turvallisemman tilan periaatteiden tärkeyttä. Reiveissä on kirjoittamattomia sääntöjä ja käytöskoodisto, joita myös noudatetaan. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Juhlijoita ei saa tai ole kohteliasta kuvata ja ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti.
Kallunki kertoo, että vapaus ilmaista itseään ympäristössä, joka ei tuomitse, on merkittävää. Hänelle esimerkiksi pukeutuminen on tärkeä itseilmaisun muoto. Fantasia-asut sekä farkut ja t-paita ovat kuitenkin molemmat tervetulleita.
On myös etu, että ihmiset ovat jollain tasolla samanhenkisiä. Kun kaikki tietävät etukäteen, minne tulevat, on yhteentörmäysten vaara pienempi kuin esimerkiksi baareissa.
Kallunki kertoo, että hän on kokenut ug-bileissä huomattavasti vähemmän huonoa käytöstä ja häirintää kuin ravintoloissa tai julkisissa bileissä.
“Nykyisin onneksi suositaan ihan kirjoitettujakin sääntöjä, jotka jaetaan osallistujille etukäteen ja laitetaan tilaan myös esille. Ihmisten pitää sitoutua niihin, jos haluavat tulla tapahtumaan. Ongelmiin voidaan näin myös puuttua”, Kallunki tähdentää.
Minäkin haluan bileisiin!
Mitä pitäisi tehdä, jos haluaa päästä tamppaamaan eksklusiivisiin bileisiin?
Ug-bileiden järjestäjät kertovat, että Oulussa ug-juhliin pääsee kohtuullisen helposti mukaan. Hyvä ensiaskel on mennä julkisiin bileisiin, esimerkiksi Elektorniin. Siellä tapaa samanhenkistä sakkia.
“Sananlaskussa sanotaan, että kysyvä ei tieltä eksy. Suosituksia ei tarvita, mutta tietynlainen tunnettuus pitää olla, että saat kutsun”, Tauriainen valaisee.
“On hyvä tuntea joku kulttuurissa sisällä oleva tai tietää jotkut bileet. Oulussa toiminta on aika avointa. Jos on kiinnostunut näistä musajutuista, kyllä sinne tiensä löytää”, Kallunki sanoo.
Reivit vievät matkalle
Mikä saa ihmiset järjestämään reivejä ja kokoontumaan yhdessä tanssimaan aamuun asti. Selittävätkö musiikki, yhteisöllisyys, eksklusiivisuus, salaperäisyys, huumeet ja estetiikka kaiken.
Ug-bileitä järjestetään DIY-meiningillä ja tapahtumissa raha ei juuri liiku. Juhlien järjestäjät tiivistävät, että syy järjestää bileitä on ja oli hauskanpito ja rakkaus musiikkiin.
Taika voi olla myös siinä, että parhaimmillaan reivit ovat mystinen kokemus:
Liike toistuvaan rytmiin jatkuu loputtomasti. Musiikki, välke ja savu iskevät valtavalla voimalla koko kehoon ja kaikkiin aisteihin. Olet henkilö tai olento, joka haluat sillä hetkellä olla. Olet vapaa.
Kokemus on ehkä primitiivinen, shamanistinen. Sielu vaeltaa hetkeksi maailman yläpuolelle. Kokemusta voi vahvistaa, mutta toiseen ulottuvuuteen pääsee ilman poppamiehen rohtoja. Hetken jokainen on yksin, mutta samaan aikaan yhtä toisten ihmisten ja kaikkeuden kanssa.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Yliopistojen näkökulmasta opintojen keskeyttäminen on resurssien tuhlausta. Silti vuosittain tutkinto-ohjelmista tippuu pois opiskelijoita, joista yliopisto ei kerää valmistumisesta irtoavaa rahapottia.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) teettämä tutkimus kartoitti alemman korkeakoulututkinnon keskeyttämiseen johtaneita syitä. Kysely suoritettiin lokakuussa 2023, ja siihen vastasi 70 henkilöä. Syiksi lopettamiseen mainittiin muun muassa pettymys kursseihin, opintojen tarkoitus ja mielenterveyden haasteet. Raportista selviää, että opintojen keskeyttämistä harkitaan pitkään ja lopettaneet ovat varmoja päätöksestään. Suurin osa vastanneista on myös aloittanut uudet opinnot toisella alalla.
Yliopiston näkökulmasta opintojen keskeyttäminen on resurssien tuhlausta, koska rahaa tulee vain valmistuneista tutkinnoista. Alalta toiselle surffailijat vievät toisaalta myös opiskelupaikan sellaiselta, joka haluaisi valmistua. Tarjotaanko hakijoille tarpeeksi tietoa opinnoista? Mitkä syyt johtavat opintojen lopettamiseen, ja mitä tukea keskeyttämistä pohtivalle on tarjolla?
Lopettamisen syyt moninaisia
Yleisin syy opintojen keskeyttämiseen oli opiskeltavan alan uranäkymät sekä alan tarkoitus. Kiinnostuksenkohteiden muuttuminen sekä pettymys kursseihin olivat seuraavaksi suurimmat syyt. Jaksamiseen liittyvät vaikeudet nousivat myös esille: jopa viidesosa mainitsi mielenterveyden haasteiden vaikuttaneen päätökseen. Tyytymättömyys opintojen joustamattomuuteen oli monen vanhemman opiskelijan keskeyttämisen syynä. Vastaajat kokivat, että yliopisto-opintojen ja perheen tai työskentelyn yhdistäminen oli liian vaikeaa.
Tuloksia lukiessa on huomioitava alojen väliset erot. Luonnontieteet toimivat usein ponnahduslautoina lääketieteelliseen haluaville, kun taas tekniikan aloilla opinnot jäävät usein kesken työelämään siirtymisen myötä. Suurin osa opinnot jättäneistä tekee päätöksen siis omasta tahdostaan ja suunnitellusti. Mukana on kuitenkin henkilöitä, jotka päätyvät opintojen jättämiseen muista syistä. Kyselyyn vastanneita oli kaikkiaan 30 eri alalta. Eniten keskeyttäneitä oli varhaiskasvatuksella, kaikkiaan 10 prosenttia vastaajista.
Opettajakoulutusta säätelevät useat lait ja asetukset, jotka tekevät opinnoista pitkälti valmiiksi aikataulutetut ja tiiviit. Tämä voi tulla yllätyksenä joillekin hakijoille, joiden mieleen on iskostunut ajatus akateemisesta vapaudesta.
”Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmaa kehitetään jatkuvasti tutkimusperusteisesti ja yhteiskunnalliset muutokset huomioiden”, tiivistävät Jaana Juutinen ja Sari Harmoinen Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta. Juutinen toimii varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman vastuuhenkilönä ja Harmoinen on tiedekunnan koulutusdekaani.
”Geneerisillä aloilla tutkintojen rakenne on monesti joustavampi ja mahdollistaa yksilöllisen urapolun”, toteaa puolestaan OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Hakoniemi. Muuttuvilla työmarkkinoilla joukosta erottuminen ja juuri omien vahvuuksien löytäminen on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Moni kokee generalistiopintojen olevan palkitsevia, kun tarjolla olevista kursseista saa räätälöityä itsensä näköisen tutkinnon. Opettajankoulutuksen ollessa tiukasti säädeltyä, ovat opiskelijan valinnaiset opinnot geneerisiä aloja vähäisempiä.
Tiedekunnille opiskelijoiden mielipiteet ovat tärkeitä. Opiskelijat auttavat tiedekuntia kehittymään antamalla palautetta, jonka avulla muovataan kurssien sisältöä vastaamaan paremmin tulevaisuuden työelämän tarpeita.
Reitti yliopistoon vaikuttaa jaksamiseen
Yliopistojen opiskelijavalinnan siirryttyä todistuspainotukseen on opiskelijoiden asenteissa huomattu muutoksia. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT), Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen, ja Työn ja talouden tutkimuksen Laboren teettämästä Todistusvalintahankkeen loppuraportista selviää, että todistusvalinnalla valituiksi tulleet harkitsivat opintojen keskeyttämistä muita useammin. Todistuksella valitut myös kokivat muuta reittiä yliopistoon päässeitä useammin, että heidän opiskelumotivaationsa on yleisestikin heikompi ja opiskelutaidot puutteellisia.
Oulun yliopisto järjestää vuosittain hakijan päivän, jossa on esillä kaikki Oulun yliopiston kevään yhteishaussa olevat opiskelukohteet. Yliopisto myös mainostaa itseään ja opintoalojaan aktiivisesti UniOulu-opiskelijalähettiläiden avulla. Tämän lisäksi yliopisto-opiskelijat itse jakavat arkeaan runsaasti sekä omillaan että yliopiston sosiaalisen median tileillä. Tietoa opinnoista on siis saatavilla, ainakin nuoremmille hakijoille.
Hakijan omalle vastuulle jää kuitenkin opintokokonaisuuksien sisältöjen ja vaatimusten tutkiminen. Hakijoiden mielikuvat alasta syntyvät usein lukiokurssien pohjalta, jotka ovat monilla aloilla vain pintaraapaisu aiheeseen. Opinto-ohjelmien sisältöön kuuluu useilla aloilla paljon pääainetta sivuavia opintoja, jotka eivät välttämättä kiinnosta hakijaa lainkaan. Tämä voi olla jäädä monella väsyneellä abilla huomioimatta, ja alalle päädytään hakemaan juuri omien kokemusten perusteella.
Kun todistuksella valittujen ei ole tarvinnut päntätä yliopistotason materiaaleja pääsykokeita varten, voi myös opintojen vaativuus yllättää. Monet voivat kokea arjen aikatauluttamisen raskaaksi, kun opintojen paino siirtyy itsenäiseen opiskeluun ja käsiteltävät aihealueet ovat laajoja.
Myös yliopiston ohjauspalveluista kerrotaan, että vastaan on tullut tilanteita, joissa opiskelijat ovat kertoneet valinneensa alan liian vähällä tiedolla ja väsyneinä heti ylioppilaskokeiden jälkeen. OYY:n teettämässä raportissa ehdotetaan, että keskeyttämistä voisi ennaltaehkäistä paremmalla opinto-ohjauksella jo toisella asteella sekä varsinkin opintojen nivelvaiheessa. Myös vanhemmille hakijoille suunnattu tapahtuma voisi lisätä tietoa opintojen sisällöistä ja vaatimuksista.
Yliopisto jaksamisen tukena
Raportissa tarkasteltiin myös yliopiston tarjoamien tukipalveluiden käyttöä. Oulun yliopiston opiskelijalle on tarjolla laajasti hyvinvointia ja opiskelua tukevia palveluita. Opintoihin liittyvissä kysymyksissä apua tarjoaa omaopettajien lisäksi opiskeluohjaus, opintopsykologit sekä Career Centre, joka tarjoaa työelämätaitoja urapolun rakentamiseen. Tutkimukseen vastanneet olivat yleisesti tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin. Eniten negatiivista palautetta saivat YTHS ja psykologipalvelut pitkien jonotusaikojen takia. Suurin osa kyselyyn vastanneista ei tosin ollut käyttänyt näitä yliopiston tarjoamia palveluita ollenkaan – päätös opintojen lopettamisesta on siis monelle selvää.
Nähtäväksi jää, tulevatko kaavaillut valintakoemuutokset vaikuttamaan yliopiston valmistumisprosenttiin. Uudistuksen myötä nykyiset, noin 120 valintakoetta, yhdistettäisiin yhdeksäksi eri valintakoekokonaisuudeksi. Kun mahdollisten valintakokeiden määrä vähenee, voi hakijalle jäädä enemmän voimavaroja opinto-oppaiden tarkasteluun.
Yliopisto on täynnä erilaisia opintomahdollisuuksia, joista jokainen löytää varmasti omansa – joskus muutamankin mutkan kautta. Vaikka alanvaihdosta voidaan kokea epäonnistumisen tunnetta tai jopa häpeää, tarjoaa se opiskelijalle kuitenkin mahdollisuuden itsetutkiskeluun vahvistaen samalla myös opiskelutaitoja. Tulevaisuuden työmarkkinat tulevat tarvitsemaan generalisteja, joilla on näkemystä monesta eri alasta. Opiskelijat ovat tyytyväisiä yliopiston tarjoamiin tukipalveluihin, ja niiden turvaaminen on tulevaisuudessakin tärkeää.
Kaiken kaikkiaan oululaiset yliopisto-opiskelijat ovat motivoituneita, kun liki 90 prosenttia suorittaa kandidaatintutkintonsa loppuun. Luku on Euroopan muita yliopistoja suurempi, ja siitä voidaan olla ylpeitä.