Kun opintoajat tiukentuvat ja katse on tiukasti tutkinnossa, ehtiikö opiskelija sekä opiskella että vaikuttaa?

Hakukuulutukset kaikuvat pitkin yliopiston käytäviä ja sähköposti täyttyy pidennetyistä hakuajoista. Miksi aktiivisesti vaikuttavat opiskelijat tuntuvat olevan kiven alla?

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Ville Paananen

Vuoden alussa julkaistussa Nuorisobarometrissä 2018 todettiin, että nuoret ovat yhä kiinnostuneempia politiikasta.

Kuitenkin samasta raportista selviää myös, että alle puolet nuorista on pyrkinyt vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Tämä näkyy myös yliopistomaailmassa, kun opiskelijavaikuttamisen pesteihin tuntuu olevan yhä vaikeampaa löytää halukkaita.

Mikä selittää vallan välttelyn, jos ei sitten kiinnostuksen puute? Miksi pestejä vältellään?

Putkitutkinnon paineet

Ensimmäinen opiskelijaedustajien harvenemista selittävä tekijä on ilmeinen: aika – tai tarkemmin se, ettei sitä ole.

Opiskelijavaikuttaminen vie aikaa, mutta opiskelijan elämän tahti kiristyy jatkuvasti. Nykyaikana yliopisto-opiskelu on tarkkaan mitoitettu suoritus. Kelan tädit ja yliopisto haluavat opiskelijan valmistuvan viidessä vuodessa, ja opiskelijan odotetaan keskittyvän viisi vuotta opiskeluun. Jos näin ei ole ja noppia ei saa tarpeeksi, lähtevät etuudet ja postilaatikkoon tulee opintotuen takaisinperintäkirjeitä.

Putkitutkintojen aikana opiskelijalta odotetaan 60 opintopistettä vuodessa, jotta hän valmistuisi tavoiteajassa.

Työtunteina määrä vastaa 1600 tuntia vuodessa, mikä muutaman jakolaskun jälkeen tarkoittaa 9 tuntia töitä joka arkipäivä opiskelukuukausina. Tämän päälle pitäisi vielä ehtiä järjestöjen hallituksiin ja hoitaa muukin elämä aina pyykkäämisestä yöuniin.

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen Opiskelijabarometrin mukaan suurin syy järjestötoiminnasta pois jättäytymiselle oli vuonna 2014 ajan puute. Lähes puolet ensimmäisen vuoden opiskelijoista ei osallistunut järjestötoimintaan, koska heillä ei ollut sille aikaa.

Käytännön kokemusta ajan puutteesta on Saku Ruoholalla, viidennen vuoden tietojenkäsittelytieteiden opiskelijalla Oulun yliopistossa. Opiskelun ohella Ruohola työskentelee 30 tuntia viikossa, eikä ole löytänyt aikaa hallitustoiminnalle. Työtunnit yhdistettynä suositeltuun valmistumisaikatauluun tarkottaisi 15 tuntia töitä arkipäivisin.

Ajan kannalta ongelmallista Ruoholalle on myös se, että järjestötoiminta ja hallituksen tapaamiset ovat usein päiväsaikaan – silloin kun hän on töissä.

Myös tutkintovaatimukset ja valmistumispaineet ovat vaikuttaneet Ruoholan päätökseen olla lähtemättä järjestöjen hallituksiin.

“Toiminta voisi kiinnostaa, mutta ongelmana on aika. Näkisin, että jos ei olisi koko ajan painetta valmistua niin ehkä aikaa olisi enemmän. Toki se paine on tavallaan oman pään sisällä, varsinkin kun tekee töitä eikä tukia ole tullut pitkään aikaan”, Ruohola sanoo.

 

“Toiminta voisi kiinnostaa, mutta ongelmana on aika. Näkisin, että jos ei olisi koko ajan painetta valmistua niin ehkä aikaa olisi enemmän", toteaa Saku Ruohola järjestötoiminnasta.
“Toiminta voisi kiinnostaa, mutta ongelmana on aika. Näkisin, että jos ei olisi koko ajan painetta valmistua niin ehkä aikaa olisi enemmän”, toteaa Saku Ruohola järjestötoiminnasta.


Myös Aleksi Nikula, kirjallisuuden maisteriksi valmistunut järjestöaktiivi, näkee tutkintovaatimusten vaikuttavan hallitusintoon. Vuonna 2010 opintonsa aloittanut Nikula on ollut mukana niin ainejärjestössään Kultussa, Humanistisessa killassa kuin monessa harrastejärjestössä yhteensä yli 8 vuotta. Tänä aikana Nikula on ehtinyt nähdä aktiivisuuden nousun ja laskun. Hän kertoo innokkuuden tason vaihtelevan aalloissa. 

Aloittaessaan järjestöuransa Nikula koki, että hänen mukanaan toimintaan lähti paljon uusia opiskelijoita. Muutaman vuoden kuluessa aktiivisuus kuitenkin laski, ja esimerkiksi hänen ainejärjestössään Kultussa huolestuttiin siitä, ettei ketään enää innostanut hallitustoiminta.

Ensimmäisten opintotukileikkausten jälkeen aktiivisuus kuitenkin jälleen nousi – yllätyksenä Nikulalle.

“Oma teoriani on, että opiskelijat etsivät yhteisöstä turvaa, kun heillä on vaikeampaa.”

“Minulla oli helppoa. Kun aloitin, oli tietty määrä kuukausia jolloin piti vain suorittaa joitain opintoja niin sai tuen tilille. Nykyisin aloittavilla on paljon vaikeampaa tehdä muuta kuin itse opiskelua.”

Nikulan kokemuksen mukaan aktiivisuus laski jälleen muutama vuosi sitten, kun tutkintovaatimukset tiukentuivat. Aiemman yhteisöllisyyden ja aktiivisuuden nousun sijaan opiskeluelämän vaikeutumisella oli tällä kertaa päinvastainen vaikutus. Nikula kertoo, että uusia toimijoita kyllä tulee, mutta he eivät jää toimintaan.

“Minulla oli helppoa. Kun aloitin, oli tietty määrä kuukausia jolloin piti vain suorittaa joitain opintoja niin sai tuen tilille. Nykyisin aloittavilla on paljon vaikeampaa tehdä muuta kuin itse opiskelua”, hän sanoo.

Pettävät rakenteet ja pelottava vastuu

Ajan lisäksi vallan välttelyyn vaikuttavat rakenteet. Kuinka helppoa on vaikuttaa itselle sopivilla keinoilla? Onko vaikuttaminen alun alkaenkaan kannattavaa?

Erityisesti yliopisto-opiskelijaa koskevia rakenteita ovat paitsi tutkintojen rajattu aika, mutta myös niiden sisäiset opintopisteet ja kurssien painotukset.

Nykyisissä tutkinto-ohjelmissa kurssit on standardisoitu 5 opintopisteeseen. Tämä tarkoittaa opiskelija-aktiivisuuden kannalta sitä, ettei vaikuttamisesta saatavia opintopisteitä aina tarvita tutkinnon täydentämiseen. Näin tutkintorakenne ei kannusta opiskelijaa lähtemään mukaan järjestötoimintaan. Samalla työllä opiskelija voi suorittaa 5 opintopisteen kurssin ja valmistua nopeammin.

Toinen tutkintorakenteen ongelmakohta on kurssien painotuksessa. Ensimmäisinä opiskeluvuosina pakollisia kursseja ja läsnäoloja on huomattavasti myöhempiä opiskeluvuosia enemmän. Tämä ei jätä aikaa opintojen ulkopuoliselle toiminnalle, eikä siis tue järjestötoimintaan lähtemistä opiskelujen alussa. Toki hommiin voi lähteä myös myöhemmin, mutta kiinnostuksen taso ei vuosien mittaan säily samana.

Otuksen vuonna 2014 julkaisemassa Opiskelijajärjestötoiminnan ulkopuolelle jättäytymisen syitä -työpaperissa opiskelijoiden vastauksista selviää, että kiinnostus osallistua opiskelijavaikuttamiseen on opintojen keski- ja alkuvaiheilla suurempi kuin myöhäisemmässä vaiheessa.

Ristiriita ja ongelma vaikuttamiseen lähtemisen kannalta syntyykin, kun tutkintorakenne ei tue vaikuttamista heti opintojen alusta lähtien. Sen sijaan kiinnostus vaikuttamiseen hiipuu opintojen loppua kohti, vaikka loppupuolella aikaa löytyisikin.

Myös Ruohola kokee, että osittainen syy siihen, ettei hän lähtenyt hallitustoimintaan on opiskelun rakenteissa.

“On periaatteessa liian myöhäistä enää lähteä mukaan vaikka aikaa olisikin, koska valmistun ensi vuonna.”

 

Aleksi Nikula on kokenut järjestötoiminnan aivan yhtä tärkeäksi kuin itse teoriaopinnot. Hän näki opiskeluvuosinaan sekä opiskelijavaikuttamisen nousun että laskun. “Oma teoriani on, että opiskelijat etsivät yhteisöstä turvaa, kun heillä on vaikeampaa.”
Aleksi Nikula on kokenut järjestötoiminnan aivan yhtä tärkeäksi kuin itse teoriaopinnot. Hän näki opiskeluvuosinaan sekä opiskelijavaikuttamisen nousun että laskun. “Oma teoriani on, että opiskelijat etsivät yhteisöstä turvaa, kun heillä on vaikeampaa.”


Kenties rakenteiden muutoksessa on kyse myös suuremmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Nuorisobarometrin mukaan vaikuttaminen kiinnostaa nuoria yhä, mutta painopiste on siirtynyt pois järjestötoiminnalta. Nuorisobarometrissä nuorista 38 prosenttia oli vaikuttanut juttelemalla sosiaalisessa mediassa, kun taas järjestöissä oli toiminut vain joka neljäs.

Myös järjestöaktiiveilla on omat käsityksensä siitä, miksi hallituksiin on vaikea löytää opiskelijoita. Aktiivisesti järjestötoiminnassa mukana oleva kulttuuriantropologian opiskelija Mari Vauhkonen on Oulun yliopiston roolipelikerho CRYO ry:n hallituksessa viidettä vuotta ja on toiminut myös Rattoradion hallituksessa.

Hän näkee syyn hallitushommien välttelyyn olevan vastuu ja velvollisuus osallistua kaikkeen tarjottuun toimintaan.

“Jäsenenä käyt niin monessa tapahtumassa kuin huvittaa. Hallituksessa taas pitää olla sitoutunut ja huolehtia asioista”, Vauhkonen sanoo.

Myös ympäristötekniikkaa opiskeleva Aleksi Niskavaara yhtyy Vauhkosen näkemykseen. “Ihmiset pelkäävät vastuuta. Minusta se on sinänsä epäterve lähtökohta: on hyvin epätodennäköistä että valmistuttuasi et koskaan joudu ottamaan mistään vastuuta”, hän sanoo.

Itse esimerkiksi edustajiston jäsenenä, Rattoradion hallituksessa sekä Pahki Speksin hallituksessa toiminut Niskavaara toivoisi opiskelijoiden näkevän järjestötoiminnan mahdollisuudet. Vastuun pelkäämisen sijaan hallituksissa voi hänen mielestään opetella elämässä tarvittavia taitoja turvallisessa ympäristössä. 

“Mitä muuta elämä lopulta on kuin vastuun ottamista?”

Puuttuva yhteisöllisyys

Valta ja sen käyttämistä vaikeuttavat tekijät vaikuttavat yliopistolla yksittäisen opiskelijan aikataulujen lisäksi myös yhteisöön.

Jos opiskelijan elämä keskittyy valmistumiseen, yliopistosta tulee väliaikainen askel ennen työelämää. Opiskelija ei pääse osaksi yliopistoyhteisöä, vaan on opiskeluaikansa tunnelissa, joka suuntaa yksioikoisesti kohti valmistumista.

Kärkevästi voisi todeta, että nykyään yliopistoon ei tulla niinkään ystävystymään vaan suoriutumaan siitä mahdollisimman nopeasti.

Tätä viestii ainakin yliopiston tutkinnoista riippuvainen rahoitusmalli, jossa yliopistot saavat rahoitusta suoritettujen tutkintojen määrän mukaan.

Tuskin opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii rahoitusmalleja suunnitellessaan järjestettyjen tapahtumien määrää yliopistoissa: bilelippujen määrä tai pienryhmänohjaus painavat vaakakupissa huomattavasti vähemmän kuin opintopisteet.

Opintotukikin määräytyy suoritettujen opintojen perusteella, eikä toimeentulon riskeeraaminen sosiaalisen elämän takia ole monelle opiskelijalle vaihtoehto.

 

"Ihmiset pelkäävät vastuuta. Minusta se on sinänsä epäterve lähtökohta: on hyvin epätodennäköistä että valmistuttuasi et koskaan joudu ottamaan mistään vastuuta", toteaa Aleksi Niskavaara.
”Ihmiset pelkäävät vastuuta. Minusta se on sinänsä epäterve lähtökohta: on hyvin epätodennäköistä että valmistuttuasi et koskaan joudu ottamaan mistään vastuuta”, toteaa Aleksi Niskavaara.

 

Otuksen opiskelijabarometristä vuodelta 2014 selviää, että 35 prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei ole mukana järjestötoiminnassa koskaan ja 27 prosenttia opiskelijoista on mukana toiminnassa vain harvoin.

Löytyykö vallan välttelyn syy siitä, ettei opiskelija sitoudu järjestöihin tai yliopistoyhteisöön, kun yhteisön sijaan painotus on valmistumisella?

Näin asian kokee ainakin Ruohola, joka ei koe kuuluvansa yliopistoyhteisöön ainakaan oman ainejärjestönsä kautta.

“En näe itseäni blankolaisena. En ole käynyt kiltiksellä pitkään aikaan – en ole edes varma onko se samassa paikassa”, Ruohola sanoo.

Hän kertoo, ettei ole kokenut kuuluvansa omaan ainejärjestöönsä fuksivuotensa jälkeen. Pienryhmä, jonka kanssa hän aloitti opiskelunsa, hajosi ensimmäisen vuoden aikana. Näin yhteisöön sitoutuminen jäi. Ruoholalla oli yliopistoon tullessa myös muita pääaineita opiskelevia ystäviä valmiina, joten tarve sitoutua yhteisöön oli pienempi.

Mistä luovut ja mitä saat?

Mitä hallitushommista lopulta seuraa? Niskavaara kertoo, että opintojen hidastuminen järjestöhommien seurauksena ei ole haitannut häntä – päin vastoin.

“Järjestötoiminnassa mukana oleminen on erinomainen tapa oppia sellaisia asioita, mitä on mahdoton oppia kurssin penkillä istuen.”

Myös Nikula kertoo, että on kokenut järjestötoiminnan aivan yhtä tärkeäksi kuin itse teoriaopinnot. Aloittaessaan opintonsa hän oli kuullut tutuiltaan, että yliopistomaailmassa verkostoituminen on lähes yhtä tärkeää kuin opiskelu.

“Olen joutunut luopumaan yksinäisyydestä.”

Vuosia myöhemmin järjestöaktiivina toimineena hän kokeekin oppineensa myös työelämän kannalta tärkeitä taitoja – ja löysi myös tulevan väitöskirjansa aiheen harrastejärjestönsä kautta.

Aktiivisuuteen liittyy kuitenkin myös negatiivisia puolia, ja jostakin on luovuttava.

Mari Vauhkonen tuo esiin, että olisi kiinnostunut lähtemään useampaan järjestöön, mutta sitoutuminen hallitustoimintaan rajoittaa mahdollisuuksia kokeilla muita järjestöjä. Myös Aleksi Nikula sanoo joutuneensa päättämään siitä, minkä järjestön toimintaan voi panostaa.

Hän näkee kuitenkin, että kun jokin asia on itselle tärkeä, sen edestä tekee mielellään pieniä uhrauksia.

 

Mari Vauhkonen näkee syyn hallitushommien välttelyyn olevan vastuu ja velvollisuus osallistua kaikkeen tarjottuun toimintaan. “Jäsenenä käyt niin monessa tapahtumassa kuin huvittaa. Hallituksessa taas pitää olla sitoutunut ja huolehtia asioista.”
Mari Vauhkonen näkee syyn hallitushommien välttelyyn olevan vastuu ja velvollisuus osallistua kaikkeen tarjottuun toimintaan. “Jäsenenä käyt niin monessa tapahtumassa kuin huvittaa. Hallituksessa taas pitää olla sitoutunut ja huolehtia asioista.”

Niskavaaran ajatus luopumisesta on yllättävä.

“Olen joutunut luopumaan yksinäisyydestä”, hän nauraa.

Toisaalta luopumista on myös lähtemättömyys. Ruohola on päättänyt keskittyä opiskelijavaikuttamisen sijaan töihin. Hän kertoo, että jostain on pakko joustaa, kun kaikelle ei löydy aikaa.

Kaiken tämän jälkeen, kannattaako mukaan lähteminen?

Aktiivit sanovat kyllä. Haastatelluista kukaan ei kadu hallituspestejään – sen sijaan he tuntevat ihmisiä, jotka harmittelevat etteivät lähteneet mukaan aiemmin.

Myös Ruohola, joka on tähän asti välttänyt hallitushommia, on löytänyt yliopistolta paikkansa Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirista ja miettii, lähtisikö ensi vuonna vielä hallitushommiin.

Kenties hallitustoiminta ei olekaan opintojen vastakohta, vaan osa kokonaisvaltaista opiskelua.

Uskaltamalla käyttää valtaa yliopistolla, voi oppia taitoja, joita pelkkä kurssien tenttiminen ei opeta.

“Sen sijaan, että miettisi mitä hallitustoiminta vie sinulta, olisi tärkeämpää puhua siitä, mitä se antaa”, Nikula sanoo.

Ehkäpä opiskelu ja opiskelijavaikuttaminen eivät painakaan vaakakupissa toisiaan enemmän, vaan tasapainon saavuttamiseksi tulee löytää aikaa molemmille.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Sinut on nähty!

Tämän vuosisadan Isoveli ei ehkä löydykään Totuusministeriöstä, vaan omasta taskusta. Tekoälyä käyttävä teknologia on kehittynyt vauhdilla viime vuosien aikana, ja uusia käyttökohteita putkahtelee kuin voikukkia kesänurmelle. Mutta kenellä on vastuu uuden teknologian eettisestä käytöstä?

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Ville Paananen

”Teleruutu oli sekä vastaanotin että lähetin. Se kuuli jokaisen Winstonin hiirenhienoa hiiskausta kovemman äännähdyksen, ja niin kauan kuin hän pysyi metallilevyn näkökentässä, häntä ei vain kuunneltu, hänet myös nähtiin siinä. Hän ei tietenkään koskaan tiennyt, millä hetkellä häntä tarkkailtiin. Saattoi vain arvata, kuinka usein tai minkä menetelmän avulla ajatuspoliisi kytkeytyi yksityisen ihmisen verkkoon. Oli jopa mahdollista että kaikkea valvottiin koko ajan.”

(George Orwell: Vuonna 1984)

 

George Orwellin klassikkoteos Vuonna 1984 (1949) sijoittuu kuvitteelliseen Oseaniaan (entiseen Britanniaan), jonka hierarkian huipulla nököttää Isoveli. Asukkaita valvotaan herkeämättä, ja Totuusministeriön silmät näkevät melkein kaiken. Melkein.

Oseaniassa vääränlainen ajattelu on ajatusrikos. Rikoksen voi kuitenkin salata ainakin tilapäisesti, jos sen pitää visusti oman mielensä sopukoissa ja ilmeensä kurissa. Isoveljen raju rakkaus ei yllä aivan joka soppeen ja onkaloon.

Voisiko Isoveljeä ja Totuusministeriötä huijata vuonna 2019? Tunnistaisiko konenäkö ajatusrikoksen Winston Smithin kasvoilta, vaikka tämä ei puhua pukahtaisi sanaakaan?

Konenäön avulla voi havaita joitain tunteita ihmiskasvoilta, mutta kasvotiedon lisäksi tarvitaan tietoa kehon liikkeistä sekä eleistä.

Professori Matti Pietikäinen Oulun yliopiston Konenäön ja signaalianalyysin tutkimuskeskuksesta (CMVS) muistuttaa, että teknologia ei vielä ole tarpeeksi pitkällä paljastaakseen tunteita kenen tahansa kasvoilta.

Professori Guoying Zhao ryhmineen tutkii CMVS:ssä tunteiden tunnistamista konenäön avulla. Kone osaa lukea ihmisen kasvoilta ilmeitä ja mikroilmeitä.

Mikroilmeet ovat lyhytkestoisia ja tahdosta riippumattomia ilmeitä, jotka kertovat ihmisen tunteesta ja mielentilasta – tarkemmin todellisesta tunteesta ja mielentilasta. Ihmissilmä ei välttämättä erota nopeita mikroilmeitä, ja aikuiset ihmiset osaavat teeskennellä tavallisia, tiedostettuja ilmeitä.

Mikroilme syntyy ristiriidasta: siitä, kun ihminen tukahduttaa sisäisen tunteensa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että kaupan myyjän iloinen hymy voi hämätä asiakasta, mutta tietokone ehtii havaita sitä edeltäneen häivähdyksen: mikroilmeet paljastavat, onko kassan takana rauhallinen vai kiihtynyt tai neutraali, iloinen, surullinen, vihainen tai jopa pelokas asiakaspalvelija.

Lentokentän turvatarkastuksessa mikroilmeitä lukeva konenäkö voisi tunnistaa kiihtyneitä ja hermostuneita matkustajia, ja seuloa heidät matkustajavirrasta.

Piiloleikkiä Isoveljen kanssa

Tekoälyä käyttävä teknologia on kehittynyt vauhdilla viime vuosien aikana, ja uusia käyttökohteita putkahtelee kuin voikukkia kesänurmelle. Konenäön käyttäminen kasvojentunnistukseen on lyönyt läpi syväoppimisen myötä, ja yleistynyt nopeasti.

Kiinassa uusi teknologia on otettu laajamittaisesti käyttöön: paikallinen poliisi partioi kasvojentunnistusaurinkolasit päässään, punaisia päin kävelleen postiluukusta voi kolahtaa sakko, ja etsintäkuulutettu henkilö osataan tunnistaa 50 000 ihmisen väkijoukosta. Maa kehittää valvontajärjestelmää, joka koostuu valtavasta valvontakameraverkostosta, kattavasta kansalaistietokannasta sekä kasvojentunnistusteknologiasta.

Eihän meillä tällaista sentään. Aamulehti vitsaili 1.4.2019, että poliisi aloittaa jalankulkijoiden automaattivalvonnan kasvojentunnistuksen avulla Tampereella, ja myöhemmin koko maassa. 170 euron sakko seuraa, mikäli tien ylittää väärästä kohdasta tai punaisella valolla.

Valvontaa motivoivat kuvitteellisen komisario Pannis Destersteinin mukaan sakkotulot, ketutus sekä “mukava totalitaarinen fiilinki”. Rahoitus hoituu veronkorotuksilla, ja kansa nielee uudistuksen, kunhan se perustellaan turvallisuudella. 

“Vetoamme geneerisiin ja vanhentuneisiin tutkimustuloksiin, ja hyvin menee läpi. Kehä ykkösen kameravalvonnassa esimerkiksi väitämme, että tutkimuksen mukaan kuolonkolarit vähenevät kameroiden ansioista. Tosin sillä tiellä ei kukaan ole ennenkään kuollut, joten tutkimus on täyttä roskaa, mutta Suomessa kansa uskoo mitä tahansa, kun poliisi sanoo”, siteeraa Aamulehti Destersteinia.

Aprillia! Kuravettä päälle.

Ylen MOT:n artikkelin mukaan (30.4.2018) Suomen Keskusrikospoliisin kasvojentunnistuksen pilottiohjelma tunnetaan lempinimellä Nassu. Järjestelmä voi seuloa valvontakamerakuvia ja tunnistaa niistä poliisin rekistereistä löytyviä henkilöitä (MTV 24.10.2018).

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen haikaili MTV:n haastattelussa 16.6.2018 mahdollisuutta ulottaa kasvojentunnistus valvontakamerajärjestelmään.

Kalevan mukaan (27.9.2018) Oulun kaupungin kameravalvontajärjestelmä eli esimerkiksi oululaiskoulujen kamerat ovat yhdistettävissä poliisin johtokeskusjärjestelmään, ja reaaliaikainen valvonta kytketään päälle tarvittaessa. Samaan järjestelmään voidaan yhdistää yhteensä yli tuhat kameraa, jotka on sijoitettu kaupungin kiinteistöihin, keskeisille risteysalueille sekä yleisille alueille kuten puistoihin.

Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisista totesi Kalevalle, että koulujen sisätiloja seurataan esimerkiksi vakavan vaaran uhatessa tai merkittävien operatiivisten tapahtumien aikana. Esimerkkinä oli valtiovierailu.

Henkilön tunnistaminen missä ja milloin vain on helppoa, kun valitsee oikeat työkalut. Datan yhdisteleminen eri lähteistä mahdollistaa pääsyn aivan uudenlaiseen informaatioon. Esimerkiksi Suomen passitietokannassa on tällä hetkellä biometrinen tunniste kaikista passinhaltijoista. Sosiaalisen median palvelut tietävät meistä enemmän kuin haluamme tietää niiden tietävän.

Kasvojentunnistus ja konenäkö mahdollistavat paljon, mutta niiden herättämät eettiset kysymykset eivät ole helppoja vastattavaksi. Kenellä on oikeus kerätä, käyttää ja yhdistellä tietoa, jota algoritmit käyttävät?

Henkilön tunnistaminen missä ja milloin vain on helppoa, kun valitsee oikeat työkalut.

Ihmisten yksityisyydensuojasta ja varsinkin sen vähittäisestä murentumisesta on keskustelu julkisuudessa paljon.

Missä tilanteissa yksityisyydensuojaa voi rikkoa, eli milloin jokin muu periaate on yksityisyyttä ja tietosuojaa tärkeämpi? Kuka päättää säännöt konenäön sekä kasvojentunnistuksen käyttämiselle?

Tutkijan vastuun rajat

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisyys on lain nojalla arvioitava ennen tutkimuksen alkua. Pohjois-Pohjanmaan alueella Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta antaa lausunnon tutkimuslain piiriin kuuluvista lääke- ja terveystieteellisistä tutkimuksista. Kaiken lain alaisen tutkimuksen on kunnioitettava ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatetta.

Muita tutkimusaloja, eli vaikka teknologian kehittämisen eettisyyttä ei säädellä laeilla, vaan tiedeyhteisöllä on oma etiikkansa sekä moraalinsa, jota ohjataan suosituksilla. Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin Tutkimuseettinen neuvottelukunta eli TENK on julkaissut suosituksen ihmistieteellisen tutkimuksen eettiseen ennakkoarviointiin. Alan eettisiin periaatteisiin kuuluu tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyys ja tietosuoja. Muut tieteenalat nojaavat TENK:n hyvän tieteellisen käytännön (HTK) malliin, sekä muihin ammattieettisiin ohjeistuksiin. Konenäkötutkimukseen ei siis ole yksilöityä eettistä ohjetta.

HTK ohjeistaa tutkijoita eettisesti kestävään tiedonhankintaan, tutkimukseen ja arviointiin, sekä avoimuuteen ja vastuulliseen tiedeviestintään. Lääke- ja ihmistieteen aloilla vaadittavan eettisen ennakkoarvioinnin tekemisestä muistutetaan. Tutkimusorganisaatiossa on huomioitava tietosuojakysymykset.

Konenäkötutkimukseen ei ole yksilöityä eettistä ohjetta.

HTK vastuuttaa ensisijaisesti jokaisen tutkijan ja tutkimusryhmän jäsenen noudattamaan ohjeistuksia henkilökohtaisesti. Vastuu kuuluu TENK:n mukaan myös koko tiedeyhteisölle, ja yliopistojen on huolehdittava työntekijöidensä ja opiskelijoidensa perehdytyksestä hyvään tieteelliseen käytäntöön.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseksi luetaan vilppi tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuus hyvistä tieteellisistä käytännöistä, eli esimerkiksi havaintojen vääristely tai sepittäminen ja laiminlyönnit sekä holtittomuus tutkimustyön eri vaiheissa. Tutkijan vastuu rajautuu TENK:n hyvän tieteellisen käytännön rajoissa tämän omaan toimintaan: tutkimuksen tekemiseen ja julkaisemiseen sekä julkiseen esiintymiseen.

Tulosten käyttöön – eli esimerkiksi siihen, miten konenäköä voi hyödyntää eettisesti – HTK ei ota kantaa.

Tieteen sosiaalisen vastuun käsite vastaa tutkimustiedon käyttämisen ulottuvuuteen. Veikko Launiksen pääkirjoitus Tieteessä tapahtuu -lehdessä (4/2015) pohtii tutkijan sosiaalisen vastuun rajoja.

Onko tutkija velvollinen estämään tulosten kaksoiskäyttöä, eli tiedon hyödyntämistä jollain tavalla haitallisiin tai moraalisesti paheksuttaviin tarkoituksiin? Miten tulee toimia, jos uusi tieto on potentiaalisesti vahingollista? Entä jos tieto on vahingollista, mutta sitä ei käytetä eettisesti arveluttavasti? Onko eettinen toiminta tutkijan vai tiedeyhteisön valvonnassa?

HTK ulottuu yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen sekä tiedeyhteisössä että sen ulkopuolella, eikä tutkija saa harhauttaa yleisöä tutkimuksensa merkityksestä tai sen sovellettavuudesta. Vaan tuleeko tutkijan osaltaan vaikuttaa siihen, miten ja mihin tutkimustuloksia käytetään? Launis ehdottaa ratkaisuksi sääntöjen sijaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista sekä tutkijoiden henkilökohtaista pohdiskelua työnsä mahdollisista eettisistä ongelmakohdista.

TENK:n pääsihteeri Sanna Kaisa Spoofin mukaan Tutkimuseettisellä neuvottelukunnalla ei ole kantaa tutkijan vastuusta tulosten jatkokäyttöön vaikuttamisessa.

“Suomen lain mukaan tutkija on velvollinen ilmoittamaan viranomaisille, jos hän saa tietoonsa asian, joka voi vahingoittaa kansalaisten terveyttä tms.”, hän kertoo sähköpostitse.

 

Professori Guoying Zhaon mielestä konenäön ja tekoälyn sovellutusten etiikan pohtiminen on maailman, yhteiskunnan ja yksilöiden tehtävä.
Professori Guoying Zhaon mielestä konenäön ja tekoälyn sovellutusten etiikan pohtiminen on maailman, yhteiskunnan ja yksilöiden tehtävä.

 

Kone ei ole erehtymätön – ihmisestä puhumattakaan

Kasvojentunnistuksen käyttäminen ei ole riskitöntä: ihmisistä kerättyä tietoa voidaan väärinkäyttää tai hyödyntää rikollisiin tarkoituksiin.

Konenäkö on päässyt kasvojentunnistuksessa parhaimmillaan hämmästyttävään tarkkuuteen, mutta virheiden mahdollisuus on silti olemassa. Autoritääriset yhteiskunnat voivat valvoa kansalaisiaan kasvojentunnistuksen avulla.

Syväoppimiseen ja kaikkeen koneoppimiseen tarvitaan oppimisdataa, eli esimerkkejä. Vinoumat, puolueellisuus ja ennakko-oletukset, jopa syrjintä siirtyvät oppimisaineistosta koneen toimintaan.

Entä jos kone erehtyy, ja lentokentällä pysäytetään väärä henkilö, tai ylinopeussakko lätkähtää väärän asunnon eteisen matolle? Tai syytön henkilö pidätetään epäiltynä vakavasta rikoksesta siksi, että kasvojentunnistusjärjestelmä on erehtynyt?

Syväoppimiseen ja kaikkeen koneoppimiseen tarvitaan oppimisdataa, eli esimerkkejä. Vinoumat, puolueellisuus ja ennakko-oletukset, jopa syrjintä siirtyvät oppimisaineistosta koneen toimintaan.

Algoritmit ja laskentamallit ovat ihmisten tekeleitä, ja ihmisen käytös sekä valinnat voivat olla vinoutuneita, professori Zhao muistuttaa. Syrjintä voidaan siis kalastaa neuroverkkoihin jo aineistonsyöttämisvaiheessa.

Tekoäly, konenäkö ja kasvojentunnistus ovat kuitenkin vain työkaluja, joita ihminen käyttää, Zhao painottaa. Kysymys kuuluukin, että kuka suunnittelee nämä työkalut? Kuka tekee päätökset?

Pärjäisimmekö ilman tekoälyä?

Teknologian kehittämisen eettiset kysymykset eivät ole mitään uutta kevätauringon alla, vaan uhkadiskurssi kasvattaa uusia päitä sitä mukaa kun uusia laitteita, ohjelmia ja ominaisuuksia syntyy.

Uusi pelottaa. Terve skeptisyys on usein paikallaan, sillä yhdellä uudella teknologialla ei ratkaista kaikkia maailman ongelmia.

Zhao tiedostaa eettiset riskit, mutta korostaa kuitenkin teknologian kehittymisen hyviä puolia. Tekoäly on osoittautunut ihmistä tehokkaammaksi, tarkemmaksi ja taloudellisemmaksi tietyissä tehtävissä, kuten esimerkiksi puheen tunnistamisessa. Tekoälyn kapasiteetti datan käsittelyyn ja analysointiin päihittää ihmisaivot. Professori Zhaon mukaan tekoäly on joissain tehtävissä paljon ihmistä etevämpi.

“Tekoäly voi auttaa meitä niin monissa eri asioissa. Miten pärjäisimme ilman sitä?”

Maanjäristyksen uhrien etsiminen ja syvänmeren pohjan tutkiminen on ihmiselle vaarallista. Sen sijaan pinnan alle tai järistysalueen raunioihin voi lähettää tekoälyä hyödyntävän robotin, Zhao kertoo.

Tekoälyyn perustuvat koneet hoitavat useita vaikeissa tai ihmiselle mahdottomissa olosuhteissa tehtäviä töitä. Tekoälyn hyödyt ulottuvat myös esimerkiksi terveydenhoitoon, koulutukseen ja sähköiseen asiointiin. Puhelimessa ja tietokoneessa toimivat puheentunnistustoiminto sekä sanelu puheesta tekstiksi helpottavat kuulo- ja näkövammaisten arkea.

“Tekoäly voi auttaa meitä niin monissa eri asioissa. Miten pärjäisimme ilman sitä?”

Tekoälyyn perustuu yhtä lailla monelle suoratoistopalveluista tuttu musiikkia tai elokuvia suositteleva ominaisuus, Zhao kertoo. Tekoäly etsii artisteja, kappaleita ja elokuvia, joista käyttäjä saattaisi pitää aiemman kuuntelu- ja katseluhistoriansa perusteella

Tietämättömyys ei ole voimaa

Zhao ja hänen tutkimusryhmänsä varmistavat, että tutkimukseen osallistuneet hyväksyvät tietojensa käytön, ja tietävät mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Henkilöt voivat vetäytyä tutkimuksesta ja kieltää tietojensa käytön milloin vain. Zhao korostaa, että heidän tutkimusdatansa on aina suostumuksellisesti hankittua.

“Kerromme selkeästi miksi ja mihin tarkoituksiin keräämme tietoa. Teknologian kehittäjillä ja datan käsittelijöillä on oltava tutkimukseen osallistuvien henkilön suostumus, että he voivat kerätä, käsitellä, analysoida ja käyttää ihmisten tietoja.”

“Lääkärikin tarvitsee riittävästi tietoa, että voi tehdä oikean diagnoosin.”

Ilman dataa tutkimus ja teknologian kehitys olisi liki mahdotonta, tai ainakin hyvin vaikeaa. Tekoäly- ja konenäkötutkimuksessa täytyy huomioida sekä yksityisyydensuoja että tutkimukseen tarvittavan datan kerääminen.

Tutkijoiden on saatava sellaista tietoa, mitä voidaan käyttää ja mikä auttaa tutkimuksessa, Zhao kertoo.

“Lääkärikin tarvitsee riittävästi tietoa, että voi tehdä oikean diagnoosin.”

Zhaon mielestä on tärkeää, että ihmiset tietävät, mihin heidän tietojaan käytetään, ja että valta tiedon käyttämisestä on ihmisellä itsellään. Tieto vähentää huolia ja pelkoja.

“Ihmisillä on oltava oikeus kieltäytyä tietojensa käytöstä.”

Yksityisyys vai yhteiskunnan etu?

Eurooppalaisten tietoja ja yksityisyyttä suojaa Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus, eli GDPR. Se ulottaa henkilötiedon määritelmän kuviin, eli jos henkilö on tunnistettavissa kuvasta, kyseessä on henkilötieto.

Asetuksen ytimessä on ihmisten oikeus tietää, mitä tietoa heistä rekisteröidään, mihin tarkoitukseen sitä käytetään, ja pyytää tietojansa poistettavaksi. GDPR:ää täydentää Suomessa vuoden alussa voimaan astunut tietosuojalaki.

GDPR pisti EU:n alueella toimivat yritykset ja yhdistykset tietosuojaremonttiin. Asetuksen laiminlyömisestä sopivaksi sanktioksi on katsottu ankarimmillaan tuntuva sakotus. Euroissa mitattava rangaistus kannustaa varsinkin yrityksiä pitämään huolta henkilötiedoistaan, mutta onko yksityishenkilön antama suostumus tietojensa käyttöön ja käsittelyyn aidosti myönnetty?

Suuryritysten tietosuojakohuista kertovat otsikot ovat arkipäivää. Isoveli kulkee mukana taskussa yliopistolla, ruokakaupassa ja kotona.

Tekoäly voi myös suojella yksityisyyttä, Zhao kertoo. Tekoälypohjaisella järjestelmällä voidaan mallintaa ihmisten, kuten myymälän asiakkaiden tarpeita ja käyttäytymistä. Oikeiden ihmisten kasvoja ja tietoja ei tarvita, jos käytetään virtuaalista avatar-hahmoa.

Milloin yhteiskunnan tai yksilön hyvä menee yksityisyydensuojan edelle?

Moni älypuhelin avautuu sormenjäljellä, ja jotkut mallit tunnistavat omistajansa kasvot. Älypuhelinten kasvojentunnistuksella toimivaa lukitusta on yritetty huijata vaihtelevalla menestyksellä. Naamio, 3D-malli kasvoista ja omistajan kaksoissisarus saattavat avata lukituksen puhelinmallista ja käyttöjärjestelmästä riippuen.

Konenäkö voi seuloa laajoja aineistoja paljon ihmistä tehokkaammin. Yhdistämällä dataa eri lähteistä voidaan nykyteknologiaa hyödyntää tehokkaasti.

Zhao painottaa, että ihmisten yksityisyyttä on aina suojattava sekä kunnioitettava. Joskus kuitenkin yksityisyydensuoja on ristiriidassa teknologian mahdollistamien etujen kanssa. Kasvojentunnistuksen avulla voidaan vaikkapa löytää kadonnut lapsi, hän kertoo.

”Lähes kaikkea teknologiaa voidaan käyttää sekä väärin että oikein. Autoilla voidaan ajaa ihmisten päälle, jos niin halutaan.”

Professori Guoying Zhaon mielestä tehtävämme ihmisinä ja yhteiskuntana on päättää tärkeysjärjestyksestä eri tilanteissa.

Milloin yhteiskunnan tai yksilön hyvä menee yksityisyydensuojan edelle? Yksilön yksityisyyden ja teknologian tuoman hyödyn välillä tasapainotteleminen on eettinen valinta.

“Teemme perustutkimusta, ja kaikki julkaistut tuloksemme ovat avoimesti saatavilla tieteen käytäntöjen sekä rahoittajien, kuten Suomen Akatemian ja EU:n vaatimusten mukaisesti”, professori Matti Pietikäinen kertoo.

“Lähes kaikkea teknologiaa voidaan käyttää sekä väärin että oikein. Autoilla voidaan ajaa ihmisten päälle, jos niin halutaan. Entäpä millaisia vaaroja sosiaalisen median käytössä on?” Pietikäinen kysyy.

Zhaon mielestä konenäön ja tekoälyn sovellutusten etiikan pohtiminen on meidän jokaisen: maailman, yhteiskunnan ja yksilöiden tehtävä. Sinun ja minun. Teknologian kehittämistä ja käyttämistä säätelevien lakien ja moraalisten valintojen tulisi olla yhdessä päätettyjä.

Ihminen määrittää tärkeysjärjestyksen. Ihminen tekee valinnat. Näennäisesti tekoälyn tekemien päätösten taustalla on kuitenkin aina laskentamallin sekä päätöksentekostrategian määrittänyt ihminen, Zhao painottaa.

Tekoälyllä ei ole omaa etiikkaa tai moraalintajua. Tietokone tekee sen, mihin se on ohjelmoitu.

“Me olemme ne ihmiset. Me käytämme teknologiaa ja teemme valinnat.”

 

Juttua varten on haettu inspiraatiota mm. seuraavista teoksista: Tutkimusetiikan ABC (Tammi, 2006), Tutkijan arkipäivän etiikka (Vastapaino, 2007), Etiikkaa ihmistieteille (SKS, 2006).

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Vähemmän ruokahävikkiä, ympäristöteemaista taidetta, roskista puhtaampi Oulu – Lukiolaiset purkivat ympäristöahdistustaan keksimällä konkreettisia keinoja muutokseen

Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetty Kestävyystieteen teemakurssi inspiroi nuoria tarttumaan toimeen. 21.3. järjestetyssä loppugaalassa nuoret pitchasivat ideansa ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun lukiolaiset ovat voineet alkuvuonna purkaa ympäristöhuoliaan Kestävyystieteen teemakurssilla, jonka tavoitteena oli ratkoa ympäristöongelmia käytännössä. Joulukuussa alkaneella kurssilla lukiolaiset pääsivät kehittämään konkreettisia projekteja, joilla he toteuttaisivat joitakin YK:n Agenda 2030 -tavoitteista. Itsenäisen työn tukena lukiolaisilla on ollut asiantuntijamentoreita, opettajaopiskelijatuutoreita sekä kurssin opettaja.

Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetyn kurssin pohjana toimi Helsingissä järjestetty vastaavanlainen pilottikurssi. Oulun kurssi on osa Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin hanketta Osallistava, tutkimuslähtöinen ja elämyksellinen oppiminen – kohti kestävää elämäntapaa 2018 – 2020.

Oulun yliopiston kasvaitieteellisellä puutarhalla järjestetyssä kurssin loppugaalassa torstaina 21.3 lukiolaiset esittelivät ideansa. Nyt he toivovat, että päättäjät tarttuvat toimiin.

 

Ryhmä Arten, OSYK ja lyseo: ”Haluamme inspiroida ihmisiä toimimaan ahdistamisen sijaan. Järjestämme 26.4. Rotuaarilla yhteisötaideteoksen, johon käytetään kierrätysmateriaaleja. Yhdistämme ympäristön ja taiteen ja haluamme näyttää, että yksittäisillä teoilla voi olla osa suurta kokonaisuutta.”
Kuvassa vasemmalta  oikealle Viivi Riippa, Johanna Saukkonen ja Elina Meriläinen.

 

Ryhmä Stupid City Rebels, OSYK: ”Oulussa on roskiksia, miksi niitä ei käytetä? Haluamme maalata Oulun keskustan roskikset, jotta ne olisi helpompi löytää ja useampi ihminen käyttäisi niitä. Paikallisten eläinten kuvat roskiksissa muistuttaisivat siitä, miten roskaaminen vaikuttaa luontoon.”
Kuvassa Hilma Heinonen, kuvasta puuttuu toinen ryhmän jäsen Ama Penttilä.

 

Ryhmä Ekonerot, Oulun normaalikoulun lukio: ”Kehitimme sovelluksen vähentämään ruokahävikkiä. Ekonero-sovelluksellamme koululaiset voivat kilpailla siitä, kenen oppilaitos vähentää hävikkiä eniten. Testasimme sovellusta Norssissa ja se toimii. Haluamme myös opettaa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä ja opettaa käyttäjiä vastuullisiksi kuluttajiksi.”
Kuvassa Ali Ylikoski ja Lassi Huttunen.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Ropiseeko Oululle lisärahaa ja lisää koulutuspaikkoja? – Yliopiston vaalitentin panelistit yksimielisiä tutkimuksen ja koulutuksen tärkeydestä, eroja konkreettisissa toimissa ja arvauksessa tutkijan palkasta

Linnanmaalla järjestetyssä yliopistotentissä eduskuntavaaliehdokkaat korostivat tieteen ja tutkimuksen arvoa ja kantoivat huolta opiskelijoiden jaksamisesta.

“Koulutusleikkausten aika on nyt ohi”, lupasi jatkokautta hakeva kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) maanantaina 18. maaliskuuta järjestetyssä vaalipaneelissa.

Tuppurainen ei ollut suinkaan ainoa, joka vannoi tutkimuksen ja koulutuksen nimeen maanantaisessa vaalipaneelissa, vaan ymmärrystä löytyi kaikista kanssatentattavista: Jaana Isohätälästä (vihr.), Olli Kohosesta (vas.), Vaili Jämsä-Uusitalosta (sin.), Ulla Parviaisesta (kesk.), Mari-Leena Talvitiestä (kok.) ja Ville Vähämäestä (ps.).

Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan Anni Hyypiön ja lehden entisen päätoimittajan Ville Koivuniemen juontamassa kaksituntisessa tentissä teemat pyörivät tutkimuksen, tieteen ja koulutuksen ympärillä.

Sopuinen paneeli ei tarjonnut suuria irtiottoja tai näkemyseroja, mutta eroja tarjotuissa konkreettisissa keinoissa kylläkin.

Maanantain paneelissa keskustelua herättivät muun muassa tutkijoiden osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun, Oulun yliopiston rahoitus, tutkijan ja opiskelijan elämä ja ilmastoasiat. 

Kukaan panelisteista ei vielä povannut korkeakoulukentälle isoja myllerryksiä. Paneeli oli yksimielinen, kun heiltä kysyttiin korkeakoulujen määrästä Suomessa: kaikkien mielestä määrä pitäisi säilyttää nykyisellään.

Yksimielisesti puollettiin myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen duaalimallin säilyttämistä. Kysymys uuden tiedeministerin salkun perustamisesta sai panelisteilta varovaisen myöntymyksen vasemmistoliiton Olli Kohosta lukuunottamatta.

Paljonko tutkija tienaa?

Vastauksista löytyi kuitenkin myös eroavaisuuksia. Esimerkiksi panelistien käsitys vastavalmistuneen väitöskirjatutkijan palkasta vaihteli.

Panelisteja pyydettiin arvioimaan vastavalmistuneen, kokoaikaisessa työsuhteessa olevan väitöskirjatutkijan kuukausittaista mediaanipalkkaa. Panelistien arvioissa haarukka oli 1900 eurosta (Tytti Tuppurainen) 3115 euroon (Ulla Parviainen), kun todellinen luku asettuu Tieteentekijöiden liiton kyselyn mukaan haarukkaan 2000–2500 euroa.

Vihreiden ehdokas Jaana Isohätälä tosin muistutti, ettei läheskään kaikille väitöskirjatutkijoille makseta kuukausipalkkaa, moni väitöskirjaa tekevä työskentelee täysin ilman rahoitusta tai turvautuu muihin tuloihin. Siksi väitöskirjatutkija, joka saa 2200 euroa kuussa, on itse asiassa onnekas – saahan hän ylipäänsä palkkaa. 

Keinot Suomen koulutustason nostamiseksi korkeakouluvision tavoitteiden mukaiseksi vaihtelivat. 

Kokoomuksen Mari-Leena Talvitie ja vihreiden Isohätälä ehdottivat osatutkintojen suorittamisen helpottamista osaamisen täydentämiseksi, kun taas sinisten Vaili Jämsä-Uusitalo vastusti ajatusta: “Me tarvitaan enemmän kandeja.” Hänen mielestään samoille ihmisille kasaantuvat uudet tutkinnot eivät nosta koulutustasoa. Ratkaisu ongelmaan olisi siirtyminen työelämään jo kandidaatin tutkinnon jälkeen, ja jatko-opiskelu vasta oman alan varmistuttua.

Keskustan Ulla Parviainen esitti, että tutkintojen lisäämiseksi tulisi nykyään rajattujen koulutusalojen, kuten psykologian, tarjontaa laajentaa aiempaa useampiin korkeakouluihin.

Oululle lisää rahaa?

Tutkintokeskeisyyteen liittyen keskustelua käytiin myös yliopiston rahoituksesta. Suomen Kuvalehden laskelmien mukaan kaksi viimeisintä hallitusta ovat leikanneet koulutuksesta eri asteilta liki 1,5 miljardia euroa, vaikka ennen vuoden 2015 vaaleja koulutus luvattiin jo jättää rauhaan leikkauksilta.

Oulun yliopiston rahoituksen kasvattaminen on mainittu Oulun kaupungin, yliopiston ja Pohjois-Pohjanmaan liiton yhteisissä vaalitavoitteissa.

Lisärahan puolesta puhui muun muassa perussuomalaisten Ville Vähämäki, jonka mukaan Oulun yliopiston tulisi saada 15–20 miljoonan euron lisärahoitus. Tytti Tuppurainen taas näki, että perusrahoituksen saaminen kuntoon vaatisi yhteistä tahtotilaa alueen kansanedustajilta.

Yliopistojen perusrahoituksen väheneminen näkyy muun muassa sitä, että tutkijat joutuvat nyt käyttämään työaikaansa erilaisten apurahahakemusten tekemiseen.

Sinisten Jämsä-Uusitalo esitti, että yliopistotutkijat voisivat tavata vuosittain keskenään sopiakseen siitä, kuka hakee mitäkin rahoitusta, ettei kaikkien tarvitsisi kilpailla keskenään.

“Siinä olisi vastaisku”, hän sanoi.

Paneelin aikana kysymyksiä kuultiin myös opiskelijoilta, yliopiston johdolta ja professoreilta. Oulun yliopiston teoreettisen fysiikan professori Matti Alatalo kertoi professorien olevan huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta ja pahoinvoinnin lisääntymisestä. Mitä tälle asialle voitaisiin tehdä?

Panelistien vastauksissa toistuivat kehut hyvästä kysymyksestä, mielenterveyspalveluiden saatavuuden tärkeys ja erilaiset matalan kynnyksen palvelut.

Opiskelijoiden mielenterveys onkin mitä ajankohtaisin aihe, sillä YTHS:n toteuttaman opiskelijoiden terveystutkimuksen perusteella opiskelijoilta diagnosoitujen masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2000 alkaen.

Joukosta poikkeava vastaus opiskelijan hyvinvointiin tuli Ville Vähämäeltä, joka nosti esiin oululaisen Tuudo-mobiilisovelluksen ja sen roolin opiskelijan ajanhallinnassa. 

“Mobiiliapplikaatiot antavat vastauksen opiskelijan suurimpaan ongelmaan eli siihen, miten ajankäyttönsä saa suunniteltua”, Vähämäki sanoi.

Ajan ja rahan rahallisuus tuntuivat olevan paneelin suuria teemoja koulutukseen liittyen. Panelistit pohtivat puheenvuoroissaan niin opiskelijan kuin professorienkin riittämättömän ajan syitä.

Olli Kohosen mielestä yksi syy professorien kiireisyyteen on tukihenkilöstön määrästä leikkaaminen. Tytti Tuppuraisen mielestä kiireen syy taas oli opintotuen leikkauksissa, jonka seurauksena opiskelijat joutuvat tekemään töitä opintojen ohella.

“Opintotukijärjestelmän täytyy olla sellainen, että se mahdollistaa keskittymisen opintoihin”, Tuppurainen sanoi.

Viimeisenä vaalitentissä kysyttiin myös konkreettisia keinoja taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Ehdokkaiden näkemykset Suomen roolista ilmastonmuutoksen ehkäisyssä erosivat, vaikka raideliikenteen tärkeys saikin kannatusta monissa puheenvuoroissa. Esimerkiksi kokoomuksen Talvitie näki Suomen tuottamien päästöjen olevan niin pienet, että Suomi saisi aikaan suuremman vaikutuksen tuomalla uusia vähäpäästöisiä innovaatioita kansainvälisille markkinoille.

Perussuomalaisten Ville Vähämäki näki ratkaisun olevan Suomen viiden isoimman päästötuottajan yritystukien leikkaamisessa, keskustan ehdokas Ulla Parviainen taas mainitsi uusiutuvien polttoaineiden hinnanalennuksen. Vihreiden Isohätälä nosti esille myös verotuksen keinona ohjata kuluttajia kestävämpiin vaihtoehtoihin, kuten kestävästi kasvatetun kotimaisen ruoan pariin.

Keskustelu tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen asemasta jatkuu. Samankaltaisia tiede- ja tutkimusaiheisia vaalitenttejä järjestetään kevään aikana myös Tampereella (28.3.) ja Turussa (2.4.). 

Vaalitentin järjestivät yhteistyössä Oulun yliopisto, Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto. Voit katsoa tallenteen vaalipaneelista täältä.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 3.–9.4., ulkomailla 3.–6.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019.

Lue lisää vaaleista: Vaikka politiikka kiinnostaa, nuorten äänestysprosentti on alhainen – vaikeinta on saada matalasti koulutetut nuoret äänestämään.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Vaikka politiikka kiinnostaa, nuorten äänestysprosentti on alhainen – vaikeinta on saada matalasti koulutetut nuoret äänestämään

Nuoret ovat entistä kiinnostuneempia politiikasta, mutta siitä huolimatta äänestysprosentti on vanhempia sukupolvia selvästi alhaisempi. Tutkijan mukaan huolestuttavinta on, että äänestysaktiivisuudesta voidaan lukea merkkejä yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Opiskelijajärjestöt uskovat, että äänestäjiä aktivoidaan tietoisuuden lisäämisellä sekä erilaisilla tempauksilla ja kampanjoilla. Myös sillä on merkitystä, kuinka helppoa äänestäminen on.

Viime viikolla julkaistun Nuorisobarometrin mukaan nuorten kiinnostus politiikkaan on ennätystasolla. Vuoden 2018 kyselyssä politiikasta ainakin jonkin verran kiinnostuneiden osuus on suurempi ja vastaavasti kokonaan välinpitämättömien osuus pienempi kuin kertaakaan aiemmin yli 20 vuoden seuranta-aikana.

Myös poliittisessa toiminnassa mukana olleiden määrä on kasvanut erityisesti alle 20-vuotiaiden joukossa. Enemmistö nuorista uskoo perinteisen vaikuttamisen tapoihin, kuten äänestämiseen, ehdokkaaksi asettumiseen ja järjestössä tai nuorisovaltuustossa toimimiseen.

Nuorisobarometri toteutetaan vuosittain Valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusverkoston yhteistyönä. Vuoden 2018 tutkimukseen haastateltiin 1901:tä 15–29-vuotiasta Suomessa asuvaa nuorta.

Vaikka politiikasta kiinnostuneiden määrä on kasvanut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, asiassa on myös varjopuolensa, sillä nuorten poliittinen osallistuminen vaihtelee rutkasti koulutustason mukaan.

Saman on huomannut myös sosiologi Hannu Lahtinen, joka tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa eri väestöryhmien välisistä eroista äänestysaktiivisuudessa.

Eroja äänestysaktiivisuudessa eri koulutustaustaisten ihmisten välillä on kaikissa ikäluokissa, mutta nuorten aikuisten keskuudessa erot ovat erityisen jyrkät. Esimerkiksi 24–30-vuotiaista korkeakoulutetuista äänestämässä kävi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 79 prosenttia, kun samanikäisistä perusasteen suorittaneista äänesti vain 31 prosenttia.

Lahtisen mielestä asiasta saa ja pitää olla huolissaan.

”Tämän voi nähdä monenlaisena sosiaalisena indikaattorina. Näkisin, että heikompiosaiset nuoret eivät koe olevansa mukana systeemissä enää samalla tavalla kuin ennen.”

Mitään yhtä, selkeää syytä ilmiölle ole.

Lahtinen uskoo, että politiikka ei enää puhuttele heikossa asemassa olevia ihmisiä. Politiikan maailma on lähempänä hyväosaisten maailmaa, jossa luottamus politiikkaan ja demokraattiseen päätöksentekoon on vahvempaa.

”Nähtävissä on jakautumista. He, joilla menee hyvin, voi mennä tulevaisuudessa vielä entistä paremmin, ja ne, joilla menee huonosti, menee entistäkin huonommin”, Lahtinen sanoo.

”Puolueiden teemoissa ei oteta tarpeeksi huomioon huonompiosaisia. Puhutaan kyllä syrjäytymisestä ja köyhyydestä, mutta se tulee vähän liikaa ylhäältä alaspäin. Esimerkiksi ei-korkeakoulutettujen tai duunaritaustaisten ehdokkaiden ja edustajien määrä on käynyt politiikassa kovin vähiin. Ja onhan se monelle myös resurssikysymys. Jos elämässä menee kaikki huomio ja energia jokapäiväisessä elämässä selviytymiseen ja jaksamiseen, voi tuntua liian raskaalta edes miettiä politiikkaa.”

”Näkisin, että heikompiosaiset nuoret eivät koe olevansa mukana systeemissä enää samalla tavalla kuin ennen.”

Lahtisen mukaan eroja äänestysaktiivisuudessa voitaisiin tasoittaa esimerkiksi sosiaalisia verkostoja laajentamalla. Tätä ehdottaa myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) asettama eriarvoisuutta käsittelevä työryhmä viime keväänä julkaistussa loppuraportissaan.

Yksi raportin ehdotuksista on, että haavoittuvassa asemassa olevien osallistumista ja vuoropuhelua päättäjien kanssa pitäisi vahvistaa entisestään. Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi kansalaisjärjestöjen, oppilaitosten, poliittisten puolueiden ja nuorisojärjestöjen yhteistyötä.

”Olisi tärkeää, etteivät hyväosaiset ja poliittinen eliitti erkaantuisi köyhistä. Jos hyväosaiset ovat vain toisten hyväosaisten kanssa ja huono-osaiset toisten huono-osaisten kanssa, se lisää eriarvoisuutta entisestään”, Lahtinen sanoo.

Myös äänestysiän laskeminen voi tasoittaa eroja äänestysaktiivisuudessa.

Äänestysiän laskeminen 16 vuoteen on yksi konkreettinen asia, mitä voi harkita, jos näitä eroja halutaan tasoittaa. Varsinkin Itävallassa on saatu lupaavia tuloksia ikärajan laskusta.”

Järjestöt haluavat lisää nuoria vaaliuurnille

Myös korkeakoulujen opiskelijajärjestöt haluavat kannustaa nuoria äänestämään.

Vaikka nuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti laahasi silti vanhempien sukupolvien jäljessä.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa alle puolet kaikista 18–24-vuotiaista käytti äänioikeuttaan, 25–34-vuotiaista äänensä antoi 58 prosenttia. Vertailukohteeksi voidaan ottaa esimerkiksi 55–69-vuotiaat, joista jopa neljä viidestä käytti äänioikeuttaan.

Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK on julkaissut aiheesta oman selvityksensä tammikuussa. Äänestämään vai ei? -selvityksessä kartoitettiin ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Kyselyyn vastasi 3213 ammattikorkeakouluopiskelijaa ympäri Suomen.

Vastaajien yleisin syy äänestämättä jättämiselle oli vaikeus löytää sopiva ehdokas. Toiseksi yleisin syy oli mielipiteiden puute, ja kolmanneksi yleisin se, ettei äänestämisestä katsottu olevan hyötyä. Selvityksen mukaan ammattikorkeakouluopiskelijat valitsevat ehdokkaansa ennen muuta mielipiteiden ja arvojen perusteella, toissijaisesti puolueen tai ehdokkaan ajaman talouspolitiikan perusteella.

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Sanni Lehtinen uskoo, että nuoria kannustetaan äänestämään parhaiten tietoisuuden lisäämisellä sekä erilaisilla tempauksilla ja kampanjoilla.

Myös sillä on merkitystä, miten helppoa äänestämisestä tehdään.

”Mitä lähempänä nuorten arkielämää äänestyspaikat ovat, sitä pienempi kynnys on äänestää. Äänestyspaikkoja pitää olla siellä, missä on nuoria”, Lehtinen sanoo.

”Mitä enemmän me saadaan nuoria äänestämään, sitä todennäköisemmin siellä Arkadianmäellä politiikassakin huomioidaan nuoret, meidän sukupolvi ja seuraavat sukupolvet.”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula on Lehtisen kanssa samaa mieltä.

”Me yritämme saada vaaleja mahdollisimman näkyväksi niin, ettei ennakkoäänestyspaikat ole yliopiston kaukaisimmassa nurkassa, vaan lähellä keskusaulaa, missä kulkee mahdollisimman paljon ihmisiä”, Putula kertoo.

”Sen lisäksi järjestämme tiistaina 2.4. Oulun yliopistolla vaalitorin, johon on kutsuttu lähes kaikista puolueista ehdokkaita pitämään omaa vaalistandia ja kohtaamaan opiskelijoita. Silloin opiskelijoilla on myös mahdollisuus päästä haastamaan ehdokkaita.”

Sanni Lehtinen toivoo, että nuorten äänestysprosentti nousee näissä vaaleissa.

”Toivoisin oikeudenmukaisempaa sukupolvipolitiikkaa. Tällä hallituskaudella on sivuutettu lähes kokonaan meidän nuorten asiat ja politiikkaa on tehty lähinnä vanhemmalle sukupolvelle. Se on tietysti tärkeää, mutta sekin on tärkeää, että yhteiskunnassa puhutaan myös meidän nuorempien tulevaisuudesta ja huolista. Jos nyt ei panosteta nuoriin, se näkyy tulevaisuudessa ja seuraavienkin sukupolvien hyvinvoinnissa”, Lehtinen sanoo.

”Mitä enemmän me saadaan nuoria äänestämään, sitä todennäköisemmin siellä Arkadianmäellä politiikassakin huomioidaan nuoret, meidän sukupolvi ja seuraavat sukupolvet.”

SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen uskoo, että nuoria kannustetaan äänestämään parhaiten tietoisuuden lisäämisellä sekä erilaisilla tempauksilla ja kampanjoilla. Kuva: Salla Merikukka.
SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen uskoo, että nuoria kannustetaan äänestämään parhaiten tietoisuuden lisäämisellä sekä erilaisilla tempauksilla ja kampanjoilla. Kuva: Salla Merikukka.

Nuoria huolestuttaa ilmastonmuutos

Nuorisobarometristä kävi ilmi, että nuoria huolettaa entistä enemmän ilmastonmuutos. Vajaa 70 prosenttia vastanneista koki olonsa epävarmaksi tai turvattomaksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vuoksi. Kymmenen vuotta sitten vain puolet vastaajista oli huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Viime aikoina tämä on näkynyt myös konkreettisina toimina, kun nuoret ympäri Suomen ovat lakkoilleet vahvemman ilmastopolitiikan puolesta. Lakkoon osallistuttiin Suomessakin monella eri paikkakunnalla perjantaina 15.3. globaalina koululaisten ilmastolakkopäivänä.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on kannustanut lukiolaisia osallistumaan ilmastolakkoon. SLL toivoo myös, että lukioissa käytäisiin keskustelua siitä, miten yhteiskunta toimii ja miten siinä voi vaikuttaa, mikä merkitys omilla toimilla ja poliittisella päätöksenteolla on.

“Meillä on käsissämme mahdollisuus hyvin konkreettisella tavalla tukea nuorten toimia myönteisen muutoksen puolesta. Monille tämä voi olla ensimmäinen kokemus kansalaisvaikuttamisesta. Toivon lukioilta joustavuutta niin, että ilmastolakko voidaan katsoa hyväksytyksi syyksi poissaololle”, SLL:n puheenjohtaja Roosa Pajunen totesi ilmastolakosta kertovassa tiedotteessa.

Myös SYL ja SAMOK osallistuivat perjantain ilmastolakkoon. Opiskelijajärjestöjen yhteisessä vaaliohjelmassa ilmastonmuutos on päässyt kolmen tärkeimmän teeman joukkoon.

SYL:n Sanni Lehtinen uskoo, että ilmastonmuutos nousi yhdeksi eduskuntavaalien tärkeimmistä teemoista viimeistään syksyllä julkaistun IPCC-raportin myötä. Toisaalta ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on ollut jo pitkään opiskelijaliikkeiden puheenaiheena.

”Nyt puhutaan meidän sukupolven ja tulevien sukupolvien tulevaisuudesta. Kysehän on siitä, että meillä on täällä ylipäätään tulevaisuudessakin planeetta, jolla elää”, Lehtinen sanoo.

Ilmastonmuutoksen lisäksi opiskelijajärjestöjen kärkiteemoja ovat koulutukseen panostaminen ja opiskelijoiden toimeentulo. Teemoja tuodaan esiin sosiaalisessa mediassa #Koulutustaprkl-kampanjalla. Kampanja antaa suoria ratkaisuja: korkeakoulujen rahoitus takaisin indeksiin, koulutuksen saatavuutta parannettava, Suomen tulee olla hiilineutraali vuonna 2030.

”Opiskelijat ovat ainoa ryhmä, joka joutuu velkaantumaan elääkseen tai vaihtoehtoisesti käymään töissä koulun ohella, mikä pidentää valmistumisaikoja ja lisää henkistä kuormittavuutta.”

”Kampanja pyrkii ratkaisukeskeisesti mutta päättäväisesti tuomaan opiskelijaliikkeelle tärkeitä teemoja julkiseen keskusteluun, kannustamaan opiskelijoita vaaliuurnille ja haastamaan ehdokkaita”, SAMOKin puheenjohtaja Iiris Hynönen kertoo.

”Korkeakoulut ovat kärsineet nyt jo kahden hallituksen toteuttamista leikkauksista ja siksi odotammekin nyt päättäjiltä lupausten sijaan ratkaisuja, sukupolvipolitiikkaa ja panostuksia koulutukseen.”

Opiskelijajärjestöt toivovat myös, että opintorahaan tehtäisiin 100 euron tasokorotus. Viime hallituksen aikana opintorahaa leikattiin 86 euroa, mutta opintolainaosuutta kasvatettiin.

”Opiskelijat ovat ainoa ryhmä, joka joutuu velkaantumaan elääkseen tai vaihtoehtoisesti käymään töissä koulun ohella, mikä pidentää valmistumisaikoja ja lisää henkistä kuormittavuutta”, Lehtinen sanoo.

”Toimeentulon niukkuus on iso stressitekijä, joka luo taloudellista epävarmuutta ja vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin.”

SAMOKin puheenjohtaja Iiris Hynönen. Kuva: Miikka Lönnqvist.
SAMOKin puheenjohtaja Iiris Hynönen sanoo yllättyneensä viime vaalien alla käydyn koulutuskeskustelun ja hallitusohjelman ristiriidasta. Kuva: Miikka Lönnqvist.

Koulutuksesta ei leikata?

#Koulutustaprkl-tunnisteen rinnalle on noussut tällä viikolla myös #osaamisenpuolesta-tunniste. Siinä on kyse Elinkeinoelämän keskusliiton, Akavan, kaikkien Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä opiskelijoiden yhteisestä kannanotosta.

Kannanotossa vaaditaan, että hallituksen on nostettava koulutus, tutkimus ja innovaatioihin panostaminen seuraavaksi strategiseksi painopisteekseen. Kannanotossa muistutetaan, että Suomi pärjää tulevaisuudessakin vain, jos korkeakoulujen, tutkimuksen ja osaamisen rahoituksesta huolehditaan.

Näiden tavoitteiden valossa Uutissuomalaisen uutisointi vaikuttaa lupaavalta: lehden mukaan eduskuntavaaliehdokkaista 88 prosenttia katsoo, että tämän ja edellisen hallituskauden koulutusleikkaukset on peruttava. Eri tai täysin eri mieltä koulutusleikkausten perumisesta on vain yhdeksän prosenttia ehdokkaista. Luvut käyvät ilmi Uutissuomalaisen vaalikoneaineistosta.

SYL ja SAMOK haastoivat poliitikkoja myös edellisissä eduskuntavaaleissa tekemään lupauksia seuraavalle eduskuntakaudelle. Koulutuslupaus-kampanja rakentui neljän teeman ympärille: koulutuksesta ei leikata, opintotukea ei heikennetä, koulutus on maksutonta ja YTHS tarjotaan kaikille korkeakouluopiskelijoille.

Kuinkas sitten kävikään?

Kuvat #Koulutuslupaus-kylttien kanssa seisoskelevista poliitikoista levisivät laajasti somessa sen jälkeen, kun koulutuslupaukset yksi toisensa jälkeen kaatuivat hallituksen kynsissä.

Vaikka valtaosa koulutuslupauksista unohtui matkan varrelle, yksi lupauksista eteni maaliskuun alussa, kun eduskunta hyväksyi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palveluiden laajentamisen kaikille korkeakouluopiskelijoille.

SYL:n Sanni Lehtisen mielestä hallitus ei onnistunut koulutuslupauksessaan YTHS:n palveluiden laajentamista koskenutta lupausta lukuunottamatta.

”Suurin osa leikkauksista on osunut yliopistojen perusrahoitukseen, eli koulutukseen, tutkimukseen ja opiskelijoiden tukipalveluihin ja sitä kautta opiskelijoiden saamaan apuun ja neuvontaan, mikä näkyy merkittävästi myös siinä, miten korkeakouluissa tällä hetkellä henkisesti voidaan”, Lehtinen sanoo.

Myös SAMOKin Iiris Hynönen sanoo yllättyneensä viime vaalien alla käydyn koulutuskeskustelun ja hallitusohjelman ristiriidasta.

Hynönen kuitenkin kokee, että opiskelijajärjestöjen mielipiteitä kuunnellaan tarpeeksi päätöksenteossa.

”Suomessa opiskelijajärjestöillä on eurooppalaisittain erittäin hyvä asema päätöksenteossa. Meillä on hyvät yhteydet päättäjiin ja valmistelijoihin. Vaikka kaikissa kysymyksissä – erityisesti taloudellisissa päätöksissä – nuorten ja opiskelijoiden mielipiteet eivät aina ole voittaneet, mielestäni olemme päässeet vaikuttamaan ja osallistumaan valmisteluun hyvin”, Hynönen sanoo.

 

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 3.–9.4., ulkomailla 3.–6.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019.

Oulussa järjestetään ennen vaaleja monia vaalitenttejä, tässä vain muutama tärppi. Maanantaina 18.3. Linnanmaalla Saalastinsalissa kello 13–15 järjestetään tiedeaiheinen vaalipaneeli, johon on vapaa pääsy. Maanantaina 1.4. Yle ja Kaleva järjestävät puolueiden puheenjohtajatentin, jonka yleisöön on varattu 75 paikkaa Oulun yliopiston opiskelijoille. 1.4. pidettävään tenttiin on ennakkoilmoittautuminen 20.3. mennessä. Oulun vaalipiirin poliittiset nuorisojärjestöt järjestävät torstaina 4.4. yhteistyössä nuorten ehdokkaiden vaalipaneelin Konst. o Delissä.

Ehdokkaan löytymisessä voi auttaa vaalikone. Omat vaalikoneet on esimerkiksi Ylellä, Kalevalla ja Helsingin Sanomilla. Yle Kioskilla on ehdokkaan etsimisessä auttava vaalibotti.

Anna Asplund

Medianomiopiskelija, joka jännittää alkuja ja loppuja, liikuttuu oudoissa paikoissa ja näkee unia uimisesta. Instagram: @annakarinasplund.

Lue lisää:

Onko pakko, jos ei tahdo?

Ylioppilaskuntaan kuuluminen on puhututtanut vuosikymmenten ajan. Oulussa tavoite automaatiojäsenyydestä luopumisesta on nyt ylioppilaskunnan poliittista linjaa määrittävässä linjapaperissa. Yhden ylioppilaskunnan kanta ei vielä yksinään muuta lakia. Mutta millaisia vaikutuksia on ylioppilaskuntaan kuulumisesta tehdystä valituksesta hallinto-oikeuteen?

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Viime syyskuussa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) linjapaperia päivitettiin. Ylioppilaskunnan poliittista linjaa määrittävää linjapaperia viilattiin ja muutettiin useasta kohdasta monin eri sanankääntein, mutta vain yksi lisäys pääsi uutisiin asti.

Kirjaus kuuluu kokonaisuudessaan näin:

”Ylioppilaskunta tarjoaa laadukkaan edunvalvonnan lisäksi jäsenilleen hyödyllisiä palveluita ja sen jäsenyys on houkutteleva Oulun yliopiston opiskelijoille. Tulevaisuudessa ylioppilaskuntien jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen. Ylioppilaskunnille varataan muutosta varten riittävän pitkä siirtymäaika. Ylioppilaskunta varautuu vapaaehtoiseen jäsenyyteen taloudellisesti myös ennen siirtymäaikaa.”

Esityksen teki Eelis Palokangas (Kontinkankaan vaaliliitto), ja sitä kannatti Olli Joki (Tekniikka ja Talous). Äänestyksen jälkeen tulos oli selvä: äänin 22–14 lisäys hyväksyttiin linjapaperiin.

Neljällä virkkeellä oli suuri painoarvo: OYY on nyt Suomen ensimmäinen ylioppilaskunta, joka itse ajaa automaatiojäsenyydestä luopumista.

Tällä hetkellä suomalaisen perustutkinto-opiskelijan tulee yliopistolain mukaan kuulua ylioppilaskuntaan.

Lakiperusteita löytyy kuitenkin myös automaatiojäsenyyttä vastustavilta: pakollista jäsenyyttä pidetään perustuslakia rikkovana, sillä perustuslain mukaan kansalaisella vapaus olla kuulumatta yhdistyksiin. Ylioppilaskunnat eivät tosin juridisesti ole yhdistyksiä, vaan julkisoikeudellisia yhteisöjä.

Yhden ylioppilaskunnan linjapaperikirjaus ei vielä yksinään muuta lakia. Paineita muutokselle tuntuu kuitenkin nyt olevan aiempaa enemmän.

Viime lokakuussa perustuslakivaliokunta esitti, että valtioneuvoston pitäisi harkita selvitystyön käynnistämistä ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä ja ryhtyä tarvittaessa lainsäädäntötoimiin sääntelyn muuttamiseksi. Esitystä perusteltiin sillä, että ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) piirin ovat tulevaisuudessa tulossa myös ammattikorkeakouluopiskelijat. Valiokunta piti tärkeänä sitä, etteivät opiskelijaryhmien edut tai velvoitteet poikkea toisistaan.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ei tarvitse kuulua opiskelijakuntaan. Vuonna 2014 perustuslakivaliokunta otti kantaa siihen, tulisiko automaatiojäsenyys ulottaa koskemaan myös ammattikorkeakoulu-opiskelijoita. Silloin kannaksi tuli, että opiskelijakuntien pakkojäsenyys olisi vastoin perustuslaissa turvattua yhdistymisvapautta. Tätä perusteltiin sillä, etteivät opiskelijakunnalle esitetyt tehtävät edellytä kaikkien ammattikorkeakouluopiskelijoiden kuulumista opiskelijakuntaan.

Tammikuussa Turun ylioppilaslehti (24.1.) kertoi kahden turkulaisen oikeustieteen opiskelijan tehneen ylioppilaskuntaan kuulumisesta valituksen Turun hallinto-oikeuteen. Lehden mukaan valituksessa opiskelijat vaativat, että heille myönnetään ero Turun yliopiston ylioppilaskunnasta (TYY) ilman, että he menettävät opinto-oikeuttaan Turun yliopistossa. Lisäksi he vaativat, että TYY palauttaa heille kuluvan lukuvuoden jäsenmaksun.

Mitä kaikesta tästä ajattelevat Oulun kannasta viime syksynä päättäneet edaattorit?

Tärkein periaate on vapaus

Oulussa kysymys automaatiojäsenyyskirjauksesta jakoi kantoja.

Lisäyksen ideoijia olivat Kontinkankaan vaaliliiton edaattorit. Ryhmänjohtaja Eelis Palokankaan mukaan ajatus kannan lisäämistä linjapaperiin syntyi viime keväänä asiasta käydyn lähetekeskustelun jälkeen. Muilta ryhmiltä saadun palautteen perusteella aloitteeseen lisättiin lisäys siirtymäajasta.

Palokankaan mukaan KoValle kysymys oli ja on edelleen periaatteesta. Ryhmän kantana on, että ylioppilaskuntaan kuulumisen tulisi olla vapaaehtoista. Sillä, että OYY:n toimisto sijaitsee Linnanmaalla eikä Kontinkankaan kampuksella, ei ollut vaikutusta päätökseen, Palokangas sanoo.

”Muilla paikkakunnilla, jossa tätä kampuskysymystä ei ole, on asia koettu silti samalla tavalla.”

Yksi KoVan esittämä peruste vapaaehtoisuudelle on se, että kaikki opiskelijat eivät halua sitoutua ylioppilaskunnan edustamien poliittisten kantojen taakse. Jos meno ei miellytä, opiskelijalla tulisi olla mahdollisuus irtisanoutua ylioppilaskunnasta.

Leo Jämsän mukaan tällä hetkellä yksittäisellä ylioppilaskunnan jäsenellä ei ole “kuluttajansuojaa”: ”Esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) korostaa, että se edustaa isoja joukkoa opiskelijoita. Opiskelija voi kuitenkin kokea, ettei hän halua tulla edustetuksi näin. Nyt ainoana keinona on ollut se, että äänestää edustajistovaaleissa ja toivoo, että äänestetty edustaja ajaisi näitä itselle sopivia asioita.”

Vapaaehtoisella jäsenyydellä olisi varmasti vaikutuksia ylioppilaskunnan käytössä oleviin resursseihin. Asiasta on varoittanut myös SYL. Liiton pääsihteeri Eero Manninen sanoi Lännen Median haastattelussa (29.10.) Ruotsissa ylioppilaskuntien jäsenmäärien romahtaneen päätöksen myötä. “Mikäli automaattijäsenyydestä luovutaan, on syytä kysyä sitä, kuinka voimakkaasti se vaikuttaisi ylioppilasliikkeen mahdollisuuksiin vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.”

Millainen vapaaehtoinen ylioppilaskunta sitten olisi?

Eelis Palokankaan mukaan se riippuisi pitkälti siitä, millainen lakimuotoilusta tulisi, ja miten siirtyminen vapaaehtoisuuteen hoidettaisiin.

”Jos muutos olisi hyvin valmisteltu ja myös hyvin mainostettu opiskelijoille, olisi lopputulos toki parempi kuin silloin jos sitä ei oltaisi tehty niin hyvin. Tulos riippuu paljon myös mahdollisesta lakitekstin luonteesta: miten ylioppilaskunnan asema olisi määritelty, millaisia tehtäviä sillä olisi, miten rahoitus olisi huomioitu lainsäädännössä. Näkisin, että ylioppilaskunnan perustoiminta, sen arvot ja edunvalvonnan kohteet, eivät merkittävästi muuttuisi.”

Kontinkankaan vaaliliiton edustajat sanoivat Oulun ylioppilaslehdelle, että kuuluisivat ylioppilaskuntaan myös silloin, jos siitä tulisi vapaaehtoista.

Olli Joki uskoo, että automaatiojäsenyys poistuu ennemmin tai myöhemmin.
Olli Joki uskoo, että automaatiojäsenyys poistuu ennemmin tai myöhemmin.

Vapaaehtoisuus muuttaisi toimintaa

Syksyn äänestys ratkesi käytännössä OYY:n edustajiston suurimman edustajistoryhmän  (Tekniikan ja Talouden vaalirengas) äänillä. Kaikki TeTan edustajat äänestivät esityksen puolesta. Yksimielisesti esityksen puolesta äänesti myös Keskustan ja sitoutumattomien vaaliliitto (3 edustajaa) ja Akateemiset Perussuomalaiset (1 edustaja). Tieteellisten ryhmässä kysymys automaatiojäsenyydestä aiheutti hajontaa: neljä äänesti esitystä vastaan, yksi sen puolesta.

TeTan ryhmänjohtaja Olli Joen mukaan kyseessä ei ollut ryhmäpäätös, vaan edaattorit saivat päättää asiasta omantunnon mukaan. Asiasta kyllä keskusteltiin ryhmän keskuudessa paljon.

”Tärkein pointti mielestäni on periaate vapaudesta: onko pakkojäsenyys enää nykypäivää vai pelkkä jäänne historiasta? Toki taustalla on muitakin asioita, kuten YTHS-lain laajennus, minkä jälkeen vahvoja juridisia perusteita pakkojäsenyydelle ei enää ole. Ja jos laki kohtelee yliopisto-opiskelijoita mahdollisesti perustuslain vastaisesti ja eriarvoistavasti muihin opiskelijoihin verrattuna, niin ylioppilaskunta on asian muuttamiseen vaikuttamispaikkana paras.”

Joen mukaan TeTa näkee automaatiojäsenyyden poistamisen mahdollisuutena, ei uhkana. Vapaaehtoisjäsenyydellä ylioppilaskunta voisi olla jäsenlähtöisempi, Joki sanoo.

”Kun joka vuosi ei ole turvattua rahoitusta, se toisi toimintaan muutoksia: olisi pakko miettiä, mitä priorisoidaan, mikä on se tärkein juttu, mitä ylioppilaskunta tekee. Jos edunvalvonta katsottaisiin tärkeimmäksi, se voitaisiin turvata jopa aiempaa pienemmillä resursseilla. Toki panoksia pitää käyttää viestintään ja jäsenhankintaan.”

Hän uskoo, että pahimman skenaarionkin toteutuessa vapaaehtoinen jäsenyys saisi opiskelijoita liittymään ylioppilaskuntaan.

”Uhkakuvana on ollut se, että ylioppilaskunnan toiminta romahtaisi kokonaan vapaaehtoisuuden myötä, ja opiskelijan edut poljettaisiin alas yhteiskunnassa ja yliopistolla. Kautta aikain ihmiset ovat vapaaehtoisesti järjestäytyneet ja ajaneet kollektiivisesti omia etujaan, kun niitä on pitänyt ajaa. Uskoisin, että tällaisessa tilanteessa, epätodennäköisessä kylläkin, sieltä nousisi uudestaan vapaaehtoisesti järjestäytynyt opiskelijaliike”, Joki muotoilee. Hänkin kertoo kuuluvansa ylioppilaskuntaan, jos se olisi vapaaehtoista.

Joen mukaan TeTa seuraa Turun tilannetta suurella mielenkiinnolla, sillä se antaisi  mahdollisesti merkittävän ennakkopäätöksen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä.

“Ihailtavaa opiskelija-aktivismia oikeustieteen opiskelijoilta! Jaan heidän kanssaan huolen siitä, että ylioppilaskuntien pitäisi olla paljon vastaanottavaisempia muutokselle, jotta mahdollisimman hyvät siirtymäajat saadaan neuvoteltua. Uskon, että pakkojäsenyys tulee poistumaan ennemmin tai myöhemmin.”

 

Sara Jasmin Puska arvelee, että vapaaehtoinen jäsenyys vaatisi isoja panostuksia jäsenhankintaan ja toiminnan promoamiseen.
Sara Jasmin Puska arvelee, että vapaaehtoinen jäsenyys vaatisi isoja panostuksia jäsenhankintaan ja toiminnan promoamiseen.

Kuka maksaa?

Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas (HuKa) oli yhtenä rintamana automaatiojäsenyysesitystä vastaan. Ryhmä jätti esityksestä myös eriävän mielipiteen.

Viime vuonna HuKan ryhmänjohtajana toimineen Sara Jasmin Puskan mukaan vapaaehtoinen jäsenyys vaikuttaisi OYY:n talouteen merkittävästi.

Siksi kysymykseen toiminnan rahoittamisesta tulevaisuudessa olisi ollut hyvä varautua jo ennen päätöksentekoa.

”Kokouksessa heitettiin esimerkiksi ajatuksia siitä, että valtio tai yliopisto tukisi ylioppilaskuntia. Valtio ei ole luvannut meille euroakaan, samoin on yliopiston kanssa. Lisäksi rahoitiksen muutos vaikuttaisi myös itsenäisyyteemme: miten voidaan tehdä opiskelijoille parasta edunvalvontaa, jos ollaan samalla rahoittajasta riippuvaisia – tai rahoittaja on se jota kritisoidaan?”

Puskan mukaan vapaaehtoinen jäsenyys tarkoittaisi huimia panostuksia jäsenhankintaan ja oman toiminnan promoamiseen.

”On tunnustettu ongelma, ettei OYY saa nytkään kaupattua omaa tekemistään riviopiskelijoille, jotta he tietäisivät, mitä ylioppilaskunta tekee ja miksi se on olemassa. Samaa ongelmaa on yritetty ratkoa monen monta vuotta onnistumatta. Vapaaehtoisuuden myötä ongelma pitää saada ratkaistua pikaisesti.”

Siksi seurauksena olisi luultavasti jäsenmäärien romahdus, Puska sanoo.

”Vanhemmat opiskelijat ja aktiivit ovat todennäköisesti tietoisempia ylioppilaskunnasta, ja luultavasti myös maksaisivat jäsenmaksun. Ongelmana ovat fuksit, ja he, jotka eivät osallistu OYY:n tapahtumiin, heille jää helposti epäselväksi, mikä koko OYY on”, Puska sanoo.

Hänkin kertoo, että kuuluisi ylioppilaskuntaan myös ilman pakkoa.

Nyt odotetaan

Turussa hallinto-oikeuteen valituksen tehneet opiskelijat ja Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) odottavat, miten hallinto-oikeus ratkaisee asian. Turun ylioppilaslehden jutussa ylioppilaskunnan pääsihteeri Rauni Elenius arvioi, että ratkaisun saamiseen menee vielä kuukausia.

Mikäli hallinto-oikeus päätyy puoltamaan opiskelijoiden valitusta, sen ratkaisu jää voimaan. Yliopistolain mukaan hallinto-oikeuden ratkaisusta ei voisi valittaa enää korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: