Nykyisen rehtorin Jouko Niinimäen toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa. Jatkokautta tavoittelevan Niinimäen ohella yliopiston hallitus päätti haastatella Helka-Liisa Hentilän ja Seppo Parkkilan.
Oulun yliopiston rehtoriksi kaudelle 2020–2024 hakeneista haastatellaan kolme: Jouko Niinimäki, Helka-Liisa Hentilä ja Seppo Parkkila. Asiasta päätti Oulun yliopiston hallitus keskiviikkona 22.5.
Rehtorivalintaa käsitellään seuraavan kerran 12. kesäkuuta pidettävässä yliopiston hallituksen kokouksessa.
Yliopiston tiedotteen mukaan hallitus painotti valinnassa käytännön kokemusta ja näyttöjä vastaavista tehtävistä.
”Olemme valmistelemassa nyt sitä, että kandidaatit voisivat kertoa lyhyesti esimerkiksi videon välityksellä näkemyksiään siitä, millainen Oulun yliopiston tulevaisuus on”, hallituksen puheenjohtaja Risto Murto sanoo lehdelle.
”Jatkamme valmistelua niin, että hallitus voi tehdä 12. kesäkuuta tehdä tarvittavia päätöksiä. Näiden jatkoon päässeiden henkilöiden joukossa on toki myös henkilöitä, jotka tunnetaan työstään pidemmän ajan kautta”, Murto sanoo.
Jouko Niinimäki on Oulun yliopiston nykyinen rehtori ja mekaanisen prosessitekniikan professori. Hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori. Ennen rehtorikauttaan Niinimäki työskenteli Oulun yliopistossa eri tehtävissä, esimerkiksi yliassistenttina, Suomen akatemiatutkijana, kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusryhmän johtajana ja teknillisen tiedekunnan dekaanina. Niinimäki on muun muassa Oamkin hallituksen ja Sivistystyönantajien hallituksen puheenjohtaja ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen jäsen.
Oulun ylioppilaslehti haastatteli Niinimäen heti valinnan jälkeen vuonna 2014. Haastattelun voi lukea näköislehdestä Issuu.comissa.
Helka-Liisa Hentilä on Oulun yliopiston koulutusrehtori ja yhdyskuntasuunnittelun professori. Ennen valintaa koulutusrehtoriksi Hentilä työskenteli Oulun yliopistossa arkkitehtuurin tiedekunnan dekaanina, teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanina ja arkkitehtuurin osaston johtajana. Hentilä on valmistunut arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1987, lisensiaatiksi 1990 ja tekniikan tohtoriksi 1993 Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta Tukholmasta.
Hentilä haki rehtoriksi myös vuonna 2014, kun Oulun yliopistoa 21 vuotta johtanut Lauri Lajunen ei hakenut enää jatkokautta. Rehtorivalinnasta äänestettiin, ja Niinimäki voitti yliopiston hallituksen kokouksessa Hentilän äänin 8–4.
Seppo Parkkila on Tampereen yliopiston anatomian professori. Hän työskenteli Tampereen yliopistossa tutkimuksesta vastaavana vararehtorina vuosina 2016–2018. Parkkila on Oulun yliopiston alumni: hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1991, väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 1994 ja valmistui kliinisen kemian erikoislääkäriksi 2001. Hän on työskennellyt Oulussa muun muassa määräaikaisena anatomian professorina ja vs. yliopisto-opettajana. Hän on UKK-instituutin hallituksen jäsen.
Risto Honkonen on Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanina. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori. Mika-Petri Laakkonen on Lapin yliopiston tutkimusjohtaja, joka toimii tällä hetkellä Pierre ja Marie Curien yliopiston vierailevana professorina Pariisissa. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori.
Jouko Niinimäen nykyinen kausi rehtorina päättyy tämän vuoden lopussa. Rehtorin hakuilmoitus julkaistiin 30.4., ja hakuaika päättyi 20. toukokuuta.
Hakuilmoituksen mukaan Oulun yliopiston rehtoriksi valittavalta odotetaan muun muassa näyttöä tuloksellisesta ja tehokkaasta johtamisesta, laajaa korkeakoulukentän tuntemusta, käytännön kokemusta korkeatasoisesta tieteellisestä tutkimustyöstä sekä akateemisesta opetuksesta, kokemusta tuloksellisesta henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisestä ja toimintakulttuurin kehittämisestä ja hyvää suomen ja englannin kielen taitoa.
Lisäksi rehtorilta edellytetään tohtorin tutkintoa ja sitä, että hänellä on rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito.
Oulun yliopiston rehtorin asemaa ja tehtävää määrittävät Suomen yliopistolaki sekä Oulun yliopiston johtosääntö.
Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja päättää niistä yliopistoa koskevista asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi. Hän vastaa lisäksi yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Johtosäännön mukaan hän vastaa lisäksi yliopiston laadunhallinnasta.
Muokattu 22.5.2019 kello 19.49: Täsmennetty jutun toisen kappaleen muotoilua koskien yliopiston hallituksen seuraavaa kokousta.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Mitä, taasko äänestetään?
Kyllä vain! Peräti kuukausi täytyi sinnitellä äänestämättä, mutta tiukka vaalikevät jatkuu vinhalla vauhdilla eurovaalien merkeissä. Eikä tämä muuten tähän vielä lopu: loppusyksystä suurimmassa osasta ylioppilaskunnista toimitetaan vielä edustajistovaalit.
Jos ei sitten muusta, niin kohdennetuista somemainoksista sen näkee: Euroopassa saa taas äänestää! Eurovaaleissa äänioikeus on yli 400 miljoonalla äänestäjällä, ja todennäköisesti myös sinulla, hyvä lukija. Kokosimme paketin eurovaaleja koskevia kysymyksiä ja vastauksia.
Eurovaaleissa valitaan edustajat Euroopan parlamenttiin. Vaalit järjestetään kaikissa unionin jäsenmaissa viiden vuoden välein.
Euroopan parlamentin jäsenten (Member of the European Parliament, tuttavallisesti meppi) enimmäismäärä on 751. Jäsenmaista valittavien meppien lukumäärä on suurin piirtein suhteutettu maan väkilukuun: kullakin unionin jäsenvaltiolla voi olla enintään 96, mutta vähintään 6 jäsentä.
Suomesta valitaan 14 jäsentä, jos Iso-Britannia ei ole enää EU:n jäsenvaltio vielä uuden vaalikauden alkaessa. Muutoin Suomesta valitaan 13 jäsentä.
Euroopan parlamentti päättää yhdessä jäsenvaltioita edustavan Euroopan unionin neuvoston eli ministerineuvoston kanssa EU:n lainsäädännöstä.
EU:n tärkeimmät lainsäädännön välineet ovat asetukset ja direktiivit, joiden lisäksi unioni antaa päätöksiä ja suosituksia. Asetukset tulevat välittömästi voimaan Suomessa, mutta direktiivit edellyttävät, että Suomi toteuttaa direktiivillä määritellyt tavoitteet kansallisesti. Se taas tarkoittaa usein kansallisen lainsäädännön muuttamista.
Kaikkeen ei EU voi puuttua, sillä unionin toimivalta on rajattua: esimerkiksi maatalouspolitiikassa EU:lla on laaja toimivalta, mutta vaikkapa terveyspolitiikassa toimivalta on huomattavasti rajoitetumpi.
Parlamentti päättää EU:n talousarviosta yhdessä ministerineuvoston kanssa. Parlamentti myös hyväksyy EU:n pitkän aikavälin talousarvion. Parhaillaan käydään keskustelua unionin rahankäytöstä vuosille 2021–2027.
Parlamentti päättää EU:n laajentumisesta. Se hyväksyy EU:n uudet jäsenvaltiot ja merkittävät kansainväliset sopimukset, kuten suuret kauppasopimukset.
Parlamentti valitsee Euroopan komission puheenjohtajan jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston ehdotuksesta. Parlamentti myös hyväksyy muut komission jäsenet ja sillä on mahdollisuus antaa epäluottamuslause komissiolle.
Politico on koonnut verkkojuttuunsa kartan, jossa voi tarkastella EU-komission kyselytutkimukseen perustuvia äänestäjien merkittävimpien huolenaiheita EU:n jäsenmaissa vuodesta 2014 vuoteen 2018. Sen tietojen mukaan vuonna 2014 suomalaisia mietityttivät eniten talous ja työttömyys, kun taas vuonna 2018 suomalaisia huolestuttivat eniten maahanmuutto, terrorismi ja ilmastonmuutos.
Viimeisimmän parlamentin tuottaman kyselytutkimuksen tulosten mukaan suomalaiset äänestäjät pitävät vaalien tärkeimpinä teemoina ilmastonmuutoksen vastustamista, turvallisuutta ja ihmisoikeuksien ja demokratian edistämistä.
Jokainen äänestäjä kuitenkin määrittelee itse sen, minkä asian ajaminen on hänelle tärkeintä.
Kuinka moni nuori äänestää EU-vaaleissa?
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat EU:hun aiempaa myönteisemmin, ja alle 25-vuotiaat ovat vielä muita ikäluokkia EU-myönteisempiä.
Myönteinen suhtautuminen näkyy myös Eurobarometrissä. Helmikuussa julkaistujen tulosten mukaan mukaan suomalaisista 64 prosentilla on toiveikas käsitys EU:n tulevaisuudesta. Samaten enemmistö (55 %) suomalaisista kokee saavansa äänensä kuuluviin EU:ssa. Tosin enemmistö (55 %) suomalaisista myös arvioi, ettei ole kovin tai lainkaan kiintynyt Euroopan unioniin. (Kiintymystä unioniin ilmoitti kokevansa 42 prosenttia.)
Parlamentin teettämän kyselytutkimuksen mukaan 15–24-vuotiaista suomalaisista 75 prosenttia kokee äänensä kuuluvan EU:ssa.
Vaikka nuoret suhtautuvat EU:hun sinänsä lämpimin mielin, silti vain harva suomalaisnuori on lopulta äänestänyt eurovaaleissa. Viime eurovaaleissa vuonna 2014 18–24-vuotiaiden äänestysprosentti oli Suomessa vain 10 prosenttia, kun Ruotsissa samanikäisten äänestysprosentti oli 66.
Missä ja milloin voin äänestää? Pitääkö postitettu äänioikeuslippu olla mukana?
Vaalit toimitetaan kaikissa unionin jäsenvaltioissa 23.–26.5. välisellä ajalla. Suomessa virallinen vaalipäivä on sunnuntai 26. toukokuuta. Ennakkoäänestys kotimaassa kestää 15.–21.5., ulkomailla ennakkoäänestys oli käynnissä 15.–18.5.
Eurovaaleissa Suomi on yhtenä vaalipiirinä. Siksi voit äänestää ketä suomalaista ehdokasta tahansa. Suomalaisia eurovaaliehdokkaita on yhteensä 269.
Äänestät sitten ennakkoon tai vasta vaalipäivänä, et tarvitse mukaan postissa tullutta ilmoituskorttia, mutta henkilöllisyystodistus on pakollinen.
Mikäli äänestät ennakkoon, voit äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Oulun kaikki ennakkoäänestyspaikat löytyvät tämän linkin takaa. Linnanmaan äänestyspiste löytyy niin sanotusta hipsterikuutiosta vihreiden naulakoiden vierestä. Myös Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien kampuksella on äänestyspiste.
Varsinaisena vaalipäivänä voit äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja postissa tulleeseen ilmoituskorttiin. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna aamuyhdeksästä iltakahdeksaan.
Jos on ehdokkaana sekä eduskuntavaaleissa että eurovaaleissa ja tulee valituksi molempiin, mitä sitten tapahtuu?
Jos kansanedustajaksi äänestetty ehdokas valitaan myös parlamenttiin ja hän myös ottaa mepin paikan vastaan, hänen tilalleen eduskunnassa nousee vaalipiirissä varasijalla oleva saman puolueen kansanedustaja. Tällaisia ehdokkaita on neljällä puolueella: perussuomalaisilla, vihreillä, vasemmistoliitolla ja kristillisdemokraateilla.
Tuplaehdokkuutta on kritisoitu siitä, että ehdokkaat haluavat vain kerätä ääniä puolueelle aikomatta edes ottaa paikkaa vastaan.
Yleisradion haastattelussa (20.4.) Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Kimmo Elo kuitenkin kyseenalaisti oletuksen siitä, että ehdokkuus olisi automaattisesti ongelma; äänestäjäthän päättävät, missä poliitikko vaikuttaa: ”Voidaan kysyä, jos nämä henkilöt saavat myöskin EU-vaaleissa suuren määrän ääniä, eikö se silloin kerro, että ihmiset haluavat heidän siirtyvän Euroopan parlamenttiin?”
Entä Brexitiin valmistautuvat britit? Äänestävätkö he näissä vaaleissa?
Britannian piti alkuperäisen ilmoituksensa mukaan erota EU:sta 29. maaliskuuta. Näin ei käynyt, sillä maan parlamentti ei lopulta hyväksynyt sille tarjottua erosopimusta, mutta ei myöskään sopimuksetonta eroa, eron perumista tai uutta kansanäänestystä Brexitistä. Siksi pääministeri Theresa May pyysi EU:lta lykkäystä. EU-maiden johtajat päättivät pidentää Britannian EU-eron määräaikaa 31. lokakuuta asti.
>> Ylen erikoisartikkelin Pimeyden ytimessä voi joko lukea, seurata kuvatarinana tai kuunnella. Artikkeli vie pitkälle ja perusteelliselle matkalle Euroopan parlamenttiin.
>> Yle Kioski x Punch Up! – EU Goes Drag! Yle Kioski ja Punch Up! -klubi yhdistävät voimansa EU Goes Drag! -spektaakkelissa. Kuvauksen mukaan ”esitys muistuttaa katsojiaan dragin ja stand up -komiikan keinoin siitä, mihin kaikkeen EU elämässämme vaikuttaa, ja miksi EU on meille tärkeä – kritiikkiä unohtamatta”. Katsottavissa Yle Areenasta.
>> Ilahduitko eduskuntavaalien aikaan pienpuoluetentistä? Toimittaja Jari Niemelä tenttaa pienpuolueita myös EU-kannoissa 22. toukokuuta (TV1:ssä kello 21–23, Radio Suomessa kello 20.03–21.00).
>> Mitä puheenjohtajilla on sanottavaa EU:sta? Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat osallistuvat 23. toukokuuta Ylen vaaliväittelyyn Heli Suomisen ja Robert Sundmanin johdolla. Katsottavissa Yle TV1:sessä ja Yle Areenassa 23.5. kello 21.
Graduahdistus on monille opiskelijoille tuttu sana, mutta myös valmistuminen voi aiheuttaa paniikkia, pelkoa ja ahdistusta.
Kutsuimme kolme Oulun yliopiston alumnia keskustelemaan valmistumisen aiheuttamista negatiivisista tunteista ja siitä, miten he oppivat pärjäämään niiden kanssa.
Tänäkin vappuna skumppapullot poksahtelivat, haalarit likaantuivat ja väki kokoontui aattona katsomaan perinteisiä fuksien uittoja. Juhlijoiden joukossa oli opiskelijoita, jotka remusivat vappubileissä ensimmäistä kertaa haalareissa, ja opiskelijoita, joiden haalareista saattoi nähdä jo ajan ja kokemuksen tuomaa patinaa.
Toisille tämä on ollut viimeinen opiskelijavappu – ja toisille ensimmäinen valmistumisen jälkeen. Opetushallinnon tilastopalvelun mukaan viime vuonna Oulun yliopistossa maisterin paperit nappasi 1315 opiskelijaa, kaikissa Suomen yliopistoissa ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti viime vuoden aikana 15 162 opiskelijaa.
Oulun ylioppilaslehti kutsui aivan vapun alla kolme Oulun yliopiston alumnia yhteen Telluksen tiloista perinteisten vappumurkinoiden, eli kuivuneiden munkkien, puoliraakojen mansikoiden ja siman äärelle keskustelemaan, minkälaisia ajatuksia opiskelijaelämän päättyminen heissä on herättänyt.
Vuosi sitten kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Tomi Takarautio kertoo, että hänen osaltaan opiskelijariennot ovat jo taaksejäänyttä elämää. Kun opiskeluaikoina tuli vappuisin rellestettyä muiden opiskelijoiden tavoin, tänä vuonna vappu oli tarkoitus viettää rauhallisissa merkeissä. Opiskelijaelämän ja nykyisen tilanteen erottaminen toisistaan tuntuu Takaraution mielestä tärkeältä.
Oulun ylioppilaslehdenkin avustajanakin toiminut, tällä hetkellä tiedeviestintää opiskeleva Sampo Marski tunnistaa Takaraution ajatuksen hyvin. Aiemmin aate-ja oppihistoriaa opiskellut Marski muistaa hyvin ensimmäisen vapun valmistumisensa jälkeen vuodelta 2013.
Marskin vappuperinteisiin olivat opiskeluaikana kuuluneet erilaiset opiskelijabileet ja aattona uittojen seuraaminen, mutta valmistumista seuraavan vapun Marski vietti kotona tippaleipiä syöden.
”Ajattelin, että erottautuminen opiskelijaelämästä kuuluu prosessiin. Kun en ollut enää opiskelija, niin en mennyt opiskelijabileisiin. Nythän se tuntuu ihan typerältä, koska minun mielestäni teekkareiden uitto on ihan kaikkien oululaisten tapahtuma”, Marski sanoo.
Myös filosofian maisteriksi viime vuonna valmistunut, aikaisemmin OYY:n yritysyhteistyökoordinaattorina toiminut Sonja Arstio kertoo astuneensa askel askeleelta kauemmas vanhoista vappuperinteistä.
Aiemmin Arstio oli viettänyt vappuaatot tutun opiskelijaporukan kanssa. Perinteisiin kuuluivat piknik, uitot ja vappujuhlat Arstion luona. Ensimmäisenä vappuna valmistumisen jälkeen Arstio ei mennyt enää uittoihin, mutta piti silti bileet kotonaan. Tänä vappuna hän ei aikonut tehdä enää kumpaakaan.
”Tosi moni ystävistäni ei aio enää tehdä noita asioita, joten tuntuisi vähän hullulta pitää kotona juhlat tietämättä, tuleeko bileisiin ketään”, hän miettii.
Valmistumisahdistus voi aiheuttaa fyysisiä oireita
Vappu on vain yksi konkreettinen esimerkki siitä, mikä muuttuu opiskelijastatuksen häviämisen mukana. Vaikka valtaosa muutoksista on hyviä, toisinaan valmistuminen voi aiheuttaa myös kriisin.
Sanna Häyrynen kirjoitti viime vuoden maaliskuussa Oulun ylioppilaslehden kolumnissaan, että opiskelijan identiteetistä luopumista voi verrata surutyöhön.
Myös Sonja Arstio tietää kokemuksesta, ettei valmistuminen ole pelkkää juhlaa.
Ongelmat alkoivat marraskuussa 2017. Arstio oli tehnyt graduaan aktiivisesti kolme kuukautta ja valmistuminen häämötti edessä.
Kun gradu oli jo palautettu ja kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, Arstio alkoi kärsiä rytmihäiriöistä. Niitä seurasivat voimakkaat burnoutin oireet ja vaikeus päästä sängystä ylös.
Arstio kertoo nauttineensa gradun tekemisestä täysillä. Kehon stressireaktio tuli hänen mukaansa tunteesta, että on jäänyt täysin tyhjän päälle.
”Tajusin, että oireet eivät johtuneet siitä, että olin työstänyt gradua, vaan yksinkertaisesti siitä, että minua kammotti niin järkyttävästi, että mitä nyt tapahtuu”, Arstio kuvaa.
Arstio hakeutui sydänoireiden vuoksi hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Pelko sydänkohtauksesta oli valtava, sillä Arstion isä oli menehtynyt joitakin vuosia aikaisemmin äkillisesti sydänperäiseen sairauteen.
”Siinä kun olit keväällä valmistumisen kynnyksellä vuorokauden mittaisessa sydänfilmissä, tuli sellainen olo että mitä paskaa, että ei tämä voi näin mennä tämä homma. Se oli järkyttävää”, Arstio kertoo.
Sydänfilmissä ei näkynyt mitään vakavaa, eikä oireille löytynyt varmaa selitystä.
Lopulta ahdistus meni niin pahaksi, että Arstio hakeutui terapiaan. Terapiasta löytyi lopulta helpottava apu ja tuki ahdistuksen hoitoon. Arstio ei hakenut apua YTHS:n kautta, vaan suoraan yksityiseltä lääkäriasemalta.
”Koin helpommaksi niin, että hakeuduin yksityiselle ja siitä sitten Kelan tukemaan terapiaan. Avun hakeminen ei aina mene niin kuin Strömsössä. Se, että saa apua, voi olla joskus tosi tuskan takana. Koin, että minulla ei olisi ollut enää voimia tapella hoidon tarpeesta.”
Valmistumisen jälkeen voi joutua etsiskelemään sosiaalisen piirin lisäksi myös itseään. ”Se välitila on siinä kuumottavin, että on tavallaan kaiken ulkopuolella tai välissä. Tuntuu, että olen vieläkin siinä välitilassa”, sanoo Sonja Arstio.
Myös Sampo Marskilla on kokemuksia valmistumisen aiheuttamasta ahdistuksesta. Hän alkoi saada paniikkikohtauksia työstäessään gradua. Paniikkikohtaukset muistuttivat sydänkohtauksia.
Lopulta Marski marssi YTHS:lle ja sai heti apua fyysisiin ja psyykkisiin oireisiinsa. Marski turvautui lääkehoitoon saadakseen gradunsa valmiiksi.
Kun paniikkikohtaukset alkoivat, Marski ajatteli, että kyseessä on gradun valmistumisesta johtuva stressi. Nyt, vuosien päästä, asia näyttäytyy eri tavalla.
”Minun mielestäni koulutusputki on tosi hyvä sana kertomaan siitä, mistä se ahdistus kumpuaa. Sitä voi miettiä sellaisena vesiliukumäkenä: yhtäkkiä, kun se vesiliukumäki on loppumassa, huomaat, että tuo vesi tuolla alhaalla saattaakin olla ihan helvetin kylmää. Sitten haluatkin kiivetä takaisin sitä putkea pitkin, mutta eihän siitä mitään tule.”
Marski kertoo tajunneensa vasta juuri valmistumisen hetkellä, ettei itse tutkinnolla olekaan ehkä mitään merkitystä: luentosaleissa istumisen sijaan tärkeämpää olisi ollut hankkia ihmiskontakteja.
Tomi Takaraution mielestä tutkinnon tärkeyttä korostetaan välillä jopa liikaakin.
”Meille tuputetaan sitä, että tutkinto tekee autuaaksi. Ei kukaan kysy sinulta elämässä, että paljonko sait opintopisteitä tai mitä tuli arvosanaksi. Tutkinto on vaan yksi lisäjuttu siihen palettiin, ja se on valtava etu muihin nähden, mutta toisaalta monella muullakin on se sama tutkinto. Kilpailet siis kuitenkin muiden kanssa samoista työpaikoista”, Takarautio miettii.
”Minun mielestäni koulutusputki on tosi hyvä sana kertomaan siitä, mistä se ahdistus kumpuaa. Sitä voi miettiä sellaisena vesiliukumäkenä: yhtäkkiä, kun se vesiliukumäki on loppumassa, huomaat, että tuo vesi tuolla alhaalla saattaakin olla ihan helvetin kylmää. Sitten haluatkin kiivetä takaisin sitä putkea pitkin, mutta eihän siitä mitään tule.”
Myös Takarautio kertoo tunteneensa painetta ja ahdistusta. Hänen kohdallaan ahdistus oli pahimmillaan kolmantena opiskeluvuotena, jolloin päässä pyöri työllistyminen.
Kun töitä sitten oli, alkoi paine siitä, että gradu pitää saada valmiiksi.
”Meidän alalla ajatus on välillä vähän sitä, että jos sinulla ei ole tutkintoa, niin et ole mitään. Vaikka se ei ollut sellaista kohtuutonta ahdistusta, kyllä siinä oli kova paine, että saa puserrettua sen gradun valmiiksi”, Takarautio kertoo.
Työttömyys pelottaa
Ahdistus, paniikkikohtaukset ja rytmihäiriöt eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan valmistumisesta ja tutkinnon läpäisemisestä. Miksi ihminen voi huonosti juuri silloin, kun pitäisi olla iloinen ja onnellinen suuresta saavutuksestaan?
YTHS:n vuonna 2016 julkaisemasta opiskelijoiden terveystutkimuksesta selvisi, että yhä useampi opiskelijoista on huolissaan toimeentulon epävarmuudesta ja valmistumisen jälkeisestä työttömyydestä. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista yhä useampi raportoi psyykkisestä oireilusta ja pahasta olosta.
Sonja Arstio, Tomi Takarautio ja Sampo Marski ovat yhtä mieltä siitä, että pelko työttömyydestä on yksi suurimmista syistä valmistumisahdistukseen.
Jokainen heistä kertoo miettineensä jo opiskelujen aikana, mitä opintoja kannattaa suorittaa, jotta saisi varmimmin töitä. Arstio ja Marski päätyivät opiskelemaan opettajan pätevyydet, vaikka opettajuus ei kuulunutkaan unelmatöihin.
Takarautio päätti opiskella kauppatieteitä, koska ajatteli, että sitä kautta on tiedossa varmasti töitä. Vaikka hän on työllistynyt hyvin, Takarautio on silti sitä mieltä, että turha varmistelu ja opiskelujen valitseminen työttömyyden pelko silmissä ei lopulta ole aina kaikista järkevin ratkaisu.
“Jos et pidä opiskelemastasi alasta ihan oikeasti, niin paljon todennäköisemmin jäät silloin työttömäksi, koska kyllä se näkyy ulospäin. Ei elämää kannata elää varmistellen ja mahdollisimman pienillä panoksilla”, Takarautio sanoo.
”Ei elämää kannata elää varmistellen ja mahdollisimman pienillä panoksilla”, sanoo Tomi Takarautio.
Sonja Arstio kuuntelee Takarautiota ja nyökyttelee.
”Kyllähän se kertoo vähän huolestuttavia asioita meidän yhteiskunnasta, jos se on noin pelottava asia, että meistä puolet saa tykytyksiä pelkästä ajatuksesta, että ollaan työttömiä ja tyhjän päällä”, Arstio kommentoi.
Myös Marski nyökyttelee. Viiden vuoden ajan hän ajatteli olevansa tulevaisuudessa siistissä sisätyössä ja hakevansa sisällön elämäänsä työn ulkopuolelta. Marski hankki opiskellessaan opettajan pätevyyden neljään aineeseen. Silloin ajatus tuntui miellyttävältä ja vähensi ahdistusta tulevaisuudesta.
Jossakin vaiheessa Marski kuitenkin huomasi, ettei opettajan pätevyydelläkään saa automaattisesti töitä. Silloin pintaan nousi katkeruus.
”Ensimmäinen ajatus, mikä minulla tämän ahdistuksen aikaan oli, että minut on petetty. Se on tosi naiivia ja tyhmää, mutta minulle ainakin oli jo koulussa kerrottu, että kun suuret ikäluokat jäävät pois töistä, niin kaikille riittää töitä. Ajattelin, että työllistyminen korkeakoulututkinnolla on itsestäänselvyys. Kun tämä pilvilinna mureni, se oli erittäin ahdistava kokemus”, Marski kuvailee.
”Kyllähän se kertoo vähän huolestuttavia asioita meidän yhteiskunnasta, jos se on noin pelottava asia, että meistä puolet saa tykytyksiä pelkästä ajatuksesta, että ollaan työttömiä ja tyhjän päällä.”
Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavalla on työttömyyttä pelkääville opiskelijoille kuitenkin hyviä uutisia. Akavan mukaan korkeakoulutettujen työttömyys on ollut viime vuosina selvässä laskussa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2018 joulukuun lopussa yhteensä 35 805. Vähennystä vuotta aiempaan verrattuna tuli 5 366 henkilöä eli 13 prosenttia. Myös vastavalmistuneiden työttömyys on laskenut.
Humanistien huijarisyndrooma
Kun Sonja Arstio valmistui tammikuussa 2018 filosofian maisteriksi, tulevaisuus tuntui epämääräiseltä. Valmistumisensa jälkeen Arstio ei kuitenkaan ehtinyt olla päivääkään työtön, ja nyt hän toimii Tuudon markkinointipäällikkönä.
Opettajaopinnoilla ei ole Arstion työn kannalta mitään merkitystä, eikä hän halua tehdä opettajan hommia tulevaisuudessakaan.
”Kyllä siihen liittyy sellaista häpeääkin, jos joku kysyy, että mitä olet opiskellut. Yritän aina hirveästi perustella, että kirjallisuudesta valmistuu mihin vain ja humanistithan voivat tehdä ihan mitä vain. Se on aiheuttanut nytkin työelämässä sellaisen huijarisyndrooman”, Arstio kertoo.vat
Huijarisyndrooma on sisäinen tunne, jossa oireyhtymästä kärsivä ajattelee, että kaikki hänen saavutuksensa ovat hyvän onnen tai sattuman tulosta, eikä hänen todellisilla taidoillaan ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Huijarisyndroomasta kärsivällä on voimakas sisäinen kokemus omasta osaamattomuudestaan, vaikka muut ympärillä ovat päinvastaista mieltä. Pelko paljastumisesta vie voimia ja aiheuttaa voimakasta ahdistusta.
Psykologi Tiina Ekman kirjoittaaHuijarisyndrooma-kirjassaan termin olevan vaikea, sillä se rinnastetaan helposti tietoiseen huijaamiseen, valehteluun tai petokseen, vaikka oireyhtymästä kärsivät eivät oikeasti huijaa muita, valehtele tai esitä muuta kuin oikeasti ovat.
Huijari-ilmiö on samaa sarjaa kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan tai suorittamispakko. Kaikkien näiden taustalla on epävarmuus itsestä, minuudesta ja kelpaamisesta sellaisena kuin on.
Sampo Marski uskoo, että huijarisyndrooma on yleinen ongelma etenkin humanistisilla aloilla.
”On vaikeaa, kun et valmistu mihinkään suoraan, vaan vain myyt omaa osaamistasi, joka sinulla jo ennestään on tai jota tulet myöhemmin hankkimaan. Sen hyväksyminen ei ole helppoa”, Marski sanoo.
Identiteettikriisi ja yksin jäämisen pelko
Sonja Arstio nostaa esille valmistuvien opiskelijoiden pelon yksinjäämisestä. Kun opiskelut loppuvat, koko sosiaalinen elämä voi mennä uusiksi.
”Kun lähdet koulusta ja valmistut, niin mitä jos sinulla ei olekaan muita kontakteja kuin vanha opiskelijaporukkasi? Porukka voi hävitä siitä ympäriltä pikkuhiljaa, kun yhteinen ympäristö on poissa. Yksinäisyys tappaa, se on tosi vaarallista. En yhtään ihmettele, että pelottaa”, Arstio sanoo.
Valmistumisen jälkeen voi joutua etsiskelemään sosiaalisen piirin lisäksi myös itseään. Päässä pyörii ajatuksia: kuka minä olen, mikä minun tehtäväni nyt on?
”Se välitila on siinä kuumottavin, kun on tavallaan kaiken ulkopuolella tai välissä. Tuntuu, että olen vieläkin siinä välitilassa. Tuollainen kriisi yhdistettynä muutenkin masentuneeseen mielentilaan voi viedä pahastikin maton jalkojen alta”, Arstio miettii.
Myös Marski näkee valmistumisen eräänlaisena identiteettikriisinä ja elämänkaaripsykologian etappina.
Hän kuvaa valmistumista pitkitetyn nuoruuden lopettamiseksi ja hypyksi aikuisuuteen.
”Kun on suoraan lukiosta tullut opiskelemaan, koko aikuisidentiteetti on rakentunut opiskelun ympärille. Minulla oli ajatus, että se identiteetti pitää hajottaa ja rakentaa uusi tilalle. Ajattelin, että ulkopuoleltakin ajatellaan, että näin pitäisi tehdä. Uskon, että välivuosi tai armeijaan meno olisi tehnyt ihan hyvää lukion jälkeen.”
Mistä apua, jos ahdistus iskee?
Arstio kokee, että valmistumisahdistuksesta pitäisi puhua enemmän.
Oman valmistumisensa aikana hän tunsi olevansa ahdistuksensa kanssa yksin; muut opiskelijakaverit odottivat valmistumista positiivisin mielin ja suurella osalla oli tulevaisuuden suhteen selvät sävelet. Silloin Arstio olisi kaivannut vertaistukea ja ymmärrystä omalle ololleen.
Sampo Marski on samaa mieltä. Hän kannustaa hakemaan ammattiapua, jos oma olo tuntuu vaikealta.
”Jos ahdistus ei lähde sillä, että juot kaverin kanssa saunassa kaljaa, niin mene hoitoon”, Marski neuvoo.
Sampo Marski kuvaa valmistumista pitkitetyn nuoruuden lopettamiseksi ja hypyksi aikuisuuteen. ”Kun on suoraan lukiosta tullut opiskelemaan, koko aikuisidentiteetti on rakentunut opiskelun ympärille. Minulla oli ajatus, että se identiteetti pitää hajottaa ja rakentaa uusi tilalle.”
Myös Sonja Arstio kannustaa hakemaan apua, jos valmistuminen ahdistaa – mieluiten jo ennen kuin olo on mennyt liian vaikeaksi.
”Jos tuntuu, että on vähänkään liian tukalaa, niin mieluummin menee silloin paremmalla ololla jo lääkäriin, kuin että menisi jo niin huonoon kuntoon, ettei enää jaksa hakea apua. Kaikki eivät toki mene siihen tilaan, ja joitakin voi vaan etäisesti ärsyttää tai harmittaa. Silti kaikista niistä tunteista kannattaa puhua”, Arstio sanoo.
”Onko se epämääräinen tulevaisuus sitten oikeasti katastrofi vai tuntuuko se vain siltä? Siihen työttömyyteenkään ei kuole.”
Tomi Takarautio uskoo, että myös ennaltaehkäisy auttaa siihen, ettei ahdistus onnistu asettumaan niin suureksi möykyksi rintaan asumaan.
”Se on myös ulkoista painetta, paljolti myös sitä, että me asetamme jotakin aivan tyhmiä odotuksia eikä sitten kestetä niitä poikkeamia omiin odotuksiin. Ei kannata tehdä niin kuin muut odottavat, vaan seurata sydämen ääntä ja tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu”, hän sanoo.
Tomi Takarautio haluaa myös mainita, että elämässä on paljon muitakin asioita kuin opiskelu tai työ. Se saattaa unohtua valmistumisen, kiireen, gradun kirjoittamisen ja paineen alla. Vaikka työllistyminen olisikin epävarmaa, on elämässä tärkeää pitää huolta ihmissuhteista ja harrastuksista.
Sampo Marski muistuttaa myös, että perinteisen koulutusputken ehtii käydä läpi vaikka useampaankin kertaan. Siitä hänellä itselläänkin on kokemusta, sillä Marski opiskelee tällä hetkellä toista tutkintoaan.
”Kaiken voi ihan hyvin tehdä uudestaan, jos siltä tuntuu. Siitä ei kannata lannistua, jos epäonnistuu omasta mielestään ensimmäisellä kerralla”, Marski sanoo.
”Mitä se epäonnistuminen edes on? Ihmisillä on vaan kova tarve tarrautua siihen identiteettiin, joka sillä hetkellä on tarjolla, koska muuten me oltaisiin niin hukassa täällä”, Sonja Arstio miettii.
”Siksi kannattaakin rakentaa se elämä myös jollekin muulle pohjalle kuin sille, että olet pelkästään opiskelija”, Marski päättää.
Hakukuulutukset kaikuvat pitkin yliopiston käytäviä ja sähköposti täyttyy pidennetyistä hakuajoista. Miksi aktiivisesti vaikuttavat opiskelijat tuntuvat olevan kiven alla?
Kuitenkin samasta raportista selviää myös, että alle puolet nuorista on pyrkinyt vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Tämä näkyy myös yliopistomaailmassa, kun opiskelijavaikuttamisen pesteihin tuntuu olevan yhä vaikeampaa löytää halukkaita.
Mikä selittää vallan välttelyn, jos ei sitten kiinnostuksen puute? Miksi pestejä vältellään?
Putkitutkinnon paineet
Ensimmäinen opiskelijaedustajien harvenemista selittävä tekijä on ilmeinen: aika – tai tarkemmin se, ettei sitä ole.
Opiskelijavaikuttaminen vie aikaa, mutta opiskelijan elämän tahti kiristyy jatkuvasti. Nykyaikana yliopisto-opiskelu on tarkkaan mitoitettu suoritus. Kelan tädit ja yliopisto haluavat opiskelijan valmistuvan viidessä vuodessa, ja opiskelijan odotetaan keskittyvän viisi vuotta opiskeluun. Jos näin ei ole ja noppia ei saa tarpeeksi, lähtevät etuudet ja postilaatikkoon tulee opintotuen takaisinperintäkirjeitä.
Putkitutkintojen aikana opiskelijalta odotetaan 60 opintopistettä vuodessa, jotta hän valmistuisi tavoiteajassa.
Työtunteina määrä vastaa 1600 tuntia vuodessa, mikä muutaman jakolaskun jälkeen tarkoittaa 9 tuntia töitä joka arkipäivä opiskelukuukausina. Tämän päälle pitäisi vielä ehtiä järjestöjen hallituksiin ja hoitaa muukin elämä aina pyykkäämisestä yöuniin.
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen Opiskelijabarometrin mukaan suurin syy järjestötoiminnasta pois jättäytymiselle oli vuonna 2014 ajan puute. Lähes puolet ensimmäisen vuoden opiskelijoista ei osallistunut järjestötoimintaan, koska heillä ei ollut sille aikaa.
Käytännön kokemusta ajan puutteesta on Saku Ruoholalla, viidennen vuoden tietojenkäsittelytieteiden opiskelijalla Oulun yliopistossa. Opiskelun ohella Ruohola työskentelee 30 tuntia viikossa, eikä ole löytänyt aikaa hallitustoiminnalle. Työtunnit yhdistettynä suositeltuun valmistumisaikatauluun tarkottaisi 15 tuntia töitä arkipäivisin.
Ajan kannalta ongelmallista Ruoholalle on myös se, että järjestötoiminta ja hallituksen tapaamiset ovat usein päiväsaikaan – silloin kun hän on töissä.
Myös tutkintovaatimukset ja valmistumispaineet ovat vaikuttaneet Ruoholan päätökseen olla lähtemättä järjestöjen hallituksiin.
“Toiminta voisi kiinnostaa, mutta ongelmana on aika. Näkisin, että jos ei olisi koko ajan painetta valmistua niin ehkä aikaa olisi enemmän. Toki se paine on tavallaan oman pään sisällä, varsinkin kun tekee töitä eikä tukia ole tullut pitkään aikaan”, Ruohola sanoo.
“Toiminta voisi kiinnostaa, mutta ongelmana on aika. Näkisin, että jos ei olisi koko ajan painetta valmistua niin ehkä aikaa olisi enemmän”, toteaa Saku Ruohola järjestötoiminnasta.
Myös Aleksi Nikula, kirjallisuuden maisteriksi valmistunut järjestöaktiivi, näkee tutkintovaatimusten vaikuttavan hallitusintoon. Vuonna 2010 opintonsa aloittanut Nikula on ollut mukana niin ainejärjestössään Kultussa, Humanistisessa killassa kuin monessa harrastejärjestössä yhteensä yli 8 vuotta. Tänä aikana Nikula on ehtinyt nähdä aktiivisuuden nousun ja laskun. Hän kertoo innokkuuden tason vaihtelevan aalloissa.
Aloittaessaan järjestöuransa Nikula koki, että hänen mukanaan toimintaan lähti paljon uusia opiskelijoita. Muutaman vuoden kuluessa aktiivisuus kuitenkin laski, ja esimerkiksi hänen ainejärjestössään Kultussa huolestuttiin siitä, ettei ketään enää innostanut hallitustoiminta.
Ensimmäisten opintotukileikkausten jälkeen aktiivisuus kuitenkin jälleen nousi – yllätyksenä Nikulalle.
“Oma teoriani on, että opiskelijat etsivät yhteisöstä turvaa, kun heillä on vaikeampaa.”
“Minulla oli helppoa. Kun aloitin, oli tietty määrä kuukausia jolloin piti vain suorittaa joitain opintoja niin sai tuen tilille. Nykyisin aloittavilla on paljon vaikeampaa tehdä muuta kuin itse opiskelua.”
Nikulan kokemuksen mukaan aktiivisuus laski jälleen muutama vuosi sitten, kun tutkintovaatimukset tiukentuivat. Aiemman yhteisöllisyyden ja aktiivisuuden nousun sijaan opiskeluelämän vaikeutumisella oli tällä kertaa päinvastainen vaikutus. Nikula kertoo, että uusia toimijoita kyllä tulee, mutta he eivät jää toimintaan.
“Minulla oli helppoa. Kun aloitin, oli tietty määrä kuukausia jolloin piti vain suorittaa joitain opintoja niin sai tuen tilille. Nykyisin aloittavilla on paljon vaikeampaa tehdä muuta kuin itse opiskelua”, hän sanoo.
Pettävät rakenteet ja pelottava vastuu
Ajan lisäksi vallan välttelyyn vaikuttavat rakenteet. Kuinka helppoa on vaikuttaa itselle sopivilla keinoilla? Onko vaikuttaminen alun alkaenkaan kannattavaa?
Erityisesti yliopisto-opiskelijaa koskevia rakenteita ovat paitsi tutkintojen rajattu aika, mutta myös niiden sisäiset opintopisteet ja kurssien painotukset.
Nykyisissä tutkinto-ohjelmissa kurssit on standardisoitu 5 opintopisteeseen. Tämä tarkoittaa opiskelija-aktiivisuuden kannalta sitä, ettei vaikuttamisesta saatavia opintopisteitä aina tarvita tutkinnon täydentämiseen. Näin tutkintorakenne ei kannusta opiskelijaa lähtemään mukaan järjestötoimintaan. Samalla työllä opiskelija voi suorittaa 5 opintopisteen kurssin ja valmistua nopeammin.
Toinen tutkintorakenteen ongelmakohta on kurssien painotuksessa. Ensimmäisinä opiskeluvuosina pakollisia kursseja ja läsnäoloja on huomattavasti myöhempiä opiskeluvuosia enemmän. Tämä ei jätä aikaa opintojen ulkopuoliselle toiminnalle, eikä siis tue järjestötoimintaan lähtemistä opiskelujen alussa. Toki hommiin voi lähteä myös myöhemmin, mutta kiinnostuksen taso ei vuosien mittaan säily samana.
Otuksen vuonna 2014 julkaisemassa Opiskelijajärjestötoiminnan ulkopuolelle jättäytymisen syitä -työpaperissa opiskelijoiden vastauksista selviää, että kiinnostus osallistua opiskelijavaikuttamiseen on opintojen keski- ja alkuvaiheilla suurempi kuin myöhäisemmässä vaiheessa.
Ristiriita ja ongelma vaikuttamiseen lähtemisen kannalta syntyykin, kun tutkintorakenne ei tue vaikuttamista heti opintojen alusta lähtien. Sen sijaan kiinnostus vaikuttamiseen hiipuu opintojen loppua kohti, vaikka loppupuolella aikaa löytyisikin.
Myös Ruohola kokee, että osittainen syy siihen, ettei hän lähtenyt hallitustoimintaan on opiskelun rakenteissa.
“On periaatteessa liian myöhäistä enää lähteä mukaan vaikka aikaa olisikin, koska valmistun ensi vuonna.”
Aleksi Nikula on kokenut järjestötoiminnan aivan yhtä tärkeäksi kuin itse teoriaopinnot. Hän näki opiskeluvuosinaan sekä opiskelijavaikuttamisen nousun että laskun. “Oma teoriani on, että opiskelijat etsivät yhteisöstä turvaa, kun heillä on vaikeampaa.”
Kenties rakenteiden muutoksessa on kyse myös suuremmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Nuorisobarometrin mukaan vaikuttaminen kiinnostaa nuoria yhä, mutta painopiste on siirtynyt pois järjestötoiminnalta. Nuorisobarometrissä nuorista 38 prosenttia oli vaikuttanut juttelemalla sosiaalisessa mediassa, kun taas järjestöissä oli toiminut vain joka neljäs.
Myös järjestöaktiiveilla on omat käsityksensä siitä, miksi hallituksiin on vaikea löytää opiskelijoita. Aktiivisesti järjestötoiminnassa mukana oleva kulttuuriantropologian opiskelija Mari Vauhkonen on Oulun yliopiston roolipelikerho CRYO ry:n hallituksessa viidettä vuotta ja on toiminut myös Rattoradion hallituksessa.
Hän näkee syyn hallitushommien välttelyyn olevan vastuu ja velvollisuus osallistua kaikkeen tarjottuun toimintaan.
“Jäsenenä käyt niin monessa tapahtumassa kuin huvittaa. Hallituksessa taas pitää olla sitoutunut ja huolehtia asioista”, Vauhkonen sanoo.
Myös ympäristötekniikkaa opiskeleva Aleksi Niskavaara yhtyy Vauhkosen näkemykseen. “Ihmiset pelkäävät vastuuta. Minusta se on sinänsä epäterve lähtökohta: on hyvin epätodennäköistä että valmistuttuasi et koskaan joudu ottamaan mistään vastuuta”, hän sanoo.
Itse esimerkiksi edustajiston jäsenenä, Rattoradion hallituksessa sekä Pahki Speksin hallituksessa toiminut Niskavaara toivoisi opiskelijoiden näkevän järjestötoiminnan mahdollisuudet. Vastuun pelkäämisen sijaan hallituksissa voi hänen mielestään opetella elämässä tarvittavia taitoja turvallisessa ympäristössä.
“Mitä muuta elämä lopulta on kuin vastuun ottamista?”
Puuttuva yhteisöllisyys
Valta ja sen käyttämistä vaikeuttavat tekijät vaikuttavat yliopistolla yksittäisen opiskelijan aikataulujen lisäksi myös yhteisöön.
Jos opiskelijan elämä keskittyy valmistumiseen, yliopistosta tulee väliaikainen askel ennen työelämää. Opiskelija ei pääse osaksi yliopistoyhteisöä, vaan on opiskeluaikansa tunnelissa, joka suuntaa yksioikoisesti kohti valmistumista.
Kärkevästi voisi todeta, että nykyään yliopistoon ei tulla niinkään ystävystymään vaan suoriutumaan siitä mahdollisimman nopeasti.
Tätä viestii ainakin yliopiston tutkinnoista riippuvainen rahoitusmalli, jossa yliopistot saavat rahoitusta suoritettujen tutkintojen määrän mukaan.
Tuskin opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii rahoitusmalleja suunnitellessaan järjestettyjen tapahtumien määrää yliopistoissa: bilelippujen määrä tai pienryhmänohjaus painavat vaakakupissa huomattavasti vähemmän kuin opintopisteet.
Opintotukikin määräytyy suoritettujen opintojen perusteella, eikä toimeentulon riskeeraaminen sosiaalisen elämän takia ole monelle opiskelijalle vaihtoehto.
”Ihmiset pelkäävät vastuuta. Minusta se on sinänsä epäterve lähtökohta: on hyvin epätodennäköistä että valmistuttuasi et koskaan joudu ottamaan mistään vastuuta”, toteaa Aleksi Niskavaara.
Otuksen opiskelijabarometristä vuodelta 2014 selviää, että 35 prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei ole mukana järjestötoiminnassa koskaan ja 27 prosenttia opiskelijoista on mukana toiminnassa vain harvoin.
Löytyykö vallan välttelyn syy siitä, ettei opiskelija sitoudu järjestöihin tai yliopistoyhteisöön, kun yhteisön sijaan painotus on valmistumisella?
Näin asian kokee ainakin Ruohola, joka ei koe kuuluvansa yliopistoyhteisöön ainakaan oman ainejärjestönsä kautta.
“En näe itseäni blankolaisena. En ole käynyt kiltiksellä pitkään aikaan – en ole edes varma onko se samassa paikassa”, Ruohola sanoo.
Hän kertoo, ettei ole kokenut kuuluvansa omaan ainejärjestöönsä fuksivuotensa jälkeen. Pienryhmä, jonka kanssa hän aloitti opiskelunsa, hajosi ensimmäisen vuoden aikana. Näin yhteisöön sitoutuminen jäi. Ruoholalla oli yliopistoon tullessa myös muita pääaineita opiskelevia ystäviä valmiina, joten tarve sitoutua yhteisöön oli pienempi.
Mistä luovut ja mitä saat?
Mitä hallitushommista lopulta seuraa? Niskavaara kertoo, että opintojen hidastuminen järjestöhommien seurauksena ei ole haitannut häntä – päin vastoin.
“Järjestötoiminnassa mukana oleminen on erinomainen tapa oppia sellaisia asioita, mitä on mahdoton oppia kurssin penkillä istuen.”
Myös Nikula kertoo, että on kokenut järjestötoiminnan aivan yhtä tärkeäksi kuin itse teoriaopinnot. Aloittaessaan opintonsa hän oli kuullut tutuiltaan, että yliopistomaailmassa verkostoituminen on lähes yhtä tärkeää kuin opiskelu.
“Olen joutunut luopumaan yksinäisyydestä.”
Vuosia myöhemmin järjestöaktiivina toimineena hän kokeekin oppineensa myös työelämän kannalta tärkeitä taitoja – ja löysi myös tulevan väitöskirjansa aiheen harrastejärjestönsä kautta.
Aktiivisuuteen liittyy kuitenkin myös negatiivisia puolia, ja jostakin on luovuttava.
Mari Vauhkonen tuo esiin, että olisi kiinnostunut lähtemään useampaan järjestöön, mutta sitoutuminen hallitustoimintaan rajoittaa mahdollisuuksia kokeilla muita järjestöjä. Myös Aleksi Nikula sanoo joutuneensa päättämään siitä, minkä järjestön toimintaan voi panostaa.
Hän näkee kuitenkin, että kun jokin asia on itselle tärkeä, sen edestä tekee mielellään pieniä uhrauksia.
Mari Vauhkonen näkee syyn hallitushommien välttelyyn olevan vastuu ja velvollisuus osallistua kaikkeen tarjottuun toimintaan. “Jäsenenä käyt niin monessa tapahtumassa kuin huvittaa. Hallituksessa taas pitää olla sitoutunut ja huolehtia asioista.”
Niskavaaran ajatus luopumisesta on yllättävä.
“Olen joutunut luopumaan yksinäisyydestä”, hän nauraa.
Toisaalta luopumista on myös lähtemättömyys. Ruohola on päättänyt keskittyä opiskelijavaikuttamisen sijaan töihin. Hän kertoo, että jostain on pakko joustaa, kun kaikelle ei löydy aikaa.
Kaiken tämän jälkeen, kannattaako mukaan lähteminen?
Aktiivit sanovat kyllä. Haastatelluista kukaan ei kadu hallituspestejään – sen sijaan he tuntevat ihmisiä, jotka harmittelevat etteivät lähteneet mukaan aiemmin.
Myös Ruohola, joka on tähän asti välttänyt hallitushommia, on löytänyt yliopistolta paikkansa Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirista ja miettii, lähtisikö ensi vuonna vielä hallitushommiin.
Kenties hallitustoiminta ei olekaan opintojen vastakohta, vaan osa kokonaisvaltaista opiskelua.
Uskaltamalla käyttää valtaa yliopistolla, voi oppia taitoja, joita pelkkä kurssien tenttiminen ei opeta.
“Sen sijaan, että miettisi mitä hallitustoiminta vie sinulta, olisi tärkeämpää puhua siitä, mitä se antaa”, Nikula sanoo.
Ehkäpä opiskelu ja opiskelijavaikuttaminen eivät painakaan vaakakupissa toisiaan enemmän, vaan tasapainon saavuttamiseksi tulee löytää aikaa molemmille.
Julkaistu
SHARE
Iida Putkonen
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.
Tämän vuosisadan Isoveli ei ehkä löydykään Totuusministeriöstä, vaan omasta taskusta.
Tekoälyä käyttävä teknologia on kehittynyt vauhdilla viime vuosien aikana, ja uusia käyttökohteita putkahtelee kuin voikukkia kesänurmelle. Mutta kenellä on vastuu uuden teknologian eettisestä käytöstä?
”Teleruutu oli sekä vastaanotin että lähetin. Se kuuli jokaisen Winstonin hiirenhienoa hiiskausta kovemman äännähdyksen, ja niin kauan kuin hän pysyi metallilevyn näkökentässä, häntä ei vain kuunneltu, hänet myös nähtiin siinä. Hän ei tietenkään koskaan tiennyt, millä hetkellä häntä tarkkailtiin. Saattoi vain arvata, kuinka usein tai minkä menetelmän avulla ajatuspoliisi kytkeytyi yksityisen ihmisen verkkoon. Oli jopa mahdollista että kaikkea valvottiin koko ajan.”
(George Orwell:Vuonna 1984)
George Orwellin klassikkoteos Vuonna 1984 (1949) sijoittuu kuvitteelliseen Oseaniaan (entiseen Britanniaan), jonka hierarkian huipulla nököttää Isoveli. Asukkaita valvotaan herkeämättä, ja Totuusministeriön silmät näkevät melkein kaiken. Melkein.
Oseaniassa vääränlainen ajattelu on ajatusrikos. Rikoksen voi kuitenkin salata ainakin tilapäisesti, jos sen pitää visusti oman mielensä sopukoissa ja ilmeensä kurissa. Isoveljen raju rakkaus ei yllä aivan joka soppeen ja onkaloon.
Voisiko Isoveljeä ja Totuusministeriötä huijata vuonna 2019? Tunnistaisiko konenäkö ajatusrikoksen Winston Smithin kasvoilta, vaikka tämä ei puhua pukahtaisi sanaakaan?
Konenäön avulla voi havaita joitain tunteita ihmiskasvoilta, mutta kasvotiedon lisäksi tarvitaan tietoa kehon liikkeistä sekä eleistä.
Professori Matti Pietikäinen Oulun yliopiston Konenäön ja signaalianalyysin tutkimuskeskuksesta (CMVS) muistuttaa, että teknologia ei vielä ole tarpeeksi pitkällä paljastaakseen tunteita kenen tahansa kasvoilta.
Professori Guoying Zhao ryhmineen tutkii CMVS:ssä tunteiden tunnistamista konenäön avulla. Kone osaa lukea ihmisen kasvoilta ilmeitä ja mikroilmeitä.
Mikroilmeet ovat lyhytkestoisia ja tahdosta riippumattomia ilmeitä, jotka kertovat ihmisen tunteesta ja mielentilasta – tarkemmin todellisesta tunteesta ja mielentilasta. Ihmissilmä ei välttämättä erota nopeita mikroilmeitä, ja aikuiset ihmiset osaavat teeskennellä tavallisia, tiedostettuja ilmeitä.
Mikroilme syntyy ristiriidasta: siitä, kun ihminen tukahduttaa sisäisen tunteensa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että kaupan myyjän iloinen hymy voi hämätä asiakasta, mutta tietokone ehtii havaita sitä edeltäneen häivähdyksen: mikroilmeet paljastavat, onko kassan takana rauhallinen vai kiihtynyt tai neutraali, iloinen, surullinen, vihainen tai jopa pelokas asiakaspalvelija.
Lentokentän turvatarkastuksessa mikroilmeitä lukeva konenäkö voisi tunnistaa kiihtyneitä ja hermostuneita matkustajia, ja seuloa heidät matkustajavirrasta.
Piiloleikkiä Isoveljen kanssa
Tekoälyä käyttävä teknologia on kehittynyt vauhdilla viime vuosien aikana, ja uusia käyttökohteita putkahtelee kuin voikukkia kesänurmelle. Konenäön käyttäminen kasvojentunnistukseen on lyönyt läpi syväoppimisen myötä, ja yleistynyt nopeasti.
Kiinassa uusi teknologia on otettu laajamittaisesti käyttöön: paikallinen poliisi partioi kasvojentunnistusaurinkolasit päässään, punaisia päin kävelleen postiluukusta voi kolahtaa sakko, ja etsintäkuulutettu henkilö osataan tunnistaa 50 000 ihmisen väkijoukosta. Maa kehittää valvontajärjestelmää, joka koostuu valtavasta valvontakameraverkostosta, kattavasta kansalaistietokannasta sekä kasvojentunnistusteknologiasta.
Eihän meillä tällaista sentään. Aamulehti vitsaili 1.4.2019, että poliisi aloittaa jalankulkijoiden automaattivalvonnan kasvojentunnistuksen avulla Tampereella, ja myöhemmin koko maassa. 170 euron sakko seuraa, mikäli tien ylittää väärästä kohdasta tai punaisella valolla.
Valvontaa motivoivat kuvitteellisen komisario Pannis Destersteinin mukaan sakkotulot, ketutus sekä “mukava totalitaarinen fiilinki”. Rahoitus hoituu veronkorotuksilla, ja kansa nielee uudistuksen, kunhan se perustellaan turvallisuudella.
“Vetoamme geneerisiin ja vanhentuneisiin tutkimustuloksiin, ja hyvin menee läpi. Kehä ykkösen kameravalvonnassa esimerkiksi väitämme, että tutkimuksen mukaan kuolonkolarit vähenevät kameroiden ansioista. Tosin sillä tiellä ei kukaan ole ennenkään kuollut, joten tutkimus on täyttä roskaa, mutta Suomessa kansa uskoo mitä tahansa, kun poliisi sanoo”, siteeraa Aamulehti Destersteinia.
Aprillia! Kuravettä päälle.
Ylen MOT:n artikkelin mukaan (30.4.2018) Suomen Keskusrikospoliisin kasvojentunnistuksen pilottiohjelma tunnetaan lempinimellä Nassu. Järjestelmä voi seuloa valvontakamerakuvia ja tunnistaa niistä poliisin rekistereistä löytyviä henkilöitä (MTV 24.10.2018).
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen haikaili MTV:n haastattelussa 16.6.2018 mahdollisuutta ulottaa kasvojentunnistus valvontakamerajärjestelmään.
Kalevan mukaan (27.9.2018) Oulun kaupungin kameravalvontajärjestelmä eli esimerkiksi oululaiskoulujen kamerat ovat yhdistettävissä poliisin johtokeskusjärjestelmään, ja reaaliaikainen valvonta kytketään päälle tarvittaessa. Samaan järjestelmään voidaan yhdistää yhteensä yli tuhat kameraa, jotka on sijoitettu kaupungin kiinteistöihin, keskeisille risteysalueille sekä yleisille alueille kuten puistoihin.
Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisista totesi Kalevalle, että koulujen sisätiloja seurataan esimerkiksi vakavan vaaran uhatessa tai merkittävien operatiivisten tapahtumien aikana. Esimerkkinä oli valtiovierailu.
Henkilön tunnistaminen missä ja milloin vain on helppoa, kun valitsee oikeat työkalut. Datan yhdisteleminen eri lähteistä mahdollistaa pääsyn aivan uudenlaiseen informaatioon. Esimerkiksi Suomen passitietokannassa on tällä hetkellä biometrinen tunniste kaikista passinhaltijoista. Sosiaalisen median palvelut tietävät meistä enemmän kuin haluamme tietää niiden tietävän.
Kasvojentunnistus ja konenäkö mahdollistavat paljon, mutta niiden herättämät eettiset kysymykset eivät ole helppoja vastattavaksi. Kenellä on oikeus kerätä, käyttää ja yhdistellä tietoa, jota algoritmit käyttävät?
Henkilön tunnistaminen missä ja milloin vain on helppoa, kun valitsee oikeat työkalut.
Ihmisten yksityisyydensuojasta ja varsinkin sen vähittäisestä murentumisesta on keskustelu julkisuudessa paljon.
Missä tilanteissa yksityisyydensuojaa voi rikkoa, eli milloin jokin muu periaate on yksityisyyttä ja tietosuojaa tärkeämpi? Kuka päättää säännöt konenäön sekä kasvojentunnistuksen käyttämiselle?
Tutkijan vastuun rajat
Lääketieteellisen tutkimuksen eettisyys on lain nojalla arvioitava ennen tutkimuksen alkua. Pohjois-Pohjanmaan alueella Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta antaa lausunnon tutkimuslain piiriin kuuluvista lääke- ja terveystieteellisistä tutkimuksista. Kaiken lain alaisen tutkimuksen on kunnioitettava ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatetta.
Muita tutkimusaloja, eli vaikka teknologian kehittämisen eettisyyttä ei säädellä laeilla, vaan tiedeyhteisöllä on oma etiikkansa sekä moraalinsa, jota ohjataan suosituksilla. Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin Tutkimuseettinen neuvottelukunta eli TENK on julkaissut suosituksen ihmistieteellisen tutkimuksen eettiseen ennakkoarviointiin. Alan eettisiin periaatteisiin kuuluu tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyys ja tietosuoja. Muut tieteenalat nojaavat TENK:n hyvän tieteellisen käytännön (HTK) malliin, sekä muihin ammattieettisiin ohjeistuksiin. Konenäkötutkimukseen ei siis ole yksilöityä eettistä ohjetta.
HTK ohjeistaa tutkijoita eettisesti kestävään tiedonhankintaan, tutkimukseen ja arviointiin, sekä avoimuuteen ja vastuulliseen tiedeviestintään. Lääke- ja ihmistieteen aloilla vaadittavan eettisen ennakkoarvioinnin tekemisestä muistutetaan. Tutkimusorganisaatiossa on huomioitava tietosuojakysymykset.
Konenäkötutkimukseen ei ole yksilöityä eettistä ohjetta.
HTK vastuuttaa ensisijaisesti jokaisen tutkijan ja tutkimusryhmän jäsenen noudattamaan ohjeistuksia henkilökohtaisesti. Vastuu kuuluu TENK:n mukaan myös koko tiedeyhteisölle, ja yliopistojen on huolehdittava työntekijöidensä ja opiskelijoidensa perehdytyksestä hyvään tieteelliseen käytäntöön.
Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseksi luetaan vilppi tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuus hyvistä tieteellisistä käytännöistä, eli esimerkiksi havaintojen vääristely tai sepittäminen ja laiminlyönnit sekä holtittomuus tutkimustyön eri vaiheissa. Tutkijan vastuu rajautuu TENK:n hyvän tieteellisen käytännön rajoissa tämän omaan toimintaan: tutkimuksen tekemiseen ja julkaisemiseen sekä julkiseen esiintymiseen.
Tulosten käyttöön – eli esimerkiksi siihen, miten konenäköä voi hyödyntää eettisesti – HTK ei ota kantaa.
Tieteen sosiaalisen vastuun käsite vastaa tutkimustiedon käyttämisen ulottuvuuteen. Veikko Launiksen pääkirjoitus Tieteessä tapahtuu -lehdessä (4/2015) pohtii tutkijan sosiaalisen vastuun rajoja.
Onko tutkija velvollinen estämään tulosten kaksoiskäyttöä, eli tiedon hyödyntämistä jollain tavalla haitallisiin tai moraalisesti paheksuttaviin tarkoituksiin? Miten tulee toimia, jos uusi tieto on potentiaalisesti vahingollista? Entä jos tieto on vahingollista, mutta sitä ei käytetä eettisesti arveluttavasti? Onko eettinen toiminta tutkijan vai tiedeyhteisön valvonnassa?
HTK ulottuu yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen sekä tiedeyhteisössä että sen ulkopuolella, eikä tutkija saa harhauttaa yleisöä tutkimuksensa merkityksestä tai sen sovellettavuudesta. Vaan tuleeko tutkijan osaltaan vaikuttaa siihen, miten ja mihin tutkimustuloksia käytetään? Launis ehdottaa ratkaisuksi sääntöjen sijaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista sekä tutkijoiden henkilökohtaista pohdiskelua työnsä mahdollisista eettisistä ongelmakohdista.
TENK:n pääsihteeri Sanna Kaisa Spoofin mukaan Tutkimuseettisellä neuvottelukunnalla ei ole kantaa tutkijan vastuusta tulosten jatkokäyttöön vaikuttamisessa.
“Suomen lain mukaan tutkija on velvollinen ilmoittamaan viranomaisille, jos hän saa tietoonsa asian, joka voi vahingoittaa kansalaisten terveyttä tms.”, hän kertoo sähköpostitse.
Professori Guoying Zhaon mielestä konenäön ja tekoälyn sovellutusten etiikan pohtiminen on maailman, yhteiskunnan ja yksilöiden tehtävä.
Kone ei ole erehtymätön – ihmisestä puhumattakaan
Kasvojentunnistuksen käyttäminen ei ole riskitöntä: ihmisistä kerättyä tietoa voidaan väärinkäyttää tai hyödyntää rikollisiin tarkoituksiin.
Konenäkö on päässyt kasvojentunnistuksessa parhaimmillaan hämmästyttävään tarkkuuteen, mutta virheiden mahdollisuus on silti olemassa. Autoritääriset yhteiskunnat voivat valvoa kansalaisiaan kasvojentunnistuksen avulla.
Syväoppimiseen ja kaikkeen koneoppimiseen tarvitaan oppimisdataa, eli esimerkkejä. Vinoumat, puolueellisuus ja ennakko-oletukset, jopa syrjintä siirtyvät oppimisaineistosta koneen toimintaan.
Entä jos kone erehtyy, ja lentokentällä pysäytetään väärä henkilö, tai ylinopeussakko lätkähtää väärän asunnon eteisen matolle? Tai syytön henkilö pidätetään epäiltynä vakavasta rikoksesta siksi, että kasvojentunnistusjärjestelmä on erehtynyt?
Syväoppimiseen ja kaikkeen koneoppimiseen tarvitaan oppimisdataa, eli esimerkkejä. Vinoumat, puolueellisuus ja ennakko-oletukset, jopa syrjintä siirtyvät oppimisaineistosta koneen toimintaan.
Algoritmit ja laskentamallit ovat ihmisten tekeleitä, ja ihmisen käytös sekä valinnat voivat olla vinoutuneita, professori Zhao muistuttaa. Syrjintä voidaan siis kalastaa neuroverkkoihin jo aineistonsyöttämisvaiheessa.
Tekoäly, konenäkö ja kasvojentunnistus ovat kuitenkin vain työkaluja, joita ihminen käyttää, Zhao painottaa. Kysymys kuuluukin, että kuka suunnittelee nämä työkalut? Kuka tekee päätökset?
Pärjäisimmekö ilman tekoälyä?
Teknologian kehittämisen eettiset kysymykset eivät ole mitään uutta kevätauringon alla, vaan uhkadiskurssi kasvattaa uusia päitä sitä mukaa kun uusia laitteita, ohjelmia ja ominaisuuksia syntyy.
Uusi pelottaa. Terve skeptisyys on usein paikallaan, sillä yhdellä uudella teknologialla ei ratkaista kaikkia maailman ongelmia.
Zhao tiedostaa eettiset riskit, mutta korostaa kuitenkin teknologian kehittymisen hyviä puolia. Tekoäly on osoittautunut ihmistä tehokkaammaksi, tarkemmaksi ja taloudellisemmaksi tietyissä tehtävissä, kuten esimerkiksi puheen tunnistamisessa. Tekoälyn kapasiteetti datan käsittelyyn ja analysointiin päihittää ihmisaivot. Professori Zhaon mukaan tekoäly on joissain tehtävissä paljon ihmistä etevämpi.
“Tekoäly voi auttaa meitä niin monissa eri asioissa. Miten pärjäisimme ilman sitä?”
Maanjäristyksen uhrien etsiminen ja syvänmeren pohjan tutkiminen on ihmiselle vaarallista. Sen sijaan pinnan alle tai järistysalueen raunioihin voi lähettää tekoälyä hyödyntävän robotin, Zhao kertoo.
Tekoälyyn perustuvat koneet hoitavat useita vaikeissa tai ihmiselle mahdottomissa olosuhteissa tehtäviä töitä. Tekoälyn hyödyt ulottuvat myös esimerkiksi terveydenhoitoon, koulutukseen ja sähköiseen asiointiin. Puhelimessa ja tietokoneessa toimivat puheentunnistustoiminto sekä sanelu puheesta tekstiksi helpottavat kuulo- ja näkövammaisten arkea.
“Tekoäly voi auttaa meitä niin monissa eri asioissa. Miten pärjäisimme ilman sitä?”
Tekoälyyn perustuu yhtä lailla monelle suoratoistopalveluista tuttu musiikkia tai elokuvia suositteleva ominaisuus, Zhao kertoo. Tekoäly etsii artisteja, kappaleita ja elokuvia, joista käyttäjä saattaisi pitää aiemman kuuntelu- ja katseluhistoriansa perusteella
Tietämättömyys ei ole voimaa
Zhao ja hänen tutkimusryhmänsä varmistavat, että tutkimukseen osallistuneet hyväksyvät tietojensa käytön, ja tietävät mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Henkilöt voivat vetäytyä tutkimuksesta ja kieltää tietojensa käytön milloin vain. Zhao korostaa, että heidän tutkimusdatansa on aina suostumuksellisesti hankittua.
“Kerromme selkeästi miksi ja mihin tarkoituksiin keräämme tietoa. Teknologian kehittäjillä ja datan käsittelijöillä on oltava tutkimukseen osallistuvien henkilön suostumus, että he voivat kerätä, käsitellä, analysoida ja käyttää ihmisten tietoja.”
“Lääkärikin tarvitsee riittävästi tietoa, että voi tehdä oikean diagnoosin.”
Ilman dataa tutkimus ja teknologian kehitys olisi liki mahdotonta, tai ainakin hyvin vaikeaa. Tekoäly- ja konenäkötutkimuksessa täytyy huomioida sekä yksityisyydensuoja että tutkimukseen tarvittavan datan kerääminen.
Tutkijoiden on saatava sellaista tietoa, mitä voidaan käyttää ja mikä auttaa tutkimuksessa, Zhao kertoo.
“Lääkärikin tarvitsee riittävästi tietoa, että voi tehdä oikean diagnoosin.”
Zhaon mielestä on tärkeää, että ihmiset tietävät, mihin heidän tietojaan käytetään, ja että valta tiedon käyttämisestä on ihmisellä itsellään. Tieto vähentää huolia ja pelkoja.
“Ihmisillä on oltava oikeus kieltäytyä tietojensa käytöstä.”
Yksityisyys vai yhteiskunnan etu?
Eurooppalaisten tietoja ja yksityisyyttä suojaa Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus, eli GDPR. Se ulottaa henkilötiedon määritelmän kuviin, eli jos henkilö on tunnistettavissa kuvasta, kyseessä on henkilötieto.
Asetuksen ytimessä on ihmisten oikeus tietää, mitä tietoa heistä rekisteröidään, mihin tarkoitukseen sitä käytetään, ja pyytää tietojansa poistettavaksi. GDPR:ää täydentää Suomessa vuoden alussa voimaan astunut tietosuojalaki.
GDPR pisti EU:n alueella toimivat yritykset ja yhdistykset tietosuojaremonttiin. Asetuksen laiminlyömisestä sopivaksi sanktioksi on katsottu ankarimmillaan tuntuva sakotus. Euroissa mitattava rangaistus kannustaa varsinkin yrityksiä pitämään huolta henkilötiedoistaan, mutta onko yksityishenkilön antama suostumus tietojensa käyttöön ja käsittelyyn aidosti myönnetty?
Suuryritysten tietosuojakohuista kertovat otsikot ovat arkipäivää. Isoveli kulkee mukana taskussa yliopistolla, ruokakaupassa ja kotona.
Tekoäly voi myös suojella yksityisyyttä, Zhao kertoo. Tekoälypohjaisella järjestelmällä voidaan mallintaa ihmisten, kuten myymälän asiakkaiden tarpeita ja käyttäytymistä. Oikeiden ihmisten kasvoja ja tietoja ei tarvita, jos käytetään virtuaalista avatar-hahmoa.
Milloin yhteiskunnan tai yksilön hyvä menee yksityisyydensuojan edelle?
Moni älypuhelin avautuu sormenjäljellä, ja jotkut mallit tunnistavat omistajansa kasvot. Älypuhelinten kasvojentunnistuksella toimivaa lukitusta on yritetty huijata vaihtelevalla menestyksellä. Naamio, 3D-malli kasvoista ja omistajan kaksoissisarus saattavat avata lukituksen puhelinmallista ja käyttöjärjestelmästä riippuen.
Konenäkö voi seuloa laajoja aineistoja paljon ihmistä tehokkaammin. Yhdistämällä dataa eri lähteistä voidaan nykyteknologiaa hyödyntää tehokkaasti.
Zhao painottaa, että ihmisten yksityisyyttä on aina suojattava sekä kunnioitettava. Joskus kuitenkin yksityisyydensuoja on ristiriidassa teknologian mahdollistamien etujen kanssa. Kasvojentunnistuksen avulla voidaan vaikkapa löytää kadonnut lapsi, hän kertoo.
”Lähes kaikkea teknologiaa voidaan käyttää sekä väärin että oikein. Autoilla voidaan ajaa ihmisten päälle, jos niin halutaan.”
Professori Guoying Zhaon mielestä tehtävämme ihmisinä ja yhteiskuntana on päättää tärkeysjärjestyksestä eri tilanteissa.
Milloin yhteiskunnan tai yksilön hyvä menee yksityisyydensuojan edelle? Yksilön yksityisyyden ja teknologian tuoman hyödyn välillä tasapainotteleminen on eettinen valinta.
“Teemme perustutkimusta, ja kaikki julkaistut tuloksemme ovat avoimesti saatavilla tieteen käytäntöjen sekä rahoittajien, kuten Suomen Akatemian ja EU:n vaatimusten mukaisesti”, professori Matti Pietikäinen kertoo.
“Lähes kaikkea teknologiaa voidaan käyttää sekä väärin että oikein. Autoilla voidaan ajaa ihmisten päälle, jos niin halutaan. Entäpä millaisia vaaroja sosiaalisen median käytössä on?” Pietikäinen kysyy.
Zhaon mielestä konenäön ja tekoälyn sovellutusten etiikan pohtiminen on meidän jokaisen: maailman, yhteiskunnan ja yksilöiden tehtävä. Sinun ja minun. Teknologian kehittämistä ja käyttämistä säätelevien lakien ja moraalisten valintojen tulisi olla yhdessä päätettyjä.
Ihminen määrittää tärkeysjärjestyksen. Ihminen tekee valinnat. Näennäisesti tekoälyn tekemien päätösten taustalla on kuitenkin aina laskentamallin sekä päätöksentekostrategian määrittänyt ihminen, Zhao painottaa.
Tekoälyllä ei ole omaa etiikkaa tai moraalintajua. Tietokone tekee sen, mihin se on ohjelmoitu.
“Me olemme ne ihmiset. Me käytämme teknologiaa ja teemme valinnat.”
Juttua varten on haettu inspiraatiota mm. seuraavista teoksista: Tutkimusetiikan ABC (Tammi, 2006), Tutkijan arkipäivän etiikka (Vastapaino, 2007), Etiikkaa ihmistieteille (SKS, 2006).
Julkaistu
SHARE
Heidi Niemi
Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.
Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetty Kestävyystieteen teemakurssi inspiroi nuoria tarttumaan toimeen. 21.3. järjestetyssä loppugaalassa nuoret pitchasivat ideansa ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.
Oulun lukiolaiset ovat voineet alkuvuonna purkaa ympäristöhuoliaan Kestävyystieteen teemakurssilla, jonka tavoitteena oli ratkoa ympäristöongelmia käytännössä. Joulukuussa alkaneella kurssilla lukiolaiset pääsivät kehittämään konkreettisia projekteja, joilla he toteuttaisivat joitakin YK:n Agenda 2030 -tavoitteista. Itsenäisen työn tukena lukiolaisilla on ollut asiantuntijamentoreita, opettajaopiskelijatuutoreita sekä kurssin opettaja.
Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetyn kurssin pohjana toimi Helsingissä järjestetty vastaavanlainen pilottikurssi. Oulun kurssi on osa Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin hanketta Osallistava, tutkimuslähtöinen ja elämyksellinen oppiminen – kohti kestävää elämäntapaa 2018 – 2020.
Oulun yliopiston kasvaitieteellisellä puutarhalla järjestetyssä kurssin loppugaalassa torstaina 21.3 lukiolaiset esittelivät ideansa. Nyt he toivovat, että päättäjät tarttuvat toimiin.
Ryhmä Arten, OSYK ja lyseo: ”Haluamme inspiroida ihmisiä toimimaan ahdistamisen sijaan. Järjestämme 26.4. Rotuaarilla yhteisötaideteoksen, johon käytetään kierrätysmateriaaleja. Yhdistämme ympäristön ja taiteen ja haluamme näyttää, että yksittäisillä teoilla voi olla osa suurta kokonaisuutta.”
Kuvassa vasemmalta oikealle Viivi Riippa, Johanna Saukkonen ja Elina Meriläinen.
Ryhmä Stupid City Rebels, OSYK: ”Oulussa on roskiksia, miksi niitä ei käytetä? Haluamme maalata Oulun keskustan roskikset, jotta ne olisi helpompi löytää ja useampi ihminen käyttäisi niitä. Paikallisten eläinten kuvat roskiksissa muistuttaisivat siitä, miten roskaaminen vaikuttaa luontoon.” Kuvassa Hilma Heinonen, kuvasta puuttuu toinen ryhmän jäsen Ama Penttilä.
Ryhmä Ekonerot, Oulun normaalikoulun lukio: ”Kehitimme sovelluksen vähentämään ruokahävikkiä. Ekonero-sovelluksellamme koululaiset voivat kilpailla siitä, kenen oppilaitos vähentää hävikkiä eniten. Testasimme sovellusta Norssissa ja se toimii. Haluamme myös opettaa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä ja opettaa käyttäjiä vastuullisiksi kuluttajiksi.”
Kuvassa Ali Ylikoski ja Lassi Huttunen.
Julkaistu
SHARE
Iida Putkonen
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.
