Kontinkankaan kampuksen läheisyydessä olevat parkkipaikat muuttuivat viime syyskuussa maksullisiksi monien opiskelijoiden yllätykseksi. Yliopiston tilapalveluista kerrotaan Oulun kaupungin päättäneen parkkimittarien asentamisesta. Osa opiskelijoista kokee parkkipaikkatilanteen asettavan kampuksen opiskelijat eriarvoiseen asemaan linnanmaalaisiin nähden.
Myös Linnanmaalla autopaikkojen tarve kasvaa huimasti Oulun ammattikorkeakoulun muuton myötä.
Omalla autolla Kontinkankaan kampukselle kulkevien opiskelijoiden tilanne muuttui merkittävästi syyskuun alussa, kun Dentopoliksen ja lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen läheisyydessä sijaitsevat K3- ja K4-parkkipaikat muuttuivat maksullisiksi mittaripaikoiksi. Yliopisto tiedotti opiskelijoille asiasta lokakuussa intranetissä Notiossa ja verkkosivuilla, mutta loppuvuonna haastattelemiemme kampuksen opiskelijajärjestöjen mukaan muutos tuli monille yllätyksenä.
Juha Sarkkinen yliopiston tilapalveluista kertoo, että päätös pysäköintipaikkojen muuttamisesta maksullisiksi tuli Oulun kaupungilta. Sarkkinen muistuttaa, että pysäköintipaikat eivät ole missään vaiheessa pelkästään yliopiston käytössä.
“Alun perin on ajateltu, että pysäköintipaikat olisivat asiakkaiden käytössä. Kaupungilta tuli signaalia, että Dentopoliksen asiakaspaikat ovat heiltä loppu johtuen asiakasmäärien kasvusta ja toivottiin, että kyseinen autopaikka-alue palautetaan alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa asiakaspaikoiksi”, Sarkkinen kuvailee syitä parkkimittarien asentamisen taustalla.
Kontinkankaan alueella ei ole juurikaan ilmaista parkkitilaa. Henkilökunnan käytössä on omia pysäköintipaikkoja, ja pieni määrä maksullisia paikkoja on luovutettu opiskelijoiden käyttöön tarveperusteisesti, esimerkiksi pitkän matkan päästä tuleville opiskelijoille.
Sarkkinen kertoo, että tilapalveluille on tullut opiskelijoilta yksittäisiä palautteita. Tilapalveluiden tiedossa oli joulukuussa haastatteluhetkellä kahdesta kolmeen opiskelijoiden saamaa pysäköintivirhemaksua, jotka ovat annettu heti pysäköintipaikkojen muutosvaiheessa.
“Olemme seuranneet tilannetta syksystä lähtien ja katsomme onko toimenpiteille tarvetta ja mitä on mahdollista tehdä. Ainoa selkeä asia on se, että uusia paikkoja ei tulla rakentamaan – ei ilmaisia tai maksullisia”, Sarkkinen sanoo.
Juuri ennen joulua, 21.12. Notiossa tiedotettiin Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) tehneen valvontasopimuksen Oulun pysäköinninvalvonnan kanssa Kontinkankaan kampusalueen pysäköinninvalvonnan tehostamisesta vuoden 2019 alusta alkaen.
”Näin saadaan pysäköinti niille alueille, joihin se kuuluukin. Alueen parkkeeraus on villiintynyt niin, että parkkeerataan muualle kuin sallituille paikoille, mikä taas vaikeuttaa alueella liikkumista ja kiinteistöhuoltoa. Kun on tietyt parkkipaikat määritelty, on tarkoitus, että niitä noudatetaan ja niille parkkeerataan”, kommentoi päätöstä SYK:in kampusmanageri Seppo Wiik.
Merkittävä osa opiskelijoista pitkämatkalaisia
Viime vuoden joulukuussa haastattelemiemme Kontinkankaan kampuksen opiskelijajärjestöjen mukaan yliopiston tiedottaminen parkkimittareista ei ollut tavoittanut opiskelijoita, mutta parkkisakoilta oltiin syksyn aikana suurimmaksi osaksi vältytty.
Kontinkankaan opiskelijoiden joukossa on paljon pitkämatkalaisia, opiskelijajärjestöistä kerrotaan.
“Parkkipaikkatilanne vaikeuttaa kauempaa kulkevien opiskelijoiden tilannetta, ja erityisen hankala tilanne on satunnaisesti autoa tarvitsevilla, jolla ei ole tarvetta tai mahdollisuutta ympärivuotiseen autopaikkaan. Osa autolla kulkevista opiskelijoista kertoo tulevansa kampuksella vain pakolliseen opetukseen parkkipaikkojen vähyyden vuoksi”, Oulun Lääketieteellisen Killan vuoden 2018 puheenjohtaja Lotta Peltola kertoo.
Terveystieteiden kilta teki tätä juttua varten kiltansa jäsenillä kyselyn parkkipaikkojen maksullisuudesta. Suurimmalle osalle vastanneista maksullisuus tuli yllätyksenä ja osa kokee kampuksen parkkipaikkatilanteen epätasa-arvoisena Linnanmaahan verrattuna. Vähäiset paikat ovat useimmiten täynnä.
“Eipä tule koululla vietettyä yhtään ylimääräistä aikaa. Kirjaston edessä on yksi rivi ilmaisia parkkipaikkoja, mutta ne ovat aina täynnä. Ainut ilmainen parkkipaikka, jossa on tilaa, on yhden tunnin pysäköinti kaupan pihalla. Valitettavasti harvoin mikään oppitunti on tunnin pituinen”, yksi vastanneista opiskelijoista kommentoi.
Oulun yliopiston biokemian opiskelijoiden ainejärjestö Histonin vuoden 2018 puheenjohtaja Elisa Myllymäki kertoo saaneensa itse sakon erään kampuksen parkkipaikan muututtua kiekolliseksi. Vähäisestä parkkipaikkatilanteesta kärsivät hänen kokemuksensa mukaansa myös koulun henkilökunta.
“Paikkoja oli liian vähän jo ennen uudistusta ja nyt myös 7A-aulan remontti on vähentänyt myös paikkojen määrää. Labraviikoilla on lähes mahdotonta tulla autolla, sillä päivät ovat pitkiä ja pitäisi vähän väliä käydä siirtämässä kiekkoa tai maksaa paljon maksullisilla paikoilla”, Myllymäki kertoo.
Opetushammashoitolan asiakkaiden tilanne mietityttää
Kontinkankaan kampuksella on yhteensä noin 2000 opiskelijaa, joiden lisäksi Aapistien alun perin ilmaisista parkkipaikoista kilpailevat opiskelijoiden kokemuksen mukaan myös Oulun yliopistollisen sairaalan työntekijät ja kävijät. Maksullinen pysäköinti maksaa opiskelijalle kahdeksantuntisen koulupäivän aikana yli viisi euroa.
Oulun Hammaslääketieteen Killan vuoden 2018 puheenjohtaja Johanna Nelimarkka näkee pysäköinnin muuttumisen maksulliseksi lisäävän kustannuksia erityisesti opetushammashoitolan kävijöiden kohdalla. Dentopoliksessa sijaitsevassa opetushammashoitolassa käynnit voivat kestää kerrallaan jopa 3,5 tuntia, ja pitkän hoitokäynnin pysäköintimaksut voivat vähentää potilaiden halukkuutta käydä hoitolassa.
“Aikaisemmin oli ongelmana, että opetushammashoitolaan tulevat potilaat eivät meinanneet löytää parkkipaikkaa ja saattoivat tämän vuoksi myöhästyä ajaltaan. Nyt osa potilaista on kertonut, että parkkipaikka on löytynyt aiempaa helpommin. Toki mielestäni olisi kohtuullista, että opetushammashoitolan potilaat saisivat maksuttoman pysäköinnin”, Nelimarkka esittää toiveena.
Parkkipaikkojen riittävyydestä Dentopoliksen läheisyydessä ei ole opiskelijoiden kokemuksen mukaan ollut ongelmaa niiden muututtua maksullisiksi. Opiskelijat kertovat kaipaavansa enemmän ilmaisia parkkipaikkoja juuri eri kampusten opiskelijoiden tasavertaisuuden vuoksi.
Yhdessä terveystieteiden opiskelijoiden vastauksista ehdotetaan tilanteen ratkaisuksi parkkilupien myöntämistä.
“Järkevintä olisi myöntää jokaiselle [autoilevalle] opiskelijalle oma parkkilupa, joka oikeuttaa ilmaiseen pysäköintiin ja muutoin paikat maksullisiksi. Näin on toimittu myös muissa kaupungeissa.”
Mitä parkkipaikoille käy, kun Oamk muuttaa Linnanmaalle?
– Lisäpaikkojen rakentaminen mahdollista, tilapalveluilta vakuutetaan
Parkkipaikkojen riittävyys on puheenaiheena myös Linnanmaan kampuksella. Vuonna 2020 edessä oleva Oamkin muutto saman katon alle tarkoittaa sitä, että kampuksella opiskelee ja työskentelee tulevaisuudessa yli 20 000 henkeä.
Yliopiston tilapalvelujen päällikkö Arto Haverinen kertoo, että autopaikkojen kasvavaan tarpeeseen ollaan varauduttu. Nyt jo kampusalueelle on rakennettu 300 uutta autopaikkaa Oulun ammattikorkeakoulun käyttöön siirtyvälle pohjoispuolelle ja kiinteistön omistavalla Suomen Yliopistokiinteistöillä (SYK) on optio vielä 200 lisäpaikan rakentamiselle.
“Kun yliopisto luopui pohjois- ja lounaispuolen tiloista, luovuttiin samalla myös tietyistä autopaikoista ja tällä tavalla olemme pystyneet luovuttamaan lisäpaikkoja ammattikorkeakoulun tarpeisiin. Yliopistolle on tarkoitus jäädä 1300 autopaikkaa, ammattikorkeakoululle 500 paikkaa ja SYK:lle noin 200 paikkaa”, Haverinen kuvailee Linnanmaan parkkipaikkatilannetta. Yliopisto tiedotti 9.1. Notiossa kampuksen pohjoispäädyssä olevien P6- ja P7-parkkialueiden poistuneen yliopiston käytöstä tämän vuoden alusta alkaen, sillä alueet tulevat Oamkin käyttöön.
Yliopiston käytössä olevista autopaikoista puolet on lämpöpaikkoja ja puolet kylmäpaikkoja. Haverisen mukaan lämpöpaikkojen määrä on tällä hetkellä riittävä, mutta asiakkaiden käytössä olevista kylmistä paikoista on ajoittain puutetta. Pitkän matkan päästä saapuville opiskelijoille on jatkossakin olemassa pieni tarveperusteinen parkkipaikkakiintiö.
“Yliopiston, ammattikorkeakoulun ja SYK:n kesken on käynnissä suunnittelu siitä, miten parkkeeraus tullaan järjestämään jatkossa. Kylmäpaikkojen muuttaminen maksulliseksi on yksi vaihtoehto, joka on esillä. Lämpöpaikat ovat jo maksullisesti netissä ja mobiilissa varattavissa”, Haverinen kertoo.
Riittävän julkisen liikenteen takaamiseksi Linnanmaalle vuoteen 2020 mennessä on tehty ponnistuksia. Arto Haverinen kiittelee Oulun kaupungin aktiivisuutta ja lupauksia bussivuorojen lisäämisestä ja uudelleen suunnittelusta. Bussien kulun sujuvuuden varmistamiseksi on määrä rakentaa kaksi kilometriä uutta julkisen liikenteen kaistaa Linnanmaalle johtavalle Alakyläntielle.
Julkaistu
SHARE
Mirko Siikaluoma
Oululainen toimittaja, joka nukkuu liian usein liian vähän ja bongaa kirpputoreilta korneja levynkansia.
Ilmastonmuutos huolettaa ja ympäristöasiat ahdistavat. Halukkuutta muutokseen on, mutta voiko yksilö todella vaikuttaa laajoihin globaaleihin ilmiöihin? Mikä on poliittisten toimijoiden ja yhteiskunnan rooli suhteessa yksittäiseen kuluttajaan?
Esittelemme jutussamme kolme suurta ongelmaa, joihin kolme opiskelijaa haluaa vaikuttaa omilla arjen valinnoillaan. Kysymme myös, millaisia suuria päätöksiä ilmastonmuutos meiltä vaatii.
Ahdistavatko tulevaisuus, ilmastonmuutos ja merissä kasvavat muovilautat? Et suinkaan ole tunteidesi kanssa yksin.
Ilmastoahdistus ja huoli ympäristön puolesta ovat kasvavia ongelmia, joihin pureuduimme jo Sanna Häyrysen tekstissä.
Monella meistä on halua toimia paremman ympäristön puolesta, mutta emme tiedä mistä aloittaa. Esittelemme nyt jutussamme kolme suurta ongelmaa, joihin kolme opiskelijaa haluaa vaikuttaa omilla arjen valinnoillaan. Näillä kolmella tavalla voit helpottaa ahdistusta – sekä omaa että ympäristön.
Selvitimme jutussamme myös, mitä muuta kuin yksilön valintoja ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii.
Glitteriä kiduksissa ja graavilohessa
Mikromuovit. Nuo pienet alle viiden millimetrin kokoiset paholaiset, joita tuntuu piileskelevän kaikkialla. Mikromuoveja on niin festariglitterissä, hammastahnassa kuin deodoranteissakin.
Mikromuovit eivät rajoitu vain kosmetiikkaan, vaan niitä päätyy luontoon esimerkiksi tekokuituvaatteiden pesemisen yhteydessä ja autonrenkaista ja liikenteestä. Jollei asiaan puututa, pian mikromuovia sataa taivaalta, suihkusta ja keittiön hanasta: mikromuovi luontoon vapautuessaan jauhautuu yleensä vielä pienemmiksi nanopartikkeleiksi, joiden poistaminen esimerkiksi vesistöistä on erittäin vaikeaa.
Onneksi ongelma on tiedostettu, ja aiheesta on käyty julkisuudessa laajaa keskustelua. Kosmetiikan osalta myös konkreettisia parannuksiakin on tehty: muun muassa mikromuovihelmien käyttö kosmetiikassa on muutaman viime vuoden aikana vähentynyt huomattavasti.
Ongelmaa on kuitenkin mahdollista ehkäistä. Mikromuovien vähentäminen vaatii valintoja ja vaivannäköä, mutta työ palkitaan sekä kehon että ympäristön muovittomuutena.
Yksinkertaisin ja helpoin tapa välttää mikromuoveja alkaa oman kosmetiikka- sekä kemikaalikaapin perusteellisesta siivouksesta. Tähän prosessiin ryhtyi myös oululainen germaanisen filologian opiskelija Sirkku Kosamo noin vuosi sitten.
Kosmetiikan sisältämän muovin valtava määrä alkoi ällöttää häntä, ja Kosamo hävitti kylpyhuoneestaan kaiken muovia sisältävän kosmetiikan saman tien. Hän vaihtoi perinteisen sampoonsa palasampooseen ja suihkugeelit sekä käsisaippuat palasaippuaan. Lisäksi hän luopui muovia sisältävistä meikeistä.
Nykyään Kosamon pyykkikaapista löytyy luonnonmukainen pesuaine, ja ovatpa pesua odottavat vaatteetkin käyneet läpi muovigiljotiinin.
”Monta paitaa on jäänyt hyllyyn, kun tuntuu että kaupat ovat täynnä näitä tekokuituryysyjä.”
Nyt Kosamo pyrkii hankkimaan vain luonnonmateriaaleista valmistettuja, mieluiten kotimaisia vaatteita. Tämä saattaa kuulostaa jo vaikeammalta haasteelta – ja sitä se onkin, hän kertoo.
Kosamon mukaan kosmetiikan osalta muutokset olivat helppoja toteuttaa, sillä vaihtoehtoja on paljon ja apua saa ympäristöystävällisyyteen keskittyneistä liikkeistä, kuten Oulustakin löytyvästä Ruohonjuuresta. Vaatteiden suhteen tilanne on vaikea.
”Monta paitaa on jäänyt hyllyyn, kun tuntuu että kaupat ovat täynnä näitä tekokuituryysyjä”, hän huokaisee.
Jos vaatteissa valinnan vaikeutta tuo vaatimaton valikoima, kosmetiikassa suurin haaste on ollut hinta. Luonnonkosmetiikkaan siirtyminen ei ollut Kosamolle kynnyskysymys, sillä toisin kuin vaatteiden suhteen, vaihtoehtoja on olemassa runsaasti. Luonnonkosmetiikka on usein vastaavaa muovia sisältävää ja muoviin pakattua vaihtoehtoa kalliimpaa.
Kosamolle luonnonkosmetiikan laatu on kompensoinut hintaa. Hän on on kokenut saavansa vähemmän kemikaaleja sisältävästä kosmetiikasta apua herkkään ihoonsa. Osa tuotteista on Kosamon käytössä osoittautunut edeltäjiään riittoisemmaksi – esimerkiksi palasampoo kestää suuremman määrän pesuja kuin nestemäinen kollegansa. Jotkin valinnat voivat myös yllättää yksinkertaisuudellaan: esimerkiksi vedenkestävän silmämeikin saa näppärästi poistettua kookosöljyllä, hän vinkkaa.
Kosamo ohjeistaa siirtymään muovittomampaan arkeen pienin muutoksin. Matkalla on muistettava olla itselleen lempeä: hedelmäpusseista ja suihkugeeleistä luopuminen ovat melko matalan kynnyksen muutoksia, eikä satunnainen kaupasta ostettu muovikassi vielä pilaa kokonaisuutta.
Näppärä apuri kauppareissuille on ilmainen CosmEthics-appi, jolla voit tuotteen viivakoodin skannaamalla saada tiedon sen sisältämistä kemikaaleista. Sovellus helpottaa tunnistamaan muovin, sillä tuotesisällöissä muoviksi luokiteltavia yhdisteitä esiintyy useilla eri nimillä.
Juho Rasmuksen punaisella kevytrakenteisella pyörällä maisema vaihtuu nopeasti ja ympäristöystävällisesti.
Renkaat rullaavat, mutta millä hinnalla?
Tuuli humisee korvissa, renkaat nielevät tulenpunaisena hehkuvaa asfalttia. Viimeisillä vihreillä sekunneilla hän liukuu läpi kohisevan liikenteen, lähes äänettömästi suhahtaen, kiihdyttääkseen vain seuraavaan loivaan ylämäkeen. Pian edessä aukeaa avoin baana, kaasu pohjaan ja reidet töihin! On aika karistaa kaupungin saasteet kannoilta, kirjaimellisesti.
Liikenteen seassa lipuva hahmo on vain yksi monista teiden sotureista. Hän on oululainen geologian opiskelija Juho Rasmus. Rasmus kulkee lähestulkoon kaikki siirtymänsä kaupungin sisällä punaisella paholaisellaan. Kyse ei ole Ferrarista, vaan kevytrakenteisesta pyörästä, jolla kelpaa tykitellä vastavalmistuneella baanalla sekä Oulun kaupungin tarjoamilla punaisilla matoilla.
Arkipyöräilyn pariin Rasmus siirtyi aktiivisemmin vasta parisen vuotta sitten. Mitään yksittäistä laukaisevaa tekijää pyöräilyn suosimiselle ei ollut, vaan Rasmus näkee sen yhtenä osana kokonaisvaltaisesti ympäristöystävällisempää elämäntapaa, johon kuuluvat yhtä lailla valinnat niin kulutuksen, ruuan ja kuin tavaroiden hankinnankin suhteen. Ympäristöystävällisyyden ohella pyöräilyn pariin houkutti sen edullisuus – tai paremminkin ilmaisuus. Opiskelijabudjetissa on aina tilaa ylimääräisille euroille.
”Autoilua tulisi ajatella enemmän oikeutena, jonka mukana tulee kuitenkin vastuu toimia järkevästi ja kestävästi.”
Vuodenaikakohtaista vaihtelua pyöräilyn määrässä tosin esiintyy, ja talvikaudella kilometrit hieman laskevat kesäkauden lukemia alhaisemmiksi. Kesäkauden huikeista kilometrimääristä huolimatta ei Rasmuskaan pyöräile aina ja kaikkialle. Pyöräilyä vähentävistä seikoista puhuttaessa hän nostaa esille erityisesti sääolosuhteet ja tiukat aikataulut. Näiden lisäksi hän mainitsee erään hyvin inhimillisen syyn.
”Laiskuushan se on syynä, jos en jonnekin pyöräile”, Rasmus naurahtaa pilkettä silmäkulmassaan.
Suomessa liikenne muodostaa noin viidenneksen kaikista maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa olemme sitoutuneet puolittamaan nämä päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Valtaosa kotimaan liikenteen päästöistä tulee tieliikenteestä.
Täydellinen autottomuus on kuitenkin Suomen kaltaisessa pitkien välimatkojen maassa utopistinen ajatus, eikä sen kannalla ole Juho Rasmuskaan. Autoilun kieltämisen sijaan hän näkee ratkaisun avaimia autoilijoiden henkilökohtaisen vastuun sekä tietoisuuden kasvattamisessa.
”Autoilua tulisi ajatella enemmän oikeutena, jonka mukana tulee kuitenkin vastuu toimia järkevästi ja kestävästi”, Rasmus tiivistää.
Ympäristöystävällisyyden ohella pyöräilyn pariin houkutti sen edullisuus – tai paremminkin ilmaisuus. Opiskelijabudjetissa on aina tilaa ylimääräisille euroille.
Aloittelevalle työmatkapyöräilijälle Rasmuksella on muutama vinkki jaettavana. Hän suosittelee tarkistamaan sopivan reitin etukäteen esimerkiksi Google Mapsista ja varaamaan matkaan hyvin aikaa. Pyörän kuntoa on myös syytä vilkaista ennen matkaanlähtöä, sillä työmatka taittuu mukavammin täysillä renkailla. Satojen eurojen arvoinen uusi pyörä ei kuitenkaan ole edellytys työmatkapyöräilylle. Rasmus itsekin aloitti pyöräilyn täysin tavallisella kaupunkipyörällä, ja nykyinenkin menopeli löytyi kierrätettynä varsin huokeaan hintaan.
Pyöräilypäivät puolestaan kannattaa valita ennemmin sään kuin viikonpäivien mukaan, hän vinkkaa.
”Ensimmäinen matka kannattaa tehdä semmoisena päivänä, kun keli on hyvä. Ei sillä asenteella, että huomenna menen pyörällä töihin, oli keli mikä tahansa. Silloin se kokemus ei välttämättä ole kaikista houkuttelevin”, Rasmus pohtii.
Kaiken kaikkiaan työmatkapyöräilyssä kannattaa pyrkiä mahdollisimman pehmeään aloitukseen. Tavoitteeksi ei tarvitse laittaa heti täyttä autoilusta luopumista, sillä jo yksikin viikoittainen autoton työmatka säästää sekä ympäristöä että rahaa.
Rauta nousee kasvisruuallakin. Linda Viitala suosii nykyään kasvisvaihtoehtoja osana ruokavaliotaan.
Kasvisvaihtoehtojen suosiminen ja kasvisruuan lisääminen omaan ruokavalioon ovat erinomaisia keinoja oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Omilla ostopäätöksillä voimme myös vaikuttaa ruokateollisuuteen; lihankulutuksen vähentäminen vaikuttaa lopulta supistavasti myös lihantuotantoon.
Jaksaako kasvisten voimin sitten opiskella, saati sitten harrastaa? Oululainen lääketieteen opiskelija Linda Viitala päätti vähentää omaa lihankulutustaan terveydellisistä ja ilmastollisista syistä. Taustalla oli myös uusi painonnostoharrastus.
Kysyttäessä Viitalalta määritelmää hänen ruokavaliostaan, vastaus on selkeä: tärkeintä on rentous. Tämän ohella ruokavalion koostamiseen vaikuttavat myös sen monipuolisuus ja helppous. Viitala ei kategorisoi itseään ruokailun suhteen, vaan on löytänyt itselleen sopivan tasapainon eläin- sekä kasviperäisten tuotteiden välillä. Valinnoissaan hän pyrkii kuitenkin suosimaan kasviperäisiä vaihtoehtoja.
Aina asia ei ole ollut näin: Viitala kertoo olleensa aikaisemmin todellinen lihansyöjä, jonka lihankulutus oli suhteellisen suurta, jopa suhteettoman suurta. Aktiivisen kuntosaliharrastuksen vuoksi Viitala ajatteli tarvitsevansa paljon proteiinia, mistä johtuen lihaakin tuli syötyä paljon. Hän kuitenkin havahtui huomaamaan, että todellisuudessa hän oli ylittänyt proteiinin saantisuositukset jo pitkään. Ruokavaliokin oli yllättävän yksitoikkoinen, lautaselta löytyi melkein aina riisiä ja kanaa.
Nyt Viitala haluaakin murtaa myyttejä kasvisruokavaliosta ja voimalajeista.
”Haluaisin, ettei voimailusta tule ensimmäisenä mieleen kilo jauhelihaa”, hän naurahtaa.
Viime vuodenvaihteessa Viitalan kuntosaliharrastus vaihtui tavoitteelliseen kilpailuun painonnostossa. Samalla yksipuolinen ruokavalio on muuttunut huomattavasti monipuolisempaan ja kasvispainotteisempaan versioon entisestä. Nykyisin Viitala pyrkii siihen, että päivän kahdesta lämpimästä ateriasta toinen olisi aina kasvisruoka.
”Haluaisin, ettei voimailusta tule ensimmäisenä mieleen kilo jauhelihaa.”
Uuteen ruokavalioon siirtymisessä suuri merkitys oli myös yliopiston kampusravintoloiden tarjoamilla kasvisvaihtoehdoilla, sillä yliopistolla Viitala ruokailee lähes päivittäin. Kasvisvaihtoehtojen ilmaantuminen pysyväksi osaksi lounaslinjastoa madalsi kynnystä siirtyä kohti entistä kasvispainotteisempaa ruokavaliota.
Harrastuksensa ja ruokavalion välistä suhdetta Viitala luonnehtii pelkästään positiiviseksi. Jaksaminen ja vireystila ovat jopa parantuneet entiseen verrattuna, mihin on varmasti vaikuttanut ruokavalion monipuolistuminen. Ainoastaan energiasisältöjä Viitala tarkkailee jonkin verran, sillä kasvisruoka sisältää vähemmän energiaa kuin lihapitoinen. Matalampaa energiasisältöä kompensoidaan määrällä.
Proteiinin suhteen ei Viitala ole huolissaan, sillä sitä urheilijan mukaan kertyy helposti useista eri lähteistä; pavuista, linsseistä, soijasta, nyhtökaurasta ja kvinoasta.
Viitala kokee kasvisruuan olevan helppo tapa vaikuttaa globaaliin ongelmaan, ja kannustaa nyt myös läheisiään vaihtamaan lihan kasvisvaihtoehtoihin.
Kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtymistä motivoivat Viitalan kohdalla halu kohentaa omaa terveyttä sekä vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Ilmastokysymyksissä hänen huomionsa olivat aikaisemmin kiinnittäneet lähinnä liikenne ja sen aiheuttamat päästöt. Niihin vaikuttaminen tuntui hänestä kuitenkin vaikealta ja kaukaiselta.
Sen sijaan omassa ruokavaliossa tehdyt muutokset hän pystyi näkemään välittömästi – vähemmän lihaa lautasella tarkoittaa vähemmän rasitusta ympäristölle. Viitala kokee kasvisruuan olevan helppo tapa vaikuttaa globaaliin ongelmaan, ja kannustaa nyt myös läheisiään vaihtamaan lihan kasvisvaihtoehtoihin.
”En voi nähdä metaanimolekyylejä ilmassa, mutta oman lautaseni kautta voin helposti nähdä vaikutuksia. Lehmä on lehmä vaikka mitä tekisi, sitä ei voi muuttaa teknologialla vähemmän ympäristöä rasittavaksi”, Viitala summaa.
Mutta mikä on riittävästi?
Kaikki kolme haastateltavaa nostavat esiin asteittaisen muutoksen kohti kokonaisvaltaisesti ympäristöystävällisempää elämäntapaa.
Samoilla linjoilla on myös Tea Törmänen, eläinlääketieteen tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta ja Suomen Ekomodernistien (SEM ry) puheenjohtaja. SEM ry on vuonna 2015 perustettu ympäristöliike, jonka tavoitteena on sekä ympäristön että ihmisten hyvinvoinnin parantaminen.
Aikaisemmin Oulun yliopistossa biologiaa pääaineenaan opiskellut Törmänen huomauttaa, että usein henkilökohtaiset valinnat saavat jopa liikaa painoarvoa julkisessa keskustelussa.
”Mikäli energia ja lämpö tuotetaan paljon päästöjä tuottavilla menetelmillä, ei yksilöllä ole realistisia mahdollisuuksia nollata päästöjään”, hän toteaa.
Liikenne ja lämmöntuotanto ovatkin Törmäsen mukaan kaksi kiireellisintä ja tärkeintä ilmastollista kehityskohdetta Suomessa.
”Isoimman vaikutuksen ympäristöhaittojen torjumiseksi voitkin tehdä äänestyskopissa.”
Lämmöntuotannossa hän korostaa ydinvoiman parempaa hyödyntämistä, esimerkiksi pienydinvoimaloiden muodossa, ja turpeesta luopumista. Liikennettä puolestaan tulisi sähköistää, sillä Törmäsen mukaan sähköntuotanto on Suomessa jo verrattain puhdasta. Tilastokeskuksen mukaan 47 prosenttia Suomen sähköntuotannosta tapahtui uusiutuvilla energianlähteillä. Lisäksi Törmäsenkin esille tuomalla ydinvoimalla tuotettiin Tilastokeskuksen mukaan 33 prosenttia sähköstä.
Ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii vahvoja poliittisia linjauksia ja konkreettista vastuunkantamista toiminnan kaikilla tasoilla.
Kuluttajat voivat vaikuttaa ostopäätöksillään ja kulutusvalinnoillaan, mutta valtiollisella tasolla meidän täytyy ottaa aktiivisen toimijan rooli ja lakata väistelemästä vastuuta.
Tea Törmänenkin peräänkuuluttaa poliittisia linjauksia ja kansainvälisiä sopimuksia.
”Kuluttajapaine vaikuttaa yrityksiin, mutta vielä enemmän vaikuttavat lainsäädännöllä asetetut rajat. Isoimman vaikutuksen ympäristöhaittojen torjumiseksi voitkin tehdä äänestyskopissa”, Törmänen kannustaa.
Ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii vahvoja poliittisia linjauksia ja konkreettista vastuunkantamista toiminnan kaikilla tasoilla.
Ilta-Sanomien haastattelussa ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen totesi jokaisen maan vetoavan ilmastokeskustelussa siihen, että heidän osuutensa päästöistä on pieni. Ollikainen kuitenkin korostaa, että kun kaikki tekevät osansa, on lopputuloksen vaikutus suuri.
Tarvitsemme vahvoja ääniä, rohkeutta ja päättäväisyyttä tehdä tarvittavia muutoksia – yhteistä vahvaa rintamaa, sitoutumista ja aktiivisia toimia. Vain se on riittävästi tilanteessa, jossa hiekka valuu sietämättömän nopeasti elinkelpoisen ympäristömme tiimalasissa.
Julkaistu
SHARE
Essi Erkkilä
Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta muuttaa marraskuun lopun ja joulukuun aikana uusiin tiloihinsa. Kampuksen pohjoisosasta lähemmäs keskusaulaa siirtyviä opiskelijoita mietityttävät seminaari- ja luentotiloista luopuminen ja uusien tilojen sisäilma. Ennen uusiin maisemiin vaihtamista kasvatustieteiden opiskelijat viettävät yhden yön tutussa ja turvallisessa KTK-päädyssä.
Vuodesta 2016 lähtien suunniteltu kasvatustieteiden tiedekunnan muutto toteutuu aikataulussaan. Muutto kampuksen pohjoispuolelta Oulun ammattikorkeakoulun alta keskusaulan läheisyyteen on tarkoitus valmistua joulukuun aikana, ja opetus on määrä aloittaa uusissa tiloissa vuoden 2019 alussa.
Muuttolaatikoiden pakkaaminen on jo aloitettu ennen nykyisistä opetustiloista poistumista.
“Nykyiset opetustilat poistuvat käytöstä marraskuun 23. päivä. Kuun viimeinen viikko on pakkausviikko ja ensimmäiset muuttajat tulevat joulukuun kolmantena päivänä kasvatustieteen käytäville. Muutto on aikataulutettu käytävittäin. Viimeisenä muuttaa päiväkoti Lastu, joka lopettaa toimintansa 11. joulukuuta, jolloin on muuttofirman vihoviimeinen työpäivä”, kertoo musiikkikasvatuksen koulutussuunnittelija Petteri Klintrup, joka toimii tiedekunnan muuttovastaavana.
Klintrupin mukaan tilojen luovutuksessa yliopistolle on ollut pientä viivästystä; alunperin marraskuun alkuun luvatut tilat luovutettiin tiedekunnalle lopulta tiistaina 20. marraskuuta.
Ainoa opetustiloihin liittyvä epävarma asia ovat tiedekunnan uudet AV-hankinnat, joihin yliopisto odottelee yhä tarjouksia.
“Niiden toimitusten ajallaan saapuminen on tällä hetkellä epävarmaa, mutta korvaavia systeemeitä on suunniteltu niiden varalle”, Klintrup linjaa. Hän vakuuttaa, ettei huolta opetuksen ongelmista ole.
Opiskelijat tyytymättömiä yliopiston tiedottamiseen
Tiedekunnan muutto on herättänyt kasvatustieteiden opiskelijoiden keskuudessa huomattavasti kritiikkiä etenkin yliopiston tiedottamista kohtaan. Tiedon päätyminen konkretisoituu erityisesti kysyttäessä kasvatustieteiden tiedekunnan päädyssä vastaantulevilta opiskelijoilta ohjeita uusiin tiloihin.
Opiskelijoiden edustajana kasvatustieteiden tilatyöryhmässä toimiva, viidettä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva Tino Nissinen kertoo, että vastuuta muuttoon liittyvästä tiedotuksesta on ajoittain sälytetty turhan paljon opiskelijoiden harteille.
“On ajateltu, että tilatyöryhmän henkilöt viestivät muille opiskelijoille ja että se riittää. Sitä me olemme totta kai tehneetkin paljon aihetta käsittelevän Facebook-sivun avulla, mutta päävastuu tällaisen prosessin tiedottamisesta tulisi silti olla yliopistolla ja tiedekunnalla”, Nissinen kommentoi informaation kulkua yliopistolta opiskelijoille.
Nissinen pitää ongelmallisena sitä, että osa yliopiston viestinnästä tehtiin alkuvaiheessa intranet-palvelu Notion kautta.
“Yliopiston taholta uskotaan, että sitä luetaan, mutta tosiasiassa se tavoittaa vaan aktiivisimmat opiskelijat ja ylioppilaskunnan parissa työskentelevät opiskelijat.”
Nissinen mainitsee, että aktiiviopiskelijat ovat muutosta tiedottamista helpottaakseen ylläpitäneet HUTK:n ja KTK:n muutto -Facebook-sivua. Yliopisto olisi halunnut hyödyntää sitä oman tiedotteensa välittämiseen laajalle opiskelijaryhmälle, mutta tähän ylläpitäjät eivät halunneet ryhtyä.
“Siinä oli ajatuksena, että jos muutaman opiskelijan kesken on saatu tuo toimimaan tosi hyvin, niin yliopiston puolelta olisi mahdollista varmasti järjestää joku vastaava. Ei haluttu omia sitä, vaan pitää selkeänä, että se kanava on opiskelijaedustajien tiedottamiseen”, Nissinen kuvailee.
Opiskelijajärjestöjen kiltatilat ja OLO ry:n kahvila OLOhuone sijaitsevat kasvatustieteiden uusissa tiloissa “sydämeksi” nimetyn tilan yhteydessä. Kiltatilan lasiseinää koristavat järjestöjen logot.
Epätietoisuutta muutosta
Näkyvin muutos kasvatustieteiden tiedekunnan muutossa on omien seminaari- ja luentotilojen poistuminen. Vuoden 2019 aikana näistä tiloista käytäneen yliopiston sisällä suoranaista tuolileikkiä, nopeat syövät hitaat tiloista kilpailtaessa.
“Seminaari- ja luentotiloissa tapahtunut opetus toteutetaan jatkossa kampuksen muissa tiloissa ja se tuottaa omia haasteitaan keväällä, koska tilat ovat pitkälti nytkin jo varattuina. Yliopiston hankkeet uusien opetustilojen rakentamiseen valmistuvat 2019 lopussa”, Petteri Klintrup valottaa tulevan vuoden tilannetta.
Nissinen uskoo, että vuoden 2019 ajan koettava tilapuute vaikuttaa enemmän opettajien työskentelyyn eikä niinkään opiskelijoiden arkeen. Tilanteen mukaan vaihtuvissa tiloissa ei ole opiskelijoille mitään uutta.
“Opetustilojen riittävyys selviää vasta käytännössä. Se on omalta osaltaan lisännyt epätietoisuutta muutosta. Koko ajan on vakuuteltu, että uusissa tiloissa mahdutaan opiskelemaan ja luotan itse siihen”, Nissinen kertoo.
Opiskelijoiden mieltä on erityisesti vaivannut kasvatustieteiden vanhoissa tiloissa kirjaimellisesti tukalaksi koettu huono sisäilma. Tino Nissinen vakuuttaa, että sisäilma-asioihin on uusissa tiloissa panostettu.
“Jos olen saanut suoraan yhteydenottoja, niin olen sanonut, että uudet tilat on korjattu niin perusteellisesti kuin vain mahdollista: riisuttu betoniin asti, puhdistettu ja kuivattu, tehty vaadittavat mittaukset ja toteutettu muutenkin sisäilmaa ja terveellisyyttä ajatellen mahdollisimman hyvin.”
Joulukuussa opiskellaan vaihtelevissa tiloissa
Entistä lähempänä yliopiston keskusaulaa sijaitsevat tiedekunnan uudet tilat ovat viime silausta vaille valmiit. Petteri Klintrup esitteleekin innostuneesti uutta tiedekunnan “sydäntä”, johon OLO ry:n kahvila OLOhuone muuttaa.
Myös uudet musiikkikasvatuksen tilat saavat kehuja muuttovastaavalta, mutta eivät pelkkää hehkutusta.
“Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin neliöistä on tingitty”, Klintrup toteaa.
Tiedekunnan uudet tilat on suunniteltu tämän päivän tarpeita ajatellen; osa luokkahuoneiden seinistä avautuu, osa on lasisia, kannettavan elektroniikan kasvava määrä näkyy kiltahuoneelle johtavalle portaikolle asennettujen pistorasioiden määrässä.
Mutta ennen kuin opetus voi alkaa uusissa tiloissa, on tiedekunnalla edessä haaste: koditon joulukuu.
Tiedekunnan vanhat tilat poistuvat käytöstä perjantaina marraskuun 23. päivä, mutta opetuksen on tarkoitus toimia tavalliseen tahtiin myös joulukuussa. Erityisjärjestelyihin on varauduttava, muuttovastaava Klintrup huomauttaa.
“Osa näistä opetustunneista saatetaan toteuttaa soveltaen jossain muualla kuin opetustiloissa. Tiedekunnalla ei ole yhteistä sovellettavaa tapaa, miten opetukset järjestetään, vaan vastuu opetusjärjestelyistä on sälytetty vastuuopettajille.”
Joulukuun evakkokuukaudesta on tiedetty keväästä lähtien, joten tilanteeseen on pystytty varautumaan: osa opetuksesta järjestetään vapaana olevissa tiloissa, osassa läsnäolokertoja siirretty joulukuulta muihin ajankohtiin.
Tino Nissinen uskoo, että joulukuun erikoisjärjestelyt onnistuvat, mutta näkee tilanteen haasteellisena erityisesti taito- ja taideaineiden opetukselle.
Opiskelijoiden mielipide näkyy toteutuksessa
Tiedekunnan henkilökunta piti uusia tiloja suunniteltaessa tärkeänä paitsi ajanmukaisia opetustiloja, mutta myös hyviä kiltatiloja ja luokanopettajaopiskelijoiden ylläpitämän kahvila OLOhuoneen säilymistä.
Tino Nissinen kiittelee yliopiston tapaa ottaa opiskelijoiden toiveet huomioon tilahankkeen valmistelussa ja toteutuksessa.
“Me ollaan päästy siihen yhtä täysvaltaiseksi jäseneksi opiskelijoina henkilökunnan rinnalle. Toiveemme on otettu tosissaan ja niitä on toteutettukin, siihen on vaikuttanut varmasti tilatyöryhmässä mukana olleet tiedekuntamme henkilökunnan edustajat sekä rakennusprojektin toteuttajat, eli rakennus- ja arkkitehtitoimistojen edustajat”, Nissinen kuvailee kokemuksia tilatyöryhmän toiminnasta.
Konkreettisesti opiskelijoiden mielipide näkyy esimerkiksi kiltatilojen lasiseinään teipattuina opiskelijajärjestöjen logoina. Huomion herättävä yksityiskohta toteutettiin Tino Nissisen aloitteesta.
Vaikka muuton valmisteluissa on ollut opiskelijoiden silmissä paljon parantamisen varaa, Nissinen näkee uudessa sijainnissa yhden selvän plussan.
”Olemme olleet aiemmin pohjoisessa päässä ja joutuneet joskus siirtymään pitkiäkin matkoja keskusaulaan, jos opetustiloja ei ole löytynyt. Uudet tilat sijaitsevat keskusaulan lähistöllä, joten välimatkat lyhenevät.”
Vielä ennen lähtöä kasvatustieteiden tiedekunnassa järjestetään torstaina 22. marraskuuta kasvatustieteiden opiskelijoiden yökoulu. Yökoulua seuraavana päivänä ovi vanhoihin opetustiloihin suljetaankin viimeistä kertaa.
Viimeinen mahdollisuus taskulamppuhipalle ja luokkahuonediskolle – “Yökoulu on meidän tapamme hyvästellä rakas kasvatustieteiden päätymme”
Ennen uusiin maisemiin vaihtamista kasvatustieteiden opiskelijat viettävät yhden yön tutussa ja turvallisessa KTK-päädyssään. Kollektiivisiksi hyvästeiksi vanhoille opiskelutiloille muodostunut tapahtuma syntyi viime keväänä OLO ry:n Karri Hurskaisen villistä päähänpistosta.
“Hankala sanoa mistä keksin tämän, mutta se vaikutti alusta asti siistiltä ja once in a lifetime -jutulta. Tiesimme, että tiedekunnan muutto on tulossa ja tilat tyhjennettäisiin, joten miksi emme vielä kerran järjestäisi jotakin tapahtumaa tiloissa, jotka ovat palvelleet kaikkia tiedekunnan päädyn ihmisiä jo pitkään”, viidettä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva Hurskainen kertaa syitä yökoulun järjestämiselle.
Hurskaisen mukaan yökouluteema sopi koulumaailmaan suuntautuneille kasvatustieteiden opiskelijoille kuin nenä päähän. Ajatus sai kannatusta enemmän kuin sopivassa kohderyhmässä.
“Se hyväksytettiin ensin muiden ainejärjestöjen ja sen jälkeen virastomestareiden ja turvallisuuspäällikön taholta. Sitten ideasta tuli oikea mahdollisuus. Tämän jälkeen kaikkien tiedekunnan ainejärjestöjen aktiivit ovat yhdessä suunnitelleet ja ideoineet toteutusta”, Emma Määttä, kolmannen vuoden luokanopettajaopiskelija,valaisee tapahtuman etenemistä ideasta toteutumiseen.
Yökoulun järjestäjät halusivat tuoda yöhön tunnelmaa alakoulusta, joten luvassa on perinteisesti yökouluun ja lapsuuteen liittyviä aktiviteetteja. Yksi luokkahuoneista muuttuu yön ajaksi diskoksi ja luvassa on muun muassa pullonpyöritystä ja taskulamppuhippaa.
“Suurin jännitys on varmaan kuitenkin se, että saamme jäädä yliopistolle koko yöksi hengailemaan ja viettämään iltaa siellä muiden opiskelijoiden kanssa. Sehän oli aina jännittävin osa alakoulun ajan yökouluissakin”, kolmatta vuotta varhaiskasvatusta opiskeleva Inka Lohiniva kuvailee odotuksia.
“Yökoulu on meidän tapamme hyvästellä rakas kasvatustieteiden päätymme. Juhlimme viimeisen kerran yhdessä näissä yhteisissä tiloissa ennen kuin siirrymme opiskelemaan keskelle yliopistoa. Tapahtuma on myös hyvä tapa tuoda yhteen kaikki tiedekunnan ainejärjestöt”, Emma Määttä summaa.
Gallup: Mitä odotat kasvatustieteiden uusilta tiloilta?
Iina Järvinen, opiskelee luokanopettajaksi, maisterivaihe lopuillaan
“En tiedä milloin tilat ovat valmiita. Tiedotus on ollut sekavaa ja meidän kurssimme valmistuminen on myöhästynyt, kun kursseja on siirretty, eikä ole ollut tietoa olisiko kursseja voinut siirtää muulle ajankohdalle. Kulunut syksy on ollut täyttä sekamelskaa, kun lukkarit on muuttuneet koko ajan.”
Sanni Päkkilä, opiskelee luokanopettajaksi, maisterivaihe lopuillaan
“Epäselvyyttä on ollut ja tiedotusta on vähän uupunut. Organisoinnisssa on ollut puutteita ja kukaan ei ole oikein tiennyt mitä tapahtuu. Jos minulta kysyttäisiin, niin en osaisi nyt suunnistaa uusiin tiloihin.”
Päivitetty 19.10.2021 klo 9:23: Poistettu pyynnöstä Samuli Rysän haastattelu.
Julkaistu
SHARE
Mirko Siikaluoma
Oululainen toimittaja, joka nukkuu liian usein liian vähän ja bongaa kirpputoreilta korneja levynkansia.
Elokuussa Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta muutti kampuksen pohjoispäädystä kolmanteen kerrokseen. Muutto vaati varastojen siivoamista, talkootyötä ja muutamia bileitä. Uusissa tiloissa huoneiden jakaminen on arkipäivää niin henkilökunnalle kuin opiskelijajärjestöille. Muuton arvellaan sujuneen lopulta yllättävän hyvin. "Tänne on sopeuduttu", sanoo tiedekunnan muuttovastaava, suomen kielen professori Harri Mantila.
Kun asuu yhdessä ja samassa osoitteessa vuosien ajan, tavaraa tahtoo kertyä. Sen tietää jokainen muuttanut.
Tilanne on tuttu myös Oulun yliopiston humanistiselle tiedekunnalle. Vuonna 1992 Kasarmintieltä vanhalta nahkatehtaalta Linnanmaalle muuttanut tiedekunta vietti lopulta neljännesvuosisadan samassa osoitteessa.
Elokuussa tiedekunta muutti kampuksen pohjoispäädystä uusiin tiloihin kampuksen keskiaulan tietämille. Uusiin tiloihin voi kulkea Fysiikankadun, Geokadun ja ATK-kadun porraskäytävien kautta.
Muutto käynnistyi ensimmäinen päivä elokuuta, ja viimeiset muuttolaatikot kannettiin perille uuteen sijaintiin kolmanteen kerrokseen kahdeksas elokuuta. Muuton onnistuminen ja siirtyminen kampuksen pohjoispäädystä keskusaulan tietämille on vaatinut valtavasti etukäteistyötä.
Humanistisen tiedekunnan muuttovastaavan, suomen kielen professorin Harri Mantilan arvion mukaan muutto sujui lopulta erinomaisesti. Muutosta vastanneelle Martelalle hän antaa jopa erityiskiitokset: sovitussa ajassa kampuksen sisällä siirtyi kaksituhatta muuttolaatikkoa, ja peräti sinne, minne niiden kuuluikin siirtyä. Toisen kiitoksen hän antaa yliopiston projekti-insinöörille Juhana Hietamäelle.
”Kaikki meni sujuvasti ja täsmälleen aikataulun mukaisesti.”
Muuttoon valmistauduttiin koko edellisen talven ajan
Vaikka laatikot olivat aikataulussa, humanistien saapuessa uusiin tiloihinsa ympärillä näkyi keskeneräisyyden merkkejä: sähköasennukset olivat kesken, eikä kaikkia kalusteita saatu paikoilleen ennen muuttopäivää. Elokuussa myös tilojen av-asennukset olivat vielä kesken, samaten logopedian terapiatilat saatiin käyttöön vasta syyskuun alussa.
Kaikesta kuitenkin selvittiin, puuttuvista sähköistäkin luovasti asetelluilla jatkojohdoilla.
”Nyt on niistäkin selvitty, ja tänne on sopeuduttu.”
Syksyn aikana tiloissa on ollut pientä korjattavaa. Kahden kuukauden aikana tiloissa sattui neljä vesivahinkoa, joista kolme katon kautta, ja yksi käytävän päässä olevasta isosta päätyikkunasta. Näihinkin ongelmiin on reagoitu nopeasti ja ongelmat on korjattu, Mantila kiittelee.
”Nyt on niistäkin selvitty, ja tänne on sopeuduttu.”
Elokuu olikin tiedekunnalle vielä siirtymäaikaa. Humanistien sopeutumista helpotti se, että opiskelijat palasivat kampukselle vasta syyskuun alussa, paria tiloissa harhailevaa ”orvon näköistä graduntekijää” lukuunottamatta, Mantila sanoo.
”Kasvatustieteilijöitä käy vähän sääliksi, kun he joutuvat muuttamaan kesken lukukauden. Voi vain kuvitella, mikä mylläkkä siinä on. Heillä muuttoajankohta on hankalampi.”
Humanistiset oppiaineet muuttivat kerros kerrallaan. Muutto käynnistyi ensimmäisessä kerroksessa suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian tiloista. Näitä seurasivat kielet, ja viimeisenä vuorossa olivat kolmannessa kerroksessa sijainneet kirjallisuus, historia ja Giellagas-instituutti.
Vaikka itse siirtyminen uudesta päädystä keskusaulan tietämille sujuikin varsin nopeasti, muuttoa edeltävä inventaariotyö oli Mantilan arvion mukaan valtava. Koska uusissa tiloissa säilytystilaa oli paljon aiempaa vähemmän, tiedekunnan arkistot ja varastot käytiin tiiviillä kammalla läpi. Muuttoon valmistauduttiin koko edellisen talven ajan, ja talven vaihtuessa kevääseen tavaramäärä jatkuvasti väheni.
Siivoustyön seurauksena materiaalia siirtyi myös muualle säilytykseen. Esimerkiksi tiedekunnan laitoksilla säilytetyt gradujen kakkoskappaleet siirtyivät uuteen osoitteeseen yliopiston keskusarkistoon Telluksen taakse.
Uuden kodin löysi myös lähetystyöntekijä Karl Emil Liljebladin (1876–1937) Ambomaan kokoelma, joka sijoitettiin Ruskoon yliopiston varastoon.
Jaetussa huoneessa uudet säännöt
Yhtenä uutena asiana kolmannen kerroksen tiloissa ovat jaetut huoneet. Uusissa tiloissa vain tiedekunnan professoreilla on omat, yhden hengen huoneet. Yliopistonlehtorit ovat 2–3 hengen huoneissa, tutkijat noin viiden hengen huoneissa. Isoin jaetuista tutkijahuoneista on kahdeksan hengen huone.
Nyt tiedekunnan 186 henkilökunnan jäsentä on mahdutettu kahdelle käytävälle. Toisen, muuton yhteydessä remontoidun käytävän varrella ovat Giellagas-instituutti, logopedia ja tutkijahuoneet, toisella, pari vuotta sitten remontoidulla käytävällä ovat kielet, kirjallisuus, historia ja viestintätieteet.
Huoneiden jakaminen näkyy arjessa siten, että opiskelijoiden ohjausta ei voi antaa enää milloin vain, vaan ohjauskerrat vaativat suunnittelua ennakkoon. Harri Mantilan mukaan molemmilla käytävillä on kokoushuoneita ja vetäytymistiloja, joita voi käyttää esimerkiksi gradun ohjaukseen.
Monella henkilökunnan jäsenellä on lisäksi käytössä nyt aiempaa tiukemmat vastaanottoajat, jolloin ohjausta on mahdollista saada. ”Välillä niitä ei juuri ollut käytössä, koska lähes kaikilla oli omat huoneet: opiskelijoita saattoi tulla paikalle milloin vain.”
Apuna on myös etätyö: kun huonekämppikset jakavat etätyönsä eri päiville, on huone aina päivän, pari viikossa yhdellä henkilölle käytössä.
”Vielä ei ole kuulunut hirveää mussutusta siitä, ettei olisi päässyt opettajan puheille, mutta ei tässä vielä kovin kauan ole oltukaan. Saa nähdä, miten se loppujen lopuksi toimii”, Mantila sanoo.
Hänen mukaansa uudet tilat ovat opiskelijoilta saaneet palautetta lähinnä siitä, että tiloihin on konstikasta löytää. Erityisen hankalassa paikassa on ollut Mantilan huone, jonka ovea peitti iso väliovi.
”Lähes jokainen opiskelija on tänne tullessaan tirskunut, että täälläkös sinä oletkin.”
Mantila kuitenkin huomauttaa, että seinissä on selvät kyltit siitä, missä oppiaineet ovat – perille löytää, kunhan ne suinkin malttaa lukea.
”Leuhkin opasteilla, koska olen suunnitellut ne.”
Humanistisen tiedekunnan aiemmissa tiloissa, erityisesti logopedian tiloissa, raportoitiin sisäilmaongelmista. Niitä ei ole havaittu uusissa tiloissa, Mantila toteaa.
Sisäilman tilaa myös seurataan aktiivisesti: remontoidulla käytävällä on kymmenen sisäilma-anturia, jotka jatkuvasti tarkkailevat ilmanlaatua ja raportoivat sitä Suomen Yliopistokiinteistöille (SYK).
”Sisäilmaongelma on otettu vakavasti.”
Osa humanistien opetuksesta on ollut syksyn aikana edelleen kampuksen pohjoispäädyssä. Se poistuu yliopiston käytöstä tämän vuoden lopussa, kun SYK aloittaa tiloissa tilojen remontoinnin Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) käyttöön.
Ensi vuoden alusta kaiken yliopisto-opetuksen tulisikin tapahtua kampuksen vanhalla puolella. Harri Mantilan arvion mukaan opetus järjestyy ensi keväänä nyt käytössä olevilla tiloilla, mutta ylimääräisiin varauksiin tai muutoksiin ei ole varaa. Jokainen neliö on nyt tarkassa käytössä ja hyvissä ajoin varattu.
Uusia opetustiloja ollaan rakentamassa ATK-kadun varteen. Ne tilat kuitenkin valmistunevat vasta vuoden 2019 jouluksi.
Mantila pohtii sitä, millainen ruuhka tulee olemaan kampuksen keskusaulassa ensi vuonna, kun kaikki Linnanmaan tiedekunnista sijaitsevat samalla puolella – myös loppuvuodesta muuttava kasvatustieteiden tiedekunta.
Uusia ajatuksia uusissa tiloissa
Iso muutto tarkoittaa muutakin kuin vain muuttolaatikoiden kantamista uusiin tiloihin ja uusien sähköpistokkeiden asentamista.
”Ihan hirveästi urputusta ei ole kuulunut”, Mantila kuvailee tunnelmia tiedekunnassa. Muuttoon on sopeuduttu, ja se on hyväksytty. Mantilan arvion mukaan muutto on ollut raskaampi asia talossa pitkään työskennelleille.
”Oppi ajattelemaan: tämä on minun yliopistoni, tämä on minun elämäntyöni paikka, tämä rakennettiin minua varten.”
Kun Linnanmaalle aikoinaan muutettiin, uudet avarat, laajat ja valoisat tilat rakennettiin juuri tiedekuntaa varten.
”Oppi ajattelemaan: tämä on minun yliopistoni, tämä on minun elämäntyöni paikka, tämä rakennettiin minua varten. Tämmöisillä vanhoilla – meitä on vähän – on nyt ollut ajatusta, että piti minun tämä vielä nähdä. Jos olisi valita saanut, olisin jäänyt aiempiin tiloihin”, Mantila sanoo.
Hän tuli Ouluun opiskelemaan vuonna 1979, ja työntekijänä hän aloitti vuonna 1983. Hän on uransa aikana nähnyt kolmet tiedekunnan tilat: Myllytullissa Åströmin entisellä nahkatehtaalla sijainneet Snellmanian tilat, Linnanmaalle rakennetut tilat, ja nyt nämä viimeisimmät, kolmannen kerroksen tilat.
”Mutta kuten sanottu, meitä vanhoja on vähän – ja jotkut ovat olleet jopa innoissaan”, hän sanoo.
Nuoremmille tutkijoille muutto on ollut innostava asia, Mantila sanoo.
”Joku on jopa sanonut, että ajatuksetkin ovat muuton myötä asettuneet uuteen asentoon.”
Harri Mantila nostaa esille uusien taukotilojen merkityksen. Nyt tiedekunnalla on kaksi jaettua taukotilaa oppiaineiden omien kahvihuoneiden sijaan.
Yhteisissä kahvihuoneissa kuuleekin pitkästi aikaa tuoreita, uusien ihmisten juttuja.
”Sekin on mukavaa, kun voi kertoa vanhoja juttuja uudelleen uudelle yleisölle”, Mantila nauraa. Toisaalta samalla mieli kaipaa vanhan kahvihuoneen intiimiyttä.
Tutkijoiden eri koodistot
Yhden kolmannen kerroksen tutkijanhuoneen oven takana työskentelee kirjallisuuden yliopistonlehtori Nina Työlahti.
Hän toteaa uusista tiloista varsin diplomaattisesti, että uuden opettelu vielä aina aikaa: niin tilojen kuin tapojen opettelu. Yksi uusi asia on se, että muuton jälkeen opetettavassa luentosarjassa jokainen sali saattaa olla eri. Oman huoneensa hän jakaa nyt ensimmäistä kertaa toisen tutkijan kanssa. Se on vaatinut kirjojen karsimistyötä.
”Muutos ei ole pelkästään aina hyvästä. On hyvä myös kysyä, onko kaikki muutos aina eteenpäin.”
Toisaalta ihminen on sopeutuvainen, hän sanoo. ”Nyt nähdään myös se, miten olemme mukana muussa yliopistossa – onko oma siipi aina hyvä ratkaisu sekään, vai onko parempi olla muiden keskellä,”
Kolmen hengen jaetusta huoneesta löytyy arkeologian tutkijatohtori Tiina Äikäs. Hänen kokemuksensa mukaan muutto meni hyvin, mitä nyt yhtä tuolia odoteltiin hieman kauemmin.
”Kesäaikaan muutto on tosin arkeologeille ongelma, meillä tehdään kesällä kenttätöitä”, hän naurahtaa.
Hän on kotiutunut hyvin uusiin tiloihin. Aiempaa kokemusta työhuoneen jakamisesta hänellä on väitöskirjan tekemisen ajoilta, joten sopeutuminen työhuoneeseen kahden muun tutkijan kanssa ei ole ollut ongelma.
Ainoat ongelmat koskevat juuri opiskelijoiden ohjaustilanteita, jolloin oma rauha olisi tarpeen. Niiden järjestäminen vaatii aiempaa enemmän miettimistä ja suunnittelua. Oli yllätys huomata, ettei esimerkiksi Tellukseen suit sait mahdukaan rauhallista keskustelua varten.
Tiedekunnan uutta sijaintia Äikäs pitää hyvänä, vaikkakin Pegasus-kirjasto on nyt aiempaa kauempana. Arkeologeille uusi paikka on kätevä, sillä työhuoneet, arkeologian laboratorio ja GIS-laboratorio sijaitsevat lähekkäin.
”Jaetussa huoneessa huomaa hassuja pikkujuttuja: arkeologeilla huoneen aukinainen ovi on tarkoittanut sitä, että huoneeseen saa tulla, suljettu ovi taas on tarkoittanut, että tilassa on käynnissä esimerkiksi kokous. Nykyään ovi on toisinaan kiinni työskentelyrauhan lisäämiseksi. Työhuoneen koodisto ei ole sama kaikille tieteenaloille. ”
Työhuoneen koodisto ei ole sama kaikilla aloilla, arvelee arkeologi Tiina Äikäs. Hän jakaa työhuoneensa kahden muun tutkijan kanssa.
Lupa hengailla kahvilassa
Humanistiopiskelijoiden kiltahuoneet ja kahvila Humus muuttivat muiden mukana uusiin tiloihin. Järjestöjen kiltahuoneet ja Humanistisen Killan kahvila Humus sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa Geokadun varrella.
Kahvila Humuksen työntekijän Heidi Halkolan mukaan itse muutto sujui Humuksen kannalta paremmin, mitä uskalsi odottaa. Laitteet ja laatikot löysivät kaikki tiensä perille oikeassa järjestyksessä.
Nyt ongelmana on, että kaikki entisen Humuksen kävijät eivät sen sijaan ole löytäneet uusiin tiloihin.
”Esimerkiksi kun Saksan liittopresidentti vieraili yliopistolla [19.9.], osa joutui kiertämään poikkeuksellisesti Geokadun kautta, ja ihmettelivät, että täällä onkin kahvila.”
Uuteen tilaan ei siis samalla lailla ajauduta kuin vanhassa paikassa, vaan Geokadulle kahville pitää asiasta tehden tulla.
Halkolan mukaan asiakaskunta on pitkälti samaa kuin aiemmassa osoitteessa. Se tosin näkyy, että humanistisen tiedekunnan henkilökunta on saanut tiloihinsa kahviautomaatin.
Vielä sitä isompi vaikutus on sillä, että Juvenes myy kampusravintoloissaan kahvia opiskelijoille ja henkilöstölle alle 50 sentillä per kuppi.
”Meillä osa asiakkaista onkin kääntynyt kannoillaan, että onpa kallista kahvia.”
Henkilökunnan mielestä uusi keittiötila on hyvä: tilassa mahtuu useampikin työntekijä liikkumaan ja säilytystilaa on paljon. Pieniä moitteita tila saa lattiasta: siinä kun näkyy kaikki lika, ja sitä lattiaa pitäisi olla koko ajan luuttuamassa. Positiivista on Halkolan mukaan myös se, että ilma vaihtuu paremmin, kun ikkunat ovat kohtuullisemman kokoisia.
”Vanhassa tilassa talvellakin yli 30 pakkasen aikana saattoi olla hiki, oli niin kuuma.”
Humuksen henkilökunnan mielestä uusi keittiötila on hyvä: tilassa mahtuu useampikin työntekijä liikkumaan ja säilytystilaa on paljon. Kuvassa vasemmalla Heidi Halkola ja oikealla Anne Paakkari.
Yksi muutos uudessa Humuksessa näkyy: Heidi Halkolan mukaan kahvilassa ei enää vain hengailla ja vietetä aikaa niin paljon. Hiljaiset hetket näkyvät selvemmin kuin aiemmassa sijainnissa.
Kenties syynä on asiakaspaikkojen karsiutuminen aiemmasta – kun pöytiä ja tuoleja on vähemmän, kävijä ei enää kehtaa vallata pöytää itselleen pitkäksi ajaksi.
”Se olisi kuitenkin tarkoituksena, että täällä saisi vain viettää aikaa.”
Humanistisen Killan puheenjohtajan Elina Honkasen mukaan Killalla muuton käytännön osuus meni hyvin. Tavarat eivät hukkuneet, ja laatikot olivat perillä silloin kuin niiden pitikin olla.
Humuksen osalta tosin mietitytti se, että muuton alkaessa ei ollut tiedossa sitä, milloin kahvilan tavarat siirretään.
”Tiedottaminen oli muuton alkuvaiheessa vaikeaa, mutta käytäntö sujui hyvin. Tavaroiden fyysinen siirtäminen meni yllättäen ihan mukavasti.”
Haastatteluhetkellä syyskuun puolivälissä muutto oli ohi, ja vuorossa oli uuden Humuksen mainostamisen miettiminen. Honkasenkin kokemuksen mukaan kaikki aiemmat asiakkaat eivät ole löytäneet Geokadulle. Asiakasmäärät kasvavat koko ajan, mutta odotuksia hitaammalla tahdilla.
”Kun verrataan Humuksen tuloja viime syksyyn, tulot ovat vähän huonommat. Elokuusta alkaen nousua on ollut koko ajan, mutta uudet asiakkaat ovat löytäneet meille hitaammin mitä uskottiin. Asiakaspaikkoja on aiempaa vähemmän, jonka vuoksi näyttää, että meillä olisi aina täyttä. Myynnillisesti näin ei ole.”
Myös Honkanen mainitsee Juveneksen halvan kahvin: ”Sen suhteen ei kilpailutilanne ole muuttunut miksikään.”
”Asiakaspaikkoja on aiempaa vähemmän, jonka vuoksi näyttää, että meillä olisi aina täyttä. Myynnillisesti näin ei ole”, sanoo Humanistisen Killan puheenjohtaja Elina Honkanen Humuksesta.
Muutto sujui ”yllättävän hyvin”
Oulun ylioppilaslehti kysyi syys-lokakuussa kaikilta Oulun humanistiainejärjestöjen puheenjohtajilta kokemuksia muuttamisesta.
Puheenjohtajien vastauksissa toistui sama huomio: muutto sujuikin lopulta jopa yllättävän mukavasti ja kivuttomasti. Kritiikkiä sai kuitenkin yliopiston taholta tuleva tiedotus, joka on koettu liian vähäiseksi tai epäselväksi.
Communican puheenjohtaja Elina Karjalainen kertoo järjestön kaivanneen enemmän tietoa muuttopäivän aikataulusta – muutoin ”ongelmia ei meidän kohdalla ilmennyt oikeastaan ollenkaan kun olimme ensimmäisessä muuttoaallossa”.
Samaten Index ry:n puheenjohtaja Jenny Kärki kertoi liikenteessä olleen ”jonkin verran aikatauluihin liittyviä epätäsmällisyyksiä tai informaatiokatkoksia”, jotka vaativat järjestöltä lisätyötä. Kultun puheenjohtaja Siru Uusi-Seppälä mainitsi järjestöllä olleen sekaannuksia muuttolaatikoiden kanssa. Lisäksi palaute ainejärjestöjen suuntaan vielä tehtävistä asioista ja huoneiden pakkauksesta olivat hänestä välillä hieman turhan ympäripyöreitä.
Suman puheenjohtaja Emilia Käsmä totesi, että vaikka muuttoaikataulu tuntui kesän keskellä melko tiukalta, ”siitäkin selvittiin oikein hyvin”: ”Koen, että itse muutto oli helpoin osa tätä projektia: olen ollut alusta asti mukana, ja esimerkiksi neliöistä neuvottelu yliopiston ja SYK:n kanssa oli paljon haastavampi vaihe.”
Yksi puheenjohtaja, joka ei halunnut nimeään julkaistavaksi, arveli muuton sujuneen lopulta ihan mukavasti, vaikkakin koko matkan ajan oli ollut hankaluuksia. Niistäkin selvisi kuitenkin puhumalla ja sopimalla. Hän toivoi, että yliopisto ”vihdoinkin tajusi, että opiskelijoiden tai yliopiston etujen mukaista ei ole jatkaa nykyistä innovaatiohelvetti-linjaa tilaratkaisuissa –perustilat ja -tarpeet pitää hoitaa ensin.”
Timppa ry:n puheenjohtaja Heidi Niemi totesi muuton sujuneen järjestön kannalta vaivattomasti, sillä järjestöllä ei juuri ole ollut maallista omaisuutta. Muutossa järjestö sai säilytystilaa sekä kiltahuoneen, jota sillä ei aiemmin ollut.
Yhteiskiltiksille jäsenistö oli syksyllä löytänyt hieman vaihtelevasti. Jenny Kärjen mukaan Indexin jäseniä on ”havaittu uusissa tiloissa jonkin verran, mutta vielä useammankin soisi löytää paikalle”. Siihen järjestö aikoo vaikuttaa houkuttelevuutta lisäävillä tulevilla laite- ja kalustehankinnoilla, kuten mukavilla istumilla ja uudemmilla tietokoneilla, jotka molemmat ovat hankintalistalla.
”Ero vanhaan on toki melko suuri, mutta yleisen ilmapiirin olen aistinut olevan positiivinen: hengitettävä ilma, uudet tavarat ja pinnat sekä toimivat mobiiliyhteydet painavat vaakakupissa kuitenkin ilmeisesti enemmän kuin tutut vanhat tilat. Ilokseni myös fukseja on löytänyt kiltikselle, joka on minusta aina parasta ja tärkeintä”, sanoo Emilia Käsmä.
”Tarkoitus on myös lisätä tapahtumia kiltahuoneella, jotta huone alkaisi tuntua kaikille omalta ja siellä uskaltaisivat pistäytyä moikkaamassa opiskelijatuttuja ja verkostoitumassa nekin, jotka eivät tähän asti ole huonetta liiemmin käyttäneet”, sanoo Siru Uusi-Seppälä.
Giekun puheenjohtaja Máren-Elle Länsman sanoo kuulleensa kehuja uuden kiltiksen sisustuksesta.
”Ennen muuttoa emme käyttäneet viimeiseen kahteen vuoteen omaa kiltahuonettamme sen heikon sisäilman vuoksi. Luulen jäsentemme vielä totuttelevan ylipäätään ajatukseen siitä, että meilläkin on nykyään oma tila, johon tulla viettämään aikaa. Uskon järjestömme kävijämäärän kasvavan pikkuhiljaa syksyn ja kevään edetessä”, Länsman sanoo.
Järjestöt kehuvat yhteishenkeä
Osa opiskelijoista oli ainakin vielä syys-lokakuussa vastausten perusteella kokenut uusiin tiloihin löytämisen hieman vaikeaksi. Lisäksi kaikille kiltisten kalustevalinnat eivät ole olleet mieleen.
Logopediaopiskelijat ovat Emilia Karjalaisen mukaan antaneet uusista tiloistaan erittäin hyvää palautetta. Uudet terapiatilat ovat suorastaan mahtavat, samaten uuden lisähuoneen saaminen lämmittää mieltä, vaikka tilat ovatkin entisiä pienemmät.
Ainoa tiloja koskeva pieni miinuspuoli on terapioiden suunnittelutilan vähyys, Karjalainen sanoo.
”Terapiamateriaalivarasto on kovin pieni, eikä sinne mahdu useampi suunnittelija kerralla. Olemme kokeneet opiskelijoiden kanssa ikäväksi myös sen, että terapiakokemuksiin ja vinkkeihin liittyvää keskustelua on enää hankala käydä kun vain meille suunnattuja tiloja on rajallisesti – esimerkiksi ennen kiltahuone oli tähän hyvä paikka. Tämä on kuitenkin vain todella pieni miinus.”
Puheenjohtajat kiittelevät vuolaasti opiskelija-aktiiveja tilojen eteen tehdystä vaikuttamistyöstä. Suman puheenjohtaja Emilia Käsmän mukaan tilatyöryhmän jäsenet ovat olleet korvaamattomia. ”Toivoisin, että riviopiskelijallekin välittyisi se työ, jonka etenkin he ja myös me järjestöaktiivit olemme tehneet uusien tilojen eteen koko 1,5 vuoden ajan.”
Puheenjohtajat kertoivat yhteiskiltisten vaikuttaneen positiivisesti järjestöjen välisen yhteistyön tekemiseen. Kukaan ei maininnut riitoja tai erimielisyyksiä tilojen käytöstä.
”Kunhan muistetaan, että tilat ovat yhteiset ja huolehditaan kaikkien viihtyvyydestä, ei syrjitä ketään ja ollaan kivoja, niin kyllä tästä hyvä tulee.”
”Sovimme heti alkuun yhteiset pelisäännöt, jotka laadittiin järjestöjen yhteisessä kokouksessa, joten kaikilla on selvät ja yhteiset sävelet miten kiltiksellä käyttäydytään. Mielestäni yleinen ilmapiiri on ollut hyvä ja vastaanottava, uudet kasvot toivotetaan tervetulleeksi ja otetaan mukaan keskusteluun”, Giekun puheenjohtaja Máren-Elle Länsman sanoo.
”Yhteinen kiltiskäytävä on kiva juttu, sen varrella ja Humuksessa tapaa ohimennen kaikenkarvaisia humanisteja. On helppo kipaista naapuriin lainaamaan jotain, kysäisemään neuvoa tai vaikka vierailla toisten kiltiksellä kun omalla ei ole ketään ja kaipaa juttuseuraa”, sanoo Verban puheenjohtaja Roosa Heinonen.
”Kunhan muistetaan, että tilat ovat yhteiset ja huolehditaan kaikkien viihtyvyydestä, ei syrjitä ketään ja ollaan kivoja, niin kyllä tästä hyvä tulee”, tiivistää Jenny Kärki.
”On ollut ihanaa huomata, että humanistien kesken on vallinnut yhteishenki muuton eri vaiheissa, sekin on auttanut pitkälle silloin kun tuntuu, että voimat, aika ja älli loppuu muuttoon liittyvissä asioissa. Haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat aktiivisesti taistelleet opiskelijoiden kiltatilojen puolesta ja antaneet aikaansa, jotta muutto saataisiin maaliinsa kunniakkaasti”, sanoo Kultun Uusi-Seppälä.
Tungosta jo nyt, entä tulevaisuudessa?
Humanistisen tiedekunnan käytännön valmistautuminen muuttoon alkoi kevätlukukaudella 2017 valmistelutyöryhmän perustamisella. Iso pyörä pyörähti käyntiin elokuussa 2017. Henkilökunta järjesti talkoopäiviä, jolloin nurkkia siivottiin, ja turhiksi todettuja papereita, toimistotarvikkeita ja jo digitalisoituja tutkimusaineistoja pantiin pois. Talkootyötä seurasivat hilpeät bileet
”Koulutusrehtori [Helka-Liisa Hentilä] sanoi, että me olemme näemmä karnevalisoineet tämän muuton. Se oli tietoinen tarkoituskin, saada muuttoon hauskuutta ja keveyttä. Eihän se ollut kivaa kuitenkaan lähteä”, Harri Mantila sanoo.
Humanistien muutossa tavarakerrostumien joukosta kaivettiin esimerkiksi vanhoja tietokoneita 1980-luvulta (”Lerppuasemat, kukaan ei ollut käyttänyt vuosikymmeniin”). Muuton myllerryksen aikana löytyi myös muutama muuttolaatikko edellisestä muutosta – avaamattomana.
”Ajattelimme, että jos näitä ei ole 25 vuoteen tarvittu, sama on ne laittaa roskalavalle.”
”Koulutusrehtori [Helka-Liisa Hentilä] sanoi, että me olemme näemmä karnevalisoineet tämän muuton. Se oli tietoinen tarkoituskin, saada muuttoon hauskuutta ja keveyttä. Eihän se ollut kivaa kuitenkaan lähteä.”
Muutto tarkoittaa myös muutosta kieleen. Tiedekunnan entisellä sisäpihalla seisoo punaisesta graniitista valmistettu Matti Peltokankaan taideteos Yhtyvät säteet, joka tunnetaan tuttavallisesti humanistipallona.
Vaikka Geokadun kulmilla ovat Valmarinniemen arkeologisten kaivausten pienoismalli ja Giellagas-instituutin lasivitriini viestivät tiedekunnan läsnäolosta, humanistipallo jäi paikalleen.
Kuinka pallolle käy, suomen kielen professori Harri Mantila? Tuleeko siitä tulevassa kielenkäytössä ammattikorkeakoulupallo?
Mantila ei osaa ennustaa. Hän harmittelee kuitenkin sitä, ettei palloa saatu tuotua mukana uusiin tiloihin.
”Se on harmi, sillä se ironisesti symboloi humanistista tutkimusta: ympäripyöreää ja urautunutta. Meidän pitää varmaan keksiä uusi itseironinen vitsi luomaan identiteettiä. Olisihan se kiva, jos joku tuollainen merkki olisi [täälläkin] meistä muistuttamassa – meille kun nämä identiteettikysymykset ovat tärkeitä”, hän nauraa.
Muokattu 16.11.2018 kello 12:32: Täsmennetty Tiina Äikäksen sitaattia.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Suomen menestynein indiebändi Satellite Stories lopettaa uransa lokakuun viimeisenä lauantaina. Kymmenen vuotta, viisi studioalbumia ja tuhansia keikkakilometrejä myöhemmin on aika hengähtää ja katsoa elämää ilman rock’ n roll -laseja. Mutta oliko koko pitkä matka sittenkin kaukokaipuuta?
”I’m dreaming of another place Freezing through these winter days My drifting mind is longing south”
Kun oululainen Satellite Stories suuntasi ensimmäistä kertaa Eurooppaan, hajosi bändin keikkapaku Saksan moottoriteille. Reissusta jäi hyvän tarinan lisäksi ikuinen kiitollisuudenvelka mekaanikko David Normanille.
Syyskuun alussa julkaistun, bändin viimeiseksi jäävän Cut Out the Lights -albumin myötä Satellite Stories suuntasi tänä syksynä vielä viimeisen kerran Eurooppaan.
Bändin jäsenet Esa Mankinen (kitara ja laulu), Olli-Pekka Ervasti (rummut), Marko Heikkinen (kitara) ja Jyri Pesonen (basso) pääsivät viimeisellä The Final Story –kiertueella vielä kerran maistamaan keikkaelämää suuren maailman meiningillä.
Bändin jäsenet ovat aiemmin kehuneet erityisesti Espanjan keikkoja hyvästä tunnelmasta. Myös tällä kertaa Espanja oli yksi odotetuimmista pysähdyspaikoista.
”Siellä indierock on vielä niin iso juttu. Keikoilla ihmiset ovat iloisia, tanssivat ja osaavat sanat ulkoa. Se hyvä fiilis tarttuu sitten itseenkin”, Marko Heikkinen kertoo.
Jäähyväiskiertue starttasi syyskuussa Kuopion Henry’s Pubista. Bändin mukaan jäähyväiskeikoilla meno on ollut villiä myös Suomessa. Mahdollisuus nähdä bändi viimeistä kertaa on tuonut keikoille tuttuja kasvoja: keikoilla on tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet bändin Suomessa yli kymmenen kertaa. Kotimaan keikat ovat vetäneet porukkaa myös kauempaa, jopa Japanista asti, Heikkinen sanoo.
Myöskin Oulun jäähyväiskeikat (25.10. ja 27.10.) ovat herättäneet kiinnostusta Suomen rajojen ulkopuolella. Vihoviimeiselle keikalle on bändin Facebook-sivun mukaan tulossa ihmisiä aina Kanadasta asti.
Mutta ennen viimeistä keikkaa ja valojen sammumista on hyvin aikaa vielä katsoa hetkeksi menneeseen.
Valot sammuvat
”In my veins Flows mercury, flows mercury I’m not the man that I used to be”
Bändin viimeinen levy kantaa nimeä Cut Out the Lights. Usein artisteilla on tapana pakata viimeiselle levylle kaikki toteutumattomat musiikilliset ideat ja unelmat.
Bändin mukaan uuden levyn materiaalin työstäminen ja lopettamispäätös menivät osittain limittäin. Viimeisimmän levyn materiaalin säveltäminen alkoi kuitenkin hyvissä ajoin ennen päätöstä.
Esa Mankinen ja Marko Heikkinen olivat keväällä vieraanaOulun ylioppilaslehden Kampuslivessä syksyn Vulcanalia-keikan tiimoilta. Tuolloin kaksikko oli sitä mieltä, että uuden levyn materiaalissa ei kuulu se, että kyseessä on viimeinen kerta studiossa tällä kokoonpanolla.
”Yritettiin vaan tehdä niin hyviä biisejä kuin mahdollista”, Heikkinen heitti haastattelussa.
”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa.”
Jotain pientä erikoisuutta levynteossa silti oli. Esimerkiksi tasatahtisia biisejä oli tällä kertaa mukana enemmän kuin normaalisti.
”Niitä on kiva soittaa ja ne sopivat hyvin meidän keikkasettiin”, Heikkinen kertoo.
Myös kokemus levynteosta näkyi viidettä kokopitkää tehdessä. Nyt bändi rohkeni toteuttaa hyväksi havaittua ”less is more” -periaatetta.
”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.
”Meillä on aina ollut yhteinen visio”
”This is a story about a man And how he came to understand The things in his life”
Mutta jäikö jotain musiikillista visiota vielä toteuttamatta, jonka kymmenvuotisen uran tehnyt bändi olisi vielä halunnut Satellite Stories -nimellä saada aikaan?
Bändin mukaan matkan varrella kovalevylle on tarttunut lähes 300 demoa, joista levyjen kappaleet on parsittu kokoon.
”Kyllä näistä ne parhaat on aina levylle laitettu, että siinä mielessä ei jää mitään hampaankoloon”, Marko Heikkinen tuumaa.
Miehet haluavat muistuttaa, että he ovat pitkän uransa aikana olleet lähes aina yhtä mieltä siitä, miltä bändin tulisi kuulostaa.
”Aika hyvin olemme kukin saaneet toteuttaa omia ideoitamme musiikin parissa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.
Bändin mukaan uuden levyn kohdalla haluttiin tehdä tavallista enemmän itse. Myös studiossa materiaalin hinkkaaminen jätettiin minimiin, ja sovitukset olivat pitkälti kasassa ennen varsinaista studiosessiota. Näin jäi aikaa muille kokonaisuutta eteenpäin vieville asioille.
”Esimerkiksi lauluihin käytettiin tosi paljon aikaa, jotta niihin saatiin sellainen oikeanlainen tunnelma”, Esa Mankinen kertaa.
”Pitää ajatella maailma vähän yksinkertaisemmaksi kuin mitä se on”
”I don’t want, I don’t want, I don’t wanna be in Helsinki Art Scene”
Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä.
”Ei meistä alun perinkään mitään U2:ta pitänyt tulla, vaan ennemminkin kuin Vampire Weekend”, Marko Heikkinen pohtii.
Homma pääsi kuitenkin kasvamaan. Satellite Storiesia tituleerataan usein Suomen suurimmaksi indierockbändiksi. Bändiläiset myöntävät, että jossain vaiheessa he olivat vakaasti sitä mieltä, että ovat maailman paras ja kaunein bändi.
”Toki näin viiden levyn jälkeen on hiukan realistisemmat näkemykset siitä, mitä tässä on saavutettu”, Heikkinen jatkaa.
”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään.”
Tietty hulluus ja epärealistiset odotukset ovat Satellite Storiesin mukaan myös välttämätön osa aloittelevien bändien sielunmaisemaa. Inhorealistisella bisnesajattelulla ei pitkälle pötkitä, vaan haaveille ja unelmille pitää olla tilaa. Suuruudenhulluus on hyvästä.
”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään”, Jyri Pesonen summaa.
Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä. Bändi keikalla Qstockissa kesällä 2015.
Rock-lavoilta opit arjen haasteisiin
”Don’t tell me it was wasted time Don’t tell me it was waste of life”
Lopettamisen jälkeen Satellite Storiesin jäsenet pääsevät maistamaan niin sanottua normaalia elämää. Se oli myös yksi syy lopettamispäätöksen taustalla. Kymmenen vuotta sitten perustetun yhtyeen jäsenillä on kaikilla vielä keskeneräisiä opintoja Oulun yliopistolla. Esimerkiksi keväällä Oulun ylioppilaslehdessä toimitusharjoittelijana työskennellyt Marko Heikkinen palaa jäähyväiskiertueen jälkeen kirjallisuuden gradunsa pariin, ja Esa Mankinen palaa viimeistelemään musiikkikasvatuksen opintojaan.
Mutta mitä rokkielämästä voi ammentaa, kun nelikko palaa koulunpenkille ja päivätöiden pariin?
”Varmasti viihdemaailman rakenteen ymmärtämisestä on tulevaisuudessa hyötyä”, Marko Heikkinen pohtii.
”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka.”
Satellite Storiesin levyissä näkyy vahvasti sen jäsenten kädenjälki. Kokonaisvaltainen osallistuminen levyjen tekemiseen ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen on bändiläisten mukaan varmasti arvokasta pääomaa bändin jälkeiseen elämään.
”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka”, Jyri Pesonen pohtii.
Bändin mukaan näin pitkää uraa ei voi pyyhkiä noin vain pois omasta persoonasta ja hypätä puhtaalta pöydältä bändielämän jälkeiseen arkeen. Toki keikkailukin on opettanut taitoja jokapäiväiseen selviytymiseen reissuelämästä.
”Ainakin on oppinut sen, että esimerkiksi hotellihuoneesta kannattaa napata pyyhkeet ja shampoot mukaan”, Esa Mankinen virnistää.
”Terveisiä David Normanille”
”Vagabonds, we’re vagabonds”
Entä se jutun alussa mainittu David Norman ja hajonnut paku?
Tarina juontaa juurensa bändin ensimmäiselle Euroopan kiertueelle. Tuolloin keikat järjestettiin omatoimisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Kiertueen ajoneuvoksi valikoitui halvin vuokra-auto, jonka bändi onnistui löytämään.
”Kaikkihan meni hyvin, kunnes auton pakoputkeen tuli sellainen nyrkin kokoinen reikä Saksan autobahnilla”, Jyri Pesonen muistelee.
Hankalaan saumaan osunut haaveri aiheutti ongelmia, sillä sunnuntaina korjaamot olivat järjestään kiinni. Pitkän etsinnän jälkeen auki oleva korjaamo löytyi, mutta korjaamisen esteeksi nousi kielimuuri.
”Ei siinä sitten auttanut kuin istua huoltomiehen kanssa Google Translaten ääreen ja alkaa kääntämään”, Pesonen jatkaa.
Pakoputki saatiin loppujen lopuksi vaihdettua ja matka jatkui. Auton korjanneen mekaanikon nimi on bändillä vieläkin muistissa.
”David Norman oli hänen nimensä. Terkkuja Saksanmaalle, ja kiitos vielä tätäkin kautta, kun Oulun ylioppilaslehteä kuitenkin luet”, Marko Heikkinen jatkaa.
Nykyään Satellite Stories on hoitanut keikkamatkat hyvin varustellulla keikkabussilla, josta löytyy kunnon sängyt ja muut mukavuudet. Nyt uran loppuhetkillä on hyvä hetki myös muistella sitä, kuinka keikkareissut ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Aluksi keikkareissujen yöpymiset hoituivat kavereiden sohvilla.
”Vasta fiilistelin sitä, että siinä kesti monta vuotta ennen kuin päästiin keikkareissulla ekan kerran hotelliin nukkumaan”, Heikkinen muistelee.
Hotellimajoitus ei toki bändin mukaan lisännyt unen määrää – päinvastoin.
”Sitten sitä vain juhli koko yön ja meni hotellille aamupalalle”, Esa Mankinen nauraa.
Koti voitti Berliinin
”Cut out the lights Then it’s up to me”
Satellite Storiesin uralla olisi ollut paikkoja tehdä asioita vielä asteen enemmän idealismi ja naiivius edellä. Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetulla videolla bändin jäsenet kertoivat, että heillä on ollut mahdollisuuksia muuttaa ulkomaille ja laittaa vielä yhtä pykälää isompi vaihde päälle.
Näistä mahdollisuuksista huolimatta bändi on pysynyt Oulussa ja valloittanut maailmaa täältä käsin.
”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla.”
Onko Satellite Stories ollut aina kamppailua kaukokaipuun ja kotiseuturakkauden välillä?
”Ylipäätään ihmiset haluavat jotain isompaa, mutta silti pitää olla se jokin turvallinen paikka, mihin palata. Siinä mielessä allekirjoitan väitteen”, Olli-Pekka Ervasti pohtii.
Oulu on myös bändin mukaan vaikuttanut Satellite Storiesiin ja tuonut oman mausteensa sekä musiikkiin että bändin ulkoiseen ilmeeseen. Samalla kaukokaipuuta on hillinnyt maalaisjärki.
”Kyllä me ollaan useita bändejä seurattu ja huomattu, että se Berliiniin muuttaminen ja siellä vuosi pari taiteilijaelämää viettäen ei vie asioita aina eteenpäin”, Jyri Pesonen kertoo.
Bändin mukaan myös saavuttamattomat unelmat ovat tärkeitä elämässä. Usein ajatus jostain ja sen eteen työskentely on saavutettua tavoitetta palkitsevampaa.
”Ehkä me ollaan näin saatu jatkaa sitä haaveilua”, Olli-Pekka Ervasti tuumaa.
Vaikka Satellite Storiesin tarina päättyy yhteisellä päätöksellä ja hyvässä hengessä, jää siis haaveilulle aina tilaa. Musiikin saralla bändin jäsenet eivät ainakaan näillä puheilla aio olla yhtä aktiivisia tulevaisuudessa.
Jotain spesiaalia on silti luvassa.
”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla”, Esa Mankinen toteaa bändikavereiden nauraessa vieressä.
Tänne kaikki päättyy. 45 Specialin takahuone saa kunnian olla lauantaina 27. lokakuuta Satellite Storiesin viimeinen backstage.
Satellite Storiesin viimeiset Oulun keikat 45 Specialissa 25.10. ja 27.10.
Bändin kuulumisia vanhoissa Oulun ylioppilaslehdissä löydät esimerkiksi numeroista 10/2012 ja 9/2013.
Jutun englanninkieliset sitaatit Satellite Storiesin kappaleista.
Julkaistu
SHARE
Sampo Marski
Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.
Oululainen jalkapalloseura JS Hercules täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Seura syntyi vuonna 1998 Oulussa, Linnanmaalla sähkötekniikan osaston käytävää taittaneiden opiskelijoiden keskuudessa. Yhteiskunnallisesti aktiivinen seura palaa tänä syksynä juurilleen Oulun yliopistoon urheiluaiheisella, kaikille opiskelijoille avoimella luentosarjalla.
Tiesitkös tätä – Ouluun on kaikessa hiljaisuudessa perustettu uusi tiedekunta.
Uusi tiedekunta on erittäin pieni, mutta sillä on kovia haluja kasvaa. Tällä hetkellä tiedekunnan opetus sisältää syksyllä neljä luentoa, mutta toiveena olisi laajentaa tästä huomattavasti.
Ensimmäinen professorikin löytyy, kas tässä: ”Ja lupiahan tämän tiedekunnan perustamiseksi ei ole kysytty keneltäkään”, Mikko Perälä sanoo, ja nauraa päälle.
Kyse on oululaisen jalkapalloseuran JS Herculeksen uudesta projektista. Faculty of sports, urheilun tiedekunta, on nimitys Herculeksen organisoimalle urheiluaiheiselle, kaikille opiskelijoille avoimelle luentosarjalle. Pääasiassa Business Kitchenin tiloissa pidettävien luentojen aiheet vaihtelevat urheilujohtajuudesta opiskelijan jaksamiseen ja urheiluteknologian innovaatioihin. Ensimmäisellä luennolla, osana Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Johtajuus ja organisaatiot -kurssia, johtajuudesta ja urheilusta luennoi tunnettu Kärppä-puolustaja Lasse Kukkonen.
Herculeksen seurapomo Mikko Perälä visioi luentosarjasta syntyvän jotain uutta, jotain suurta.
Kiiltävässä mainosflyerissä luentojen alle on merkitty ala, jonka on katsottu soveltuvan luennon teemaan: johtajuus ja urheilu -luenn0n alla lukee kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen maisteriohjelma, ilmastonmuutosta koskevan luennon alla lukee ympäristötekniikan osasto.
Aivan vielä ei olla niin pitkällä, että yksittäisiä luentoja voisi hyväksilukea opintoihin, Perälä sanoo. ”Mutta jos käy kaikki luennot, ehkä voimme luovuttaa jonkin erikoispalkinnon – vaikkapa diplomin.”
Yhteistyöstä on nyt sovittu Business Kitchenin ja yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa, Perälä sanoo: ”Muiden kanssa pitää ottaa puheeksi myöhemmin syksyllä ja ensi vuonna.”
Herculeksen visioiman urheilun tiedekunnan keskiössä on opiskelijan hyvinvointi. Mikko Perälä puhuu liikunnallisen elämäntavan puolesta, joka ei tarkoita kuitenkaan julmettua rääkkiä. Ennaltaehkäisevä liikunta on parasta lääkettä, hän uskoo.
Mutta yhtä lailla oleellista on myös kansalaisaktivismin ruokkiminen, vaikuttamisen kipinän sytyttäminen opiskelijoihin.
Urheilu kaipaa koulutusta
Pieneksi pohjoissuomalaiseksi seuraksi Herculeksella onkin varsin suuret tavoitteet. Urheilun tiedekuntakin on vain yksi seuran lukuisista projekteista.
Kolmisen vuotta sitten Mikko Perälä päätyi Nigeriaan tekemään televisiobisnestä.Vuonna 2016 seura toi Nigerian jalkapallomaajoukkueen entisen hyökkääjän Daniel Amokachin valmentamaan Herculeksen edustusjoukkuetta – ja Englannin Valioliigan viikkomakasiiniohjelma Premier League World seurasi kameroineen perässä.
Mutta mitä Oulun urheilun tiedekunnan luennoista seuraa? Oikea koulutusohjelma, kokonainen sivuaine, edes viiden opintopisteen kurssi?
Toivottavasti kaikkea tätä, ja vielä enemmän, Perälä toivoo.
Hän puhuu ja haaveilee kokonaisen urheiluun keskittyvän koulutusohjelman luomisesta ja myymisestä – urheiluosaamisen koulutusviennistä. Sille olisi Suomessa hyvät mahdollisuudet, Mikko Perälä uskoo – kunhan vain on sopivasti paketoitu tuote, jota myydä.
”Meillä on Suomessa kaikki edellytykset luoda koulutusohjelma, josta halutaan myös maksaa, 2000 euroa, jopa 20 000 euroa vuoden ohjelmasta.”
Koulutusta taas tarvitaan, jotta nykyisestä potentiaalista saataisiin kaikki irti.
”Meillä on hyvät liikuntapaikat, harjoittelupaikat, jo olemassa. Nyt moni haaveilee urheilu-urasta, mutta vain harva sille todella pääsee. Suomi on tällä hetkellä huonossa jamassa urheilukoulutuksen suhteen. Näen, että ammattilaisurheilussa syntyvistä ongelmista moni johtuu yksinkertaisesti koulutuksen puutteesta. Asioita tehdään niin, kuin ne on aina tehty. Intohimoa urheiluun on, mutta ei ole työkaluja muuttamaan asioita.”
Tällä hetkellä Suomessa voi urheilujohtamisen aineopinnot opiskella Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa, lisäksi muutama ammattikorkeakoulu tarjoaa suuntautumisvaihtoehtona urheilujohtamista ja -markkinointia tai urheiluliiketoimintaa. Kajaanin ammattikorkeakoulussa käynnistyi Esports Business -koulutus, joka on Suomen ensimmäinen elektronisen urheilun ympärille keskittyvään liiketoimintaan suuntautuva koulutus.
Mutta olisiko Oulussa tilausta tällaiselle? Millaisella aikataululla urheilun tiedekuntaa voitaisiin oikeasti rakentaa?
”Katsotaan nyt tämä ensimmäinen lukukausi. Hyvä, jos saadaan lisää konkretiaa”, Perälä muotoilee.
Saunailtapainotteinen joukkue
Hercules täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Se syntyi vuonna 1998 Oulussa, Linnanmaalla sähkötekniikan osaston käytävää taittaneiden opiskelijoiden keskuudessa.
Perälä kuvailee silloista palloiluporukkaa varsin proosallisesti: ”Oltiin aika huonoja, kukaan ei ottanut meitä muihin joukkueisiin.”
Siksi syntyi oma joukkue, kerran viikossa harjoitteleva, valmennuksellisesti ja harjoituksellisesti ”hyvin saunailtapainotteinen” Hercules. Joukkueen ensimmäinen sponsori oli kaijonharjulainen ravintola Caio, joka tarjosi joukkueelle peliasujen lisäksi mahdollisuuden saunoa aina pelien jälkeen.
Ensimmäinen peli pelattiin Perälän muistin mukaan ”jossain Vaalan metsän siimeksessä”, ja peli taisi päättyä ikävästi Herculeksen häviöön.
Peli jatkui, vaikka alkuperäiset Herculeksen puuhaajat valmistuivatkin ja siirtyivät Linnanmaalta työelämään. Samalla vapaamuotoinen, viihteellinen pelailu vakiintui tavoitteelliseksi seuratoiminnaksi.
Nyt kakkosdivisioonan C-lohkossa pelaavan edustusjoukkueen lisäksi seurassa on naisten joukkue, Pohjois-Suomen kolmosdivarissa pelaava reservijoukkue Hercules II ja vitosdivarissa pelaava Herkku-Papat.
Seuran syntymäpäiväjuhlaa vietetään työn merkeissä: Herculeksen edustusjoukkue pelaa 20-vuotisjuhlaottelunsa lauantaina 29.9. Castrenin kentällä.
Ole hiljaa ja pelaa
Herculeksen arvoina on olla atleettinen ja akateeminen urheiluseura. Mikko Perälä korostaa, että akateeminen ei tarkoita poissulkevuutta tai elitistisyyttä, vaan koulutusta, avoimuutta, kansainvälisyyttä, suvaitsevuutta, liikunnallisen elämäntavan edistämistä.
”Halutaan ottaa kantaa – ja on otettukin.”
Mikko Perälää sieppaa urheilun arkaaisuus ja haluttomuus muuttua. Huippu-urheilun kulisseissa ollaan hyvin konservatiivisia. Siksi muutos on hidasta, jos sitä ylipäänsä tapahtuu.
Juuri tähän lääkkeeksi Perälä tarjoaa urheilukoulutusta: ”Jos joku elää myyteistä ja historiasta, niin urheilu.”
Perälä itse puhuu yhteiskunnallisen vaikuttamisen puolesta. Ei riitä, että urheiluseura tarjoaa mahdollisuuden peleille. On tehtävä enemmän.
”Moni ajattelee, että urheilussa sen tarjoama viihde riittää, tai se, että otetaan pelaavien lasten vanhemmilta rahat pois. Mutta se ei riitä. Seuroilla on suurempi vastuu kasvattaa, kouluttaa ja huolehtia myös pelaajien hyvinvoinnista.”
Ja urheilu, se on selvästi poliittista, haluttiin sitä myöntää tai ei.
Hercules on poliittisesti aktiivinen urheiluseura, Perälä sanoo. ”Jos politiikalla tarkoitetaan yhteisten asioiden hoitamista, niin juuri sitä se on.”
Syyskuussa seura pääsi finaaliin Sitran Maapalloliiga-haastekilpailussa, ja on yksi kymmenestä kehitysohjelmaan valitusta järjestöstä. Hercules osallistuu haastekilpailuun Lähirähinälähettiläät-idealla, jonka tavoitteena on pienentää urheilun ja liikunnan ilmastopäästöjä aktivoimalla ihmisiä hyödyntämään lähiliikuntapaikkoja, hyödyntäen oululaisen Tecinspiren App2Day-mobiilisovellusta. Siis – yhteisten asioiden hoitamista, liikunnan keinoin.
Kielteistä suoraa palautetta toiminnasta Perälä ei ole saanut. Se ei tarkoita sitä, etteikö keskustelua Herculeksen toiminnasta ja arvoista käytäisi.
”Varmasti monia mietityttää se, miksi Hercules on vähän outolintu, miksi ne ei vaan pelaa ja ole hiljaa.”
Herculeksen perustaneista sähköteekkareista on vuosien aikana tullut koodareita, moni on perustanut Ouluun oman yrityksen. Perälä itsekin on ollut mukana perustamassa kymmentä firmaa. Muita Hercules-taustaisia softafirmoja on muun muassa VividWorks, Navico, Codemate ja CubiCas.
Mikä jalkapalloa ja yrittäjyyttä yhdistää? Oppiiko jalkapalloa pelaamalla jotain yrittäjyydestä?
No, eipä juuri mikään, Perälä sanoo. Mutta jalkapalloseurassa toimiminen kylläkin opettaa. Kun seuran toiminta on tavoitteellista ja tähtää jatkuvaan nousuun tasolta toiselle, kaikki on mahdollista – vaikka alimmalta sarjatasolta, sadepäivän mutakentän ankeista peleistä nouseminen Mestarien liigan loistokkaaseen loppuotteluun.
Onko se todennäköistä? Ei.
Entäpä mahdollista? No, periaatteessa kyllä, Perälä nauraa.
Vaikka tässä haastattelussa ääneen on päässyt juuri Mikko Perälä, Herculeksen urheilun tiedekunnan taustalla on kokonainen tiimi, eikä työ ole ainoastaan yhden miehen harteilla.
Perälällä onkin toive jatkon suhteen. Toive, joka voi kuulostaa huimalta, mutta mahdolliselta:
”Tällä yliopistopresenssillä tarkoitus on antaa seura takaisin opiskelijoiden pyöritettäväksi. Vähän tosielämän Football Manager -pelin tyyliin. Eli toivon lisää apuja yliopiston käytäviltä kaiken tämän pyörittämiseen”, Perälä sanoo.
Herculeksen urheiluluennot syksyllä 2018
Johtajuus ja urheilu – Lasse Kukkonen luennoi johtajuudesta, 24.9. kello 14 salissa L3.
Miten estät ilmastonmuutosta liikkumalla? – Miten yhteiskunta voidaan suunnitella tukemaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia sekä kunnioittamaan luontoa? 18.10. kello 14 Business Kitchenillä.
Nuku enemmän, saat parempia numeroita – Opiskelijan jaksaminen, lepo ja ravinto. 19.11. kello 14, Business Kitchen
Hikistä dataa – Esittelyssä uusimmat hyvinvointi- ja urheiluteknologian innovaatiot. 4.12. kello 14, Business Kitchen.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
