Somettamista, Ti-Ti Nallen tanssia ja uimakoulua – niistä on opiskelijan pienet kesätyöt tehty

Opiskelijoiden kesätyöt, joillakin niitä on, joillakin ei. Joku on saa siistin kesätyön vakuutusfirman pohjimmaisena, kun taas joku leikkaa ruohoa vain kaatuakseen illalla rättiväsyneenä sänkyyn. Oulun ylioppilaslehti otti selvää, kuinka päästä kesätöihin vauvauinninohjaajaksi tai hahmoksi Ti-Ti-Nallen taloon.

TEKSTI Marko Heikkinen

KUVAT Anni Hyypiö

Vapautta ja nukkumista rajoittavista ominaisuuksistaan huolimatta kesätyöpaikka on arvokas, ei vain pelkästään rahan vaan työkokemuksen takia.

Huonommin asiat voivat olla – kesätyöttömyys ei ole kaikille vaihtoehto, vaan ainoa vaihtoehto. Aina voi tosin sanoa, että ”palaa juurilleen etsimään itseään”, kun käy kesän vanhempien luona syömässä.

Nykyhetken ei pitäisi olla näin dystooppinen, sillä tilastojen mukaan mahdollisuuksia kesätöihin pitäisi olla: pelkästään Elinkeinoelämän Keskusliitto kertoi keväällä tavoittelevansa tälle kesälle 130 000 kesätyöpaikkaa, 30 000 enemmän kuin edeltävinä vuosina. SAK:n luottamushenkilöpaneelin mukaan SAK:laiset alat palkkaavat tänä suvena hieman enemmän kesätyöntekijöitä kuin edellisvuonna, ja SAK:laisista työpaikoista 74 prosenttia palkkaa kesätyöntekijöitä. Erityisesti töitä tarjoavat kesällä matkailu- ja ravintola-ala sekä aiemmista vuosista poiketen rakennusteollisuus.

Kesätyöpaikkojen hakemisessa kiivainta aikaa on tammi-maaliskuu. Toisilla aloilla kesätyötä kärkkyvä joutuu olemaan hereillä vielä aikaisemmin, ja esimerkiksi toimittajilla kesätöiden hakuaika on jo kesää edeltävänä syksynä. Tätä on kritisoinut Journalistiliiton opiskelijayhteistyöryhmä, jonka mukaan aikaistuneet haut vaikeuttavat opintoja kohtuuttomasti. Vielä aikaisempi haku on monella lääkäriopiskelijalla: Lääkärilehden mukaan (10.2.2017) kesätöistä sovitaan jopa vuosi tai kaksi etukäteen.

Vaikka kesätyöpaikkaa ei tälle kesälle olisi löytynyt, yksin ei tarvitse jäädä murehtimaan. Kesätoimeentulosta löytyy OYY:n sivuilta infopaketti, jonka avulla löytyy infoa kesäopiskelusta ja toimeentulotuesta.

Myös Oulun kaupungilla on viimeinen oljenkorsi kesätyötä kaipaaville: myönteisen toimeentulotukipäätöksen saaneet, Oulussa kirjoilla olevat yli 18-vuotiaat opiskelijat voivat vielä hakea kesätyöharjoittelupaikkaa kaupungilta. Hakuaika kuukauden kestävään kesätyöharjoitteluun päättyy 17.6. Kaupungin tarjoamissa harjoittelutehtävissä on laaja skaala, potilasasiakirjojen arkistoinnista aurojen maalaukseen, siivoamiseen ja kaupunkielämästä somettamiseen.

Kesätyö voi olla ensimmäinen askel unelmauralle – tai kouriintuntuva opetus siitä, että ainakaan tätä työtä ei halua tehdä valmistumisen jälkeen.

Oulun ylioppilaslehti tutustui kahteen hieman erilaiseen kesätyöhön.

Vauvauinninohjaajalta vaaditaan varmuutta

Oululainen Eija Järvenpää opiskelee Oulun yliopistossa kuudetta vuotta biologiaa. Tulevaisuudessa hänellä siintää edessä joko biologian ja maantieteen opettajuus, tai vaihtoehtoisesti biologian tutkijan ura. ”Suoritin ensin tutkijaopinnot, jonka jälkeen siirryin pedagogisiin opintoihin”, hän kertoo.

Nykyinen kesätyö ei ole oman alan työ, mutta silti se sisältää työskentelyä lasten kanssa. J0ulukuusta asti Järvenpää on opiskeluiden ohella ohjannut vauvauintia ja lasten uimakoulua. Uimakouluja hän ohjaa Oulun Edenissä, vauvauintia ja uimakoulua Caritaksessa. Nuorimmat ohjattavat, vauvakouluikäiset, ovat kolmikuisia, vanhimmat uimakoululaiset ovat seitsenvuotiaita.

Kesätyön taustalla on oma harrastuneisuus: Järvenpää kertoo harrastaneensa uintia vuosikaudet, ja kotipaikkakunnallaan Haapajärvellä hän ohjasi paikallisen uimaseuran ryhmiä. Viime joulun aikoihin hän bongasi ilmoituksen, jossa haettiin uimakoulu Pikku Joutsenelle osa-aikaisia uimaohjaajia. Tämän vuoden alusta lähtien hän on opiskeluiden ohella ohjannut pienten polskimista.

Eija Järvenpää aikoo valmistuttuaan hakea oman alan töitä, mutta kiirettä ohjaustöistä luopumiseen ei ole. Kuva: Anni Hyypiö.

Mitä vauvauintien ohjaajalta sitten vaaditaan, uimamaisterin papereita?

”Pitää tulla toimeen ihmisten kanssa, vanhempien kanssa ollaan koko ajan kontaktissa. Lisäksi pitää olla rauhallisuutta ja varmuutta omasta toiminnasta. Kun vanhemmat tulevat uimakouluun lasten kanssa, pitää sekä lapsella että vanhemmalla olla turvallinen olo.”

Omat uintitaidot ovat Järvenpään mukaan toki ehdottomasti plussaa, mutta Pikku Joutsenella ohjaajat ovat saaneet myös oman koulutuksen.

Nyt kesällä Järvenpäällä on uimakouluja ja vauvauinteja joka päivä sunnuntaita lukuunottamatta. Syksystä kevääseen on rauhallisempaa, ohjausta on kahtena päivänä viikossa. Ryhmät polskivat puoli tuntia kerrallaan, ryhmiä on kolmesta neljään päivässä. ”Sitten järjestelyissä, lelujen laitossa sun muussa menee vielä aikaa.”

Järvenpäällä valmistuminen odottaa lähitulevaisuudessa. Mutta vieläkö uimaohjaajan hommat maistuvat maisterinakin?

Kysymys naurattaa häntä. ”Toki haen oman alan töitä. Mutta varmasti jatkan tässä hommassa, jollei aivan huippupaikka tärppää jostain.”

Hän kertoo voivansa suositella tätä kesäduunia myös muille, sillä ohjaaminen on todella mukavaa.

”Töissä ei edes huomaa, kuinka aika hujahtaa. Asiakkaat ovat yleensä hyväntuulisia ja innoissaan.”

Ti-Ti Nalleksi Ti-Ti Nallen paikalle

Jos pystyy tekemään oman alan ulkopuolisia töitä ja vielä muuttamaan Oulun ulkopuolelle, voivat Suomesta avautua aivan uudenlaiset kesätyömarkkinat.

Suomen kielen pääaineopiskelija Millakatariina Väänänen työskenteli viime kesän Ikaalisissa Ti-Ti Nallen talossa ja muutti Ikaalisiin kesäksi. Viime hetkellä, sillä kunnanjohtajan harmiksi talo muuttaa tänä kesänä Lempäälään.

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Millakatariina Väänäsen kesäntyön huippuhetkiä olivat osallistuminen Ti-Ti Nallen risteilylle ja kahteen konserttiin. Kuva: Marko Heikkinen

Töissä hän tanssi, lauloi ja leikki lasten kanssa. ”Täytyi osata leikkiä ja heittäytyä”, Väänänen sanoo. ”Jos oli rauhallisempi hahmo, piti osata liikkua rauhallisesti, ja jos oli joku kunnon tärinähousu, piti laittaa itsensä likoon.” 

Näinkin erilainen työpaikka löytyi perinteisellä tavalla, TE-keskuksen Internet-sivujen kautta. Väänänen matkusti Ikaalisiin kaksipäiväiseen työhaastatteluun, jossa testattiin hakijoiden tanssi- ja laulukykyä. ”Tärkeintä oli osoittaa, että osaa elää satumaailmassa. Vaikka me työntekijät leikimme toisinaan puvut päällä, oikeastihan nalleperhe asuu Ti-Ti Nallen talossa”, Väänänen kertoo. 

Vaihtelua oli, sillä esiintyjät vuorottelivat kahdeksan nallehahmon välillä, riippuen mikä hahmo sattui esiintyjälle sillä hetkellä sopimaan. 

Nalleperheen lisäksi talossa esiintyi pienempiä hahmoja. Marssijärjestys oli kuitenkin selvä. 

”Ti-Ti Nalle on homman tähti”, Väänänen kertoo. ”Vain hän sai käydä kylpylän aamupalalla tervehtimässä vieraita. Esimerkiksi Torsti Torakkaa ei päästetty hotelliin.” 

Ti-Ti Nallen Talossa työskentely sujahti Väänäsen työhistoriaan sulavasti. Väänänen on ollut usein kesätöissä, jotka eivät liity suoraan hänen opiskelualaansa. ”Olen ollut betonitehtaassa ja lääketukussa tilausten kokoajana. Sitten vuonna 2016 kävin Yhdysvalloissa Bemidjin pikkukaupungissa leiriohjaajana.” 

Haastattelun lopuksi kysyn Väänäseltä vinkkiä kesätöiden myöhäiseen hakuun. Vaikka kesätöitä ei olisi vielä löytynyt, Väänänen kertoo, että esimerkiksi kauppoihin kannattaa silti jättää avoimia hakemuksia. ”Moni voi ottaa paikan vastaan ja peruu, tai sitten sairastuu. Sitten kauppa tarvitsee jonkun tilalle.” 

Ja se joku voit olla juuri sinä.

 

Teksti ja kuvat: Anni Hyypiö ja Marko Heikkinen

Marko Heikkinen

Äärimmäisen vakava kirjallisuuden pääaineopiskelija, joka kutsuu itseään "muoti & lifestyle" -toimittajaksi.

Lue lisää:

Tämän päivän Koodikärpistä toivotaan tulevaisuuden teekkareita

Kesälomien alkaessa Linnanmaan kampuksen hyörinä hiljenee hetkeksi. FabLabissa ja arkkitehtiluokassa on kuitenkin elämää – kahden kuukauden aikana nuoret oululaiset koodaavat, rakentavat, kolvaavat ja 3D-printtaavat. Oli projekti mikä hyvänsä, tavoite on sama: houkutella nuoria tekniikan alalle. Kun innostus syttyy projektin äärellä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Kesätöissä eteen voi tulla monia haasteita: kesäduunari voi joutua lepyttelemään raivoisaa asiakasta, pyörittämään umpijäistä jäätelöpalloa, tyhjentämään festarivieraiden jälkiä pursuilevaa roskakoria.

Linnanmaan kampuksella kesäduunissa työskennellään aivan toistenlaisten haasteiden parissa, kun Koodikärppien 15–17-vuotiaat kesätyöläiset tutustuvat kesä-heinäkuussa robotiikkaan, koodaukseen ja grafiikkaan.

Koodikärppä-kesätyötapahtuma järjestetään Oulussa tänä kesänä kolmatta kertaa. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on vuosien aikana kasvanut. Kun Dan Ackers järjesti tapahtuman ensimmäisen kerran vuonna 2016, mukana oli 40 nuorta. Tänä vuonna osallistujia on jo 209, kertoo Jani Lehtovirta tapahtuman järjestämisestä vastaavasta Buutti Oy:sta. Lehtovirran mukaan tapahtuma on nyt kasvanut Oulussa niin isoksi kun sen on mahdollista yhden kaupungin raameissa kasvaa: ”Nyt testataan, kuinka tapahtuma toimii näin isolla porukalla.”

Oululaisnuoret työskentelevät kahden viikon jaksoissa: ensimmäiset aloittivat työnsä 4.6., viimeiset aloittavat työjakson heinäkuun puolivälissä. Oulun kaupungin kesätyösetelillä työskentelevän Koodikärpän työaika on kuusi tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Työskentelytiloina toimivat FabLab ja opetusluokka arkkitehtuurin yksikön tiloissa.

Kahden työviikkonsa aikana Koodikärpät koodaavat, mallintavat, rakentavat ja tekevät grafiikkaa pienryhmissä. Pienryhmillä on kullakin omat projektinsa: sellainen voi olla esimerkiksi vanhan Android-kännykän muuttaminen virtuaalitodellisuuspeliohjaimeksi, tietokone- tai mobiilipelin ohjelmointi, digipiirtäminen grafiikkaohjelmistolla tai esineiden internetin tekniikan hyödyntäminen.

Uudet Koodikärpät aloittavat aina maanantaisin. Kun samassa pienryhmässä on sekä vasta-aloittaneita että jo yhden viikon työskennelleitä, kokeneemmat voivat neuvoa ja opettaa myöhemmin aloittaneita.

”Joillakin nuorilla on harrastuskokemusta, mutta ennakkotaitoja ei vaadita keneltäkään. Ainoa vaatimus on innostus aiheeseen. Projekteja tehdään oppimismielessä ja demoiksi, jotta voidaan näyttää tulevaisuudessa mitä nuoret ovat tehneet”, Lehtovirta sanoo.

Oli projekti mikä hyvänsä, tavoite on sama: houkutella nuoria tekniikan alalle. Kun innostus syttyy projektin äärellä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia – tai näin järjestäjät ainakin toivovat.

”Haluamme tällä omalla osaltamme vastata ICT-alalla vallitsevaan työvoimapulaan. Uskomme, että työvoiman tarve vain kasvaa entisestään tulevaisuudessa.”

Lehtovirta itse tunnetaan näyttävistä robottipuvuista, kuten Telluksessa tällä hetkellä aikaansa viettävästä kolmimetrisestä Teraleon-robotista. Myös Teraleon hyötyy Koodikärpistä, sillä kesän aikana sitä kehitetään – tosin sitä, millaista päivitystä se saa, ei Lehtovirran mukaan ole vielä päätetty.

Lehtovirralla itsellään on taustalla robottipuvun rakentamiseen soveltuvat opinnot: hän on opiskellut ammattikoulussa rakennusalaa, ja opiskelee nyt Oulun yliopistossa sähkötekniikkaa. Hänen nuoruudessaan tämänkaltaisia ohjelmointikerhoja ei vielä ollut.

”Mutta olisin kyllä käynyt, jos olisi ollut siihen mahdollisuus! Yksi syy tälle toiminnalle onkin, että haluaa auttaa muita, kun ei itsellä ollut tätä mahdollisuutta.”

 

Mutta millaisia keksintöjä Koodikärppien ryhmissä syntyy? Oulun ylioppilaslehti tutustui tiistaina 12.6. muutamaan keskeneräiseen projektiin.

 

Alex Siira, 16, tekee huoltotöitä 3D-tulostimeen. Korjauslistalla on ollut muun muassa Tevo Tarantula-tulostimen tuulettimen vaihto. Päivitetyllä printterillä saa parempaa ja nopeampaa tulostusjälkeä. ”Tämä on pikkutarkkaa hommaa.” Koodikärppiä edeltävää kokemusta 3D-printtauksesta hänellä ei ole.

 

 Inka Holma (edessä), 16, ja Essi Meriläinen, 17, ovat työskennelleet 3D-printattavan kynän kanssa. Syntymässä on kosketusnäyttökynä, joka toimisi ilman suoraa kosketusta. Ensimmäinen prototyyppi opetti, että kynään tulevan käämin koko ja asettelu vaatii vielä säätöä. Holman mukaan 3D-mallinnus oli aluksi hidasta, mutta nyt muutoksia on nopea tehdä.

 

Koodikärpissä tehdään myös tuotekehitystä. Kuvassa Tevo Tarantula -3D-printteriin itse tehty emolevysuoja, joka on rasteroitu ja leikattu laserleikkurilla. Vasemmalla varhainen prototyyppi, oikealla viimeisin malli.

 

Elias Törmäkangas, 17, on koodannut Alien Dodge-mobiilipeliä, jossa liikutetaan pikkuista avaruusolentoa läpi kentän. Hänellä ei ole aiempaa kokemusta koodaamisesta, mutta tämän viikon kokemus on vakuuttanut. ”Olen kyllä tykännyt, ihan 5/5.” Pelin tekeminen on ollut mielenkiintoista, sillä tuloksen näkee heti. ”En ole muuten kauhean kova pelaamaan puhelimella, joskus ajan tappamiseksi.”

.

Janette Paavilainen, 15, Anna Hepolammi,15, ja Pinja Pirtala, 17, työskentelevät graafikkoina. Paavilainen tekee mainosjulistetta Liikkuva linna-elokuvalle, Hepolammella on kesken mainos tallille, ja Pirtala suunnittelee voimisteluhallia.

 

Kun koodi käskee, väri vaihtuu. Veeti Hietalan, 17, käsissä on Arduino-alustaan kytketty ledinauha, johon on mahdollista ohjelmoida haluamansa väriyhdistelmä: tasainen yksivärinen värinauha, nauhamaista vilkkuvaloa, diskostroboa. Mutta mitä tästä syntyy? ”Jaa’a, emme vielä tiedä, olemme vasta harjoitelleet. Katsotaan, mihin komponentteihin vielä päädymme.” Kuvassa taustalla Niko Tuomainen, 15, ja Katri Hurskainen, 17.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Hirsirakentaminen ei ole kuollut, se elää Oulun yliopiston pääovella

Yliopistomme on saanut pääoven, ja sen edessä arkkitehtiopiskelijat parhaillaan harrastavat harrasta hirsirakentamista. Tarkoituksena on rakentaa jotain kaunista, suurta ja perinteistä – yhdessä.

TEKSTI Juho Karjalainen

KUVAT Juho Karjalainen

Aurinko heijastuu keltaisista ja valkoisista kypäristä, ilmassa leijuu tuoreen puun tuoksu ja heijastinliivit heiluvat. Parkkeeraan pyöräni vanhan kunnon 2T-oven läheisyyteen, se oli minun lempioveni, mutta nyt se on aivan erinäköinen.

Mikään ei voi pysäyttää Remonttia – se on elämän pysäyttämätön voima kuten kuolema ja verot.

Sähköpostissani olevan tiedotteen mukaan kahden seuraavan viikon aikana Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen pääoven eteen nousee hirsipaviljonki. Koska heiluvat heijastinliivit ja kiiltävät kypärät seikkailevat puukuorman ja rakennustelineiden seassa, päättelen olevani oikeassa paikassa.

Vanhan 2T-oveni tuhkista on siis noussut kaikkien ovien jumala – pääovi.

Yhdessä kiinni hirteen

Olen onnellinen, tämä ei olekaan Remontti, tämä on lempioveni muistoksi rakennettava monumentti – kuin mausoleumi, johon Leninin balsamoitu ruumis säilöttiin ikuisiksi ajoiksi.

Tulkaa kaikki kansat ja käykää Linnanmaan kampuksen pääovesta, ihailkaa hirsipaviljonkia ja laskekaa ruusu 2T-oven muistolle!

Mutta hetkinen. Luulin että hirsitöitä tehdään hikisenä kumpparit jalassa ja henkselit housuja pidellen. Pitkän työpäivän jälkeen pappila tarjoaa kahvit kiitoksena hiippakunnan hirsiladon nostamisesta.

Kansallisromantikko minussa sanoo, että kypärät, liivit ja rakennustelineet näyttävät kuitenkin liian ammattimaisilta. Ja toisin kuin Suomi-Filmien mustavalkoisessa maailmassa, tällä työmaalla naiset ovat hirsitöissä eivätkä keittämässä klimppisoppaa lounaaksi tai tervaa suojaksi.

“Itse asiassa tämä ei ole aitoa hirttä, vaan kahdesta lankusta tehtyä liimapuuta”, arkkitehtiopiskelija Iida-Maria Kari sanoo minulle. Hän nostaa kahden ystävänsä kanssa 80 kiloa painavan hirren ja lähtee kantamaan sitä kohti neliskulmaista paviljonginpuolikasta.

He hymyilevät ja ajattelen, että on hienoa katsella toimivaa yhteistyötä. Täällä työskentelee yliopiston arkkitehtiopiskelijoita, ammattikorkeakoulun rakennusinsinööriopiskelijoita, tutkijoita, kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita, miehiä, naisia, ammattilaisia ja vasta-alkajia.

Kaikkien maiden hirsityöläiset, liittykää yhteen!

“Täällä on parhaillaan tehty töitä aamukahdeksasta iltakuuteen nyt rakennusvaiheessa”, hirttä kantava rakennusarkkitehtiopiskelija Eeva Tolonen kertoo.

Rakentaminen kestää kaksi viikkoa, ja Tolosen mukaan sitä edelsi viikon kestävä suunnitteluvaihe. Yhteishenki on hyvä ja tässä kuulemma oppii paljon.

 

Paviljonki kuhisee työläiselämää.
Linnanmaan hirsipaviljonki kuhisee työläiselämää. Rakennusvaiheessa hirsipaviljongin työmaalla on tehty töitä aamusta iltaan.

 

Mitä hirsi voi opettaa?

Arkkitehtiopiskelija Anna Haapanen valistaa minua, hirren pätkä jaloissaan. “Rakennustyön tekeminen opettaa etenkin turvallisuudesta ja yhteistyön tärkeydestä. Työmaalla olemisessa on tietyt säännöt ja ne tulevat tutuksi.”

“Nyt osaa myös sääliä työntekijöitä, jotka joutuvat toteuttamaan arkkitehtien suunnitelmia”, Tolonen naurahtaa. Tiedoksi niille lukijoille, jotka eivät ole asiaa ajatelleet, arkkitehdit ani harvoin itse rakentavat suunnittelemiaan töitä – siihen käytetään ihan eri ammattilaisia.

Hymyilevä valkokypäräpäinen Matti Lakkala valvoo opiskelijoiden työntekoa. Hän on projektitutkijana arkkitehtuurin tiedekunnan (nyk. arkkitehtuurin yksikkö) vuonna 2016 aloittamassa Moderni hirsikaupunki -hankkeessa, jonka osana hirsipaviljongin rakentaminen on.

Lakkala komppaa Tolosta ja kumppaneita – tässä halutaan tutustuttaa opiskelijat käytännön hirsirakentamiseen ja sen haasteisiin.

“Vaikka tämä teknisesti onkin liimapuuta, ovat salvokset ja rakennustyyli perinteiset. Itse asiassa kysymys hirren määritelmästä on eräs Moderni hirsikaupunki -hankkeen keskeisiä tutkimusaiheita, eli mikä tekee hirrestä hirren”, hän filosofoi.

Rakentaminen ja suunnittelu muodostavat arkkitehtuurin yksikön hirsiworkshop-kurssin, jossa rakentajat palkitaan opintopisteillä.

“Aluksi tehdään yhdessä rakennussuunnitelma ja sitten se myös käytännössä rakennetaan. Näin näkee kuinka mielikuva konkretisoituu”, Lakkala kertoo.

“Laskeskelin että yksittäisiä hirsiä paviljongissa on noin viisisataa, yhteensä 1,8 kilometrin verran. Opiskelijatyötunteja paviljongin pystyttämiseen menee arviolta 1600 ja rakentamassa on noin 20 opiskelijaa. Lisäksi mukana on pari ammattirakentajaa asiantuntijoina.”

 

Matti Lakkalan takana paviljonki kohoaa pian korkeammaksi kuin koskaan.
”Kysymys hirren määritelmästä on eräs Moderni hirsikaupunki -hankkeen keskeisiä tutkimusaiheita, eli mikä tekee hirrestä hirren”, sanoo Matti Lakkala. Hänen takanaan paviljonki kohoaa pian korkeammaksi kuin koskaan.

 

Viime vuonna hirsipaviljonki oli maamme pääkaupungissa, Arkkitehtuurimuseon pihalla. Vuotta myöhemmin Oulu iskee takaisin. Konkretisoituva hirsipaviljonki dekonstruoitiin ja kuljetettiin Pohjois-Suomen suurimpaan ja vanhimpaan, Pohjanlahden rannan kuppeeseen.

Siinä missä Uudenmaan maakuntakeskuksessa paviljonki oli katoton, nyt entisen tervakaupunkimme opiskelijat ovat puhteenaan käännyttämässä rakennuksen katolliseksi.

Siksi Mattia hieman jännittää. Nyt vanhat hirret on käytetty ja kaikki tästä eteenpäin on suurempaa kunniaa 2T-ovelle ja oululaiselle hirsirakentamiselle.

Etelä-Suomen leppeydessä harmaantuneet hirret saavat päällensä niin hyvää puuta, että paviljonki nousee korkeammalle kuin ennen. Katto kasataan kuluvan viikon loppuun mennessä ja siitä eteenpäin paviljonki on osa yliopistoamme.

Muutama mustelma ja puinen muisti

Rahoitus hirsipaviljonkiin tulee Moderni hirsikaupunki -hankkeelta, joka on pääosin Euroopan aluekehitysrahaston tukema. Lisäksi siivu saadaan myös yliopistomme strategiarahasta. “Mukana rahoittamassa on myös Pohjois-Pohjanmaan alueen hirsitalotoimittajia”, Lakkala muistuttaa.

Hirsi on suosittua mökkimateriaalia, mutta siitä on moneksi. Hirttäkin on monenlaista. Lakkalan mukaan rakennettava paviljonki on kesämökkimatskusta, kun taas omakotitaloon käytettäisiin paksumpaa.

Tähän mennessä kaikki on työmaalla mennyt hyvin, Tolonen ja muut rakennuskumppanit ovat säästyneet haavereilta. “Muutama mustelma on tullut, mutta ei mitään sen pahempaa”, Iida-Maria Kari paljastaa.

 

Rakennusarkkitehtuurin opiskelija Eeva Tolonen valitsee seuraavan hirren.
Matti Lakkala on laskenut, että arkkitehtiopiskelijoiden hirsipaviljongissa yksittäisiä hirsiä on yhteensä 1,8 kilometrin verran. Opiskelijatyötunteja paviljongin pystyttämiseen menee arviolta 1600 ja rakentamassa on noin 20 opiskelijaa. Kuvassa rakennusarkkitehtuurin opiskelija Eeva Tolonen valitsee seuraavan hirren.

 

Apumies Niko Okkonen, viimeisen vuoden arkkitehtiopiskelija piiloutuu kameraltani. “Hirsi on ihana materiaali!” hän kuitenkin huikkaa.

Ehkäpä se on totta. Ehkäpä hirsi todellakin on ihanaa, siitä voi rakentaa latoja, mökkejä, koteja, halleja, mausoleumeja ja melkein mitä vain. Yliopistomme ansaitsee ihanuutta, etenkin pääovensa viereen.

Kuulen opiskelijoilta, että valmistuttuaan paviljongin yläkertaan avataan jonkinlainen näyttely. Tiedän sydämessäni, että siellä muistetaan vanhaa 2T-ovea. Ehkä siellä on vanha 2T-ovennuppi, eteismattona aito ja alkuperäinen kumimatto tuulikaapista? Jotain sellaista, mistä me vanhempien aikojen alumnit muistamme pienen, mutta keskeisen sisäänkäynnin ja ajan ennen Remonttia.

Palanen viattomuutta, hegeliläinen ajan henki kiinnittyneenä maalliseen materiaaliin. Sivistysyliopiston sielu suojeltuna hirsisessä häkissä. Puinen muisti, joka ei anna meidän unohtaa, joka tekee meidät nöyr…

“Anteeksi, sulla ei ole kypärää päässä ja olet rakennustyömaalla. Se on vaarallista.”

Minut on laitettu ruotuun. Reipas opiskelija muistuttaa minua kuolevaisuudestani ja elämän realiteeteista. Siirryn varoteipin ulkopuolelle. Jokainen on selvästi oppinut jotain. Yhtäkkiä työmaa tyhjenee ja paviljonki jää pystyyn kuin puolivalmis monoliitti.

Nälkäiset lähtevät lounaalle, yhdessä. Minunkin on jo nälkä, mutta opiskelijakorttini on vanha enkä voi seurata heitä.

Hei hei, vilkutan heille mielessäni. Modernit hirsirakentajat katoavat entisen 2T-oven läpi. Nostalgia nuolaisee minua kissankarhealla kielellään viimeisen kerran ja avaan pyöräni.

Pyöräilen kotiin, yliopiston pääovi jää auki.

 

Viime vuonna hirsipaviljonki oli maamme pääkaupungissa, Arkkitehtuurimuseon pihalla. Vuotta myöhemmin Oulu iskee takaisin. Nyt hirsipaviljonki rakennetaan Linnanmaan kampuksen pääoven edessä olevalle aukiolle.
Viime vuonna hirsipaviljonki oli maamme pääkaupungissa, Arkkitehtuurimuseon pihalla. Nyt hirsipaviljonki rakennetaan Linnanmaan kampuksen pääoven edessä olevalle aukiolle.

Juho Karjalainen

Oulun yliopiston alumni, joka on valmistunut tiedeviestinnästä filosofian maisteriksi.  

Lue lisää:

”Toivottavasti auringonvalo seuraa mukanamme uusiin tiloihin” – Humus-kuppilalla on pian muutto edessä

Humus-kuppilalla on kesän jälkeen edessä muutto Geokadulle. Syynä on Oulun ammattikorkeakoulun muutto: nyt humanistien ja kasvatustieteilijöiden käytössä olevat tilat siirtyvät yliopistolta Oamkin käyttöön. Vanhan Humuksen läksiäisiä vietettiin tiistaina 8.5. haikeissa, mutta toiveikkaissa tunnelmissa.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Eriparikuppeja, puheensorinaa, avoimia läppäreitä ja tenttikirjoja, verhojen välistä kurkistava kevätaurinko.

Vaikka kahvilan seinällä olevassa kalenterissa lukeekin Humuksen läksiäiset, tiistaina 8.5. Humus-kuppilassa kaikki näytti olevan kutakuinkin entisellään, vailla murheellista hautajaistunnelmaa.

Humus on muuttamassa kesän jälkeen Geokadulle. Syynä on Oulun ammattikorkeakoulun muutto Linnanmaan kampukselle: nyt humanistien ja kasvatustieteilijöiden käytössä olevat tilat siirtyvät Oamkin käyttöön.

Humuksen omistaa Oulun yliopiston Humanistinen Kilta. Killan puheenjohtaja Elina Honkanen kertoo tunnelmien Humuksen muutosta olevan nyt hyvät, iloisemmat kuin tähän aikaan viime vuonna.

Viime huhtikuussa humanistijärjestöt siirsivät kiltatilansa ja Humus-kuppilan päiväksi Geokadulle. Yhden päivän ajaksi käytävä täyttyi opiskelevista, kahvittelevista, pelaavista, juttelevista ja kokoustavista opiskelijoista.

Protestilla viestittiin tyytymättömyyttä kiltatilojen ja Humuksen sijoittamiseen liian syrjäiseksi katsottuun paikkaan Geokadulta haarautuvalle sivukadulle. Tiloista syntyi lopulta sopu.

”Nyt odotamme innolla uutta paikkaa ja uusia asiakkaita.”

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
”Humuksen tunnelma syntyy kyllä uusiin tiloihin, sillä tunnelma tulee ihmisistä”, uskoo Humanistisen Killan puheenjohtaja Elina Honkanen.

 

Uusiin tiloihin parempaa luettavaa

Kuppilan muutto alkaa elokuussa. Uuden Humuksen avajaispäivämäärää Honkanen ei osaa vielä sanoa.

Nykyisessä paikassaan Humus on viimeistä päivää avoinna perjantaina 15. kesäkuuta.

Tiistain läksiäisiltä Elina Honkanen odotti mukavaa tunnelmaa, nykyisten tilojen fiilistelyä ja Humusta koskevia muistoja. Muistojen jakamista varten kahvilassa oli avoin mikki kahvittelijoille.

Mikrofoniin tarttui ensimmäisenä Ville-Valtteri Visuri, tutkijatohtori prosessimetallurgian tutkimusyksiköstä.

Visuri toivoi Humuksessa vallinneen lorvimisen kulttuurin jatkuvan myös uusissa tiloissa. Sen tarpeellisuutta hän perusteli sillä, että myös Killan nettisivuilla olevassa kyselyssä yleisö äänesti Humuksen parhaaksi asiaksi vetelehtimisen.

Ankaria moitteita hän kuitenkin antoi kahvilan kirjaperinteen tyssäämisestä. Visurin mukaan Humuksessa oli vuosia perinteenä vaihtuva kirja, jota kahvittelijat saattoivat aikansa ratoksi selailla.

Viime vuosien ajan tuona kirjana on jo vuosia ollut vanha autonkorjausopas, joka ei ole vaihtunut enää yhtään miksikään. Sen korvaajaksi uusiin tiloihin hän toivoi kiinnostavampaa teosta.

 

"Vuosien varrella moni asia on elämässäni muuttunut, mutta Humus on pysynyt", totesi tutkijatohtori Ville-Valtteri Visuri. Hän piti ensimmäisen puheenvuoron avoimessa mikissä Humuksen läksiäisissä 8.5.
”Vuosien varrella moni asia on elämässäni muuttunut, mutta Humus on pysynyt”, totesi tutkijatohtori Ville-Valtteri Visuri. Hän piti ensimmäisen puheenvuoron avoimessa mikissä Humuksen läksiäisjuhlassa.

 

Humanistiopiskelijoiden kahvila täytti tammikuussa 25 vuotta. Vuosien aikana moni asia on muuttunut: kahvikuppeja rikkoontuu tai katoaa, vitriinin herkut päivittyvät asiakkaiden makumieltymysten mukaan. Asiakaskuntakin vaihtuu, kun opiskelijat siirtyvät publiikin kautta työelämään ja katoavat kampukselta.

”Silloin kun ensi kertaa kahvittelin Humuksessa, ei erikoiskahveja ollut keksittykään, piti tyytyä vain Juhla Mokkaan”, muistelee yhteyssihteeri Iira Rautiainen nauraen. Hän vieraili Humus-kuppilassa ensimmäistä kertaa vuonna 2001.

”Eikä tainnut olla mukaan otettavia kahvejakaan. Salaatteja taas on ollut tarjolla niin pitkään kun muistan”, muistelee puolestaan tutkijatohtori Noora Hirvonen. Hänellä ensikosketus kahvilaan syntyi 2005.

Kysyttäessä suurinta muutosta menneeseen he vastaavat puheensorinan määrän. Kahvilassa oli ennen hiljaisempaa, sillä vapaan seurustelun sijaan monessa pöydässä opiskeltiin. Muuta opiskelutilaa oli kampuksella silloin vähemmän, Hirvonen muistelee.

 

”Humuksen muutto ei ole vielä konkretisoitunut, ei sitä vielä oikein osaa ajatella tapahtuvaksi”, totesi informaatiotutkimuksen yliopistonlehtori Heidi Enwald (vas.) kysyttäessä tunnelmia läksiäispäivänä. Kuvassa myös yhteyssihteeri Iira Rautiainen (kesk.) ja tutkijatohtori Noora Hirvonen.

 

Yksi tiistaina Humuksessa kahvikupillista jonottaneista oli Heikki Saastamoinen, englantilaisen filologian opiskelija.

Saastamoisen ensikosketus Humukseen syntyi vuonna 2012 heti ensimmäisenä opiskelupäivänä. ”Pienryhmäohjaajamme taisi pysäyttää kierroksen tänne ja todeta, että nyt pidetään kahvitauko”, hän muistelee.

Läheinen suhde kahvilaan syntyi vuonna 2015, kun Saastamoinen oli Humanistisen Killan hallituksen kahvilavastaava. ”Kaverini totesi, että minusta kyllä näkee, että olen kahvilavastaava: tänne tultaessa silmät skannaavat joka paikkaan ja katsovat, puuttuuko mitään.”

Kysyttäessä erityisen hyvää Humus-muistoa hän viittaa viime kevään mielenilmaukseen, jossa oli mukana niin kahvilan henkilökunta kuin sen käyttäjätkin. ”Se oli mahtava, onnistunut tapahtuma.”

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Humuksen uusissa tiloissa asiakaspaikkoja on nykyistä vähemmän, mutta keittiö on puolestaan aiempaa suurempi.

 

Olutta on toivottu

Muiden muistellessa tiskin takana Humuksen keittiön puolella on jatkuva kiire: kahvia on keitettävä, tiskikonetta tyhjennettävä ja täytettävä, pullavalikoima tarkistettava.

Kun tiskin takana on yhtäaikaa yksi toimittaja ja kaksi työntekijää, tila käy ahtaaksi.

Hälinän keskellä ruokataukoaan viettää Anja Enojärvi, Humuksen kahvilatyöntekijä. Hän suhtautuu tulevaan muuttoon varsin tyynesti, vaikka olo onkin haikea. Hän on työskennellyt Humuksessa 14 vuotta.

Enojärvi sanoo, että näin toukokuisena tiistaina lähestyvä muutto tuntuu vielä hieman epätodelliselta ja kaukaiselta. Muuton uskoo toteutuvan vasta, kun se todella alkaa, hän sanoo.

Uutta sijaintia Geokadulla hän pitää myynnin kannalta lupaavana.

”Siellä on jo asiakkaitamme vuosien takaa. Lisäksi iltaisin siinä päässä rakennusta on ymmärtääkseni enemmän elämää, täällä on iltaisin ollut hiljaisempaa.”

Hän kertoi, että harkinnassa ovat nykyistä pitemmät aukioloajat ja laajempi valikoima. Campus Shopin sulkemisen jälkeen Humukseen on ilmestynyt myyntiin pieni määrä kirjoitustarvikkeita. Niiden valikoimaa voisi vielä entisestään lisätä, mikäli kysyntää on, Enojärvi sanoo.

”Oluttakin on meille moneen otteeseen toivottu, mutta sitä ei ole tulossa.”

Muutossa riittää silti vielä pureskeltavaa ja mietittävää. Nykyisissä tiloissa on monta hyvää puolta, kuten keskeinen sijainti kulkuväylän varrella. Lisäksi tila on valtavien ikkunoiden vuoksi hyvin valoisa.

”Toivottavasti auringonvalo seuraa mukanamme uusiin tiloihin.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kuvagalleria: Franzén sai lakkinsa ja fuksit kasteensa auringonpaisteessa

Oululaisessa vappuaatossa toistuvat tutut ja rakkaat perinteet: ensin Oulun yliopiston Humanistinen Kilta lakittaa Frans Mikael Franzénin patsaan puolelta päivin, sen jälkeen teekkarikulkue kulkee läpi keskustan, ja kello kahdelta Åströmin puistossa oululaiset teekkarifuksit molskahtavat yksi kerrallaan raikkaaseen veteen. Koska tänä vuonna Lasaretinväylä ei ollut uittojen aikaan jäässä, väylän vesi virtasi vapaana ja tutun ruskeana.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oululaisia vappuaaton perinteitä juhlistettiin tänä vuonna lämpimässä poutasäässä. Franzénin lakitus, perinteinen vappukulkue ja teekkarifuksien uitot saivat oululaiset sankoin joukoin liikkeelle. Innokkaiden vappujuhlijoiden onneksi sääennusteen lupailemat synkeät sadekuurot toteutuivat vasta myöhemmin illalla, kun piknikpressut oli jo kääritty kasaan ja kannettu Åströmin puistosta turvaan sisätiloihin.

Oulun ylioppilaslehti kokosi vappuaaton aurinkoisesta juhlinnasta kuvagallerian. Klikkaa pikkukuvia nähdäksesi kuvat täysikokoisina.

 

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kaiken keskellä yksin – opiskelija voi olla satojen ihmisten ympäröimä ja silti yksinäinen

“Usein kuvitellaan, etteivät opiskelijat voi olla yksinäisiä, sillä opiskeluun liitetään tietynlainen sosiaalisuus. Näin ei kuitenkaan ole, ja myös opiskelijat kokevat yksinäisyyttä”, kertoo YTHS:n psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä. Hänen arvionsa mukaan noin kymmenen prosenttia opiskelijoista kokee itsensä yksinäiseksi.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Marko Heikkinen

Kampuksella on yksinäiselle monta kurjaa paikkaa: kiireiset lounasravintolat, kahvilat ja opiskeluun tarkoitetut ryhmätilat täyttyvät nauravista ihmisistä ja muistuttavat omasta yksinäisyydestä.

Ei ole ketään, jonka kanssa syödä lounasta, puhua opinnoista tai jakaa ajatuksiaan. Päivät valuvat ohitse ja aika on vaikea saada kulumaan yliopistolla ja vapaa-aikana. On surullista olla yksinäinen paikassa, joka on täynnä tuhansia muita ihmisiä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Oulun toimipisteen psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä sanoo yksinäisyden voivan aiheuttaa surua, ulkopuolisuutta sekä ärtyneisyyttä, kun yksilö ei pääse osaksi ryhmää. Aalto-Setälän mukaan ihmiset hyötyvät kontaktista toiseen ihmiseen. Suhteet toisiin ihmisiin edistävät myös ihmisen somaattista terveyttä.

”Kun yksilö kokee olevansa yksin, yksinäisyys on myös terveysriski, sillä se voi aiheuttaa immuunipuolustusjärjestelmää heikentäviä tekijöitä, lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä sekä muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelyjärjestelmää”, hän sanoo.

Toisaalta yksinäisyys on subjektiivinen kokemus: jokainen käsittää ja kokee yksinäisyyden eri tavalla.

Yksinäisyys näyttää periytyvän sukupolvelta toiselle, sanoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila. Hänen mukaansa periytymisen tarkemmat mekanismit ovat kuitenkin epäselviä. Hollantilaiset ja amerikkalaiset tutkijat ovat löytäneet kaksostutkimuksista tekijöitä, jotka voivat selittää yksinäisyyden periytymistä.

”Esimerkiksi ujous, arkuus ja vetäytyvyys ovat jossakin määrin periytyviä ominaisuuksia.”

Geneettinen perusta yksinäisyydelle on Junttilan mukaan olemassa, mutta ympäristöllä on suuri vaikutus yksinäisyyden ehkäisemiseen.

 

Yksinäisyys varastaa nuoruuden

Yksinäisyyden olotila on Niina Junttilan mukaan voimakkaan stabiili, eli pysyvä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi todennäköisyys hänellä on vielä päästä siitä irti. Mutta jos on yläkoulussa ensimmäisen syksyn jälkeen yksinäinen, on Junttilan mukaan jo hyvin todennäköistä, että henkilö on yksinäinen myös aikuisena.

Junttila on tehnyt yhteistyössä muun muassa Helsingin Sanomien kanssa tutkimusta yksinäisyydestä vuonna 2014. Tuolloin tutkimukseen saapui 30 000 vastausta, kun niitä odotettiin muutamaa sataa kappaletta.

Tutkimukseen vastanneista yksinäisistä aikuisista 32 prosenttia oli ollut yksinäinen lapsesta asti ja 56 prosenttia vastanneista kertoi olleensa yksinäinen teini-ikäisestä. Junttilan mukaan tutkimustuloksiin voivat kuitenkin vaikuttaa myös haastateltavan muistot.

”Aikuisena yksinäiset voivat muistaa lapsuuden ja nuoruuden negatiivisempana kuin se on oikeasti ollut.”  

Jos henkilöllä on paljon aiempia kokemuksia ulkopuolelle jäämisestä ja yksinäisyydestä, hän voi tulkita muiden neutraalitkin ilmeet tai sanomiset itseä kohtaan negatiivisesti. Vaikka toiset yrittäisivät olla ystävällisiä ja haluaisivat olla yksinäisen kanssa, yksinäisen käsitys omasta itsestä on voinut muuttua negatiiviseksi.

Paradoksaalista kyllä, vaikka ryhmään liittyminen voi yksinäisestä tuntua vaikealta ja ahdistavalta, Aalto-Setälän mukaan yksinäisyyteen auttaisi eniten juuri itselleen sopivan ryhmän etsiminen.

Koska vuorovaikutuksessa tapahtuu myös negatiivisia asioita, ei koskaan voi löytää ryhmää, jossa aina tuntuisi hyvältä.

”Mutta mikäli yksinäinen henkilö on ryhmissä hyvin vähän, hän ei ehkä pysty saamaan hyviä kokemuksia, ja ymmärrä vuorovaikutuksen vaihtelevuutta.”

 

Kuinka yksinäinen pääsee jälleen osaksi yhteisöä?

Yksinäisyyttä on kahta erilaista: on olemassa sosiaalisesti yksinäisiä, joilla ei ole ryhmää johon kuulua. Lisäksi on emotionaalisesti yksinäisiä, jotka kuuluvat johonkin ryhmään, mutta kokevat silti ulkopuolisuutta.

Koska yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, joku voi kokea ettei ole yksinäinen vaikka olisikin yksin. Aalto-Setäläkin painottaa yksin olemisen taidon tärkeyttä. Hänestä ihmisen ei kuitenkaan ole hyvä olla jatkuvasti yksin.

Yhteisöllisyyttä voi Aalto-Setälän mukaan lisätä esimerkiksi harrastusten kautta. Hänestä yliopisto-opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet erilaisiin harrastuksiin, sillä opiskelijan oma vuosikurssi, ainejärjestöt, laitokset, osakunnat ja tiedekunnat järjestävät erilaisia ryhmämuotoisia toimintoja, kuten pienryhmäohjausta lukuvuoden alussa. Pienryhmäohjauksessa uusia opiskelijoita yritetään ryhmäyttää heti opintojen alussa.

YTHS:n tuoreimman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 22 prosenttia opiskelijoista ei kokenut kuuluvansa mihinkään ryhmään. Vastaavasti 69 prosenttia koki kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään. He olivat yleensä alle 25-vuotiaita.

Vaikka mahdollisuuksia yhdessäolemiseen siis on, yksinäisyys on iso ongelma yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, ja se näkyy myös YTHS:n mielenterveyspuolella. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 4–10 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee yksinäisyyttä. Aalto-Setälä arvioi yksinäisyyttä kokevan lähemmäs 10 prosenttia opiskelijoista.

Yliopisto-opiskelijat eivät siis ole yksinäisyydeltä suojassa. Siirryttäessä lukio-opinnoista yliopistoon yhteisöllisyys voi olla katkolla, kun pakollisia yhteisiä opintoja on vähän.

Aalto-Setälä näkee itsenäisten opintojen valitsemisen vaikeuttavan ryhmään pääsemistä – siksi ryhmäytymisen kannalta luennoilla käyminen olisi tärkeää. Lisäksi hän kannustaa opiskelijoita lähtemään mukaan yliopistolla tarjottuihin toimintoihin, kuten ainejärjestötoimintaan tai erilaisiin harrastejärjestöihin.

Aalto-Setälä ajattelee vastuun ryhmäytymisestä kuuluvan koko yhteisölle. Yliopistossa pitäisi olla asenne, että kaikki otetaan mukaan: jos nähdään jonkun jäävän ulkopuolelle, hänet pyydetään mukaan.

”Toki jokainen saa päättää, miten paljon haluaa vapaa-aikana olla toisten kanssa. Opiskeluaikana ja työyhteisössä ketään ei saisi jättää yksin.”

 

Yksinäisyys teemapäivän aiheena

Oulun YTHS on mukana terveydenedistämistyössä, jossa pohditaan miten yliopisto, ylioppilaskunta, osakunnat ja opiskeluympäristö voivat tukea opiskelijoiden yhteisöllisyyttä.

Yksinäisyyttä käsitellään esimerkiksi YTHS:n ryhmissä. Tänä keväänä on järjestetty Porukalla-ryhmä, joka on tarkoitettu yksinäisille opiskelijoille, joiden on vaikea löytää ystäviä. Lisäksi YTHS auttaa yksinäisiä pohtimaan, miten olla yhteydessä ystäviin.

Torstaina 19.4. vietettävän valtakunnallisen YTHS-päivän teemana on yksinäisyys. Teemapäivällä YTHS haluaa nostaa tietoisuutta yksinäisyyden vahingoittavuudesta ja olla mukana tarjoamassa ideoita ja keinoja yhteisöllisyyden lisäämiseen opiskelijoiden keskuudessa.

Päivä näkyy kampuksilla eri tavoin. Oulussa YTHS järjestää yhdessä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanssa Syödään yhdessä -tapahtuman yliopiston ravintola Napassa, Foodoossa, Kastarissa ja Medisiinassa. Syödään yhdessä -tapahtumassa yksinäiset voivat halutessaan istua yhden merkatun pöydän ääreen juttelemaan toisten opiskelijoiden kanssa.

 

Gallup: Ovatko Oulun yliopiston opiskelijat yksinäisiä?

1. Oletko koskaan kokenut yksinäisyyttä opintojen aikana?

2. Miksi tai miksi et?

3. Miten olet selviytynyt tilanteesta?

4. Oletko havainnut yksinäisiä ihmisiä vuosikurssillasi tai muissa opinnoissa?

5. Mitä yksinäisyyden ehkäisemiseksi voi tehdä?

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Mari Huusko, 28, hyvinvointitekniikka (kuvassa vasemmalla)

1. En.

2. Opiskelijoita otetaan sisään niin vähän, vuosikurssi on ollut tiivis. Aina on löytynyt seuraa luennoille. Lisäksi olen ollut mukana ainejärjestötoiminnassa.

4. Joillakin toisilla vuosikursseilla on ollut yksinäisiä, pienryhmäohjaajana toimiessa huomasin yksinäisiä, joita ei näkynyt tapahtumissa.

5. Ainejärjestötoimintaan kannattaa lähteä mukaan, sitä kautta saa kontakteja. Toiminta ei ole pelkkää biletystä.

 

Petra Djurin, 28, hyvinvointitekniikka (valmistunut)

1. En.

2. Liikaa tekemistä ainejärjestötoiminnan takia, siellä olen verkostoitunut. Lisäksi oppiaine on pieni, siellä verkostoituu myös toisten vuosikurssilaisten kanssa.

4. On ollut opiskelijoita, jotka eivät osallistu mihinkään, mutta en tiedä, ovatko he yksinäisiä. 

5. Harrastustoimintaan kannattaa lähteä mukaan, esimerkiksi ainejärjestöön tai aloittaa urheiluharrastus.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Joonas Lappalainen, 21, historia

1. Kyllä.

2. Vapaa-aikana ja ryhmätöissä, ryhmästä riippuen.

3. Tutustuin ryhmään paremmin ja löytyi kavereita, joiden kanssa tulin toimeen. Vapaa-aikana pidin netin välityksellä kavereihin yhteyttä tai näin kavereita sekä keksin oma-aloitteisesti tekemistä.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Julius Paananen, 23, arkkitehtuuri

1. En.

2. Aika nopeasti pääsin porukkaan, joka on samanhenkistä.

4. Ensimmäisenä vuonna havaitsin, että joku ei tullut porukkaan mukaan. En tiedä, onko halunnutkin niin.

5. Menemällä rohkeasti mukaan porukoihin.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Teagan Harrington, 21, englantilainen filologia

1. Kyllä.

2. Joulukuusta tammikuuhun asuin yksin soluasunnossa, jonka muut asukkaat olivat poissa. En tunne oloa yksinäiseksi luennoilla tai kampuksella.

3. Tein taidetta ja pidin verkon kautta yhteyttä kavereihin.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: