Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) järjestämän lukuvuoden avajaisjuhla Vulcanalian esiintyjät on julkistettu.
Vulcanalian iltajuhlan, uudelta nimeltään Vulcanalia Festivalin, artisteja ovat Teekkaritorvet, Satellite Stories ja Stig.
Teekkaritorvet on vuonna 1970 perustettu, ahkerasti keikkaileva puhallinorkesteri, joka on monelle oululaiselle tuttu suosituista wappukonserteista Rotuaarilla ja Linnasaaressa.
Satellite Stories on vuonna 2008 perustettu oululainen indierockyhtye, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Campfire ja Confetti. Syyskuussa viidennen levynsä julkaiseva yhtye on ilmoittanut lopettavansa uransa.
Hip hop-, r&b- ja countrymuusikko Stigin (Pasi Siitonen) suosituimpia hittejä ovat muun muassa Ryyppy, Puumaa mä metsästän ja Roy Orbison.
Vulcanalia Festival järjestetään 12.9. Limingantullissa sijaitsevassa Areena Oulussa. Päivään kuuluu myös Linnanmaan kampuksella kello 10–14 pidettävät järjestömessut.
Ensimmäistä kertaa e-lippu
Vulcanalian iltajuhlan artistivalinnat valmistelee OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija Asta Salomaa, ja esiintyvistä artisteista päättää OYY:n hallitus.
Hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen kertoo hallituksen olevan erittäin tyytyväinen artisteihin.
”Lukuvuoden suurena avajaistapahtumana sen on tärkeää tarjota jokaiselle jotain, ja tällä kattauksella mielestämme täytämme sen. Esimerkiksi pelkästään suomenkielistä musiikkia soittamalla lukuisat kansainväliset opiskelijat jäävät helposti paitsioon”, hän huomauttaa.
”Genrejen suhteen nyt löytyy sekä hiphopimpaa ja rockimpaa menoa, unohtamatta Teekkaritorvia, jotka vetävät kyllä aina täysillä. Varsinkin Satellite Storiesin suhteen kävi ehkä vähän samoin kuin Anssi Kelan kanssa pari vuotta sitten, että buukkasimme yhtyeen juuri sopivaan väliin.”
Uuden nimen lisäksi iltajuhlassa uutta on myös lipunmyynti: tänä vuonna Vulcanalian iltajuhlaan on ensimmäistä kertaa mahdollista ostaa lippu sähköisesti. Lipunmyynti käynnistyy 20.8. kello 10.
”Tänä päivänä on hyvää asiakaspalvelua, että lipun voi ostaa milloin tahansa, ollessa itse missä tahansa. Nyt Vulcanalia on siirtynyt 1990-luvulta 2000-luvulle”, Asta Salomaa kertoo.
Sähköisen lipunmyynnin lisäksi Oulun yliopiston molemmilla kampuksilla myydään lippuja: Linnanmaalla lippuja myydään 4.9 kello 10–13, Kontinkankaalla 5.9. kello 10–13. Lipun voi ostaa kortilla tai käteisellä.
Pääsylippu on edellisvuotta kalliimpi: ennakkoon ostettu lippu maksaa nyt kuusi euroa. Hinta sisältää pääsyn iltatapahtumaan ja narikan Areena Oulussa sekä sisäänpääsyn jatkoille viihdemaailma Ilonaan. Portilta ostettuna lippu maksaa kahdeksan euroa.
Iltajuhla käynnistyy kello 20 Oulun kaupungin ja Oulun yliopiston tervehdyksillä. Illan aloittaa kello 20.15 starttaava Teekkaritorvet, kello 21.15 vuorossa on Satellite Stories ja kello 22.30 lavalle nousee Stig.
Portilla voi olla luvassa ei-oota
Tänä vuonna sisätapahtumana järjestettävän Vulcanalian iltajuhlassa tilaa on aiempaa vähemmän. Viime vuonna tapahtumaan myytiin 2500 lippua, nyt Areena Ouluun mahtuu maksimissaan 2000 juhlijaa.
Kaikki viime vuonna juhlineet eivät siis mahdu uuteen juhlatilaan.
”Riskinä on, että tapahtuma myydään loppuun ennakkoon. Aiempina vuosina ei ole edes mietitty sitä vaihtoehtoa että tapahtuma myisi loppuun, vaan kaikki halukkaat kyllä pääsevät sisälle”, Salomaa sanoo.
Vasta portilta lippua hakevalle tarjolla voikin olla jo pelkkää ei-oota.
”Kun tapahtuma järjestetään sisätiloissa, tapahtumajärjestäjä ei voi muokata tilaa tarpeiden mukaan. Kun viime vuonna rakennettiin oma alue parkkipaikalle, saatoimme tehdä sinne niin monta sisääntulojonoa kun halusimme, nyt mennään niillä mitä Areenalla jo on. Eli kannattaa tulla ajoissa, jos ei halua jonottaa”, Salomaa sanoo.
Vulcanalian iltaan ovat kuuluneet myös epäviralliset etkoilut alueen ulkopuolella.
”Toivomme, että etkoilijat eivät jätä roskia jälkeensä. Siksi alueelle tuodaan roska- ja pullopusseja”, sanoo Asta Salomaa.
Limingantullissa sijaitsevalle Areena Oululle on Linnanmaalta pyöräteitä pitkin matkaa yli kahdeksan kilometriä, Kontinkankaalta matka on noin puolet lyhyempi.
Mikäli pyörän selkään hyppääminen ei nappaa, iltajuhla-alueelle järjestetään kuljetuksia. Wesibussi kulkee Linnanmaalta Areenalle kahden tunnin ajan, kello 19–21.
Asta Salomaan mukaan Vulcanalia-päivän aikana taksiyhteistyökumppani kuljettaa opiskelijoita alennushintaan, niin Kontinkankaalta Linnanmaalle järjestömessuille, kuin illalla keskustasta ja Linnanmaalta Limingantulliinkin. Kuljetuksista tiedotetaan lisää lähiaikoina.
Yhdistyvätkö avajaisjuhlat?
Ennen OYY:n edustajistovaaleja viime syksynä osa ehdokkaista toivoi Vulcanalian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden lukuvuoden aloittajaisjuhla Preludin yhdistämistä.
Onko OYY:n suunnitelmissa jo yhteiset lukuvuoden avajaiset?
”Olemme kiinnostuneita mahdollisuudesta järjestää yhteinen tapahtuma, kun olemme yhteisellä kampuksella. Todennäköisesti tämä ei kuitenkaan toteudu vielä vuonna 2019, koska Oamk ei ole vielä täällä. Jos yhteistapahtuma halutaan, pitäisi sitä ruveta jo rakentamaan”, Asta Salomaa toteaa.
Ensimmäinen Vulcanalia järjestettiin ravintola Rauhalan edustalla vuonna 1995. Juhlaa on järjestetty sittemmin Kuusisaaressa, Toppilan Möljällä, Ouluhallilla ja Linnanmaalla. Vulcanalian iltajuhlassa ovat aiempina vuosina esiintyneet muun muassa Anssi Kela, Felix Zenger, Tuomas Kauhanen, G-ODD, Moses Hazy, Redrama ja Kauko Röyhkä.
Viime vuonna Linnanmaan 2T-parkkipaikalla järjestetyn Vulcanalian pääesiintyjiä olivat Musta Barbaari (James Nikander) ja Prinssi Jusuf (Iyouseyas Belayneh).
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Luentojen seuraamista lattiatasosta, opintojen tuen puutetta, tiedonkulkuongelmia… Lääkäriliiton uusimman opiskelijatutkimuksen mukaan Oulun medisiinarit ovat valtakunnallisesti koko maan kriittisimpiä. Selvitimme, mistä kritiikki kumpuaa.
Kun Lääkärilehtijulkaisi viime tammikuussaLääkäriliiton opiskelijatutkimuksen tulokset, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki pyysi Oulun yliopiston ylioppilaskuntaa (OYY) selvittämään kyseisen tutkimuksen tuloksen syitä tarkemmin.
OYY keskusteli Oulun Lääketieteellisen Killan (OLK) opiskelijoiden kanssa sekä opiskelijatutkimuksesta että opiskelijoiden näkemyksistä Oulun yliopiston lääketieteellisestä koulutuksesta ja sen kehittämistarpeista. Keskustelun ja aiempien kyselyiden pohjalta OYY laati selvityksen.
OYY:n selvityksessä keskeisimmiksi epäkohdiksi mainittiin Kontinkankaan opetustilat, koulutuspalveluiden liian vähäiset resurssit tarpeeseen nähden sekä se, että yhdenvertaisuus ei toteudu Linnanmaan opiskelijoiden kanssa.
Kysyimme Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koulutusdekaanilta Jyrki Mäkelältä ja koulutuspalvelupäälliköltä Katja Puralta, mitä asioille aiotaan tehdä. Pyysimme kommenttia myös Kontinkankaan tilatyöryhmän opiskelijajäseneltä Eelis Palokankaalta.
Opiskelijoiden antama kritiikki on Mäkelän mukaan ollut tiedossa jo pitkään. Hän kertoo, että tilaongelmia ratkotaan remontilla, ja opetusta koskevaan kritiikkiin vaikutetaan opetussuunnitelmalla.
”Me olemme tunnistaneet nämä ongelmat, ja asioihin on pyritty vaikuttamaan aktiivisesti.”
Uutta opetussuunnitelmaa on noudatettu vasta vuoden verran, ja Mäkelä vakuuttaakin, että kehitystä tulee tapahtumaan – ei hetkessä, mutta pikkuhiljaa.
Ryhmäopetusta kahvihuoneessa
Yksi suurimmista kritiikin kohteista on Kontinkankaan kampuksen opetustilat, joita pidetään monilta osin vanhanaikaisina ja liian pieninä. Esimerkiksi massaluennoilla opiskelijat joutuvat jopa istumaan käytävillä.
Kritiikki kohdistuu nimenomaan Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) puolelle, ei Aapistien uusiin tiloihin – uusiin tiloihin opiskelijat ovat kyllä tyytyväisiä. Uudella puolella luentosalit ovat tarpeeksi suuria, jopa 300–400 kuulijaa mahduttavia, joten niihin mahtuu koko kurssi kerralla.
Oulun yliopistollinen sairaala on rakennettu jo 1970-luvulla, joten on selvää, etteivät tilat enää vastaa nykypäivän opetustilatarpeita. Jyrki Mäkelän mukaan opetustiloja ei sairaalan puolella ole tarpeeksi.
Sairaalan rakentamista seuranneen viidenkymmenen vuoden aikana maailma on muuttunut ja potilasmäärät lisääntyneet, joten kaikki mahdolliset tilat on jouduttu ottamaan potilaskäyttöön.
Sairaalan puolella luentosaleihin mahtuu enintään 130 opiskelijaa, ja kun kurssit ovat 150 opiskelijan kursseja, lopputuloksena on, etteivät kaikki mahdu kerralla sisälle.
”Se on ihan totta, että opiskelijat joutuvat istumaan lattialla – eikä sille oikein voi mitään”, Mäkelä harmittelee.
Koulutuspalvelupäällikkö Katja Puran mukaan opiskelijat ovat antaneet palautetta etenkin ryhmätyötilojen vähäisyydestä. Hän vakuuttaa, että syksyn aikana alkavan remontin myötä ryhmätyötiloja tulee lisää.
Oulun yliopisto on myös rakentamassa Kontinkankaalle uutta, Linnanmaan mallin mukaista Tellus-opiskelutilaa.
Mäkelä kertoo itse pitävänsä ryhmäopetusta kahvihuoneessa, sillä sairaalan puolella ryhmäopetustiloja ei ole.
”Se on opettajille yhtä hankalaa kuin opiskelijoille – siitä [tilan puutteesta] kärsii myös opettajat. Samassa veneessä tässä ollaan.”
”Se on ihan totta, että opiskelijat joutuvat istumaan lattialla – eikä sille oikein voi mitään.”
Opiskelijat ovat saaneet olla mukana suunnittelemassa uusia tiloja. Pura kertoo, että esimerkiksi Kontinkankaan Tellus-projektissa opiskelijat ovat saaneet kommentoida suunnitelmia. Opiskelijoilta on varmistettu, että suunnitelmat vastaavat heidän käsityksiään hyvistä ja tarpeellisista tiloista.
”Niistä tiloista tulee kyllä hienot. Tietysti se vie jonkun aikaa, mutta yliopisto todellakin on puuttumassa tähän tilaongelmaan”, Pura vakuuttaa.
Yksi tilatyöryhmän opiskelijajäsenistä on Oulun Lääketieteellisen Killan hallituksen varainhankintavastaava Eelis Palokangas. Myös hän pitää suurimpana ongelmana sitä, että luento-opetuksen ulkopuolisia opiskelutiloja on hyvin vähän.
Palokangas onkin iloinen, että asiaan tulee parannusta: ”Ensi syksyn aikana lähtee kunnon tilamuutos käyntiin.”
Jyrki Mäkelä muistuttaa, että uuden sairaalan rakentaminen on alkamassa ja sen odotetaan valmistuvan jo ensi vuosikymmenen loppupuolella. Uusi sairaala rakennetaan vanhan sairaalan viereen. Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -hankkeen kuvataan olevan ”opetuksen ja tutkimuksen tarpeet täyttävä laitos”.
Eriarvoisuutta kampusten välillä
Oululaiset lääketieteen opiskelijat ovat kritisoineet myös sitä, että Kontinkankaalla on hyvin erilainen toimintakulttuuri Linnanmaahan verrattuna. Tämän vuoksi monien uudistusten vieminen Kontinkankaalle on viivästynyt, mikä on taas aiheuttanut sen, että opiskelijat ovat kokeneet eriarvoisuutta muihin Oulun yliopiston opiskelijoihin nähden.
Opiskelijoiden kritiikki on kohdistunut muun muassa Tuudo-sovellukseen ja sähköiseen palaute.oulu.fi -palautejärjestelmään.
Katja Pura haluaa täsmentää, että Tuudo-sovelluksessa on kaikki ominaisuudet käytössä kaikilla – sovellus on siis täysin sama. Ongelmana on se, että sovellus hakee tietonsa WebOodista.
Muista opiskelijoista poiketen lääketieteellisen tiedekunnan opetustapahtumat eivät ole olleet WebOodissa, vaan ne on tehty Exceliin, jonka vuoksi ne eivät siirtyneet sieltä Tuudoon. Tulevalle lukuvuodelle lukujärjestykset on tehty kuten muualla yliopistossa, joten myös tiedekunnan opiskelijat näkevät jatkossa lukujärjestyksensä Tuudosta.
Myös palaute.oulu.fi-työkalu hakee tietonsa WebOodista, joten sekin tulee syksystä alkaen käyttöön. Ympärivuorokautinen kulku kulkukortilla on ollut pian vuoden käytössä Linnanmaalla, mutta ei vielä kokonaisuudessaan Kontinkankaalla. Katja Pura vakuuttaa, että 24/7-kulku on tulossa Kontinkankaallekin.
Eelis Palokangaskin on huomannut omien opintojensa aikana kyseisten sovellusten toimimattomuuden. Hänen mielestään opiskelijat voivat olla luottavaisin mielin: ”Nämä ovat kuitenkin kokonaisuudessaan sellaisia asioita, jotka ovat onneksi korjaantumassa.”
Koulutuspalvelupäällikkö Katja Puran mukaan opiskelijat ovat antaneet palautetta etenkin ryhmätyötilojen vähäisyydestä. Koulutusdekaani Jyrki Mäkelä kertoo itse pitävänsä ryhmäopetusta kahvihuoneessa, sillä sairaalan puolella ryhmäopetustiloja ei ole.
Kuormittuneita opintosuunnittelijoita
Opiskelijat ovat antaneet palautetta myös saamansa tuen vähäisyydestä. Opiskelijat kokevat koulutuspalveluiden, eli koulutussuunnittelijoiden ja opintoasiainsihteerien, resurssien olevan riittämättömiä lääketieteellisen tiedekunnan tarpeeseen nähden.
Opiskelijat ovat huolissaan opiskelijoiden ja opetuksen tuesta, sillä Oulun yliopistossa on valtakunnallisesti pienimmät tukipalvelut.
Myös Mäkelä harmittelee asiaa. ”Meillä oli aikaisemmin neljä työntekijää, mutta yksi henkilö lähti pois. Se on selvästi vaikuttanut tilanteeseen.”
Eelis Palokankaan mukaan suurin tukipalveluihin liittyvä ongelma sen sijaan on ollut se, että opintosuunnittelijoita on liian vähän.
Palokangas kertoo esimerkkinä tapauksista joissa hän on joutunut turhaan odottamaan aamulla opettajaa paikalle. Tämä on johtunut yksinkertaisesti siitä, että opettaja on syystä tai toisesta joutunut perumaan ryhmäopetuksen. Perumisesta on ilmoitettu opintohallintoon opintosuunnittelijalle, mutta tieto ei ole kulkenut opiskelijoille asti.
Palokangas kuitenkin muistuttaa, että syksyllä opintohallintoon on tulossa yksi uusi opetushoitaja, jonka tuleviin työtehtäviin kuuluu lääketieteen tutkinto-ohjelman opintojaksoihin kuuluvia organisointitehtäviä. Hän esimerkiksi vastaa opetustilojen varaamisesta ja keskussairaalaharjoitteluiden organisointiin liittyvistä tehtävistä.
”Tämä on selvästi ollut poikkeusvuosi, ja tilanne tulee toivottavasti korjaantumaan”, Palokangas huomauttaa.
Lääketieteen opiskelija Eelis Palokangas pitää erityisen tärkeänä seikkana sitä, että keskusteluyhteydet ovat auki puolin ja toisin. ”Asioita ei suinkaan lakaista maton alle, vaan niitä pyritään aktiivisesti kehittämään.” Arkistokuva.
Mentori apuna ammattiin kasvamisessa
Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskelijoilla on omaopettajatapaamisia noin kerran lukuvuodessa, eivätkä nekään aina toteudu. Muun muassa tästä syystä opiskelijat kääntyvät usein koulutussuunnittelijoiden ja opintoasiansihteereiden puoleen, mikä taas kuormittaa koulutuspalveluiden resursseja.
Jyrki Mäkelän mukaan omaopettajien rekrytoinnissa on ollut ongelmia. Omaopettajia ei Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ole kovin paljon.
Katja Pura yhtyy Mäkelän kommenttiin: ”Lääketieteellisessä tiedekunnassa sisäänotto on 150 opiskelijaa, ja kun yhdessä ryhmässä on vähintään kymmenen opiskelijaa, niin sehän tarkoittaa aika monta opettajaa.”
Palokankaan käsityksen mukaan opiskelijat eivät yleensä kaipaa henkilökohtaista ohjausta, sillä lukujärjestykset tulevat pitkälti valmiina. Lähtökohtaisesti omaopettajalta ei siis kaivata niinkään opintojen suunnitteluun liittyvää apua.
Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa käytössä on mentor-malli. Puran mukaan se on hyvä ja toimiva malli, ja myös Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta pyrkii jatkossa ottamaan mallia Turusta.
Palokangas pitää mentori-termiä omaopettajaa parempana, sillä se myös kuvaa tällaisen tukihenkilön toimenkuvaa paremmin. ”Mentori olisi parempi termi: hän olisi tukena ammattiin kasvamisessa.”
Katja Pura kertoo, että myös Tuudo hyppää apuun omaopettajatoiminnassa. Tuudoon tulee omaopettaja-sovellus, jonka toivotaan helpottavan tapaamisten sopimista ja sitä, mitä asioita tapaamisissa tulisi käsitellä.
”On tulossa vuosikursseittain runko siitä, mitä omaopettaja-tapaamisissa olisi hyvä käsitellä. Tämä runko pohjautuu tietysti opetussuunnitelmaan.”
Haasteita tiedonkulun kanssa
Oulun medisiinarit eivät tutkimuksen mukaan ymmärrä, miksi heillä ei ole samoja palveluita kuin Linnanmaan kampuksella. Tiedonkulussa on siis ongelmia.
”Sairaalayhteisö on hyvin dynaaminen: muutoksia tapahtuu koko ajan. Kaikesta pitäisi siis tiedottaa aktiivisesti”, Mäkelä toteaa.
Kilta on hyvin aktiivinen, ja asioista on keskusteltu avoimesti. Katja Pura kertoo, että opiskelijoiden kanssa on kokoonnuttu myös tiedotuskritiikin tiimoilta. Opiskelijoilta kysyttiin suoraan, mikä olisi heille paras tapa tiedottaa asioista ja mitä tiedotuskanavia he toivovat käytettävän.
”Onneksi meillä on hyvä keskusteluyhteys opiskelijoiden kanssa.”
”Tiedottaminen tilamuutoksista ajoissa vähentäisi myös turhia huhumyllyjä. Opiskelijat kaipaisivat ihan simppeleitä väliaikatietoja. Kaiken ei mielestäni tarvitse olla täysin valmista ennen kuin tiedotetaan. Jo se auttaisi hyvin pitkälle, että yliopisto kertoisi, että jokin asia on tiedostettu ja että asiaa hoidetaan.”
Tiedekunnan sisällä tiedotus toimii Palokankaan mukaan hyvin, mutta yliopistolta kaivattaisiin aktiivisempaa otetta tiedottamiseen. Esimerkiksi kun Kontinkankaalle tuli läppärilainaamo, yliopisto ei tiedottanut asiasta opiskelijoille lainkaan. Tiedottaminen jäi killan vastuulle.
Kun ryhmätyötiloja oli mahdollista varata kalenterisovelluksen kautta, ei siitäkään tullut opiskelijoille yliopiston puolesta informaatiota – tästäkin tiedotti lopulta kilta.
”Kiltana olemme aktiivisesti ottaneet tiedotustaakkaa. Tällaisten asioiden tulisi missään nimessä olla killan vastuulla.”
Myös tilamuutoksiin liittyen Palokangas toivoisi yliopistolta aktiivisuutta. Tähän mennessä tilatyöryhmän opiskelijajäsenet ovat hoitaneet kaiken tiedotuksen tilamuutoksista riviopiskelijoille.
”Tiedottaminen tilamuutoksista ajoissa vähentäisi myös turhia huhumyllyjä. Opiskelijat kaipaisivat ihan simppeleitä väliaikatietoja. Kaiken ei mielestäni tarvitse olla täysin valmista ennen kuin tiedotetaan. Jo se auttaisi hyvin pitkälle, että yliopisto kertoisi, että jokin asia on tiedostettu ja että asiaa hoidetaan.”
Aitoa potilaiden kohtaamista kaivataan
Tutkimuksen mukaan Oulun medisiinarit toivoivat opintoihinsa muita enemmän kliinisiä toimenpiteitä. Opiskelijat myös kaipaavat nykyistä enemmän potilaiden kohtaamista ja tutkimista.
Jyrki Mäkelän mukaan uudessa opintosuunnitelmassa perusterveydenhuollon painotusta on lisätty. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijat pääsevät tutkimaan perusterveydenhuollon potilaita – potilaskontakteja siis saadaan lisää.
Eelis Palokangas kertoo päässeensä harjoittelemaan pientoimenpiteitä, kuten luomenpuistoa, ”ihan kohtuullisesti”: ”Potilaan tutkimista ja tällaista toivoisin lisää. Aina voisi olla enemmän – hyvä, että asialle tehdään jotakin.”
Mäkelä kertoo, että heillä on yhteistyössä sairaanhoitopiirin kanssa kliinisten taitojen keskus, joka on ensi talvena ensimmäistä kertaa myös opiskelijoiden käytössä. Kliinisten taitojen keskukseen tulee kuivaharjoittelumahdollisuudet, joten opiskelijat pääsevät tekemään enemmän esimerkiksi ompeluharjoituksia tekoiholle. Kuivaharjoitteluun kuuluu myös esimerkiksi injektioiden tekemistä nivelmalleihin ja kanyloinnin harjoittelemista verisuonimalleihin.
”Potilaan tutkimista ja tällaista toivoisin lisää. Aina voisi olla enemmän – hyvä, että asialle tehdään jotakin.”
Valtakunnallisesti opetushenkilökunta on joka paikassa opiskelijoiden mielestä pätevää ja motivoitunutta. Silti Tampereen opiskelijat olivat suhteessa kaikista tyytyväisimpiä.
Oulun ja Tampereen opetuksen erona on esimerkiksi se, että Tampereella käytetään yhtenä opetusmetodina ongelmalähtöistä oppimista, jota muissa Suomen yliopistoissa ei tarjota samassa laajuudessa.
Jyrki Mäkelän mukaan ongelmalähtöistä oppimista on Oulussakin käytetty jonkin verran, mutta sitä hyödynnetään jatkossa yhä enemmän.
Myös Palokangas ymmärtää ongelmalähtöisen oppimisen viehätyksen, sillä lääkärin työ on ongelmalähtöistä.
”Potilas ei tule vastaanotolle kertomaan, että hänellä on sisätautinen tai kirurginen vatsavaiva”, hän muistuttaa.
Kaiken kaikkiaan selvityksessä esiin nostetut ongelmat ovat tuttuja tiedekunnalle, ja niihin selvästi reagoidaan. Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä.
Eelis Palokangas pitää erityisen tärkeänä seikkana sitä, että keskusteluyhteydet ovat auki puolin ja toisin.
”Asioita ei suinkaan lakaista maton alle, vaan niitä pyritään aktiivisesti kehittämään.”
Koulutuksen laadun turvaamista vaaditaan
Lääketieteen koulutuksen laadun parantaminen on valtakunnallisesti polttava aihe.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisi kesäkuussa historian ensimmäisen lääketieteen peruskoulutusta koskevan arvioinnin loppuraportin.
Raportissa listataan useita kohteita suomalaisen lääketieteen koulutuksen laadun parantamiseksi. Liian suurten opetusryhmien aiheuttamat ongelmat nousevat arvioinnissa erityisesti esille. Myös tarve yhdenmukaistaa eri tiedekuntien opetustavoitteita koetaan hyvin tärkeäksi.
Loppuraportti toteaa, että lääketieteen alojen suurentunut sisäänottomäärä näkyy vähentyneenä mahdollisuutena käytännön taitojen harjoitteluun, ja erityisesti sairaalan klinikoilla järjestettävä opetus on kärsinyt resurssipulasta.
Sekä Suomen Medisiinariliitto että lääketieteen opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat vaativatkin nyt yliopistoja ja opetus- ja kulttuuriministeriötä tekemään töitä koulutuksen laadun turvaamiseksi.
Julkaistu
SHARE
Katariina Mäkelä
Äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi opiskeleva luonnonlapsi, joka rakastaa naamiaisia ja voisi kulkea kurpitsapuvussa päivät pitkät.
Vuoden loppuun mennessä Linnanmaan kampuksen pohjoispääty on poistunut Oulun yliopiston humanistisen ja kasvatustieteiden tiedekuntien käytöstä. Humanistisen tiedekunnan muutto käynnistyi keskiviikkona 1.8.
Elokuun alussa Linnanmaalla liikkuu suuri määrä muuttolaatikoita.
Tuolloin humanistinen tiedekunta muuttaa Linnanmaan kampuksen pohjoispäädystä uusiin, remontoituihin tiloihin kampuksen vanhalle puolelle.
Muutto käynnistyi keskiviikkona 1.8. Humanistien vanhojen tilojen tulee olla tyhjennettyinä ja luovutuskunnossa elokuun puolivälissä.
Muutto koskettaa yhtälailla niin tiedekunnan henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin. Samaan aikaan tiedekunnan kanssa muuttavat myös humanistien ainejärjestöt ja kattokilta Humanistinen Kilta kahvila Humuksineen.
Yksi kiltahuone, monta järjestöä
Humanistien uusiin kiltatiloihin kuuluu kolme jaettua kiltahuonetta sekä yksi yhteinen varastohuone.
Yhden huoneen jakavat Gieku ja Verba, toisen Suma, Communica ja Index, kolmannen Tiima, Kultu, Timppa ja Meteli. Uusiin kiltatiloihin kuljetaan aamukuudesta iltakymmeneen ilman kulkukorttia, muina aikoina kulkukortilla. Kiltakäytävältä avautuu myös yksi, lukossa oleva ulko-ovi.
Uudet tilat ovat valoisat: kaikki on uusissa tiloissa puhdasta ja häikäisevän valkoista. Muutos aiemmasta on ollut suuri – kaikki kantavia rakenteita ja ulkoseiniä lukuunottamatta on pistetty uusiksi, kertoo pääurakoitsija Temotekin key account manager Jarmo Klytseroff.
”Uudet pinnat lattiassa, uudet ikkunat, uudet alakatot, uusi vesikatto, uudet ovet. Metalliovet ovat vanhaa perua.”
Humanistit jakavat uudet kiltatilansa muiden järjestöjen kanssa. Kuvaushetkellä kesäkuun 11. päivänä kiltahuoneissa oli yhdellä seinällä iso tussitaulu, mutta muu kalustus vielä puuttui tyystin.
Paria kerrosta ylempänä, kolmannessa kerroksessa avautuvat humanistisen tiedekunnan henkilökunnan tilat.
Henkilökunnan tilat ovat jaettu kahteen lamelliin, eli käytävään. Itäinen lamelleista on nyt Temotekin toimesta remontoitu, toinen on saneerattu jo noin kaksi vuotta sitten. Tiedekunnan uudet työhuoneet ovat pääasiassa jaettavia, ja huoneiden koot vaihtelevat kahdestatoista neliöstä noin neljäänkymmeneen neliöön.
Samoin kuin kiltatiloissa, uusissa tiloissa yleisvaikutelma on häikäisevä valkoisuus ja valoisuus. Ennen muuton alkamista jokainen huone näyttää aika lailla identtiseltä tyhjyydessään. Jarmo Klytseroffin mukaan huoneet näyttävät hyvin erilaisilta sen jälkeen kun huoneet on kalustettu.
Kolmannen kerroksen tiloissa ovat humanistisen tiedekunnan opetushenkilöstö, johto ja hallinto. Sen sijaan humanistisen tiedekunnan koulutuksen lähipalvelut muuttivat kesäkuun lopussa Opintokadulle, entisen Opiskelijakeskuksen tiloihin (KE1020). Sieltä löytyvät nyt humanistisen tiedekunnan, kasvatustieteiden tiedekunnan, Oulun kauppakorkeakoulun (HuTK-KTK-OyKKK -lähipalvelutiimi) sekä luonnontieteellisen tiedekunnan ja teknillisen tiedekunnan (LuTK-TKK –lähipalvelutiimi) koulutuksen lähipalvelut. Oman tiedekunnan lähipalvelupiste palvelee esimerkiksi opiskelutodistukseen, opintosuoritusotteeseen, opinto-oikeuden jatkamiseen ja lukuvuosi-ilmoittautumiseen liittyvissä asioissa.
Geokadun uudessa kahvila Humuksessa tilaan avautuu tiski, jonka takana ovat keittiötilat. Vaikka tuoleja ja pöytiä laitetaan myös käytävälle, ravintolapaikkoja on vähemmän kuin aiemmassa tilassa. Humus oli vanhassa sijainnissaan avoinna viimeistä päivää 15.6.
Haasteellinen työmaa
Jarmo Klytseroff kuvaa humanistien remonttityömaata haasteelliseksi. Kun remonttia tehdään jatkuvasti käytössä olevien tilojen lähellä, ei remontista saisi tulla häiritsevää ääntä tai hajuja.
”Lisäksi tiedottamista vaaditaan paljon: viikkotiedotteet on hyvinkin tarkkaan pitänyt laatia.”
Mutta kaikki on Klytseroffin mukaan sujunut hyvin, ja aikataulussa on pysytty, on oltu jopa lievästi etuajassa.
Uudet, saneeratut tilat luovutettiin Suomen Yliopistokiinteistöille (SYK) keskiviikkona 20.6. Juuri ennen tilojen luovutusta SYK:lle työmaalla tehtiin vain loppusiivouksia ja sähkön loppumittauksia ja laitettiin automaatiosäädöt kohdalleen. ”Pientä fiksaamista ja paperitöitä”, Klytseroff sanoo.
Uusiin kiltatiloihin maanantaina 11.6. tutustuneet humanistiainejärjestöjen edustajat vaikuttivat tyytyväisiltä tiloihin. Huolta aiheutti vain se, kuinka uusiin tiloihin löydetään, eli kuinka paljon uusia opasteita käytäville ja keskusaulaan tarvitaan. Kuvassa Humuksen uusiin keittiötiloihin tutustumassa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen, Outi Niemi, Heli Paaso-Rantala, Miriam Putula ja Emilia Käsmä.
Kasvatustieteiden tiedekunta muuttaa joulukuussa
Siinä missä humanistien uusissa tiloissa on valmista, reilua kolmea kuukautta myöhemmin muuttavan kasvatustieteiden tiedekunnan tulevissa tiloissa tilanne on ollut toinen.
Työmaan aikataulu oli vielä kesäkuussa kolme viikkoa myöhässä aikataulusta.
Hanke tulee valmistumaan alkuperäisen aikataulun mukaan, lupaa Oulun yliopiston kiinteistöinsinööri Timo Haverinen.
”Urakat ovat valmiina lokakuun loppuun mennessä.”
Tällä työmaalla aikataulussa pysymistä on vaikeuttanut se, että remontin suunnittelun ja toteutukseen ryhtymisen välinen aika on ollut hyvin lyhyt.
”Suunnitteluajan ja toteuttamaan lähtemisen välinen aika on ollut hirmuisen tiukka. Kun on samalla tehty suunnittelua, yllätysten mahdollisuus kasvaa.”
Oma haasteensa on ollut siinä, että tiedekunnan tulevien kuvataideluokkien tila on ollut prosessitekniikan väistötilana. Väistötilan toiminta loppui kesäkuun lopussa, jonka jälkeen remontti pystyttiin käynnistämään myös sillä alueella.
Kasvatustieteilijät pääsevät muuttamaan uusiin tiloihin joulukuun alussa. Vanhat tilat on luovutettava Suomen Yliopistokiinteistölle joulukuun puolivälissä. Kun tilat ovat tyhjänä, SYK aloittaa pohjoispäässä Oamk-muutostyöt.
Muutto muuttaa myös ravintoloita
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) tuleva muutto tulee vaikuttamaan myös Linnanmaan ravintoloihin. Kun syöjämäärä kasvaa tulevaisuudessa tuhansilla, ravintolatilaa tarvitaan lisää. Siksi kampuksen pohjoispäädyssä olevia ravintoloita Foodoota ja Maraa remontoidaan.
Foodoota remontoidaan tänä vuonna ja Maraa sekä eläinmuseon ensimmäistä kerrosta remontoidaan Oamkin muutostöiden yhteydessä 2019–2020. Remonteilla saadaan Foodoon ympäristöön yli 600 asiakaspaikkaa lisää ja Maran ympäristöön noin 300 asiakaspaikkaa.
Foodoo ja Mara sulkevat ovensa remonttien vuoksi kahdessa erässä. Eläinmuseota vastapäätä olevan Juveneksen ravintolan Foodoon ovet sulkeutuivat vapulta, ja sen keittiöremontti on paraikaa käynnissä. Ravintolan peruskorjaus valmistuu keväällä 2019. Sitä ennen kampuksen ruokailijoita palvelee eläinmuseon ensimmäiseen kerroksen tilaan rakennettava väistökeittiö. Museon näyttelysali kalustetaan myös väliaikaiseksi ravintolasaliksi.
Eläinmuseon väistökeittiön ovet avautuvat syyslukukauden alussa, 3. syyskuuta.
Mara puolestaan sulkeutuu sen jälkeen kun Foodoo avataan. Muutoin pohjoispäädyn alueella alkaa Oamkin tilojen remontti vaiheittain syyskuusta alkaen.
Opiskelijoiden kesätyöt, joillakin niitä on, joillakin ei. Joku on saa siistin kesätyön vakuutusfirman pohjimmaisena, kun taas joku leikkaa ruohoa vain kaatuakseen illalla rättiväsyneenä sänkyyn. Oulun ylioppilaslehti otti selvää, kuinka päästä kesätöihin vauvauinninohjaajaksi tai hahmoksi Ti-Ti-Nallen taloon.
Vapautta ja nukkumista rajoittavista ominaisuuksistaan huolimatta kesätyöpaikka on arvokas, ei vain pelkästään rahan vaan työkokemuksen takia.
Huonommin asiat voivat olla – kesätyöttömyys ei ole kaikille vaihtoehto, vaan ainoa vaihtoehto. Aina voi tosin sanoa, että ”palaa juurilleen etsimään itseään”, kun käy kesän vanhempien luona syömässä.
Nykyhetken ei pitäisi olla näin dystooppinen, sillä tilastojen mukaan mahdollisuuksia kesätöihin pitäisi olla: pelkästään Elinkeinoelämän Keskusliitto kertoi keväällä tavoittelevansa tälle kesälle 130 000 kesätyöpaikkaa, 30 000 enemmän kuin edeltävinä vuosina. SAK:n luottamushenkilöpaneelin mukaan SAK:laiset alat palkkaavat tänä suvena hieman enemmän kesätyöntekijöitä kuin edellisvuonna, ja SAK:laisista työpaikoista 74 prosenttia palkkaa kesätyöntekijöitä. Erityisesti töitä tarjoavat kesällä matkailu- ja ravintola-ala sekä aiemmista vuosista poiketen rakennusteollisuus.
Kesätyöpaikkojen hakemisessa kiivainta aikaa on tammi-maaliskuu. Toisilla aloilla kesätyötä kärkkyvä joutuu olemaan hereillä vielä aikaisemmin, ja esimerkiksi toimittajilla kesätöiden hakuaika on jo kesää edeltävänä syksynä. Tätä on kritisoinut Journalistiliiton opiskelijayhteistyöryhmä, jonka mukaan aikaistuneet haut vaikeuttavat opintoja kohtuuttomasti. Vielä aikaisempi haku on monella lääkäriopiskelijalla: Lääkärilehden mukaan (10.2.2017) kesätöistä sovitaan jopa vuosi tai kaksi etukäteen.
Vaikka kesätyöpaikkaa ei tälle kesälle olisi löytynyt, yksin ei tarvitse jäädä murehtimaan. Kesätoimeentulosta löytyy OYY:n sivuilta infopaketti, jonka avulla löytyy infoa kesäopiskelusta ja toimeentulotuesta.
Kesätyö voi olla ensimmäinen askel unelmauralle – tai kouriintuntuva opetus siitä, että ainakaan tätä työtä ei halua tehdä valmistumisen jälkeen.
Oulun ylioppilaslehti tutustui kahteen hieman erilaiseen kesätyöhön.
Vauvauinninohjaajalta vaaditaan varmuutta
Oululainen Eija Järvenpääopiskelee Oulun yliopistossa kuudetta vuotta biologiaa. Tulevaisuudessa hänellä siintää edessä joko biologian ja maantieteen opettajuus, tai vaihtoehtoisesti biologian tutkijan ura. ”Suoritin ensin tutkijaopinnot, jonka jälkeen siirryin pedagogisiin opintoihin”, hän kertoo.
Nykyinen kesätyö ei ole oman alan työ, mutta silti se sisältää työskentelyä lasten kanssa. J0ulukuusta asti Järvenpää on opiskeluiden ohella ohjannut vauvauintia ja lasten uimakoulua. Uimakouluja hän ohjaa Oulun Edenissä, vauvauintia ja uimakoulua Caritaksessa. Nuorimmat ohjattavat, vauvakouluikäiset, ovat kolmikuisia, vanhimmat uimakoululaiset ovat seitsenvuotiaita.
Kesätyön taustalla on oma harrastuneisuus: Järvenpää kertoo harrastaneensa uintia vuosikaudet, ja kotipaikkakunnallaan Haapajärvellä hän ohjasi paikallisen uimaseuran ryhmiä. Viime joulun aikoihin hän bongasi ilmoituksen, jossa haettiin uimakoulu Pikku Joutsenelle osa-aikaisia uimaohjaajia. Tämän vuoden alusta lähtien hän on opiskeluiden ohella ohjannut pienten polskimista.
Eija Järvenpää aikoo valmistuttuaan hakea oman alan töitä, mutta kiirettä ohjaustöistä luopumiseen ei ole. Kuva: Anni Hyypiö.
Mitä vauvauintien ohjaajalta sitten vaaditaan, uimamaisterin papereita?
”Pitää tulla toimeen ihmisten kanssa, vanhempien kanssa ollaan koko ajan kontaktissa. Lisäksi pitää olla rauhallisuutta ja varmuutta omasta toiminnasta. Kun vanhemmat tulevat uimakouluun lasten kanssa, pitää sekä lapsella että vanhemmalla olla turvallinen olo.”
Omat uintitaidot ovat Järvenpään mukaan toki ehdottomasti plussaa, mutta Pikku Joutsenella ohjaajat ovat saaneet myös oman koulutuksen.
Nyt kesällä Järvenpäällä on uimakouluja ja vauvauinteja joka päivä sunnuntaita lukuunottamatta. Syksystä kevääseen on rauhallisempaa, ohjausta on kahtena päivänä viikossa. Ryhmät polskivat puoli tuntia kerrallaan, ryhmiä on kolmesta neljään päivässä. ”Sitten järjestelyissä, lelujen laitossa sun muussa menee vielä aikaa.”
Järvenpäällä valmistuminen odottaa lähitulevaisuudessa. Mutta vieläkö uimaohjaajan hommat maistuvat maisterinakin?
Kysymys naurattaa häntä. ”Toki haen oman alan töitä. Mutta varmasti jatkan tässä hommassa, jollei aivan huippupaikka tärppää jostain.”
Hän kertoo voivansa suositella tätä kesäduunia myös muille, sillä ohjaaminen on todella mukavaa.
”Töissä ei edes huomaa, kuinka aika hujahtaa. Asiakkaat ovat yleensä hyväntuulisia ja innoissaan.”
Ti-Ti Nalleksi Ti-Ti Nallen paikalle
Jos pystyy tekemään oman alan ulkopuolisia töitä ja vielä muuttamaan Oulun ulkopuolelle, voivat Suomesta avautua aivan uudenlaiset kesätyömarkkinat.
Suomen kielen pääaineopiskelija Millakatariina Väänänen työskenteli viime kesän Ikaalisissa Ti-Ti Nallen talossa ja muutti Ikaalisiin kesäksi. Viime hetkellä, sillä kunnanjohtajan harmiksi talo muuttaa tänä kesänä Lempäälään.
Millakatariina Väänäsen kesäntyön huippuhetkiä olivat osallistuminen Ti-Ti Nallen risteilylle ja kahteen konserttiin. Kuva: Marko Heikkinen
Töissä hän tanssi, lauloi ja leikki lasten kanssa. ”Täytyi osata leikkiä ja heittäytyä”, Väänänen sanoo. ”Jos oli rauhallisempi hahmo, piti osata liikkua rauhallisesti, ja jos oli joku kunnon tärinähousu, piti laittaa itsensä likoon.”
Näinkin erilainen työpaikka löytyi perinteisellä tavalla, TE-keskuksen Internet-sivujen kautta. Väänänen matkusti Ikaalisiin kaksipäiväiseen työhaastatteluun, jossa testattiin hakijoiden tanssi- ja laulukykyä. ”Tärkeintä oli osoittaa, että osaa elää satumaailmassa. Vaikka me työntekijät leikimme toisinaan puvut päällä, oikeastihan nalleperhe asuu Ti-Ti Nallen talossa”, Väänänen kertoo.
Vaihtelua oli, sillä esiintyjät vuorottelivat kahdeksan nallehahmon välillä, riippuen mikä hahmo sattui esiintyjälle sillä hetkellä sopimaan.
Nalleperheen lisäksi talossa esiintyi pienempiä hahmoja. Marssijärjestys oli kuitenkin selvä.
”Ti-Ti Nalle on homman tähti”, Väänänen kertoo. ”Vain hän sai käydä kylpylän aamupalalla tervehtimässä vieraita. Esimerkiksi Torsti Torakkaa ei päästetty hotelliin.”
Ti-Ti Nallen Talossa työskentely sujahti Väänäsen työhistoriaan sulavasti. Väänänen on ollut usein kesätöissä, jotka eivät liity suoraan hänen opiskelualaansa. ”Olen ollut betonitehtaassa ja lääketukussa tilausten kokoajana. Sitten vuonna 2016 kävin Yhdysvalloissa Bemidjin pikkukaupungissa leiriohjaajana.”
Haastattelun lopuksi kysyn Väänäseltä vinkkiä kesätöiden myöhäiseen hakuun. Vaikka kesätöitä ei olisi vielä löytynyt, Väänänen kertoo, että esimerkiksi kauppoihin kannattaa silti jättää avoimia hakemuksia. ”Moni voi ottaa paikan vastaan ja peruu, tai sitten sairastuu. Sitten kauppa tarvitsee jonkun tilalle.”
Ja se joku voit olla juuri sinä.
Teksti ja kuvat: Anni Hyypiö ja Marko Heikkinen
Julkaistu
SHARE
Marko Heikkinen
Äärimmäisen vakava kirjallisuuden pääaineopiskelija, joka kutsuu itseään "muoti & lifestyle" -toimittajaksi.
Kesälomien alkaessa Linnanmaan kampuksen hyörinä hiljenee hetkeksi. FabLabissa ja arkkitehtiluokassa on kuitenkin elämää – kahden kuukauden aikana nuoret oululaiset koodaavat, rakentavat, kolvaavat ja 3D-printtaavat. Oli projekti mikä hyvänsä, tavoite on sama: houkutella nuoria tekniikan alalle. Kun innostus syttyy projektin äärellä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia.
Kesätöissä eteen voi tulla monia haasteita: kesäduunari voi joutua lepyttelemään raivoisaa asiakasta, pyörittämään umpijäistä jäätelöpalloa, tyhjentämään festarivieraiden jälkiä pursuilevaa roskakoria.
Linnanmaan kampuksella kesäduunissa työskennellään aivan toistenlaisten haasteiden parissa, kun Koodikärppien 15–17-vuotiaat kesätyöläiset tutustuvat kesä-heinäkuussa robotiikkaan, koodaukseen ja grafiikkaan.
Koodikärppä-kesätyötapahtuma järjestetään Oulussa tänä kesänä kolmatta kertaa. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on vuosien aikana kasvanut. Kun Dan Ackers järjesti tapahtuman ensimmäisen kerran vuonna 2016, mukana oli 40 nuorta. Tänä vuonna osallistujia on jo 209, kertoo Jani Lehtovirta tapahtuman järjestämisestä vastaavasta Buutti Oy:sta. Lehtovirran mukaan tapahtuma on nyt kasvanut Oulussa niin isoksi kun sen on mahdollista yhden kaupungin raameissa kasvaa: ”Nyt testataan, kuinka tapahtuma toimii näin isolla porukalla.”
Oululaisnuoret työskentelevät kahden viikon jaksoissa: ensimmäiset aloittivat työnsä 4.6., viimeiset aloittavat työjakson heinäkuun puolivälissä. Oulun kaupungin kesätyösetelillä työskentelevän Koodikärpän työaika on kuusi tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Työskentelytiloina toimivat FabLab ja opetusluokka arkkitehtuurin yksikön tiloissa.
Kahden työviikkonsa aikana Koodikärpät koodaavat, mallintavat, rakentavat ja tekevät grafiikkaa pienryhmissä. Pienryhmillä on kullakin omat projektinsa: sellainen voi olla esimerkiksi vanhan Android-kännykän muuttaminen virtuaalitodellisuuspeliohjaimeksi, tietokone- tai mobiilipelin ohjelmointi, digipiirtäminen grafiikkaohjelmistolla tai esineiden internetin tekniikan hyödyntäminen.
Uudet Koodikärpät aloittavat aina maanantaisin. Kun samassa pienryhmässä on sekä vasta-aloittaneita että jo yhden viikon työskennelleitä, kokeneemmat voivat neuvoa ja opettaa myöhemmin aloittaneita.
”Joillakin nuorilla on harrastuskokemusta, mutta ennakkotaitoja ei vaadita keneltäkään. Ainoa vaatimus on innostus aiheeseen. Projekteja tehdään oppimismielessä ja demoiksi, jotta voidaan näyttää tulevaisuudessa mitä nuoret ovat tehneet”, Lehtovirta sanoo.
Oli projekti mikä hyvänsä, tavoite on sama: houkutella nuoria tekniikan alalle. Kun innostus syttyy projektin äärellä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia – tai näin järjestäjät ainakin toivovat.
”Haluamme tällä omalla osaltamme vastata ICT-alalla vallitsevaan työvoimapulaan. Uskomme, että työvoiman tarve vain kasvaa entisestään tulevaisuudessa.”
Lehtovirta itse tunnetaan näyttävistä robottipuvuista, kuten Telluksessa tällä hetkellä aikaansa viettävästä kolmimetrisestä Teraleon-robotista. Myös Teraleon hyötyy Koodikärpistä, sillä kesän aikana sitä kehitetään – tosin sitä, millaista päivitystä se saa, ei Lehtovirran mukaan ole vielä päätetty.
Lehtovirralla itsellään on taustalla robottipuvun rakentamiseen soveltuvat opinnot: hän on opiskellut ammattikoulussa rakennusalaa, ja opiskelee nyt Oulun yliopistossa sähkötekniikkaa. Hänen nuoruudessaan tämänkaltaisia ohjelmointikerhoja ei vielä ollut.
”Mutta olisin kyllä käynyt, jos olisi ollut siihen mahdollisuus! Yksi syy tälle toiminnalle onkin, että haluaa auttaa muita, kun ei itsellä ollut tätä mahdollisuutta.”
Mutta millaisia keksintöjä Koodikärppien ryhmissä syntyy? Oulun ylioppilaslehti tutustui tiistaina 12.6. muutamaan keskeneräiseen projektiin.
Alex Siira, 16, tekee huoltotöitä 3D-tulostimeen. Korjauslistalla on ollut muun muassa Tevo Tarantula-tulostimen tuulettimen vaihto. Päivitetyllä printterillä saa parempaa ja nopeampaa tulostusjälkeä. ”Tämä on pikkutarkkaa hommaa.” Koodikärppiä edeltävää kokemusta 3D-printtauksesta hänellä ei ole.
Inka Holma (edessä), 16, ja Essi Meriläinen, 17, ovat työskennelleet 3D-printattavan kynän kanssa. Syntymässä on kosketusnäyttökynä, joka toimisi ilman suoraa kosketusta. Ensimmäinen prototyyppi opetti, että kynään tulevan käämin koko ja asettelu vaatii vielä säätöä. Holman mukaan 3D-mallinnus oli aluksi hidasta, mutta nyt muutoksia on nopea tehdä.
Koodikärpissä tehdään myös tuotekehitystä. Kuvassa Tevo Tarantula -3D-printteriin itse tehty emolevysuoja, joka on rasteroitu ja leikattu laserleikkurilla. Vasemmalla varhainen prototyyppi, oikealla viimeisin malli.
Elias Törmäkangas, 17, on koodannut Alien Dodge-mobiilipeliä, jossa liikutetaan pikkuista avaruusolentoa läpi kentän. Hänellä ei ole aiempaa kokemusta koodaamisesta, mutta tämän viikon kokemus on vakuuttanut. ”Olen kyllä tykännyt, ihan 5/5.” Pelin tekeminen on ollut mielenkiintoista, sillä tuloksen näkee heti. ”En ole muuten kauhean kova pelaamaan puhelimella, joskus ajan tappamiseksi.”
.
Janette Paavilainen, 15, Anna Hepolammi,15, ja Pinja Pirtala, 17, työskentelevät graafikkoina. Paavilainen tekee mainosjulistetta Liikkuva linna-elokuvalle, Hepolammella on kesken mainos tallille, ja Pirtala suunnittelee voimisteluhallia.
Kun koodi käskee, väri vaihtuu. Veeti Hietalan, 17, käsissä on Arduino-alustaan kytketty ledinauha, johon on mahdollista ohjelmoida haluamansa väriyhdistelmä: tasainen yksivärinen värinauha, nauhamaista vilkkuvaloa, diskostroboa. Mutta mitä tästä syntyy? ”Jaa’a, emme vielä tiedä, olemme vasta harjoitelleet. Katsotaan, mihin komponentteihin vielä päädymme.” Kuvassa taustalla Niko Tuomainen, 15, ja Katri Hurskainen, 17.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Yliopistomme on saanut pääoven, ja sen edessä arkkitehtiopiskelijat parhaillaan harrastavat harrasta hirsirakentamista. Tarkoituksena on rakentaa jotain kaunista, suurta ja perinteistä – yhdessä.
Aurinko heijastuu keltaisista ja valkoisista kypäristä, ilmassa leijuu tuoreen puun tuoksu ja heijastinliivit heiluvat. Parkkeeraan pyöräni vanhan kunnon 2T-oven läheisyyteen, se oli minun lempioveni, mutta nyt se on aivan erinäköinen.
Mikään ei voi pysäyttää Remonttia – se on elämän pysäyttämätön voima kuten kuolema ja verot.
Sähköpostissani olevan tiedotteen mukaan kahden seuraavan viikon aikana Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen pääoven eteen nousee hirsipaviljonki. Koska heiluvat heijastinliivit ja kiiltävät kypärät seikkailevat puukuorman ja rakennustelineiden seassa, päättelen olevani oikeassa paikassa.
Vanhan 2T-oveni tuhkista on siis noussut kaikkien ovien jumala – pääovi.
Yhdessä kiinni hirteen
Olen onnellinen, tämä ei olekaan Remontti, tämä on lempioveni muistoksi rakennettava monumentti – kuin mausoleumi, johon Leninin balsamoitu ruumis säilöttiin ikuisiksi ajoiksi.
Tulkaa kaikki kansat ja käykää Linnanmaan kampuksen pääovesta, ihailkaa hirsipaviljonkia ja laskekaa ruusu 2T-oven muistolle!
Mutta hetkinen. Luulin että hirsitöitä tehdään hikisenä kumpparit jalassa ja henkselit housuja pidellen. Pitkän työpäivän jälkeen pappila tarjoaa kahvit kiitoksena hiippakunnan hirsiladon nostamisesta.
Kansallisromantikko minussa sanoo, että kypärät, liivit ja rakennustelineet näyttävät kuitenkin liian ammattimaisilta. Ja toisin kuin Suomi-Filmien mustavalkoisessa maailmassa, tällä työmaalla naiset ovat hirsitöissä eivätkä keittämässä klimppisoppaa lounaaksi tai tervaa suojaksi.
“Itse asiassa tämä ei ole aitoa hirttä, vaan kahdesta lankusta tehtyä liimapuuta”, arkkitehtiopiskelija Iida-Maria Kari sanoo minulle. Hän nostaa kahden ystävänsä kanssa 80 kiloa painavan hirren ja lähtee kantamaan sitä kohti neliskulmaista paviljonginpuolikasta.
He hymyilevät ja ajattelen, että on hienoa katsella toimivaa yhteistyötä. Täällä työskentelee yliopiston arkkitehtiopiskelijoita, ammattikorkeakoulun rakennusinsinööriopiskelijoita, tutkijoita, kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita, miehiä, naisia, ammattilaisia ja vasta-alkajia.
Kaikkien maiden hirsityöläiset, liittykää yhteen!
“Täällä on parhaillaan tehty töitä aamukahdeksasta iltakuuteen nyt rakennusvaiheessa”, hirttä kantava rakennusarkkitehtiopiskelija Eeva Tolonen kertoo.
Rakentaminen kestää kaksi viikkoa, ja Tolosen mukaan sitä edelsi viikon kestävä suunnitteluvaihe. Yhteishenki on hyvä ja tässä kuulemma oppii paljon.
Linnanmaan hirsipaviljonki kuhisee työläiselämää. Rakennusvaiheessa hirsipaviljongin työmaalla on tehty töitä aamusta iltaan.
Mitä hirsi voi opettaa?
Arkkitehtiopiskelija Anna Haapanen valistaa minua, hirren pätkä jaloissaan. “Rakennustyön tekeminen opettaa etenkin turvallisuudesta ja yhteistyön tärkeydestä. Työmaalla olemisessa on tietyt säännöt ja ne tulevat tutuksi.”
“Nyt osaa myös sääliä työntekijöitä, jotka joutuvat toteuttamaan arkkitehtien suunnitelmia”, Tolonen naurahtaa. Tiedoksi niille lukijoille, jotka eivät ole asiaa ajatelleet, arkkitehdit ani harvoin itse rakentavat suunnittelemiaan töitä – siihen käytetään ihan eri ammattilaisia.
Lakkala komppaa Tolosta ja kumppaneita – tässä halutaan tutustuttaa opiskelijat käytännön hirsirakentamiseen ja sen haasteisiin.
“Vaikka tämä teknisesti onkin liimapuuta, ovat salvokset ja rakennustyyli perinteiset. Itse asiassa kysymys hirren määritelmästä on eräs Moderni hirsikaupunki -hankkeen keskeisiä tutkimusaiheita, eli mikä tekee hirrestä hirren”, hän filosofoi.
Rakentaminen ja suunnittelu muodostavat arkkitehtuurin yksikön hirsiworkshop-kurssin, jossa rakentajat palkitaan opintopisteillä.
“Aluksi tehdään yhdessä rakennussuunnitelma ja sitten se myös käytännössä rakennetaan. Näin näkee kuinka mielikuva konkretisoituu”, Lakkala kertoo.
“Laskeskelin että yksittäisiä hirsiä paviljongissa on noin viisisataa, yhteensä 1,8 kilometrin verran. Opiskelijatyötunteja paviljongin pystyttämiseen menee arviolta 1600 ja rakentamassa on noin 20 opiskelijaa. Lisäksi mukana on pari ammattirakentajaa asiantuntijoina.”
”Kysymys hirren määritelmästä on eräs Moderni hirsikaupunki -hankkeen keskeisiä tutkimusaiheita, eli mikä tekee hirrestä hirren”, sanoo Matti Lakkala. Hänen takanaan paviljonki kohoaa pian korkeammaksi kuin koskaan.
Viime vuonna hirsipaviljonki oli maamme pääkaupungissa, Arkkitehtuurimuseon pihalla. Vuotta myöhemmin Oulu iskee takaisin. Konkretisoituva hirsipaviljonki dekonstruoitiin ja kuljetettiin Pohjois-Suomen suurimpaan ja vanhimpaan, Pohjanlahden rannan kuppeeseen.
Siinä missä Uudenmaan maakuntakeskuksessa paviljonki oli katoton, nyt entisen tervakaupunkimme opiskelijat ovat puhteenaan käännyttämässä rakennuksen katolliseksi.
Siksi Mattia hieman jännittää. Nyt vanhat hirret on käytetty ja kaikki tästä eteenpäin on suurempaa kunniaa 2T-ovelle ja oululaiselle hirsirakentamiselle.
Etelä-Suomen leppeydessä harmaantuneet hirret saavat päällensä niin hyvää puuta, että paviljonki nousee korkeammalle kuin ennen. Katto kasataan kuluvan viikon loppuun mennessä ja siitä eteenpäin paviljonki on osa yliopistoamme.
Muutama mustelma ja puinen muisti
Rahoitus hirsipaviljonkiin tulee Moderni hirsikaupunki -hankkeelta, joka on pääosin Euroopan aluekehitysrahaston tukema. Lisäksi siivu saadaan myös yliopistomme strategiarahasta. “Mukana rahoittamassa on myös Pohjois-Pohjanmaan alueen hirsitalotoimittajia”, Lakkala muistuttaa.
Hirsi on suosittua mökkimateriaalia, mutta siitä on moneksi. Hirttäkin on monenlaista. Lakkalan mukaan rakennettava paviljonki on kesämökkimatskusta, kun taas omakotitaloon käytettäisiin paksumpaa.
Tähän mennessä kaikki on työmaalla mennyt hyvin, Tolonen ja muut rakennuskumppanit ovat säästyneet haavereilta. “Muutama mustelma on tullut, mutta ei mitään sen pahempaa”, Iida-Maria Kari paljastaa.
Matti Lakkala on laskenut, että arkkitehtiopiskelijoiden hirsipaviljongissa yksittäisiä hirsiä on yhteensä 1,8 kilometrin verran. Opiskelijatyötunteja paviljongin pystyttämiseen menee arviolta 1600 ja rakentamassa on noin 20 opiskelijaa. Kuvassa rakennusarkkitehtuurin opiskelija Eeva Tolonen valitsee seuraavan hirren.
Apumies Niko Okkonen, viimeisen vuoden arkkitehtiopiskelija piiloutuu kameraltani. “Hirsi on ihana materiaali!” hän kuitenkin huikkaa.
Ehkäpä se on totta. Ehkäpä hirsi todellakin on ihanaa, siitä voi rakentaa latoja, mökkejä, koteja, halleja, mausoleumeja ja melkein mitä vain. Yliopistomme ansaitsee ihanuutta, etenkin pääovensa viereen.
Kuulen opiskelijoilta, että valmistuttuaan paviljongin yläkertaan avataan jonkinlainen näyttely. Tiedän sydämessäni, että siellä muistetaan vanhaa 2T-ovea. Ehkä siellä on vanha 2T-ovennuppi, eteismattona aito ja alkuperäinen kumimatto tuulikaapista? Jotain sellaista, mistä me vanhempien aikojen alumnit muistamme pienen, mutta keskeisen sisäänkäynnin ja ajan ennen Remonttia.
Palanen viattomuutta, hegeliläinen ajan henki kiinnittyneenä maalliseen materiaaliin. Sivistysyliopiston sielu suojeltuna hirsisessä häkissä. Puinen muisti, joka ei anna meidän unohtaa, joka tekee meidät nöyr…
“Anteeksi, sulla ei ole kypärää päässä ja olet rakennustyömaalla. Se on vaarallista.”
Minut on laitettu ruotuun. Reipas opiskelija muistuttaa minua kuolevaisuudestani ja elämän realiteeteista. Siirryn varoteipin ulkopuolelle. Jokainen on selvästi oppinut jotain. Yhtäkkiä työmaa tyhjenee ja paviljonki jää pystyyn kuin puolivalmis monoliitti.
Nälkäiset lähtevät lounaalle, yhdessä. Minunkin on jo nälkä, mutta opiskelijakorttini on vanha enkä voi seurata heitä.
Hei hei, vilkutan heille mielessäni. Modernit hirsirakentajat katoavat entisen 2T-oven läpi. Nostalgia nuolaisee minua kissankarhealla kielellään viimeisen kerran ja avaan pyöräni.
Pyöräilen kotiin, yliopiston pääovi jää auki.
Viime vuonna hirsipaviljonki oli maamme pääkaupungissa, Arkkitehtuurimuseon pihalla. Nyt hirsipaviljonki rakennetaan Linnanmaan kampuksen pääoven edessä olevalle aukiolle.
Julkaistu
SHARE
Juho Karjalainen
Oulun yliopiston alumni, joka on valmistunut tiedeviestinnästä filosofian maisteriksi.
