Jos olet koskaan halunnut laittaa kiven yliopiston ulko-oven väliin, mieti uudestaan. Vaikka yritystoiminta yliopistolla lisääntyykin, kukaan ei ole toivonut luentosalista vesipuistoa.
Hälytyskellot soivat ja suojaliivinen vartija juoksee ulko-oven eteen. Hälytyksen aiheuttanut uhka on nopeasti paikannettu: maassa makaa noin 15–20 senttimetriä pitkä objekti, joka nopeasti tarkasteltuna paljastuu kiveksi. Vartija poistaa kiven oven välistä, ja miettii, miksi juuri tämä kuuluu hänen rutiineihinsa.
Oulun yliopiston ovien ja varsinkin ulko-ovien kiilaaminen on opiskelijaperinne, jolle halutaan viimein stoppi. Ovien jättäminen auki tilojen ollessa lukittuna aiheuttaa turvallisuusongelmia, vaurioita kiinteistöihin ja työtä vastuullisten selvittelyssä. Hälytysten määrä on huima.
”Tammikuussa hälytyksiä tuli 33 kappaletta. Joka päivälle oma, ja muutama ylikin”, kertoo Pertti Hoskio, Oulun yliopiston turvallisuuspäällikkö.
33 hälytystä ylittää keskiarvon, sillä yleensä kellot soivat 20–30 kertaa kuussa. Pää- ja ulko-ovien kiilaamista kerkeävät harrastamaan kaikki opiskelijaryhmät monipuolisesti, joten Hoskio ei halua tupakoitsijoiden lisäksi erotella yhtä joukkoa.
”Yksi hyvin perinteinen tilanne on se, että illalla käydään tupakalla, ja pönkätään ovi auki. Ja sitten kivi unohtuu väliin”, Hoskio sanoo. Vaikuttaa siltä, että hän on kuullut tämän selityksen usein.
Karhunpalveluksia Tellus Innovation Arenalla
Ilmiön taustalla ei yleensä ole ilkivalta tai pahanteko, vaan hölmö hyväsydämisyys. Yliopistolle on syntynyt vaihtoehtoinen auttamisen kulttuuri, joka kerryttää vartijoiden askelmittaria.
”Ulko-ovien lisäksi ongelmana on kulku yliopiston 24/7 -tiloihin, kuten Tellus Innovation Arenalle. Kaveri haluaa päästää kaverin sisään, joten hän jättää kiilan oven väliin.”
Tulee hälytys, vartija käy katsomassa mikä on tilanne, ja ottaa kiven tai kiilan pois oven välistä ja palaa tehtäviinsä. Ei kuulosta sellaiselta, mitä kukaan haluaa tehdä työkseen.
Kivien keräily ei ole ainoa seuraus, sillä pahimmillaan käsillä on katastrofi. Jos ulko-oven vieressä on lämpöpatteri, niin putket voivat haljeta. Seurauksena on vedenpaisumus ja remonttifirman tilipäivä.
Ratkaisuna voisi olla tiedottaa enemmän oman kulkukortin pakollisuudesta. Kaikkien iltakäyttäjien pitäisi hankkia 24/7 -kulkukortti, eikä mennä muiden imussa.
”Täytyy koputtaa puuta, sillä vielä ei ole kamalasti vahinkoa tapahtunut”, Hoskio summaa. Hänen teesinsä on kuitenkin selvä: Älä pönkkää, ja jätä kiilauskultturi historiaan.
Julkaistu
SHARE
Marko Heikkinen
Äärimmäisen vakava kirjallisuuden pääaineopiskelija, joka kutsuu itseään "muoti & lifestyle" -toimittajaksi.
Aapo Heikkilä tunnetaan Oulun yliopistolla suursuosion saavuttaneista luennoistaan, jotka käsittelivät hänen itse keksimäänsä tieteenalaa, para-avaruuden dimensioita tutkivaa ortotopologiaa. Ortotopologian luentojen aiheita olivat muun muassa sininen enkeli para-avaruudessa, tontun pään tilavuuden laskeminen, ultra- ja infrafiltterit, g-orbitaalit ja sinisen elektronin symbioosi kierteisgalaksin hypotenuusassa.
Kokonaan oman tieteenalansa luoneesta ortotopologian dosentista, pseudotieteilijä Aapo Heikkilästä (1931–1993) suunnitellaan elokuvaa.
Heikkilä tunnetaan Oulun yliopistolla legendaarisista ja hyvin suosituista luennoistaan, jotka käsittelivät hänen itse keksimäänsä tieteenalaa, para-avaruuden dimensioita tutkivaa ortotopologiaa. Ortotopologian luentojen aiheita olivat muun muassa sininen enkeli para-avaruudessa, tontun pään tilavuuden laskeminen, ultra- ja infrafiltterit, g-orbitaalit ja sinisen elektronin symbioosi kierteisgalaksin hypotenuusassa.
Nyt oululaiset elokuvantekijät kaipaavat aikalaisten kertomuksia ja tarinoita Heikkilästä. Elokuvasuunnitelmista tiedotettiin maanantaina 16.4.
Elokuvan ideoija Lauri Salovaara luonnehtii elokuvaa fiktiiviseksi elokuvaksi, joka pohjautuu tositapahtumiin.
”Haluamme kunnioittaa Aapon tarinaa. Uskomme, että tarina ei tarvitse kylkeen edes paljon höystettä. Uskon, että lopputulos näyttää ihmiselämän koko kirjon: salista ei lähdetä kuivin silmin pois, eikä toisaalta nauramatta.”
Elokuvan tuotantoyhtiönä toimii oululainen Klaffi Tuotannot. Käsikirjoittajana toimii Tomi Tuikkala.
Salovaara kertoo saaneensa idean elokuvalle keskusteltuaan Oulun yliopiston yhteyspäällikön Sakari Jussi-Pekan kanssa yliopistossa vaikuttaneista persoonista.
”Kun kuulin Heikkilästä, totesin heti että kellot seis, kerro lisää!”
Ortotopologia perustui matematiikan, kemian ja fysiikan termistölle, mutta oli sisällöltään täyttä dadaa. Kuvakaappaus OYY:n arkistossa olevasta Aapo Heikkilän luennosta vuodelta 1987.
”Ortotopologian laitos” huoneessa TE305
Aapo Heikkilä luennoi Oulun yliopistolla 1960-luvulta alkaen. Hänellä ei koskaan ollut virallista asemaa: Heikkilällä ei ollut opinto-oikeutta eikä työsuhdetta yliopistoon. Hän oli silti kampuksella tuttu ja pidetty hahmo. Aapon-päivän kahveilla joulukuussa sekä syntymäpäivänään 12. huhtikuuta Heikkilä palkitsi kunniakirjoin ansioituneita yliopistolaisia. Hänellä oli myös oma työhuoneensa teoreettisen fysiikan laitoksen varastohuoneessa.
Vuonna 1987 oululaisopiskelijoiden myötävaikutuksellaOulu-lehden äänestyksessä Vuoden oululaiseksi valitun Heikkilän värikkääseen uraan kuuluivat myös toimiminen Pulkkilan Vornan kylässä kansakoulunopettajana omatekoisin todistuksin ja psykiatrisen yksityisvastaanoton avaaminen Vaasaan – luonnollisesti ilman alan pätevyyttä.
Aapo Heikkilällä oli yliopistolla oma työhuoneensakin. Virallisesti huone oli tosin fysiikan laitoksen siivouskomero. Kuvakaappaus OYY:n arkistossa olevasta Aapo Heikkilän luennosta vuodelta 1987.
Materiaalia tarvitaan lisää
Lauri Salovaara kertoo, että elokuvaprojektin eteen on tehty taustatyötä kohta kahden vuoden ajan.
”Materiaalia on jo nyt valtavasti, mutta sitä kaivattaisiin edelleen lisää: niin moni opiskelija ja opettaja on hänet kuitenkin tavannut. Tuotantotiimiä kasataan edelleen, ja siksi pääosaesittäjät ja ohjaaja ovat vielä neuvotteluissa. Siksi myöskään valmistuspäivää ei vielä pysty sanomaan.”
Heikkilän ortotopologiset luennot kiinnostivat laajalti Oulun ulkopuolellakin: esimerkiksi Ylen elävästä arkistosta löytyy leike, jossa Heikkilä luennoi Helsingin yliopistolla. Hän menehtyi junaan palatessaan yhdeltä luentomatkalta.
Lauri Salovaaran mukaan Heikkilän tarina ansaitsee myös oman elokuvansa.
”Kyllähän tämä on niin huikea tarina, että se ansaitsee tulla kerrotuksi elokuvassakin. Toivomme, että tällä projektilla voisimme olla luomassa oikeaa Aapo-ilmiötä.”
Aikalaismuisteloita Aapo Heikkilästä voi kirjoittaa Facebookissa elokuvalle omistetulla sivustolla nimeltä Aapo – Elokuva tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen .
Ortotopologian saloihin voi tutustua myös oheisella videolla:
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Graffitin tekemiseen on vuosien saatossa ollut lukemattomia eri syitä. Graffitikirjallisuudesta ja tutkimuksesta saa väistämättä kuvan, että syitä ja tarkoituksia on tekijöidenkin usein vaikea sanallistaa tai perustella.
Vandalismia graffiti ei kuitenkaan ole. Graffitimaalarin tarkoitus ei ole sotkea sotkemisen takia.
Mutta sopiiko graffiti museoon? Oman mielipiteen voi muodostaa tutustumalla Oulun taidemuseolla Rakkaudesta vapauteen -näyttelyyn.
Onko graffiti taidetta? Ajatteletko, että kommandopipoiset narkkarit ja töhrivät kriminaalit ovat vallanneet oikealta taiteelta tilan?
Asennettasi graffititaiteeseen ja -taiteilijoihin kannattaa käydä tarkistamassa Oulun taidemuseon monipuolisessa Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä.
Näyttely esittelee parikymmentä graffititaitelijaa, sisältäen myös oululaisia graffareita sekä arvostetun saksalaisen Claudia ”MadC” Walden töitä.Taidemuseon kolmessa salissa on esillä niin old schoolia, nykygraffitia kuin post-graffitiakin.
Suomen ensimmäisen pelkästään graffititaiteeseen keskittyvän museonäyttelyn motto on ytimekäs: ”Graffiti on tullut jäädäkseen. Totuttele ajatukseen.”
Onko laiton aina vandalismia?
Graffitikulttuurin juuret ovat 1960-luvun Amerikan suurkaupunkien nuorisojengien reviirimerkkeissä. Graffitilla on vastakulttuurin tai vähintäänkin alakulttuurin leima, jota on pidetty osin tarkoituksellisestikin yllä. Ryhmään kuuluminen ja erottautuminen on osa sosiaalista ihmisyyttä.
Graffitin tekemiseen on vuosien saatossa ollut lukemattomia eri syitä. Graffitikirjallisuudesta ja tutkimuksesta saa väistämättä kuvan, että syitä ja tarkoituksia on tekijöidenkin usein vaikea sanallistaa tai perustella.
Vandalismia graffiti ei kuitenkaan ole. Graffitimaalarin tarkoitus ei ole sotkea sotkemisen takia. Taustalla on aina muita syitä kuin pelkkä tuhoaminen.
Suomessa mielikuvat vandaaleista ja rikollisista yhteiskunnan vihollisista juontavat vuonna 1998 Helsingissä aloitettuun Stop Töhryille -kampanjaan. Kymmenen vuotta kestänyt kampanja perustui tiukkaan nollatoleranssiin.
Vartiointiin ja välittömään graffitien poistoon käytettiin valtavasti resursseja – noin miljoona euroa vuodessa.
Kamppailu graffitikulttuurin lopettamiseksi institutionalisoitui. Kaikkia merkkejä ja kuvia seinillä piti kutsua töhryiksi. Asenteet jyrkkenivät ja graffitikulttuuri painui maan alle.
Nollatoleranssin perustana oli sosiologiassa vallalla ollut rikottujen ikkunoiden teesi. Sen mukaan yksi kaupunkitilassa rikottu ikkuna johtaa muidenkin ikkunoiden särkemiseen.
Rakkaudesta vapauteen -näyttelyn kuraattori, graffititaiteilija Jouni ”Psyke” Väänänen kertoo, että yhä edelleen, vuosia Stop Töhryille -kampanjanjälkeen, hän joutuu selittelemään tekemisiään. Asenteet ovat säilyneet sitkeästi ihmisten mielissä.
Mion: Multimion (2017). Mionia ovat innoittaneet scifi-elokuvat, hyönteiset ja matelijat.
Töhryjä vai taidetta taidemuseoon?
Mikä on taidetta? Ikuisuuskysymys on keskustelun aiheena mielenkiintoinen, mutta ei johda juuri koskaan mihinkään.
Suomenkielen taide-sanaan liittyy läheisesti käsitteet taito ja taitavuus. Ensimmäiset graffitit olivat nopeasti tehtyjä ja yksinkertaisia. Pian oli kuitenkin erotuttava joukosta taidolla ja tyylillä.
Useat näyttelyn graffitit ovat taidokkaita kuvia, masterpiecejä, kotoisammin piissejä tai suurempia duuneja. Näyttelyssä esillä olevat vanhan koulun tekijät ovat taitavia taiteilijoita.
Kaikki graffitimaalarit eivät kuitenkaan ajattele, että graffiti kuuluisi taidemuseoon.
Aiheesta kirjoitettuja etnografisia tutkimuksia lukiessa tulee vastaan lausahdus: ”Katu on mun galleria”.
Asenne on, että graffiti kuuluu kaduille – urbaaniin kaupunkiympäristöön. Galleria tarkoittaa graffitipiireissä paikkaa, jossa maalarin on helppo työskennellä.
Hauska ja ironinen esimerkki sanomalehti Kalevan haastattelusta (21.1.2018) kertoo paljon: ”Suoraan sanoen en näe hirveästi järkeä siinä, että tuodaan graffiteja museoon, hymähtää Yoguy ripustaessaan Grahviitti-Kalevala-teostaan esille Oulun taidemuseon salissa.”
Jouni Väänänen kertoo, että kollaasityössä käytetyistä valokuvista on raaputettu kasvot pois, jotta tekijöitä ei tunnisteta.
Mikä on oikeaa graffitia?
”Graffitimaalaaminen on performanssi, joka keskustelee aina maalattavan kohteen ja siihen luotujen ennakko-odotusten kanssa. Prosessin lopputulemana on kirjaimista muodostuva teos, joka on maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä, sanomaltaan jopa eksklusiivinen”, kertoo nykygraffitin taitaja Action näyttelyesitteessä.
Graffiti on tosiaan maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä aihe. Graffiti pakenee määrittelyjä, mistään ei saa oikein kiinni. Uuden taiteenlajin määrittelystä ei ole yksimielisyyttä ja käsitteet ovat vasta muotoutumassa.
Kuvia on kuitenkin tehty jo paljon ennen historiankirjoitusta. Ihmisellä on tarve jättää merkkinsä ympäristöön. Sitä ei tosin kukaan tiedä, mikä oli luolahenkilön merkkien tarkoitus.
Ensimmäiset kuvat raapustettiin kallioon noin 33 000 vuotta sitten. Kuvien tulkitaan esittävän naisen häpyä. Jos katsoo kirkkoveneitä miestenvessan seinillä, kehitys ei ole ollut järisyttävää.
Mutta ovatko kirkkoveneet graffiteja?
Tärkein graffitin muusta katukoristuksesta erottava piirre ovat tyylitellyt kirjaimet, joista on luettavissa graffitimaalarin, eli wraitterin nimimerkki tai crewn kirjaimet. Crew on yleensä väljä ryhmä wraittereita, joita yhdistää esimerkiksi sama tyyli tai asenne. Graffiti on signeeraus – eräänlainen kuvallinen puumerkki.
Graffitipiireissä perinteistä ollaan joskus tarkkoja. Kuraattori Väänänen kertoo hauskan esimerkin: Keravan näyttelyä pystytettäessä Skien teokseen Color Splash lisättiin Skien tyylitelty S-kirjain jälkikäteen, jotta se olisi graffitia. Väänäsen mielestä ”korjaus” pilasi teoksen.
JR: Onko niitä olemassa (2017). JR maalaa usein sarjakuvatyyppisiä eläinhahmoja graffitin tyylillä ja tekniikoilla. Näyttelyn ainoan suomalaisen naistaiteilijan töistä puuttuvat kirjaimet.
Graffitikulttuurissa on kirjoittamattomia sääntöjä, joista ei olla yksimielisiä. Nykygraffitissa kirjaimet ovat kehittyneet usein vaikeasti luettaviksi merkeiksi.
Post-graffitissa taas rikotaan graffitin sääntöjä tietoisesti ja typografiasta on jäljellä enää viitteitä.
Claudia ”MadC” Walden post-graffiti Fragments of a Free Soul (2017) koostuu erikokoisille kankaille maalatuista fragmenteista, jotka ”räjähtävät kappaleiksi ja täyttävät tilan”.
Graffitia vai katutaidetta?
Jouni Väänänen kertoo, että graffiti on oma juttunsa – ei katutaiteen alalaji. Sellaisiakin näkökantoja on esitetty, että vanhan liiton tekijät taistelivat 15 vuotta graffitin puolesta, ja nyt penskat ja katutaiteilijat korjaavat hedelmät.
Rajoja rikkova ja tyylitelty postgraffiti saattaa olla hyvin kaunista ja esittävää luvallista nykytaidetta. Mutta missä sitten on ero katutaiteeseen? Riittääkö, että wraitteri teki teininä tuhojaan metro- ja junavaunujen kylkeen?
Suhtautumisessa ja asenteissa graffitimaalaamiseen ja katutaiteeseen on eroavaisuuksia:
Katutaiteilijat ovat helposti joukkoa me. Katutaiteeseen liitetään käsitteitä estetismi, esteettisyys, kaunistava, luvallinen ja kaupallinen.
Graffitimaalareista puhutaan käsitteillä anarkismi, vandalismi, territoriaalisuus, poliittisuus, luvaton ja autenttinen. Graffiteja tekevät ne muut – toiset.
Kuraattori ja graffititaiteilija Jouni Väänänenkertoo, että teininä aloittaneet pahaperseet ovat nykyisin nelikymppisiä partamiehiä, joiden karhean pinnan alla sykkii herkkä sydän.
Bad Ass -asennetta on ehkä vähemmän kuin nuorena, mutta iän myötä, aikuiseksi kasvamisen myötä vanhan liiton tekijöiden taito on kehittynyt.
Trama: Lines (2011). Autenttisista junaopasteista löytyvät kirjaimet TRAMA.
Kuvien ja sanojen kautta lähemmäksi graffititaidetta – räjähdysherkkä Trama
Taiteenlaji avautuu uudella tavalla, kun tutustuu aiheeseen, taustoihin ja tekijöihin.
Vanhan liiton tekijöistä kenties mielenkiintoisin on Trama, jonka töitä on esillä Oulussa old school- ja post-graffiti -saleissa. Helsingin ja Keravan välisen junalinjan kuningas voitti vuonna 2015 graffitin suomenmestaruuden. Aina elämä tinkimättömänä taiteilijana ei kuitenkaan ole ollut helppoa.
Trama (s.1975) tunnetaan graffitin villinä kauhukakarana ja anarkistina täynnä punk-asennetta. Nollatoleranssi ja Stop Töhryille -kampanja iski kovaa nuoreen mieheen.
2000-luvun alun suurissa graffiti-oikeudenkäynneissä Trama määrättiin valtaviin vahingonkorvauksiin suurella korolla. Kyse oli jopa sadoista tuhansista euroista.
Trama: Räjähdysherkkä (2012), sekatekniikalla toteutetussa teoksessa on muun muassa ”joitain Nokian kaapeleita”. Tarina kertoo, että ”räjähdysherkkä” on taiteilijan saama aito diagnoosi.
Trama: Wind,(2017) esittelee Traman herkkää puolta. Wind tulee maalausajan tyttöystävän, Tuulin nimestä. Spraykannuissa on Crewn kirjaimet FTC – Fuck The Cops.
Rakkaudesta vapauteen
Rakkaudesta vapauteen on Suomen laajin yksinomaan graffititaiteeseen keskittyvä näyttely. Näyttely on Keravan taidemuseon tuottama, ja oli ensimmäisen kerran esillä Keravan taidemuseossa Sinkassa viime syksynä.
Aivan kaikkia Keravalla esiteltyjä töitä ei Ouluun saatu, sillä osa teoksista oli jo myyty. Graffiti on siis kaupan.
Oulussa Keravan näyttelystä poiketen on esillä paikalliset, tai paikallislähtöiset tekijät Maver, Yoguy ja Folla. Heidän teoksensa eivät oikeastaan liity näyttelykokonaisuuteen muuten kuin genrensä osalta – mutta lähellä napapiiriäkin osataan.
Hauskoja ja hienoja esimerkkejä ovat Yoguyn Grahfiitti-Kalevala, Follan innovatiivinen teos ja Maverin kylmän maiseman havainnointi.
Yoguyn Grahviitti-Kalevala.
Yoguin Grahviiti-Kalevala on veikeä. Tussi-kalligrafialla ja spreyllä toteutettu kalevalamuotoon puettu eepos kertoo tositarinan legendaarisen nimimerkin Taki 183:n takaa.
Demetreus tai Demetraki (lyh. Taki) toimi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla New Yorkissa polkupyörälähettinä ja alkoi levittää merkkiä Taki 183, joka muodostui hänen nimestään ja osoitteesta 183. kadulla.
Vaikka Taki 183 ei ollut ihan ensimmäinen reviirin merkkaaja, hän sai julkisuutta, kun New York Times teki hänestä haastattelun vuonna 1971.
Takin nimestä vääntyi näiden merkkien yleisnimi tag – suomeksi tagi tai tägi.
Graffitia Paskassa Kaupunnissa
Legendan mukaan Suomen ensimmäiset graffitit ilmestyivät Ouluun vuonna 1979.
Kyse oli filosofisista teksteistä, kuten Pysy pystyssä, vanhan paloaseman kyljessä.
Oulun erityinen ylpeys on teksti PASKA KAUPUNNI. Teksti ilmestyi ensimmäisen kerran 1980-luvulla osoitteeseen Uusikatu 22. Teksti maalattiin peittoon säännöllisesti, mutta se ilmaantui seinälle takaisin kerta toisensa jälkeen.
Jouni Väänänen kertoo, että useat vanhan koulun wraitterit tekevät nyt ”oikeita töitä” mainostoimistoissa.
Kaikkea toivoa ei ole menetetty, minkä todistavat Oulun nuoret teippigraffitityöpajan taiteilijat.
Teippigraffitityöpaja tuo museoihin peräänkuulutettua toiminnallisuutta näyttelyyn. Jokainen voi toteuttaa taiteellisen visionsa värikkäillä sähköteipeillä muutamalle seinänpätkälle.
Kuvataidekasvattaja Mika Kunnari, yksi työpajan ohjaajista kertoi, että olisi ollut pettynyt, jos seinältä ei löytyisi kolmea asiaa: kirkkovenettä, mulkkua ja numerosarjaa 666.
Pajan ohjaaja ei joutunut pettymään, sillä kaikki löytyivät kauimmaiselta seinältä heti työpajan kahden ensimmäisen tunnin aikana.
Eore: Not Quite (2017). Eore yhdistelee sarjakuvaa ja rikottuja kirjainmuotoja. Disneyn Arielia ei ole säälitty.
Rakkaudesta vapauteen, For the Love of Freedom. Oulun taidemuseossa 27.1.– 21.3.2018.
Action, Egs, Eore, Jr., Jani Tolin, Masters, Mion, MadC, Loop, Osek, Parasite, Psyke, Round, Skie, Skin, Tazer, Trama
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Oulun yliopiston koneinsinöörikillan järjestämä suosittu laskiaistapahtuma keräsi taas Raksilan Reikunmäen täyteen laskijoita ja laskijoiden kannustajia.
Tapahtuman teema, satumainen laskiainen, näkyi myös lennokkaissa laskuvälineissä ja pastellinsävyisissä asuvalinnoissa.
Oulun ylioppilaslehti kiipesi tiistaina muiden mukana mäelle seuraamaan laskijoiden suorituksia. Kuvagalleriaamme tallentui muun muassa Muumien Mörön, yksisarvisten, ydinohjuksen, nakulaskijoiden sekä hiihtäjien antamia taidonnäytteitä.
Teekkaritalon remontin aikana taloa uudistettiin huolella sisältä ja ulkoa. Vaikka varsinaisista rakennustöistä vastasivat ammattilaiset, teekkarilupilaiset osallistuivat talon remonttiin niin suunnittelussa, varainhankinnassa kuin purku- ja pintatöissäkin. Parhaimmillaan talkoolaisen päivät venyivät 17-tuntisiksi. "Tämä on ollut sellainen teekkarihengen ja opiskelijayhteisön voimannäyte", toteaa Teekkarilupi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tero Marin.
Oululaisopiskelijoille tuttu juhlapaikka Teekkaritalo on käynyt läpi perusteellisen remontin, jonka aikana on taloa korjattu huolella niin sisältä kuin ulkoakin.
Remontti käynnistyi viime toukokuussa, ja sen oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus valmistua syyskuun loppuun mennessä.
Toisin kuitenkin kävi, sillä uusi betonilattia kuivui oletettua hitaammin. Lopulta Teekkaritalon ovet avattiin kolme viikkoa suunniteltua myöhemmin.
Korjaus- ja viimeistelytöitä on nyt Teekkaritalolla tehty vielä tammikuun alussakin.
Viimeisinä viikkoina talolla on muun muassa viimeistelty keittiötä ja vaihdettu katto- ja seinäpaneeleja alakerran käytävältä sekä yläkerran pukuhuoneesta, kertoo Teekkaritaloa ylläpitävän Teekkarilupi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tero Marin.
”Töitä jatketaan talven ja kevään mittaan aina kun vuokraustilanne sallii. Pihalla työt jatkuvat taas lumien sulettua.”
Lokakuun lopussa talosta pääsi ensimmäisenä nauttimaan talon omistava Oulun Teekkariyhdistys, ja sittemmin syksyllä talolla on järjestetty niin pikkujouluja kuin sitsejäkin. Joulukuussa itsenäisyyspäivänä talolla vietettiin myös Linnanmaajuhlaa.
Virallisten avajaisten aika on lauantaina 13.1. Avajaisjuhliin on kutsuttu remontin varainhankintaan osallistuneet.
Mikä muuttui?
Teekkaritalon aulassa seisoessa remontin tuomia muutoksia on ensin vaikea nähdä, moni seikka vaikuttaa ensi vilkaisulta olevan aika lailla ennallaan: talon seinien maalaukset mukailevat entistä, siniset pystypalkit ovat edelleen samoilla paikoillaan, alakerran pöydätkin tuntuvat olevan järjestettynä aika lailla tuttuihin paikkoihin.
Tuttu ulkomuoto on kuitenkin vain hämäystä, sillä taloa on uusittu reilusti sisältä ja ulkoa.
Alakerran lattia on remontin aikana revitty auki ja valettu uudestaan, ja siihen on asennettu lattialämmitys. Lattiaa peittää nyt kumimatto.
Myös Teekkaritalon keittiö on pistetty kokonaan uusiksi, ja nyt keittiössä kiiltelevät uudet rosteripintaiset kodinkoneet ja keittiökaapistot.
Uutta on myös Oulun Teekkariyhdistyksen logolla varustettu komea baaritiski, jonka suunnittelusta ja hankinnasta on Tero Marinin mukaan ollut vastuussa joukko vanhempia teekkariaktiiveja.
Tiskissä komeilee Oulun Teekkariyhdistyksen logo. Takana häämöttävät uudet rosteriset keittiökaapit.
Uudistukset eivät jää seinien sisälle.
Talon saunasiiven julkisivu on uusittu, ja sitä peittää patinoituva, punaruskea Cor-Ten-teräs. Metsän puolen ulkoverhous on puuta. Huopakatot revittiin auki ja vaurioituneita kattorakenteita uusittiin.
Yläkerran saunatiloista on pääsy uudelle isolle kattoterassille, josta löytyvät löylyjen väliseen lekotteluun sopivat, alasaunan entiset lauteet.
Uudet lauteet on asennettu talon molempiin saunoihin.
Talon remontin yhteydessä jopa maaperää on myllerretty uusiksi: vanhaa nurmikkoa kärrättiin kilokaupalla turvaan töiden tieltä, ja uuttakin tuotiin tilalle peräti 8880 kiloa.
Remontin myötä Teekkaritalon ympärys on routaeristetty, salaojitettu ja se on saanut sadevesiviemäröinnin. Myös paljulle on oma viemärinsä, ja Tero Marinin mukaan tavoitteena onkin hankkia myöhemmin myös oma palju.
Lisäksi vanha pottukellarina tunnettu ulkovarasto purettiin ja tilalle rakennettiin uusi isompi varasto.
Remontin myötä Teekkaritalon saunasiiven julkisivu on uusittu, ja sitä peittää patinoituva, punaruskea Cor-Ten-teräs. Metsän puolen ulkoverhous on puuta.
Remontti edistyi talkoovoimin
Teekkarilupilaiset osallistuivat Teekkaritalon remonttiin talkootöillä, ollen mukana niin suunnittelussa, varainhankinnassa kuin purku- ja pintatöissäkin. Varsinaisista rakennustöistä vastasivat ammattilaiset.
Remontin pääurakoitsijana toimi oululainen Apsilon Oy. Myös arkkitehti, suunnittelijat sekä urakoitsijan käyttämät alihankkijat olivat kaikki Oulusta tai lähiseuduilta ja -maakunnista.
Teekkarilupilaisten ohella talkooporukkaan on kuulunut useita kymmeniä vapaaehtoisia. Yleensä kahdesti vuodessa tekniikan alan fukseille pidetyt talotalkoot järjestettiin syksyllä jokaiselle seitsemälle teekkarikillalle erikseen. Tero Marinin arvion mukaan talkoolaisia on ollut mukana yhteensä parisensataa.
Teekkarilupi keräsi remontin kulujen kattamiseksi rahalahjoituksia yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä sekä talon perustajakilloilta.
Yksityishenkilöt saivat vähintään sadan euron lahjoitusta vastaan nimensä kaiverretuksi Teekkaritalon seinälle sijoitettavaan laattaan sekä kutsun tammikuun virallisiin avajaisiin.
”Kaiverrettavia nimiä kertyi lopulta yli kaksisataa. Mukana on myös useita ryhmätilauksia, joissa esimerkiksi ainejärjestön hallitus tai kyykkäjoukkue keräsi yhdessä kasaan kaiverrukseen oikeuttavan vähintään 100 euroa. Firmojen ja kiltojen lisäksi yksityislahjoittajia oli mukana yhteensä yli 300”, Marin kertoo.
Kuinka paljon remonttiin on oikein uponnut aikaa?
Sen arvioiminen ei ole helppoa, Tero Marin sanoo. Jo ennen remontin alkua oli edessä valtavasti valmistelua: piti etsiä rahoitusta ja urakoitsijoita, kommentoida remontin suunnitelmia ja piirustuksia.
”Varsinaisesti toukokuusta asti on porukalla touhuttu talolla. Välillä on käväisty pari tuntia, mutta parhaimmillaan päivät venyivät lokakuussa 17-tuntisiksi kun oli kiire saada paikka auki. Osa [talkoolaisista] on ollut siellä minuakin enemmän.”
Nyt on vielä pakko kysyä perinteinen urheilutoimittajan kysymys: miltä nyt tuntuu?
”Kun otettiin talon avauduttua ensimmäiset löylyt lokakuussa, istuttiin uusilla lauteilla ja mietittiin mitä saatiin aikaiseksi, se oli mahtava tunne ja todella helpottunut olo. Nyt avajaisten kynnyksellä olen ylpeä siitä kaikesta mitä meidän remppatiimi yhdessä talkooporukan kanssa on tehnyt, ja todella kiitollinen siitä miten paljon monet ovat uhranneet aikaansa tähän. Tämä on ollut sellainen teekkarihengen ja opiskelijayhteisön voimannäyte.”
”Nyt avajaisten kynnyksellä olen ylpeä siitä kaikesta mitä meidän remppatiimi yhdessä talkooporukan kanssa on tehnyt, ja todella kiitollinen siitä miten paljon monet ovat uhranneet aikaansa tähän. Tämä on ollut sellainen teekkarihengen ja opiskelijayhteisön voimannäyte”, toteaa Teekkarilupin hallituksen puheenjohtaja Tero Marin.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Itsenäisyyspäivänä 6.12. Oulun yliopiston ylioppilaskunta järjesti perinteisen ylioppilaiden soihtukulkueen. Soihtukulkue kokoontui Oulun kauppatorilla Toripolliisi-patsaan luona. Parijonossa edennyt kulkue lähti matkaan kauppatorilta kello 15, osana Oulun historiaa kuvaavaa, Suomen satavuotisjuhlaan kuuluvaa Ajankulkuetta. Ajankulkueen matka päättyi Oulun kaupungintalolle, jossa niin yleisöä kuin kulkuetta ilahdutti muun muassa sekakuoro Cassiopeian Finlandia-hymni, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen (kok.) puhe ja yhteislauluna laulettu Maamme-laulu. Vaikka Ajankulkueen […]
Itsenäisyyspäivänä 6.12. Oulun yliopiston ylioppilaskunta järjesti perinteisen ylioppilaiden soihtukulkueen.
Soihtukulkue kokoontui Oulun kauppatorilla Toripolliisi-patsaan luona. Parijonossa edennyt kulkue lähti matkaan kauppatorilta kello 15, osana Oulun historiaa kuvaavaa, Suomen satavuotisjuhlaan kuuluvaa Ajankulkuetta.
Ajankulkueen matka päättyi Oulun kaupungintalolle, jossa niin yleisöä kuin kulkuetta ilahdutti muun muassa sekakuoro Cassiopeian Finlandia-hymni, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen (kok.) puhe ja yhteislauluna laulettu Maamme-laulu.
Vaikka Ajankulkueen matka päättyi kaupungintalolle, ylioppilaiden soihtukulkue jatkoi matkaansa vielä Oulun hautausmaalle, jossa laskettiin seppele sankarihaudoille. Itsenäisyyspäivän juhlinta jatkui Vanhalla Paloasemalla pidetyillä jatkoilla.
Katso Oulun ylioppilaslehden kuvagalleriasta, kuinka ylioppilaiden soihtukulkue taittoi matkan Toripolliisilta sankarihaudoille.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
