Humus-kuppilalla on kesän jälkeen edessä muutto Geokadulle. Syynä on Oulun ammattikorkeakoulun muutto: nyt humanistien ja kasvatustieteilijöiden käytössä olevat tilat siirtyvät yliopistolta Oamkin käyttöön. Vanhan Humuksen läksiäisiä vietettiin tiistaina 8.5. haikeissa, mutta toiveikkaissa tunnelmissa.
Eriparikuppeja, puheensorinaa, avoimia läppäreitä ja tenttikirjoja, verhojen välistä kurkistava kevätaurinko.
Vaikka kahvilan seinällä olevassa kalenterissa lukeekin Humuksen läksiäiset, tiistaina 8.5. Humus-kuppilassa kaikki näytti olevan kutakuinkin entisellään, vailla murheellista hautajaistunnelmaa.
Humus on muuttamassa kesän jälkeen Geokadulle. Syynä on Oulun ammattikorkeakoulun muutto Linnanmaan kampukselle: nyt humanistien ja kasvatustieteilijöiden käytössä olevat tilat siirtyvät Oamkin käyttöön.
Humuksen omistaa Oulun yliopiston Humanistinen Kilta. Killan puheenjohtaja Elina Honkanen kertoo tunnelmien Humuksen muutosta olevan nyt hyvät, iloisemmat kuin tähän aikaan viime vuonna.
Viime huhtikuussa humanistijärjestöt siirsivät kiltatilansa ja Humus-kuppilan päiväksi Geokadulle. Yhden päivän ajaksi käytävä täyttyi opiskelevista, kahvittelevista, pelaavista, juttelevista ja kokoustavista opiskelijoista.
Protestilla viestittiin tyytymättömyyttä kiltatilojen ja Humuksen sijoittamiseen liian syrjäiseksi katsottuun paikkaan Geokadulta haarautuvalle sivukadulle. Tiloista syntyi lopulta sopu.
”Nyt odotamme innolla uutta paikkaa ja uusia asiakkaita.”
”Humuksen tunnelma syntyy kyllä uusiin tiloihin, sillä tunnelma tulee ihmisistä”, uskoo Humanistisen Killan puheenjohtaja Elina Honkanen.
Uusiin tiloihin parempaa luettavaa
Kuppilan muutto alkaa elokuussa. Uuden Humuksen avajaispäivämäärää Honkanen ei osaa vielä sanoa.
Nykyisessä paikassaan Humus on viimeistä päivää avoinna perjantaina 15. kesäkuuta.
Tiistain läksiäisiltä Elina Honkanen odotti mukavaa tunnelmaa, nykyisten tilojen fiilistelyä ja Humusta koskevia muistoja. Muistojen jakamista varten kahvilassa oli avoin mikki kahvittelijoille.
Mikrofoniin tarttui ensimmäisenä Ville-Valtteri Visuri, tutkijatohtori prosessimetallurgian tutkimusyksiköstä.
Visuri toivoi Humuksessa vallinneen lorvimisen kulttuurin jatkuvan myös uusissa tiloissa. Sen tarpeellisuutta hän perusteli sillä, että myös Killan nettisivuilla olevassa kyselyssä yleisö äänesti Humuksen parhaaksi asiaksi vetelehtimisen.
Ankaria moitteita hän kuitenkin antoi kahvilan kirjaperinteen tyssäämisestä. Visurin mukaan Humuksessa oli vuosia perinteenä vaihtuva kirja, jota kahvittelijat saattoivat aikansa ratoksi selailla.
Viime vuosien ajan tuona kirjana on jo vuosia ollut vanha autonkorjausopas, joka ei ole vaihtunut enää yhtään miksikään. Sen korvaajaksi uusiin tiloihin hän toivoi kiinnostavampaa teosta.
”Vuosien varrella moni asia on elämässäni muuttunut, mutta Humus on pysynyt”, totesi tutkijatohtori Ville-Valtteri Visuri. Hän piti ensimmäisen puheenvuoron avoimessa mikissä Humuksen läksiäisjuhlassa.
Humanistiopiskelijoiden kahvila täytti tammikuussa 25 vuotta. Vuosien aikana moni asia on muuttunut: kahvikuppeja rikkoontuu tai katoaa, vitriinin herkut päivittyvät asiakkaiden makumieltymysten mukaan. Asiakaskuntakin vaihtuu, kun opiskelijat siirtyvät publiikin kautta työelämään ja katoavat kampukselta.
”Silloin kun ensi kertaa kahvittelin Humuksessa, ei erikoiskahveja ollut keksittykään, piti tyytyä vain Juhla Mokkaan”, muistelee yhteyssihteeri Iira Rautiainen nauraen. Hän vieraili Humus-kuppilassa ensimmäistä kertaa vuonna 2001.
”Eikä tainnut olla mukaan otettavia kahvejakaan. Salaatteja taas on ollut tarjolla niin pitkään kun muistan”, muistelee puolestaan tutkijatohtori Noora Hirvonen. Hänellä ensikosketus kahvilaan syntyi 2005.
Kysyttäessä suurinta muutosta menneeseen he vastaavat puheensorinan määrän. Kahvilassa oli ennen hiljaisempaa, sillä vapaan seurustelun sijaan monessa pöydässä opiskeltiin. Muuta opiskelutilaa oli kampuksella silloin vähemmän, Hirvonen muistelee.
”Humuksen muutto ei ole vielä konkretisoitunut, ei sitä vielä oikein osaa ajatella tapahtuvaksi”, totesi informaatiotutkimuksen yliopistonlehtori Heidi Enwald (vas.) kysyttäessä tunnelmia läksiäispäivänä. Kuvassa myös yhteyssihteeri Iira Rautiainen (kesk.) ja tutkijatohtori Noora Hirvonen.
Yksi tiistaina Humuksessa kahvikupillista jonottaneista oli Heikki Saastamoinen, englantilaisen filologian opiskelija.
Saastamoisen ensikosketus Humukseen syntyi vuonna 2012 heti ensimmäisenä opiskelupäivänä. ”Pienryhmäohjaajamme taisi pysäyttää kierroksen tänne ja todeta, että nyt pidetään kahvitauko”, hän muistelee.
Läheinen suhde kahvilaan syntyi vuonna 2015, kun Saastamoinen oli Humanistisen Killan hallituksen kahvilavastaava. ”Kaverini totesi, että minusta kyllä näkee, että olen kahvilavastaava: tänne tultaessa silmät skannaavat joka paikkaan ja katsovat, puuttuuko mitään.”
Kysyttäessä erityisen hyvää Humus-muistoa hän viittaa viime kevään mielenilmaukseen, jossa oli mukana niin kahvilan henkilökunta kuin sen käyttäjätkin. ”Se oli mahtava, onnistunut tapahtuma.”
Humuksen uusissa tiloissa asiakaspaikkoja on nykyistä vähemmän, mutta keittiö on puolestaan aiempaa suurempi.
Olutta on toivottu
Muiden muistellessa tiskin takana Humuksen keittiön puolella on jatkuva kiire: kahvia on keitettävä, tiskikonetta tyhjennettävä ja täytettävä, pullavalikoima tarkistettava.
Kun tiskin takana on yhtäaikaa yksi toimittaja ja kaksi työntekijää, tila käy ahtaaksi.
Hälinän keskellä ruokataukoaan viettää Anja Enojärvi, Humuksen kahvilatyöntekijä. Hän suhtautuu tulevaan muuttoon varsin tyynesti, vaikka olo onkin haikea. Hän on työskennellyt Humuksessa 14 vuotta.
Enojärvi sanoo, että näin toukokuisena tiistaina lähestyvä muutto tuntuu vielä hieman epätodelliselta ja kaukaiselta. Muuton uskoo toteutuvan vasta, kun se todella alkaa, hän sanoo.
Uutta sijaintia Geokadulla hän pitää myynnin kannalta lupaavana.
”Siellä on jo asiakkaitamme vuosien takaa. Lisäksi iltaisin siinä päässä rakennusta on ymmärtääkseni enemmän elämää, täällä on iltaisin ollut hiljaisempaa.”
Hän kertoi, että harkinnassa ovat nykyistä pitemmät aukioloajat ja laajempi valikoima. Campus Shopin sulkemisen jälkeen Humukseen on ilmestynyt myyntiin pieni määrä kirjoitustarvikkeita. Niiden valikoimaa voisi vielä entisestään lisätä, mikäli kysyntää on, Enojärvi sanoo.
”Oluttakin on meille moneen otteeseen toivottu, mutta sitä ei ole tulossa.”
Muutossa riittää silti vielä pureskeltavaa ja mietittävää. Nykyisissä tiloissa on monta hyvää puolta, kuten keskeinen sijainti kulkuväylän varrella. Lisäksi tila on valtavien ikkunoiden vuoksi hyvin valoisa.
”Toivottavasti auringonvalo seuraa mukanamme uusiin tiloihin.”
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Oululaisessa vappuaatossa toistuvat tutut ja rakkaat perinteet: ensin Oulun yliopiston Humanistinen Kilta lakittaa Frans Mikael Franzénin patsaan puolelta päivin, sen jälkeen teekkarikulkue kulkee läpi keskustan, ja kello kahdelta Åströmin puistossa oululaiset teekkarifuksit molskahtavat yksi kerrallaan raikkaaseen veteen. Koska tänä vuonna Lasaretinväylä ei ollut uittojen aikaan jäässä, väylän vesi virtasi vapaana ja tutun ruskeana.
Oululaisia vappuaaton perinteitä juhlistettiin tänä vuonna lämpimässä poutasäässä. Franzénin lakitus, perinteinen vappukulkue ja teekkarifuksien uitot saivat oululaiset sankoin joukoin liikkeelle. Innokkaiden vappujuhlijoiden onneksi sääennusteen lupailemat synkeät sadekuurot toteutuivat vasta myöhemmin illalla, kun piknikpressut oli jo kääritty kasaan ja kannettu Åströmin puistosta turvaan sisätiloihin.
Oulun ylioppilaslehti kokosi vappuaaton aurinkoisesta juhlinnasta kuvagallerian. Klikkaa pikkukuvia nähdäksesi kuvat täysikokoisina.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
“Usein kuvitellaan, etteivät opiskelijat voi olla yksinäisiä, sillä opiskeluun liitetään tietynlainen sosiaalisuus. Näin ei kuitenkaan ole, ja myös opiskelijat kokevat yksinäisyyttä”, kertoo YTHS:n psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä. Hänen arvionsa mukaan noin kymmenen prosenttia opiskelijoista kokee itsensä yksinäiseksi.
Kampuksella on yksinäiselle monta kurjaa paikkaa: kiireiset lounasravintolat, kahvilat ja opiskeluun tarkoitetut ryhmätilat täyttyvät nauravista ihmisistä ja muistuttavat omasta yksinäisyydestä.
Ei ole ketään, jonka kanssa syödä lounasta, puhua opinnoista tai jakaa ajatuksiaan. Päivät valuvat ohitse ja aika on vaikea saada kulumaan yliopistolla ja vapaa-aikana. On surullista olla yksinäinen paikassa, joka on täynnä tuhansia muita ihmisiä.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Oulun toimipisteen psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä sanoo yksinäisyden voivan aiheuttaa surua, ulkopuolisuutta sekä ärtyneisyyttä, kun yksilö ei pääse osaksi ryhmää. Aalto-Setälän mukaan ihmiset hyötyvät kontaktista toiseen ihmiseen. Suhteet toisiin ihmisiin edistävät myös ihmisen somaattista terveyttä.
”Kun yksilö kokee olevansa yksin, yksinäisyys on myös terveysriski, sillä se voi aiheuttaa immuunipuolustusjärjestelmää heikentäviä tekijöitä, lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä sekä muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelyjärjestelmää”, hän sanoo.
Toisaalta yksinäisyys on subjektiivinen kokemus: jokainen käsittää ja kokee yksinäisyyden eri tavalla.
Yksinäisyys näyttää periytyvän sukupolvelta toiselle, sanoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila. Hänen mukaansa periytymisen tarkemmat mekanismit ovat kuitenkin epäselviä. Hollantilaiset ja amerikkalaiset tutkijat ovat löytäneet kaksostutkimuksista tekijöitä, jotka voivat selittää yksinäisyyden periytymistä.
”Esimerkiksi ujous, arkuus ja vetäytyvyys ovat jossakin määrin periytyviä ominaisuuksia.”
Geneettinen perusta yksinäisyydelle on Junttilan mukaan olemassa, mutta ympäristöllä on suuri vaikutus yksinäisyyden ehkäisemiseen.
Yksinäisyys varastaa nuoruuden
Yksinäisyyden olotila on Niina Junttilan mukaan voimakkaan stabiili, eli pysyvä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi todennäköisyys hänellä on vielä päästä siitä irti. Mutta jos on yläkoulussa ensimmäisen syksyn jälkeen yksinäinen, on Junttilan mukaan jo hyvin todennäköistä, että henkilö on yksinäinen myös aikuisena.
Junttila on tehnyt yhteistyössä muun muassa Helsingin Sanomien kanssa tutkimusta yksinäisyydestä vuonna 2014. Tuolloin tutkimukseen saapui 30 000 vastausta, kun niitä odotettiin muutamaa sataa kappaletta.
Tutkimukseen vastanneista yksinäisistä aikuisista 32 prosenttia oli ollut yksinäinen lapsesta asti ja 56 prosenttia vastanneista kertoi olleensa yksinäinen teini-ikäisestä. Junttilan mukaan tutkimustuloksiin voivat kuitenkin vaikuttaa myös haastateltavan muistot.
”Aikuisena yksinäiset voivat muistaa lapsuuden ja nuoruuden negatiivisempana kuin se on oikeasti ollut.”
Jos henkilöllä on paljon aiempia kokemuksia ulkopuolelle jäämisestä ja yksinäisyydestä, hän voi tulkita muiden neutraalitkin ilmeet tai sanomiset itseä kohtaan negatiivisesti. Vaikka toiset yrittäisivät olla ystävällisiä ja haluaisivat olla yksinäisen kanssa, yksinäisen käsitys omasta itsestä on voinut muuttua negatiiviseksi.
Paradoksaalista kyllä, vaikka ryhmään liittyminen voi yksinäisestä tuntua vaikealta ja ahdistavalta, Aalto-Setälän mukaan yksinäisyyteen auttaisi eniten juuri itselleen sopivan ryhmän etsiminen.
Koska vuorovaikutuksessa tapahtuu myös negatiivisia asioita, ei koskaan voi löytää ryhmää, jossa aina tuntuisi hyvältä.
”Mutta mikäli yksinäinen henkilö on ryhmissä hyvin vähän, hän ei ehkä pysty saamaan hyviä kokemuksia, ja ymmärrä vuorovaikutuksen vaihtelevuutta.”
Kuinka yksinäinen pääsee jälleen osaksi yhteisöä?
Yksinäisyyttä on kahta erilaista: on olemassa sosiaalisesti yksinäisiä, joilla ei ole ryhmää johon kuulua. Lisäksi on emotionaalisesti yksinäisiä, jotka kuuluvat johonkin ryhmään, mutta kokevat silti ulkopuolisuutta.
Koska yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, joku voi kokea ettei ole yksinäinen vaikka olisikin yksin. Aalto-Setäläkin painottaa yksin olemisen taidon tärkeyttä. Hänestä ihmisen ei kuitenkaan ole hyvä olla jatkuvasti yksin.
Yhteisöllisyyttä voi Aalto-Setälän mukaan lisätä esimerkiksi harrastusten kautta. Hänestä yliopisto-opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet erilaisiin harrastuksiin, sillä opiskelijan oma vuosikurssi, ainejärjestöt, laitokset, osakunnat ja tiedekunnat järjestävät erilaisia ryhmämuotoisia toimintoja, kuten pienryhmäohjausta lukuvuoden alussa. Pienryhmäohjauksessa uusia opiskelijoita yritetään ryhmäyttää heti opintojen alussa.
YTHS:n tuoreimman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 22 prosenttia opiskelijoista ei kokenut kuuluvansa mihinkään ryhmään. Vastaavasti 69 prosenttia koki kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään. He olivat yleensä alle 25-vuotiaita.
Vaikka mahdollisuuksia yhdessäolemiseen siis on, yksinäisyys on iso ongelma yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, ja se näkyy myös YTHS:n mielenterveyspuolella. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 4–10 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee yksinäisyyttä. Aalto-Setälä arvioi yksinäisyyttä kokevan lähemmäs 10 prosenttia opiskelijoista.
Yliopisto-opiskelijat eivät siis ole yksinäisyydeltä suojassa. Siirryttäessä lukio-opinnoista yliopistoon yhteisöllisyys voi olla katkolla, kun pakollisia yhteisiä opintoja on vähän.
Aalto-Setälä näkee itsenäisten opintojen valitsemisen vaikeuttavan ryhmään pääsemistä – siksi ryhmäytymisen kannalta luennoilla käyminen olisi tärkeää. Lisäksi hän kannustaa opiskelijoita lähtemään mukaan yliopistolla tarjottuihin toimintoihin, kuten ainejärjestötoimintaan tai erilaisiin harrastejärjestöihin.
Aalto-Setälä ajattelee vastuun ryhmäytymisestä kuuluvan koko yhteisölle. Yliopistossa pitäisi olla asenne, että kaikki otetaan mukaan: jos nähdään jonkun jäävän ulkopuolelle, hänet pyydetään mukaan.
”Toki jokainen saa päättää, miten paljon haluaa vapaa-aikana olla toisten kanssa. Opiskeluaikana ja työyhteisössä ketään ei saisi jättää yksin.”
Yksinäisyys teemapäivän aiheena
Oulun YTHS on mukana terveydenedistämistyössä, jossa pohditaan miten yliopisto, ylioppilaskunta, osakunnat ja opiskeluympäristö voivat tukea opiskelijoiden yhteisöllisyyttä.
Yksinäisyyttä käsitellään esimerkiksi YTHS:n ryhmissä. Tänä keväänä on järjestetty Porukalla-ryhmä, joka on tarkoitettu yksinäisille opiskelijoille, joiden on vaikea löytää ystäviä. Lisäksi YTHS auttaa yksinäisiä pohtimaan, miten olla yhteydessä ystäviin.
Torstaina 19.4. vietettävän valtakunnallisen YTHS-päivän teemana on yksinäisyys. Teemapäivällä YTHS haluaa nostaa tietoisuutta yksinäisyyden vahingoittavuudesta ja olla mukana tarjoamassa ideoita ja keinoja yhteisöllisyyden lisäämiseen opiskelijoiden keskuudessa.
Päivä näkyy kampuksilla eri tavoin. Oulussa YTHS järjestää yhdessä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanssa Syödään yhdessä -tapahtuman yliopiston ravintola Napassa, Foodoossa, Kastarissa ja Medisiinassa. Syödään yhdessä -tapahtumassa yksinäiset voivat halutessaan istua yhden merkatun pöydän ääreen juttelemaan toisten opiskelijoiden kanssa.
Gallup: Ovatko Oulun yliopiston opiskelijat yksinäisiä?
1. Oletko koskaan kokenut yksinäisyyttä opintojen aikana?
2. Miksi tai miksi et?
3. Miten olet selviytynyt tilanteesta?
4. Oletko havainnut yksinäisiä ihmisiä vuosikurssillasi tai muissa opinnoissa?
5. Mitä yksinäisyyden ehkäisemiseksi voi tehdä?
Mari Huusko, 28, hyvinvointitekniikka (kuvassa vasemmalla)
1. En.
2. Opiskelijoita otetaan sisään niin vähän, vuosikurssi on ollut tiivis. Aina on löytynyt seuraa luennoille. Lisäksi olen ollut mukana ainejärjestötoiminnassa.
4. Joillakin toisilla vuosikursseilla on ollut yksinäisiä, pienryhmäohjaajana toimiessa huomasin yksinäisiä, joita ei näkynyt tapahtumissa.
5. Ainejärjestötoimintaan kannattaa lähteä mukaan, sitä kautta saa kontakteja. Toiminta ei ole pelkkää biletystä.
Petra Djurin, 28, hyvinvointitekniikka(valmistunut)
1. En.
2. Liikaa tekemistä ainejärjestötoiminnan takia, siellä olen verkostoitunut. Lisäksi oppiaine on pieni, siellä verkostoituu myös toisten vuosikurssilaisten kanssa.
4. On ollut opiskelijoita, jotka eivät osallistu mihinkään, mutta en tiedä, ovatko he yksinäisiä.
5. Harrastustoimintaan kannattaa lähteä mukaan, esimerkiksi ainejärjestöön tai aloittaa urheiluharrastus.
Joonas Lappalainen, 21, historia
1. Kyllä.
2. Vapaa-aikana ja ryhmätöissä, ryhmästä riippuen.
3. Tutustuin ryhmään paremmin ja löytyi kavereita, joiden kanssa tulin toimeen. Vapaa-aikana pidin netin välityksellä kavereihin yhteyttä tai näin kavereita sekä keksin oma-aloitteisesti tekemistä.
Julius Paananen, 23, arkkitehtuuri
1. En.
2. Aika nopeasti pääsin porukkaan, joka on samanhenkistä.
4. Ensimmäisenä vuonna havaitsin, että joku ei tullut porukkaan mukaan. En tiedä, onko halunnutkin niin.
5. Menemällä rohkeasti mukaan porukoihin.
Teagan Harrington, 21, englantilainen filologia
1. Kyllä.
2. Joulukuusta tammikuuhun asuin yksin soluasunnossa, jonka muut asukkaat olivat poissa. En tunne oloa yksinäiseksi luennoilla tai kampuksella.
3. Tein taidetta ja pidin verkon kautta yhteyttä kavereihin.
Julkaistu
SHARE
Heli Paaso-Rantala
Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.
Jos olet koskaan halunnut laittaa kiven yliopiston ulko-oven väliin, mieti uudestaan. Vaikka yritystoiminta yliopistolla lisääntyykin, kukaan ei ole toivonut luentosalista vesipuistoa.
Hälytyskellot soivat ja suojaliivinen vartija juoksee ulko-oven eteen. Hälytyksen aiheuttanut uhka on nopeasti paikannettu: maassa makaa noin 15–20 senttimetriä pitkä objekti, joka nopeasti tarkasteltuna paljastuu kiveksi. Vartija poistaa kiven oven välistä, ja miettii, miksi juuri tämä kuuluu hänen rutiineihinsa.
Oulun yliopiston ovien ja varsinkin ulko-ovien kiilaaminen on opiskelijaperinne, jolle halutaan viimein stoppi. Ovien jättäminen auki tilojen ollessa lukittuna aiheuttaa turvallisuusongelmia, vaurioita kiinteistöihin ja työtä vastuullisten selvittelyssä. Hälytysten määrä on huima.
”Tammikuussa hälytyksiä tuli 33 kappaletta. Joka päivälle oma, ja muutama ylikin”, kertoo Pertti Hoskio, Oulun yliopiston turvallisuuspäällikkö.
33 hälytystä ylittää keskiarvon, sillä yleensä kellot soivat 20–30 kertaa kuussa. Pää- ja ulko-ovien kiilaamista kerkeävät harrastamaan kaikki opiskelijaryhmät monipuolisesti, joten Hoskio ei halua tupakoitsijoiden lisäksi erotella yhtä joukkoa.
”Yksi hyvin perinteinen tilanne on se, että illalla käydään tupakalla, ja pönkätään ovi auki. Ja sitten kivi unohtuu väliin”, Hoskio sanoo. Vaikuttaa siltä, että hän on kuullut tämän selityksen usein.
Karhunpalveluksia Tellus Innovation Arenalla
Ilmiön taustalla ei yleensä ole ilkivalta tai pahanteko, vaan hölmö hyväsydämisyys. Yliopistolle on syntynyt vaihtoehtoinen auttamisen kulttuuri, joka kerryttää vartijoiden askelmittaria.
”Ulko-ovien lisäksi ongelmana on kulku yliopiston 24/7 -tiloihin, kuten Tellus Innovation Arenalle. Kaveri haluaa päästää kaverin sisään, joten hän jättää kiilan oven väliin.”
Tulee hälytys, vartija käy katsomassa mikä on tilanne, ja ottaa kiven tai kiilan pois oven välistä ja palaa tehtäviinsä. Ei kuulosta sellaiselta, mitä kukaan haluaa tehdä työkseen.
Kivien keräily ei ole ainoa seuraus, sillä pahimmillaan käsillä on katastrofi. Jos ulko-oven vieressä on lämpöpatteri, niin putket voivat haljeta. Seurauksena on vedenpaisumus ja remonttifirman tilipäivä.
Ratkaisuna voisi olla tiedottaa enemmän oman kulkukortin pakollisuudesta. Kaikkien iltakäyttäjien pitäisi hankkia 24/7 -kulkukortti, eikä mennä muiden imussa.
”Täytyy koputtaa puuta, sillä vielä ei ole kamalasti vahinkoa tapahtunut”, Hoskio summaa. Hänen teesinsä on kuitenkin selvä: Älä pönkkää, ja jätä kiilauskultturi historiaan.
Julkaistu
SHARE
Marko Heikkinen
Äärimmäisen vakava kirjallisuuden pääaineopiskelija, joka kutsuu itseään "muoti & lifestyle" -toimittajaksi.
Aapo Heikkilä tunnetaan Oulun yliopistolla suursuosion saavuttaneista luennoistaan, jotka käsittelivät hänen itse keksimäänsä tieteenalaa, para-avaruuden dimensioita tutkivaa ortotopologiaa. Ortotopologian luentojen aiheita olivat muun muassa sininen enkeli para-avaruudessa, tontun pään tilavuuden laskeminen, ultra- ja infrafiltterit, g-orbitaalit ja sinisen elektronin symbioosi kierteisgalaksin hypotenuusassa.
Kokonaan oman tieteenalansa luoneesta ortotopologian dosentista, pseudotieteilijä Aapo Heikkilästä (1931–1993) suunnitellaan elokuvaa.
Heikkilä tunnetaan Oulun yliopistolla legendaarisista ja hyvin suosituista luennoistaan, jotka käsittelivät hänen itse keksimäänsä tieteenalaa, para-avaruuden dimensioita tutkivaa ortotopologiaa. Ortotopologian luentojen aiheita olivat muun muassa sininen enkeli para-avaruudessa, tontun pään tilavuuden laskeminen, ultra- ja infrafiltterit, g-orbitaalit ja sinisen elektronin symbioosi kierteisgalaksin hypotenuusassa.
Nyt oululaiset elokuvantekijät kaipaavat aikalaisten kertomuksia ja tarinoita Heikkilästä. Elokuvasuunnitelmista tiedotettiin maanantaina 16.4.
Elokuvan ideoija Lauri Salovaara luonnehtii elokuvaa fiktiiviseksi elokuvaksi, joka pohjautuu tositapahtumiin.
”Haluamme kunnioittaa Aapon tarinaa. Uskomme, että tarina ei tarvitse kylkeen edes paljon höystettä. Uskon, että lopputulos näyttää ihmiselämän koko kirjon: salista ei lähdetä kuivin silmin pois, eikä toisaalta nauramatta.”
Elokuvan tuotantoyhtiönä toimii oululainen Klaffi Tuotannot. Käsikirjoittajana toimii Tomi Tuikkala.
Salovaara kertoo saaneensa idean elokuvalle keskusteltuaan Oulun yliopiston yhteyspäällikön Sakari Jussi-Pekan kanssa yliopistossa vaikuttaneista persoonista.
”Kun kuulin Heikkilästä, totesin heti että kellot seis, kerro lisää!”
Ortotopologia perustui matematiikan, kemian ja fysiikan termistölle, mutta oli sisällöltään täyttä dadaa. Kuvakaappaus OYY:n arkistossa olevasta Aapo Heikkilän luennosta vuodelta 1987.
”Ortotopologian laitos” huoneessa TE305
Aapo Heikkilä luennoi Oulun yliopistolla 1960-luvulta alkaen. Hänellä ei koskaan ollut virallista asemaa: Heikkilällä ei ollut opinto-oikeutta eikä työsuhdetta yliopistoon. Hän oli silti kampuksella tuttu ja pidetty hahmo. Aapon-päivän kahveilla joulukuussa sekä syntymäpäivänään 12. huhtikuuta Heikkilä palkitsi kunniakirjoin ansioituneita yliopistolaisia. Hänellä oli myös oma työhuoneensa teoreettisen fysiikan laitoksen varastohuoneessa.
Vuonna 1987 oululaisopiskelijoiden myötävaikutuksellaOulu-lehden äänestyksessä Vuoden oululaiseksi valitun Heikkilän värikkääseen uraan kuuluivat myös toimiminen Pulkkilan Vornan kylässä kansakoulunopettajana omatekoisin todistuksin ja psykiatrisen yksityisvastaanoton avaaminen Vaasaan – luonnollisesti ilman alan pätevyyttä.
Aapo Heikkilällä oli yliopistolla oma työhuoneensakin. Virallisesti huone oli tosin fysiikan laitoksen siivouskomero. Kuvakaappaus OYY:n arkistossa olevasta Aapo Heikkilän luennosta vuodelta 1987.
Materiaalia tarvitaan lisää
Lauri Salovaara kertoo, että elokuvaprojektin eteen on tehty taustatyötä kohta kahden vuoden ajan.
”Materiaalia on jo nyt valtavasti, mutta sitä kaivattaisiin edelleen lisää: niin moni opiskelija ja opettaja on hänet kuitenkin tavannut. Tuotantotiimiä kasataan edelleen, ja siksi pääosaesittäjät ja ohjaaja ovat vielä neuvotteluissa. Siksi myöskään valmistuspäivää ei vielä pysty sanomaan.”
Heikkilän ortotopologiset luennot kiinnostivat laajalti Oulun ulkopuolellakin: esimerkiksi Ylen elävästä arkistosta löytyy leike, jossa Heikkilä luennoi Helsingin yliopistolla. Hän menehtyi junaan palatessaan yhdeltä luentomatkalta.
Lauri Salovaaran mukaan Heikkilän tarina ansaitsee myös oman elokuvansa.
”Kyllähän tämä on niin huikea tarina, että se ansaitsee tulla kerrotuksi elokuvassakin. Toivomme, että tällä projektilla voisimme olla luomassa oikeaa Aapo-ilmiötä.”
Aikalaismuisteloita Aapo Heikkilästä voi kirjoittaa Facebookissa elokuvalle omistetulla sivustolla nimeltä Aapo – Elokuva tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen .
Ortotopologian saloihin voi tutustua myös oheisella videolla:
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Graffitin tekemiseen on vuosien saatossa ollut lukemattomia eri syitä. Graffitikirjallisuudesta ja tutkimuksesta saa väistämättä kuvan, että syitä ja tarkoituksia on tekijöidenkin usein vaikea sanallistaa tai perustella.
Vandalismia graffiti ei kuitenkaan ole. Graffitimaalarin tarkoitus ei ole sotkea sotkemisen takia.
Mutta sopiiko graffiti museoon? Oman mielipiteen voi muodostaa tutustumalla Oulun taidemuseolla Rakkaudesta vapauteen -näyttelyyn.
Onko graffiti taidetta? Ajatteletko, että kommandopipoiset narkkarit ja töhrivät kriminaalit ovat vallanneet oikealta taiteelta tilan?
Asennettasi graffititaiteeseen ja -taiteilijoihin kannattaa käydä tarkistamassa Oulun taidemuseon monipuolisessa Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä.
Näyttely esittelee parikymmentä graffititaitelijaa, sisältäen myös oululaisia graffareita sekä arvostetun saksalaisen Claudia ”MadC” Walden töitä.Taidemuseon kolmessa salissa on esillä niin old schoolia, nykygraffitia kuin post-graffitiakin.
Suomen ensimmäisen pelkästään graffititaiteeseen keskittyvän museonäyttelyn motto on ytimekäs: ”Graffiti on tullut jäädäkseen. Totuttele ajatukseen.”
Onko laiton aina vandalismia?
Graffitikulttuurin juuret ovat 1960-luvun Amerikan suurkaupunkien nuorisojengien reviirimerkkeissä. Graffitilla on vastakulttuurin tai vähintäänkin alakulttuurin leima, jota on pidetty osin tarkoituksellisestikin yllä. Ryhmään kuuluminen ja erottautuminen on osa sosiaalista ihmisyyttä.
Graffitin tekemiseen on vuosien saatossa ollut lukemattomia eri syitä. Graffitikirjallisuudesta ja tutkimuksesta saa väistämättä kuvan, että syitä ja tarkoituksia on tekijöidenkin usein vaikea sanallistaa tai perustella.
Vandalismia graffiti ei kuitenkaan ole. Graffitimaalarin tarkoitus ei ole sotkea sotkemisen takia. Taustalla on aina muita syitä kuin pelkkä tuhoaminen.
Suomessa mielikuvat vandaaleista ja rikollisista yhteiskunnan vihollisista juontavat vuonna 1998 Helsingissä aloitettuun Stop Töhryille -kampanjaan. Kymmenen vuotta kestänyt kampanja perustui tiukkaan nollatoleranssiin.
Vartiointiin ja välittömään graffitien poistoon käytettiin valtavasti resursseja – noin miljoona euroa vuodessa.
Kamppailu graffitikulttuurin lopettamiseksi institutionalisoitui. Kaikkia merkkejä ja kuvia seinillä piti kutsua töhryiksi. Asenteet jyrkkenivät ja graffitikulttuuri painui maan alle.
Nollatoleranssin perustana oli sosiologiassa vallalla ollut rikottujen ikkunoiden teesi. Sen mukaan yksi kaupunkitilassa rikottu ikkuna johtaa muidenkin ikkunoiden särkemiseen.
Rakkaudesta vapauteen -näyttelyn kuraattori, graffititaiteilija Jouni ”Psyke” Väänänen kertoo, että yhä edelleen, vuosia Stop Töhryille -kampanjanjälkeen, hän joutuu selittelemään tekemisiään. Asenteet ovat säilyneet sitkeästi ihmisten mielissä.
Mion: Multimion (2017). Mionia ovat innoittaneet scifi-elokuvat, hyönteiset ja matelijat.
Töhryjä vai taidetta taidemuseoon?
Mikä on taidetta? Ikuisuuskysymys on keskustelun aiheena mielenkiintoinen, mutta ei johda juuri koskaan mihinkään.
Suomenkielen taide-sanaan liittyy läheisesti käsitteet taito ja taitavuus. Ensimmäiset graffitit olivat nopeasti tehtyjä ja yksinkertaisia. Pian oli kuitenkin erotuttava joukosta taidolla ja tyylillä.
Useat näyttelyn graffitit ovat taidokkaita kuvia, masterpiecejä, kotoisammin piissejä tai suurempia duuneja. Näyttelyssä esillä olevat vanhan koulun tekijät ovat taitavia taiteilijoita.
Kaikki graffitimaalarit eivät kuitenkaan ajattele, että graffiti kuuluisi taidemuseoon.
Aiheesta kirjoitettuja etnografisia tutkimuksia lukiessa tulee vastaan lausahdus: ”Katu on mun galleria”.
Asenne on, että graffiti kuuluu kaduille – urbaaniin kaupunkiympäristöön. Galleria tarkoittaa graffitipiireissä paikkaa, jossa maalarin on helppo työskennellä.
Hauska ja ironinen esimerkki sanomalehti Kalevan haastattelusta (21.1.2018) kertoo paljon: ”Suoraan sanoen en näe hirveästi järkeä siinä, että tuodaan graffiteja museoon, hymähtää Yoguy ripustaessaan Grahviitti-Kalevala-teostaan esille Oulun taidemuseon salissa.”
Jouni Väänänen kertoo, että kollaasityössä käytetyistä valokuvista on raaputettu kasvot pois, jotta tekijöitä ei tunnisteta.
Mikä on oikeaa graffitia?
”Graffitimaalaaminen on performanssi, joka keskustelee aina maalattavan kohteen ja siihen luotujen ennakko-odotusten kanssa. Prosessin lopputulemana on kirjaimista muodostuva teos, joka on maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä, sanomaltaan jopa eksklusiivinen”, kertoo nykygraffitin taitaja Action näyttelyesitteessä.
Graffiti on tosiaan maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä aihe. Graffiti pakenee määrittelyjä, mistään ei saa oikein kiinni. Uuden taiteenlajin määrittelystä ei ole yksimielisyyttä ja käsitteet ovat vasta muotoutumassa.
Kuvia on kuitenkin tehty jo paljon ennen historiankirjoitusta. Ihmisellä on tarve jättää merkkinsä ympäristöön. Sitä ei tosin kukaan tiedä, mikä oli luolahenkilön merkkien tarkoitus.
Ensimmäiset kuvat raapustettiin kallioon noin 33 000 vuotta sitten. Kuvien tulkitaan esittävän naisen häpyä. Jos katsoo kirkkoveneitä miestenvessan seinillä, kehitys ei ole ollut järisyttävää.
Mutta ovatko kirkkoveneet graffiteja?
Tärkein graffitin muusta katukoristuksesta erottava piirre ovat tyylitellyt kirjaimet, joista on luettavissa graffitimaalarin, eli wraitterin nimimerkki tai crewn kirjaimet. Crew on yleensä väljä ryhmä wraittereita, joita yhdistää esimerkiksi sama tyyli tai asenne. Graffiti on signeeraus – eräänlainen kuvallinen puumerkki.
Graffitipiireissä perinteistä ollaan joskus tarkkoja. Kuraattori Väänänen kertoo hauskan esimerkin: Keravan näyttelyä pystytettäessä Skien teokseen Color Splash lisättiin Skien tyylitelty S-kirjain jälkikäteen, jotta se olisi graffitia. Väänäsen mielestä ”korjaus” pilasi teoksen.
JR: Onko niitä olemassa (2017). JR maalaa usein sarjakuvatyyppisiä eläinhahmoja graffitin tyylillä ja tekniikoilla. Näyttelyn ainoan suomalaisen naistaiteilijan töistä puuttuvat kirjaimet.
Graffitikulttuurissa on kirjoittamattomia sääntöjä, joista ei olla yksimielisiä. Nykygraffitissa kirjaimet ovat kehittyneet usein vaikeasti luettaviksi merkeiksi.
Post-graffitissa taas rikotaan graffitin sääntöjä tietoisesti ja typografiasta on jäljellä enää viitteitä.
Claudia ”MadC” Walden post-graffiti Fragments of a Free Soul (2017) koostuu erikokoisille kankaille maalatuista fragmenteista, jotka ”räjähtävät kappaleiksi ja täyttävät tilan”.
Graffitia vai katutaidetta?
Jouni Väänänen kertoo, että graffiti on oma juttunsa – ei katutaiteen alalaji. Sellaisiakin näkökantoja on esitetty, että vanhan liiton tekijät taistelivat 15 vuotta graffitin puolesta, ja nyt penskat ja katutaiteilijat korjaavat hedelmät.
Rajoja rikkova ja tyylitelty postgraffiti saattaa olla hyvin kaunista ja esittävää luvallista nykytaidetta. Mutta missä sitten on ero katutaiteeseen? Riittääkö, että wraitteri teki teininä tuhojaan metro- ja junavaunujen kylkeen?
Suhtautumisessa ja asenteissa graffitimaalaamiseen ja katutaiteeseen on eroavaisuuksia:
Katutaiteilijat ovat helposti joukkoa me. Katutaiteeseen liitetään käsitteitä estetismi, esteettisyys, kaunistava, luvallinen ja kaupallinen.
Graffitimaalareista puhutaan käsitteillä anarkismi, vandalismi, territoriaalisuus, poliittisuus, luvaton ja autenttinen. Graffiteja tekevät ne muut – toiset.
Kuraattori ja graffititaiteilija Jouni Väänänenkertoo, että teininä aloittaneet pahaperseet ovat nykyisin nelikymppisiä partamiehiä, joiden karhean pinnan alla sykkii herkkä sydän.
Bad Ass -asennetta on ehkä vähemmän kuin nuorena, mutta iän myötä, aikuiseksi kasvamisen myötä vanhan liiton tekijöiden taito on kehittynyt.
Trama: Lines (2011). Autenttisista junaopasteista löytyvät kirjaimet TRAMA.
Kuvien ja sanojen kautta lähemmäksi graffititaidetta – räjähdysherkkä Trama
Taiteenlaji avautuu uudella tavalla, kun tutustuu aiheeseen, taustoihin ja tekijöihin.
Vanhan liiton tekijöistä kenties mielenkiintoisin on Trama, jonka töitä on esillä Oulussa old school- ja post-graffiti -saleissa. Helsingin ja Keravan välisen junalinjan kuningas voitti vuonna 2015 graffitin suomenmestaruuden. Aina elämä tinkimättömänä taiteilijana ei kuitenkaan ole ollut helppoa.
Trama (s.1975) tunnetaan graffitin villinä kauhukakarana ja anarkistina täynnä punk-asennetta. Nollatoleranssi ja Stop Töhryille -kampanja iski kovaa nuoreen mieheen.
2000-luvun alun suurissa graffiti-oikeudenkäynneissä Trama määrättiin valtaviin vahingonkorvauksiin suurella korolla. Kyse oli jopa sadoista tuhansista euroista.
Trama: Räjähdysherkkä (2012), sekatekniikalla toteutetussa teoksessa on muun muassa ”joitain Nokian kaapeleita”. Tarina kertoo, että ”räjähdysherkkä” on taiteilijan saama aito diagnoosi.
Trama: Wind,(2017) esittelee Traman herkkää puolta. Wind tulee maalausajan tyttöystävän, Tuulin nimestä. Spraykannuissa on Crewn kirjaimet FTC – Fuck The Cops.
Rakkaudesta vapauteen
Rakkaudesta vapauteen on Suomen laajin yksinomaan graffititaiteeseen keskittyvä näyttely. Näyttely on Keravan taidemuseon tuottama, ja oli ensimmäisen kerran esillä Keravan taidemuseossa Sinkassa viime syksynä.
Aivan kaikkia Keravalla esiteltyjä töitä ei Ouluun saatu, sillä osa teoksista oli jo myyty. Graffiti on siis kaupan.
Oulussa Keravan näyttelystä poiketen on esillä paikalliset, tai paikallislähtöiset tekijät Maver, Yoguy ja Folla. Heidän teoksensa eivät oikeastaan liity näyttelykokonaisuuteen muuten kuin genrensä osalta – mutta lähellä napapiiriäkin osataan.
Hauskoja ja hienoja esimerkkejä ovat Yoguyn Grahfiitti-Kalevala, Follan innovatiivinen teos ja Maverin kylmän maiseman havainnointi.
Yoguyn Grahviitti-Kalevala.
Yoguin Grahviiti-Kalevala on veikeä. Tussi-kalligrafialla ja spreyllä toteutettu kalevalamuotoon puettu eepos kertoo tositarinan legendaarisen nimimerkin Taki 183:n takaa.
Demetreus tai Demetraki (lyh. Taki) toimi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla New Yorkissa polkupyörälähettinä ja alkoi levittää merkkiä Taki 183, joka muodostui hänen nimestään ja osoitteesta 183. kadulla.
Vaikka Taki 183 ei ollut ihan ensimmäinen reviirin merkkaaja, hän sai julkisuutta, kun New York Times teki hänestä haastattelun vuonna 1971.
Takin nimestä vääntyi näiden merkkien yleisnimi tag – suomeksi tagi tai tägi.
Graffitia Paskassa Kaupunnissa
Legendan mukaan Suomen ensimmäiset graffitit ilmestyivät Ouluun vuonna 1979.
Kyse oli filosofisista teksteistä, kuten Pysy pystyssä, vanhan paloaseman kyljessä.
Oulun erityinen ylpeys on teksti PASKA KAUPUNNI. Teksti ilmestyi ensimmäisen kerran 1980-luvulla osoitteeseen Uusikatu 22. Teksti maalattiin peittoon säännöllisesti, mutta se ilmaantui seinälle takaisin kerta toisensa jälkeen.
Jouni Väänänen kertoo, että useat vanhan koulun wraitterit tekevät nyt ”oikeita töitä” mainostoimistoissa.
Kaikkea toivoa ei ole menetetty, minkä todistavat Oulun nuoret teippigraffitityöpajan taiteilijat.
Teippigraffitityöpaja tuo museoihin peräänkuulutettua toiminnallisuutta näyttelyyn. Jokainen voi toteuttaa taiteellisen visionsa värikkäillä sähköteipeillä muutamalle seinänpätkälle.
Kuvataidekasvattaja Mika Kunnari, yksi työpajan ohjaajista kertoi, että olisi ollut pettynyt, jos seinältä ei löytyisi kolmea asiaa: kirkkovenettä, mulkkua ja numerosarjaa 666.
Pajan ohjaaja ei joutunut pettymään, sillä kaikki löytyivät kauimmaiselta seinältä heti työpajan kahden ensimmäisen tunnin aikana.
Eore: Not Quite (2017). Eore yhdistelee sarjakuvaa ja rikottuja kirjainmuotoja. Disneyn Arielia ei ole säälitty.
Rakkaudesta vapauteen, For the Love of Freedom. Oulun taidemuseossa 27.1.– 21.3.2018.
Action, Egs, Eore, Jr., Jani Tolin, Masters, Mion, MadC, Loop, Osek, Parasite, Psyke, Round, Skie, Skin, Tazer, Trama
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
